Part 8

"Tiedän — — ymmärrän", soperti tämä. Ja tuntien että tämä mies todella ymmärsi häntä ja oli häntä lähempänä kuin kukaan koskaan oli ollut hän kierii käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä monta kertaa kastunein kasvoin.

Kyyneleet vuotivat miehenkin silmistä hänen sanoessaan: "Kaikki on hyvin, rakkaani."

"Niin, niin, tähän hetkeen asti en ole sitä niin tuntenut. Alusta alkaen rakastin sinua tietämättä sitä. Olen ollut sinulle kova ja kylmä ja suren sitä. Minä rakastan sinua, kallis, kallis, enkä koskaan anna sinun sitä unohtaa."

Samassa muisti Jadwin jotain ja sanoi: "Meidän kauppamme, ethän sitä ole siis unohtanut."

"Unohdin minä sen, mutta sehän suloisinta onkin."

6.

Kuukaudet kuluivat. Jo oli kulunut kolme vuotta siitä, kun heidät vihittiin St. James’in kirkossa.

Siitä asti kun Jadwin oli Ranskan tullin takia myynyt miljonan bushelia vehnää, oli vehnän hinta alituiseen laskenut; 84:Stä se oli laskenut alle 80. Valtavat sadot kaikilla maailman äärillä olivat sitä hintain laskua edistäneet. Kukaan ei ollut halukas pörssissä ostamaan. Karhu-johtajat olivat voimakkaat. Hinta laski jo 72:teen. Satovyöryjä tulvi Chicagon syvänteeseen. Hyvä oli sato Argentiinassa ja Venäjän aukeilla; Intiassa, Burmassn, Mysoren ja Sindin pikku tiloilla tuli täysiä satoja. San Joaquinin laaksossa Kaliforniassa oli maa yhtenä hedelmällisyyden tulvana. Ja kaikilta Yhdysvaltain kulmilta, Nebraskasta, Iowasta, Kansasista ja Illinoisista, koko vehnävyöhykkeeltä, tuli hyvän sadon tietoja.

Mutta alhainen hinta piti farmareita köyhinä. Uusia kiinnityksiä oli otettava, sadotkin pantattava etukäteen. Uusia koneita ei kannattanut ostaa. Keksi-Lännellä väheni ajokärryjen ja huoneurkujen menekki. Jossain muualla maailman kulmilla halpa vilja helpotti elämää, mutta Yhdysvalloissa vaikutti farmarien köyhyys koko liike-elämään lamaannusta. Wall-kadulla olivat osakkeet alhaisessa hinnassa. "Huonot ajat." Tätä kesti kolme vuotta. Chicagon pörssissä kävi sananparreksi lause, että huoleti voi myydä niin paljon kuin kaupaksi sai, sillä hinnat aina alenivat. "Karhumaisuus" pääsi niin valtaan, että se tuntui loppumattomalta.

Jadwin oli taas kiertynyt syvänteen pyörrevirtain vaikutuspiiriin. Karhu alkuaan oli hän taas kerran myynyt summassa ja voittanut. Kaksi kuukautta myöhemmin he Gretryn kanssa suunnittelivat entistä suuremman kaupan. Laura, joka ei juuri puuttunut miehensä liikeasioihin, näki lehdistä että kauppa kerran jo horjui perusteitaan myöten. Mutta Jadwin oli innostunut peliin. Hän ei enää tarvinnut Gretryn houkutuksia. Hänestä oli tullut strateegi, rohkea mies, joka ei koskaan ollut niin innoissaan kuin säälimättömän hyökkäyksen hetkinä. Kun toiset koittivat häntä työntää pois markkinoilta, narrasi hän ne ottamaan yhden väärän askeleen ja pannen koko omaisuutensa vaakaan iski kuolettavan iskun. Vasta paljoa myöhemmin kuuli Laura, kuinka likellä häviötä hän oli ollut.

Ja taas laski vehnän hinta. Huhtikuun ensi viikolla Jadwinin avioliiton kolmantena vuonaa oli kevätvehnän hinta Chicagon pörssissä 64, kesäkuun sato 65 ja syysvilja 66 1/8 senttiä. Helmikuulla Jadwin oli myynyt satatuhatta bushelia. Gretryn y.m. mukana uskoi hän hinnan laskeutuvan kuuteenkymmeneen. Mutta maaliskuulla ei alennut yhtään. Jadwin oli vakava. Tuo kauppa ei häntä juuri huolettanut, niin rikas hän oli. Häntä huolestutti "tilanne". Hän alkoi aavistaa, että jotenkin oli talven kuluessa tapahtunut muutos. Ajat paranivat. Täällä Kansakunnan Sydämessä, jossa ajan sairauden ja elon jysähdykset ensinnä tuntuivat, Jadwin tunsi elon veren nopeammin liikkuvan. Raha oli helpommalla. Ihmiset tuntuivat olevan rikkaita, arvopaperit vankemmat ja pantit auliimmat. New Yorkissa jo osakkeet nousivat hinnoissa. Miehet tekivät rahaa ja lainasivat, tuhlasivat sitä. Arkuista ja kassaholveista se levisi yli maan.

Kevät tuntui kylmältä ja Jadwin alkoi epäillä, että niin monina vuosina tullut runsas sato nyt voi pettää. Hän alkoi pitää silmällä ilmatietoja. Ne näyttivät vahvistavan hänen luulojaan. Keokuk'ista Iowasta tuli tieto, että viljaa haittasi kuivuus. 'Benedict, Yates Centre ja Douglas Kansasissa ilmoittivat kylmäin tuulien vikuuttaneen oraita. Illinoisissa oli halloja. Lunta ei ollut kyllin talvella. Ohio kyllä oli lupaava, niin myös Missouri, mutta Indianassa ei ollut kohtuullisenkaan sadon toivoa. Mitä sanoi Nebraska joka oli yhtä vehnävainiota kokonaan? Sieltäkin tuli sangen huolestuttavia tietoja.

Mutta tästä ei vielä voinut mitään ratkaisevaa päättää. 'Muista talvivehnän maista voi tulla toisenlaisia tietoja ja sitäpaitsi voivat pörssin Karhut pitää hinnat alhaisina, vaikka vehnää tuli vähänkin. He olivat voimakkaat. Ei yksikään Härkä heitä säikyttäisi.

Huhtikuun 10 p. tuli hallituksen satotieto. Se ennusti huonompaa vuodentuloa kuin oli ollut kymmeneen vuoteen. Mutta Karhut väittivät, että ulkomaiden sato kyllä puutteen korvaisi, ja että ilmat olivat jo alkaneet parata. Huhtik. 10:n päivän iltana olivat Gretryt Jadwinien luona näiden uudessa talossa North Avenuen varrella. Aterian jälkeen jättivät herrat Lauran ja rva Gretryn saliin ja menivät biljardihuoneeseen. Mutta vaikka pallot olivat pöydällä, eivät he alkaneetkaan pelata heti.

"Mitä ajattelet hallituksen raportista?" kysyi Jadwin.

Välittäjä liitusi biljardikeppiään ja sanoi rauhallisesti: "Kai siitä vähän taantumusta tulee, mutta pian se on ennallaan. Olen sanonut, että vehnä menee 60:een ja siinä pysyn."

"En ajatellut vain satoa. Sam, tänä kesänä tulee olemaan paremmat ajat ja korkeammat hinnat."

Gretry pudisti päätään ja alkoi pitkään todistella, että Jadwin oli väärässä. Mutta tämä piti päänsä ja sanoi painaen kätensä pöytää vaston: "Sam, me olemme päässeet pohjalle asti."

"Mutta minä sanon, että vehnä menee kuuteenkymmeneen." Ja pallokolmiota osottaen sanoi hän: "Lyötkö hajalle?"

Jadwin löi ja yhden pallon jäädessä kolme tuumaa taskun suusta sanoi hän: "Niin varmasti kuin teen tämän pallon, sanon ettei vehnä laske senttiäkään." Ja hän löi pallon sisään. Gretry laski keppinsä pois ja katsoi häneen hiljaa. Ei puhunut. Jadwin istui tuolilla kyynärpäät polvilla ja sanoi:

"Sam, suuren muutoksen aika on tullut. Me emme voi enää pelata niin kuin viime vuosina. Vehnä on nyt alle tuotantokustannusten, ja alemmas sitä ei lyödä millään ihmeellä maailmassa. Meidän Karhumme eivät sitä huomaa, mutta minä tiedän sen. Ennen syksyä vehnä nousee ja minä aion ennättää sen edelle."

"Huonot markkinat syksyyn asti."

"Puhutaan siitä syksyllä. Huomenna sinun poikasi ostavat minulle viissataatuhatta bushelia."

"Olet hullu. Odota kuukausi vielä."

"En päivääkään. Karhutappelu loppuu nyt."

"Ethän voi nyt erota pelistä, kun olet ollut mukana kolme vuotta."

"En eroakaan."

"Et kai — —."

"Kyllä. Minä alan ostaa. Huomenna ostan viisisataatuhatta syysvehnää. Ja enemmän myöhemmin. En ole Karhu enää. Tästä asti on Curtis Jadwin H-ä-r-k-ä."

"Teuraaksiko haluat, ja ihan selvin päin. Niitä kurkunkatkaisijoita vastaan? Luuletko että vanha Crookes, tai Kenniston tai pikku Sweeny antaa sinulle hetkenkään henqitysrauhaa, jos saavat sinut käsiinsä. Osta mitä olet myynyt, herran nimessä. Mutta älä rupea ostelemaan enempää. Odota. Jos markkinat ovat pohjaan koskettaneet, niin saan sen selville pian. Nyt on kyllä pysähdys ja syytä varoa."

"Varottu on ja siinä se erehdys onkin. Vain rohkea voittaa. Ostat siis huomenna minulle viissataatuhatta. Rahat olen sinulle varannut Illinois Trustissa."

"Hm — hm", saneli Gretry hitaasti. "Sinä olet joko Napoleon tai suuri idiootti."

"En kumpaakaan. Vähän älyä vain käytän... Sinun vuorosi."

"Hitto vie jos ymmärrän tätä."

"Uusi peli. Saat kuusi palloa ja minä voitan sinut ennen puoli yhdeksää."

"Dollari peliin."

"En pelaa rahasta."

Puolen tunnin päästä Jadwin sanoi: "Mennään rouvain luo. Älä heitä sikariasi. Me sovimme Lauran kanssa, että täällä saa polttaa."

"Montako huonetta teillä on?"

"En tiedä. Eilen löysin taas yhden."

He laskeutuivat hissillä alempaan kerrokseen ja pistäytyivät katsomaan taidegalleriaa ja soittosalia. Kun he astuivat sinne Jadwinin sytytettyä valot, pääsi Gretryltä pitkä vihellys. Sali oli kahden kerroksen korkuinen, puoliympyrän muotoinen ja katossa oli värilasinen kupu. Siellä täällä oli lasikaapeissa pikku veistokuvia ja muinaisesineitä ja seinät täynnä tauluja. Ja yhdellä seinällä olivat suuret kirkkourut.

"Onpa tämä". huudahti pörssiherra.

"Minä en noista paljoa ymmärrä, mutta Laura voi selittää. Ostelimme niitä ulkomailta. Laura sanoo, että tämä on paras. Hän osotti suurta Baurgerau'ta, joka kuvasi kylpevää nymphiryhmää.

"Tätä kai et näyttäisi pyhäkoulunopettajillesi. Pörssissä sanovat tällaisia kapakkakuviksi."

Jadwin ei nauranut. "En ole sitä niin ajatellut", sanoi hän vakavasti.

"Hieno maalaus", riensi Gretry parsimaan.

"Tästä pidän", sanoi Jadwin näyttäen suurta Detaillen taulua, joka esitti kyrassierejä täydessä lennossa.

"On se komea", yhtyi Gretry. "Somaa se taiteilijan työ. Likeltä katsoen on vain väritahroja, mutta kauempana ollen tulee esille kaunis kuva.." Ja ympärilleen katsellen sanoi hän: "Kai tässä on hyvästi rahaa?"

"En ole siihen itsekään vielä tottunut", vastasi Jadwin. "Olin täällä viime sunnuntaina ja ajattelin tätä uutta taloa ja rahaa. Ovatpa asiani kääntyneet, Sam. Muistanpa kuinka isäni farmilla oli noustava aikaisin karjaa hoitamaan. Sisareni kanssa me lämmittelimme jalkojamme heinissä. Sisko kuoli kahdeksantoista vanhana äkilliseen keuhkotautiin. Kuinka häntä rakastinkaan. Sinä muistat hänet. Kävithän väliin Grand Rapidsista meillä oravia ampumassa."

"En olo unohtanut."

"Haluaisimpa näyttää hänelle tämän ja hankkia hänelle iloa. Hän sai aina tehdä työtä, työtä, työtä, aamuin, päivin, illoin. Minusta on hauskaa hankkia toisille huvia."

"Sait hyvän vaimon — —."

Jadwin keskeytti sanoen puoliksi itsekseen: "Totta vie, sain." Gretry hämmästyi ja sanoi sitten silmiään siristäen: "Kyllä ymmärrän."

"Katsoppas näitä urkuja", sanoi Jadwin. He menivät yli huoneen ja Jadwin otti esille reikäisen rullan, jota Gretry katseli sillä juhlallisella harrastuksella, jota amerikalainen liikemies tuntee mekaanisia laitteita katsellessaan. Jadwin pani sen paikalleen ja painoi polkusimia. Ensin kuului suhinaa ja sitten Carmenin alkusoitto.

"Mainiota", huusi Gretry. Hän kuuli Jadwinin puhuvan, mutta korviinsa sattuivat vain sanat: "Toreador... hevosvoimaa...Madame Calve... sähkömoottori... hieno laulu."

Samassa seisoi Laura Jadwin oviverhojen aukossa. Hän oli mustassa pitsipuvussa, käsivarret ja kaula paljaina. Tukka korkealla ja olalla yksi rimsu. Kaulassa ihana helminauha, Gretry ihmetteli hänen kauneuttaan.

Sisään tulivat myös rva Gretry ja Page. Rouva oli pieni, eloisa, sievänlainen vaalakka nainen. Hän oli sukkela ja kielas. Pagesta oli tullut nuori nainen. Hänen vartalonsa oli kehittynyt, silmät tyyntyneet. Mutta vakava oli hän edelleen. Katsoi elämää sen juhlalliselta puolen.

"Kuulimme soittoa ja tulimme kuuntelemaan."

* * * * *

Kuluneet vuodet olivat olleet mitä merkitsevimmät Laura Jadwinin elämässä. Avioliittonsa jälkeen oli hän ihmeteltävän nopeasti kasvanut älyllisesti ja siveellisesti. Ei ollut hän enää sama tuulimuutteinen tyttönen. Uusi tekijä oli tullut hänen elämäänsä. Hänen rakkautensa. Hän oli nähnyt suuren valkeuden. Rakkaus oli sen tuonut.

Geneva-järvellä olivat he olleet kymmenen päivää. He olivat yksin jahtinsa kannella. Lämpimän takia ei’ hän ollut muuttanut illaksi pukuaan. Se oli pitsistä kukkaisella silkillä. Curtis oli pitänyt sitä kauneimpana.

Puoliyö läheni ja luonto oli' ihana. Jahdin koneenkäyttäjä istui selin hengittäen ulkoilmaa ja tupakoiden sekä pistäytyi väliin konehuoneeseensa.

Laura istui lepotuolissa likellä miestään, joka telttatuolilla istuen voi hoitaa peräsimen ratasta.

"Oletko tyytynyt siihen, että menit kanssani naimisiin, neiti Dearborn?" sanoi Curtis vihdoin. Ja Laura oli ottanut häntä kaulasta ja kuiskinut: "Minä rakastan sinua, rakastan, rakastan.." Tämä oli ratkaiseva hetki. Siihen saakka oli vaihdellut lempi ja epävarmuus. Nyt tunsi hän, että hän kuului kokonaan miehelleen, ja että rakkaus, naisen elämän suurin riemu, oli enemmän antaumus kuin voitto.

Siitä asti oli hänen onnensa ollut täydellinen. Ei ollut pilveäkään hänen päivänsä tiellä. Hänellä oli kaikki: miehen rakkaus, rikkaus, kauneus, terveys, raikas mieli, ystäviä, asema — kaikki. Jumala oli kaikkea antanut hänelle ja hänen ansiottaan. Ja miehensä tiesi hän myös olevan onnellisen. Heidän elämänsä oli yhtä jatkuvaa riemukulkua.

Laura tunsi vain, ettei hän ollut riittävästi sisar Pagelle. Hän oli antanut tälle kodin, vaatteita ja tilaisuuden opiskella. Mutta hän tunsi, että olisi pitänyt olla tälle enemmän äiti. Page kehittyi nopeasti ja pian oli esiintyvä avioliittokysymys.

Mutta miestään hän enimmin ajatteli. Kuinka vähän hän oli tätä tuntenut! Hän oli nyt kuin toinen mies. Olisi voinut olla mikä lurjus tahansa, ilman että Laura olisi sitä voinut tietää. Mutta onneksi oli hän paras ja hienoin mies, mitä Laura oli tuntenut. Joka kerran kun he olivat hetkenkään erillään, toi hän Lauralle lahjoja. Ja joulut, nimipäivät, hääpäivät hän aina muisti ja Laura löysi lahjoja tyynynsä alta tai päivällislautaseltaan. Ja mies uhrasi nämä päivät kokonaan hänelle. He kävivät yhdessä teatterissa. Mutta silti ei Jadwin ollut hänelle mikään sankari, vaan ihminen heikkouksineen. Hän voi esim. olla sangen epäjohdonmukainen ja puolustella itseään kaikenlaisilla viisasteluilla. Yksi hänen heikkouksiaan oli jahti Thetis. Juuri kun häntä olisi tarvittu ohjailemassa joitain töitä muualla, olikin hän aluksella nokisena ja öljyssä konetta laittelemassa tai maalaustouhussa. Rikkaana miehenä olisi hän voinut pitää miehistöä tekemässä, mutta hän selitti juhlallisesti, että "se maksaa". Mutta silti hän oli valmis tuhlailemaan uudistuksiin summia, jotka hämmästyttivät Lauraakin. Kalastukseen hän myös saattoi tuhlata rahoja ja aina kun siimat olivat ulkona vedessä, oli hän viideltä liikkeellä. Ja kuumimpinakin päivinä hän rannan varjossa onkineen koetteli onneaan. Laura ei voinut innostua kalastukseen. Veneen hidas liikunto ja pitkä toimettomuus hermostuttivat häntä. Jos hän joskus suvaitsi lähteä mukaan, oli Jadwinilla ja venemiehellä täysi työ miettiä, miten hän vain kaikki haluaisi. Mutta mikään ei auttanut. Hän sanoi: "Curtis rakkaani. Tämä on turhaa kaikki. Hukkaan te huvinne heitätte saadaksenne minut viihtymään. Siitä ei tule mitään. Parempi kun menette kahden."

Kerran he olivat käyneet Englannissa. Mutta se oli ollut Lauralle pettymys. Jadwin ei voinut ollenkaan innostua museoihin eikä kirkkoihin, vaikka urhoollisesti seurasikin Lauraa. Sillä matkalla he olivat ostelleet taide-esineitä uutta kotiaan varten, jonka sisustaminen lohdutti Lauraa ulkomaanmatkan pettymysten jälkeen. Kaksi vuotta oli sitä taloa heitä varten sisustettu ja sen aikaa olivat he asuneet hotellissa jättäen tyttöjen kodin Pagelle ja tädille.

Mutta kun he vihdoin pääsivät siihen palatsiin, ei se ollut aivan Lauran mieleen, vaikka hän ei sitä ilmaissut. Ulkonaisesti se oli mitä parhaalla paikalla puiston laidassa. Akkunoista näki kauas Michigan järvelle, jolla suuret alukset kuljettelivat viljalasteja ja kaikellaista tavaraa. Talli oli hyvä ja kukkia oli koko talveksi kasvisalissa.

Sisustus ei ollut aivan moitteeton. Jadwin oli erehtyen arvellut voivansa yllättää vaimonsa antamalla koko työn koristelijoille kysymättä häneltä mitään. Onneksi kyllä oli koristelijoilla aistia kyllin, niin ettei mitään suoranaista virhettä ollut, mutta Laurasta tuntui, kuin ei tämä kaikki olisi ollut hänen. Sentään oli hän ennättänyt ajoissa väliin ja saanut kirjaston, oman huoneensa ja vastaanottohuoneensa mieleisikseen.

Vaikea oli ollut hänen totuttautua niin suureen elämään. Hän aina ajatteli toriostoksia, vaikka ne olivat taloudenhoitajan huolena kokonaan. Aamiaisen jälkeen teki hänen mielensä siivota huoneensa, niinkuin oli lapsuudestaan oppinut tekemään. Hän pelkäsi hissiä eikä tahtonut tottua puhelinverkkoon, joka yhdisti huoneet toisiinsa. Myös oli hän peloissaan murtovarkaitten suhteen.

Enimmän häntä miellyttivät urut ja hevoset. Näitä oli mitä parhaita eikä hän koskaan lähtenyt kaupungille muutoin kuin vaunuissa tai keveillä ajorattailla. Kernaasti hän myös ratsasti palvelijan ja Jadwinin rotukoirain seuraamana.

Suuret urut herättivät ensinnä pelkoa. Hän soitti hyvin pianoa ja moitiskeli Jadwinin "itsesoittavaa". Mutta hän sai opettajan, joka ohjasi soittoa ja oppiessaan aukeni hänelle uuden ihastuksen mailina. Hänen musiikkimakunsa oli hieman kypsymätön — sen rajoina olivat Gounod ja Verdi. Mutta mahtavain sävelten hallinta antoi hänelle suuremmoisen valtatunteen.

Näyttelijälahjansa auttoivat häntä esittämään "mailman naisen" osaa ja niin hän tottui asemaansa piankin. Hän palvelutti itseään kuin vallasnainen konsanaan. Palvelijat ihailivat Jadwinia. Tämän toivomus oli vaikuttavampi kuin Lauran tarkka käsky. Laura huomasi esimerkiksi, että puutarhuri pani' kaikki taitonsa liikkeelle pitääkseen huolta siitä, että Jadwinilla olisi aina tuore Gardenia kukka napinlävessä, hän kun tuntui pitävän siitä. Rouvaa palveltiin kyllä täsmällisesti, mutta ilman tuollaista antautumusta.

Lauran hauskin aika oli ilta. Päivä kului kaikenlaisissa touhuissa. Jadwin lähti aina ennen kello puoli yhdeksää ja Laura tahtoi syödä aamiaisen hänen seurassaan. Yhdeksästä yhteentoista hän ratsasteli puistossa. Välipalan jälkeen luki hän etupäässä Browningin tai Meredithin teoksia. Joskus kävi ajelemassa. Kaupoista tultuaan saattoi hän pysähtyä Rookeryn eteen ja lähettää sanan miehelleen konttoriin, että tämä pääsi hänen kanssaan kotiin. Tai haki hän rva Cresslerin tai tädin tai rva Gretryn johonkin taulu- tai kukkasnäyttelyyn, tai vieraisillekin, vaikka hän yleensä ei harrastanut seuraelämää.

Päivällisen jälkeen oli Curtis hänen kanssaan kotona. He sulkeutuivat silloin kirjastoon, jossa Laura luki miehelleen tämän poltellessa sikaria. Page seurusteli vieraittensa kanssa.

Jadwinin maku oli vankka. Laura oli yrittänyt tutustuttaa Meredithiään hänelle, mutta kolme kappaletta kuultuaan sanoi mies: "mitä se hupsu jaarittelee." Silloin oli Laura jättänyt sen ja alkanut lukea muuta.

"En minä paljoa ymmärrä taiteesta", selitti Jadwin, "mutta minun mielestäni taide, joka ei tee maailmaa paremmaksi ja onnellisemmaksi, ei ole taidetta ollenkaan."

Vihdoin Laura keksi, että Jadwin ymmärsi Howellsia. "Ei siinä tapahdu paljoa", sanoi hän, "mutta minä tunnen kaikki nuo ihmiset." Hän ihaili Bartey Hubbardia ja sanoi: "Tunnen viisikymmentä tuollaista poikaa La Salle kadulla."

"Noin, juuri noin käy", huudahti hän usein kesken lukemista. "Niin minäkin tuossa kohdin tekisin. Tämä on toista kuin se hullu middletonilainen Dianoineen."

Väliin Jadwinit pitivät kutsut ja Curtis oli väsymätön näyttelemään talon merkillisyyksiä. Sunnuntaisin olivat Cresslerit päivällisillä. Täti Wess’iä ei ensin hevillä saatu taloon käymään.. Sen suuremmoisuus säikäytti häntä. Lauralle sanoi hän: "Hienoa tämä on, mutta kai se maksaakin. Mitähän isäsi sanoisi?" Ja hän laski sähkövaloja sekä pudisteli päätään.

Näin oli kulunut kolme vuotta. Tavat vakiintuivat. Jadwin yhä rikastui. Vuokrat tuottivat. Vehnäkeinotteluistakin hän voitti. Hänen Häräksi kääntymisensä oli Gretryn mielessä heidän palatessaan saliin ja hän sanoi vielä Jadwinille: "Jos olet päättänyt niskasi taittaa, niin voithan ilmoittaa minulle, millä hinnalla sinulle huomena on ostettava."

"Markkinahinta, minä haluan päästä kiini nopeasti."

Samassa ilmoitti palvelija Landry Courtin saapuneen ja nuorukainen astui huoneeseen kädessä kukkavihko ja makeislaatikko. Joitakin päiviä aikaisemmin oli Page läksyttänyt häntä siitä, että hän vain harrasti liikeasioitaan ja näännytti sieluansa. Hänen pitäisi lukea jotain. Ja niin tämä pari vähän ajan päästä vetäytyi kirjastoon. Siellä Page kysyi hänen mielikirjailijaansa ja sai! vastauksen, että hän luki "uusimpia kirjoja". Page taas ei niitä harrastanut, eikä niin ollut yhteistä pohjaa keskustelulle kirjallisuudesta, joten he alkoivat puhella itsestään ja toisistaan. Se innostutti heitä kumpaakin. Landry sanoi, että häntä aina oli innostanut halu päästä toisten edelle. Niin pallopelissä, kuin muussakin. "Sinun vahvin puolesi on ajastelevaisuus", sanoi hän Pagelle.

"Taitaa olla niin."

"Sinä et tarvitse kilpailun innostusta. Sinä olet parhaillasi yhden seurassa. Et harrasta joukkoa."

"Vihaan sitä."

"Minulle taas joukko on kaiken kiihotin. Kun ympärilläni huudetaan ja melutaan, olen parhaimmillani. Mutta niiden pitää olla miehiä." lisäsi hän juhlallisesti, "en siedä naisjoukkoja."

"Mutta yhden älykkään naisen seura on yhtä innostava kuin miesjoukon. Eikö se ole omituista?"

"On. Outoa. Minä uskon miehen ja naisen toveruuteen. Rakkaus — —", hän katkasi lauseensa. "En tiedä."

"Rakkaus on suurin voima kaikkeudessa", sanoi poika juhlallisesti.

"En ole koskaan rakastanut", sanoi Page. "Se mahtaa olla mahtava voima."

"En minäkään ole koskaan rakastanut."

"Et rakastanut?"

"Minä vain luulin rakastavani", sanoi hän kättään heilauttaen.

"En minä ole edes luullut rakastavani."

"Uskotko aikaiseen avioliittoon?"

"Miehen ei pitäisi mennä naimisiin, ennen kuin hän voi antaa vaimolleen kunnollisen kodin ja kaikkea. Minä en luule meneväni naimisiin."

"Mitä? Totta kai."

"En. Minä olen surumielinen ja vaitelias."

"Mitä se tekee. Olen minäkin joskus. Öisin."

"Mitä ajattelet pessimismistä? Carlyle oli pessimisti."

"Puhutaan rakkaudesta. Et voi uskoa rakkauteen ja pessimismiin yhtaikaa. Sinä olet niitä naisia, jotka rakastavat vain kerran, mutta syvästi."

"Se on naisen koko elämä", sanoi Page suurenevin silmin.

"Tekikö Enoch Arden oikein lähtiessään?"

"Oletko lukenut sen? Eikö se ollut jalosti tehty?"

"Minä vaan hitto soikoon, en olisi lähtenyt. Minä olisin mennyt siihen taloon ja heittänyt sen toisen ulos."

"Niin itsekäs voi mies olla. Ajattelee vain itseään. Ei ymmärrä rakkautta."

"Ymmärrän pitää kiinni siitä, mikä on minun. Pitäisikö minun antaa rakastamani nainen toiselle!"

"Vaikka hän rakastaa toista?"

"Minä ottaisin tyttöni ensin ja sitten tutkisin, mitä hän siitä toisesta ajattelee."

"Mutta ajattele, kuinka jaloa olisi uhrata hänet toiselle. Jos minä olisin Emoch Ardenin tilalla ja minun mieheni luulisi minun olevan kuolleen ja hän olisi onnellinen toisen kanssa, niin ilolla uhraisin itseni hänen onnensa hyväksi. Sitten menisin luostariin."

"Minä antaisin sen toisen mennä luostariin. Jos minä rakastaisin naista, en antaisi minkään maailmassa tulla väliin."

"Oletko niin päättävä?"

"Koettaisin ainakin parastani saadakseni omani."

"Minusta on hauskaa nähdä miehen olevan voimakkaan, päättäväisen."

"Ja mies haluaa nähdä naisen olevan naisellisen. Ethän pidä voimakkaista nahista?"

"En rahtuakaan."

"Sinä olet naisellisin kaikista tuntemistani. Olet kaunis ja jalo. Se innostaa minua. Tahdoin sanon sen sinulle."

"Tahdotko jotain luettavaa?"

"Otan mitä annat. Vaikka sen Ruskinin 'Venetsian kivet'. Ei ole juuri aikaa lukea, mutta minä luen vaikka yöllä ja pidän itseäni hereillä mustalla kahvilla."

"Olet taas päättävä. Minä uskon, että jos sinä päätät, voit tehdä vaikka mitä."

"Kyllä minä yrittää osaan."

Seuraava päivä oli pääsiäissunnuntal ja Page tuli aamiaiselle kello yhdeksän. Jadwin oli jo syönyt ja luki lehteään, Laura kaatoi toista kuppia kahvia. Ruokahuone oli hauska ja ilmava. Paljon akkunoita, yksi seinä avautuva kasvihuoneeseen. Jadwin oli sileäposkinen ja tuore kukka oli napinlävessään. Hienon sikarinsavu kierteli hänen päätään. Laura oli säteilevä valkeassa aamupuvussaan. Suuri orvokkikimppu oli hänen edessään pöydällä. Näkö teki Pageen miellyttävän vaikutuksen.

Jadwin heitti lehtensä pois ja meni ulos katsomaan hevosiaan joita juuri kävelytettiin ulkona. Page pisti lusikkansa grapefruitiin, mutta kääntyikin samassa Lauraan sanoen: "Luuletko että minun luonnollani voi mennä naimisiin?"

"Miksei, rakkaani?"

"Olenko mielestäsi naisellinen?"