Part 3

Tähän tuleen hän pisti kiviveitsensä terän, ja kun se oli tullut oikein kuumaksi, veti hän sen pois ja kostutti hieman ohutta terää. Kostutetusta paikasta irtautui silloin pieni liuska lasimaista ainetta ja veitsenterä tuli ohuemmaksi.

Tällä tavoin apinamies hyvin hitaasti ja vaivaloisesti hioi alkeellisen metsästysveitsensä terää.

Hän ei koettanut saada asettaan heti paikalla valmiiksi. Aluksi hän tyytyi saamaan parin tuuman pituisen terävän kohdan veitsen terään, ja sen avulla hän teki itselleen pitkän, taipuisan jousenkaaren, kädensijan veitseensä, paksun ryhmysauvan ja runsaan nuolivaraston.

Nämä hän kätki suureen puuhun pikku joen varrelle, ja sinne hän rakensi myöskin lavan, jonka yläpuolella oli palmunlehvistä tehty katto.

Kun kaikki nämä toimet oli suoritettu, oli pimeä jo tulossa ja Tarzan tunsi kovaa nälkää.

Hän oli huomannut lyhyen metsässäkäyntinsä aikana, että jonkun matkan päässä jokea ylöspäin hänen puustaan oli paljon käytetty juomapaikka, jonne -- mikäli saattoi päättää siitä, että kumpikin ranta oli sotkettu, -- kaikenlaiset eläimet tulivat suurissa joukoin sammuttamaan janoansa. Nälkäinen apinamies hiipi hiljaa tälle paikalle.

Hän heilautti itsensä oksalta toiselle ylhäällä puissa juohevasti ja helposti kuin marakatti. Jollei hän olisi sydämessään tuntenut raskasta kuormaa, olisi hän ollut onnellinen palattuaan lapsuutensa vanhaan vapaaseen elämään.

Mutta vaikka hänellä oli taakka sydämellään, liukui hän taas aikaisemman elämänsä tapoihin, ja ne todellisuudessa kuvastivat paremmin hänen omaa itseään kuin sivistyksen ohut pintasilaus, joka häneen oli tullut kolmen vuoden seurustelussa muun maailman valkoisten ihmisten kanssa -- pintasilaus, jonka alla oli vain eläimen alkeellisia vaistoja, sillä eläinhän Apinain Tarzan oli siihen asti ollut.

Jos hänen loorditoverinsa Ylähuoneessa olisivat nähneet hänet nyt, olisivat he kohottaneet jalomuotoiset kätensä pyhästi kauhistuneina.

Hän hiipi hiljaa sen suuren puujättiläisen alemmalle oksalle, joka levisi polun yli, ja hänen terävät silmänsä ja herkät korvansa olivat jännittyneet tarkkaamaan kaukaista viidakkoa, josta hän tiesi päivällisensä pian tulevan.

Eikä hänen tarvinnut odottaa kauan. Tuskin oli hän istuutunut mukavaan asentoon ja vetänyt notkeat, vahvajäntereiset jalkansa alleen samoin kuin pantteri vetää takakäpälänsä valmistautuessaan hyppäämään, kun Bara-kauris tuli sirosti astellen juomaan.

Mutta tulossa oli joku muukin kuin Bara. Tuon kauniin eläimen takana tuli toinen, jota kauris ei voinut nähdä eikä haistaa, mutta jonka liikkeet Apinain Tarzan huomasi selvästi korkealla olevasta väijytyspaikastaan.

Hän ei tiennyt vielä tarkalleen, mikä olento liikkui niin varovasti viidakossa muutamia satoja metrejä kauriin takana, mutta hän oli varma, että joku suuri petoeläin siellä väijyi Baraa juuri samassa tarkoituksessa, joka sai hänet itsensä odottamaan nopeajalkaista eläintä. Vaanija oli ehkä Numa tai Sheeta, pantteri.

Joka tapauksessa Tarzan näkisi ateriansa luisuvan käsistään, jollei Bara tulisi nopeammin juomapaikalle.

Kun nämä ajatukset liikkuivat hänen mielessään, tuli kauriin korviin kaiketi jokin ääni takana hiipivän väijyvän puolelta, sillä se pysähtyi äkkiä hetkeksi paikalleen, vapisi kauttaaltaan ja syöksyi sitten nopeasti hyppien suoraan jokea ja Tarzania kohti. Sen tarkoituksena oli paeta matalan kaalamon yli ja päästä turvaan joen toiselle puolelle.

Vain sadan metrin päässä siitä tuli Numa. Tarzan saattoi nähdä sen nyt aivan selvästi. Bara oli juuri menossa apinamiehen alapuolelta. Voisiko hän saada kauriin kiinni? Mutta juuri kysyessään itseltään tätä sinkautti apinamies itsensä nälän pakottamana piilopaikastaan suoraan pelästyneen kauriin selkään.

Seuraavassa hetkessä olisi Numa heidän kummankin kimpussa, joten oli toimittava nopeasti, jos apinamies aikoi jotakin syödä tänä iltana ja yleensä vastedeskin.

Tuskin hän oli saanut kiinni kauriin sileästä nahasta -- hän putosi niin raskaasti, että eläin meni polvilleen -- kun hän tarttui kumpaankin sarveen ja väänsi yhdellä ainoalla nopealla nykäyksellä eläimen kaulan aivan nurin, kunnes kuuli kaulanikamien murtuvan lujasta otteesta.

Leijona kiljui raivoissaan ihan hänen takanaan, kun hän viskasi kauriin hartioilleen ja puristaen sen etujalan vahvojen hampaittensa väliin heilautti itsensä lähimmälle oksalle, joka heilui hänen yläpuolellaan. Hän tarttui molemmin käsin oksaan, ja samalla hetkellä kun Numa hyppäsi, kohottautui hän saaliineen pedon julmien kynsien ulottuvilta.

Alhaalta kuului jysähdys, kun toiveissaan pettynyt leijona putosi takaisin maahan, ja sitten Apinain Tarzan veti päivällisateriansa suojaan korkeammalle oksalle ja katsoi kasvot irvissä toisen villieläimen välkkyviin, keltaisiin silmiin, jotka tuijottivat häneen alhaalta, ja näytteli pistosanoja huudellen tappamaansa eläintä toiselle, jolta oli sen viekkaasti riistänyt.

Hän leikkasi kömpelöllä kiviveitsellään mehukkaan lihakappaleen kauriin reidestä, ja suuren leijonan astellessa muristen edestakaisin alapuolella loordi Greystoke sammutti villi-ihmisen tavoin nälkänsä, eikä hänen hienoimmassa Lontoon-kerhossaan ollut ateria milloinkaan maistunut paremmalta. Hänen uhrinsa lämmin veri tahri hänen kätensä ja kasvonsa ja täytti hänen sieraimensa hajulla, josta lihaa syövät villieläimet pitävät eniten.

Ja kun hän oli lopettanut syöntinsä, jätti hän kauriin jäännökset korkeaan oksanhaaraan siinä puussa, jossa oli aterioinut. Numan kuljeskellessa yhä kostonhaluisena hänen alapuolellaan meni hän takaisin puun latvassa olevaan suojapaikkaansa, ja nukkui siellä, kunnes aurinko seuraavana aamuna oli jo korkealla.

NELJÄS LUKU

Sheeta

Lähinnä seuraavat päivät menivät Tarzanilta aseitten täydentämiseen ja viidakon tutkimiseen. Hän pingoitti jouseensa sen kauriin jänteitä, josta oli saanut päivällisensä ensi iltanaan oudolla rannikolla, ja vaikka hän olisi tähän tarkoitukseen mieluummin käyttänyt Sheetan suolia, tyytyi hän odottamaan, kunnes hänelle tulisi tilaisuus tappaa joku suurista kissaeläimistä.

Hän punoi myös pitkän ruohoköyden -- sellaisen, jota hän oli monta vuotta sitten käyttänyt kiusatakseen ilkeätä Tublatia ja joka myöhemmin oli kehittynyt ihmeellisen tehokkaaksi aseeksi pienen apinapojan tottuneessa kädessä.

Hän muovaili tupen ja kädensijan metsästysveitseensä sekä viinen nuoliaan varten, ja Baran nahasta hän teki vyön ja lanneverhon. Sitten hän lähti pikku tiedusteluretkelle vieraaseen maahan, jossa hän nyt oli. Hän tiesi, ettei hän ollut vanhalla tutulla paikalla Afrikan länsirannikolla, koska tämä seutu oli itään päin -- nouseva aurinko tuli merestä viidakon etupuolelta. Mutta hän oli yhtä varma siitä, että paikka ei ollut Afrikan itärannikolla, sillä hän tiesi täysin hyvin, että _Kincaid_ ei ollut kulkenut Välimeren, Suezin kanavan ja Punaisen meren läpi, eikä se myöskään ollut ehtinyt kiertää Hyväntoivonniemeä. Näin ollen hän ei ollenkaan aavistanut, missä päin hän oli.

Joskus hän aprikoi, oliko laiva kulkenut leveän Atlantin poikki ja jättänyt hänet jollekin Etelä-Amerikan autiolle rannikolle, mutta Numa-leijonan esiintyminen näillä seuduilla sai hänet vakuutetuksi siitä, että asianlaita ei ollut niin.

Samotessaan yksinään viidakon läpi noudattaen rannikon suuntaa, tunsi Tarzan kovasti kaipaavansa toveria ja alkoi vähitellen katua, ettei ollut liittynyt apinoihin. Hän ei ollut nähnyt niitä ensimmäisen päivän jälkeen, jolloin sivistyksen vaikutus vielä oli pidättänyt häntä heidän seurastaan. Nyt hän oli enemmän entisen Tarzanin kaltainen, ja vaikka hän käsitti, että hänellä ja noilla suurilla ihmisapinoilla saattoi olla vain vähän yhteisiä harrastuksia, oli heidän seuransa kuitenkin parempi kuin täydellinen yksinäisyys.

Kulkien hitaasti, joskus maassa ja joskus puiden alemmilla oksilla, poimien silloin tällöin hedelmän tai kääntäen kaatuneen puunrungon toivossa, että saisi jonkun suuren kovakuoriaisen, joka maistui vielä yhtä hyvältä kuin ennenkin, oli Tarzan edennyt noin kilometrin tai enemmänkin, kun hänen huomiotaan herätti se, että hän vainusi Sheetan suoraan edessään.

Tarzan oli erikoisen iloinen siitä, että kohtasi juuri Sheetan, pantterin, sillä hän ei aikonut ainoastaan käyttää suuren kissaeläimen vahvoja suolia jouseensa, vaan ajatteli myöskin tehdä uuden nuolikotelon ja lannevaatteen sen taljasta. Kun apinamies oli tähän asti matkannut huolettomasti, oli hän nyt ikäänkuin äänettömän hiipimisen henkilöitymä.

Hän liukui nopeasti ja hiljaa metsän läpi villin kissaeläimen jäljillä, ja takaa-ajaja oli ylhäisestä syntyperästään huolimatta aivan yhtä villi kuin hänen väijymänsä kesytön ja raju olento.

Tullessaan lähemmäksi Sheetaa huomasi hän pantterin väijyvän puolestaan omaa saalistaan, ja juuri kun hän havaitsi tämän, tuli oikealta päin hänen sieraimiinsa harhailevan tuulenhengen tuomana suuren apinajoukon väkevä haju.

Pantteri oli kiivennyt vankkaan puuhun, kun Tarzan sai hänet näkyviinsä, ja hänen edessään ja alapuolellaan näki Tarzan Akutin heimon makailevan pienellä aholla. Jotkut apinoista torkkuivat puunrunkoja vasten nojautuneina ja toiset taas kuljeskelivat sinne tänne kiskoen puista kaarnanpaloja, joiden alta he poimivat maukkaita toukkia ja kovakuoriaisia ja pistelivät suuhunsa.

Akut oli Sheetaa lähinnä. Suuri kissaeläin oli kyyristyneenä paksulle oksalle ja tiheä lehvistö esti apinan näkemästä sitä. Se odotti kärsivällisesti, että ihmisapina tulisi kylliksi likelle hypätäkseen äkkiä sen selkään.

Tarzan siirtyi varovasti samaan puuhun kuin pantteri ja hiukan yläpuolelle sitä. Vasemmassa kädessään hänellä oli ohut kiviveitsensä. Hän olisi mieluummin tahtonut käyttää suopunkiaan, mutta pantteria ympäröivä lehvistö olisi estänyt heittämästä köyttä varmasti.

Akut oli nyt joutunut aivan sen puun alle, jossa kuolema häntä väijyi. Sheeta siirsi hitaasti takakäpäliään oksaa pitkin yhä paremmin alleen ja heittäytyi sitten kamalasti kiljaisten suurta apinaa kohti. Vain murtosekunnin verran ennen hänen hyppyään loikahti toinen villieläin hänen yläpuolellaan, ja sen kamala ja raju huuto sekoittui hänen huutoonsa.

Kun pelästynyt Akut katsahti ylöspäin, näki hän pantterin melkein suoraan yläpuolellaan ja pantterin selässä sen valkoisen apinan, joka oli voittanut hänet suuren veden luona.

Apinamiehen hampaat olivat uppoutuneet Sheetan niskaan ja hänen oikea käsivartensa oli kiedottu pantterin kurkun ympäri samalla kun vasen käsi, jossa oli heikko kiviveitsi, nousi ja laski iskien raskaasti kerran toisensa jälkeen eläimen vasemman lavan taakse.

Akutilla oli tuskin aikaa hypätä sivuun, ettei olisi joutunut näiden viidakon taistelevien hirviöiden alle. He tulivat jysähtäen maahan hänen jalkojensa juureen. Sheeta kiljui, murisi ja karjui hirveästi, mutta valkoinen apina piti itsepäisesti ja ääneti kiinni vastaanponnistelevasta saaliistaan.

Kiviveitsi meni voimakkaasti ja säälimättömästi kiiltävän nahan läpi -- yhä uudestaan ja uudestaan se upposi syvään, kunnes suuri kissaeläin lopulta vierähti toiselle kyljelleen viimeisen kerran tuskissaan nytkähtäen ja kiljaisten'-- lihakset värähtivät vielä kouristuksentapaisesti ja sitten peto makasi kuoliaana ja liikkumatta.

Silloin apinamies kohotti päänsä ja astahti surmatun saaliinsa päälle. Viidakon läpi kiiri taas hänen villi ja raju voitonhuutonsa.

Akut ja hänen heimonsa jäsenet katselivat pelästyneinä ja kummissaan Sheetan kuollutta ruumista ja notkeata, voimakasta miestä, joka oli sen tappanut. Tarzan alkoi ensiksi puhua. Hän oli tahallaan pelastanut Akutin hengen, ja tietäen apinain rajoitetun käsityskyvyn tiesi hän myöskin, että hänen piti selittää tarkoituksensa heille, jotta pääsisi aikeittensa perille.

"Olen Apinain Tarzan", sanoi hän. "Mahtava metsästäjä. Mahtava taistelija. Suuren veden luona säästin Akutin hengen, vaikka olisin voinut riistää sen ja tulla Akutin heimon kuninkaaksi. Nyt olen pelastanut Akutin joutumasta Sheetan raatelevien hampaiden revittäväksi. Kun Akut tai Akutin heimo on vaarassa, kutsukoot he Tarzania avukseen näin --" ja apinamies päästi sen kauhean huudon, jolla Kerchakin heimon jäsenten oli ollut tapana kutsua poissaolevia jäseniään vaaran hetkellä.

"Ja", jatkoi hän, "kun he kuulevat Tarzanin kutsuvan heitä, muistakoot he, mitä hän on tehnyt Akutille, ja tulkoot kiireesti hänen avukseen. Tuleeko tapahtumaan niin kuin Tarzan sanoo?"

"_Huh_!" myönsi Akut, ja heimon toiset jäsenet huusivat yksimielisesti "_huh_."

Sitten he rupesivat taas etsimään ruokaansa ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut, ja heidän kanssaan tuli John Clayton, Greystoken loordi.

Hän huomasi kuitenkin, että Akut aina pysytteli likellä häntä ja katseli häntä usein omituisen ihmettelyn kuvastuessa hänen pienissä verestävissä silmissään, ja kerran hän teki sellaista, mitä Tarzan ei ollut nähnyt apinan milloinkaan ennen tekevän, vaikka hän oli ollut niin monta vuotta heidän keskuudessaan -- Akut tapasi erikoisen hyvän makupalan ja luovutti sen Tarzanille.

Kun heimo oli metsästysretkellä, näkyi apinamiehen välkkyvä ruumis metsästystoverien ruskeiden, karvaisten hahmojen keskellä. Usein he töyttäsivät ohimennessään toisiansa, mutta apinat olivat jo alkaneet pitää hänen läsnäoloaan itsestään selvänä, joten hän kuului heidän joukkoonsa yhtä hyvin kuin Akut.

Jos hän tuli liian likelle naarasta, jolla oli pienokainen, näytteli naaras suuria torahampaitaan ja murisi pahaaennustavasti. Silloin tällöin joku nuori, hurja koiras murahteli varoittavasti, jos Tarzan lähestyi sitä sen syödessä. Mutta näissä suhteissa oli kohtelu aivan samaa kuin mikä olisi tullut heimon jokaisen jäsenen osaksi.

Tarzan puolestaan tunsi sangen hyvin viihtyvänsä näiden alkuajan ihmisen rajujen, karvaisten edeltäjien parissa. Hän vältti sukkelasti uhkaavannäköisiä naaraita -- sellainen on näet apinain tapa, jolleivät satu saamaan silloin tällöin esiintyvää kauheata raivokohtaustaan -- ja murisi vastaukseksi hurjapäisille nuorille uroksille näytellen hampaitaan kuten nekin. Näin hän liukui helposti takaisin entiseen elämäänsä; vieläpä tuntui siltä kuin hän ei olisi milloinkaan ollut tekemisissä omaan heimoonsa kuuluvien olentojen kanssa.

Suurimman osan viikkoa hän kuljeskeli viidakossa uusien ystäviensä kanssa, -- osaksi hän kaipasi tovereita ja osaksi pyrki taitavasti siihen, että saisi kuvansa painumaan häviämättömästi heidän muistiinsa, joka ei milloinkaan ole kovin hyvä. Tarzan tiesi näet entisistä kokemuksistaan, kuinka suurta hyötyä hänelle tuottaisi se seikka, että hänellä olisi kokonainen heimo näitä voimakkaita ja pelottavia eläimiä apunaan.

Kun hän oli varma siitä, että hänen oli jossakin määrin onnistunut syöpyä heidän tietoisuuteensa, päätti hän taas ruveta jatkamaan etsiskelyään. Tätä varten hän lähti eräänä päivänä aikaisin liikkeelle pohjoista kohti ja taivalsi nopeata vauhtia melkein yön tuloon asti, matkaten koko ajan rannikon suuntaisesti.

Auringon noustessa seuraavana aamuna näki hän, että se oli melkein suoraan oikealle hänestä hänen seisoessaan rannalla, sensijaan että se olisi kohonnut vedestä suoraan edestäpäin. Hän teki tästä johtopäätöksen, että rantaviiva oli kaartunut länttä kohti. Koko seuraavan päivän hän jatkoi nopeata kulkuaan, ja tahtoessaan oikein kiirehtiä riensi hän pitkin puiden oksia vikkelästi kuin orava.

Sinä iltana aurinko laski veteen vastapäätä maata, ja silloin apinamies lopulta käsitti asian, jota hän oli jo kauan aavistanut. Rokoff oli laskenut hänet maihin saarelle!

Hänen olisi pitänyt tietää se! Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että venäläinen käyttäisi hyväkseen kaikkea, mikä saisi hänen asemansa yhä kauhistavammaksi. Ja mikä olikaan hirveämpää kuin jättää hänet koko elinajakseen kiduttaviin olosuhteisiin asumattomalle saarelle?

Rokoff oli epäilemättä purjehtinut suoraan mannermaalle, missä hänen oli verrattain helppoa keksiä keino miten jättää pikku Jack julmien ja villien kasvatusvanhempien käsiin, jotka tulisivat huolehtimaan lapsesta, kuten kirjeessä oli uhattu.

Tarzania värisytti hänen ajatellessaan mitä kärsimyksiä pienokaisen täytyi kestää tulevassa elämässään, vaikka hän joutuisikin sellaisten ihmisten luo, joiden tarkoitukset hänen suhteensa olivat mitä paraimpia. Apinamies tunsi kyllin hyvin nuo alhaisella asteella olevat Afrikan villit, tietääkseen että heidänkin keskuudessaan tapasi alkeellisessa muodossa esiintyvää armeliaisuutta ja inhimillisyyttä. Mutta heidän elämänsä oli parhaassakin tapauksessa yhtämittaista kauheata puutetta, vaaraa ja kärsimystä.

Ja sitten odotti lasta hirveä kohtalo jälkeenpäin, kun hän oli tullut mieheksi. Ne kamalat tavat, joihin hänet totutettaisiin, riittäisivät yksinään erottamaan hänet ikuisesti oman heimonsa ja vertaistensa seurasta. Ihmissyöjä! Hänen pikku poikansako julma ihmissyöjä! Se oli liian kovaa ajatella.

Ajatella teräviksi viilattuja hampaita, halkaistua nenää ja kauheannäköiseksi maalattuja pikku kasvoja!

Tarzan voihki. Jospa hän vain saisi tuon venäläisen paholaisen kurkun terässormiinsa!

Ja Jane! Mitä kiduttavaa epäilyä, pelkoa ja epävarmuutta Janen täytyikään kärsiä! Tarzan tunsi oman asemansa äärettömän paljon helpommaksi kuin Janen, sillä hän itse tiesi ainakin, että toinen hänen rakkaistaan oli kotona turvassa, kun Janella taas ei ollut mitään tietoa miehensä ja poikansa olopaikasta.

Oli hyvä, ettei Tarzan aavistanut totuutta, sillä sen tietäminen olisi vain satakertaisesti lisännyt hänen kärsimystään.

Kun hän samosi hitaasti viidakon läpi synkkiin ajatuksiinsa syventyneenä, tuli hänen korviinsa omituinen raapiva ääni, jota hän ei osannut selittää. Hän liikkui varovasti siihen suuntaan, josta se kuului, ja tapasi pian suuren pantterin, joka oli jäänyt kaatuneen puun alle.

Tarzanin lähestyessä peto kääntyi muristen häntä kohti ja koetti päästä irti, mutta suuri puunhaara painoi sen selkää ja pienemmät oksat kytkivät sen jalat, estäen sitä liikkumasta muuta kuin jonkun tuuman kullekin suunnalle.

Apinamies seisahtui avuttoman kissaeläimen eteen, sovittaen jouseensa nuolen, surmatakseen pedon, jonka muuten täytyisi kuolla nälkään. Mutta juuri kun hän jännitti jousta, pysäytti muuan äkillinen ajatus hänen kätensä.

Miksi riistäisi hän eläin-raukalta hengen ja vapauden, kun oli niin helppoa antaa kumpikin sille takaisin! Koska pantteri liikutti kaikkia jäseniään taistellessaan turhaan vapautensa puolesta, oli hän varma siitä, että sen selkäranka oli vahingoittumaton, ja samasta syystä hän tiesi, ettei mikään luu ollut katkennut.

Päästäen jousenjänteensä höltymään hän pani nuolen takaisin koteloon, heitti jousen olkapäälleen ja astui likemmäksi pinteessä olevaa eläintä.

Hänen huuliltaan kuului tyynnyttävä, kehräävä ääni, jonka nuo suuret kissaeläimet itsekin antavat kuulua ollessaan tyytyväisiä ja onnellisia. Tällä tavoin Tarzan saattoi Sheetan omalla kielellä parhaiten tulkita lähestymisensä ystävällisen tarkoituksen.

Pantteri lakkasi murisemasta ja silmäili apinamiestä tarkasti. Oli välttämätöntä mennä noiden pitkien vahvojen kynsien ulottuville, jotta saattoi nostaa raskaan puun pois eläimen päältä, ja kun puu olisi poissa, olisi mies kokonaan villin eläimen armoilla; mutta Apinain Tarzan ei tuntenut pelkoa.

Tehtyään päätöksensä toimi hän nopeasti. Hän astui epäröimättä oksarykelmään pantterin sivulle ja "kehräsi" yhä ystävällisellä ja rauhoittavalla tavallaan. Eläin käänsi päänsä miestä kohti ja silmäili häntä tyynesti ja kysyvästi. Pitkät torahampaat olivat näkyvissä, mutta pikemmin puolustavina kuin uhkaavina.

Tarzan tunki leveät hartiansa puunrungon alle, ja tällöin puristui hänen paljas jalkansa pantterin silkinhienoa kylkeä vastaan: niin likellä hän oli suurta petoa.

Tarzan jännitti hitaasti jättiläislihaksensa. Suuri puu nousi toisiinsa kietoutuneine oksineen hiljalleen pantterin päältä, joka ryömi nopeasti alta pois tuntiessaan rutistavan painon vähenevän. Tarzan antoi puun pudota takaisin maahan, ja nuo kaksi villieläintä kääntyivät katselemaan toisiansa.

Karu hymy väikkyi apinamiehen huulilla, sillä hän tiesi panneensa henkensä alttiiksi vapauttaakseen tämän viidakon villin asukkaan, eikä häntä olisi hämmästyttänyt, jos eläin olisi hyökännyt hänen kimppuunsa samassa hetkessä, jolloin pääsi vapaaksi.

Mutta se ei tehnyt niin. Sensijaan se seisoi muutaman askeleen päässä puusta katsellen kuinka apinamies ryömi esiin oksaröykkiöstä.

Päästyään irti oli Tarzan vain kolmen askeleen päässä pantterista. Hän olisi voinut heittäytyä kaatuneen rungon toisella puolella olevien puiden korkeille oksille, sillä Sheeta ei voinut kiivetä niin korkealle kuin apinamies, mutta jokin, ehkä uhman henki, sai hänet lähestymään pantteria ikäänkuin hän olisi tahtonut nähdä saisiko jonkinlainen kiitollisuuden tunne eläimen ottamaan hänet ystävällisesti vastaan.

Hänen lähestyessään mahtavaa eläintä astui tämä varovasti syrjään ja apinamies sivuutti sen vain ehkä jalan mitan päässä kuolaa valuvista leuoista. Ja kun hän jatkoi matkaansa metsän läpi, seurasi pantteri häntä kintereillä kuten koira.

Pitkään aikaan ei Tarzan voinut sanoa, seurasiko eläin häntä ystävällisin tuntein vai pelkästään väijyen häntä sen varalta, että tulisi nälkäiseksi; mutta lopulta hänen oli pakko uskoa, että edellinen tunne sai eläimen toimimaan näin.

Myöhemmin päivällä vainusi Tarzan kauriin ja kiiruhti puuhun. Pudotettuaan eläimen kaulaan silmukan kutsui hän Sheetaa hyrräten samalla tavoin kuin vaimentaessaan eläimen epäluuloa aikaisemmin päivällä, nyt vain hieman kovemmin ja kimeämmin. Hän oli kuullut parittain metsästävien pantterien hyrräävän saaliin saatuaan juuri sillä tavoin.

Melkein heti kuului ritinää läheisestä pensaikosta, ja hänen omituisen toverinsa pitkä notkea ruumis tuli näkyviin. Nähdessään Baran ruumiin ja haistaessaan verta päästi pantteri kimeän kiljaisun ja hetkeä myöhemmin söivät nuo kaksi villieläintä vieretysten kauriin herkullista lihaa.

Useita päiviä tämä omituinen pari kuljeskeli yhdessä pitkin viidakkoa. Kun toinen sai saaliin, kutsui hän toista, ja siten he saivat usein ja riittävästi ravintoa.

Kerran, kun he söivät päivällisekseen metsäsikaa, jonka Sheeta oli surmannut, tunkeutui Numa-leijona julmana ja kauhistavana esiin tuuheasta ruohikosta aivan heidän vieressään. Karjuen vihaisesti ja varoittavasti se hyppäsi esiin ajaakseen heidät pois saaliinsa luota. Sheeta loikkasi läheiseen tiheikköön ja Tarzan heilautti itsensä viereisen puun matalille oksille.

Siellä apinamies otti ruohoköyden kaulaltaan, ja kun Numa seisoi metsäsian ruumiin ääressä pää uhmaavasti pystyssä, pudotti hän silmukan tuuheaharjaiseen kaulaan ja veti äkkiä tempaisten vahvan köyden kireälle. Samalla hän kutsui kimeästi huutaen Sheetaa, vetäessään vastaan ponnistelevaa leijonaa ylöspäin, kunnes tällä vain takajalat koskettivat maata.

Hän kiinnitti köyden nopeasti vahvaan oksaan, ja kun pantteri hänen kutsuaan seuraten hypähti näkyviin, pudottautui hän maahan rimpuilevan ja raivostuneen Numan viereen ja hyökkäsi pitkä terävä veitsi kädessään hänen kimppuunsa toiselta puolen, samalla kun Sheeta kävi kiinni toiselta puolen.

Pantteri repi ja raateli Numan oikeata kylkeä ja apinamies iski kiviveitsensä kerran toisensa jälkeen vasempaan kylkeen. Ennenkuin eläinten kuninkaan onnistui mahtavilla kynsillään repiä köysi poikki, riippui se itse kuolleena ja vaaratonna silmukassa.

Ja sitten kaikui viidakossa kahdesta villistä kurkusta urosapinan ja pantterin voitonhuuto, joka yhtyi yhdeksi ainoaksi peloittavaksi ja hirveäksi kiljunnaksi.

Kun viimeiset äänet haipuivat pitkäksi kauhistuttavaksi valitukseksi, niin parikymmentä sotamaalauksessa komeilevaa villiä, jotka juuri vetivät pitkää sotakanoottiaan rannalle, pysähtyi työssään. He alkoivat tuijottaa viidakkoon päin ja kuunnella.

VIIDES LUKU

Mugambi

Kierrettyään saaren koko rannikon ja pistäydyttyään useissa kohdin sisämaassa pääsi Tarzan varmuuteen siitä, että hän oli ainoa ihmisolento saarella.