Part 4

-- Minua oikein vedättää pois, sanoi hän -- ja silloin ei auta vastaanpano mitään. Mutta syksyksi palaan varmaan. Tämä tuntuu kumminkin kodilta.

Taavetti näki hyvin, että kaikki enemmät houkuttelemiset olivat turhat ja laski sen vuoksi empimättä palkan kevättöistä. Se nousi niin paljoon, ett'ei Lehtinen ollenkaan viitsinyt kajota talvisiin säästöihinsä.

-- Pidä sinä ne, sanoi hän. -- Ja jos joudut pulaan, niin käytä vaan niitä. Minä menettäisin ne kumminkin.

Koko sunnuntain leikki hän Katien kanssa, mutta heti kun tämä oli mennyt levolle, alkoi hän laittaa lähtöään. Ja seuraavana aamuna lähti hän ennen auringonnousua matkaansa.

Taavetti ja Katie olivat taas kahden, mutta Taavetilla ei ollut vähääkään aikaa miettiä yksinäistä elämäänsä erämaassa. Siksi paljon oli siellä työtä, joka oli saatava valmiiksi. Eikä Katiekaan ollut vielä siinä ijässä, että olisi kauvan osannut ikävöidä. Pian meni kaikki taas entistä menoaan Anttilassa, Taavetti teki työtä niinkuin orja varhaisesta aamusta myöhään iltaan ja Katie kulki hänen kintereillään entiseen tapaansa kaiken päivää.

Vasta myöhään syksyllä palasi Lehtinen, sittenkun Taavetti jo oli päättänyt lähteä Katien kanssa kylään hakemaan apua syystöihinsä, huomattuaan, että niistä oli enään mahdoton yksin selviytyä.

Ei ollut kesä Kalle Lehtistä ollenkaan rikastuttanut. Länsimaat olivat olleet tulvillaan työn hakijoita ja kaikenlaisia kuleksijoita, jotka varsin vähän välittivät sen työn löytämisestä, jota sanoivat etsivänsä.

Kiinalaisilla väitti hän siellä olevan paraan olon. -- Niillä ei ole mitään pyhäpäiviä eivätkä juopottele koskaan, niin että ihmiset käyttävät niitä enimmin. Valkeaihoiset saavat nähdä nälkää, joll'eivät ole olleet siellä kauvan ja voineet hankkia pysyväistä työtä.

Hänen ulkoasunsa ilmaisi selvään, että elämä oli ollut hänelle vaikeata, ja ilman ainoatakaan dollaria taskussaan palasi hän "kotiin", niinkuin hän sanoi. Ei edes rautatiepilettiä ollut hän voinut itselleen ostaa, vaan oli kulkenut jalan suurimman osan matkasta.

-- Jonkun kerran juuri saattoi varkain pistäytyä tavarajunaan ja ajaa puoli päivää eli niin, kertoi hän. -- Mutta kyllä sillä välin sai kävellä, niin että jalkoja kolotti. Kyllä täällä on sittenkin paljon parempi!

Vaan ikävät kokemuksensa eivät kumminkaan olleet häntä parantaneet.

Talven ajoi hän tukkia yhteiseen laskuun, niinkuin edellisenäkin vuonna ja kokosi kauniit rahat, jotka taas jäivät Taavetin talteen. Ja lähemmäksi keskikesää työskenteli hän sitten taloon, mutta sitten ei hän enää voinut pysyä paikoillaan, vaan läksi taas matkalle ylämaahan Kanadaa kohti.

-- Kertoivat talvella, että siellä olisi löydetty vahvasti kultaa Columbiassa, selitti hän -- ja nyt tahdon koettaa onneani siinä kaupassa. Ehkä luonnistuisi ja pääsisin rikkaaksi mieheksi yhdellä kertaa, niin että voisin lähteä kotiin ja ostaa oikean herrastalon.

Niin hyvin hänen ei kumminkaan käynyt. Mutta kun siellä ylhäällä vuoristossa tuli aikainen talvi, saapui Kalle Lehtinenkin kokonaista kuukautta varhemmin kuin edellisenä vuonna takaisin Minnesotaan, niin ett'ei Taavetilla syystöissään ollut mitään vaikeuksia. Ja seuraavana kevännä asettui kaksi muuta maanmiestä metsätöistä jäämillään säästöillä lähiseutuun.

He olivat nähneet kuinka ravakasti Taavetin farmi edistyi, ja olivat sentähden päättäneet hekin ruveta uudisviljelijöiksi. Se kannattaisi varmaankin paremmin kuin lähteä kotiin ja ostaa joku pieni tila, joka ei koskaan voisi tuottaa enempää kuin juuri tarpeellisimman elannon. Eipä ollut Anttilallakaan juuri mitään alkaessaan ja oli vielä lapsikin hoidettavanaan, mutta kumminkin oli hänellä jo oikein sievä talo.

Ja Taavetti, joka ei voinut parempaa toivoa kuin että ihmisiä asettui lähiseutuun, auttoi heitä voimainsa mukaan.

Puoli tusinaa taloa oli ilmaantunut lähistöön, ennenkun hän oli ollut siellä viittä vuottakaan. Hänen taloonsa ei niitä sentään voinut verrata, sillä se ei enää näyttänyt ollenkaan uudisasumukselta. Nyt oli hänellä jo Anttilassa mies työssä ympäri vuoden ja sitä paitsi Kalle Lehtinen syksyin keväin, niinkuin ennenkin.

Tämä ei sentään vielä ollut kokonaan luopunut kesäretkistään, mutta hänen matkansa lyhenivät yhä. Vähitellen oli hän kuleksinut useimmissa Yhdysvaltain valtioissa, tapaamatta mitään sen arvoista, johon olisi mielestään voinut kiintyä, ja alkoi hän siitä syystä pysyä yhä enemmän paikoillaan Minnesotassa.

Viidentenä vuonna saapui muutamia ameriikkalaisia vastaperustettuun kylään. He tarkastelivat ympäristöä, tutkivat jokea, ja päättivät vihdoin ostaa kosken ja maan sen molemmilla rannoilla. Talvella palasivat he suuri joukko työmiehiä mukanaan ja alkoivat rakentaa puuhiomoa, jonka varrelle olivat ostaneet suuret alat metsämaata, mistä suurimmat puut olivat jo ennen kuletetut pois.

Silloin syntyi seudulle yht'äkkiä eloa ja liikettä. Joukko uudistilallisia ja muuta kansaa asettui sinne, työväkeä kokoontui tehtaaseen ja monenmoisia rakennuksia kohosi uskomattoman nopeasti niiden katujen varsille, joita oli viitoitettu tehtaan läheisyyteen.

Kalle Lehtinen huomasi pian ne edut, joita oli saatavana tuosta uudesta liikkeestä. Hän päätti ruveta kauppiaaksi, ja kun hänen säästönsä tekivät koko suuren summan, oli hän ennen pitkää asettanut hyvin varustetun kaupan Anttilan maalle aivan tehdasalueen viereen.

Jo seuraavana kevännä avattiin koulu, ja kun tehdas kesällä tuli käyntiin, pantiin siellä heti toimeen säännöllinen yhdysliike muun maailman kanssa tasapohjaisen jokihöyryn välityksellä. Ja maa kohosi arvossa, niin että jos Taavetti Anttila olisi tahtonut kallistaa korvaansa ostoehdotuksille, olisi hän voinut saada talostaan sievosen omaisuuden.

Mutta siitä hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan.

-- Kyllä tässä kelpaa elää, niinkuin ennenkin, vastasi hän sellaisiin tarjouksiin, -- paremmin kuin ennen, nyt kun voi myydä kaikki, mitä ei itse tarvitse. Ehkä sitten, kun Katie tulee suureksi -- joll'ei hän tahdo jäädä tänne.

Tyttö oli yhä vielä kaikkien hänen ajatustensa ja aikeittensa keskipisteenä. Hänen vuokseen oli hän antanut koululle maan ilmaiseksi ja sitäpaitsi suuremman vuotuisen kannatuksen kuin kukaan muu, niin että kohta voitiin ottaa niin etevä opettajatar kuin suinkin saatiin. Mikäli hänen vallassaan oli täytyi kaikki olla Katielle parasta lajia.

Katiellekin oli "Uncle Dave" vielä koko maailman keskus, huolimatta kaikista niistä uusista ystävistä ja tuttavista, joita hän sai yhä lukuisammin saapuvien tulokkaiden joukosta. Ja hänelle he kumminkin osoittivat suurempaa ystävyyttä ja huomiota kuin kenenkään muiden lapsille. Taavettihan oli kieltämättä varakkain mies paikkakunnalla eikä ollut suorempaa tietä hänen suosioonsa kuin hänen ottotytärtään kohtaan osoitettu ystävyys.

Se teki hänet kuitenkin vieläkin omavaltaisemmaksi kuin miksi hän olisi tullut Taavetin kasvatuksen kautta, joka enimmäkseen rajoittui siihen, että hän useimmittain antoi tytön tehdä mitä tahtoi. Ainoastaan harvoin tapahtui, ett'ei tyttö saanut tahtoaan täytetyksi. Ja ett'ei hän tullut sietämättömän hemmoitelluksi, se riippui ainoastaan hänen synnynnäisistä hyvistä ominaisuuksistaan. Mutta se kuitenkin totutti häntä antamaan varsin vähän arvoa toisten toiveille, kun oli kysymys hänen omistaan.

Senvuoksi ei hän liioin ollenkaan ajatellut Uncle Daven tunteita pyytäessään eräänä päivänä, että tämä lähettäisi hänet jonkun suuren kaupungin kouluun.

Hän oli vuoden kuluessa uusilta ystäviltään kuullut yhä enemmän suurten kaupunkien elämästä ja liikkeestä, kunnes hänelle kuvautui suurimmaksi mahdolliseksi onneksi päästä itse sinne sitä näkemään. Hän oli nyt kahdentoista vuoden vanha, ja tahtoi sellaiseen kouluun, jossa oppisi kaikki mitä tarvittiin, tullakseen oikeaksi hienoksi naiseksi.

Taavetin päähän ei ollut koskaan pistänyt, että tyttö tarvitsisi enemmän oppia kuin minkä heidän oma opettajattarensa voi hänelle antaa. Ja vielä vähemmin oli hän ajatellut, ett'ei tytöstä siellä kaukaisessa kylässä voisi tulla yhtä hieno nainen kuin kenestä muusta tahansa. Mutta kun hän oli neuvotellut maailmaa kokeneen Kalle Lehtisen kanssa, joka oli hänen apulaisensa kaikissa pulmallisissa kysymyksissä, päätti hän suostua tytön matkaan, varsinkin kun opettajatarkin piti sen parhaana.

Mutta itse hän ei vienyt häntä Bostoniin, mihin hänet oli päätetty lähetettäväksi.

-- Ei minusta ole sellaisen matkan tekoon, selitti hän. -- Minä en tiedä mitään sellaisista asioista, ja tuskinpa voin puhuakaan muitten kuin omain ihmisten kanssa. -- Eiköhän meidän opettajatar voisi viedä häntä kouluun?

Tällä ei ollut mitään huviretkeä vastaan näin lupa-aikana ja suostui hän heti paikalla toimeen.

Heti kun koulu oli suljettu, matkustivat he, opettajattarella avoin valtakirja Katien varustamiseen parhaan mukaan, sekä pullea kukkaro kaikkiin muihin mahdollisiin tarpeihin.

Katie tosin oli alakuloinen pari viimeistä päivää ja itki vähän jäähyväishetken lähestyessä, mutta oli sentään niin touhussaan ajatellessaan kaikkia, mitä tulisi näkemään, ett'ei hän eroa erittäin vaikeana pitänyt.

Taavetti kyllä ei itkenyt, se ei ollut hänen tapaistaan. Mutta hänelle tuli niin omituisen paksu tunne kurkkuun, jotain, jota hän ei voinut nielasta alas, että hänen äänensä oli painuksissa, kun hän jokihöyryn kadottua näkyvistä kääntyi Lehtisen puoleen.

-- Siellä se nyt menee, sanoi hän hiljaa. -- Miltähän maailma näyttää, kun se takaisin palaa? -- palanneeko ollenkaan.

-- Kyllä hän palajaa, lohdutti Kalle Lehtinen -- mutta ikävä häntä tulee.

Taavetti Anttilan kohtalo.

Katieta tulikin ikävämpi kuin Taavettikaan oli luullut. Mutta hänestä sitä ei huomannut muuten kuin että hän muuttui vielä entistäänkin harvapuheisemmaksi. Hän teki itse ankaraa työtä aamusta iltaan, niinkuin ennenkin, vaikka kyllä olisi voinut muilla teettää raskaimmat työt, kun talo oli varsin kukoistavassa kunnossa ja antoi tuloa paljon ylitse hänen yksinkertaisten elämäntarpeittensa. Sittenkin jäi menopuoli pienemmäksi, vaikka Katien olo Bostonissa oli alkanut vetää koko runsaasti rahaa.

Ainoana ilona, mitä hänellä nyt enää oli, olivat Katien kirjeet, mutta se ilo olikin niin suuri, että hän kernaasti olisi raatanut vielä puolta enemmän, jos se olisi ollut tarpeellista, tytön menojen täyttämiseksi. Eikä hän sitäkään iloa sentään voinut nauttia jakamattomana. Hän oli vielä siksi heikko englanninkielessä, että piti ottaa Lehtinen apuun saadakseen täyttä selkoa tytön kirjeistä.

Ei hän sitä sentään tunnustanut tällekään, vaan koetti aina itse ensiksi tavailla kirjeen lävitse. Kun kirje oli päivällä tullut, meni hän vasta illalla Lehtisen puolelle antaakseen sen hänenkin luettavakseen.

-- Ehkä sinä luet sen ääneen, sanoi hän joka kerralla. -- Minä olen kyllä sen lukenut, mutta kuuntelen sitä kernaasti vieläkin kerran.

Ja kun Kalle Lehtinen varsin hyvin tiesi, mistä kohden iho oli arka, käänsi hän kirjeet suorastaan suomeksi niin hyvin kuin taisi.

-- On niinkuin olisi hauskempaa kuulla niitä omalla kielellä, huomautti Taavetti vaan, käyttäen aina ihan säännöllisesti samoja sanoja. Eikä kumpikaan heistä edes ajatuksissaan myhähtänyt sille asialle.

Kun vielä toinen suuri tehdas oli pantu käyntiin kosken vastapäisellä rannalla, kasvoi kylä vauhdilla, joka ainoastaan Ameriikassa on mahdollista. Pari aikaisimmista uudistalojen omistajista oli jo myynyt tiluksensa hyvästä hinnasta keinottelijoille, jotka olivat jakaneet ne rakennustonteiksi ja voittaneet aimo rahat kaupassaan. Jokivarrelle alkoi kasvaa oikea kaupunki ja maan arvo siinä oli yhä nousemassa.

Ainoa, joka ei mitenkään taipunut myymään maatansa, oli Taavetti Anttila. Lehtiselle oli hän luovuttanut tilavan tontin aivan tehdasalueen vieressä ja koululle lahjoittanut toisen, vieläkin suuremman, mutta siihen saivat tyytyä.

-- Ehkä tulee vielä sekin aika, että on pakosta myyminen, tuumiskeli hän. -- Siihen mennessä ei maa minun hoidossani huonone.

Kukaan ei tiennyt, mitä hän oikeastaan tarkoitti "sillä ajalla, jolloin on pakosta myyminen." Ja ehk'ei hän sitä ihan varmaan tiennyt itsekään. Oli miten olikaan, mutta ei hän koskaan sanallakaan nureksinut niitä vähitellen lisääntyviä rahalähetyksiä, jotka menivät Bostoniin. Hänen tulolähteensä kasvoivat yhä menoista huolimatta, ja samoin hänen talletuksensa kaupungin uudessa pankissa.

Paitsi Kalle Lehtistä, ei hän pitänyt lukua kenenkään muun seurasta kuin opettajattaren, joka itsekin silloin tällöin oli kirjevaihdossa Katien kanssa, ja aina oli sangen kerkeä kuulemaan Bostonin uutisia. Hänen avullaan tuli Taavetti vähitellen myös niin paljon taitavammaksi englanninkielessä, että hän omin päin sai melkein täyden selon kirjeitten sisällöstä, joita "Uncle Davelle" tuli Katieltä sekä säännöllisesti että usein.

Mutta ei hän siltä suinkaan heittänyt sitä tapaansa, että luetti ja käännätti Lehtisellä kirjeet. Päinvastoin tuli pian tavaksi, että he luettuaan ensin kirjeet itse menivät yhdessä opettajattaren luo antamaan vielä hänellekin osansa niistä. Ja silloin viipyivät he usein koko illan hänen luonaan.

Aluksi oli Taavetti jäykkä ja ujosteleva hänen seurassaan. Hän oli kuin olikin "herrasväkeä", vaikka tekikin työtä elatuksekseen, niinkuin muutkin kyläläiset. Ja vaikka Taavettikin jo oli vanha ameriikkalainen, ei hänen sentään ollut onnistunut voittaa itsessään jonkunlaista vastenmielistä alemmuuden tunnetta sellaisessa seurassa. Mutta kun hän näki Kalle Lehtisen erinomaisen vapaan esiintymisen, vaikka sekin kyllä kohteli opettajatarta huomattavalla kunnioituksella, alkoi Taavetti vähitellen mukautua seuraan.

Opettajatar puolestaan piti heitä vallan samanarvoisina kuin herrojakin, tehtaitten virkamiehiä, joita silloin tällöin myös pistäytyi hänen luonaan vieraisilla. Molempia suomalaisia pidettiin heidän itsensä tietämättä uuden kaupungin kunnollisimpina miehinä, niinä, jotka sille oikeastaan olivat perustuksen erämaahan laskeneet, hyödyksi sekä itselleen että muille. Ja sellaisille miehille annetaan arvoa, varsinkin silloin, kun he itse eivät vaadi sitä muilta.

Mutta vähitellen alkoi Taavetissa herätä kaikellaisia omituisia ajatuksia siitä innosta, millä Kalle Lehtinen sekä sopivalla että sopimattomalla ajalla kiskoi häntä mukaansa koululle.

Kun ei miehellä vaan olisi muita metkuja! Mutta eihän se olisi mahdollista. Opettajatar oli kyllä hyvin ystävällinen ja näytti oikein iloiselta aina, kun he tulivat, mutta oli se sittenkin liiaksi paljon ylempänä Kallea.

Eihän se nyt enää ollut pilan nuorikaan, mutta kumminkin useita vuosia nuorempi Kallea. Ja oli niin muhkean näköinenkin, että helposti voi saada miehekseen jonkun insinöörin eli kirjanpitäjän tehtaista, jos nyt vaan tahtoisi ottaa miehen.

Vaikka eihän naisten ajatuksia oikeastaan kukaan voinut tuntea. Ei ollut Kallekaan sentään mikään hullumman näköinen mies ja olihan hänestä tulemaisillaan vallan rikas. Ja osasihan hän kertoa paremmin ja enemmän kuin useimmat muut kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut. Ja sitä oli jotenkin paljon.

Kuta enemmän Taavetti ajatteli Kallen toiveita, sitä paremmilta ne hänestä näyttivät. Ja siksipä hän ei hämmästynyt hetikään niin paljon, kuin Lehtinen ehkä oli odottanut, kun tämä eräänä iltana parhaat vaatteet yllään tuli tervehtämään ystäväänsä, joka jo oli levolle paneutumassa, ja ilmaisi olleensa kosimaretkellä.

-- Ja hyvin kävi arvatenkin, sanoi Taavetti, joka ei voinut erehtyä katsellessaan Kallen tyytyväisyydestä loistavia kasvoja.

-- Hyvinpä hyvinkin, vakuutti toinen. Vaikk'en minä sittenkään vielä voi käsittää, että hän suostui. Sellainen lurjus kuin minä olen ollut aikoinani -- ja juoppo vielä lisäksi. Mutta hän saattaisi etsiä kauvan ja sentään onnistua huonommin, sanoi hän, niin ett'ei minun entisyyteni tarvinnut tulla mihinkään lukuun.

-- Siitä sen näkee, ett'ei kirjatieto ole pilannut ymmärrystä, päätteli Taavetti. -- Joko päätettiin, milloinka häät pidetään?

-- Eihän juuri vielä, tunnusti Lehtinen hiukan hämillään. Kyllähän minä tahdoin, että olisi menty jo huomenna papin luo, kun ei tässä maassa tarvitse panna kuulutukseenkaan, mutta hän nauroi vaan ja sanoi vähemmänkin kiireen toki riittävän.

Taavetiltakin melkein pääsi nauru, vaikk'ei se ollut hänen tapaistaan.

-- Olisit ottanut papin mukaasi kosimaan mennessäsi, niin olisi käynyt vieläkin pikemmin. -- Hulluhan sinä olet, mies! Mutta niin se taitaa käydä, kun kerran rakastuu.

-- Hän sanoi, että tänne ensin pitää saada uusi opettaja, joka ottaa koulun huostaansa, ilmoitti Lehtinen nurpeissaan. -- Ja tiesi hänet, kuinka kauvan se kestää.

-- Sanoinhan minä, että hän on oikein ymmärtäväinen ihminen. Ja tarpeen se voi ollakin, koska sinä olet järjiltäsi. Mutta hyvin on asia mennyt ja onneksi olkoon!

Hyvästi myönsi Kallekin sen menneen ja tyytyväisyyden hymy pilkisti esiin jokaisesta hänen kasvonpiirteestään.

Ei kestänyt kumminkaan monta viikkoa, ennenkun uusi opettajatar jo saapui, ja heti sen jälestä tuli entisestä "Misstres Charles Lehtinen", niinkuin pappi häntä nimitti heti vihkimisen jälkeen pitämässään onnittelupuheessa. Häät vietettiin Anttilassa, ja oli sen omistaja kaunistanut koko tupansa lehvillä yhdeksi ainoaksi isoksi lehtimajaksi ja varustanut huimaavat hääkemut, ollenkaan kuluja katsomatta. Melkein jok'ikinen sielu koko kylässä oli vieraaksi kutsuttu, eikä ainoakaan ollut kutsuja ylenkatsonut.

Katieta vaan kaivattiin, ja ainoastaan sentähden, ett'ei Taavetti millään muotoa antanut hänen yksinään tehdä pitkää matkaa, eikä ketään voitu lähettää häntä noutamaan.

-- Minä lähden tästä piakkoin itse tervehtimään häntä, sanoi hän -- ja kerron kaikki mitä täällä kotona on tapahtunut.

Vanhan ystävän kihlautuminen ja naiminen oli suorastaan nuorentanut Taavettia itseäänkin. Puheliaammaksi hän ei juuri tullut, mutta näytti tyytyväisemmältä kuin kertaakaan Katien lähdön jälkeen, eikä kartellut enää läheskään niin paljon muita ihmisiä kuin ennen. Paras todistus hänen sisällisestä muutoksestaan oli sentään hänen aikomuksensa matkustaa Bostoniin.

Sen matkan hän teki omin päin jo pari viikkoa jälkeen Lehtisen häitten, ja kotiin palatessaan oli hän ulkonaisestikin kokonaan muuttunut. Tukka oli leikattu kaupunkilaisittain ja leuka ajeltu sileäksi. Hattu oli uusinta muotia ja uudet, kaupunkilaiset vaatteet tuntuivat olevan hienointa lajia. Mutta ainoastaan kolme päivää oli hän ollut Bostonissa ja milt'ei mahdotonta oli Lehtisen ja hänen rouvansa saada häneltä mitään tietoa, koskipa se sitten Katieta tai muuta.

-- Kyllähän se hyvin voi, vastasi hän heidän lukemattomiin kysymyksiinsä. -- Ja on tullut jo vallan aikaihmiseksi. Mutta minua kohtaan oli hän ihan ennallaan -- niin iloissaan nähdessään minut, että nauroi ja itki, kun olin tullut.

Syytä siihen, ett'ei ollut siellä pitemmältä viipynyt, ei hän vaan ilmaissut, ei ainakaan suoranaisesti.

-- Mitä olisin minä siellä tehnyt? sanoi hän vältellen. -- Minähän en oikein sovellu kaupunkilaisten seuraan. Ja kolmessa päivässä ehdin minä kyllä sanoa sanottavani. -- Mutta ikävä näytti kumminkin Katiella olevan, kun tein lähtöä! lisäsi hän, oltuaan hetken aikaa mietteissään.

-- Kuinka vanha on Dave? kysyi M:rs Charles Lehtinen mieheltään, kun he Taavetin lähdettyä olivat jääneet kahden. -- En koskaan ennen ole pitänyt häntä muuna kuin vanhana miehenä, mutta siltä ei hän nykyään ollenkaan näytä.

-- Ei hän vanha olekaan. Useita vuosia minua nuorempi, vaikka paljoa viisaampi. Luullakseni noin kolmekymmentäviisi vuotta.

-- Sitten alan ymmärtää, mikä tässä asiassa on pohjana, sanoi rouva merkitsevästi. Mutta ei antanut hän miehensä mitenkään vietellä itseltään parempaa selvitystä sanoihinsa, joista tämä ei ymmärtänyt niin mitään.

Alunpitäin oli päätetty, että Katie viipyisi Bostonissa neljä vuotta. Vähän neljättä oli menossa silloin, kun Taavetti oli käynyt siellä, ja sen jälestä ei hän enää ollut oikein tyytyväinen oloihin eikä toimiin Anttilassa.

Katielta saapui kyllä eteenkinpäin kirjeitä yhtä säännöllisesti kuin ennenkin, mutta ne eivät parantaneet asiaa. Ne päinvastoin vaan kiihoittivat hänen ajatuksiaan asioihin, joilla hän ei koskaan ennen ollut päätänsä vaivannut, vaan jotka nyt alkoivat siellä lakkaamatta pyöriä.

Suurimman vaikutuksen oli häneen hänen matkallaan itäänpäin tehnyt suurien kaupunkien rikkaus ja komeus. Sellaisia rakennuksia kuin sekin, missä Katie asui, oli hän ennen katsellut vaan ulkopuolelta, ja samoin oli hän yleensä nähnyt elämääkin vaan sen puutteellisimmilta puolilta sekä kotona että Ameriikassa. Siinäkin uudessa kaupungissa, joka oli kasvanut hänen talonsa ympärille, elettiin mitä yksinkertaisinta ja vaatimattominta elämää, kun sitävastoin Katie ja hänen ystävänsä Bostonissa elivät kokonaan toisella tavalla.

Kuinka voisi tyttö ollenkaan enää tulla toimeen niissä oloissa, joissa hän ennen matkaansa eli? Taavetin tupa ja eteiskammari olivat vielä ihan ennallaan, tuvassa samat veistetyt seinät ja lattia, kammarissa samat, aikoja sitten vaalenneet tapetit, jotka hänen viimeistä vuotta kotona ollessaan oli seiniin liimattu. Nyt mahtaisi se kaikki tuntua hänestä kauhean ikävältä.

Päätökseksi kaikista hänen tuumistaan tuli se, että hän eräänä kauniina päivänä ilmoitti Lehtiselle aikovansa rakentaa uuden talon.

-- Siinä sinä teet oikein, vakuutti Lehtinen, joka jo aikoja sitten oli rakentanut itselleen komean asunnon kauppapaikkansa viereen. -- Varojahan sinulla on kyllä ja vanha koppisihan onkin jo rappeutunut. Kuinka hyvin vielä muistan sen ajan, kun me yksistä tuumin autoimme sinua sitä rakentaissasi!

Taavetti päätti tehdä uuden rakennuksensa niin upean, ett'ei Katien tarvitsisi hävetä, vaikka joku bostonilaisista ystävistäänkin tulisi häntä tervehtimään. Itse hän katsoi paikan sille hyvän matkan ulommaksi farmia, pienelle kunnaalle lähellä joen suuta, josta näköala ulottui pitkälle sekä vastavirtaan että alaspäin. Ja neuvoteltuaan tehtaan esimiehen kanssa, kirjoitti tämä hänen pyynnöstään S:t Paulista erään ameriikkalaisen rakennusmestarin, joka tiesi, miltä hienon rakennuksen pitäisi näyttää.

Mestari tuli ja otti kuudessa kuukaudessa tehdäkseen rakennuksen valmiiksi. Mutta Taavetti alkoi uudestaan epäillä tuumaansa kuultuaan, kuinka kalliiksi se tulisi.

Niin kalliiksi ei hän sitä ollut koskaan ajatellut. Kyllähän hänellä oli rahaa pankissa enemmänkin, mutta -- -- -- --

-- Nooh, viisi siitä! Karttuuhan sitä rahaa lisää taas, jos elonikää jatkuu, päätti hän lopulta. -- Tuleehan se maksamaan, jos mieli saada hienoa.

Siitä pitäen oli hänen suurin huvinsa katsella, kuinka tuo komea rakennus kohoamistaan kohosi. Ei asetettu hirttä, ei kiveä paikoilleen koko talossa, ett'ei hän sitä ensin olisi tarkastanut. Ja vastustamattoman itsepäisesti pakotti hän rakennusmestarin monta kertaa hylkäämään jonkun kappaleen, joka ei hänen mielestään ollut kylliksi hyvä.

-- Taloja ei rakenneta joka päivä, päätteli hän. -- Se tulee siinä pysymään kauvan, eikä siihen siis saa käyttää huonoa ainetta.

Kun se lopulta oli valmis ja maksettu, antoi hän vielä rakennusmestarille aika summan rahaa huonekalujen ja muiden välttämättömien tarpeitten ostoa varten S:t Paulista. Ja kun ne olivat saapuneet, pyysi hän rouva Lehtistä neuvomaan, mitenkä ne asetettaisiin paikoilleen, että kaikki näyttäisi niin somalta kuin mahdollista. Puutteellisuuksia ei saanut olla, kaikki piti oleman täydessä kunnossa, vaikkakin pankkisäästöt menivät niin tarkkaan, ett'ei montakaan sataa dollaria jäänyt jälelle, sittenkun kaikki ostokset oli suoritettu.

Mutta kun kaikki oli järjestetty täyteen kuntoon, väänsi hän uuden rakennuksensa ovet lukkoon.

-- Siellä ei saa kukaan asua, ennenkun Katie tulee, päätti hän. -- Sitten pidetään siellä tulijaiset.

Rouva Charles Lehtinen pudisti vielä kerran merkitsevästi päätään, niinkuin hän oli monesti tehnyt rakennuksen aikana. Mutta ei hän puhunut siitä sanaakaan miehelleen, joka ei älynnyt mitään koko asiasta.