Part 3

Ensi kerran pestessään on poapon myös huolehdittava pienoisen pään muodosta. Muutamilla "on peä niinkuin neliönä palana olis", ja se pitää koota. Toisilla taas on syntyessä pää pitkä ja vielä otsapuolella päälaessa oleva _sulavaini_ on "kokonah kahallah, ni jotta sormi mänöö." [Kun sulavainen on iso, ei lapsi rupea kotvaan puhumaan. Sitten vasta kun sulavainen on kasvanut umpeen, alkaa lapsi puhua. Eikä sulavainen saa jäähtyä. Pelkästään siitä, että sulavainen pääsee jäähtymään, saa lapsi kovan taudin. Pitää sentähden aina pitää katetta sen peittona.] Siksi pitääkin poapon joka suunnalta käsin hiljalleen painella, jotta pää ei jäisi "levälläh", vaan tulisi siitä "tasani ja pyörie niinkun nyplä. Se on siitä kaunis". Samalla lapsesta myös tulee "lujapäini, jottei kohtoa ni mikänä kohelma". Pyöreäksi ja kauniiksi muovaeltu pienokaispää kääräistään sitten _paikkaan_, huiviin, huivinkolkat asetetaan lapsen rinnalle ja lapsi kapaloidaan.

Ensi pesua toimitettaessa on lapsi myös _mitattava_; pienoisen pituus määrätään vaaksoin ja koetellaan kyynäsvarrella. Terve täysiaikainen lapsi on poapon _käsikyynärän_ pituinen. Samalla myöskin _vartaloa mitelläh_, jotta lapselle saataisiin sekä vasen että oikea puoli yhtä pitkäksi. Mittaillessaan asettaa poapo pienokaisen poikkipuolin polvilleen, selkä ylöspäin, ja koettaa, ulottuvatko taakse taivutetun vasemman jalan kantapää sekä oikean käden etusormi kosketuksiin keskenään. Samalla tavalla taas tarkastetaan vasenta kättä ja oikeaa jalkaa. Jos jommankumman puolen jäsenet eivät yletä toisiinsa, hierotaan saippualla, "mudan kera", ja venytellään jäseniä, kunnes ne käyvät yhteen.

Sen jälkeen on vielä _vatsha kohoteltava_. Lapsi käännetään selälleen ja vatsaa kohotellaan käsin joka suunnalta "napah päin", "jotta napah kokoutuu kaikki suonet, jotta napa peäshöy löyhemmällä ta napanahat liikkumah".

Sitten saatetaan lapsi vaatteisiin. Jos lapsi on huononnäköinen, _huonokuntoni_, niin sitä kädellä taputellaan, kun se on saatu vaatteisiin, jotta veret pääsisivät liikkeelle. Suustakin imetään henkeä, jos lapsi on tupehuksissa. Ensi kerran paitaa päälle puettaessa käärii poapo sen käteensä "tukkuh", sylkäisee kauluksen reiästä paidan läpi lattialle ja sanoo:

"Uusi uuveks, voate vanhaks, lapsi terveheks!"

[Uudesta kankaasta ei lapselle tehdä paitaa eikä muitakaan vaatteita, muuten tulisi lapsesta paha vaatteen kuluttaja. Mutta kun tehdään vanhasta vaatteesta, tulee lapsesta vaatteen säästäjä, varova käyttäjä.]

Poikalapsen kapalovyöksi pitäisi panna isän _paitavyö_, ihopaidan päällä pidettävä vyö. Siitä se paremmin miestyisi, sillä

"Millä vyöll' on iso vyötty, sill' on poikakin kapaloitu."

[Arkaa miestä kiusoitellaan: "Eipä silma olekana miehen vyöllä vyötty."]

Mutta naisen vaatteisiin ei millään ehdolla saa poikalasta laittaa, ei varsinkaan naisen liinaa eikä lakkia asettaa päähän. Siitä tulisi niin arkaluontoinen, että jäniksiäkin pelkäisi. Tyttölapsi taas kapaloidaan äidin _kuosalirihmalla_ taikka _hivusrihmalla_, jotta tyttö tulisi äitiinsä.

Lapsen kynsiä ei saa siihen asti, kun se rupeaa kävelemään ja puhelemaan, millään teräkalulla leikata, muuten lapsen ikää lyhentäisi. Äidin on tapana vain puremalla nitistää ne lyhemmiksi ja sylkeä suustaan lapsen "sisälöh", poveen, josta saavat karista lattialle. Eikä lapsen hiuksia saa leikata, ennen kuin lapsi rupeaa puhelemaan; näin alkaa se sukkelammin puhella. Joskus pidetään pitkätukkaisena kolmivuotiaaksikin. Ei myöskään saa pienen lapsen päästä tappaa täitä; jos tappaa, ei lapsi opi puhumaan, vaan jää mykäksi.

Kun lapselle ensi kerran annetaan rintaa, sanotaan:

"Tätä on syönyn sukus, syntys ta helie heimokuntas, tätä rupie siekin syömäh!"

Kuusi pyhää vain saa lasta rinnoillaan ruokkia -- vuodessa on neljä pyhää eli paastoaikaa: joulu, suurpyhä, Petriin pyhä ja Spoassun pyhä mutta seitsemänneksi, siis noin puolentoista vuoden kuluttua, on jo _vierautettava_; mutta jos lapsi on syntynyt juuri suuren pyhän edellä, saa imettää vain vuoden verran, sillä kahden suuren pyhän yli ei lasta saa imettää. Jos imettää yli määrän, tekee niin suuren synnin kuin syöttäisi lapselle omaa vertansa, sillä maito on silloin jo muuttunut vereksi. Saadakseen vierauttamisen jälkeen maidon erittymisen loppumaan menee äiti katajikkomäelle, kohottaa kolmen yksikantaisen katajan juuren ylös, ripsuttaa rinnoistaan sen alle maitotilkkasen ja jalallaan painaa juuren paikoilleen. Sitten ei enää "täyvy" rinnat. -- Kolmea vuotta nuoremmalle lapselle ei saa antaa lihaa, sillä se on synti, räähkä, ja lisäksi siitä on seurauksena, että lapsesta tulee pehmeäkielinen ja huonopakinainen.

Mutta äidille on vaarallista, jos lapsi sattuu kuolemaan _maitosuulla_, s.o. kuolee saamatta suuhunsa mitään sen jälkeen, kun on rintaa annettu -- siksi pitääkin heikolle lapsukaiselle, jonka kuolemista pelätään, aina heti imettämisen jälkeen antaa suuhun vettä. Muussa tapauksessa voi lapsi viedä äidin maidon mukanaan manalle, niin ettei sitä enää jää vasta syntyville siskoille ja veljille. [Samoin vie lapsi lehmän maidon manalle, jos sitä on viimeksi jäänyt suuhun kuoleman sattuessa eikä ole huomattu antaa vettä.] Jos on näin ikävästi sattunut, on maito päästettävä manalta. Käydään rannasta vettä noutamassa, valetaan sitä seulan läpi kolme kertaa astiasta toiseen kolmella kynnyksellä, vajan, sintshin ja pirtin, sitä juotetaan, sillä valellaan ja sanellaan:

"Tule, maitoni, manalta, tavoin toisin tuonelasta, torvin toisesta talosta, alta kylmän kynnyshirren, alta kauhien katajan! Ei maito manalla jouva, emon tuoma tuonelahan, maito moalla tarvitahan, emon tuoma tässä moassa, tuolta tuonelan kojista, kalmalaisen karsinasta."

Sitten kun lapsi alkaa "kyhöytyö käsih", päästetään hänet eikä "enämpi kapaloija". Jo pienenä saattaa huomata, mitä lapsesta on tuleva. Mitä lapsi itsestään alkaa "kysyö ta loatie" taikka mitä pakinaa ensimmäiseksi pitää, niin sen työn raataja hänestä tulee. -- Jos taas lapsi oppii "moamon" sanomaan ensiksi, saa äiti seuraavalla kerralla tytön, mutta pojan, jos lapsi "toattoa" ensiksi yrittelee.

8. SYNNYTYKSEN JÄLKIAIKA.

Kuusi viikkoa on lapsen saaja _saastaisena rosentshana_, joka ei saa miehensä kanssa samalla sijalla maata, ei käydä kylässä vieraisilla, "kosteissa", eikä muiden kanssa samoista astioista syödä; eikä poapokaan saa kolmeen vuorokauteen olla muiden kanssa yksillä kupeilla. Näin varsinkin ennen, mutta nyt pappi tavallisesti lasta ristimässä käydessään antaa äidille semmoisen rukouksen, "malitun", että hän saa syödä muiden keralla, ja ne astiat, joita synnyttäjä on käyttänyt, puhdistetaan siunatulla ristivedellä. Mutta epäpuhdas on vaimo silti. Ei hän saa mennä tsässöynän eikä kirkon pyhyyttä loukkaamaan, vasta kuuden viikon päästä saa käydä, mutta pitää seisahtua pyhäkön sintshiin siksi, kunnes pappi tulee rukoussanoineen päästämään ja viemään sisälle. Siitä pitäen on vaimo vasta muiden arvoinen. -- Mutta ennen, kun ei ollut pappia kylässä, piti itse lukea rukouksensa, taikka, jos ei itse jaksanut, palkata joku vanha akka puolestaan lukemaan. Tuhat kertaa piti pyhänkuvalle kumartaa ja lausua rukoussanat, ja siksi ajaksi piti asettaa leipäpalanen pyhänkuvan eteen. Tämän leipäpalasen syötyään oli saastainen "rosentsha" puhdistunut. Rukouksien luku laskettiin _tsholkilla_, nauhaan pujotetuilla nahka- tai puuhelmillä. Poapo ei kelvannut "rosentshan" puolesta kumartajaksi, sillä hänen oli itse puolestaan kumarrettava 500 kertaa. Kumarteluun meni useita päiviä, sillä hyväkään rukoilija ei jaksanut samana päivänä ristiytyä enempää kuin 300 kertaa.

Varoen on vaimon nämä kuusi viikkoa elettävä, ettei mikään paha kohtaisi. Pitää välttää tielle ja varsinkin teiden risteykseen seisahtumista, samoin räystään alle asettumista. Ei myöskään saa käyttää räystäsvettä pesemiseen. [Maassa käymätön räystäsvesi on taas hyvä lääke, jos on pahoja ja liikoja tarttunut.] Siitä voivat vuodot yltyä, ja teiltä ja teiden risteyksistä saattavat pahat tarttua. [Samoja paikkoja pitää naisten varoa myös silloin, kun on "pesemiset".] Vielä pitää vaimon varoa menemästä miestä vastaan, varsinkin kun huomaa hänen pirttiä kohti tulevan, "jottei sattuis päinvassen vallahie".

Jo heti, kun on saatu kuulla, että on pikku _tussa_ (ven. dyssha = sielu, kultanen) saatu, rupeavat naapurin naiset käymään lapsensaajaa ja lasta katsomassa, _hammasta kantamassa_. Kylyssä jo käydään kantamassa _kylyhampaita_ ja sitten pirtissä toinen kerta, jolloin tuodaan _pirttihampaita_. Sekä äidille että lapselle tuodaan "hampahie", äidille kalakukkoa, kalittaa, kakkaraa, piirakkaa, tshäijyheinää ja sokeria, lapselle kaikenlaista vaatetavaraa. Tuttavat miehetkin pistäytyvät katsomassa ja antavat rahaa, _rahahampaiksi_.

Lapsille, kun ne utelevat, mistä pikku sisko tai veikko on ilmestynyt, on tapana sanoa, että se on löydetty joko lammaskarsinasta taikka läävästä, metsästä, lehden leikkaannasta, kalasaunalta taikka järven selältä, aina sen mukaan, missä lapsi on maailmaan saatu.

9. VAKKA, KÄTKYT.

Ensimmäiset elinpäivänsä saa pienokainen viettää _vakassa_, päreistä punotussa korissa. Isän on laadittava vakka, mutta jos isä ei ole kotosalla, pyydetään risti-isää taikka isoisää taikka jotakin muuta sukulaista sen punojaksi. Vierailla ei lapsen vakkaa juuri mielellään teetetä, sillä jos tekijä sattuu olemaan pahantapainen mies, tulee sen laatimassa vakassa makaajastakin samanlainen. Nuoret äidit voivat myös noutaa ensimmäiselle lapselleen kotoaan omalta äidiltään vakan, jossa tämä on pienoisiaan tuuditellut. Tätä tapaa ei kyllä oikein mielellään käytetä, siitä kun on seurauksena, että nuorille syntyy enemmän tyttölapsia. Jos taas lasta nukutetaan lapsen isänäidin vakassa, saadaan enemmän poikia. Vakkaa ei saa punoa selkä- eikä sydän päreistä, sillä niistä tulee makuusija "kateellini", niin ettei lapsi kasva, vaan tehdään se sydän- ja selkäpäreitten välisistä hyvistä, tasaisista päresuikaleista. Ne, jotka osaavat, kutovat viistopujotusta, _sipalisteille_, tuohikontin tapaan, ja reunustavat vielä yläsyrjän kahden puolen tuohinauhalla, jonka ompelevat kiinni petäjänjuurisiteellä.

Vakassa makuutetaan pientä tavallisesti kuusi viikkoa. Sen jälkeen vaihdetaan vakka _kätkyeen_, joka on matala neliskulmainen laatikko, laudoista tehty. Nuorilla taikka hihnoilla ripustetaan se orteen heilumaan. [Nykyään käytetään jo myöskin lattialla heilutettavia jalaksellisia kehtoja.] Kätkyt, samoin kuin vakkakin, on tehtävä isän taikka edellämainittujen sukulaisten. Heiniä taikka olkia käytetään "perinöissä", patjoissa, pehmikkeinä. Kun lapsi otetaan kätkyestä, pannaan patjain sisus kuivumaan ja sijaan työnnetään uusia.

Kätkyen jalkapuoleen pistetään kolme kiveä, valkeita tiellä löydettyjä "sälöjä, joita on ukonpilvistä kirvonnut". Silloin ei kätkyen eläjään tartu paha. Kun lapsi rupeaa ymmärtämään, "malttamah", sidotaan hihnaan kätkyen yläpuolelle leluiksi, "kukkasiksi", tiukuja sekä muita helyjä, mitä sattuu olemaan. Niillä lapsi "kukaisteloo ta viihtyy". Mutta jos luullaan lapsella olevan _itettäjän_, pitää kätkyeen asettaa hänen varalleen erikoisia esineitä. Poikalapsen pieluksiin pistetään verkonkudelma pärepuun sydämestä tehtyine pikkuisine kalvosimineen ja käpyineen sekä pieni jousipyssy pulikkoineen viritettynä, valmiina ampumaan. Tyttölapselle taas laitetaan pieni päreestä tehty kuosali [kehräpuu] värttinöineen ja kuosalin päävaatteineen. Nämä laitetaan illalla muiden maatessa, ja vielä ripustetaan isän housut, puksut, pirtin oven yläpuolelle. Kun sitten paha "itettäjä" saapuu, rupeaakin se aseilla työskentelemään, ja silloin itkettämishomma unohtuu. Kun itkettäjää näin pidetään kolme yötä muussa toimessa, ei se enää saavu. Jos pienoinen on otettava mukaan naapuriin taikka työmaille taikka etemmäksi vierailulle, kuljetetaan häntä makuuvakassa kainalossa. Vielä puolivuotisenakaan ei uskalleta vakatta kuljetella, kun pelätään, että nivelet menevät sijoiltaan.

10. NIMENANTO.

Nimetönnä ei lasta saa kauan pitää, eikä nimetöntä voi lapseksi sanoa, "Nimettömäksi" vain tai "Nimettömäksi Niikkanaksi". [Vrt. "Nurmi-Niikkana" = Tuonen Tuomas.] Syntynyt lapsi ikävöi heti nimeä, sillä

"Kun lapsi syntyy, ni nimi syntyy."

[Kesken syntyneellekin lapselle pitää antaa nimi haudattaessa.]

Mutta lapsen nimi ei ole kokonaan vanhempain määrättävissä, vaan on valittava joku niistä kolmesta nimestä, jotka "nousoo annakasta", kun käydään papilla tai jollakulla muulla kirja-miehellä heti lapsen synnyttyä katsottamassa. Vaikka syntymäpäivä määrää ja rajoittaa nimen etsimistä -- on nimittäin asetettava joko syntymäpäivän nimi tai jompikumpi kahden edellisen päivän nimestä, mutta ei seuraavien päivien -- "nousevat" nimet kuitenkin "sukujuonta myöten", eli samaan sukuun aina samoja nimiä. Nimen katsottajaksi ei saa mennä kuka tahansa, vaan tämän pitää olla "viisaspäini ta lujaluontoni", sillä lapsi usein tulee nimensä katsottajaan. Lapsen isä tai hänen poissa ollessaan risti-isä tai -äiti kelpaavat siihen toimeen. Paras tietysti on isä, sillä

"Kenen laps', sen nimi."

Kun nousee sukulaisien nimiä, niin niitä valitaan, kuolleittenkin nimiä, samoin isän. Mutta äidin nimeä ei niinkään mieluisasti oteta, sillä "moämolla on häpie kutsuo lasta omalla nimelläh". Se nimi kyllä, mikä nousee ensinnä, eli syntymäpäivän nimi, olisi aina lapselle annettava, sillä "nimi kun muuttuu, ta osa muuttuu" ja "lapsen nimen kun vaihat, ta osan vaihat". Katsottua lapsen nimeä

"ei pie huhuten tuuva eikä karjuen katshella",

jotta sen saajasta tulisi "tasapäini, hyvämielini eikä mikänä rämykesseli". Heti kun nimi on katsottu, aletaan lasta sillä nimellä puhutella, vaikka tämä ei vielä ole ristittykään.

Kreikanuskoiset karjalaiset ovat, kuten tunnettua, saaneet ristimänimivarastonsa kirkkonsa välityksellä kreikkalaisesta nimistöstä. Mutta tämän nimistönsä ovat karjalaiset muodostaneet oman kielensä mukaiseen asuun, keksien monesti hyvinkin hauskoja, onnistuneita sekä sointuvia puhuttelunimiä. Niinpä esiintyy karjalaisina miehenniminä:

Akiima Jeku Lari Mitro Ananie Jeremie Levo Moissei Harittana Jehu Leva Oleksei Hermana Jepu Lemetti Alekki Hemma Joako Leenter' Omelie Hilippa Jaska Levonttie Onukkaini Hilppa Jouhko Loasari Ontippa Hilvana Jouna Lokiina Oppa Himppa Jyrki Lukka Ontrei Homa Jogori Luukas Onu Huohvana Kalina Maksima Onttoona Huokka Karppa Makarie Ontto Huotari Kassan Maikku Onuhrie Huoti Kauro Markki Nuhri Iivana Kirilä Matvei Nuhriaini Iipi Kiija Meku Ossippa Ilja Kliimo Miina Pankro Ilju Lemetti Miihkali Parppei Ipatti Kontratta Miikkula Pekko Ippi Komi Miitrei Petri Ipu Kormila Mihheil Petter Jarassima Komi Mikihvoora Pekko Jana Kostja Mikittä Poavila Jehhimä Kristana Mirona Poavo Jeppi Krista Mikki Poavuska Jessu Kusma Mikko Prokko

Riiko Semenä Tshanu Triihvo Risto Siitari Tanila Trohkima Romana Simppa Tonu Vasko Roupe Simana Tero Vaslei Rotjo Simo Teppana Vatshu Sahharei Semena Teppo Vatjei Savina Sinkki Timo Vavuli Savasti Soava Tiitus Voassila Samppa Samuli Torohvei Varahvontta

Naisten nimistö on niukempi. Siihen kuuluvat esim:

Anni Julia Okahvi Souhja Annu Katti Akahvi Stepanie Annikka Liisaveta Olka Stepu Arhippina Malanie Onu Stepukkaini Auvuusa Malu Tsholgana Tatjana Hoto Malukkaini Oljona Toarie Hotora Manukka Onju Vassi Houri Marppa Onessa Varvana Iro Matro Outi Veera Jelenä Mauro Paraske Vieruska Jeli Moarie Seluhviina Vietossa Jeliita Natalie Sevi Uljana Joukenie Natu Sikli Ulitta. Jouki

Jos vasta syntynyt lapsi huomataan kovin heikoksi, kastetaan hänet paikalla, joku eukoista tekee parhaansa mukaan toimituksen. Mutta jos lapsi on terve, kastetaan hänet vasta viikon tai parin kuluttua, vaikka "käsky" kyllä olisi kastaa kolmiöisenä, jos vain pappi on saatavilla.

Pienoista kastamaan tuodaan pappi kotiin. Ristille kannetaan lapsi aivan alasti, "ripo rihman kiertämättä", vain vaatepalasella peitettynä. Kun pappi on kastanut pienoisen veteen, panee hän paidan hänen ylleen, sitoo vyön paidan ympäri uumille ja ripustaa ristin kaulaan. Niinkuin sanotaankin:

"Laps ristih, nahmo [nauha] rintah, ja siitä risti kaklah, rinta umpeh, vyö vyölle."

Sillä ristimättömälle lapselle ei saa panna ristiä kaulaan eikä vyötä vyölle.

Siitä lapsesta, joka päristelee, kun on otettu vedestä, niin että vesi räiskyy ympärille, tulee virkku eläjä. Mutta siitä, joka itkee kovin toimituksen tapahtuessa, ei tule eläjää enempää kuin siitäkään, joka ristivedestä otettuna nukahtaa äitinsä syliin.

"Oli, mäni, suli, palo niinkun ristivesi",

sanotaan. Toimituksen jälkeen viedään ristivesi ulos ja heitetään jonkun huoneen alle, jottei joutuisi tallattavaksi. Se on ristiäidin tai risti-isän vietävä. Ensin sillä kuitenkin puhdistetaan lapsivaimon "pakanat" (saastaiset) ruokailuastiat.

Kummeja kutsutaan kaksi: mies ja nainen, eli _ristitoatto ja ristimoamo_. Näiden pitää olla aikuista rahvasta ja sukua sekä keskenään että lapsen vanhemmille. Sillä kastetilaisuus saattaa vieraatkin toisilleen niin sukulaisiksi, etteivät nämä esim. enää, vaikka mielikin tekisi, voi mennä toistensa kanssa naimisiin. Kummit ovat sitten kuomia lapsen vanhemmille, eikä niin läheisiä sukulaisia ole ketään kuin _kuomakset_. [Kuomaksia ovat keskenään lapsen vanhemmat ja kummit.] Nämä ovat niin läheisiä, ettei heidän pitäisi milloinkaan keskenään riidelläkään, sillä jos he riitelevät, joutuvat toisessa maailmassa kiveä nuolemaan. [Nykyään myös useasti poapo pitää lasta ristillä ja vain yksi kummi on läsnä, pojalla risti-isä, tytöllä risti-äiti.] Lahjaksi kuomilleen antavat lapsen vanhemmat sukkia, kintaita, paidan, pyyhinliinan, housut, ja kuomat taas puolestaan antavat lapselle lahjojaan, risti-isä pitovaatetta ja risti-äiti paitavaatetta. Mutta kun lapsi jo rupeaa kävelemään, tuo risti-isä lapselle kaulaan _hopearistin_ ja risti-äiti antaa _koko puvun_. Kun lapsi on jo isohko, muistaa hän tästä itsekin, että "ristimoamo toi miula voattiet peällä, ta ristitoatto toi rissin kaklah". Jos risti äiti ei ristilapselleen lahjoittaisi pukua, tulisi tämä toisessa elämässä häntä vastaan alastomana. Kuomain tuomat lahjat on vanhempain taas "vastattava" pukuvaatteella, paikalla (liinalla), vartukolla [esiliina], sukalla, kintaalla, miten kukin mielii. Ja niin käy, että

"Kohallah on kuoman lahjat, parissoiksi poapon lahjat."

Sillä poapolle on myös lahjoitettava palkkioksi hänen avustaan ja hoidostaan, eikä hänen tietysti tarvitse antaa vastalahjoja. Poapo onkin lahjottava hyvästi, hänelle pitää antaa mekkoa, paitaa, liinaa, takkia ja kinnasta sekä leipää, suolaa sokeria, rinkeliä, tshäijyheiniä ja saippuaa. Erityisesti on annettava _kintaat_. Sillä poapo ne hyvin tarvitsee käsiensä suojaksi toisessa elämässä, jossa hänen pitää _tshiilahaisia_ [nokkosia] nyhtää. Ja kun poapo on hoitanut kolme yötä vaimoa ja lasta, pitää vaimon pestä hänen kätensä saippualla ja vedellä ja "ruotshinsuolalla" [ruotshinsuola, Suomesta ostettu, on väkevämpää kuin muu suola]. Muuten poapon pitäisi toisessa elämässä olla aina kädet kyynäspäitä myöten verissä. Pesun jälkeen kumartaa vaimo poapolle jalkaan ja sanoo:

"Spassipo, poaposein, hoitamoas!"

11 LAPSUUS.

Monet vaivat voivat pientä lapsukaista kiusata. Ellei hän ole kyllin vahvasti suojattu varauksin, saattavat pahat ihmiset hänet helposti silmätä. Jos pienokaiseen ovat _silmäykset_ tarttuneet eli hänet on _suuveltu_, jolloin hän on aivan äkkiä tullut kovin kipeäksi, voidaan hänet päästää esim, siten, että hänet asetetaan synnyntäsijalleen ja siinä, jos hän on tyttö, astuu äiti hänen ylitseen ja sanoo:

"Kun suulla suuvellah, ni persiellä peässetäh!"

Multa jos lapsi on poika, tekee taatto nämä temput. "Suudeltu" lapsi voidaan parantaa myös siten, että hänet asetetaan pöydän jalkojen "keselle" ja niskaan valetaan vettä seulan läpi; seulaan on pantu lusikka, härkin, kauha ja piirainpaalikka. Saman seulan läpi valetaan vettä vielä _karsinaovilla ja pirtin kynnyksillä_. Valettaessa sanellaan:

"Kenen ollet keksinnöissä? Kun ollet sulasanoissa, naisten noarojen sanoissa, hivuspitkän pinnehissä, miesten mieliarveluissa, jouhileukojen joruissa, kusisuijen suuteluissa, ken lienöy katehin katshon, silmin kieroin keksin, silmät vettä vuotoa, rasvana rapettoa, tuoh tuimaseh tuleh."

Tavallisesti saa maitoa imevä pieni lapsi suuhunsa valkean _talman_. Sitä parannetaan siten, että pannaan marjavettä lapsen suuhun. Monesti myös pienoisen _korvaan pistää_. Siihen on hyvä apu, kun pannaan kaulaan _piissarinauha_ (lasihelminauha) ja kolme _liinankuitua_, joihin on kiinnitetty _sulkkua_ (silkkiä) sekä neljä _mavonhammasta_. Terveeksi tekevä vaikutus on myös semmoisen vaimon nännimaidolla, joka ei ole saanut muuta kuin yhden poikalapsen. Kun lapsella kipeytyy _suun seutu_ kiukaan hinkalon sopriskelemisesta, on tapana ottaa tulisia hiiliä _luotaselle_ (lautaselle) ja niitä siinä puohdella. Silloin toinen kysyy: "Mitä puohat?" Puohtaja vastaa: "Puohan mie tulta tulen lentimeh!" Kolmeen kertaan näin kysytään ja vastataan ja puohdetaan tulta.

_Vihoaja_ kun on lapsessa, tehdään syöjän eli vihaajan voidetta, pannaan yhdeksää laatua: "keänmarjoja" (näsiänmarjoja), lamppuöljyä, nännimaitoa, lampaan kakaroita, tupakkaa, ruutia, "mer'ajua", viinaa ja kanverttia _suleikkaan_ (lasipulloon) ja tällä sekoituksella voidellaan alakuulla kolmella kynnyksellä toisen ja neljännen arjen (tiistain ja torstain) iltana. Muuna aikana ei syöjää saata lumota. Vihaaja voidaan ajaa pois myös siten, että synnyntäsijalla vasta mainittuina iltoina painellaan alastonta lasta isän lusikalla ja sanellaan:

"Hympyräini, sympyräini, liinansiemen suurukaini, heröä pois, Hiien hakki, syömästä, kaluomasta, veriluita louhtamasta! Elä syö syntynyttä, elä kaluo kasvanutta, syö syntymättömie, kaluo kasvamattomie! Lihansyöjä kuivakkah, luunpurija puuttukkah, lihansyöjä, luunpurija, jäsenien järkyttäjä!"

Toiset painelevat samoja lukuja lukien kolmella saunankiukaasta otetulla kivellä, jotka sitten haudataan pirtin sillan alle karsinan multimuksiin.

_Eltta_ kasvattaa lapsen ranteisiin sekä jalkojen niveliin patit. Sen lääkkeiksi noudetaan hiirenkorvalla olevia koivunlehtiä, joita keitetään vedessä. Lasta hierotaan sitten keitetyillä lehdillä ja haudotaan vedellä. Lopuksi sidotaan lehtikääreet kipeisiin niveliin.

_Harjaksia_ poistetaan lapsen selästä siten, että selkää kylyssä hierotaan nännimaidolla ja vehnäjauhoilla. Sitten sidotaan päälle sulkkupaikka (silkkiliina) ja lapsi lasketaan levolle. Siinäpä "harjakset" irtautuvat selästä sulkkupaikkaan.