Part 11

Mutta voi! jos harras ja luottavainen toivoni pettää, niin mitä hyödyttäisi repiä auki salaisuus, johon niin monia tuskallisia muistoja liittyy? Rakas äitini pelkäsi niin kamalasti sen ilmituloa, että hän luullakseni antoi isänikin epäillä Brownin huomaavaisuuden kohdistuneen häneen itseensä, mieluummin kuin salli hänen tietää, ketä se todellisuudessa tähtäsi; ja oi, Matilda, mitä tahansa kunnioitusta olen velkaa kuolleen vanhempani muistolle, tulee minun ennen kaikkea olla oikeamielinen elävää kohtaan. En voi olla tuomitsematta äitini omaksumaa epävarmaa menettelyä kohtuuttomaksi isääni kohtaan sekä peräti vaaralliseksi hänelle itselleen ja minulle. Mutta rauha hänen tomulleen! Hänen toimiansa ohjaili enemmän sydän kuin pää; ja olisiko hänen tyttärensä, joka perii hänen kaiken heikkoutensa, ensimäisenä paljastamassa hänen puutteitansa?"

* * * * *

Mervyn Hallissa.

Jos on Intia loihdun maa, niin tämäpä maa, Matilda rakkahin, on haaveen. Maisema on sellaista kuin luonto ylevimpinä hetkinänsä sommittelee: pauhaavia putouksia -- tuntureita, jotka kohottelevat resuisia huippujansa taivaalle -- järviä, jotka katveisissa laaksoissa polvitellen johtavat joka käänteessään yhä viehättävämpiin lokeroihin -- kallioita, jotka pilviä kannattelevat. Täällä kaikki Salvatorin jylhyys, tuolla Clauden keijukaisnäyttämöt.

Olen myös onnellinen siitä, että nyt ainakin yhdellä alalla isäni yhtyy innostukseeni. Hän on luonnon ihailija sekä taiteelliselta että runolliselta kannalta, ja suunnatonta mielihyvää olen kokenut huomautuksista, joilla hän selittelee näiden luonnon mahdin loistavien näytteiden laatua ja vaikutusta. Soisinpa hänen asettuvan tähän lumoavaan maahan asumaan. Mutta hänen mielihalunsa tähtää vielä pohjoisemmaksi, ja hän on lähtenytkin kiertomatkalle Skotlantiin, luullakseni haeskelemaan ostaakseen maatilaa, joka soveltuisi hänen asuinsijakseen. Aikaiset muistot kiinnittävät häntä siihen maahan. Niinpä täytyy minun, rakkahin Matilda, siirtyä vielä kauvemmas sinusta ennen kuin saan vakinaisen kodin. Ja voi kuinka riemastuksissani olenkaan saadessani sitte sanoa: Tule, Matilda, uskollisen Juliasi vieraaksi!

Nykyään asun mr. ja mrs. Mervynin luona, jotka ovat isäni vanhoja ystäviä. Jälkimäinen on juuri hyvää lajia naista -- säädyllinen ja askartava, mutta mitä lahjoihin tai mielikuvitukseen tulee, niin hyväinen aika, rakkahin Matilda, voisipa ystävättäresi yhtä hyvin tavotella myötätuntoa rouva Pänttäriltä -- näet, etten ole unohtanut koulunaikaisia lisänimiä.

Mervyn on toista -- ihan erilainen, olento kuin isäni; mutta kuitenkin hän huvittaa ja suvaitsee minua. Hän on pönäkkä ja suopea; hänellä on terävää käytännöllistä älyä ja jonkun verran leikkisyyttäkin. Mutta oltuaan kai nuoruudessaan komea, yrittelee hän vieläkin hieman olla esiintymisessään _beau garçon_ kuten innostunut maanviljelijäkin. Minun riemujani on panna hänet kömpimään kunnaiden kukkuloille ja vesiputousten juurelle, ja minun on vuorostani pakko ihailla hänen turnipsiaan, kylvömailastaan ja timoteitaan.

Hän varmaankin pitää minua yksinkertaisena haaveellisena neitosena, jolla on jonkun verran -- (sana kirpoaa väkiseltä) kauneutta ja samoin hyvänsuopaisuutta; minä taasen katson tällä herrasmiehellä olevan hyvää aistia ulkonaisen naisen arvostelussa enkä odota hänen edelleen tunteitanikin tajuavan. Niinpä hän naljailee, auttelee ja onnahtelee (sillä hyvällä miekkosella on luuvalokin), ja tarinoitsee vanhoja juttuja isoisten elämästä, jota hän on nähnyt hyvinkin paljon; minä kuuntelen ja myhäilen ja tekeydyn niin sieväksi, niin miellyttäväksi ja vaatimattomaksi kuin osaan, ja me tulemme mainiosti toimeen keskenämme.

Mutta oi! rakkahin Matilda, kuinka kuluisi aika tässä romanttisessa paratiisissakaan, sen asukkaina kun on niin huonosti ympäristöönsä sulautuva pari, ellet sinä niin uskollisesti vastailisi vähäpätöisiin piirrelmiini? Älähän unohda kirjottaa vähintään kolmasti viikossa -- sanottavaa ei sinulta voi mihinkään puuttua.

* * * * *

Miten nyt ilmaisisinkaan, mitä minulla on kerrottavaa! Käteni ja sydämeni vieläkin niin värisevät, että kirjottaminen on melkein mahdotonta!

Enkö sanonut, että hän elää? Enkö sanonut, etten antaudu epätoivoon? Miten saatoitkaan vihjata, rakas Matilda, että kun olin erinnyt hänestä niin nuorena, johtuivat tunteeni pikemmin mielikuvitukseni kuin sydämeni hehkusta? Oi, minä olin niin varma niiden todellisuudesta, niin pettäviä kuin povemme juohtumat useasti ovatkin. -- Mutta kertomukseeni -- olkoon se, ystäväni, meidän ystävyytemme pyhimpänä kuten se on vilpittömimpänäkin vakuutena.

Olemme aikaisia täällä -- aikaisempia kuin kaihon kalvama sydämeni voipi lepoon tyyntyä. Sen vuoksi tavallisesti otankin jonkun kirjan tunniksi tai pariksi lukeakseni, vetäydyttyäni omaan kamariini, jonka lienen sinulle jo maininnutkin avautuvan pikku ulokkeelle. Sieltä näkee sen kauniin järven, josta yritin antaa sinulle heikon kuvauksen. Mervyn Hall on osittain ikivanha rakennus ja puolustusta varten sijotettu järven partaalle. Ulokkeelta pudotettu kivi lupsahtaa siksi syvään veteen, että siinä voi ruuhi kellua. Olin jättänyt ikkunani osaksi telkeämättä, voidakseni ennen makuulle menoani tapani mukaan katsella kuutamon kimmellystä järvellä.

Olin kokonaan vaipunut siihen 'Venetsian kauppiaan' kauniiseen kohtaukseen, jossa kaksi lempivää kesäisen yön hiljaisuutta kuvaillessaan loihtivat toinen toiselleen sen suloja. Kertomuksen herättämän tunteen viehätyksissä kuulin järveltä flageoletin säveliä. Olen sen sinulle maininnut Brownin mieluisimmaksi soittimeksi. Ken saattoi sitä käsitellä yönä, joka tyvenenä ja selkeenäkin oli liian kolea ja myöhäiseen vuodenaikaan kuuluva, houkutellakseen ketään pelkän huvin tähden vaeltajaa?

Vetäysin vielä lähemmäksi ikkunaa ja kuuntelin hengitystäni pidätellen. Soinnut pysähtyivät toviksi, helkkyivät taaskin -- vaimenivat jälleen -- ja yhä uudestaan heläsivät korvaani, lähenemistänsä läheten. Vihdoin erotin selvästi sen pikku hindu-sävelmän, jota sanoit mielilaulukseni -- olen sinulle kertonut, keltä sen opin. Soitin ja säveleet olivat hänen! -- oliko se maallista soitantoa vai tuulenko kiidättämiä säveliä ilmotuksena minulle hänen kuolemastaan?

Kesti jonkun aikaa ennen kuin sain miehuutta astuakseni ulokkeelle. Mikään ei olisi saanut minua siihen rohkaistumaan, ellen olisi ollut mielessäni niin varmasti vakuutettu siitä, että hän oli vielä elossa ja että vielä kohtaisimme toisemme. Se usko antoi minulle uskallusta siihen, mutta kylläpä pamppaili sydämeni. Järvellä keijui pieni venonen ja siinä yksi henkilö -- oi Matilda, se oli hän itse! Tunsin hänen ulkomuotonsa näin pitkällisen poissaolon jälkeen ja iltahämyssä yhtä selvästi kuin olisimme eilen erinneet ja taas päiväpaisteen hohteessa tulleet vastakkain!

Hän ohjasi veneensä ulokkeen alle ja puhutteli minua; tuskin tiesin, mitä hän sanoi tai minä vastasin. Hädin sain puhutuksikaan nyyhkytyksiltäni, mutta ilon ne olivat kyyneliä. Meitä häiritsi koiran haukunta etäältä, mutta hän oli jo ehtinyt vannottaa minua valmistautumaan samanlaiseen kohtaukseen tänä iltana.

Mutta minne ja mihin tämä kaikki tähtää? Voinko vastata siihen kysymykseen? En voi. Taivas pelasti hänet kuolemasta ja vapahti vankeudesta; taivas varjeli isänikin vuodattamasta sen miehen veren, joka ei olisi hiuskarvaakaan hänen päästään vahingoittanut; saman taivaan täytyy ohjata minut tästä sokkelosta. Minulle on kylliksi se vakaa päätös, ettei Matildan tarvitse punehtua ystävätärtään, isäni tytärtään eikä rakastajani olentoa, joka on hänen tunteensa vallannut."

18 luku.

ISÄ JA TYTÄR.

Meidän täytyy pitkittää otteitamme miss Manneringin kirjeistä, jotka valaisevat luontaista järkevyyttä, mielenlujuutta ja tunteellisuutta vikaantuneina vaillinaisesta kasvatuksesta ja erehtyneesti arvostelevan äidin hupsuudesta, tämä kun sydämessään nimitteli miestänsä tyranniksi kunnes rupesi pelkäämään häntä sellaisena, ja lueskeli romaaneja kunnes niin viehtyi niiden mutkallisiin juoniin, että otti järjestääkseen omankin pikku perhenovellin ja sovitti sen sankarittareksi tyttärensä, kuusitoistavuotiaan tytön. Häntä ihastutti pikku salamyhkäisyys, juoniminen ja piilotteleminen ja kuitenkin vapisutti se suuttumus, joita mokomat kehnot temput hänen puolisossaan herättivät.

Sitenpä hän usein ryhtyi salajuoneen pelkästään huvin vuoksi tai kenties vastustushalusta, suistui siihen syvemmälle kuin huomasikaan, yritteli vapautua uusilla vehkeillä tai peittää erehdystänsä teeskentelyllä, sotkeusi omaan verkkoonsa ja oli pakotettu ilmitulon pelosta pitkittämään salahankkeita, joihin ensin oli yksistään vallattomuudesta ryhtynyt.

Onneksi sillä nuorella miehellä, jota hän niin varomattomasti suositteli likeisimpään seuraansa ja rohkaisi tavottamaan tytärtänsä, oli lujat periaatteet ja kunniallista ylpeyttä, joiden perusteella hän oli taatumpikin tuttava kuin mrs. Mannering olisi saanut toivoa tai odottaa. Ainoastaan syntyperän epätietoisuutta voitiin häntä vastaan muistuttaa; jokaisessa muussa suhteessa hän:

valoisin toivein saapui maailmahan, mainetta tahtoi, mut ei teillä pahan; kaikk' katsoivat, mik' alkais uljahalle uraksi, kohotakseen korkealle.

Mutta ei ollut odotettavissa, että hän vastustaisi mrs. Manneringin tiellensä heittämää paulaa ja välttäisi kiintymästä nuoreen neitoseen, jonka kauneus ja sielukkuus olisivat oikeuttaneet hänen tunteittensa kuohun sielläkin, missä sellaisia etuja tavataan yleisemmin, saatikka intialaisen uutisasutuksen syrjäisessä linnotuksessa. Suhdetta seuranneita kohtauksia on osittain selvittänyt Manneringin kirje mr. Mervynille; lukijaimme kärsivällisyyden väärinkäyttöä olisi laventaa siinä lausuttua miksikään pitemmäksi valaisuksi.

Käymme sen vuoksi lupaamiimme lisäotteisiin miss Manneringin kirjeistä ystävättärellensä.

"Olen nähnyt hänet jälleen, Matilda -- nähnyt kahdestikin. Olen käyttänyt kaikkia todisteluja saadakseni hänet vakuutetuksi siitä, että tämä salainen yhteys on vaaraksi meille kumpaisellekin -- vieläpä pyytelin häntä pyrkimään eteenpäin elämänsä uralla minusta sen enempää huolimatta, ja katsomaan mielenrauhaani kyllin turvatuksi siitä tiedosta, ettei hän ollut saanut surmaansa isäni kädestä. Hän vastaa -- mutta kuinka osaan selostaa kaikkea mitä hänellä on vastattavana? Hän vetoaa itselleen kuuluvina niihin toiveisiin, joita äitini salli hänessä herätä, ja suostuttelisi minua mielettömään liittoon ilman isäni siunausta. Mutta siihen, Matilda, minä en taivu. Olen vastustanut, olen saanut lannistetuksi kapinalliset tunteet, joita nousi hänen pyytelynsä avuksi; mutta miten suoriutua tästä onnettomasta sokkelosta, johon kohtalo ja hupsuus ovat takerruttaneet meidät molemmat!

Olen pohtinut sitä, Matilda, kunnes päätäni pyörryttää -- enkä voi keksiä parempaa suunnitelmaa kuin tehdä täysi tunnustus isälleni. Hän ansaitsee sen, sillä hänen hyvyytensä on ehtymätön; ja luulen huomanneeni lähemmin tarkkailtuani hänen luonnettaan, että hänen tylymmät tunteensa heräävät etupäässä silloin kun hän epäilee petosta tai uskottelua olevan hankkeissa. Siinä suhteessa kenties ymmärsi hänen luonnettaan aikoinaan väärin eräs, joka oli hänelle rakas.

Hänellä on myöskin romanttisuuden vivahdusta luonnonlaadussaan; ja olen nähnyt, että kertomus jalomielisestä teosta, sankarillinen piirre tai ylevä kieltäymys voipi herytellä häneltä kyyneleitä, joita pelkän hädän kuvaus ei saa esille. Mutta Brown taasen väittää isäni olevan henkilökohtaisesti vihamielisen hänelle... Ja hänen syntyperänsä epätietoisuus -- se tosiaankin olisi kompastuskivenä. Voi Matilda, toivonpa ettei kukaan sinun esi-isistäsi taistellut Poitiersissa tai Azincourtissa! Jollei isäni pitäisi niin peräti suuressa kunniassa muinaisen Sir Miles Manneringin muistoa, niin minä suoriutuisin selittelystäni puolella siitä pelkäilystä, jolla minun sitä nyt on ajatteleminen.

* * * * *

Olen juuri saanut kirjeesi -- mitä tervetulleimman kirjeesi! Kiitos, rakkahin ystävä, myötätunnostasi ja neuvoistasi voin korvata ne ainoastaan ehdottomalla luottamuksella.

Kysyt minulta, mikä Brown on alkujaan, jotta hänen syntynsä on niin vastenmielinen isälleni. Hänen tarinansa on lyhyesti kerrottu. Hän on kansallisuudeltaan skotlantilainen, mutta jäi orvoksi, jolloin hänet otti kasvattaakseen Hollantiin asettunut sukulaisperhe. Hänet varustettiin liikealalle ja lähetettiin hyvin aikaisin erääseen siirtolaamme kaukaiseen Itään, missä muuan hänen holhoojansa liiketuttava asui.

Mutta hänen saapuessaan Intiaan oli tämä mies kuollut, eikä hänellä ollut muuta neuvoa kuin tarjoutua tilinpitäjäksi erääseen liikekonttoriin. Sodan syttyminen ja alussa tuntuva voimiemme vähyys avasi armeijan kaikille nuorille miehille, joilla oli sille uralle halua; ja Brown, jonka sielussa piili voimakas sotilaallinen taipumus, oli ensimäisiä vaihtamaan mahdollisen rikkauden tien maineen uraan.

Hänen myöhemmät vaiheensa ovat sinulle hyvin tunnetut. Mutta ajattelehan isäni ärtymystä, hän kun halveksii kauppiassäätyä (vaikka muuten hänen omaisuutensa paras osa on hänen setänsä sillä kunniallisella alalla ansaitsemaa) ja tuntee erityistä vastenmielisyyttä hollantilaisia kohtaan -- ajattelehan, millä tuntein hän arvatenkin kuulisi kosivan ainoata lastansa Vanbeest Brownin, jonka Vanbeest & Vanbruggenin kauppahuone on armoillaan kasvattanut! Oi Matilda, se ei ikinä käy laatuun, -- ei, niin lapsellinen olen minä, että tuskin voin pidättää myötätuntoani hänen ylimysmielisiltä tunteiltansa. Mrs. Vanbeest Brown! Vähäisenpä on totisesti siinä nimessä puolestansa puhuvaa. -- Mitä lapsia me olemmekaan!"

* * * * *

"Kaikki on nyt lopussa, Matilda! En enää milloinkaan saa rohkeutta kertoa isälleni -- päin vastoin pelkään vapisten, että hän on jo toisaalta kuullut salaisuuteni. Se taasen kerrassaan tärvelee minun ilmotukseni suoruuden ja tuhoaa mitä toivon pilkahtelua olin rohjennut siihen liittää.

Eilen illalla tuli Brown entiseen tapaan, ja järveltä ilmotti flageoletti hänen lähenemisensä. Olimme sopineet, että hän edelleenkin käyttäisi tätä merkkiä. Nämä luonnonihanat järvet vetävät puoleensa lukuisia matkailijoita, jotka innostuksissaan tutkivat maisemaa kaikin ajoin, ja me toivoimme, että jos Brown talosta huomattaisiinkin, niin hän kävisi tuollaisesta luonnon ihastelijasta, joka purki tunteitaan soitannon välityksellä. Säveleet kelpaisivat minunkin puolustuksekseni, jos minut huomattaisiin ulokkeella. Mutta eilisiltana, kiihkeästi pakotellessani toteutettavaksi suunnitelmaani täydellisen tunnustuksen tekemisestä isälleni ja hänen vakavasti pyydellessään minua heittämään sen mielestäni, kuulimme minun huoneeni alla olevan mr. Mervynin työhuoneen ikkunan hiljaa avautuvan. Viittasin Brownia peräytymään ja vetäysin viipymättä kamariini, heikosti toivoillen, ettei kohtaustamme ollut huomattu.

Mutta voi! Matilda, nämä toiveet hälvenivät heti kun aamiaisella näin mr. Mervynin katsannon. Hän näytti niin härnäävän ovelalta ja salamyhkäiseltä, että olisin voinut olla enemmän suutuksissani kuin koskaan koko elämäni aikana, jos vain olisin uskaltanut. Mutta minun täytyi noudattaa säyseätä käytöstä, ja kävelyni ovat nyt supistetut hänen maatilansa rajoihin, missä tuo kelpo mies kykenee haitatta tepsuttamaan minun vierelläni.

Olen havainnut hänen pari kertaa yrittävän harkkia ajatuksiani ja tarkkailla kasvojeni ilmettä. Hän on useaan kertaan puhunut flageoletista, ja moneen toviin ylistellyt koiriensa valppautta ja raivokkuutta sekä metsänvartijansa säännöllisiä kierroksia ladattu haulikko olallaan. Mainitsipa hän ansoistakin ja itsestään laukeavista pyssyistä. Minulle olisi kovin vastenmielistä pahastuttaa isäni vanhaa ystävää hänen omassa talossaan, mutta mieleni kuohuu näyttämään hänelle, että minä olen isäni tytär, josta seikasta mr. Mervyn pääsee varmasti vakuutetuksi, jos konsanaan luotan ääneeni ja malttiini vastatakseni noihin epäsuoriin viittauksiin.

Yhdestä seikasta olen varma -- olen hänelle siitä kiitollinen -- hän ei ole ilmaissut asiata mrs. Mervynille. Herra armahda, olisinpa saanutkin kuulla aimo saarnoja rakkauden ja öisen järvi-ilman vaaroista, mesiviini-heran ja suljettujen ikkunain edullisuudesta ja sopivaisuudesta! En voi olla hulluttelematta, Matilda, vaikka sydämeni on raskas kylläkin.

En osaa arvata, mitä Brown tehnee. Luullakseni ilmitulon pelko kuitenkin lakkauttaa hänen öiset vierailunsa. Hän asuu majatalossa järven toisella rannalla, Dawsonin nimisenä, kertoi hän -- hänellä on huono valinta nimissä, se on myönnettävä. Hän ei liene eronnut armeijasta, mutta ei hiisku nykyisistä tulevaisuudensuunnitelmistaan mitään.

Tuskani kukkuraksi on isäni äkkiä palannut ja aivan pahalla päällä. Hyvä emäntämme ei ollenkaan odottanut häntä viikkoon näkevänsä, kuten kuulin hänen ja emännöitsijän touhuisesta keskustelusta; mutta epäilenpä melkein, että hänen ilmestymisensä ei ollut mikään yllätys hänen ystävälleen mr. Mervynille. Hänen sävynsä oli minua kohtaan kummallisen kylmäkiskoinen ja väkinäinen -- riittämään asti, laimentaakseen kaiken urheuden, jolla jo kerran päätin heittäytyä hänen jalomielisyytensä turviin.

Hän syyttelee kiusaannuksestaan ja pahantuulisuudestaan Skotlannin lounaisosassa myttyyn mennyttä ostopuuhaa, johon oli ollut sydämestään kiintynyt; mutta minä en usko hänen tyynimielisyytensä niin vähästä järkkyvän. Hänen ensimäisenä retkeilynänsä oli lähteä mr. Mervynin huvipurrella järven poikki, mainitsemaani majataloon. Voit kuvitella, millaisessa kauhun tuskassa odottelin hänen paluutansa --, jos hän olisi tuntenut sieltä Brownin, niin ken voikaan arvata seurauksia!

Hän palasi kuitenkin mitään havaintoa tekemättä. Minusta kuulostaa siltä, että hän äskeisen pettymyksensä johdosta aikoo nyt vuokrata maatalon tuon samaisen Ellangowanin lähettyviltä, josta olen tuomittu kuulemaan ylen paljon -- hän tuntuu pitävän luultavana, että hänen haluamansa tila jälleen piankin joutuu myytäväksi. En lähetä tätä kirjettä ennen kuin selvemmin kuulen hänen aikeistaan.

Minulla on nyt ollut isäni kanssa puhelu, niin avonainen kuin hän varmaankin aikookaan minulle suoda. Hän pyysi minua tänään aamiaisen jälkeen tulemaan mukanaan kirjastohuoneeseen; polveni notkuivat allani, Matilda, enkä ollenkaan liiottele sanoessani, että töin tuskin jaksoin seurata häntä huoneeseen.

En tiedä mitä pelkäsin; lapsuudestani asti olin nähnyt kaikkien hänen ympärillään vapisevan hänen silmäkulmiensa rypistystä. Hän viittasi minua istuutumaan, enkä ole milloinkaan totellut käskyä niin kerkeästi, sillä tuskinhan kykenin jaloillani pysymäänkään. Hän itse asteli edestakaisin lattialla.

Sinä olet nähnyt isäni ja muistaakseni pannut merkille hänen kasvonpiirteittensä ihmeellisen ilmehikkyyden. Hänen silmänsä ovat luonnostaan vaaleahkot väriltään, mutta kiihtymys tai suuttumus antaa niille tummemman ja tulisemman hehkun; hänellä on myös tapana mytistää huuliansa, milloin mielensä kuohuu, ja se ilmaisee luonteenomaisen kiivauden ja harjaannutetun maltin taistelua. Ensi kertaa nyt olimme kahden kesken hänen Skotlannista palattuansa, ja kun hänessä ilmeni noita kuohunnan oireita, pidin hyvinkin varmana, että hän oli aikeissa käydä vaatimaan tiliä kaikkein enimmin kammoamistani asioista.

Sanomattomaksi huojennuksekseni huomasinkin erehtyneeni; tiesipä hän mr. Mervynin epäluuloista tai huomioista mitä tahansa, minun kanssani hän ei siitä aiheesta puhella aikonutkaan. Pelkurina raukkana tunsin suunnatonta kevennystä, vaikka jos hän olisi todella penkonut korviinsa ehkä tulleita ilmotteluja, niin ei todellisuus olisi voinut merkitä mitään siihen verraten, mitä hänen epäluulonsa olisivat saattaneet hautoa koolle. Mutta joskin itseluottamukseni elpyi odottamattomasta pelastuksestani, ei minulla ollut miehuutta itse ärsyttää alulle väittelyä, joten jäin ääneti vastaanottamaan hänen käskyjänsä.

'Julia', hän sanoi, 'asiamieheni kirjottaa minulle Skotlannista, että hän on saanut minulle vuokratuksi maatalon, kunnollisesti kalustetun ja perheeni mukavuudeksi tarpeellisesti varustetun -- se on kolmen penikulman päässä siitä, jonka ostoa olin suunnitellut'.

Hän pysähtyi ja näytti odottavan vastausta.

'Mikä tahansa asuinpaikka teille soveltuu, sir, sen täytyy minullekin olla täysin mieluisa.'

'Hm! -- En kuitenkaan tarkota, Julia, että sinä talvea asuisit ihan yksinäsi tuossa talossa.'

Mr. ja mrs. Mervyn, ajattelin itsekseni. 'Mikä seura vain on teille mieleen, sir', vastasin ääneeni.

'Hoo, tätä kertakaikkista alttiuden henkeä on hiukan liiaksi -- oivallinen mielenlaatu toiminnassa, mutta sinun sitä hokiessasi en voi olla ajattelematta mustien palkollistemme ikuisia salaameja Idässä. Sanalla sanoen, Julia, minä tiedän pitäväsi seurasta ja aion kutsua erään nuoren henkilön, kuolleen ystävän tyttären, viettämään muutamia kuukausia luonamme.'

'Eihän hän kotiopettajatar liene, taivaan tähden, _papa!_' huudahdin minä poloinen, kun peljästykseni sillä hetkellä kokonaan voitti varomiseni.

Ei, ei kotiopettajatar, miss Mannering', vastasi eversti hieman ankarasti, 'vaan nuori neiti, jonka oivallisesta esimerkistä uskon sinun oppivan itsesi hillitsemisen taitoa, hän kun on saanut vastoinkäymisten koulussa kasvatuksensa'.

Tähän vastaaminen olisi ollut liian vaaralliselle pohjalle tunkeutumista, joten syntyi kotvan äänettömyys.

Onko tuo nuori neiti skotlantilainen, _papa?_''

'On' -- kuivasti.

'Murtaako hän puheessaan paljonkin, sir?'

'Murtakoon lempo!' kivahti isäni; 'luuletko minun vähän vähääkään välittävän jonkun ääntiön lausumisesta päin tai toisin? Sanonpa sinulle, Julia, että minä puhun vakavasti. Sinulla on erityinen lahjakkuus ystävyyteen eli syöksähtämään siksi nimittämiisi tuttavuuksiin' -- (eikö ollutkin tämä kovin tylysti sanottua, Matilda?). 'Minäpä haluan antaa sinulle ainakin tilaisuuden hankkia itsellesi yhden ansiollisen ystävän, ja sen vuoksi olen päättänyt, että tuo nuori neiti liittyy perheeni jäseneksi muutamien kuukausien ajaksi, ja minä odotan sinun osottavan häntä kohtaan sitä huomaavaisuutta, jota kovan onnen koettelema kuntoisuus ansaitsee.'

'Kernaasti, sir. -- Onko tulevainen ystäväni punatukkainen?'

Hän loi minuun näytteen ankarista katseistaan. Sanot kenties ansainneeni sen; mutta luulenpa itse häijyläisen toisinaan yllyttävän minua härnääviin kysymyksiin.

'Hän voittaa sinut, rakkaani, ulkonäöltään yhtä suuresti kuin ymmärtäväisyytensäkin ja ystäviinsä kiintymisen puolesta.'

'Hyväinen aika, _papa_, pidättekö tuota etevämmyyttä suosituksena? Mutta, sir, näen teidän olevan ottamaisillanne kaiken tämän liian vakavalta kannalta. Olkoonpa tuo neiti mikä tahansa, olen varma siitä, että kun kerran te häntä suositatte, ei hän tule saaneeksi mitään syytä valittaa huomaavaisuuteni puutetta.' (Tovin vaitiolon jälkeen.) 'Onko hänellä ketään palveluksessaan? Nähkääs, ellei ole, niin minunhan täytyy toimittaa hänen olonsa siinäkin suhteessa mukavimmaksi.'