Part 28

Glossin antoi erään apurinsa näyttää vangitsemiskäskyn Vanbeest Brownia vastaan, jota syytettiin Charles Hazlewoodin tahallisesta ja ilkimielisestä pahoinpitelystä, tappamisen aikeissa, kuin myöskin muista rikoksista ja pahoista teoista, määräten hänet pidätettynä tuotavaksi lähimmän viranomaisen tutkintoon. Kun paperi oli pätevä ja tapaus eittämätön, heitti Bertram aseensa maahan ja antautui oikeudenpalvelijain huostaan, jotka äskeistä arkailuansa vastaavalla innolla olivat kytkeä hänet rautoihin, vedoten hänen osottamaansa voimaan ja ketteryyteen tuollaisen ankaruuden puolustukseksi. Mutta Glossinia hävetti tai pelotti sallia tätä tarpeetonta häväistystä, ja hän käski kohdella vankiansa kaikella sillä säädyllisyydellä ja arvonannollakin, mikä hänen varmaan vartioimiseensa soveltui. Hän ei sentään rohjennut viedä vankia omaan taloonsa, missä olisi voinut herätä taaskin uutta muistelua, ja kun hänen samalla teki mieli verhota omia toimenpiteitään toisen henkilön arvoaseman pyhityksellä, määräsi hän vaununsa -- sellaiset oli hän hiljakkoin hankkinut -- toimitettavaksi lähtökuntoon. Sillävälin oli virvokkeita tuotava vangille ja oikeudenpalvelijoille, jotka saivat marssia erääseen vanhan linnan huoneeseen odottamaan, kunnes syytettyä päästäisiin kuljettamaan viranomaisen luo tutkittavaksi.

42 luku.

KAKSI RAUHANTUOMARIA.

Hevosia valjastettaessa oli Glossinilla sepitettävänä kirje, jonka sommittelu ei vähäistä aikaa vaatinutkaan. Se oli osotettu hänen naapurilleen, joksi hän tätä mielellään nimitti, Hazlewoodin paronetille[50] Sir Robert Hazlewoodille, piirikunnassa aikoinaan mahtavan suvun päämiehelle, joka Ellangowanien aletessa oli vähitellen paljonkin perinyt suvun entistä arvoa ja vaikutusvaltaa.

Suvun nykyinen edustaja oli vanhanpuoleinen mies, höperön viehättynyt omaan perheeseensä, jota oli ainoastaan poika ja tytär, ja täydelleen välinpitämätön koko muusta ihmiskunnasta. Hän oli muuten yleisissä puuhissaan tarkoin kunniallinen, syystä että pelkäsi maailman moitetta, ja paremmasta vaikuttimesta oikeudentuntoinenkin. Ylenmäärin itserakkaana ylpeili hän suvustaan ja pöyhkeili sen mahtavuutta, etenkin sitte kun oli äskettäin perinyt erään Nova Scotiankin paronetin arvon; ja hän vihasi vielä Ellangowan-suvun pelkkää muistoakin, syystä että muuan sen parooneja oli perintätarun mukaan pannut Hazlewoodien kantaisän pitelemään jalustintansa kunnes hän satulaan nousi. Yleisessä esiintymisessään hän oli mahtipontinen ja tärkeäksi tekeytyvä, tavotellen laajasanaista korupuheisuutta, joka usein kävi naurettavaksi raskaitten lauseiden väärästä jäsentelystä ja moninkertaisista määritelmistä.

Tälle arvohenkilölle Glossinin nyt piti kirjottaa sellaiseen sovittelevaan tapaan, mikä saattaisi parhaiten hivellä hänen turhamaisuuttansa ja sukuylpeyttänsä, ja näin kuului kirjelmä:

"Mr. Gilbert Glossin" (hänen teki mielensä lisätä Ellangowan, mutta ymmärtäväisyys pääsi voitolle ja hän jätti sikseen tuon alueellisen nimityksen) "saa kunnian esittää nöyrimmät tervehdyksensä Sir Robert Hazlewoodille ja ilmottaa hänelle, että hänellä on ollut onni tänä aamuna saada kiinni henkilö, joka haavotti mr. C. Hazlewoodia. Koska Sir Robert Hazlewood luultavastikin suvaitsee itse johtaa rikollisen kuulustelua, niin mr. G. Glossin toimittaa miehen viedyksi Kippletringanin majataloon tai Hazlewoodin hoviin, sikäli kuin Sir Robert Hazlewood tahtoo määrätä; ja jos Sir Robert Hazlewood sallii, niin mr. G. Glossin tulee saapuville jompaankumpaan paikkaan todisteineen ja selvityksineen, jotka hänen on onnistunut tässä katalassa jutussa kerätä."

Kirjelmää kiireellisesti viemään hän lähetti palvelijan ratsain, ja annettuaan miehelle tuokion aikaa ehtiä edelle hän käski kahden oikeudenpalvelijan nousta vaunuihin Bertramin kanssa. Itse hyppäsi hän ratsulleen ja saattoi heitä hiljalleen risteykseen, jossa Kippletringanin ja Hazlewoodin hovin tiet erkanivat. Siellä hän odotti sanansaattajansa paluuta, määrätäkseen matkansa jatkon paronetin vastauksen mukaan. Puolisen tunnin kuluttua toi palvelija seuraavan vastauskirjelmän, taiteltuna sievästi ja varustettuna Hazlewoodien vaakunalla, jossa kilvestä riippui novascotialainen aatelismerkki.

"Hazlewoodin Sir Robert Hazlewood vastaa mr. G. Glossinin tervehdykseen ja kiittää häntä hänen Sir Robertin perheen turvallisuutta koskevassa asiassa näkemästänsä vaivasta. Sir R. H. pyytää, että mr. G. G. hyväntahtoisesti toisi vangin Hazlewoodin hoviin kuulusteltavaksi, muine todisteineen ja selvityksineen, joita hän mainitsee. Ja asian päätyttyä pyytävät Sir R. ja Lady Hazlewood hänen seuraansa päivälliselle, siltä varalta että mr. G. G. ei ole muuhun sitoutunut."

"Kas niin!" ajatteli mr. Glossin; "yhden sormen olen vihdoinkin saanut peliin, ja sen avulla minä tungen koko käteni. Mutta minun täytyy ensin suoriutua tästä viheliäisestä nuoresta miekkosesta. Luullakseni saan ohjailluksi Sir Robertia. Hän on typerä ja mahtipontinen, ja arvatenkin on valmis sekä kuuntelemaan selittelyäni asian oikeudellisesta puolesta että omaksumaan ansiokseen tämän perusteella toimimisen kuin omasta alotteestaan tapahtuvana: Siten saan olluksi todellisena virkavallan käyttäjänä, ilman sen ilkeätä vastuuta."

Hänen näissä toiveissa ja odotuksissa mieltänsä elvytellessään lähestyivät vaunut Hazlewoodin hovia vanhojen tammien uljasta puistokujaa myöten, joka kätki vanhan luostaria muistuttavan päärakennuksen. Se oli iso ja eri aikakausina rakenneltu. Osa oli tosiaan ollut prioriluostarina, jonka lakkautuksen jälkeen, Maria kuningattaren aikaan, suvun kantaisä oli kruunulta saanut lahjaksi talon ja ympäröivät tilukset. Se sijaitsi miellyttävällä paikalla, avarassa hirvipuistossa, ennen mainitsemamme joen äyräällä. Jylhä, juhlallinen ja hiukan kaihollinen ympäristö soveltui talon rakennusjärjestelmään hyvin. Kaikki näytti olevan mitä parhaassa kunnossa pidettyä ja ilmaisi omistajan varallisuutta ja arvoa.

Mr. Glossinin vaunujen pysähtyessä pääoven edustalle tähysteli Sir Robert ikkunastaan uusia ajopelejä. Hänen ylimyksellisten tunteittensa mukaan osotti jonkun verran röyhkeyttä tässä _novus homo_'ssa[51] tässä mr. Gilbert Glossinissa, entisessä käräjäkirjurissa, moisten kulkuneuvojen hankkiminen laisinkaan; mutta hänen äkäänsä lievensi havainto, että vaakunavaipassa oli vain yksinkertaiset nimikirjaimet G.G. Tämä näennäinen vaatimattomuus johtui tosin vain yksinomaan vaakunatoimiston virkamiehen Cummingin viivyttelystä. Hänellä oli siihen aikaan keksittävänään ja kirjoihin merkittävänään vaakunat kahdelle Pohjois-Amerikan sota-asiamiehelle, kolmelle englantilais-irlantilaiselle päärille ja kahdelle jamaikalaiselle kauppapohatalle, joten hän oli ollut tavallista hitaampi saamaan vaakunakilpeä uudelle Ellangowanin lairdille. Mutta hänen vitkastelunsa oli Glossinille eduksi ylpeän paronetin suosion tavottelussa.

Oikeudenpalvelijain pidätellessä vankiaan jonkunlaisessa taloudenhoitajan huoneessa osotettiin mr. Glossin niin sanottuun isoon tammisaliin, pitkään suojamaan, joka oli paneilattu hyvin kiillotetuilla tammilevyillä ja koristeltu Sir Robert Hazlewoodin esivanhempien juhlallisilla muotokuvilla. Vieraalla ei ollut mitään sisäisen arvon tajuntaa vastapainoksi alhaisen syntynsä tietoisuudelle; hän tunsi alemmuutensa ja osotti syvällä kumarruksellaan ja käytöstapansa matelevaisuudella, että Ellangowanin lairdi oli täksi toviksi vaipunut entiseksi nöyräksi oikeudenpalvelijaksi. Hänen olisi kyllä tehnyt mielensä uskotella itselleen, että hän vain kohditteli vanhan paronetin ylpeyttä, kääntääkseen sen omaksi edukseen; mutta sekavia olivat hänen tunteensa, ja hän koki juuri samojen ennakkoluulojen tehoa, joita oli imartelevinaan.

Paronetti otti vieraansa vastaan alentuvaisella pöyhistelyllä, joka oli tarkotettu sekä osottamaan omaa suunnatonta ylemmyyttä että näyttämään, miten jalomielisesti ja kohteliaasti hän osasi heittää sen silleen ja alentua tavallisen keskustelun tasalle tavallisten ihmisten seurassa. Hän kiitti Glossinin huolenpitoa asiasta, joka niin likeisesti koski "nuorta Hazlewoodia", ja huomautti armollisesti hymyillen ja sukukuviin viitaten: "Tosiaan nuo kunnianarvoisat herrasmiehet, mr. Glossin, ovat yhtä kiitollisia kuin minäkin olen tässä tapauksessa, siitä työstä, puuhasta, pulasta ja vaivasta, johon olette heidän puolestaan ryhtynyt; ja olen varma siitä, että jos he kykenisivät ajatuksiansa lausumaan, yhtyisivät he, sir, minun kanssani kiittämään teitä siitä palveluksesta, jonka olette Hazlewoodien suvulle tehnyt huolehtimalla ja harrastamalla, sir, ja hommaamalla sen nuoren herrasmiehen hyväksi, joka vastaisuudessa jatkaa heidän nimeänsä ja sukuansa."

Kolmasti kumarsi Glossin, ja joka kerralla edellistä syvempään: ensin hänen edessään suorana seisovan ritarin kunniaksi, sitte tammilevyillä kärsivällisesti riippuvien hiljaisten arvoisuuksien palvomiseksi ja lopuksi ilmaistakseen arvonantoaan sitä nuorta herrasmiestä kohtaan, jonka tuli edelleen pitkittää nimeä ja sukua. Korskeata Sir Robertia ihastutti hänen osottamansa nöyryys, ja hän jatkoi armollisen tuttavallisuuden tapaan:

"Ja nyt, mr. Glossin, erittäin kelpo ystäväni, teidän tulee sallia minun käyttää hyväkseni lainopillisia tietojanne tämän asian käsittelyssä. Minä en ole paljoakaan tottunut toimimaan rauhantuomarina; se soveltuu paremmin muille herrasmiehille, joiden kotoiset ja perheasiat vaativat vähemmän alituista valvontaa, hoivaa ja hoitoa kuin minun."

Tietysti oli kokonaan Sir Robert Hazlewoodin käytettävissä, mitä vähäistä apua mr. Glossin pystyi antamaan; mutta koska Sir Robert Hazlewoodin nimi oli tiedekunnan kirjoissa mainehikkaalla sijalla, niin ei sanottu mr. Glossin rohjennut toivoa sen olevan tarpeen tai hyödyksi.

"Niin, no, hyvä herraseni, ymmärrättehän minun vain tahtovan lausua, että minä olen hieman puutteellinen tuomarintoimen jokapäiväisten yksityisseikkain käytännöllisessä tuntemuksessa. Minut tosiaan kasvatettiin asianajajaksi, ja olisin ehkä saattanut aikoinani kerskata, että olin jonkun verran edistynyt kunnallishallinnollisen lakikokoelmamme aatteellisiin, järkiperäisiin ja tietopuolisiin oppeihin. Mutta nykyisenä aikana on niin vähän tilaisuutta jalosukuisen ja varakkaan miehen kohota sille arvosijalle asianajajana, minkä seikkailijat saavuttavat, jotka ovat yhtä halukkaita ajamaan Mullikka-Matin juttua kuin maan ensimäisen ylimyksenkin, että minussa todella pian heräsi inhoa sitä alaa kohtaan. Ensimäinen pöydälleni pantu juttu todella ellotti minua. Se koski talin kauppaa sir, erään teurastajan ja erään kynttilänvalajan välillä; ja minä huomasin odotettavan, että minä rasvaisin suuni en ainoastaan heidän rahvaanomaisilla nimillään, vaan vieläpä heidän likaisten ammattiensa kaikilla erikoisilla sanoilla, puheenparsilla ja omituisilla määritelmillä. Kautta kunniani, hyvä herraseni, minä en ole sen koommin voinut sietää talikynttilän hajua."

Pahotellen, kuten hänen näkyi odottavankin, paronetin kykyjen halpamaista alentamista tuossa murheellisessa tapauksessa, mr. Glossin tarjoutui toimimaan kirjurina, apujäsenenä tai millä tavoin vain saisi enintä hyötyä tuottaneeksi. "Ja antaakseni teille silmäyksen koko juttuun, huomautan ensiksikin, ettei luullakseni käy vaikeaksi todistaa pääasiaa, eli tätä henkilöä onnettoman laukauksen ampujaksi. Jos hän sen kieltää, niin sen kaiketi voipi todistaa mr. Hazlewood?"

"Nuori Hazlewood ei ole tänään kotona, mr. Glossin."

"Mutta me voimme valallisesti kuulustaa hänen seurassaan ollutta palvelijaa", sanoi nopsa Glossin; "ja tuskinpa lurjus tosiasiaa kieltääkään. Paremminkin pelkään, että sen liian suosiollisen ja myötämielisen sävyn johdosta, jonka mr. Hazlewood kuuluu suvainneen omaksua asiata esittäessään, pahoinpitelyä voidaan katsoa tapaturmaiseksi ja vammaa vahingonlaukaukseksi, joten konna saatetaan piammiten päästää vapaalle jalalle, lisää pahaa harjottamaan."

"Minulla ei ole kunniaa tuntea sitä herrasmiestä, joka nykyään hoitaa yleisen syyttäjän virkaa", vastasi Sir Robert painavasti; "mutta minä otaksun, sir -- vieläpä olen vakuutettukin siitä, että hän katsoo Hazlewoodin nuoren Hazlewoodin pelkän haavottamisen, vaikka varomattomuudestakin johtuneena, mainitaksemme tapauksen lievimmässä ja keveimmässä sekä suotuisimmassa kuin myöskin epätodenmukaisimmassa valossaan, rikokseksi, josta vankeus olisi liian helppo sovitus ja rangaistussiirtolaan lähettäminen ansaitumpi".

"Todellakin, Sir Robert", takasi hänen yksimielinen lakiveljensä, "olen täydellisesti teidän kannallanne; mutta oli miten olikaan, olen huomannut edinburghilaisten lakimiesten, vieläpä kruunun viranomaisten pitävän kunnianansa välinpitämätöntä oikeudenkäyttöä, ottamatta lukuun arvoa ja sukua; ja minä pelkäisin --"

"Mitä sanottekaan, sir, ottamatta lukuun arvoa ja sukua? Lausutteko hyväsukuisten ja kunnollisen lainopillisen kasvatuksen saaneiden miesten voivan kannattaa _tuota_ oppia? Ei, sir; jos kadulla varastettu rahtunen määritellään pelkäksi näpistelyksi, mutta korotetaan pyhyydenloukkaukseksi, kun rikos tapahtuu kirkossa, niin samatenpa yhteiskunnan oikeudenmukaisten arvoasteiden perusteella vahingontuottamuksen syyllisyys lisääntyy sen henkilön arvon mukaan, jolle se on tehty, toimitettu tai tuotettu, sir."

Glossinilta sai myöntymykseksi syvän kumarruksen tämä selitys _ex cathedra_, mutta hän huomautti kaikkein pahimman varalta, siinä tapauksessa että hänen vihjaamiaan luonnottomia oppeja toden teolla puollettaisiin, "lain saaneen toisenkin pidäkkeen mr. Vanbeest Browniin".

"Vanbeest Brown! sekö on miekkosen nimenä! Hyvä Jumala! Että Hazlewoodin nuoren Hazlewoodin pitikin joutua hengenvaaraan, saada oikeanpuolinen solisluu melkoisesti ruhjoutuneeksi ja sijoiltaan pois, sekä useita isoja raehauleja juuttuneiksi akromion-kudokseen, kuten perhelääkärin selonteko nimenomaan lausuu, ja syyllisenä sitten on kaiken maailman retku nimeltä Vanbeest Brown!"

"Niinpä tosiaan, Sir Robert, sellaista ajatusta on tuskin mahdollinen sietääkään; mutta pyytäen tuhannesti anteeksi, että jatkan sanottavaani, saman niminen henkilö on näiden paperien mukaan" (ottaen esille Dirk Hatteraickin lompakon) "sen salakuljetusaluksen perämies, jonka miehistö Woodbournessa teki niin suurta väkivaltaa, eikä minulla ole epäilystäkään siitä, että tämä on sama yksilö. Senhän sentään teidän terävä arvostelukykynne helpostikin saa selville."

"Sama täytyy hänen varmasti olla, hyvä herraseni -- olisi loukkaus alhaisintakin rahvasta kohtaan otaksua, että sen keskuudesta löytyisi _kaksi_ henkilöä tuomittuina kantamaan niin iljettävää nimeä kuin Vanbeest Brown on."

"Totta, Sir Robert; aivan eittämättömästi; siitä ei voi olla epäilyksen varjoakaan. Mutta te näette edelleen, että tämä seikka selittää miehen hurjan menettelyn. Te, Sir Robert, huomaatte hänen rikoksensa vaikuttimen -- te, sanon, huomaatte sen vaikeudetta, kääntäessänne mielenne tutkintoon. Minä puolestani en voi olla epäilemättä pääpontimeksi kostoa siitä uljuudesta, jolla mr. Hazlewood kuuluisten esi-isiensä kaikkea kuntoa osottaen puolusti Woodbournea tältä roistolta ja hänen rikollisilta kumppaneiltaan."

"Minä tutkin sitä, hyvä herra Glossin", vastasi oppinut paronetti. "Kuitenkin jo nytkin rohkenen arvailla omaksuvani sen ratkaisun eli selityksen tähän arvotukseen, ongelmaan tai pulmaan, jonka te siten olette jossakin määrin pannut alulle. Niin, kostoa sen on täytynyt olla -- ja, taivaan vallat, kenen hautomaa ja ketä vastaan? -- Vanbeest Brownin hautomaa, pohtimaa ja harkitsemaa Hazlewoodin nuorta Hazlewoodia vastaan, ja hänen kätensä osittain toimeenpanemaa, täyttämää ja toteuttamaa! Nämä ovat todellakin kamalia aikoja, arvoisa naapuri" (tämä puhuttelusana ilmaisi nopeaa edistymistä paronetin suosiossa), "aikoja, jolloin yhteiskunnan pylväät järkkyvät mahtavia perustojansa myöten, ja se arvoasema, joka ikäänkuin muodostaa sen korkeimman sulon ja kaunistuksen, sekaantuu ja hämmentyy rakenteen halvempiin aineksiin. Voi, hyvä mr. Gilbert Glossin, minun aikoinani, sir, miekkojen, pistoolien ja moisten kunniallisten aseiden käyttö oli ylimystön ja aatelin pidättämä itselleen, ja alhaison kiistat ratkaistiin luonnon heille antamilla aseilla tai lähimmästä metsästä hakatuilla, taitetuilla tai veistetyillä kartuilla. Mutta nyt, sir, talonpojan kursittu tallukka kahnaa hovilaisen vereslihaa. Alemmilla kansankerroksilla on riitansa, sir, ja kunniakysymyksensä ja kostonsa, jotka niiden mukamas pitää toimittaa kuolettavaan ratkaisuun. Mutta kestääpä tuo minun aikani -- tuotakoon sisälle se Vanbeest Brown, tehdäksemme hänestä lopun ainakin toistaiseksi."

43 luku.

RASKAAN SYYTÖKSEN ALLA.

Vanki tuotiin nyt noiden kahden arvoisan tuomarin eteen. Osittain muutamien omantuntonsa pistoksien takia, osittain varovaisesta päätöksestään antaa Sir Robert Hazlewoodin olla koko tutkinnon näennäisenä toimittajana, katseli Glossin pöytään ja hääräili juttua koskevien paperien lukemisessa ja järjestelemisessä, tuon tuostakin vain teatterikuiskaajan tavoin heittäen mukaan taitavan vihjaussanan, milloin näki puuhakkaana esiintyvän tuomarin olevan pikku ohjauksen tarpeessa. Sir Robert Hazlewood puolestaan yhdisti onnellisesti tuomarin yksivakaisuuden ja ikivanhan suvun paronetin arvoon kuuluvan henkilöllisen ylevyyden.

"Noin, konstaapelit, antakaa hänen seistä siinä alipäässä pöytää. -- Olkaa hyvä ja katsokaa minua kasvoihin, sir, ja korottakaa äänenne vastatessanne kysymyksiin, joita teille teen."

"Saanko ensiksi kysyä, sir, kuka se ottaa vaivakseen minua kuulustella?" tiedusti vanki; "sillä ne kunnialliset herrasmiehet, jotka toivat minut tänne, eivät ole suvainneet antaa minulle siitä seikasta mitään tietoa".

"Ja sanokaahan, sir", vastasi Sir Robert, "mitä on minun nimelläni ja asemallani tekemistä kysymysten kanssa, joita aion teille asettaa?"

"Kenties ei mitään, sir", vastasi Bertram; "mutta se saattaa melkoisesti vaikuttaa minun taipuvaisuuteeni niihin vastaamaan".

"No, niin, sir, suvaitkaa tietää olevanne Hazlewoodin Sir Robert Hazlewoodin ja toisenkin tämän piirikunnan rauhantuomarin edessä -- siinä kaikki."

Kun tämä ilmotus tehosi vankiin vähemmän hölmistyttävästi kuin Sir Robert oli odottanut, ryhtyi hän kuulusteluunsa yhä suurempaa nurjamielisyyttä tutkittavaansa kohtaan tuntien.

"Onko nimenne Vanbeest Brown, sir?"

"On", vastasi vanki.

"Hyvä; ja mikä on meidän edelleen merkittävä teidän olevan, sir?" kysyi tuomari.

"Hänen majesteettinsa --:nnen ratsuväkirykmentin kapteeni", vastasi Bertram.

Paronetin korvat ottivat tämän tiedon kummastuen vastaan; mutta hänen rohkeuttaan virkisti Glossinin epäuskoinen katse ja jonkunlainen halveksivaa oudostelua ilmaiseva huudahdusmaisen vihellyksen hiljainen äännähdys. "Luulenpa, ystäväni", sanoi Sir Robert, "että löydämme teille vaatimattomamman arvonimen ennen kuin eroamme".

"Jos löydätte, sir", vastasi hänen vankinsa, "niin alistun kernaasti mihin tahansa rangaistukseen, jota sellaisen petoksen katsotaan ansaitsevan".

"No, sir, saammepa nähdä", pitkitti Sir Robert. "Tunnetteko Hazlewoodin nuorta Hazlewoodia?"

"En ole nähnyt herrasmiestä, joka minulle on ilmotettu sen nimiseksi, useammin kuin kerran, ja pahottelen sen sattuneen hyvin epämieluisissa olosuhteissa."

"Tarkotatte siis myöntää", sanoi paronetti, "tuottaneenne Hazlewoodin nuorelle Hazlewoodille sen vamman, joka uhkasi hänen henkeänsä, melkoisesti ruhjoi oikeanpuolista solisluuta ja upotti, kuten perhelääkäri selittää, useita järeitä hauleja akromion-kudokseen?"

"Minä voin ainoastaan sanoa", vastasi Bertram, "olevani yhtä tietämätön kuin pahoillanikin nuoren herrasmiehen kärsimästä vauriosta. Kohtasin hänet kaidalla polulla kahden naisen ja palvelijan kanssa kävelemässä, ja ennen kuin saatoin heitä sivuuttaa tai puhutella, otti tämä nuori Hazlewood haulikkonsa palvelijaltaan, tähtäsi minua ja mitä korskeimmalla äänellä käski minun peräytyä. Minä en ollut halukas alistumaan hänen käskettäväkseen enkä jättämään hänen haltuunsa omaksi vahingokseni välinettä, jota hän näytti taipuisalta niin äkkipikaisesti käyttämään. Sen vuoksi kävin hänen kanssaan rinnusteluun, riistääkseni häneltä aseen, ja juuri kun olin siinä onnistumaisillani, laukesi pyssy tapaturmaisesti, ja mielipahakseni sekä silloin että sittemmin toimitti se nuorelle herrasmiehelle ankaramman kurituksen kuin olisin suonut. Ilomielin olen kuullut, ettei vamma kuitenkaan osottautune enemmäksi kuin hänen aiheeton hullutuksensa ansaitsi."

"Ja siis te tunnustatte, sir", sanoi paronetti loukkaantunutta arvokkuuttaan pöhistyen, "että teidän tarkotuksenanne, sir, ja aikomuksenanne, sir, ja hyökkäyksenne todellisena päämääränä ja sisältönä, sir, oli riistää Hazlewoodin nuorelta Hazlewoodilta hänen pyssynsä, sir, eli haulikkonsa, luikkunsa tai miksi tahansa sitä suvainnettekaan sanoa, sir, valtamaantiellä, sir? Luullakseni tämä riittää, arvoisa naapurini! Nähdäkseni hänet on säilytettävä syytteeseen pantavaksi?"

"Te osaatte sen verrattomasti parhaiten arvostella, Sir Robert", sanoi Glossin kielastelevimmalla äänellään; "mutta jos saan ottaa vapauden huomauttaa, oli jotakin puhetta noista salakuljettajista".

"Aivan oikein, se on totta, sir. -- Ja sitä paitsi, sir, te, Vanbeest Brown, joka nimitätte itseänne Hänen Majesteettinsa palveluksessa olevaksi kapteeniksi, ette ole sen parempi ettekä pahempi kuin salakuljettaja-aluksen perämies-roikale!"

"Tosiaankin, sir", tokaisi Bertram, "te olette vanha herra ja jonkun kummallisen harhaannuksen vallassa, muutoin suuttuisin teille kelpo tavalla".

"Vanha herra, sir! kummallisen harhaannuksen, sir!" kertasi Sir Robert punehtuen kiukusta. "Minäpä väitän ja vakuutan -- Mitä, sir, onko teillä mitään papereita tai kirjeitä, jotka voivat vahvistaa ottamanne arvon, aseman ja toimen?"

"Ei tällähaavaa, sir", vastasi Bertram; "mutta postitse piankin --"

"Ja kuinka te, sir", jatkoi paronetti, "jos olette Hänen Majesteettinsa palveluksessa toimiva kapteeni, kuinka te satutte matkustelemaan Skotlannissa ilman suosituskirjeitä, virkapapereita, matkatavaroita tai mitään arvoonne, asemaanne ja säätyynne kuuluvaa?"

"Sir", vastasi vanki, "onnettomuudekseni rosvottiin minulta vaatteeni ja matkatavarani".

"Ahaa, te siis olettekin se mies, joka otitte kyydin Kippletringaniin, pujahditte tiellä kyytipojalta piiloon ja lähetitte kaksi apurianne pieksemään poikaa ja noutamaan matkatavarat?"

"Minä olin, sir, mainitsemallanne matkalla, olin pakotettu astumaan kärryiltä lumeen ja eksyin yrittäessäni löytää tietä Kippletringaniin. Majatalon emännältä kyllä kuulette ensi työkseni tiedustelleeni poikaa, seuraavana päivänä sinne saapuessani."

"Sallikaakin minun siis kysyä, missä vietitte yön -- ettehän kai lumessa? Senhän ette olettane kelpaavan, tai käyvän täydestä, saavuttavan uskottavuutta ja jäävän vastaanväittämättömäksi?"

"Pyydän saada", vastasi Bertram muistaen mustalaisvaimon ja hänelle antamansa lupauksen, "pyydän saada kieltäytyä vastaamasta siihen kysymykseen".

"Sitäpä ajattelinkin", huomautti Sir Robert. "Ettekö sitä yötä ollut Derncleughin raunioissa? -- Derncleughin raunioissa, sir?"

"Olen teille sanonut, etten aio siihen kysymykseen vastata", vastasi Bertram.

"No, sir, syytteeseen siis vain, sir", sanoi Sir Robert, "ja ensiksikin vankilaan, sir, siinä kaikki, sir. -- Silmätkää hyväntahtoisesti näitä papereita; oletteko te niissä mainittu Vanbeest Brown?"

Glossin oli papereihin pujautellut muutamia Bertramille todella kuuluvia, joita oikeudenpalvelijat olivat löytäneet vanhasta holvihuoneesta, missä hänen matkalaukkunsa oli pengottu.

"Jotkut näistä papereista", selitti Bertram niitä katsellessaan, "ovat minun; ne olivat salkussani silloin kun se varastettiin kyytikärryistä. Ne ovat vähäpätöisiä muistiinpanoja ja nähdäkseni huolellisesti valikoittuja sellaisina, jotka eivät anna mitään todistetta arvostani tai yksilöllisyydestäni; sen olisivat monet muut paperini saattaneet täydellisesti selville. Sekaan on pantu laivatilejä ja muita papereita, jotka näkyvät kuuluvan toiselle saman nimiselle henkilölle."