Part 9

Joskus on, niin kerrotaan, joku vainaja haudattu _kumollah_ eli kasvoilleen. "Onnakko on, jotta kun rupieu hyvin paljo kuolomah väkie, elikkä ken naini lapsie soa ta kaikki järkieh kuoloo, niin kumollah kun lapsi hauvatah, niin siitä jeä toiset elämäh."

Ennenkuin ruvetaan luomaan hautaa umpeen, heittävät saattajat arkun kannelle multaa, taittavat puusta oksan, jolle kolmasti sirauttavat sitä haudan reunalta. Paljaalla kädellä ei uskalleta kalmiston multia kosketella. Kun multaa on näin pirautettu vainajan "silmille", ei siitä ole enää tuonelasta tulijaa, ja hänet on helpompi silloin unohtaakin. Saattajat, naisetkin, ellei ole tarpeeksi miehiä matkassa, täyttävät haudan. Hautaa umpeen luotaessa itketään viimeinen itku:

"Elköä kaunehen hyväseni kallehuisie kauheijen kalmamultasien kaunistoisiks kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina. Voikoa katajapehkoset niih sijoih kajon etshitellä!

Niin alkaa kamaloilta koavassella kaihosta vartuostani, kun kaunehen hyväseni kallehuot kauheijen kalmamultasien kaunistoisiks kajon loajitteletta.

Voi, kaunis hyväseni, kaislapeä-heinäsiks [kaislankaltainen nurmella kasvava heinä] kajon yleneksennellä kaunehien ilmasien peällä! Mie niistä hotj siun kallehuisies koalelisin katsahtelomah toisin aikasin kajon suurissa ikävien kaihosissa.

Voi, kuulu hyväseni, kuulu syntysistä kukkapeä-heinäset kujin ylenneitä kurjista seänalasistas kuulu ilmojen peällä! Mie, kurja vartuoni, niistä siun kukkahuisies kävisin hotj kujin silmittelömäh kuulu Spoassusen kesäkuuroksuisina, kun kukkapeä-heinäset kukiksenteloo kurjista seänalasistas.

Mie, kurja vartuoni, niitä kukkapeä-heinäsie vassen kuulu ilmojen peällisie kurjasieni kujin alennuttelisin.

Voi, ihala hyväseni, innon aivosina, huomenesihalmoisina ilmanvuksennella ihaloina ilman lintusina omilla iltapihasilla iluolemah! Enkö niitä vassen vois, inhu vartuoni, iltasijasilta innon yletä, kun ei ole innon ylentelijäisie iltasijasilta, kun ihalan hyväseni ihaluot ihaloih syntysih innon loajiteltih.

Voi, kuulu hyväseni, kuulu syntysistä kuuritsoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah kujin yleneksennellä! Enkö, kurja vartuoni, vois kuuritshasijasilta kujin yletä, kun kummalintusina kujertelet, kun kuulu Spoassusen' siun kukkahuot kujin puuvuttel' kuulu ilmojen peältä."

Pitkän itkuvirren aikana on hauta täytetty ja jalkopuoleen on asetettu risti seisomaan. Lopuksi mullat silitellään ja tasoitellaan kummuksi.

Arkun laatija tekee myös ristin, mutta sen voivat valmistaa kyllä omaisetkin, m.m. pojat vanhemmilleen. Risti koetetaan tehdä "kelle vain min kaunehempi osattais". Varsinkin ennen aikaan pantiin niiden valmistamiseen vaivaa ja huolta, niihin tehtiin silloin viilot ja katot, "solomat" ja "kuuritshat", sekä koristellut tuulilaudat katon reunoihin. Pari kolmekin poikkipuuta salvettiin päärunkoon, alimmainen venäläiseen tapaan viistoon. Nykyään ei hautapatsaita enää viitsitä veistoksilla kaunistella, enimmäkseen ne tehdään vain aivan sileät, joskus maalataankin. Vainajan puumerkki leikataan patsaaseen, toisinaan kuolinvuosikin. Ristin juuren ympärille maahan kääräistään tuohi lahoamista hidastuttamaan.

Pyhäinkuva, joka on ollut vainajan ryntäillä, kiinnitetään ristin päärunkoon vainajan puoleiselle sivulle. Ristin poikkipuille asetetaan ne tuohuksien palaset, jotka saattajilta ovat jääneet palamatta. _Tuulipaikkoja_ (liinoja) sitovat naiset heti ristiin, jotta tämä olisi "kaunehempi". Tavallisesti ovat ne valkeita, noin puolen korttelin levyisiä, uudesta, "solkivaatteesta" poikkisarkaan leikattuja vaatesuikaleita. Tuulipaikat sidotaan ristin poikkipuuhun vaatenauhalla; niiden sanotaan olevan pokoiniekan _käspaikkoja_ (pyyhinliinoja). Orsi, jolla arkku on kannettu hautausmaalle, asetetaan ristin viereen haudalle pitkälleen.

Myöhemmin rakennetaan haudalle _kropnitsha_, pienoinen hautakammio. Se on tehtävä pian, jottei vesi pääse valumaan hautaan ja mädättämään arkkua ennen vainajaa, koska ruumis silloin joutuisi lahoamatonna multien sekaan. [Jos hautakummussa mullat painuvat maaemään, on vainaja onneton kuolija, joka joutuu oatuun. Mutta jos kummulla mullat kohoavat ylös ja heinittyvät, on kuolija onnellinen, hänellä on tsharsvan elos.]

Kropnitshan laativat sukulaiset taikka omaiset. Ennen se tehtiin hirsistä, salvettiin pyöreistä hirren kappaleista pari-, kolmekerrokselliseksi ja _viiloniekaksi_ niinkuin huone. Lautakatto oli kahtaalle kallistuva, harjalla soloma kuuritshoineen. Tehtiinpä sivuseinän pääpuoleen pieni ikkunakin lasiruutuineen, kuten arkkuunkin. Siitä saattoi vainaja "silmitellä valkeih ilmoih" taikka tulla ulos "kuuritshoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah".

Nykyään tehdään kropnitshoita myös turpeista. Kropnitsha tehdään haudan pituinen ja levyinen, ja se on hautakummulla kuin vainajan suojaksi ja kodiksi tehty pikkuinen pirtti. Se estää myös kalmistossa kävijöitä tallaamasta hautakumpua ja suojelee hautaa sadevedeltä.

7. HAUDALTA PALUU.

Niin on vainaja kätketty "kauheijen kalmamultien kaunistoisiks" ja "tuhansien tuonelan tshasohkarautojen toakse". Hautakumpu on tasoitettu ja risti saatu pystyyn. Sitten lähdetään takaisin kotia kohti. Kalmistosta palattaessa ei kukaan saa katsoa taaksensa. Kalma voisi silloin hinkautua ja vasta hautaan saatu vainaja palata takaisin tuonelasta.

Jos kuollut on viety kalmistoon reellä, käännetään reen pohjaliisteet _muurnin_, [nurin] ennenkuin niille palattaessa uskalletaan istuutua. Rekeä ei ajeta pihaan, vaan se jätetään kartanon taakse, _pohjoissalmoh_, käännetään kylelleen ja siitä kopistellaan kirvespohjalla lumet ja rikat pois. Pohjaliisteet heitetään salvoksen korvalle tuulettumaan, lapiot ja kirveet, joita on käytetty hautaa kaivettaessa, jätetään pitkälleen maahan talon pohjoispuolelle, jotta

"tuuli tuuloo ta vesi lyö, pohjaisilma poltteloo, vilu ilma vierauttau."

Seinää vasten pystyyn ei niitä saa asettaa. Jos sen tekisi, saattaisi surma ottaa lisää talosta väkeä. Samoin myös reki vaatisi uutta viemistä, jos se liisteineen heitettäisiin kohdalleen.

Koko saattojoukko savustelee itsensä katajalla kalmistosta palattuaan samalla kuin kuolinpirttiäkin kalmanhajun karkoittamiseksi savustellaan. Ne, jotka ovat kaivaneet haudan, kantaneet vainajaa taikka muuten kuollutta lähemmin käsitelleet, savustelevat lisäksi kätensäkin. Jotkut saattavat lämmittää saunankin ja käydä kylyssä. Mutta niin kauan kuin vainaja on ollut maan päällä, ei talossa ole saanut saunaa lämmittää eikä kylyssä käydä, sillä tällöin voisi saada kalman tartunnan.

Isännättömiksi jääneiden kotipeltojen pientareita palattaessa muistuu vainaja mieleen. Itkuvirttä valitellen niitä katsellaan:

"Katshokkoa, kun on valkiesta hyväsestäni jeänehet kaikki vakovainivoisetkin vaimaloijen vetysien valtasissa näinä päivävarreksuisina!

Kaikki kyllä hyväsestäni jeänehet kylvöpeltosien laitasetki ovat kyhelmöijen vetysien valtasissa näinä päiväkypenyisinä.

Niin olen, kyhelmä vartuoni, kyhelmöijen vetysien valtasissa kaiken kyllä ikäseni kyhän eloistelomah.

Kaikki on vieslövästä hyväsestäni jeänehet viikatehvainivoisetkin vieronoijen vetysien valtasissa visan olovaisilta ["visan olovaisilta" = kovin paljon, ylt'yleensä] näinä päivävierennäisinä.

Niin se lienöy, vierona vartuoni, kaiken vieslövän ikäseni vieronoijen vetysien valloissa koalelomassa näijen viikatehvainivoisien peällä."

Oudolta tuntuu tuttu kotipihakin ja itkuvesien valloissa olevalta:

"Katshokkoa, kun on loatu hyväseni lastupihasilla loajat vesi-lampiset loajitteliutunna näinä päivä-lapovehusina, kun on loatu hyväseni loaskavuot loatu syntysih loavun assuteltu näinä päivä-lapovehusina.

Niin se lienöy, laitto vartuoni, koko loatu ikäseni laittojen vetysien valloissa loavun koalelomah näillä lastupihasilla koko loatu ikäseni."

Samoin näyttävät monasti edestakaisin kuletut rappusetkin surevan. Niitä lähestyessä huomataan:

"Kaikki on valkien hyväseni vajovieryöt vaimaloijen vetysien valtasissa näinä päivävarreksuisina, kun on valkien hyväseni valkevuot valkeih syntysih vallan assuteltu.

Niin se lienöy, vaimala vartuoni, koko valkien ikäseni vallan koalelomah näitä vajovierysie vaimaloijeh vetysien keralla."

Mutta kamalan kylmiltä ja kolkoilta tuntuvat tyhjiksi jääneet asuinhuoneet, kun sinne kalmistosta vainajan "kallehuisitta" takaisin palataan. Niinpä jo sintshissä ja pirtissä tunnetaan:

"Voi kuin viluilta viimoaloo vieronasta vartuostani viestivästä hyväsestäni jeänehet visan assuntasijaset näinä päivävierennäisinä. Kaikki on vieronoijen vetysien valtasissa nämä visan assuntasijaset.

Niin se lienöy vierona vartuoni vieronat seänalaset viluja virvettelömäh ["viluja virvettelömäh" = mielipahasta värisemässä] koko vieslövän ikäseni, kun ei ole vieslövän hyväseni vieslövyisie visan elostelemassa omissa visan assuntasijasissah.

Voi kuin kamaloilta koavasteloo kaunehesta hyväsestäni jeänehet kajon assuntasijaset näinä päiväkaunistoisina, kun ei ole kaunehen hyväseni kallehuisie näissä kajon assuntasijasissa.

Kaikki on kaunehen hyväseni kamoaikkunoijen korvasetkin kaljamojeähysien [jääkaljamien] kajollisiks kaljamoittun näinä päiväkaunistoisina.

Niin lietäneh koko kauneheks ikäseksen' kamoaikkunoijen korvasetkin kaljamoittun.

Kaikki ne on ihalasta hyväsestäni jeänehet isveskarauvoilla issutetut [saranoilla kiinntetyt] ilmaikkunoijen korvalliset iljenjeähysien [jääiljamien] innollisiks innon loajittautun näinä päiväihalmoisina.

Niin lienöy inhu vartuoni kaikeks ihalaks ikäseksen' inhojen vetysieni Valtasissa, kun alan ihalan hyväseni ihaluisitta innon elossella näissä ihalasta hyväsestäni jeänehissä innon assuntasijasissa."

Ei tahdota pirttiin päästyä oikein uskoa, ettei vainaja todellakaan enää ole "assuntasijasissah". Kaikkialla näkyy tuttuja todisteita hänestä. Ehkäpä hän on vain jonnekin pistäytynyt, piiloutunut? Siksipä aletaan häntä pirtistä ja jokapaikasta "etshitellä" (etsiskellä) itkuvirsiä valitellen:

"Anna rupielen, kiero vartuoni, kirasta hyvästäni kiran etshittelömäh omista kiran assuntasijasistah.

Eikö ole hotj omien kivikiukaijen [uunien] korvasilla kiran loajitteliutun, kun kiran rikenih kertasih kiroijen ilmojen peällä oloaikasina omilla kivikiukaijen korvasilla kiran koaleli.

Ei ole kirahan hyväseni kirahuot omilla kivikiukaijen korvasilla kiran koalelomassa.

Kaikki on nämä kivikiukaijen korvasetkin kierojen vetysien valtasissa näinä päiväkiekkosina.

Kuihe loatusih alan, kiero vartuoni, kiran elossella näissä kiran assuntasijasissa kirahan hyväseni sulitta kirahuisitta?

Anna, paljo vartuoni, parahan hyväseni parahuisie panun etshittelen omien patvipatshahuisien takoa.

Vet, se panun rikenih kertasih patsherteli [puheli, pakisi hiljaisella äänellä] omieh patvipatshahaisieh [kiukaan patsaan] takana panun myöhäsien iltapatsheroisien panun alenenta-aikasina.

Niin se lienöy paljolla vartuollani kaikeks parahaks ikäsekseni panun suuret paljoset [mielipahat] panun alenneltavaisiks, kun on nämä patvipatshahaisetki paljojen vetysien valtasissa näinä päiväpatsheroisina."

Mutta kun ei pirtistä löydy vainajan "valkehuisia", käväisee itkijä häntä toisistakin huoneista etsimässä:

"Anna rupielen, sammu vartuoni, omista salmojen suojasista soavehen hyväseni soavehuisie soarnan etshittelömäh.

Eikö ole hotj omih salmojen suojasih salauvuksennellun?"

Mutta kun ei sielläkään löydy, täytyy palata pirttiin takaisin, valitellen:

"Ei ole hotj soavis hyväseni omih salmojen suojasih voimin salauvuksennella kuihe paikkasih.

Aivan on soavehih syntysih soavis Spoassusen' hänen soavehuot soarnan puuvutellun.

Kuihe loatusih alkanen, sammu vartuoni, soavehesta hyväsestäni jeänehissä soarnan assuntasijasissa soarnan elossella soarnan armottomina soavehien ilmojen peällä.

Niin äijiksi sammusikseni soarnan loajittautuu soarnan polvuhiset Tuonelan sammuset.

Niin se alkaa turtivolla vartuollani tuhansin tulikypenyisin tuisaella [poltella, pistellä tuskaisesti, tuiskaella] tuhmat miel'alaseni.

Ei ole tuvehen hyväseni tuvehuisie enämpi omissa tunnon assuntasijasissah näinä päivätuomeksuisina. Ei ni kuillana aikasin enämpi tunnon koalele omih tunnon assuntasijasih.

Niin alkaa tunnon äijiksi tukelaisikseni [tukalaksi olokseni] tunnon loajittautuo, kun en voi ni kuihe loatusih aikasieni tunnon alennella tuhmilta vetysiltä."

Viimein joku itkijää säälien rupeaa häntä lohduttelemaan ja tyynnyttelemään ja kehoittelee häntä jättämään jo etsintänsä ja itkunsa ja rauhoittumaan. Itkijä heittäytyy tyynnyttelijän kaulaan ja valittelee:

"Elköä kiellelköä kieroa varruttani!

Anna mie, kiero vartuoni hotj kierojen vetysieni kera kiran koalelen ta kiran etshittelen kirahan hyväseni kirahuisie.

En voi vakautella [tyynnytellä] vaimaloita miel'alasieni näinä päivävarreksuisina, niin vaimalan vartuoni vaimalat seänalaset vallaiksenteloo [oleskelee] vaimaloijen vetysien valloissa.

Kuihe loatusie rupielen aikasieni vallan alentelomah näissä valkiesta hyväsestäni jeänehissä vallan assuntasijasissa?

Ei ole ni kuihe valkehuisie vassen valutella [itkien, kyynelin alennella] vaimaloita miel'alasieni kuillana aikasin."

Vielä seuraavanakin päivänä herähtää valitusvirsi. Aamulla herättyä muistuu taas mieleen vainajan tyhjä sija, vainajan poissaolo ja ikävä on taas entisellään ja itkuvirsi valmiina:

"Näihe ikäväisih lienen, inhu vartuoni, ihaloijen ilmojen peältä innon puutun, kun on kaiken ikäseni piettävät innon polvuhiset Tuonelan ikäväiset innon alenneltavaisina inhulla vartuollani.

Olen katshahellun, kaiho vartuoni, eikö kaunehen hyväseni kallehuot kajon koalele omih kajon assuntasijasih.

Jos kuillana aikasin katesijasilta kajon yleneksentelisin, kaiho vartuoni, ei ole kaunehen hyväseni kallehuisie omissa kajon assuntasijasissah.

Kaunis hyväseni kun kaikin aikasin huomeueskaunistoisina omilla kajotyöhysilläh kajon asetteliutu kaihon vartuoni keralla.

Vet, ei ole kajonkana ainusie kertasie yksillä kajotyöhysillä kajon koalelomassa.

Mie vain, kaiho vartuoni, kaihojen vetysieni keralla koalelen kajon armottomina kaunehesta hyväsestäni jeänehillä kajon avotyöhysillä.

En voi, kaiho vartuoni, kaunehesta hyväsestäni jeänehien kannikkastolasien peällä koalella kaihoitta vetysittä, kun ei ole kaunehen hyväseni kallehuisie yksillä kannikkaverosilla kajonkana ainusie kertasie.

Kaikki on kaiholla vartuollani kajon prostoisien [huonojen] kaklussomasien [vaatteiden] täytehiset, kaiken kaunehen ikäseni piettävät kaihoset kannettavana ["Kun on oikein suuri mielipaha, niin eivät vaatteetkaan päällä mahu", on tapana sanoa], kun ei ole kaunehen hyväseni kallehuisie kuillana aikasin omissa kajon assuntasijasissa koalelomassa.

Ei ole sukie hyväseni yksillä sulavilla suusoviettaisilla suimun koalelomassa suimunkana ainusie kertasie niistä aijoista soahe kuin on sukeih syntysih suimun assuteltu.

Jos min kajolliset kaihopaikkaset [mielipahat] kajon loajittautuu, ei ole kenenkänä kallehuisie vassen kajon kavotella, kun on kaunehen hyväseni kallehuot kaunis Spoassusen' kallehien ilmojen peältä kajon puuvutellun kajon yhettömiks.

Ei ole vaimalan vartuoni varsisomasien [vaatteiden] vallan assuttelijaisie voatejarmantkaisista [vaatekaupoista, markkinoilta ven. jarmarka = markkinat]. Kuin oli valkie hyväseni valkeijen ilmojen peällä vallan koalelomassa, niin vallan rikenih kertasih varsisomasie voakanmaista voatejarmantkaisista voimalalla vartuollani assutteli.

Kujin rikenih kertasih kuulu hyväseni kuulu ilmojen peällä oloaikasinah kuulusista kuptshien [kauppiaiden ven. kupets = kauppias] lauhkasista [kauppapuodeista] kuletteli kaiken kujillisie kuitusomasie kurjalla vartuollani.

Ei ole niistä aijoista soahe ollun kurjalla vartuollani kuitusomasien kulettelijaisie.

Aivan se on kurja vartuoni kujin prostoisissa kuitusomasissa kuleksennellun.

Niistä on kurjalla vartuollani mielistä alenemattomat kaiken kuulu ikäseni piettävät kurjaset kujin alenneltavaisina."

8. MAAHANPANIAISET.

Aamulla sinä päivänä, jona vainaja saatetaan kalmistoon, ei maisteta ensinkään mitään syötävää, teetä vain juodaan ja vieraillekin tarjotaan. Jos saattajat nauttisivat suurusta, niin ei vainajalle loisessa elämässä sinä päivänä annettaisi syötävää. Vasta kun hautausmaalta palataan, syödään ja juodaan. Koko saattoväki kokoontuu kuolintaloon viettämään _moahanpaniaisia_. [Nykyään myös _hautajaiset_. Tunnetaan myös sana _peijaiset_. Sanotaan esim.: "En lähe häihen enkä peijahaisih", ja "En ole kaynyn häissä enkä peijahaisis."]

Syömiset ja juomiset laitetaan valmiiksi jo vainajaa hautaan hankittaessa. Jokainen koettaa varojensa mukaan saada kaikenmoista parempaa syötävää siksi kerraksi. Pöydällä on silloin _leipää_, sekä ohuempaa että paksumpaa, ja vielä erittäin ohraista _rieskaa_. Leivän rinnalla on _kakkaraa, sultshinaa, kalittaa, sankia ja rieskaista_. [Kaikki karjalaisia leipä- ja piirakkalajeja.] Sitten on kalakukkoa monista kaloista: lohesta, siiasta, säynäästä, harjuksesta, ahvenesta ja mujeesta, joka kalalajista, mitä on, varsinkin parhaista. _Lihaakin_ on keitetty, ja lopuksi on suurimoista monenlaatuista _putroa_, [suurimoista (ryyneistä) on keitetty putroa, mutta jauhoista keitetty huttua] lisäksi vielä _lintaa_ [maitovelliä]. Näin on arkena, kun ei tarvitse paastota, mutta _pyhäissä aikana_ on pöydällä vähän erilaatuiset suurukset: _kolatshut_ [rinkeli], _potakkapiiraat, suurimopiiraat, nakrispiiraat, kohahuspiiraat_ [hapatetut piiraat, ohrasta sydän, ruistaikinasta "suoravaiset", kuoret] vielä _potakkakukkoa, nakriskukkoa, marjakalittaa, hautasankia [naurishaudikkaista], mämmisankia_, rieskaista, kalakukkoa sekä potakkaa kapakalan kera. Siis tavallisia karjalaisia arkiajan juhlan antimia taikka pyhäisen paastoajan syötäviä.

Mitään eläintä ei tavallisesti maahanpaniaisiksi teurasteta, ellei satu juuri olemaan syksyinen teurastusaika. Mutta papille antavat ne, joilta vain liikenee, lampaan tai vasikan, jopa pohatat lehmänkin taikka härän; tämä lahja annetaan kuin vainajan muisteliaisiksi. Pappi tavallisesti teurastaa sen heti. Myös on papille maksettava laulantapalkka, jopa heti kirkossa, toimituksen päätyttyä. Sillä vainajalla ei ole maassa sijaa, ellei hänelle ole laulettu ja laulantapalkkaa maksettu. [Rauhattomasta ihmisestä sanotaankin: "kävelöö kuin laulamaton kuolija."] Jos papille annetaan jokin eläin, viedään se hänelle samoin heti haudalta kotiin päästyä.

Ruokapöytään on vainajalle varattu tyhjä istuinsija ja sen kohdalle pöydälle asetettu lusikka. Sukulaiset ja vieraat suurustavat ensin, vasta sen jälkeen talonväki, viimeksi köyhät ja halpa-arvoiset vieraat. Miehet anastavat aina pöydässä samoin kuin muuallakin -- ensi vuoron ja ensi sijan. Syömään ruvetessa _pominaijah_ eli muistellaan vainajaa:

"Pominoi, Hospod', pokoiniekkoa! Antoah, Jumala, tsharsvoa nepesnöitä [ven. nebesnyj = taivaallinen], roajuo spassenjoa [ven. spasenie = autuus], tuon ilmaista lämmintä sijoa, tuon ilmasie metisie ruokasie!"

Myös voidaan sanoa:

"Anna, Jumala, tuon ilmasiks hyvikseh, ja tuon ilmasiks metisikse ruokasikseh, tänäi peänä, tälläi tsheässyllä!" [Ven. tshas = hetki, tunti.]

Maahanpaniaisiin kutsutaan sukulaisia ja tuttavia, sekä naapureita että etempääkin toisista kylistä. Jos joku jää pois eikä tule saattamaan vainajaa eikä maahanpaniaisiin, niin se on hänen oma "reähkänsä". Siitä saattaa kyllä joskus olla ikävät seuraukset, jos nimittäin vainaja panee sen pahakseen. Siitä voi terveys vioittua, voi ruveta _pakottamaan hammasta_, taikka alkaa _verissä kuvatella_ taikka tarttua jokin muu tauti: _päätä alkaa humata, jalkaa kolottaa, kättä pakottaa_. Nämä taudit ja kivut alkavat sillä lailla, että yöllä unissa näyttäytyy vainaja ja on vastuksina, päivällä taas varauttelee ja muistuu mieleen, että tuolta ja tuolta tulee vainaja. Siitä voi arvata, että vainaja vaatii "käymäh peälläh" taikka antamaan muisteliaisia. Vaivanalaisen täytyy silloin antaa muisteliaisia sukulaisille sekä käydä haudalla suitsuttamassa ja sitomassa _tuulipaikka_ hautaristiin. Tuulipaikkaa asetettaessa anellaan:

"Prosti, milma, pokoiniekka, mitä lienen pahoin loatin, veärin ajatellun! Milma kun lienet voatin peälläs käymäh."

Sen, joka on niin heikko, ettei kykene haudalle käymään, täytyy luvata:

"Milma kun vaivannet, pokoiniekka, ni prosti milma, pokoiniekka! Niin kun voatinet, niin tulen peälläs käymäh ta tuon tuulipaikan, ta annan muisteliaisie ta koajin mullillas. Vain ei ole aijalla meäreä, ei päivällä liittuo, tulen konsa kyhöytynen."

Vainaja voi hyvin helposti ruveta vaivaamaan, jos hänen suhteensa jotakin lyödään laimin. Niinpä muuan vanha Vuonnisen ukko-vainaja kävi vuosittain aina talostaan lehmän surmaamassa. Perilliset eivät olleet raskineetkaan antaa lehmää papille, vaikka olivat luvanneet, kun vaari oli kuolinvuoteellaan määrännyt. Vasta kun vainaja alkoi ahdistella, tulivat omaiset huomaamaan, että "kyllä kuollut omansa perii", ja lupasivat teurastaa lehmän _muissinsuovatuksi_ sekä kutsua sukulaiset, rikkaat ja köyhät _muissinlehmämurkinalle_. Nyt vasta vanha vaari leppyi.

Joskus, varsinkin sananparsin puhuttaessa, mainitaan maahanpaniaisia häiksi. Sanotaan esim. "Kahitsi häitä pietäh: kerta männessä mieholah, toini hautah pannessa", sekä: "Yhet heät on pietty, toiset on vielä pitämättä". Puhutaan myös "iloisista häistä" ja "surullisista häistä". Niinpä sanotaan: "Iloiset on elävän heät, surulliset kuollehilla", ja "Ennen oisin elävän häissä, ennenkuin kurja kuollehilla". Vieläpä nimenomaan sanotaan hautajaisista: "Ne heät on pietty, toista kertoa ei niitä enää pietä." Jos häitä joku tahtoo moitiskella, voi toinen huomauttaa: "Heät piettih! toini kerta vielä pietäh, ei kavokkana. Ei auta moittimiset toisih häiheh", tai: "No kerta heät on pietty, toini kerta ammoin pietäh, ei auta moittimiset." Tytölle, joka kuolee, tulee "Nurmi-Niikkanan poika sulhasiks".

9. MUISTOATERIAT JA MUISTINPÄIVÄT.

_Kuuteen netäliin_ (viikkoon) ei vainajaa oikeastaan saisi vielä pokoiniekaksi sanoa, sillä hän on siihen asti vain _pokoitussa_ (vainajan sielu tai -henki) [ven. dyssha = sielu, henki(lö). Sanotaan myös esim.: "Montako tussaa teill' on verolla? Paljoko tussalta maksetah?"]. Ei häntä myöskään saa enää entisellä nimellään mainita, koska hän on jo poistunut näiltä ilmoilta. Kuuden viikon kuluttua vasta saa sanoa pokoiniekaksi.

Tänä kuuden viikon aikana voi vainaja silloin tällöin käydä kotonakin, häntä kun näinä aikoina käytettään joka paikassa, missä hän on eläessään liikkunut ja toiminut, ja samalla hänelle näytetään ja muistutetaan kaikki, mitä hän on eläessään tehnyt ja raatanut. Tulevasta tilastaan ei vainaja vielä tiedä. Vasta kuuden viikon kuluttua se hänelle "valkeutetah".

Ensi viikolla on vainajaa muisteltava joka aamu, on leivottava kolme _möykkyistä_ eli pientä ohrarieskaa ja ne annettava "lesk'akoille". Seuraavilla viikoilla on samana päivänä, kun vainaja on kuollut, annettava _kuolientapäivän muisteliaisia_. [Sitä, jolle jää talonpito vainajan jälkeen, muistutetaan: "Pie muistossa kuolientapäiveä!"] Vainajan muistoksi laitetaan murkina ja kutsutaan muutamia sukulaisia ja tuttavia ja annetaan ainakin kolmelle, ellei useammalle riitä, niitä ruokalajeja, joita siksi päiväksi on tehty. Annettaessa kehoitetaan: "Täss' on, muistele pokoiniekkoa!" tai: "Mainitse pokoiniekkoa!"