Part 8

"Minä tiedän sen", vastasi hänen isäntänsä. "Ja nyt, rouva, jos suosiollisesti annatte minun ottaa haltuuni mainitsemanne vierashuoneen, koska vieraanne eivät saapuneetkaan --"

"Mielelläni, sir", myöntyi mrs. Mac-Candlish ja kiirehti valaisemaan tietä kaikella sillä käskevällä touhulla, jota toimellinen emäntä haluaa sellaisissa tilaisuuksissa osottaa.

"Nuori mies", sanoi diakoni palvelijalle, täyttäen lasin, "tämä ei tehne teille pahaa ratsastuksenne jälkeen".

"Eipä hituistakaan, sir, -- kiitos -- terveydeksenne, sir."

"Ja kuka mahtanee isäntänne olla, ystävä?"

"Niin, se herrasmieskö, joka oli täällä? Hän on kuuluisa eversti Mannering, sir, Itä-Intiasta."

"Mitä, hänkö, josta on sanomalehdissäkin ollut?"

"Niin juuri, sama aivan. Hän se vapautti piirityksestä Cuddieburgin, puolusti Chingalorea ja kukisti suuren mahratta-päällikön Ram Jolli Bundlemanin -- minä olin mukana useimmissa hänen taisteluissaan."

"Siunaa ja varjele", sanoi emäntä, "minunpa täytyy mennä kuulustamaan, mitä hän haluaisi illalliseksi -- että minä asetinkaan häntä tänne alas istumaan!"

"Hoo, hän vain pitää sellaisesta, muori hyvä; ette ole ikinä nähnyt vaatimattomampaa olentoa kuin meidän vanha everstimme on, ja sentään on hänessä kelpo sivumakua lemmostakin."

Kun loppuillan puhelu alikerrassa ei ollut kovinkaan valistavaa laatua, niin nousemmekin lukijan luvalla vierashuoneeseen.

12 luku.

KATSAUS MENNEESEEN.

Eversti asteli mietteissään edes takaisin vierashuoneessa, kun palvelija emäntä jälleen astui sisälle, tiedustaakseen hänen käskyjään. Ne annettuaan tavalla, jota arveli "talon edulle" otollisimmaksi, vieras pyysi saada viivyttää häntä tovin.

"Luullakseni", hän sanoi, "rouva, jos äsken oikein ymmärsin, kadotti mr. Bertram poikansa tämän viidennellä ikävuodella?"

"Niin kyllä, sir, siitä ei ole epäilemistäkään, vaikka höpötellään paljon joutavaa siitä, miten se kävi, sillä se on vanha juttu nyt ja jokainen kertoo sitä omalla tavallaan takkavalkean ääressä, kuten mekin teimme. Mutta hukkaannuksiin lapsi joutui viidennellä ikävuodellaan, kuten teidän arvoisuutenne sanoi, hra eversti; ja kun asia valmistamattomasti ilmotettiin armolliselle rouvalle, joka silloin kantoi toista lastaan, niin se vei häneltä hengen sinä samaisena yönä -- ja lairdi ei sen päivän jälkeen enää menestynyt, vaan kävi ihan välinpitämättömäksi kaikesta -- vaikka hänen tyttärensä, miss Lucy, isommaksi tultuaan yritteli pitää järjestystä taloudessa -- mutta mitä kykeni hän poloinen saamaan aikaan? -- niin että nyt he ovat menettäneet kodin ja konnun."

"Voitteko muistaa, rouva, mihin aikaan vuodesta suunnilleen katosi lapsi?"

Emäntä kotvan aprikoittuaan ja muisteltuaan vastasi olevansa varma siitä, että "tähän vuodenaikaan se sattui". Hän lisäsi muutamia paikkakunnallisia muistoja, joista päättäen päivämäärä osui marraskuun alkupuoliskolle.

Vieras kiersi huoneen pariin kertaan äänetönnä, mutta viittasi mrs. Mac-Candlishia viivähtämään.

"Käsitinkö oikein", hän sitte kysyi, "että Ellangowanin maatila on myytävänä?"

"Myytävänä? -- se myydään huomispäivänä enimmän tarjoovalle -- ei vainkaan sentään huomeneltain, hyväinen aika, sehän on sapatti, vaan maanantaina, ensimäisenä arkipäivänä. Irtain ja karja pannaan vasaran alle samaan aikaan. Koko piirikunnassa ollaan sitä mieltä, että on häpeä hoputtaa huutokauppaa tällaiseen aikaan, jolloin tuon ikuisen Amerikansodan tautta on niin niukalti rahaa liikkeellä Skotlannissa, että joku voi saada maan pilahinnasta -- paholainen ne periköön, jos ma oikein sanon!" kuohahti kelpo emäntä otaksuttua vääryyttä ajatellessaan.

"Ja missä tapahtuu myynti?"

"Paikan päällä, kuten kuulutuksessa sanotaan -- eli minun ymmärtääkseni Ellangowanin päärakennuksessa, teidän arvoisuutenne."

"Ja kenellä ovat näytettävinä talonkirjat, vuokraluettelo ja kartta?"

"Eräällä hyvin siivolla miehellä, sir, piirikunnan sijaissheriffillä, jolla on riita-asiain ylioikeuden valtuutus. Hän on parhaillaan kauppalassa, jos teidän arvoisuutenne haluaisi häntä tavata; ja hän tietää kertoa teille lapsenkin katoamisesta enemmän kuin kukaan, sillä entinen sheriffi -- joka oli ikäänkuin hänen esimiehensä -- näki paljon vaivaa koettaessaan saada totuutta ilmi, kuten olen kuullut."

"Ja tuon herrasmiehen nimi on --"

"Mac-Morlan, sir, -- hän on rehti mies ja hyvässä maineessa."

"Lähettäkäähän minun tervehdykseni -- eversti Manneringin tervehdykset hänelle ja ilmottakaa, että minua ilahuttaisi, jos hän suvaitsisi illastaa kanssani ja tuoda nuo paperit mukanaan -- ja minä pyydän teitä, rouva, olemaan tästä vaiti kaikille muille."

"Minäkö sanaakaan hiiskahtaisin, sir? Soisinpa teidän arvoisuutenne" (niiaus) "tai kenen tahansa maansa puolesta taistelleen kunnioitettavan herrasmiehen" (toinen niiaus) "omistavan tuon maatilan, kun kerran vanhan suvun on lähteminen" (huokaus), "mieluummin kuin tuon ovelan roiston, Glossinin, joka on noussut parhaan ystävänsä häviöstä. Ja nyt kun asiaa ajattelen, niin minäpä sieppaankin hilkkani ja päällyskenkäni ja lähden mr. Mac-Morlanille itse -- hän on kotosalla juuri tähän aikaan -- - on vain askel matkaa."

"Tehkää niin, emäntä hyvä, kiitän teitä. Ja käskekää palvelijani sillävälin tuoda tänne salkkuni."

Minuutin tai parin kuluttua oli eversti Mannering rauhallisesti istumassa, kirjotusneuvot edessään. Meillä on valta katsella hänen olkansa yli hänen kirjottaessaan, ja mielellämme ilmotamme lukijoille kirjeen sisällön. Se oli osotettu squire Arthur Mervynille, Mervyn Halliin, Llanbraithwaiteen, Westmorelandin maakuntaa. Siinä oli selostus kirjottajan matkasta sen jälkeen kun oli hänestä eronnut, ja jatko kuului:

"Ja nyt, miksi vieläkin nuhtelet minua raskasmielisyydestäni, Mervyn? Luuletko, että minä viidenkolmatta vuoden kuluttua, taisteluja, haavoja, vankeutta, vastuksia kaiken näköisiä koettuani, voin yhä olla sama eloisa, vauhko Guy Mannering, joka sinun kanssasi kapusi Skiddaw'n laelle tai ammuskeli metsälintuja Crossfellilla? Sinä, joka olet pysynyt kotoisen onnen suojelemana, et paljoakaan muutu; käyntisi on kevyttä ja mielesi päiväpaistetta tulvillaan; mutta se on terveyden ja kohtuullisuuden siunattua vaikutusta, ja niitä on autellut tyytyväinen luonne sekä tasainen soluminen elämän virtaa alas. Mutta minun urallani on ollut tiheässä vaikeuksia, epäilyjä ja erehdyksiä. Lapsuudestani asti olen ollut sattuman leluna, ja vaikka tuuli on useasti tuonut minut satamaan, niin tämä on harvoin ollut luotsin haluama. Sallihan minun muistuttaa sinulle -- mutta sen täytyy käydä lyhyimmittäin -- nuoruuteni kummallisia ja oikukkaita vaiheita sekä miehuuteni vastoinkäymisiä.

Edellisissä, sanonet, ei ollut mitään peräti masentavaa. Kaikki ei käynyt parhain päin, mutta kaikki meni mukiin. Isäni -- vanhan, mutta köyhtyneen suvun vanhin poika -- jätti minulle suvun päämiehen nimeä paitsi vähäisen perittävää, joutuessani hänen parempionnisten veljiensä suojelukseen. He pitivät minusta niin paljon, että olivat vähällä riitaantua minusta. Piispa-setäni halusi minua hengelliseen säätyyn ja tarjosi palkkapitäjää -- kauppias-setäni olisi pannut minut liikekonttoriin ja aikoi antaa minulle osuuden Mannering & Marshallin tuottavaan kauppahuoneeseen Lombardkadulla.

Näiden kahden tuolin reunalta, eli oikeammin näiltä kahdelta pehmeältä, mukavalta, hyvin täytetyltä jumaluusopin ja kaupan istuimelta minä kovaonninen luiskahdin väliin ja suistuin rakuunan satulaan. Jälleen toivoi piispa naivani Lincolnin tuomiorovastin veljentyttären ja perijättären. Neuvosmies taasen esitti minulle vanhan Sloethornin, suuren viinikauppiaan ainoata tytärtä; tuo pomo oli kyllin rikas voidakseen vaikka heitellä nappikuoppaa kultamoidoreilla ja antaa pankinseteleitä keränpohjallisiksi. Ja jotenkuten minä pujotin kaulani kumpaisestakin silmukasta irti ja nain -- köyhän Sofia Wellwood-paran.

Sanonet, että sotilaallisen urani, seurattuani rykmenttiäni Intiaan, olisi pitänyt suoda minulle jotakin tyydytystä; ja sitä kyllä olen saanutkin. Saatat niinikään huomauttaa, että jos petinkin holhoojieni toiveet, niin en joutunut heidän epäsuosioonsa. Sääsihän kuollessaan piispa minulle siunauksensa, käsinkirjotetut saarnansa ja omituisen salkun, joka sisälsi Englannin kirkon etevimpien miesten rintakuvia; ja toinen setäni, Sir Paul Mannering, jätti minut ison omaisuutensa ainoaksi perijäksi.

Mutta tämä kaikki ei minua nimeksikään hyödytä -- sanoinhan sinulle, että mieltäni painaa vaiva, jonka vien mukanani hautaan, ainainen maruna olemassaolon juomassa. Syyn kerron sinulle nyt yksityiskohtaisemmin kuin minulla oli sydäntä selitellä majaillessani sinun vieraanvaraisen kattosi alla. Varmaan useastikin kuulet sitä vielä mainittavan, ja kenties muutoksin ja perättömin lisin. Siksipä ilmotan sen suoraan; ja älköön sitten itse tapaus tai sen minuun painama raskas mieliala koskaan toiste tulko puheeksi keskenämme.

Sofia, kuten tiedät, tuli mukanani Intiaan. Hän oli yhtä viaton kuin vallaton; mutta meidän kumpaisenkin onnettomuudeksi yhtä vallatonkin kuin viaton. Omat tapani kaavautuivat osittain sikseen jättämistäni opinnoista, osittain taipumuksesta eristäytymiseen, mikä ei oikein soveltunut asemaani rykmentin päällikkönä maassa, missä jokainen herrasmiehen arvoa vaativa asukas tarjoaa ja odottaa yleistä vieraanvaraisuutta.

Tiedät kuinka suuressa pulassa toisinaan olimme valkoihoisista miehistä, täydennellessämme taistelurintamaamme. Erityisen ahdingon hetkenä liittyi rykmenttiimme vapaaehtoisena muuan nuori mies, Brown nimeltään. Hän oli toiminut kauppa-alalla, mutta huomasi sotilaselämän luonteelleen sopivammaksi ja jäi joukkoomme upseerinkokelaaksi. Minun on oltava oikeamielinen onnetonta uhriani kohtaan: hän käyttäysi kaikissa sattuneissa tilaisuuksissa niin uljaasti, että ensimäistä vapaaksi joutuvaa sijaa pidettiin hänelle kuuluvana.

Olin joitakuita viikkoja etäisellä retkeilyllä. Palattuani huomasin tuon miehen vakiintuneen ihan ystäväksi kotiini sekä alituiseen seurustelevan vaimoni ja tyttäreni kanssa. Tuollainen olotila oli minulle monestakin syystä epämieluisa, vaikkei hänen käytöstänsä tai luonnettansa vastaan voinut mitään väittää. Olisin kuitenkin saattanut suopua hänen tuttavallisuuteensa perheessäni, ellei toinen mies olisi käynyt minulle vihjailemaan.

Jos luet uudestaan Othellon -- sitä kirjaa en enää hirviä avata --, niin saat jotakin käsitystä siitä, mitä noista puheista oli seurauksena; tarkotan vaikuttimiani, sillä tekoni, Jumalan kiitos, olivat vähemmän moitittavia. Muuan toinen kokelas kaipasi ensimäistä upseeriksi ylentämisen tilaisuutta. Hän kohdisti huomioni vaimoni ja tuon nuoren miehen välille muodostuneeseen suhteeseen, jota johti minut nimittämään keimailuksi. Sofia oli puhdas, mutta puhtaudestaan ylpeä, ja mustasukkaisuuteni härnäämänä hän varomattomana autteli ja rohkaisi tutunomaisuutta, jota näki minun paheksivan ja epäluuloisena tarkkailevan. Brownin ja minun välillämme vallitsi jonkunlainen sisäinen vieroksuminen. Hän yritti parikin kertaa voittaa ennakkoluuloisuuteni; mutta mieleenlyöttymäni vallassa ollen tulkitsin hänen vaikuttimensa väärin. Tuntiessaan itsensä halveksien työnnetyksi takaisin luopui hän siitä, ja ollen ilman sukua ja ystäviä oli hän luonnollisesti valppaampi tarkkailemaan sen esiintymistä, jolla oli molemmat edut.

On kummallista, että näin kiduttavaa kirjettä kyhätessäni pyrin kuitenkin pitentämään hommaani, ihan kuin voisin siten tuonnemmaksi lykätä vauriota, joka jo kauvan on elämääni katkeroittanut. Mutta -- kerrottava se on, ja kerronkin sen lyhyeen.

Vaikkei vaimoni ollut enää nuori, oli hän yhäkin kukoistavan kaunis ja -- olkoon se sanottuna omaksi puolustuksekseni -- häntä miellytti, että hänestä sitä ajateltiin -- toistan mitä edellä huomautin. Sanalla sanoen, hänen siveyttään en konsanaan epäillyt, mutta Archerin viekkaiden viittausten vaikutuksesta aloin ajatella, että hän ei välittänyt mieleni rauhasta ja että nuori Brown osotteli huomaavaisuuttaan ynseydestä minua kohtaan ja minua uhmaillakseen. Hän puolestaan kenties katsoi minut sorronhaluiseksi ylimysluontoiseksi mieheksi, joka käytin yhteiskunnallista ja sotilaallista arvoani alhaisempieni härnäämiseen. Ja jos hän älysi typerän mustasukkaisuuteni, niin hän luultavasti piti tuon luonteeni kipeän kohdan ärryttämistä kostokeinona niiden pikku loukkausten vastapainoksi, joita minun vallassani oli hänelle tuottaa.

Eräs teräväjärkinen ystäväni kuitenkin tulkitsi hänen lähentelyjänsä haitattomammiksi tai ainakin vähemmän loukkaaviksi. Hänen käsityksensä mukaan tarkottivat ne Julia-tytärtäni, vaikkakin ensi kädessä kohdistuivat hänen äitinsä kannatuksen suostutteluun. Tämä ei olisi ollut mikään kovin imarteleva tai miellyttävä yritys hämäräperäisen ja maineettoman nuoren miehen taholta; mutta minä en olisi loukkaantunut tällaisesta hullutuksesta niinkuin epäilemästäni röyhkeämmästä tavottelusta. Mutta loukkaannuksissani minä olin, ja ihan sydänjuuria myöten.

Pienoinen kipinä virittää lieskan, missä kaikki sytykkeet ovat valmiina. Olen ihan unohtanut riitamme lähimmän aiheen, mutta jokin korttipöydässä sattunut mitättömyys se johti kiivaisiin sanoihin ja kaksintaisteluhaasteeseen. Me kohtasimme toisemme silloin haltuuni uskotun linnotuksen muurien ja puistikon ulkopuolella, siirtokunnan rajalla. Näin oli järjestetty Brownin turvallisuudeksi, siltä varalta että hän olisi pelastunut. Melkeinpä soisin niin käyneen, vaikkakin minun kustannuksellani; mutta hän kaatui ensimäisellä laukauksella.

Yritimme häntä auttaa; mutta kimppuumme syöksähti joukkue "saalistajia", erästä lajia alkuasukas-konnia, jotka aina väijyskelivät rosvottavaa itselleen. Archer ja minä vaivoin pääsimme ratsaille ja murtausimme niiden keskitse tuimalla kahakalla, jossa hän sai pahoja vammoja. Onnettoman päivän vastoinkäymisten kukkuraksi oli vaimoni aavistellut, missä mielessä olin lähtenyt linnotuksesta, ja määrännyt kantotuolinsa seuraamaan minua. Silloin säikytteli häntä toinen tuollainen ryöväriparvi, jonka vangiksi hän oli vähällä joutua. Ratsuväkemme osasto ehti väleen avuksi; mutta minä en voi salata itseltäni, että tuon tuhoisen aamun tapaukset ankarasti järkyttivät jo heikkoa terveyttä.

Luullen kuolemaisillaan olevansa tunnusti Archer omasta päästään keksineensä joitakuita seikkoja ja omiin tarkotuksiinsa pahimmin päin tulkinneensa toisia. Mutta tämänkään aiheuttama täysi selvitys ja molemminpuolinen sovinto ei kyennyt ehkäisemään vaimoni hivumisen kehitystä. Hän kuoli noin kahdeksan kuukauden kuluttua tämän jälkeen: minulle jäi vain tytär, jonka mrs. Mervyn on nyt toistaiseksi ottanut ystävälliseen hoitoonsa. Juliakin oli varsin arveluttavasti sairaana, siinä määrin, että minä luovuin päällikkyydestäni ja palasin Europaan, missä hänen syntymäilmastonsa, aika ja uusi ympäristö ovat autelleet hänen alakuloisuutensa hälvenemistä ja terveytensä palautumista.

Nyt kun tunnet tarinani, et enää kyselle raskasmielisyyteni syytä, vaan antanet minun hautoa sitä mieleni mukaan. Onhan yllä kerrotussa totisesti kylliksi karvautta, joskaan ei myrkkyä, kalkkiin, jonka niin usein mainitset menestyksen ja maineen valmistaneen lepovuosieni virkistäjäksi.

Voisin lisätä seikkoja, joita vanha opettajamme olisi käyttänyt esimerkkeinä "sallimanpäivistä", mutta sinä nauraisit, jos sellaisista puhuisin, erittäinkin kun tiedät, etten sellaisia usko. Kuitenkin olen juuri tähän taloon tultuani, mistä nyt kirjotan, kuullut kummallisen yhteensattumuksen, josta meille vastakertana koituu omituista puheenaihetta, jos sen saan riittävästi todistetuksi.

Mutta tällä kertaa säästän sinut siitä, odottaessani luokseni erästä henkilöä puhelemaan täällä päin parhaillaan myytäväksi tulleen maatilan ostosta. Olen samaiseen paikkaan hupsusti kiintynyt, ja toivon ostoni olevan nykyisten omistajien parhaaksi, koska eräällä taholla suunnitellaan tilan saamista alle arvonsa.

Kunnioittavat terveiseni mrs. Mervynille; ja uskon sinulle, vaikka kerskutkin olevasi niin eloisa nuori herrasmies, Julian suutelemisen minun puolestani. Hyvästi, veikkoseni. Veljeydellä

Guy Mannering."

Mr. Mac-Morlan astui nyt huoneeseen. Eversti Manneringin hyvintunnettu luonne sai tämän älykkään ja suoran miehen heti esiintymään avomielisenä ja luottavaisena. Hän selitteli maatilan etuja ja haittoja. "Sen tai ainakin isomman osan perintöoikeus", sanoi hän, "kiinnitettiin miespuolisille jälkeläisille, ja ostajalla on valtuus pidättää hallussaan melkoinen osa hinnasta siltä varalta, että kadonnut lapsi ilmestyy esille erityisen määräajan kuluessa".

"Mitä varten siis joudutetaankaan myyntiä?" kysyi Mannering.

Mac-Morlan hymyili. "Kauppasumman korkojen saamiseksi muka tuollaisen rappeutuneen tilan huonosti maksettujen ja epätietoisten verotulojen asemesta. Mutta varsinaisena vaikuttimena arvellaan olevan erään ostajaksi haluavan toiveitten ja etujen noudattamisen. Hän oli tullut isoimmaksi saamamieheksi ja omilla keinoillaan työntynyt asiain johtoon. Hänelle lienee erityisen mukavaa ostaa tila maksamatta hintaa rahassa."

Mannering neuvotteli mr. Mac-Morlanin kanssa toimenpiteistä tuon tunnottoman yrityksen estämiseksi. Sitte he pitkään puhelivat Harry Bertramin kummallisesta katoamisesta viidentenä syntymäpäivänään, siten nähden toteutuneeksi Manneringin umpimähkäisen ennustuksen, josta hän ei kuitenkaan mitään kerskua lausunut, kuten voi arvatakin. Mr. Mac-Morlan ei itse ollut virassa tapahtuma-aikaan, mutta tunsi kaikki asianhaarat hyvinkin ja lupasi sankarillemme perinpohjaisen selostuksen itse sheriffiltä, jos hän aikomuksensa mukaisesti asettuisi niille Skotlannin seuduille asumaan. Niinpä he erosivat, hyvin tyytyväisinä toisiinsa ja puhdepakinaansa.

Sunnuntaina eversti Mannering kaiken sopivaisuuden mukaisesti kävi pitäjän kirkossa. Ellangowanin huonekunnasta ei ollut ketään saapuvilla, ja vanha lairdi kuului olevan pikemmin huononemaan kuin paranemaan päin. Jaakko Jabos oli taaskin lähetetty häntä noutamaan ja palasi tyhjin toimin kuten ennenkin; mutta miss Bertram toivoi, että hänet voitaisiin siirtää seuraavana päivänä.

13 luku.

HYVÄNTEKIJÄ JA SUOSIKKI.

Seuraavana aamuna varhain nousi Mannering ratsunsa selkään ja läksi palvelijansa saattamana Ellangowania kohti. Ei tarvinnut hänen kysellä tietä. Maalaishuutokauppa on yleinen yhtymys- ja huvitilaisuus, ja kansaa kaikenkarvaista tulvi sinne joka suunnalta.

Tuntikauden miellyttävä ratsastusmatka nosti maisemasta näkyviin raunioiden vanhat tornit. Matkamiehen mielessä liikkuivat ajatukset, miten erilaisin tuntein hän oli ne viimeksi kadottanut näkyvistään niin monta vuotta takaperin. Sama oli maisema, mutta katsojan tunteet, toiveet ja mielipiteet kuinka muuttuneet! Silloin oli elämä ja rakkaus uutta, ja niiden säteet kultasivat vastaisuutta. Ja nyt, pettymysten synkistämänä, maineella ja maailmallisella menestyksellä kyllästettynä, mieli katkeraa ja katuvaa muistoa karvastelevana, hän tunsi parhaan toivonsa olevan löytää syrjäinen sija, missä saisi vaalia sitä raskasta mielialaa, joka seuraisi häntä hautaan asti.

"Miksi yksilö kuitenkaan murehtisi toiveittensa epävakaisuutta ja suunnitelmiensa turhuutta? Olisivatko ne muinaiset päälliköt, jotka rakensivat nuo valtavan jyhkeät tornit sukukuntansa linnotukseksi ja valtasijaksi, voineet uneksiakaan sen päivän koittavan, jona heidän viimeinen jälkeläisensä karkotettaisiin häviön omana harhailijana maaltansa! Mutta luonnon annit ovat muuttumattomat. Aurinko helottaa noille raunioille yhtä armaasti, olipa omistajana vieraskin tai väärin täytetyn lain alhainen ja ahnas koukkuilija, kuin silloinkin kun perustajan viirit ensi kertaa hulmusivat niiden muureilla."

Näissä mietteissä Mannering saapui päärakennuksen ovelle, joka sen päivää oli kaikille avoinna. Hän astui sisälle muiden mukana, jotka kuljeskelivat huoneesta toiseen, mitkä ostaakseen valikoiden esineitä, mitkä uteliaisuuttansa tyydyttääkseen. Tuollaisissa näyissä on olosuhteiden suotuisimmillaankin ollessa jotakin apealta vaikuttavaa. Silmälle vastenmielinen on huonekalujen epäjärjestys, kun ne on siirretty mukavasti katseltaviksi ja pois kuljetettaviksi. Kehnoilta ja viheliäisiltä näyttävät silloin esineet, jotka sievästi paikoilleen aseteltuina ovat kunnollisia ja miellyttäviä, ja kaikesta mukavuudestaan ja kaunistuksestaan paljaiksi riistetyt huoneet saavat häviön ja rappeutumisen leiman.

Tympäisevää niinikään on nähdä kotoisen seurustelun ja rauhan näyttämöt avattuina uteliaiden ja sivistymättömien tuijoteltaviksi, kuulla heidän karkeita tuumittelujansa ja raakoja pilapuheitansa heille oudoista kuoseista ja huonekaluista, sellaista kujeellista ilvettä suuresti edistää whisky, joka Skotlannissa aina pannaan tuollaisissa tilaisuuksissa kiertämään. Kaikki nuo ovat tavallisia vaikutelmia sellaisesta kohtauksesta kuin nyt oli Ellangowanille sattunut; mutta niille antoi kolminkertaista painoa ja pontta se siveellinen tunne, että ne tässä tapauksessa merkitsivät ikivanhan ja arvokkaan suvun täydellistä häviötä.

Kesti jonkun aikaa ennenkuin eversti Mannering keksi ketään vastaamaan halukasta, tiedustellessaan Ellangowania itseänsä. Vihdoin muuan vanha palvelijatar kertoi hänelle, pidellen esiliinaansa silmiensä edessä, että "lairdi voipi hiukan paremmin ja hänen toivotaan pystyvän muuttamaan talosta tänään. Miss Lucy odottaa kääsejä joka hetki saapuviksi, ja kun päivä on tälle vuodenajalle kaunis, niin on hänet nojatuolissaan kannettu ylös nurmikolle vanhan linnan edustalle, ollakseen tästä mylläkästä poikessa."

Sinne läksi eversti Mannering häntä etsimään ja tuli piankin pikku ryhmän näkösälle, johon kuului neljä henkilöä. Nousu oli jyrkkä, joten hänellä oli lähetessään aikaa tähystellä heitä ja pohtia, miten alottaa puheensa.

Halvattuna ja miltei kykenemättömänä liikkumaan istui mr. Bertram nojatuolissa, yömyssy päässään, väljä kamlottiviitta yllään ja jalat vaippoihin peitettyinä. Hänen takanaan seisoi ristikkäin asetetuilla käsillään sauvaansa nojaten mestari Sampson, jonka Mannering heti tunsi. Aika ei ollut häneen mitään muutosta vaikuttanut, paitsi että musta takki oli kulunut ruskahtavaksi ja laihat posket vajonneet enemmän kuopalle kuin Manneringin viime kerralla hänet nähdessä. Vanhuksen toisella puolella oli keijukaista muistuttava olento -- noin seitsentoistavuotias neitonen, jonka eversti päätteli hänen tyttärekseen. Hän vilkaisi tuon tuostakin puistokujaa kohti, kuin odottaen kyytikärryjä, ja väliaikoina kohenteli peitteitä, suojatakseen isäänsä kylmältä, tai vastaili kyselyihin, joita tämä näytti tekevän närkkääseen ja nureksivaan tapaan. Tyttö ei rohjennut katsahtaakaan Sijalle päin, vaikka kokoontuneen väkijoukon sorina luonnollisesti kohdisti hänen huomiotansa sille taholle. Ryhmän neljäs henkilö oli sorea ja sävyisä nuori mies, joka näytti ottavan osaa miss Bertramin huolestukseen ja hänen huolehtimiseensa vanhempansa viihdytyksestä ja mukavuudesta.

Tuo nuori mies se ensimäisenä huomasi eversti Manneringin. Hän astui heti tulijaa vastaan, ikäänkuin kohteliaasti estääkseen tätä tulemasta lähemmä murheellista ryhmää. Mannering heti pysähtyi selittämään. Hän sanoi olevansa vieras, jolle mr. Bertram oli aikoinaan osottanut ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Hän ei olisi tunkeutunut tämän seuraan tuollaisena hädän hetkenä, ellei se olisi näyttänyt jossakin määrin hylkäyksenkin hetkeltä. Hänen teki vain mieli tarjota mitä palvelusta kykenisi tekemään mr. Bertramille ja nuorelle neidille.