Part 6

Ennen aikaan oli vanhoilla vaimoilla tapana -- niin tehdään vieläkin toisinaan -- jo eläessään laittaa itselleen kuolinpuku: sukat, lakit ja kukkelit, läpituoheen vain ommellut. He ompelivat ne itse joutoaikoinäan. ["Ämmä-pokoiniekalla" (Ohkemie Malinen) oli valmiina 'kuolinvoattiet' jo kymmenen vuotta. "Moamolla (Okahvi Bogdanov) on myös jo kaikki valmiina".] Muuten eivät omaiset saa vainajan kuolinvaatteita ommella. Itkiessään siinä he saattaisivat ompelukselle kirvotella kyyneleitä, jotka sitten toisessa elämässä tulikipunoina polttelisivat vainajaa. Tehokkaimmat verhoiksi "tsharsvan" tielle olisivat semmoiset kuolinvaatteet, joissa vainaja on eläessään kolme kertaa käynyt _pokalenjassa_ [vastaa meidän rippisaarnan kuulentaa t. synnintunnustusta (ven. poklonenie = hartaus, rukous)] ja _pritshästiellä_ [Herran ehtoollinen (ven. pritshastie)]. Kuolinvaatteet pitäisi silloin, kun morsiamen _pritaniela_ [myötäjäisiä (ven. pridanoe)] käydään miehelään noutamassa, panna ensimäiseksi _luku-stolalle_ [pöydälle, johon morsiamen vaatteet y.m. luettuina asetellaan], kuitenkin lukematta, lukuun ottamatta, -- muut nuorikolle annettavat vaatteet luetaan --, joten miehelään menijällä jo toisinaan on valmiina kuolinpuku. Joskus vanhat akat ompelevat vanhoille ukoilleenkin manan matkalle päälle pantavaksi paidan ja housut.

Puettuna lasketaan vainaja _kuolienlauvalle_, peitoksi pannaan _katevaate_, valkeata pellavaista kangasta, ja kuollut nostetaan sivulautsalle peräikkunan kohdalle, päin perään, pää pyhäinkuvan alle. Laudalle aseteltaessa itketään: [Seuraava itku samoin kuin vastaiset, ellei erittäin mainita, esittävät tyttären itkuja taatolle]:

Mintäh se on vetrehen hyväseni vierisijaset [makuusijat; vert. kuurtosijaset] verran aivosina huomenesvesalmoisina [aikaisena aamuna, vert. vesa = puunalku)] vestolautasien [veistetty lauta] peällä verran loajiteltu?

Mintäh se on kaunehen hyväseni katesijaset [kate = peitto, peite] yksien kaitojen lautojen peällä kajon loajiteltu kaksien kuivien lautshojen katkientahisilla [sivu- ja perälautsan yhtymillä] kallehien kultakoave ikonaisien [kultakuvaisten jumalankuvien] alla ta kallehien koatelitshasavusien [pyhänsavun] alla.

Niin alkaa kaihosikseni kaiholla vartuollani kajon loajittautuo, kun ei ole koko kaunehessa ikäsessäni näijen kajollisilla [kaltaisilla] katesijasilla kajon loajiteltu.

Onnakko kajon ylenemättömien katesijasien peällä kajon loajittelija kallehien koatelitshasavusien alla?

Niin se kamaloilta koavasteliutu [kuvastautuu], kaunis hyväseni, kaihosta vartuostani, jotta on kajon polvuhisilla Tuonelan katesijasilla kajon loajiteltu.

Anna valveuttelen [herättelen], vaimalan vartuoni, valkieta hyvästäni vallan jälkimäiset [viimeiset] kertaset voimalojen vetysieni [kyyneleitteni] kera!

Etkö voi, valkie hyväseni, miun vaimaloih eänisih [vaikeroiviin ääniini, itkuihini] hotj valveuvuksennella [herätä] näijen vallallisilla [laatuisilla] varsisijasilla?

Vai oletko vaimaloijen seämies olevaisissa varusteliutun ["Oletko vaimaloijen -- -- -- varusteliutun" = oletko vihaisin sydämin asettautunut?] näijen vallallisilla varsisijasilla?

Ei ole, onnakko, valkie hyväseni vaimaloijen seämien olovuisissa varusteliutun näijen vallallisilla varsisijasilla.

Vain on valkie Spoassusen' vakautellun [asetellut] valkeijen ilmojen peältä valkien hyväseni valkevuot vallan yhettömiks alasvaluvien vahasauvasien [tuohuksien] alla.

Kaunis Spoassusen' on kajon loajitellun kaunehen hyväseni kallehuot kallehien pappien koatelitshasavusien alla ta kaksien lauttojen katkientahisilla kajon ylenemättömillä katesijasilla.

Ei voi, kaunis hyväseni, kaihon vartuoni kaihoih vetysih kajon yletä eikä kaihoja eänisieni vassen.

Mie jäin, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen' kaunehen hyväseni sulitta kallehuisitta.

4. ARKKUUNPANO.

Heti kun henki on paennut, lähdetään noutamaan arkuntekijää, _krovun loatijaa_ [kropu, ven. grobj] -- sekä pesijää --, jotakuta läheistä heimolaista naapurista. Omaiset eivät arkkua valmista eivätkä ota osaa muihinkaan toimiin vainajan hankkimiseksi hautaan, enempää kuin kuolinvaatteittenkaan ompelemiseen. Siitä olisi vainajalla paha mieli, omaiset kun muka halukkaasti toimittaisivat hänet hautaan.

Jotkut vanhat _pohmolitshat_ [hurskaat, "jumalalliset" (ven. bogomolets)] ovat kyllä joskus jo eläessään laittaneet itselleen arkun. Niinpä Jyvöälahdessa oli Tshulein Olekseilla arkku jo kauan aikaa valmiina. Ukko riiputteli sitä nuorissa ulkona pirtin leveän räystään alla ja kävi joka juhlapäivänä pyhällä savulla "koatimassa". Samoin oli satavuotiaalla Miina-ukolla Vuonnisessa arkku kuolinhetkeä vartomassa. Itse olivat äijät kuolinkomeronsa valmistaneet, koska muka oman vaivan ala on otollisempi eikä tunnu niin vieraalta kodilta.

Arkku valmistetaan useasti _podvalkka_- [pirtin sintshin ylinen (ven. podvalj)] ja _tshunalalauvoista_ [aitta sintshin perässä "mustan aitan" vieressä (ven. tshulanj)], ne kun ovat kuivia ja omia vaivanaloja. Mutta jos ei näitä ole eikä muitakaan lautoja eikä lainaksikaan saada naapureilta, niin mennään metsään, kaadetaan iso mänty ja siitä halotaan ja veistetään arkkulaudat. Varsinkin vanhaan aikaan, kun ei ollut _piloja_ [saha (ven. pila)], laadittiin näin. Kirveellä veistetyt ja kaplilla [vuolin] silitetyt laudat vain vitsastettiin -- näin tehtiin tavallisesti talvella, kun ei saanut tuohta -- taikka tiukattiin lujasti tuohisiteillä. Nurkkiin vain pantiin sisäpuolelle pystyyn _salmulauta_, jonka ympäri kiristeltiin kiiloilla tuohi- taikka vitsasiteet. Joka nurkkaan iskettiin kolme neljä sidettä. Kantena oli vain tasainen lauta, ja se kiinnitettiin puunauloilla. Nyt tehdään arkunkansi harjalliseksi, se tehdään, kuten itkuvirressäkin sanotaan:

"solomoijen [harjakouru] keralliset ta viilojen [päätyseinän viistetty, kahtaalle kallistuva yläosa] keralliset visan assuntasijaset."

Sivuun oikealle puolelle silmien kohdalle sahataan pieni ikkuna, n. 10 x 10 sm, ja siihen sovitetaan lasipalanen. Siitä voi vainaja pitää silmällä ulkomaailmaa. Jotkut maalaavat arkun mustaksi, mutta tavallisesti on se maalaamaton, vain kirveen ja vuolimen jäljeltä. Arkku valmistetaan talvella tai vilulla ilmalla pirtissä, mutta suvella ulkona, vajojen edessä pihamaalla. Arkun laatijoille itketään:

"Mitä valmistelette, vallan olovat omakuntaseni ta valivot voalimaiset ['Omakuntasilla' ja 'vahvoilla voalimaisilla' tarkoitetaan arkun laatijoita sukulaisia ja poikia naapureista] näinä päivävarreksuisina valkiella hyväselläni, kuin että ole näihe loatusie valmistellun valkien hyväseni varsityöhysie?

Min oimullisie olkatyöhysie [Töitä, yleensä ulkotöitä. Pirttityöt ovat 'vallan kepiempie tupatyöhysie'] oimun loajitteletta, olovat oma-kuntaset omenat ottamaiset [= 'valivot voalimaiset']?

Niin outosikseni osutteloo onehella vartuollani, jotta onnakko orhiella hyväselläni oimun polvuhisie [ikuisia] Tuonelan ontturikotisie ['ontturi on kirikössä pyhä paikka, missä pappi on, missä ei riehkeä tehä' (ven. altarj = alttari)] oimun loajitellah.

Voikoa oksattomista oikeista oijuslautasista [suorista, suorasyisistä laudoista] oimun loajitella. jotta ei orheis syntysissä oksien nenissä ohahtelis [huokaelisi] orhie hyväseni, oimun puutuvaikäni [ikäloppu]. Kuin oli olovat aikasie orheijen ilmojen peällä, oimun vaikeijen ohkoaloksien [huokailujen ja kipujen] alla olevaisilla ohahteli.

Elköä, verran olovat omakuntaseni, venkkien [järvenlahden kauruma, lisämutka] pohjissa venynehistä vesilautasista vetrehellä hyväselläni verran polvuhisie [ikuisia] Tuonelan katesijasie verran loajitelko.

Voikoa veräjien [pukeilla ulkona kuivatut] peällä kuivanehet kepiet vestolautaset verran etshitellä vetrehellä hyväselläni verran polvuhisiks Tuonelan ikisijasiks, jotta ei pitäis vetrehen hyväseni vettynehissä verran assuntasijasissa vetrehis syntysissä verran koalella. Kun oli vetres hyväseni verran puutuvaikäni vetrehien ilmojen peällä verran olovat aikasie [pitkät ajat] vieronoijen eloksien ['Vieronoijen eloksien' = kovien kipujen] visan akkiloitshijaisena (tässä: kärsijänä).

Elköä, oimun olovat omakuntaseni, ovettomie olentosijasie [ovettomia arkkuja] orhiella hyväselläni oimun loajitelko! Voikoa ovien keralliset olentosijaset orheih syntysih oimun loajitella.

Elköä, innon olovat omakuntaset, ikkunattomie ikisijasie [ikkunattomia arkkuja] innon loajitelko ihalalla hyväselläni! Voikoa ikkunoijen keralliset ikisijaset ihaloih syntysih innon loajitella.

Voikoa, kajon olovat omakuntaseni, kamaijen [arkussa on kamoa, kamana, kuten huoneessakin] keralliset Tuonelan katesijaset kaheksien kultakaplisien keralla kaverrella kaunehien ilmojen peällä.

Eikö kaunis hyväseni kaunehista syntysistä koalelis kamaijen nenissä istujiks krassuinta-lintusiks [laululintusiksi, kuten 'västäräkki, peipponi, peäskyni'. Ven. krasivyj = kaunis, korea] kaunehie krassuinta-virtysie [kauniita lauluja] krassuiksentelomah [kauniisti laulamaan].

Mie, kaiho vartuoni, niistä hänen kallehuisie kajon silmittelisin hotj niillä aikasin.

Voikoa, kultaset omenat kuvoamaiset ta hyvin olovat omakuntaset, kuuritshoijen [Kuuritshat, naulat, joilla 'soloma' on harjalla isketty harjariukuun, piipottavat yli harjan. Sanotaan paikoin 'harakoiksi' (ven. kuritsa = kana)] keralliset Tuonelan kuurtosijaset kujin loajitella kuulu hyväselläni kuulu ilmojen peältä kujin puuvunta-aikasina.

Eikö kuulu hyväseni kuuritsoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah kujin koalelis kuulu syntysistä.

Mie, kurja vartuoni, hotj niillä aikasin kuulu hyväseni kukkahuisie [kaunehuisia, kaunista, miellyttävää olentoa] kujin sihnittelisin, kun jäin, kurja vartuoni, kuulu hyväseni kukkahuisitta kujin koalelomah kuulu ilmojen peällä kaikeks kuuluks ikäseksen'."

Arkun pohjalaudaksi pannaan vainajan alle asetettu kuolinlauta. Sivulautain alareunoihin on naulattu pari kolme yli ulottuvaa poikkipuuta, joiden varaan sitten pohjalauta lasketaan. Pehmikkeiksi pannaan arkkuun lehtiä. Vastoista hakataan tyvet pois ja pehmeät latvalehvät silputaan hienoiksi ja levitetään arkkuun: peitoksi lasketaan jokin valkea vaate.

Sitten heti, kun arkku on valmis, nostetaan vainaja siihen ja arkku asetetaan pyhäinkuvan alle pirtin perälle sivulautsan viereen kahdelle skammille (rahille), pää perään päin. Vainajaa arkkuun laskettaessa taas itketään:

"Elköä, kujin olovat omakuntaset, kylmiä kynnyskertasih [huoneisiin] kyhän loajitelko kyllä hyvästäni näinä päiväkypenyisinä.

Niin äijiksi kyhelmäisikseni [mielipahoikseni] kyhän loajittautuo kyhelmällä vartuollani. Kyhän yhettömiks lietäneh kyhän puutumah kyllä hyväseni kylläsyöt [hyvät olennot], kun kylmiä kynnyskertasih kyhän loajitteletta.

Elköä, visan olovat omakuntaset, viilottomih [päädyttömiin, kattoharjattomiin] visan assunta-sijasih visan loajitelko vieslövän hyväseni vieslövyisie näinä päivävierennäisinä.

Niin viluilta viimoaloo ne visan assuntasijaset vieronasta vartuostani.

Visan yhettömiks lietäneh vieslövän hyväseni vieslövyöt visan puutumah vieslövien ilmojen peältä.

Elköä ovettomih olentosijasih oimun loajitelko orhieta hyvästäni näinä päiväoprennaisina. Anna olovammat aikasie orhie hyväseni orheijen ilmojen peällä oimun elostelisi. Vet tuloo äijät ikävien opoalaiset [mielipahat, kaihoset] onehella vartuollani.

Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunehen hyväseni kallehuisie näinä päiväkaunistoisina katottomih Tuonelan katesijasih kajon loajitelko. Anna kaunis hyväseni kaunehien ilmojen peällä kajon koaleloo.

Hos oli kaunis hyväseni, katoovaikäni [vanha] kajon vaikeijen kaihojen eloksien [pitkien vaikeiden sairauksien] kannattelijani [kärsijä], hotj toisin aikasin kaunehempie sanasie kajon loajitteli kaiholla vartuollani.

Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunista hyvästäni kainoattomih kajon assuntasijasih kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina. Vet jeän, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen.

Ei jeä onehella vartuollani aijankana ainusie urohien [miespuolisten] armosanasien asettelijaisie koko armahassa ikäsessäni."

Vainajalle pannaan arkkuun mukaan _käspaikka_ (pyyhinliina), oikeaan käteen, palanen _muiloa_ pielukseen sekä _suka_ (kampa) ja _nästyyki_ (nenäliina) kormanoon (taskuun), naisille kainaloon. Näitä voi vainaja toisessa elämässä tarvita. Lapselle, "mikä on jo kukaistelija", pannaan mukaan leikkikaluja, pojille hevonen, reki, jousi, jura, tytöille vaatenukkeja, joilla he eläessään ovat "kukoistellun". Itkuvirressäkin kehoitellaan:

"Voi ilokukkaset itvomaisellani ihaloih syntysih innon loajitella."

Kun lapsi näin saa "perinnön" mukaansa, ei hänen ole sitten niin ikävä täältä lähteä. -- _Obraza_ pannaan vainajalle käsien varaan rinnalle. Sitä "suulassutah" kirkossa -- kun vainaja sinne kannetaan -- ja kalmismaalla se otetaan ja isketään hautapatsaaseen. Hopeata, esim, _hopearistiä_, ei saa panna arkkuun. Jos niin tehdään, ei kuollutta "moa suvaitse". Hänellä ei ole maassa sijaa eikä taivaassa, vaan hänen pitää rauhatonna huojua ja kulkea siksi kunnes hopea otetaan arkusta pois. -- Peitoksi pannaan vainajalle valkea _katevaate_.

Ennen oli kyllä vanhoilla tapana kerätä talteen kaikki _hiukset_, jotka päätä sukiessa irtautuivat, sekä _partajouhet_, ja kaikki pantiin _kasnah_ [kassaan]. Vanhat mummot säilyttelivät hiuksiaan lippaassa valkeassa värtsissä. [Hiukset ovat muuten vaarallisia säilytettäviä ja hoideltavia. Jos hiiri saa niitä pesäänsä, tulee niiden omistaja niin kivuloiseksi, ettei näe enää tervettä päivää; jos hiuksia joutuu järveen ja kala saa suuhunsa, koituu siitä semmoinen tuska omistajan vatsaan, että pitää koukerrella aivan kuin mato. Vaivasta ei pääse ennenkuin kala on joutunut hengiltä. Jos taas tuuli saa hiuksia lennätetyksi huojuvaan puuhun, tulee hiuksien omistajan mieli häilyväksi ja rauhattomaksi. Sentähden on parasta polttaa irtautuvat hiukset]. Sieltä ne pantiin mummolle arkkuun pielukseen pään alle, jotta tulisi kaikki matkaan eikä mitään jäisi maan päälle. Kuolleen partaa ei toki pidä ajaa enempää kuin elävänkään, sillä "se on yhennäköni, jos peän leikkoa, kun partajouhet leikkoa".

Omaiset varovat, etteivät vaatteetkaan pääse kuollutta koskettamaan. Jos kyynel putoaisi arkkuun, tulisivat itkijän silmät kipeiksi, niin kipeiksi, etteivät parantuisi, vaikka kävisi Tuli-Lapin tietäjissä. [Sieltä ne ovat Tuli-Lapista, missä Lappi elää, kaikki tiedot. Lappi kun on niin _läpi-tulini tietäjä_, niin siitä se on nimikin tullut, Tuli-Lappi. Se joka asian tietää, niin ettei ole päälle pääsijää, on läpitulinen tietäjä. Mironain Makarie oli käynyt Tuli-Lapissa]. Samoin tapahtuisi, jos kyyneleitä kirvottelisi arkun lastuille. Jos taas jonkun hiuksia joutuisi kuolleen arkkuun, rupeaisi siitä niiden omistaja kitumaan ja lopulta menisi auttamattomasti manalle koko ihminen.

Vainajan ylle arkkuun vältetään panna vierasta vaatetta taikka semmoista, mistä ei ole maksua suoritettu. Jos niin tekisi, joutuisi vainaja aina olemaan _alatshi_ [alasti] tulevassa elämässä. Eikä niitä jälkeenpäin voi enää "maksaa" millään hinnalla. Niinpä pitääkin jo eläessään koettaa säästää sen verran, että voi omin varoin päästä hautaan.

Jos taas tahtoo tehdä toiselle pahaa, saattaa häneltä varastaa esineen, millä hän on vasta "työjellyn" (työskennellyt), niin että se vielä käden kosketuksilta on hikinen ja lämmin, ja sen työntää salaa arkkuun. Tällöin katoaa esineen omistajalta onni ja menestys. Mutta jos esinettä on ehtinyt jo "ves' lyyvä, vihma vikoa", ei sen avulla enää saata toiselta onnea riistää.

Jos sattuu paraillaan olemaan jokin kulkutauti liikkeellä, esimerkiksi "moru", ja on "tautihisia" talossa, otetaan suoloja, pyyhitään niillä sairaan kipeitä kohtia ja sanellaan

"Mäne alle kynnyshirren, alle kauhien katajan, tuonne kalman karsinah, manalaisen moaemäh!"

Sitten suolat, _tautisuolat_, sekä sairaan sijalta otettuja rikkoja pannaan valkeassa vaaterievussa arkkuun kuolleen vasemman kantapään alle ja sanotaan samat sanat kuin suoloilla pyyhittäessäkin. Näin tauti "porotetah" pois talosta kalman karsinaan, manalaisen maaemään. Jos taas joku kuolee "kulkijah tautih", haudataan hänet semmoisenaan, vaatteineen kaikkineen, ja niin kuolee se tautikin.

Pesijöille ja arkun tekijöille annetaan palkkioksi minkä niitäkin, sen mukaan mitä kukin haluaa: vaatetta, ruokaa taikkapa rahaakin. Pesijän palkka on maksettava, ennenkuin ruumis on _ehtinyt kuivua_ pesun jäleltä. Sen perästä ei sitä enää saata suorittaa, silloin on se jo niin kallis, ettei sitä saata maksaa millään. Arkun laatijoita ja pesijöitä talossa syötetään ja juotetaan ja lopuksi sanellaan _spassipot_ [kiitokset] itkuvirsin:

"Spassipot, vallan olovat omakuntaset, kun omat varsityöhyönnä vallan loajittelitta valmistelusien vaivasih ['Kun omat -- -- valmistelusien vaivasih' = kun omat työnne heititte kesken] ta valkiella hyväselläni Tuonelan vallan assuntasijasie vallan loajittelomah vallan olovan narotan sakonaisie myöten valivo kätysiennä keralla.

Spassipo, hyvin olovat omakuntaset, kujin omat avotyöhyönnä [omat osakkaat työt] asetteluisien kurjasih niiks aikasiks kujin loajittelitta, kujin kuulu hyväselläni kujin polvuhisie Tuonelan assuntasijasie loajittelitta.

Että kummien peähysie ['kummien peähysie' = pilkaten] kujin loajitellun; kujin olovan narotan sakonaisie myöten kujin loajittelitta kuulu hyväselläni kujin polvuhiset assuntasijaset."

4. RUUMIIN KOTONAOLOAIKA.

Kuollutta pidetään pirtissä _kolmet sutkat_, kolme vuorokautta. Kansi avoinna on arkku vainajineen rahien varassa pyhäsnurkassa, vain katevaate kuolleen peittona. Kansi on vieressä pystyssä sivu- tai peräseinää vasten.

Kuolintaloon kokoontuu naapureita, tuttavia ja sukulaisia vainajaa katsomaan. Jokainen kyläläinen ja vieras, joka tulee pirttiin, käy pyhällä savulla "koatimassa" vainajaa, ristii silmiään ja kumartaa kolme kertaa lattiaan saakka sanoen:

"Prosti milma, pokoiniekka kaikista reähistä, reähkähistä, muistetut ta i muistamattomat, tietyt ta i tietämättömät."

Kävijöitä syötetään ja juotetaan talossa varojen mukaan, heille annetaan mitä talossa sattuu olemaan: jos on pyhäaika, tarjotaan pyhäruokia, arkena taas arkiruokia. Vieraatkin tuovat mukanaan yhtä ja toista, sillä häihin ja lapsivaimolle ja vainajan läksiäisiin on tuotava kaikenlaisia jumalanhyviä. Ristiäidin on vielä vietävä kuolleelle ristilapselleen katevaate, muuten tämä tuonelassa tulee vastedes alastonna risti-äitiään vastaan.

Vainajan hyvälle tuttavalle itketään:

"Voi yksie urohien tuumasie tunnon yleneksennellä tuumaiksentelomah, tuvehen hyväseni tunnollini [samanikäinen hyvä tuttava].

Vet [kas], min tuvelmisista tunnon koaleli silma tunnon silmittelömäh niin tunnon rikenih kertasih, tuumaiksentelomah kaiken tunnollisie tuumasie, tuvehien ilmojen peällisie yksie urohien tukkutuumasie [joukkoarveluita, puheita, joita yhdessä pakinoidaan, tuumitaan].

Voi, sukie hyväseni, suimun yleneksennellä näinä päiväsulavuisina yksillä sulavilla suusoviettaisilla ['sulavilla suusoviettaisilla' = sovinnollisilla pakinoilla]. Vet olija yksillä sulavilla suusoviettaisilla suimun rikenih kertasih sukeijen ilmojen peällä oloaikaisina.

Eikö voi, paras hyväseni, panun yleneksennellä pakauttelomah parahan hyväseni panullista, kun siun panun assuntasijasih panun koaleli näinä päiväpatseroisina siun parahnisies silmittelömäh.

Ei voi, valkie hyväseni, vahveuvuksennella kenenkänä valkehuisie [olentoa] vassen kokonaisina näinä päivävarreksuisina.

On valkie Spoassusen' vakautellun valkien hyväseni vallan ylenemättömillä varsisijasilla.

Niin toivelen, vaimala vartuoni, jottei niin kuillana aikasin ['kuillana aikasin' = milloinkaan] liene vallan yleneksentelömäh näijen vallallisilla varsisijasilla.

Olen, vaimala vartuoni, kaikkien loatusih valveutellun valkieta hyvästäni kokonaiset päivä varreksuiset eänien katkoalemattomien [katkeamattomien] vaimaloijen vetysieni keralla."

Vieläpä itkijä heittäytyy vieraalle kaulaan, kaulaan, ja jatkaa valitustaan:

"Elä, orhien hyväseni oimullini, vielä omattomiks otlessiu ['omattomiks otlessiu' = aivan vieraudu] näistä orhien hyväseni omista olentosijasista, jos orhie Spoassusen' on orhien hyväseni orheijen ilmojen peältä oimun puuvutellun.

Rupiele oimun rikenih kertasih ['rikenih kertasih' = useasti] näihin orhiesta hyväsestäni jeänehih olentosijasih oimun koalelomah, kun alamma orhien hyväseni omusitta oimun elossella näissä olentosijasissa.

Mie toivelen, oneh vartuoni, jotta orhie hyväseni niillä aikasin koaleloo omih olentosijasih.

Rupiele, armahan hyväseni aijallini ['armahan hyväseni aijallini' = taaton hyvä ikätoveri, samoin kuin edellä 'orhien hyväseni oimullini'] armassanasiks vassen ankehta varruttani, kuin alamma näissä armahan hyväseni assuntasijasissa armahan hyväseni armahaisitta aijan elossella.

Mie toivelen, ankeh vartuoni, jotta armassanani armas hyväseni on niillä aikasin asettelomassa armahien armosanasien keralla, kun armahan hyväseni aijallini asetteloo armahie armosanasie vassen ankehta varruttani.

Jos, valkien hyväseni vallallini, siun vallan assuntasijasih koalelen, vaimala vartuoni, vallan suurissa Tuonelan vaimalaisissani vajauttelomah siun valkevuisie vassen, voi, hotj vallan ainusien valkeijen sanasien kera vallan seäjellä.

Niin mie toivelen, vaimala vartuoni, jotta valkie hyväseni valkeijen sanasien keralla on vallan seätelömässä valkeista syntysistä.

Voi, armahan hyväseni aijallini, rupiele armahien armosanasien kera asettelomah ankehta varruttani, jos siun assuntasijasih kuillana aikasin koalelen, ankeh vartuoni.

Mie toivelen, niillä aikasin hotj armas hyväseni armahie armosanasie asetteloo ankehella vartuollani. Eikö hotj niillä aikasin ankehella vartuollani aijan suuret Tuonelan apieset alentelisi ankehista seänalasistani.

Rupiele, orhien hyväseni oimullini, opastelomah onehta varruttani kaiken oimullisilla olkatyöhysillä oimun koaleluaikasina. Vet en voi, oneh vartuoni, omista oimun nuoriikkaisista osratuumasistani ['nuorukkaisista osratuumasistani' = nuorista tyttöarveluistani] oivellella. Mie toivelen. jotta orhie hyväseni on niillä aikasin opastelemassa omilla olkatyöhysillä.

Rupiele, mairehen hyväseni manullini. kaiken manullisie mahtisie mahittelomah malkivoa varruttani, kun olen mairehen hyväseni mahtisien takana manun elossellun mairehien ilmojen peällä. Vet en voi, malkivo vartuoni, omista marjamahtisistani [tyttövoimistani] maltella [ymmärtää]. Mie toivelen, jotta mairissanani mairis hyväseni on niillä aikasin mahittelomassa mairehista syntysistä kaiken mairehillisih mahtisih."

Toiset sukulaisista, tuttavista ja naapureista, ketkä vain haluavat, jäävät vainajan taloon _pimien yön valvontah_. Ne kolme yötä, jotka ruumis on pirtissä, valvotaan kuolleen ääressä. Vainajaa ei saa jättää yksin koskaan, ei yöllä eikä päivällä, se kun saattaa nousta ylös ja tehdä vaikka mitä pahaa. Kerran entisaikaan oli vainaja jätetty yksinään, ja tämä oli noussut ja pureskellut orret ja laavusniekat, pöydät, lautsat ja skammit ja kaikki tuhannen rieskaksi ja pillan päreiksi -- kuolleella kun on rautaiset hampaat. Sitten oli pureskelija jälleen mennyt arkkuunsa makaamaan.