Part 2

Hän oli toivonut saavansa tältä mieheltä tietää, oliko hänen pikku poikansa _Kincaidilla_, mutta tähän ja muihin samansuuntaisiin kysymyksiin oli miehellä vain yksi vastaus: "Mine luule, rupe tuulema, hyvin pian, hyvin kova." Monen yrityksen jälkeen heitti Tarzan asian sikseen.

Viikkomääriä, jotka tuntuivat vangeista kuukausilta, ponnisteli pieni höyrylaiva eteenpäin, heille tuntematonta päämäärää kohti. Kerran _Kincaid_ pysähtyi ottamaan hiiliä, mutta lähti heti taas loputtomalta näyttävälle matkalleen.

Rokoff oli vain kerran käynyt Jane Claytonin luona teljettyään hänet pikkuruiseen hyttiin. Hän oli tullut laihana ja silmät kuopalla pitkällisen meritaudin jälkeen. Hänen tarkoituksenaan oli saada lady Greystokelta suurelle summalle asetettu henkilökohtainen maksuosoitus palkkioksi siitä, että lady saisi kaikessa turvassa palata Englantiin.

"Kun laskette minut täysin turvassa maihin poikani ja mieheni kanssa jonkun sivistysmaan satamaan", vastasi Jane Clayton, "maksan teille kullassa kaksin verroin pyytämänne summan, mutta sitä ennen ette saa penniäkään, -- en lupaakaan teille mitään muulla ehdolla."

"Te annatte minulle pyytämäni maksuosoituksen", vastasi venäläinen ivallisesti hymyillen, "muutoin ette te eikä lapsenne ja miehenne pääse milloinkaan mihinkään satamaan, ei sivistysmaan eikä muunkaan."

"En luottaisi teihin", vastasi Jane. "Kuinka voin olla varma siitä, että te ette ota rahojani ja menettele sitte minun ja omaisteni kanssa niinkuin tahdotte, välittämättä lupauksestanne?"

"Luullakseni teette niinkuin sanon", väitti Rokoff ja kääntyi lähteäkseen. "Muistakaa, että minulla on teidän poikanne -- jos sattumalta kuulette kidutetun lapsen tuskanvalituksia, saattaa teitä lohduttaa ajatus, että pienokainen kärsii teidän itsepäisyytenne takia -- ja että kysymyksessä on teidän pienokaisenne."

"Siten ette voi tehdä!" huudahti nuori nainen. "Te ette voi -- ette vei olla niin pirullisen julma!"

"Minä en ole julma, vaan te", vastasi venäläinen, "sillä te annatte kurjan rahasumman takia pienokaisenne alttiiksi kärsimyksille."

Tulos oli se, että Jane Clayton kirjoitti maksuosoituksen suurelle summalle ja antoi sen Nikolas Rokoffille, joka lähti hänen hytistään tyytyväinen irvistys huulillaan.

Seuraavana päivänä nostettiin Tarzanin kopin kattoluukku syrjään, ja katsahtaessaan ylöspäin, näki hän valoisassa aukossa Paulvitshin pään.

"Tulkaa ylös!" komensi venäläinen. "Mutta muistakaa, että teidät ammutaan, jos teette yhdenkään liikkeen käydäksenne minun tai jonkun muun kimppuun laivalla."

Apinamies heilautti itsensä keveästi kannelle. Hänen ympärillään oli, tosin kunnioittavan välimatkan päässä, puolitusinaa merimiehiä kivääreillä ja revolvereilla asestettuina. Hänen edessään oli Paulvitsh.

Tarzan katseli ympärilleen nähdäkseen Rokoffin, jonka hän varmasti tiesi olevan laivassa, mutta miehestä ei näkynyt merkkiäkään.

"Loordi Greystoke", aloitti venäläinen, "häiritsemällä jatkuvasti ja ilkivaltaisesti monsieur Rokoffia ja hänen suunnitelmiaan olette lopuksi saattanut itsenne ja perheenne tähän onnettomaan asemaan. Saatte kiittää siitä vain itseänne. Kuten saatatte käsittää, on monsieur Rokoffilta mennyt suuri summa rahaa tämän retken varustamiseen, ja kun te olette sen ainoana aiheena, odottaa hän luonnollisesti, että te korvaatte kustannukset. Lisäksi voin sanoa, että vain tyydyttämällä monsieur Rokoffin oikeudenmukaiset vaatimukset te kykenette torjumaan mitä epämieluisimmat seuraukset vaimoltanne ja lapseltanne, samalla kun voitte säilyttää oman henkenne ja saavuttaa vapautenne."

"Kuinka suuri summa on kysymyksessä?" tiedusti Tarzan. "Ja minkä vakuuden saan siitä, että te puolestanne noudatatte sopimusta? Kuten tiedätte, on minulla hyvin vähän aihetta uskoa kahta sellaista lurjusta kuin teitä ja Rokoffia."

Venäläinen punastui.

"Te ette ole sellaisessa asemassa, että voisitte syytää herjauksia", sanoi hän. "Teillä ei ole muuta vakuutta siitä, että me noudatamme sopimusta, kuin minun sanani, mutta siitä saatte olla varma, että voimme hyvin pian selvittää välimme teidän kanssanne, jollette kirjoita pyytämäämme maksuosoitusta. Jollette ole suurempi hullu kuin luulenkaan, pitäisi teidän tietää, ettei mikään tuottaisi meille suurempaa nautintoa kuin että käskisimme näiden miesten ampua teidät. Me emme tee siten syystä, että meillä on teidän rankaisemiseksenne toisia suunnitelmia, jotka teidän kuolemanne saisi raukeamaan."

"Vastatkaa yhteen kysymykseen", sanoi Tarzan. "Onko poikani tässä laivassa?"

"Ei", vastasi Aleksis Paulvitsh, "poikanne on muualla ja aivan turvassa, eikä häntä tapeta paitsi jos kieltäydytte myöntymästä kohtuullisiin vaatimuksiimme. Jos käy välttämättömäksi tappaa teidät, ei ole mitään syytä jättää lasta eloon, koska teidän poistuessanne poistuu juuri se, jota me tahdomme pojan kautta rangaista, ja hän tulee senjälkeen meille vain alinomaisen vaaran ja huolen aiheeksi. Huomaatte siis, että voitte pelastaa poikanne hengen ainoastaan pelastamalla omanne, ja että voitte pelastaa omanne ainoastaan antamalla meille pyytämämme maksuosoituksen."

"No hyvä", vastasi Tarzan, sillä hän tiesi, että he hyvinkin saattoivat täyttää Paulvitshin katalan uhkauksen. Oli ehkä mahdollista saada poika pelastetuksi suostumalla heidän vaatimuksiinsa.

Hänestä näytti aivan mahdottomalta, että he sallisivat hänen elää senjälkeen kun hän oli kirjoittanut nimensä maksuosoitukseen. Mutta hän oli päättänyt taistella heitä vastaan tavalla, jota he eivät milloinkaan unohtaisi, ja mikäli mahdollista viedä Paulvitshin mukanaan hautaan. Hän oli vain pahoillaan, ettei häntä vastassa ollut Rokoff.

Hän otti taskustaan shekkikirjan ja säiliökynän.

"Kuinka iso summa?" kysyi hän.

Paulvitsh mainitsi ylettömän rahamäärän. Tarzan kykeni tuskin pidättämään hymyänsä.

Juuri heidän ahneutensa koitui heidän tuhokseen, ainakin lunnaiden suhteen. Tarzan epäröi tahallaan ja tinki summaa, mutta Paulvitsh oli itsepäinen. Lopuksi apinamies kirjoitti maksuosoituksen suuremmalle summalle kuin hänellä oli pankissa käytettävänään.

Kun hän kääntyi antaakseen arvottoman paperipalan venäläiselle, sattui hänen katseensa suuntautumaan _Kincaidin_ kokan yli ylähangan puolelta. Hän näki hämmästyksekseen, että laiva oli vain muutaman sadan metrin päässä maasta. Melkein vedenrajaan asti ulottui troopillinen viidakko, ja taustalla oli ylempänä oleva maa metsän peitossa.

Paulvitsh huomasi hänen katseensa suunnan.

"Sinne teidät päästetään vapauteen", sanoi hän.

Tarzan luopui aikeesta kostaa venäläiselle heti paikalla. Hän luuli, että edessä oleva maa oli Afrikan mannerta, ja hän tiesi, että jos he vapauttaisivat hänet, voisi hän epäilemättä päästä verrattain helposti takaisin sivistyneihin seutuihin.

Paulvitsh otti maksuosoituksen.

"Riisukaa vaatteenne", sanoi hän apinamiehelle. "Te ette tarvitse niitä täällä."

Tarzan hidasteli. Paulvitsh osoitti asestettuja merimiehiä. Silloin englantilainen riisuutui vitkallisesti.

Vene laskettiin vesille ja apinamies soudettiin maihin yhä ankarasti vartioituna. Puoli tuntia myöhemmin olivat merimiehet palanneet _Kincaidiin_ ja höyrylaiva lähti hitaasti liikkeelle.

Kun Tarzan seisoi kapealla rantakaistaleella tarkaten aluksen lähtöä, näki hän, että kaiteen luo ilmestyi jokin hahmo, joka päästi kovan huudon herättääkseen hänen huomiotaan.

Apinamies aikoi juuri ruveta lukemaan kirjettä, jonka eräs merimiehistä oli hänelle antanut, kun häntä kuljettanut vene oli palaamaisillaan laivalle, mutta kuullessaan huudon aluksen kannelta hän katsahti ylös.

Hän näki mustapartaisen miehen, joka nauroi hänelle pilkallisesti pitäessään korkealla päänsä päällä pientä lasta. Tarzan liikahti äkkiä ikäänkuin olisi tahtonut syöksyä hyrskyjen läpi ja rientää laivaan, joka jo oli liikkeessä, mutta käsittäen niin äkkipikaisen teon hyödyttömyyden hän pysähtyi veden partaalle.

Siinä hän seisoi katse kiintyneenä _Kincaidiin_, kunnes se katosi rannikolta esiinpistävän vuoriniemekkeen taakse.

Viidakosta hänen takaansa tuijottivat villit, verestävät silmät häneen tuuheitten, riippuvien silmäkarvojen alta.

Pienet marakatit rupattelivat ja riitelivät puiden latvoissa, ja kaukaa sisämaan metsästä kuului leopardin kiljunta.

Mutta John Clayton, Greystoken loordi, seisoi yhä kuurona ja sokeana, tuntien kovaa tuskaa ja katumusta, kun oli päästänyt käsistään otollisen tilaisuuden, oltuaan niin herkkäuskoinen, että oli luottanut perivihollisensa uskotuimman apurin pelkkään tiedonantoon.

-- Minulla on ainakin, -- ajatteli hän, -- yksi lohdutus -- tieto siitä, että Jane on täysin turvallisena Lontoossa. Jumalan kiitos, ettei hän joutunut noiden roistojen kynsiin.

Hänen takanaan hiipi varovasti häntä kohti se karvainen otus, jonka ilkeät silmät olivat tarkanneet häntä kuten kissa tarkkaa hiirtä.

Missä olivat villin apinamiehen harjaantuneet aistit?

Missä oli hänen terävä kuulonsa?

Missä hänen ihmeellinen hajuaistinsa?

KOLMAS LUKU

Viidakon otteluita

Tarzan aukaisi hitaasti kirjeen, jonka merimies oli pistänyt hänen käteensä, ja luki sen. Alussa se vaikutti vain vähän hänen surun turruttamaan mieleensä, mutta lopulta hänelle selvisi Rokoffin kauhea kostosuunnitelma täydelleen.

"Tämä kirje selittää teille tarkalleen ne suunnitelmat, joita minulla on jälkeläisenne ja teidän itsenne suhteen.

Te olette syntyänne apina. Te elitte alastonna viidakoissa -- olemme palauttaneet teidät omaistenne luo, mutta poikanne kohoaa askeleen isäänsä ylemmäksi. Se on kehityksen järkkymätön laki.

Isä oli eläin, mutta pojasta tulee ihminen -- hän astuu ensimmäisen askeleen ylöspäin kehityskulussa. Hän ei joudu olemaan viidakon alaston eläin, vaan hän saa verhon vyötäisilleen ja vaskirenkaat nilkkoihin ja mahdollisesti renkaan nenäänsäkin, sillä häntä tulevat kasvattamaan maan ihmiset -- villin ihmissyöjäheimon jäsenet.

Olisin voinut tappaa teidät, mutta silloin ette olisi täydelleen kärsinyt sitä rangaistusta, jonka olette ansainnut.

Kuolleena te ette voisi kärsiä tietäessänne poikanne kohtalon, mutta kun elätte ja olette paikassa, josta ette voi päästä hakemaan tai auttamaan lastanne, -- kärsitte te jälellä olevan elämänne aikana kuolemaakin pahempia tuskia ajatellessanne poikanne kauheata elämää.

Tämä siis on osa rangaistustanne, jonka kärsitte siksi, että olette uskaltanut asettua minua vastaan. N.R.

J.K. -- Muu rangaistuksenne on yhteydessä sen kanssa, mitä pian tapahtuu vaimollenne -- asian jätän teidän kuviteltavaksenne."

Kun hän oli lukenut kirjeen loppuun, kuului hänen takaansa heikko ääni, joka yhtäkkiä toi hänet takaisin todellisuuteen.

Hänen aistinsa heräsivät heti, ja hän oli taas Apinain Tarzan.

Käännähtäessään päin oli hän itsesäilytysvaistoa uhkuva, vastarintaan ryhtyvä villieläin. Häntä vastassa oli valtava urosapina, joka jo oli hyökkäämässä hänen päälleen.

Ne kaksi vuotta, jotka olivat kuluneet siitä kun Tarzan pelastettuaan puolisonsa oli tullut aarniometsästä, olivat vain hiukan vähentäneet mahtavia voimia, jotka olivat tehneet hänet viidakon voittamattomaksi herraksi. Hänen suuret tiluksensa Uzirissa olivat vaatineet paljon hänen aikaansa ja tarkkaavaisuuttaan, ja siellä hänellä oli ollut mainio tilaisuus käytännöllisen harjoittelun avulla säilyttää melkein yli-inhimilliset voimansa. Mutta nyt piti alastomana ja aseitta taistella vastaan tulevan karvaisen ja paksuniskaisen pedon kanssa, ja se oli voimainkoetus, joka tuskin milloinkaan olisi ollut apinamiehelle mieluinen.

Mutta ei ollut muuta neuvoa kuin mennä raivosta mieletöntä petoa vastaan luottaen vain niihin aseihin, jotka luonto oli hänelle antanut.

Apinan olkapään yli Tarzan saattoi nyt nähdä lisää noiden alkuajan ihmisen mahtavien edeltäjien päitä ja hartioita -- kaikkiaan ehkä tusinan verran.

Hän tiesi kuitenkin, ettei ollut todennäköistä, että ne kävisivät hänen kimppuunsa, koska ihmisapinan äly ei ole kyllin suuri, jotta se voisi käsittää ja pitää arvossa yhteistoiminnan tehoa vihollista vastaan -- muutoin ne olisivat jo aikoja sitten tulleet yksinvaltiaiksi olopaikoillaan: niin hirveä hävitysvoima kätkeytyy niiden mahtaviin lihaksiin ja raateleviin torahampaisiin.

Peto hyökkäsi kumeasti muristen Tarzanin kimppuun, mutta apinamies oli muun ohella oppinut sivistyneitten ihmisten asuinsijoilla muutamia tieteellisiä sodankäyntitapoja, joita viidakon asukkaat eivät tunne.

Kun hän muutamia vuosia sitten olisi koettanut torjua pedon hyökkäyksen pelkällä voimallaan, väistyi hän nyt sivulle vastustajansa raivoisasti rynnistäessä, ja eläimen syöksyessä hänen ohitseen hän tähtäsi voimakkaan iskun suoraan apinan sydänalaan.

Päästäen raivon ja tuskan huudon suuri ihmisapina koukistui kaksin kerroin ja vaipui maahan, vaikka melkein heti paikalla ponnisteli taas jaloilleen.

Mutta ennenkuin se pääsi pystyyn, oli valkoihoinen vihollinen kääntynyt ja syöksynyt sitä vastaan. Tällöin hävisi englantilaisesta loordista viimeinenkin pinnallisen sivistyksen jäännös. Hän oli taas viidakon villieläin, joka riemumielin iski yhteen kaltaistensa kanssa. Hän oli taas Tarzan, naarasapina Kaalan poika.

Hänen vahvat, valkoiset hampaansa upposivat vihollisen karvaiseen kurkkuun, kun hän etsi sykkivää valtasuonta.

Voimakkaat sormet pitivät mahtavia torahampaita kaukana hänen omasta ruumiistaan tai puristuen takoivat höyryvasaran voimalla vastustajan murisevaa ja vaahtoavaa naamaa.

Piirissä heidän ympärillään olivat apinaheimon muut jäsenet katsellen ottelua ja nauttien siitä. He päästivät matalia kurkkuääniä hyväksymisen osoitukseksi, kun valkoisen ihon tai karvaisen, veren tahriman nahan kappaleita raastettiin jommankumman taistelijan ruumiista. Mutta he vaikenivat kummastuksen ja jännityksen valtaamina, kun näkivät, että voimakas valkea apina vääntäysi heidän kuninkaansa selkään ja teräslihaksin, jotka oli jännitetty vastustajan kainaloiden alle, voimakkaasti painoi kämmenillään paksua häränniskaa, niin että kuningasapina saattoi vain kiljua tuskissaan ja kierittää itseään avuttomana paksulla viidakkoruoho-peitteellä.

Kuten Tarzan oli voittanut mahtavan Terkozin monta vuotta sitten aikoessaan lähteä etsimään omanlajisiaan ja -värisiään olentoja, siten hän nujersi nyt tämän toisen suuren apinan samalla otteella, jonka oli sattumalta keksinyt tuon toisen ottelun aikana.

Ottelun kulkua tarkannut villien ihmisapinain pieni joukko kuuli kuninkaansa niskan rätisevän, ja tämä ääni sekoittui apinan tuskanhuutoihin ja kauhistavaan karjuntaan. Sitten kuului äkkiä pamaus ikäänkuin raivoisa tuuli olisi katkaissut paksun oksan. Apinan pyöreä pää retkahti suurta karvaista rintaa vasten -- karjunta ja ulvonta lakkasivat.

Katselijain pienet porsaansilmät siirtyivät kuninkaan liikkumattomasta hahmosta valkoiseen apinaan, joka nyt kohosi pystyyn voitetun vastustajan vierestä, ja sitten taas kuningasapinaan ikäänkuin ihmetellen, ettei tämä noussut ja tappanut röyhkeätä muukalaista.

He näkivät voittajan laskevan jalkansa maassa olevan liikkumattoman hahmon kaulalle. Sitten hän heilautti päänsä taaksepäin ja päästi ilmoille vastustajansa tappaneen urosapinan villin, kauhean huudon. Silloin he tiesivät, että heidän kuninkaansa oli kuollut.

Voitonhuudon hirveät äänet vierivät kautta viidakon. Puiden oksilla olevat pienet marakatit lakkasivat rupattamasta. Kimakkaääniset, loistavasulkaiset linnut olivat hiljaa. Kaukaa kuului vastaukseksi leopardin valittavaa huutoa ja leijonan kumeata kiljuntaa.

Entisten aikojen Tarzan käänsi nyt kysyen silmänsä edessään olevaan pieneen apinajoukkoon. Entisten aikojen Tarzan pudisti päätänsä ikäänkuin heittääkseen taaksepäin raskaan hiuspaljoutensa, joka oli valahtanut hänen kasvoilleen -- vanha tapa, joka polveutui niiltä ajoilta, jolloin hänen paksu, musta tukkansa oli valtavana harjana laskeutunut hänen hartioilleen ja usein luisunut hänen silmilleen silloin kun elämä tai kuolema riippui siitä, saattoiko hän nähdä esteettömästi.

Apinamies tiesi voivansa odottaa heti paikalla hyökkäystä sen elossa olevan urosapinan puolelta, joka tunsi olevansa pätevin taistelemaan heimon kuninkuudesta. Hän tiesi oman heimonsa apinoiden kesken olevan tavallista, että ventovieras saattoi tulla yhteiskunnan jäseneksi ja raivattuaan kuninkaan tieltään ryhtyä itse heimon johtajaksi kaatuneen yksinvaltiaan vaimojen isäntänä.

Jos hän taasen ei yrittäisi seurata heitä, lähtisivät he ehkä vähitellen hänen luotansa taistellakseen myöhemmin keskenään ylivallasta. Hän uskoi voivansa tulla heidän kuninkaakseen, jos tahtoisi, mutta hän ei oikein tietänyt, ottaisiko vastaan tähän asemaan kuuluvat, joskus vaivaloiset velvollisuudet, sillä hän ei nähnyt siinä mitään erikoista etua.

Muuan nuoremmista apinoista, suuren suuri, voimakaslihaksinen eläin, läheni uhkaavasti apinamiestä. Hänen paljaiden torahampaittensa takaa kuului matalaa vihamielistä murinaa.

Tarzan tarkkasi hänen jokaista liikettään seisoen jäykkänä kuin patsas. Jos hän olisi peräytynyt askeleen, olisi se aiheuttanut hyökkäyksen heti paikalla; jos hän olisi syöksynyt eteenpäin, olisi tulos ollut sama tai sitten olisi sotaisa vastustaja lähtenyt pakoon -- kaikki riippui nuoren apinan rohkeudesta.

Äärimmäisten menettelytapojen keskivälillä oli se, että seisoi aivan hiljaa. Silloin apina tulisi tavan mukaan aivan likelle tarkkaavaisuutensa esinettä karjuen hirveästi ja paljastaen kuolaa valuvat hampaansa. Hän kiertelisi hitaasti vastustajaansa ikäänkuin miettien vain hyvää mielessään. Ja näin hän tekikin, kuten Tarzan oli arvannut.

Kaikki saattoi olla vain petkutusta, mutta toisaalta -- apinan mieli kun oli niin epävakainen -- ohimenevä mielijohde voisi singota tuon karvaisen hahmon repivänä ja raastavana valkoisen miehen kimppuun ilman vähintäkään varoitusta.

Eläimen kierrellessä Tarzanin ympärillä kääntyi tämä hitaasti suunnaten aina silmänsä vastustajansa silmiin. Hän oli arvioinut nuoren koiraan vallantavoittelijaksi, joka ei vielä ollut tuntenut itseään kyllin voimakkaaksi syöstäkseen kuninkaansa vallasta, mutta olisi jonakin päivänä siten tehnyt. Tarzan näki, että eläin oli ihailtavan sopusuhtainen, yli seitsemän jalan pituinen seisoessaan lyhyitten väärien säärtensä varassa.

Hänen jykevät karvaiset käsivartensa ulottuivat melkein maahan asti silloin kun hän seisoi suorana, ja hänen torahampaansa, jotka nyt olivat aivan likellä Tarzanin kasvoja, olivat erittäin pitkät ja terävät. Kuten muutkin heimon jäsenet erosi hän useissa pikkuseikoissa niistä apinoista, joiden joukossa Tarzan oli viettänyt lapsuutensa.

Alussa oli apinamiehessä herännyt toivon kipinä, kun hän oli nähnyt ihmisapinain karvaiset ruumiit -- toivon, että hän jostakin omituisesta kohtalon oikusta oli taas palannut oman heimonsa luo; mutta lähempi tarkastelu oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että nämä apinat olivat toista lajia.

Kun uhkaava koiras yhä kierteli itsepintaisesti loikkien apinamiehen ympärillä jokseenkin samaan tapaan kuin koirat, joiden joukkoon on tullut vieras koira, pisti Tarzanin päähän koettaa, puhuiko hänen oma heimonsa samaa kieltä kuin tämäkin, ja niin hän puhutteli eläintä Kerchakin heimon kielellä.

"Kuka olet sinä", kysyi hän, "joka uhkaa Apinain Tarzania?"

Karvainen peto näytti hämmästyneeltä. "Olen Akut", vastasi se samalla yksinkertaisella, alkeellisella kielellä, joka puhuttujen kielten asteikossa on niin alhaalla että se oli, kuten Tarzan oli otaksunut, samaa kuin sen heimon kieli, jonka keskuudessa hän oli viettänyt kaksikymmentä ensimmäistä elinvuottaan.

"Olen Akut", sanoi apina. "Molak on kuollut. Olen kuningas. Mene tiehesi, muutoin tapan sinut!"

"Sinä näit, kuinka helposti minä tapoin Molakin", vastasi Tarzan. "Siten voisin tappaa sinutkin, jos tahtoisin kuninkaaksi. Mutta Apinain Tarzan ei tahdo Akutin heimon kuninkaaksi. Hän haluaa vain elää levossa tässä maassa. Olkaamme ystäviä. Apinain Tarzan voi auttaa sinua ja sinä voit auttaa Apinain Tarzania."

"Et pysty tappamaan Akutia", vastasi toinen. "Ei kukaan ole niin suuri kuin Akut. Jollet sinä olisi tappanut Molakia, olisi Akut tehnyt sen, sillä Akut oli valmis tulemaan kuninkaaksi."

Vastaukseksi apinamies heittäytyi pedon kimppuun, jonka valppaus oli keskustelun aikana hieman vähentynyt. Silmänräpäyksessä oli Tarzan tarttunut ison apinan ranteeseen, ja ennenkuin toinen saattoi päästä käsiksi häneen, oli hän pyöräyttänyt eläimen ympäri ja hypännyt sen leveälle niskalle.

He tuiskahtivat molemmat maahan, mutta Tarzanin suunnitelma oli onnistunut niin hyvin, että ennenkuin he koskettivat maankamaraa, oli hän saanut Akutista saman otteen, joka oli katkaissut Molakilta niskan.

Hän antoi puristuksen vaikuttaa hitaasti, ja samoin kuin hän menneinä päivinä oli suonut Terkozille tilaisuuden antautua ja jäädä eloon, soi hän nyt Akutille -- hän näki apinassa vastaisen liittolaisen, hyvin voimakkaan ja neuvokkaan, -- vapauden valita, tahtoiko tämä elää ystävyydessä hänen kanssaan vai kuolla kuten oli juuri nähnyt rajun ja siihen asti voittamattoman kuninkaansa kuoleman.

"_Ka-go-da_?" kuiskasi Tarzan allansa olevalle apinalle.

Saman kysymyksen hän oli kuiskannut Terkozille, ja apinain kielessä se merkitsee: "Antaudutko?"

Akut ajatteli ritisevää ääntä, jonka hän oli kuullut juuri ennenkuin Molakin paksu niska oli taittunut, ja tunsi väristystä.

Hän ei kuitenkaan tahtonut luopua kuninkuudesta ja teki taas ponnistuksen vapautuakseen, mutta äkillinen kiduttava puristus kaulanikamia vastaan pakotti hänen huuliltaan valittavan vastauksen _ka-go-da_!

Tarzan hellitti otettaan hieman. "Sinä voit vielä tulla kuninkaaksi, Akut", sanoi hän. "Tarzan sanoi sinulle, ettei hän välitä kuninkuudesta. Jos joku nousee vastustamaan oikeuttasi, auttaa Apinain Tarzan sinua taisteluissasi."

Apinamies nousi, ja Akut teki hitaasti samoin. Pudistaen pyöreätä päätänsä ja muristen vihaisesti tallusti hän vaappuen heimonsa luo ja katsoi ensin toiseen ja sitten toiseen niistä suurimmista uroksista, jotka mahdollisesti ryhtyisivät kiistelemään hänen kanssaan johtoasemasta.

Mutta kukaan ei tehnyt sitä. Sensijaan he vetäytyivät pois hänen lähestyessään, ja pian koko joukko meni viidakkoon ja Tarzan jäi taas yksin rannikolle.

Apinamiestä vaivasivat haavat, jotka Molak oli tuottanut, mutta hän oli tottunut ruumiillisiin kärsimyksiin ja kesti kaikki tyynesti ja urheasti kuten villieläimet, jotka olivat opettaneet häntä elämään viidakon elämää ikäänkuin hänkin olisi syntynyt siihen.

Hän huomasi ensi sijassa tarvitsevansa hyökkäys- ja puolustusaseita, sillä hänen kohtauksensa apinain kanssa ja Numa-leijonan ja Sheeta-pantterin kaukainen, villi ulvonta osoitti hänelle, ettei hänen elämänsä tulisi olemaan toimettoman rauhallista ja turvaisaa.

Hän oli vain palannut vanhaan elämäänsä, joka oli yhtämittaista verenvuodatusta ja vaaraa -- nyt piti olla takaa-ajajana tai takaa-ajettuna. Julmat pedot väijyisivät häntä kuten ne olivat väijyneet ennenkin, eikä olisi hetkeäkään, ei päivällä eikä yöllä, jolloin hän ei tarvitsisi niitä alkeellisia aseita, joita hän saattoi käsillä olevista aineista tehdä.

Rannalla hän tapasi hauraan, tuliperäisen kalliomöhkäleen. Suurella työllä onnistui hänen irroittaa siitä kapea, noin kaksitoista tuumaa pitkä ja neljännestuuman paksuinen liuska. Sen toinen sivu oli aivan ohut läheltä kärkeä. Tämä liuska oli veitsen alkuna.

Hän meni viidakkoon ja katseli etsien ympärilleen, kunnes löysi kaatuneen puun, jossa tiesi puuaineksen olevan kovaa. Siitä hän katkaisi pienen suoran oksan ja teroitti sen toisesta päästä.

Sitten hän kaiversi pienen pyöreän läven puunrunkoon. Tähän hän pudotti muutamia pieniksi leikattuja kaarnanpaloja, sovitti terävän kepinpään läpeen ja pyöritteli nopeasti kämmentensä välissä ohutta puikkoa, istuen kahdareisin puunrungolla.

Jonkun ajan kuluttua alkoi pienestä sytykekasasta kohota hieman savua, ja hetkeä myöhemmin oli kaikki liekeissä. Koottuaan pienoiseen tuleen muutamia suurempia oksia ja puunkappaleita sai Tarzan pian aikaan melko suuren roihun, joka humisi kuivan puun yhä laajenevassa onkalossa.