Part 7

-- Entä te itse? Ette kai tekään ole tullut tänne vaan vuoristoilmaa hengittämään?

-- En suinkaan. Chicagon ilma on minulle tarpeeksi hyvää, vaikka onkin paksua, enkä olisi lähtenyt liikkeelle, ell'eivät ajat olisi niin kurjat. Siellä ei ollut mitään tekemistä ja sen vuoksi lähdin minä länteen päin.

-- Siis vaan huviksenne?

-- En suinkaan! Sekä huviksi että hyödyksi. Vaikka huvi tällä kertaa on suoraan sanoen kovin keskinkertainen ja hyödynkin toiveet ovat mitättömän pienet. Minä kulen näyttelemässä konstintekijöitä, ilmaisi hän sitten pitkän esipuheensa jälkeen.

Minä nauroin katketakseni. Översti näytti ensin vihaiselta, mutta nauroi lopulta hänkin.

-- Ka, mitäs hittoa täällä muutakaan! Voitin koko roskan -- teltan, vaunut, hevoset, vahakuvat ja kaikki muut -- korttipelissä niiden entiseltä omistajalta, joka ei voinut maksaa puhtaassa rahassa. Ja kun en voinut niistä saada suunnillekaan hyväksyttävää hintaa, päätin itse ruveta koetteeksi liikettä harjoittamaan. Olisi tainnut olla parasta antaa hänen pitää kaikki tyyni.

-- Kuinka niin? Onko parrakas nainen rakastunut ja ajattanut partansa? Vai onko lihava tyttö laihtunut niin, ett'eivät kupit enää pysy tarjottimella?

-- Eikö hei -- -- marisi översti. Tulkaa ottamaan lasi whiskyä, niin kerron teille koko jutun. Irvistelkää sitten minkä haluttaa.

-- Museoni varustaminen ja siihen kuuluvat kalut arvosteltiin puoleentoista tuhanteen dollariin, kertoi översti, sittenkun olimme juoneet whiskymme -- paitse gorillaa, joka yksin maksoi kaksisataa. Tuhat neljäsataa olin voittanut, niin että sain pudistaa omasta pussistani kolmesataa puhdasta rahaa. Liike on vedellyt aika hyvin täällä lännessä, vaikka menot ovat luonnottoman suuret. Mutta minä otan viisikolmatta senttiä kymmenen asemasta kaupungeissa. Kaikki tahtoivat nähdä gorillan, joka osasi polttaa tupakkaa ja tehdä muutamia muita konsteja. Muusta roskasta eivät ne paljoa välittäneet. Mutta viime maanantaina kuoli gorilla -- niin, oikeastaanhan se oli vaan suuri babiaani. Sihteerini oli humalassa lauvantai-iltana ja unhotti sulkea vaunun ikkunan. Sunnuntaina sairastui se keuhkokuumeesen ja maanantai-iltana se kuoli. Sen jälkeen tuottaa liike vaan tappiota eikähän tässä kurjassa kylässä ole ketään, joka osaisi edes täyttää elukan nahkan.

Översti näytti hyvin huolestuneelta, mutta siitä huolimatta katselin minä yhä asiata iloiselta kannalta.

-- Union-hotellissa on pieni irlantilainen kyyppari, sanoin minä suutani nauruun vetämättä -- joka sopisi aivan mainiosti gorillaksi, jos vaan sopisi babiaanin nahkaan.

-- Aate ei ole niinkään hullu, arveli översti aivan tosissaan, mutta tehän tietysti taas laskette leikkiä, lisäsi hän suuttuen, kun en voinut pysyä totisena.

Vakuutin niin totisesti kuin voin, että puheena oleva kyyppari todellakin oli apinan näköinen enemmän kuin mikään muu ennen näkemäni ihminen, mutta en sanonut tietäväni, suostuisiko hän esiintymään gorillana.

-- Rahasta ja whiskystä tekee irlantilainen mitä tahansa, vakuutti översti. Ja kun hän niin pian kuin suinkin tahtoi ottaa selkoa siitä, olinko puhunut totta, lähdimme me siihen hotelliin, jossa minä asuin.

Nähtyään irlantilaisen myönsi hän heti minun olleeni oikeassa.

-- Totta vieköön ei Jumala ole sen ihanampaa epäsikiötä ennen luonut! huudahti hän, kun lyhytjalkainen kyyppari keikutteli pulloilla täytettyä tarjotinta tungoksen läpi. -- Naama itsessään maksaa jo rahaa ja muu osa miehestä on kuin tekemällä tehtyä gorillaa.

Minäkin tilasin nyt ohimennen pari whiskyä. Kun irlantilainen toi sen kulettaen taas tarjotinta pitkällä kädellään korkealla ilmassa yli ihmisten päitten, vaikka hän itse olikin kaikkia muita lyhempi, oli översti tehnyt päätöksensä.

-- Haluttaisiko teidän ansaita kymmenen dollaria päivässä? kysyi hän, kun kyyppari asetti laseja pöydälle.

Hänen viekkaat silmänsä kävivät vieläkin viekkaammiksi, vaikka kasvot yhä pysyivät yhtä naurettavan totisina.

-- Hyvinkö likaista työtä? kysyi hän vaan.

-- Ei ollenkaan, vakuutti översti. Tulkaa "Kultalaan" niin pian kuin olette vapaa, niin saamme tuumia.

-- Kello yksitoista, vastasi hän ja livisti tiehensä toiseen päähän huonetta.

Istuimme vielä vähän aikaa paikoillamme. Översti oikein nautti siinä jokaisesta gorilla-ehdokkaamme apinamaisesta liikkeestä, kun tämä puikkelehteli väkijoukon keskessä. Ja sitten siirryimme me siitä hiljalleen "Kultalaan" päin.

-- On hän sentään koko joukon suurempi kuin se babiaani-vainaja, tuumaili översti kulkeissamme, mutta jos me leikkaamme nahkan auki selästä, niin ehkä hän mahtuu siihen. Takki on auki vaan rinnasta. Ja sitten on hänellä punaset housut ja kultatupsuiset saappaat.

Irlantilainen saapui määrälleen, mutta kun hän kuuli, mistä oli kysymys, ruopi hän punaista tukkaansa.

-- Kyllähän tarjous on hyvä, myönsi hän -- mutta jos joudun kiinni, niin ammutaan minut.

-- Te ette mitenkään voi joutua kiinni, jos vaan esitätte osanne oikein, vakuutti översti. Ei kukaan saa nousta näyttämölle. Eikä siitä missään tapauksessa tulisi muuta kuin tervaa ja höyheniä. Ei nyt ihmisiä sentään enää ammuta semmoisista syistä. Tulkaa aamulla varhain vaunulle, niin laitamme me pukunne kuntoon ja pidämme harjoituksen. Sanokaa hotellissa, että aijotte matkustaa pois.

En ole elämässäni nähnyt niin hullunkurista näköä kuin sen, kun me seuraavana aamuna koetimme saada irlantilaista sopimaan babiaanin nahkaan. Hän hikoili ja kiroili ja koetti muuten tehdä parastaan, mutta vaikka nahkaa olikin kasteltu ja venytetty laajemmaksi, oli se auttamattomasti liika pieni.

-- Me jatkamme sitä, ehdotti översti viimein. Jos me leikkaamme alapuolesta, niin saamme tarpeeksi millä jatkaa. Ja siellähän sitä ei tarvita.

Tuumasta toimeen. Babiaanin jaloista, reisistä ja aliruumiista saimme runsaasti ainetta, jonka avulla me parin tunnin kuluttua teimme puvun valmiiksi. Nyt sopi se mainiosti, vaikka nahkassa siellä täällä oli vähemmän luonnollisia poimuja.

Babiaanin tukka oli vaaleanpunaista, vaaleten otsan puolella, niin että meidän vaan tarvitsi leikata pois naama ja sukia irlantilaisen oman tukan reuna apinan nahkan päälle. Parran reuna teki saman tehtävän alempana ja kun naama oli maalattu kuparin karvaiseksi, ei kukaan olisi voinut eroittaa häntä gorillasta, ei ainakaan kukaan näistä kullankaivajista.

-- Lyön vetoa, ett'ei hänen oma äitinsäkään voisi tuntea häntä, vaikka poikansa häntä kaulaan kavahtaisi, sanoi översti tyytyväisenä, kun pukua oli tarpeeksi koeteltu ja katseltu. -- Olkaa nyt vaan vähän koukussa kävellessänne -- ja liikkukaa hiihdätellen, silloin tällöin vähän hypähtäen. Jalat vähän enemmän koukkuun! -- Kas niin! Sehän käy aivan mainiosti!

-- Saatte kymmenen prosenttia puhtaasta voitosta aatteenne palkkioksi, sanoi hän minulle. Se on rehellisesti ansaittua, mutta sitten te ehkä autatte minua hiukan. Minun täytyy harjoittaa joukkoani tänä iltana ja on siellä kaikellaista muutakin toimittamista.

Ilmaisin suostumukseni kysymällä, mitä voisin tehdä.

-- Maalaatte kolme ilmoitustaulua -- tässä on paperia ja pensseli -- kenkämustetta on tuolla nurkassa -- jossa ilmoitetaan, että museo alkaa taas näytäntönsä tänä iltana uudella, vasta saapuneella gorillalla. Näytäntöjä on joka tunti kello kuudesta kahteentoista, pääsömakso on korotettu puoleen dollariin -- se naula vetää! Gorilla tanssii jigiä, tupakoi ja juopi whiskyä. Te kai osaatte juoda whiskyä? kysyi översti irlantilaiselta.

-- Niin minäkö? kysyi gorilla. -- Koettakaapa tarjota, niin saatte nähdä!

-- Niin, ette sitä kumminkaan saa kuin pari lasia mielenne rohkaisemiseksi. Mutta jos juotte itsenne humalaan, niin en vastaa seurauksista. Silloin joudutte varmaan kiinni.

Maalasin ilmoitustaulut kirjaimilla, jotka kyllä olivat sekä vinoja että vääriä, mutta tarpeeksi suuria näkyäkseen pitkän matkan päähän. Sitten naulasin niistä yhden kuhunkin hotelliin.

Näytännöt pidettiin pitkässä, soikulaisessa teltassa, jonka eversti oli pystyttänyt harjun rinteelle toiseen päähän leiriä. Teltan takana olivat suuret neljän muulin vetämät vaunut, joihin sekä museo että taiteilijat olivat sijoitetut. Vaunut olivat asetetut teltan päähän ja erotetut teltasta kankaasta tehdyllä seinällä, jossa oli kaksi ovea näyttämölle. Näyttämö oli laudoista tehty ja oli pari jalkaa maata ylempänä; sen ja katsojain välillä oli puoli tusinaa lamppuja. Katsojain puolelle mahtui viisikymmentä, enintäin kuusikymmentä henkeä, mutta istumapaikkoja oli vaan kaksi penkkiriviä, enintäin kolmellekymmenelle hengelle.

Ensimmäisessä näytännössä ei vielä ollut aivan täyttä huonetta. Översti ja minä pysyttelimme näyttämön toisen aukon luona ja sihteeri, joka nyt oli jotakuinkin selvä, kantoi ovirahat.

Ensimäinen esitys oli yhtä yksinkertainen kuin kansantajuinenkin pantomiimi, jossa esiintyivät se lihava tyttö -- "joka oli vaan seitsemäntoista vuoden vanha, mutta painoi kahdeksantoista leiviskää" -- ja "elävä luuranko." Painoiko hän nyt todellakin kahdeksantoista leiviskää, sitä en tiedä, vaan vanhempi hän ainakin oli kuin miksi ilmoittihe, mutta se nyt on ainakin varmaa, että hän oli tavattoman lihava. Sekä ylhäältä että alhaalta oli hänen pukunsa yhtä lyhyt tanssijatarpuku, niin että hän näytti aivan kammottavalta, Ja hänen rinnallaan ei elävällä luurangolla näyttänyt olevan luotiakaan lihaa luun ja nahkan välissä.

Pantomiimi oli semmoinen, että luuranko siinä kaikella tavalla koetti osoittaa ihastustaan lihavaan tyttöön. Esityksen loistokohta oli se, kun lihava nainen nousi ylös, sipsutteli yli näyttämön, niin että sekä siltalaudat että hän itse hytkyivät, ja palasi paikoilleen kantaen rintainsa päällä tarjotinta, jossa oli pullo ja kaksi lasia. Tukematta tarjotinta kädellään kaatoi hän whiskyä laseihin ja kilisti ihailijansa kanssa, jonka tehtyä tämä asetti lasinsa takaisin tarjottimelle, nuoleksi rajusti suutaan ja suuteli tytön toista kättä, jolloin tämä ujosti peitti kasvonsa toisella kädellään. Käsi oli kuin kohtalaisen kokoinen savustamaton siankinkku.

Mutta yleisö oli nähnyt sekä käden että hänen muut ihanuutensa ja saanut niistä kyllänsä.

-- Gorilla, gorilla! kuulin ensin pari ääntä huutavan. -- Gorilla, gorilla! yhtyivät kohta kaikki muutkin huutamaan. -- Hirttäkää nuo hirviönne -- gorilla maalle!

Ja gorilla tuli maalle tehden pari pitkää hyppyä ja päästäen suustaan parkaisun, joka siinä silmänräpäyksessä sai kaikki muut vaikenemaan. Muutamat lähinnä istuvista nousivat puoleksi paikoiltaankin, ikäänkuin eivät olisi tunteneet itseään oikein turvallisiksi, mutta gorillalla oli kaulan ympärillä paksu ketju, josta hartiakas mies häntä talutti, pitäen toisessa kädessään tukevata rottinkia.

Minä suorastaan olin koukussa naurusta, jota täytyi pidättää, samalla kun gorilla, joka sekin näkyi käsittävän tehtävänsä hullunkurisuuden, näytteli osaansa sitä paremmin kuta enemmän hän irvisteli.

Kun gorilla vielä oli tehnyt muutamia hyppyjä ja laukkoja, ojensi näyttäjä piippunsa elukalle, joka irvisteli yhä isommin, suuteli piippua ja päästi suustaan omituisia kurkkuääniä, siten ilmaisten ihastustaan.

-- Ja nyt täytyy sinun tanssia vähän, kehoitteli näyttäjä, pudistaen ketjua. Mutta gorilla näytti hampaitaan, röhki, mörisi ja päästi lopulta haukkuvan äänen, jota ei kukaan olisi voinut tuntea ihmisen ääneksi.

-- Vai niin, meidän täytyy kai taas tarttua keppiin, uhkasi näyttelijä ja heilautti rottinkiaan. Mutta tuskin oli hän ehtinyt astua pari askelta eteenpäin, kun gorilla selkä kumarissa ja jalat koukussa puhalsihe tanssimaan jigiä, jommoista harva ihminen lienee ennen nähnyt. Ei olisi oikeakaan apina osannut tehdä sitä nokkelammin ja vaikuttavammin. Mutta kylläpä se otettiinkin vastaan myrskyisillä suosion osoituksilla.

Katsojat taputtivat käsiään, polkivat jalkaa ja huusivat: hyvä! hyvä! kunnes gorilla oli melkein näännyksissä. Silloin kysyi näyttäjä eikö kellään herroista mahdollisesti olisi taskumattia mukanaan, niin saisivat nähdä, miten elukka ottaa ryypyn vahvistaakseen voimiaan.

Puoli tusinaa pulloa ojennettiin esiin, gorilla tuli näyttämön reunalle, valitsi yhden pulloista ja kaatoi siitä aika kulauksen poskeensa. Mutta hän irvisti kauheasti ja kumartui nielaistessaan melkein kaksinkerroin yleisön suureksi ihastukseksi.

Se oli loppunumero. Huone tyhjennettiin heti, mutta sama ilveily uudistettiin vielä viisi kertaa illan kuluessa niin täysille huoneille kuin suinkin vaan oli mahdollista. Yleisö melkein tappeli päästäkseen sisään, eikä kukaan välittänyt muusta ohjelmasta; kaikki tahtoivat vaan nähdä gorillaa. Ja gorilla, joka oli perinpohjaisesti karaissut voimiaan jokaisen tanssin jälestä, oli melkein pyörryksissä hiihdätellessään ulos näyttämöltä kuudennen näytännön loputtua.

-- Tätä voisi melkein sanoa loistavaksi menestykseksi, sanoi översti, kun me muiden mentyä seisoimme katselijain huoneessa -- mutta sittenkin minä pahoin pelkään, että tämä päättyy hävityksen kauhistuksella. Mies on aivan liiaksi whiskyyn menevä ja meidän täytyy antaa heidän tarjota, muuten ne eivät usko, että se on oikeata tulivettä, jota hän nielee. Täytyy vakavasti varoittaa häntä huomenna.

-- Mutta muistaessani, lisäsi hän, -- niin luulen minä, että meidän täytyy korottaa hinta huomenna sunnuntaipäivän johdosta dollariksi. Täytyy levittää purjeitaan, kun tuuli on myötäinen.

Kaikki tähteenä olevat palkat maksettiin sunnuntai-aamuna ja irlantilais-gorilla sai käskyn noudattaa suurempaa kohtuutta maistellessaan yleisön whiskypulloista.

Ensin nauroi hän varoitukselle, -- kuusi ryyppyä kai nyt mies kestänee, vaikka kuinka pitkää, intti hän. Mutta kun översti uskalsi sitä epäillä, suuttui hän ja sanoi aikovansa siinä kohden itse pitää huolta itsestään. Eikähän oltu tehty mitään välipuhetta siitä, miten paljon hän saisi juoda.

-- Syyttäkää sitten myöskin itseänne, jos jotain tapahtuu, sanoi översti. Ja kun gorilla oli vetäytynyt takaisin vaunuun, jossa häntä päivällä pidettiin ankarassa kotiarestissa, näytti översti vielä hyvin miettiväiseltä.

-- Minun nenääni kärskyää vähän, sanoi hän viimein. Jos kaikki käy hyvin tänä iltana, niin lähdemme huomenna Leadilleen, jossa voimme saada hyvästi väkeä ainakin kahden viikon kuluessa. Minulla on kaksi hevosta, joilla ratsastelen vuorotellen matkoilla ollessani ja toisen niistä voitte te saada käytettäväksenne. Ne pidämme valmiiksi satuloituina tänä iltana, sillä jos jotain tapahtuu, niin riittää täällä tervaa ja höyheniä muillekin kuin gorillalle!

Olin oleskellut perjantaista lähtien siksi paljon överstin seurassa, ett'en minäkään luultavasti jäisi ilman, jos hän saisi palkkansa. Minun satulapussini olivat sentähden paikoillaan yhtä hyvissä ajoin kuin. överstinkin ja hevosemme lähtökunnossa. Sidoimme ne vaunujen rattaihin, niin ett'emme tarvinneet muuta kuin kiinnittää mahavöitä ja päästää irti ratsastimet. Puolentoista minuutin kuluttua voimme jo olla taipaleella.

-- Ja niin paljon ennen voinemme sentään toivoa pääsevämme liikkeelle, arveli översti.

Ensimmäiset näytännöt onnistuivat mainiosti ja huoneet olivat aina täydet, vaikka pääsymaksu olikin niin luonnottoman korkea. Jokaisen näytännön jälkeen toi sihteeri kuusikymmentä dollaria ja enemmänkin ja joka kerta oli hän saanut käännyttää ovelta koko joukon sisäänpyrkijöitä. Mutta vasta neljännen näytöksen loputtua alkoivat överstin kasvot vähän kirkastua.

-- Se kestää todellakin enemmän kuin luulinkaan, sanoi hän, kun gorilla tuli näyttämöltä.

Viideskin näytäntö onnistui mainiosti. Gorilla oli erittäin iloisella tuulella ja tanssi erinomaisesti, mutta tyhjensi melkein puolen suurta pulloa, kun joutui loppukohtaukseen. Yleisö, joka oli viettänyt sunnuntaita perinpohjaisesti, oli sekin iloisella tuulella ja ihastuksissaan esityksistä.

Viimeisen väliajan kuluessa tarkastelimme översti ja minä gorillaa hyvin tarkkaan, mutta emme voineet huomata pienintäkään merkkiä siitä, että gorilla olisi alkanut käydä tajuttomaksi. Iloinen se vaan oli.

-- Se käy hyvin sentään, uskalsi översti jo toivoa. -- Kerran vielä voi hän varmaankin näyttäytyä tekemättä tyhmyyksiä. Nämä kaupat kannattaa! lisäsi hän tyytyväisenä, kun sihteeri taas toi hänelle kuutisenkymmentä dollaria viimeisestä näytännöstä.

Kuudeskin kävi toivon mukaan. Gorilla oli hullunkurisempi ja tanssi jiginsä paremmin kuin koskaan ennen.

-- Ja nyt, hyvät herrat ja gentlemannit -- jos jollakulla sattuisi olemaan taskumatti mukanaan. -- Voitte nähdä gorillan ottavan pienen ryypyn, puhui näyttäjä tavalliseen tapaansa.

-- Tässä, kaunis poikaseni! sanoi muuan lähinnä seisovista ja ojensi hänelle nahkalla päällystetyn pullon, jonka irlantilainen heti paikalla keikautti huulilleen. Mutta yhtä pian pudotti hän sen maahan.

-- Pippuria! sinä kirottu koira! karjasi gorilla puhtaimmalla englanninkielellä ja iski rystynsä nyrkkitaistelijan nopeudella pilantekijän otsikkoon.

-- Hevoset! kuulin överstin äänen kuiskaavan korvaani ja kun me ryömimme vaunun läpi, kuului teltasta viisikymmen-ääninen vihainen ulvonta.

Tuossa tuokiossa olivat hevoset irti ja me satulassa.

-- Hiljaa nyt, varoitti översti, -- kunnes olemme päässeet teltan ohi. Jos ne näkevät meidät, saattavat ampua.

Ei ollut kuitenkaan mitään pelkoa siitä, että meidät kuultaisiin. Kaikki muut äänet hukkuivat nauruun, huutoihin, kirouksiin ja haukkumasanoihin. Oli niinkuin olisi syntynyt yleinen tappelu teltassa.

-- Niillä on hauska siellä sisällä, huomautti översti ja kannusti hevostaan alas laaksoon päin. Ennenkun olimme ehtineet sen pohjaan, näimme sihteerin pakenevan täyttä karkua samaan suuntaan.

-- Myö kaikki mitä eivät säre! huusi översti -- ja ja'a tasan toisten kanssa!

-- Kiitoksia ja onnea matkalle! huohotti sihteeri takanamme. Ja kun me samassa tulimme tasaselle maalle, annoimme hevostemme oikaista sen minkä kaviot kykeni.

Kun Eerikki Käykkä särki pankin.

Översti Beckridge ja minä olimme päättäneet jatkaa matkaamme kullanetsijöitä kihisevästä Coloradosta niin etäälle kaakkoon päin, että vuoriseudut jäisivät kokonaan taaksemme. Kullanetsijät ovat näet liikkuvaa väkeä, jotka eivät milloinkaan pysy kauvan yhdessä kohden. Useimmat niistä, jotka nyt olivat ahtautuneet löytöpaikkoihin, tulisivat epäilemättä ennen pitkää hajautumaan kaikkiin Kalliovuorten valtioihin, missä aina oli mahdollisuus tavata malmia. Ja kaukana lännessä on tullut äärettömän hauskaksi urheiluksi tahria tervalla ja höyhenillä ihmisiä kaikenlaisista pikkuasioista. Nykyisin, kun ajat ovat käyneet niin rauhallisiksi, että ainoastaan poikkeustapauksissa käytetään revolveria, on milt'ei jokainen aina valmis ja halukas auttamaan sellaisessa pilanteossa, kysymättä ollenkaan, onko siihen aihetta vai ei. Vuoristossa saatoimme melkein missä tahansa sattua yhteen jonkun kanssa, joka oli nähnyt tai ainakin kuullut gorillajutun, ja silloin olisi voinut tapahtua -- -- -- -- no niin, kuten sanottu: me päätimme viipymättä jatkaa matkaamme kaakkoon.

Sen päätöksen me teimme ajettuamme läpi koko laakson leirin alapuolella -- jossa gorilla luultavasti parhaallaan muutti karvapeitettänsä höyheniksi -- ja katsoimme soveliaaksi hiljentää vauhtia. Me olimme jotensakin hyvässä turvassa, kun kerran olimme päässeet vastapäätä olevaan vuoristoon, sillä sellaisilla teillä oli jokaisen pakosta ajettava hiljaa. Ja joka tapauksessa olimme me ennättäneet noin pari peninkulmaa edelle.

Senjälkeen olimme ratsastaneet lähemmä kolme päivää lounaisella ilmalla olevia suuria intiaani-alueita kohti, missä jätteitä Cheroku-, Huron-, Seminol-intiaaneista ja muista ennen mahtavista heimoista tätä nykyä elää varsin omituisissa sivistys-oloissa. Omituisissa senvuoksi, että suurena enemmistönä olevat valkoihoiset, jotka asuvat heidän alueillaan, kuuluvat Yhdysvaltain kaikkein kirjavimpiin ja seikkailuhaluisimpiin asujamiin.

Tämä taas seuraa pääasiassa siitä, että intiaanit lounaisissa maakunnissa -- n.k. intiaaniterritooriossa -- ovat miltei täydelleen riippumattomia unioonin hallituksesta, niin kauvan kun vaan voivat pysyttäytyä sotaretkiä tekemästä. He hoitavat kokonaan itse omat asiansa, viljelevät sitä erinomaisen voimallista maata, jonka he saivat niinä aikoina, kun se siellä vielä oli vallan arvotonta, ja ovat he laajaperäisellä karjanhoidollaan rikastuneetkin. Pakko on opettanut heidät kilpailemaan valkoihoisten kanssa näissä elinkeinonhaaroissa, ja on heidän oivallinen maansa tehnyt heille kilpailun helpoksi, samalla kun he siitä ovat saaneet runsaita varoja, joita käyttämällä he ovat voineet kehittyä samaan suuntaan ja samalla tavalla kuin ameriikkalaisetkin. Kouluja heillä on jo paljon -- vieläpä yliopistokin Cheroku-heimolla -- sitten on heillä omat lakialaativat kokouksensa ja ainakin kaksi kaupunkia, jotka monessa suhteessa ovat edellä lännen tavallisia pikkukaupunkia. Ja sen lisäksi useita muita, joissa sivistys-olot eivät vielä ole edes keskinkertaisen korkealla, varsinkaan mitä omaisuuden tai hengen turvallisuuteen tulee.

Mutta he eivät ole vielä lisääntyneet niin paljon, että voisivat täyttää edes sen kulmasen tätä meidän maapalloamme, joka on heidän omansa. Siellä on vielä suuret alueet kaikkein parasta peltomaata ja laitumia, joita intiaanit eivät itse käytä, mutta mielellään vuokraavat muille. Ja kun punaihoisten kesken poliisilaitos on vähimmin arvossapidetty ja kehittynyt, etsivät luonnollisesti suuret joukot kaikenlaatuisia seikkailijoita turvansa heidän luonaan. Satamäärin sellaisia seikkailijoita ja joukossa joku muukin valkoihoinen on mennyt naimisiin intiaaninaisten kanssa ja siten päässyt heimon kirjoihin sekä osalliseksi heidän maaomistuksistaan, joita ei saa jakaa. Toiset ovat asettuneet sinne kauppamiehiksi, lääkäreiksi, asianajajiksi, käsityöläisiksi j.n.e. Ja kaikki viihtyvät hyvin punaihoisten kanssa ja näyttävät yleensä tulevan hyvästi toimeen.

Sinne oli meillä aikomus mennä, översti ostamaan muutamilla sadoilla dollareillaan joitakuita hevosia -- ne ovat huokeita siellä päin, mutta parasta on, ettei vallan tarkoin kysele niiden kotiperää -- ja minä senvuoksi, ett'ei minulla sattunut olemaan mitään parempaa tehtävää. Siellähän oli minulle ennen näkemätön ala tuota suurta mannermaata, johon nyt voisin tutustua, ja översti Beckridgekin tarvitsi jonkun apulaisen kulettaakseen hevoset Chicagoon. Sitäpaitse on kesäilma aroilla niin virkistävän raitis, ett'en ainakaan minä ole missään muualla sellaista hengittänyt, lainaksi saamani hevonen oli niin mainio, että oli oikea nautinto ratsastaa sillä keskellä niitä komeita maisemia, joita aavikolla tapaa, ja lopuksi oli huoli huomisesta supistunut vähimpään määräänsä.

Vihdoinkin olimme jättäneet vuoret taaksemme. Melkein koko kolmannen päivän olimme ratsastaneet alangolla, niin että vuoret siintivät enää vaan yhtäjaksoisena, punertavana vyönä, kun aurinko lähenteli laskuaan. Me ratsastimme hiljalleen, antaaksemme hevosten jäähtyä hiukan, ennenkun aurinko menisi mailleen ja me pysähtyisimme yöksi, jonka aijoimme viettää taivasalla, jonkun puron rannalla, missä saisimme juottaa ratsujamme. Noin peninkulman päässä näkyi pensaita ja yksinäisiä puita rivissä ja ne kasvoivat varmaan jonkun vesiväylän vierellä.

Mutta ennenkun olimme ehtineet sinne, kuulimme takaamme pitkän huudon "halloohoh!" ja kun käännyimme katsomaan, näimme yksinäisen ratsastajan hyvää vauhtia lähestyvän jälessämme.

Me pysähdyimme odottamaan häntä -- niin kohteliaita ollaan arolla aina -- ja huomasimme hänet vallan nuoreksi mieheksi tavallisessa lännen puvussa, ratsastaen ruunalla, joka myöskin oli tavallista sen maan lajia: päältä nähden ei juuri mikään, mutta tavallisesti uskomattoman kestävä pitkissä ponnistuksissa.

-- Hauska saada seuraa, sanoi hän reippaasti, pysähdyttäessään hevosensa. -- Olen ratsastanut yksin koko päivän ja ikäväksi se käy -- -- jos sallitte, niin jatkan matkaani teidän seurassanne niin pitkälle kuin meillä on sama tie.