Part 10

Laura haki ne esille ja Jadwin istui mukavasti kirjaston nahkatuoliin lähellään sikarilaatikko. Hetken kuluttua sanoi hän:

"Tämä on aika mukavaa. Toista kuin juosta La Salko kadulla pää täynnä touhua. Tästä minä pidän."

Mutta kun Laura, joka oli jättänyt menemättä ratsastamaan, tuntia myöhemmin katsoi huoneeseen, oli se tyhjä. Aikakauskirjat olivat sekasin pöydällä ja maassa. Niitä oli hätäisesti silmäilty. Palvelija sanoi, että herra oli tallissa. Pian tuli hän kuitenkin sisään ja Laura tapasi hänet tupakoimasta kirja kädessä.

"Luin sen viime viikolla", riensi Laura sanomaan. "Eikö se ole hyvä?"

"Oo, jaa — eikö jo ole ruoan aika? Mennäänkös iltapäiväteatteriin? Ai, nyt onkin torstai."

"Saanko lukea sinulle sitä?" sanoi Laura, ottaen kirjan.

"Minä luulen, että se ei vetele nyt. Tuntui kuivalta. Jos laki sallisi, menisin Geneve-järvelle jääkalastukseen. Laura, mennäänkö Floridaan?"

"Minäpä sanon. Mennään jouluksi Geneva-järvelle."

Se oli päätetty. Cresslerit ja Gretryt sekä Corthell ja Court kutsuttiin mukaan. Page ja täti Wess tietysti myös. Jadwin tuotti sinne hevosia ja rekiä. Heillä oli iso joulukuusi ja Corthell laati säveleet sekä sanat lauluun, joka miellytti kaikkia. Kaksi päivää uudenvuoden jälkeen kun Landry Court tuli Chicagosta, kertoi hän pörssissä olleen suuren päivän. Laura tapasi takan edestä seurueen, johon kuului Jadwin, Cressler ja Gretry. Page istui käsi poskella innotta kuunnellen Landry Courtin kuvausta. Nurkassa luki Sheldon Corthell italialaisia runoja. Landry kertoi:

"Argentinan huono sato tuli tiedoksi. Se pani hinnan heti aluksi 83:een ja kaikki tahtoivat ostaa, yleisö on mukana. Yhtä myyjää tohti on kymmenen ostajaa, En muista niin kuumaa päivää olleen pörssissä."

Laura näki Jadwinin silmäin säteilevän.

"Sanoinhan sinulle, Sam."

"Vehnää on kyllin. Odotas kun päästään dollariin. Farmarit eivät ole vielä myyneet kaikkia. Nostakaa hinta vain kyllin korkealle ja ne kaapivat sitä kokoon vaikka kiven kolosta."

"Minä sanon, Sam." selitti Jadwin, "että liikavehnä menee Europaan ja myyjät saavat pitää kiirettä."

"Crookes-joukkko näkyy luottavan siihen, että laskee", selitti Landry. "Myivät rohkeasti tänä aamuna."

"Sepä aatos", huudahti Jadwin. "Myydä lyhyeen Argentiinan sadon pettäessä ja kun Europasta tulevat nämä härkätiedot."

"Paljon on myyty", selitti Gretry. S Mitä Jadwin yrittikään, syvänteen kuohu kuului hänen korviinsa joka hetki, yötä päivää. Tuo La Salle kadun pyörre veti kovemmin kuin koskaan ennen. Ja hän, joka vehnän retket tiesi, pitikö hänen olla poissa pelistä. Pitikö hänen olla jouten, kun pikkumiehet sulkivat silmänsä vetten vyöryiltä niitä ymmärtämättä ja osaamatta käyttää tilaisuuksia. Sitä suurta, mitä hän odotti, ei oltu vielä nähty. Eiköhän se tulisi mestarikäden tarttuessa asioihin? Eikö ollut päällikön aika astua esiin? Eikö kumous kutsunut Napoleoniaan? Olisiko joku toinen astuva paikalle, jolle häntä ei kuulunut? Tämä toimettomuus kalvoi häntä. Hän ajeli pitkiä matkoja yksinään ajatellen, suunnitellen. Hänellä oli pörssipaikkansa yhä. Myös Europan kirjeenvaihtajat. Joka aamu tulivat tiedot ja joka iltalehti varmisti hänen arvionsa.

"Minä olen erilläni", sanoi hän vaimolleen, "mutta tiedänpä kuka voisi ottaa sen Crookes joukkion tuohon kouraan." — hän iski pöytään — "ja murskaisi ne kuin munan kuoren."

Kun he sitten olivat tulleet taas Chicagoon, kantoi Landry Court Pagelle lehtiä ja puhui aina pörssin vilkkaasta liikkeestä. Hän luki lehdistä, kuinka uusi tekijä oli astunut Chicagon viljapörssiin. Rohkea Härkä-ryhmä oli ilmeisesti muodostunut ja oli se nopeasti nousemassa pörssin kontrolliin. Sen vaikutuksesta nousi hinta taas. Äkkiä osti se Tuntematon Härkä kaksi miljoonaa bushelia. Lehdet ihmettelivät tämän salaisen tulokkaan rohkeutta. Newyorkilaisten epäiltiin olevan pelissä, mutta — selitti eräs lehti — "sieltä käsin kielletään jyrkästi osallisuus ja niin on, että se Tuntematon Härkä on 'Tuulten kaupungin' omia asukkaita."

Page katsahti Landryyn ja tämä sanoi: "Emmeköhän molemmat ajatelleet samaa?"

"Mutta hänhän lupasi siskolle lopettavansa kokonaan. Mitä luulet?"

"En luule mitään."

"Sano: en uskoisi."

"Olkoon niin sitten. Minun tehtäväni on täyttää hra Gretryn määräykset."

"Tiedän, että Jadwin on siellä taas kaiket päivät."

"Mutta ehkäpä hänen kiinteistöasiansa vaativat", arveli Landry.

"Laura on hyvin huolissaan", sanoi Page. "He viettivät iltansa ennen kirjastossa ja Laura luki ääneensä. Mutta nyt tulee Curtis kotiin niin väsyneenä, että hän menee nukkumaan yhdeksältäkin ja Laura lukee yksin. Jadwin ei välitä kirjoista eikä pyhäkoulustakaan. Ja voihan hän menettääkin?"

Mutta Landry pani vastalauseita: "Älä luule, että hra Jadwin laskee ketään niskaansa. Ei häntä saa kumoon miesjoukkokaan. Hän on suurin mies, mitä olen koskaan tuntenut."

Eipä ollut enää salaisuus Laura Jadwinille, että hänen miehensä oli mennyt takasin vehnäkauppoihin vieläpä sellaisella voimalla, että oli joutunut ihan pyörteen ytimiin. Koko La Salle kadun maailma seurasi tarkoin tämän tuntemattoman Härän joka liikettä. Ensi temppunsa oli ostaa myymäinsä viiden miljoonan bushelin tilalle toiset viisi miljoonaa toukokuun vehnää. Tämä tapahtui tammikuussa ja sitä kesti läpi koko helmikuun sekä maaliskuun alkupäiviin saakka, samaan aikaan kuin Europan kymmenet kaupungit kiihkeästi kysyivät Amerikan vehnää. Hän osti yhä. Hinta oli 87. Avosylin otti hän vastaan kaikki, mitä tulvi syvänteeseen Iowasta ja Nebraskasta, Minnesotasta ja Dakotasta, Illinoisin täysistä säiliöistä ja nopeasti tyhjenevistä Kansasin ja Missourin elevaattoreista. Ja juuri kun Curtis Jadwinilla oli kymmenen miljoonaa bushelia, tuli hallituksen raportti varastoista.

"Mitäs tuumaat?" sanoi Jadwin.

Hän oli Gretryn huoneessa Kauppakamaritalossa. Oli ilta ja valot olivat sytytetyt. Kadulla riensi miesten virta sateessa poispäin, he menivät levolle, väsyneinä päivän ponnistuksista. Nyt oli syvänne levossa. Muta konttorissa istuivat johtajat. Siirtäen sytyttämättömän sikarin suupielestä toiseen, sanoi Jadwin: "Mitäs tuumaat?"

Kasvot tilastoja päin vastasi toinen vain pään epämääräisellä liikkeellä.

"Sam... farmareitten käsissä on vähemmän kuin sata miljoonaa bushelia."

"Eihän sitä niin mahdottomasti ole."

Vaieten tutkivat miehet raporttia edelleen. Gretry otti esille tilastokirjan ja vertaili numeroita.

"Aatteles, että suuren osan tuota viljaa on mentävä Europaan ennen heinäkuuta. Kuinka sitä menee?" sanoi Jadwin.

"Noin viisi miljoonaa viikossa."

"Siis kaksikymmentä miljoonaa kuussa ja — odotas — vielä on neljä kuuta uuteen satoon. Kahdeksankymmentä siis menee siitä vajaasta sadasta maan ulkopuolelle."

"Niin näyttää."

"Katsotaanpas numeroita", sanoi Jadwin. "Tässä on hintalista. Enpä luule Chicagon varastojenkaan pakahtuvan. Mutta saapas ne välikuitit sekä Pariisin ja Liverpoolin tiedot. — Lyönpä vetoa, ettei niillä ole kymmentä miljoonaa niskainsa pelastimiksi."

Pian palasi Gretry esihuoneesta tuoden kirjasia ja kauppalehtiä. Konttorit ympärillä olivat tyhjenneet. Kuului vain kyyhkysten räpistely. Gretryn konttorissa nuo kaksi yhä tutkivat raportteja. Ja kynät kävivät nopeasti tehden laskelmia paperilla.

"Ja huomaatko", sanoi Jadwin, "että nämä Pohjois-Lännen myllärit ovat jauhattaneet kaiken viljansa?"

"Niin ovat. Laivaliike alkaa siellä ensi kuun jälkeen."

"Ja kaikki menee sieltäkin ulos. Etkö ole tyytyväinen, että sinulla on nyt vehnää."

"Paljon on, joilla ei ole."

"Onko?"

"Crookesin seuraajia. Ovat myyneet pois."

"Mutta katsoppas tätä." Jadwin aukasi kauluksensa. "Minulla on kymmenen miljoonaa ja Europa ottaa täältä kahdeksankymmentä. Toukokuulla ei ole Chicagossa vehnää ollenkaan. Jos minä nyt ostan, niin mistä ne, jotka ovat myyneet, ostavat silloin" Mistä?

"Totta tosiaan."

"Mistä ottavat?" kirkui Jadwin.

"Hitto tiesi", änkytti välittäjä.

Ja samassa olivat he jalkeilla. Se hetki, joka oli edellisinä kuukausina valmistunut tulemaan, oli nyt lähestymässä. Kuin olisi verho sen edestä reväisty, aukeni se heidän eteensä. Jadwin tarttui Gretryä hartioihin huutaen:

"Sam. Tiedätkö mitä tämä merkitsee? Kuule, me kaappaamme markkinat!"

8.

Sinä huhtikuun aamuna alkoi kaupanteko Chicagon vehnäsyvänteellä jo viisi minuuttia ennen gonqongin helähdystä ja huutajain määrä oli niin suuri, että ne sekottuivat maissi-syvänteen joukkoon ja tunkivat kauppiaita pois näiden vanhoilta paikoilta, Edellisenä päivänä oli toukokuun vehnä ollut 98 5/8 ja Härät olivat ennustaneet, että seuraavan neljänkolmatta tunnin kuluessa saisivat Western Union'in sähköttäjät tiedottaa maailmalle taikaisen tarinan, että vehnä oli dollarissa.

Merkit viittasivat vilkkaaseen liikkeeseen, joka kuuden viime viikon aikana ei ollutkaan pysähtynyt. Syvänne oli sähköllä ladattu. Intoa oli ilmassa. "Tuntematon Härkä" oli kaikesta päättäen vielä johdossa, koko markkinat riippuivat hänen heittäessään vehnää ylöspäin. "Häntäjoukko" pikku härät, olivat innoissaan. He riippuivat kiinni tuntemattomassa ystävässään, joka joka päivä teki heidät rikkaammiksi. Karhuja tuskin näkyikään. Se Suuri Härkä oli ajanut ne melkein pois syvänteestä. Muristen olivat ne lähteneet ja kaukaa käsin tuskin uskaltivat käpälää kohottaa. Ja samaan aikaan Liverpool, Pariisi, Odessa ja Budapest yhä äänekkäämmin huusivat vehnää ruoaksi Eutopan täysille kaduille ja kuiville farmeille.

Muutamia minuutteja ennen alkamista oli Charles Cressler kaakkoisessa seurusteluhuoneessa lopettamassa aamusikariaan, mutta kun hän kuuli salista alkavan metelin, heitti hän sen pois ja meni sinne astellen otsikkoakkunain puolelle. Tapansa mukaan täytti hän näytepusseista taskunsa vehnällä ja levitti sen kyyhkysille. Lintujen räpistellessä siinä kuuli hän äänen takanaan toivottavan hyvää huomenta: "Näyttävät tuntevan teidät?"

Cressler käännähti: "Halloo, tuntevat kyllä, varsinkin tuo valkean punerva naaras; se loukkasi siipensä eilen, ja jos en sitä auttaisi, työntäisivät toiset sen pois. Varsinkin tuo peto tuolla tahtoo kaiken vehnän. Ei saa koskaan kyllikseen."

"Sellaisia näyttää olevan toisiakin." Niin, saneli Calwin Hardy Crookes, pieni tummatukkainen mies, jolla oli kolmikulmainen kissannaama; ohuet huulet, tiukasti suljetut; kasvot salaperäiset, kylmät. Hän oli muodikkaasti puettu, kultaperät valkeilla liiveillä, jalokivineula kravatissa ja sinettisormus. Vetäen puhtaan nenäliinan jatkoi hän:

"Toisia on, jotka eivät tiedä miten saisivat kylliksi vehnää."

"Tarkotatte Tuntematonta Härkää."

"Tarkotan sitä tuntematonta kirottua hullua."

Charles Cressler ei ollut keikaileva, mutta hieman kohosi hänen itsetuntonsa ja olisi hän halunnut, että ystävänsä olisivat nähneet. Ja ensi kerran tavattaessa oli hän sanova: "Crookes sanoi minulle tänään — sillä tämä mies oli La Salle kadun 'suurin'. Eipä edes salaperäisen Härän esiintyminen saattanut pörssiä tyyten unohtamaan Suurta Karhua. Monet tuon kanssa puskusilla ollen vilhuilivat häneen ihmetellen, miksei hän tullut omiensa avuksi."

"Niin, hullu hän on", myönsi Cressler lyhyttä partaansa sivellen.

Miehet olivat täydet vastakohdat; toinen pitkä, kulmikas, hontelo, toinen taas pieni, eheä ja kiinteä. Mutta juuri Cresslerin aikoessa jatkaa sanoikin toinen: "Mitäs nyt?"

Vehnäsyvänteestä käsin kuului näet äkillinen meteli. Välittäjät huusivat kuorossa, lakkeja lenteli ilmaan. Alimmalla asteella olevat huusivat kädet torvena etäämmällä oleville ystävilleen ja yläportailla seisovat huitoivat käsillään kauppatarjouksia. Joka taholta juoksi miehiä ja poikia keskustaa kohti. Parvekkeelta kurottuivat katsojat uteliaina yli käsinojan. Äkkiä kohosivat kaikkien katseet viisariin ja kaikki, jotka siinä talossa toimivat, tunsivat värähdyksen käyvän läpi ruumiinsa, kun se osotti — dollaria.

"Tulisitteko kanssani lnnchille Kinsleyhin? Haluaisin jutella", sanoi Crookes Cresslerille. — Tämä lupasi.

Kinsseyllä olikin Crookesin seurassa tämän liikekumppani Sweeny, ja ystävä Freye. Edellinen oli puhelias irlantilainen, joka aina keskustellessaan kysäsi: "ymmärrättekö, herrat?", jälkimäinen taas oli amerikalais-saksalainen, tyyni mies, jolla oli musta poskiparta ja silmissä leikkisä vilkahdus. Nämä olivat Karhujen johtajat. He olisivat, kuten Cressler sanoi, "voineet ostaa koko joukon Länsipuolta."

Aterian aikana nämä herrat avoimesti selittivät, että heillä oli aikomuksena ajaa Tuntematon Härkä pois pörssistä, ja pyysivät häntä mukaan. Sweenyn puhuttua itsensä väsyksiin aukasi johtaja Crookes vasta suunsa ja sanoi silmät niin elottomina kuin kalan silmät:

"En tiedä kuka se suuri Härkä on enkä välitä tietää. Mutta haluan saada hänet pois markkinoilta. Nyt on hän saanut pitää päänsä kolme neljä kuukautta. — Laskin, että hän pääsisi dollariin. Tänään päättyi toukovehnä dollariin kahdeksaan... Nyt on aika käydä käsiksi."

"Mutta te unohdatte", riensi Cressler huomauttamaan, "että minä en keinottele."

Freye hymyili ja taputti ystäväänsä käsivarrelle sanoen: "Minä luulen, Charlie, että tässä ei tule paljoa keinottelua."

"Herrat", huusi Sweeny, "me myymme hänet ulos markkinoilta. Ymmärrätte."

Cressler pudisti päätään: "Ei, älkää ottako minua lukuun. Jo vuosia sitten lopetin keinottelun, ja sitäpaitsi, minun tuskin tarvitsee teille sanoa, mitä merkitsee loppuun myynti teille."

"Mitä siinä on menettämistä, hittovie?" sanot Crookes.

"Minä selitän sinulle", sanoi Freye, ja toisten kahden vetäytyessä keskustelusta sivuun hän puhui lähes puolitoista tuntia, jonka ajan kuluttua pöytä oli tulvillaan numeroita täynnä olevia papereita. Lopuksi sanoi hän: "No, Charlie, ymmärrätkö pelin?"

"Se on niin nerokas kuin voi olla ettekä te voi hävitä, kun Crookes on takananne."

"Siis tulet sinäkin mukaan?"

"Älkää ottako minua huomioon."

"Mutta oletko ajatellut tätä?" sanoi Freye ryhtyen taas asiaa selittämään. "Ja me teemme aika omaisuudet."

"En tarvitse omaisuuksia, Billy", sanoi Cressler. "Minä olen vanha kukko, te vasta poikasia. Minulla on vähän rahaa ja tointakin ja haluan olla rauhassa. Minä tein pikku heittoja silloin kun te, pojat, olitte polvihousuissa. Antakaa minun nyt olla erilläni tästä."

"Emme hiis vieköön annakaan", huusi Sweeny, "pelkäätkö ettemme voi ostaa sitä lehteä? Se on taskussamme. Kyllä Crookes voi laittaa karhumielialan sormeaan koukistamalla vain. Hänenhän ovat lehtien kauppapaikat. Kuules nyt kun selitän —"

"Et sinä enää voi siitä mitään uutta selittää", sanoi Cressler. "Tietysti te voitatte. Crookes & K:ni on kuin Rotschild — maanjäristyskään ei voi häntä järkyttää. Mutta minä olen luvannut itselleni pysyä erilläni keinottelusta."

"Mitä hittoa, sinä pelkäät", sanoi Freye nauraen.

"Keinotteluako? Totta vie minä sitä pelkään, ja kun olette tässä ijässä ja olleet mukana kolmessa paniikissa ja kun teidän kiertävänne kaappaus ratkee, niin pelkäättepä hieman tekin."

"Mutta entäs jos me todistamme sinulle, että me emme keinottele vaan se toinen, se hullu Härkä?"

"Minä voin olla mukana laillisessa kaupassa", sanoi Cressler nousten, "ja jos voitte todistaa, että teidän temppunne on sellainen, — mutta sitä ette voi.."

"Tuletko tänne huomenna?", kysyi Sweeny heidän vetäessään päällystakkeja ylleen.

"Mitäpä hyötyä siitä olisi."

"Tule kuitenkin", ja Cressler lupasi sekä lähi menemään alas portaita. Sweeny selitti tovereilleen: "Hän on jo mukana. Huomenna saan lupauksen. Kerran keinotellut, aina keinottelee. Hän oli aikanaan kukko tunkiolla ja se on veressä. Kun hän myönsi pelkäävänsä, tunnusti hän olevansa sen vallassa."

"Hänet olisi saatava", sanoi Freye.

"Mutta miksi tahtoo Crookes saada hänet? Ei hän niin rikas ole."

"Ei, mutta hän on vankka käteisostaja eikä ole vuosiin keinotellut. Crookes tarvitsee sellaisia, ennenkuin hän saa Stires & K:nin mukaan. Meillä pitää olla aika kasa rahaa ja ne pankkiherrat ovat varovaisia. Kyllä Crookes tietää."

"Luulin että Crookes kertoisi tänään. Hän tietää tietysti, kuka se Suuri Härkä on."

"Tietysti ja kyllä hän sen sanoo. Mutta luulenpa osuvani oikeaan minäkin. Tässä myytiin Liverpooliin aika lasti viljaa Gretryn välityksellä ja hänhän on toimitellut Curtis Jadwinin asioita."

"Jadwin? Hei! Tässä taidetaan olla ison riistan jäljillä."

"Mutta siitä ei Cresslerille hiiskaustakaan, ennenkuin hän on lujasti kiinni. Ovat ystävykset. — Tavataan taas huomenna."

Kun Cressler kääntyi La Salle kadulle, ropsahti alas aika sade ja hän ennätti tuskin pistäytyä Illinois Trustin ovikäytävään. Sinne kokoontui muitakin suojanetsijöitä ja Cressler näki Jadwinin juoksevan sitä kohti Grand Pacific hotellin suunnalta. Hän huusi tälle: "Halloo, Jadwin, tule pois märastä, sanoi varas Jounaalle."

Heidän hetken seisottuaan sadekuuroa katsellen takinkaulukset ylöskäännettyinä sanoi Cressler: "No, jopa meni vehnä dollariin."

"Jo, dollariin meni."

"Sinun kai on paha mielesi, kun et ole mukana?"

"Oh, ei", sanoi Jadwin sikariaan purren. "Ei — irti olen."

"Kerta kaikkiaan?"

"Kerta kaikkiaan."

"Hm", jatkoi Cressler, "joku on jatkanut siitä, mihin sinä lopetit. Se Tuntematon Härkä. Kaikki koettavat saada selville, kuka hän on. Crookes — tiedäthän — sanoi minulle tänään, ettei välittänyt kuka se on. Hänkin on nyt ulkopuolella — kunnes se Suuri Härkä väsyy. Kukahan se lienee?"

"Ei suinkaan sellaista olekaan", saneli Jadwin. "Paljon vain ostetaan tai joku newyorkilainen ryhmä tekee kauppaa Gretryn välityksellä. En minäkään välitä — kun olen erilläni. Minulla on aika työ maakaupoissa. Ei tämä kaupunki ole vielä läheskään valmis. Kasvaa länteen päin ja minä olen perustanut yhtiön sen puolen asuttamista varten. Kas, sade näyttääkin hellittävän. Terveiset rouvalle. Näkemiin, Charlie."

Jadwin meni konttoriinsa, jossa telefooni heti soi. Teeskennellyllä äänellä sanoi Gretry: "Minulla on tietoja siitä käteisvehnästä, jonka Duluthista sinulle."

"Tarvitaan kai pitkä neuvottelu?"

"Niin. Tule Grand Pacificiin. Paras ettemme näyttäydy yhdessä. Älä kysy minua. Mene tupakkahuoneeseen. Puoli kuusi saan tiedon Minneapoli§ta. Voitko odottaa sitä?"

"Hm. Aioin mennä kotiin. En ollut eilen ja rouvani —"

"Tämä on hyvin tärkeä. Ja jos soitan sinulle kotiin, niin voi joku kuunnella."

"Olkoon menneeksi sitten. Menen kotiin lunchille huomenna. Tapasin juuri Cresslerin ja hän tuntui epäilevän —."

"Älä puhu tällaisia telefoonina. Terve."

Puoli tuntia myöhemmin soitettiin Lauralle kirjastoon. Hän huudahti: "Et siis taaskaan tule kotiin? Miksi et?"

"Mahdotonta. Se maayhtiöni."

"Ei se voi olla se. Antaisit herra Gretryn hoitaa ne —"

"Nyt täytyy lopettaa, Laura. Hyvästi. Huomenna puolipäivältä tavataan ja minä selitän... Laura... halloo." Mutta hän kuuli puhelintorven rasahtavan ja hän tiesi vaimonsa suutuksissaan lyöneen telefoonin kiinni sanomatta hyvästi.

Päivät kuluivat, viikkokin vierähti. Vehnämarkkinoilla oli hiljaisempaa dollarirajän saavuttamisen jälkeen. Verhojen takana voimat mittailivat "tilannetta", biljoonia dollareita pantiin liikkeelle miljoonia vehnäbusheleita hallitsemaan. Kuun kolmannen viikon lopulla ilmoitti Freye Crookesille, että Cressler oli "sisällä" ja heti alettiin neuvottelut Stiresin suuren pankkiliikkeen kanssa. Mutta sillä aikaa Jadwin ja Gretry vastustusta aavistamatta ostelivat hiljaa vehnää. Maaliskuun lopulla oli Jadwin toukovehnäkaappauksensa varalta ostanut yli puolet Duluthissa, Chicagossa, LiverpooliSsa ja Pariisissa olevasta varastovehnästä — n. 20 milj. bushelia, ja sitä vastaan myynyt saman määrän heinäkuun vehnää. Kun hänellä näin oli todella vehnää itsellään, ei hän voinut menettää. Jos vehnä nousi, oli hänen 20 miljoonansa sitä arvokkaammat. Jo» se laski, oli hänellä myymäänsä vastaava määrä. Ja yhä hän osti, niin että Gretryn kirjat osottivat hänellä olevan yli 20 milj. toukokuun vehnääkin.

Mutta tämä veikin kaiken hänen aikansa ja ajatusvoimansa. Hän, jolle äskettäin vielä viisi miljonaa bushelia oli ollut vaikea hallita, sai nyt hoitaa 40 miljoonan varastoa. Mutta hän olikin eri mies nyt. Oli huomannut omaavansa kykyjä ja voivansa hallita Chicagon markkinoita — sellainen mies voi korskeilematta pitää itseään suurena. Hän tiesi olevansa heidän yläpuolellaan — Gretryn, Crookes joukkion, kopeitten karhujen, koko mailman pörssiväen. Hän oli heitä kaikkia suurempi, voimakkaampi ja ovelampi. Muutaman päivän päästä saivat havaita, että heidän hankittavakseen lupaamaa vehnää ei ollutkaan muualta saatavissa tuin häneltä — ja hänen määräämällään hinnalla. Hän voisi kiskasta vaikka sata dollaria bushelilta ja heidän oli maksettava tai mentävä vararikkoon. Hän ajatteli vain vehnää —- vehnää. Niin pian kun hän astui La Salle kadulle ja kuuli sen huminan, joka ilmaisi vehnän mattaa Lännen farmeilta Chicagon myllyihin ja leipomoihin, tunsi hän hallitsevansa sen 40 miljoonaista virtaa. Ja kun ilta tuli, oli päivän kaupat arvioitavat ja suunniteltava seuraavan päivän tehtävät. Kun hevoset lennättivät häntä kotiin päivälliselle, kopisivat niiden kaviot: — vehnää — vehnää. Eikä hän voinut syödä. Joka askeleella hän ajatteli: Oliko se veto ollut oikea? — Oliko heikkoa kohtaa jossain? — Ja aterian jälkeen taas esille paperit, tilastot ja raportit ja usein tuli Gretry ja kirjastossa he lukon takana suunnittelivat aamuyöhön.

Ja kun tämä hänen luutnanttinsa lähti, katseli hän kotiaan, jossa jo kaikki nukkuivat ja tunsi uupumusta. Mutta samalla löi kello kuin pörssin gongonpi ja taas alkoivat aivot jauhaa — vehnää — vehnää. Hän sammutti tulet, sulki ulko-oven ja meni levolle, mutta nukkumatta tuijotti hän vain pimeään aivojen suunnitellessa uusia vetoja ja korvakalvojen väristessä: vehnää — vehnää — vehnää. Neljäkymmentä miljoonaa bushelia vehnää!

Vain aamiaisella ja päivällisellä tapasi hän vaimoaan ja silloin oli tämä usein vihanen, väliin taas surullinen ja näytti aavistavan, ettei kaikki sentään ollutkaan Jadwinin syy. Mutta hän ei puhunut siitä asiasta mitään, miehensä näki vain hänen tummien silmäinsä loukkaantuneen katseen. Ennen se olisi saattanut hänet surulliseksi, nyt hän vain huudahti: "Luuletko, että ilkeyksissäni näin menettelen. Et voi aavistaa. Kaapatako vehnää? Ei, vehnä on minut kaapannut. Jouduin olojen puristuksiin ja olin pakotettu tekemään, mitä tein. Enkä nyt pääse irti parhaallakaan tahdollani. Mene teatteriin tänä iltana. Minä en pääse. Ota se Corthell tilalleni."

Niin tapahtuikin ja taiteilija lähetti kimpullisen ruusuja kutsun saatuaan ja näytännön jälkeen piti hän illalliset kotonaan seurueelle sekä saattoi heidät, rva Cresslerin ja Pagen kotiin. Ihmeekseen huomasivat he, että hän oli ainoa mies joukossa. Landryn oli lääkäri kieltänyt mihinkään menemästä, hänen pörssityönsä vei kaikki voimat. Ja hra Cresslerilläkin oli joitain asioita. "Hän on ihan vanhentunut näinä kumina." selitti rva Cressler. "Ei hän kylläkään keinottele, mutta hänen täytyy tavata liiketuttaviaan."

He jättivät rva Cresslerin tämän kotiin ja ajoivat sitten Jadwinille.

"Muistanpa", sanoi Laura Corthellille, "kun ensikerran tultiin näin oopperasta. Silloin olin juuri tutustunut Jadwiniin."

"Se oli Helmick vararikon iltana", sanoi Page vakavasti, "ja konttorit olivat valaistut. Kas, kirjastossa on valoa. Curtis on vielä valveilla ja kello on yksi."

Laura oli vaiti. Hän mietti, kuinka kaikki oli päättyvä. Miehensä kulkeutui kirjastoon tehden työtä eikä hän saanut tätä tavatakaan ja hänen iltansa olivat pitkät.

"Oletteko kotona huomis-iItana?" kysyi Corthell. "Saanko tulla soittamaan teille?"

"Tulkaa, minä olen kotona."

Lauran vaunut veivät taiteilijan kotiin ja koko matkan istui hän ajatellen. Hänen paperossinsa sammui ja hän otti uuden, muttei muistanut sitä sytyttää. Aatoksissaan nousi hän asuntoonsa, heitti takkinsa ja hattunsa pois ja kaasua sytyttämättä astui lieden ääreen, jossa puusylyksellinen paloi. Hänen palvelijansa, Evans, tuli kysymään, halusiko hän jotain, toi hänelle iltalasin ja paperossilaatikon, sytytti pronssilampun, jonka varjo oli painavaa silkkiä, veti verhot akkunaan, pani lisää puita uuniin, sytytti herransa paperossin pienellä alkoholisytyttimellä ja meni hiljaa mutisten: "Hyvää yötä."