Part 13

Tuonelasta voivat vainajat käydä muistinpäivinä entisessä kodissaan murkinoilla, ja kuten jo mainittiin, omaisen kuolinhetkellä häntä vastaanottamassa. Muistinpäivän lähestyessä nähdään vainajia monesti unissa ja siitä huomataan, että he jo ovat liikkumassa.

Ihmisten elämään täällä maan päällä, työhön ja toimintaan, voivat vainajat vaikuttaa joko asianomaisen eduksi tahi vahingoksi: terveyteen, kalastukseen, metsänkäyntiin, karjanhoitoon, maanviljelykseen. Kaikki kalmistosta taikka kuolleista saadut tartunnat, hinkautumat, sekä kalmantaudit ovat vainajista johtuneita. Varsinkin semmoiset vainajat, jotka ovat täältä vihamielin eronneet, ovat pelättäviä, sillä toisestakin elämästä, tuonelasta, ne voivat aivan hyvin toimittaa kostonsa. Tämä vaikutus ulottuu aina kolmeenkymmeneen vuoteen asti. Mutta sen ajan kuluttua ei vainajasta enää ole kostajaa, eikä häntä enää tarvitse varata. Ei ole hänellä enää voimia, kun hänen ruumiinsa on jo lahonnut ja kalmautunut. Myöskin ne kuolijat, jotka ovat kovasti kiintyneet tähän elämään ja varsin vastenmielisesti täältä lähteneet, ovat kotiin jäävien vastuksina ja pelkona. Mutta muutkin vainajat, leppoisinkin mielin täältä lähteneet, voivat tulla vihamielelle, ellei heitä kohdella hyvin ja suopeasti. Muistinpäivät muistomurkinoineen vietetäänkin juuri siinä tarkoituksessa ja muisteliaisia jaetaan, "jotta ne eivät mitä pahoa loatis, jotta mänestyis hyvin karja ta kaikki elos ta imehnisen tervehys kaikki myöten kävis" Jos ei muistinpäiviä pidetä, tulee heti vahingoita. Mutta muutenkin on vielä monesti ja monessa tilaisuudessa varottava, ettei vainajia vihastuteta. Kun esimerkiksi lehmä poikii, ei kuuteen viikkoon pidä sen maidolla viettää vainajan muistajaisia. Jos viettää, tulee lehmälle vahinkoa: eläin alkaa kuihtua, "kujua", maito ehtyä, saattaisipa koko lehmä kadota korpeen metsän hyviksi.

Viljan kasvamista voivat hyvät vainajat jouduttaa. Kun ohrapellon valmistuessa alkaa viljaan ilmestyä semmoisia tähkiä, joista vihneet kirpoavat pois, niin että jyvät vain jäävät -- tällaiset tähkät ovat hyvin satoisia -- arvataan siitä, että vainajat ovat huolehtineet ohran kasvusta ja vaativat muisteliaisia. Kiireesti leikataan osa ohrasta, se kuivataan pirtin kiukaalla taikka kylyssä ja puidaan, jolloin saadaan noin nelikollinen uutisia. Vilja jauhetaan käsikivillä ja siitä sitten paistetaan kakkua, "sankia" ja rieskaa sekä keitetään huttua, ja niitä viedään tshässöynään. Sinne kutsutuille sukulaisille ja tuttaville jaetaan sitten uutisviljasta valmistettuja antimia muisteliaisiksi ja kehoitetaan:

"Mainikkoa pokoiniekkoja, moansoajie, pellonhalteitä, perinnön hankkijie, iesmännehie esivanhempia!"

Tshässöynässä syödään ja maistellaan uutisruokia itsekin, kun on ensin toisille annettu. Kaikki ovat puhtaissa pukimissa. Siitä vainajat vastakin antavat pellonviljan hyvästi menestyä. -- Muu ohra leikataan vasta sitten, kun se on täysin tuleentunut.

Kalalla oltaessa on muistettava kutsua vainajia avuksi, jotta pyytö paremmin onnistuisi. Niinpä voitiin rukoilla:

"Toattoseni Tuonelasta, moamoseni moaemästä, kaikki suuret sukukunnat, heliet heimokunnat, kallehet rotiitelit, antakoa hyveä kaloa, pokoiniekat, myö sitten muissinpäivinä muistelemma teitä ta annamma muisteliaisie."

Kun sitten pyydykset lasketaan, saa hyvästi kalaa. Se vainaja, jota eniten kaipaa, on ensiksi mainittava. Samalla tavalla myös metsänkävijä rukoilee eräretkillään vainajilta ja pyytää saattamaan

"-- sille soarekselle, miss' on soalis saotavana, eräntoimi tuotavana."

Toisinaan voivat vainajat ilmestyä painajaisena vaivaamaan ihmistä yöllä, varsinkin silloin, kun on pelästynyt kuollutta, kuolleen vaatteita taikka muuta kuolleelle kuulunutta kappaletta. -- Voi painajaisen saada siitäkin, että pelästyy pahan ihmisen kiroja. [Eläimien painajaisena esiintyy maanhaltia silloin kun se ei tahdo suvaita eläintä paikallaan.] Painajaisen saa parhaiten karkotetuksi, kun oikein "seäntyy", heittää vettä painajaisen ahdistaman henkilön korville ja ottaa kirveen, jolla paukauttaa ensin makuusijan paikalle lattiaan, sitten joka kynnykseen pihalle asti ja tiuskaisee:

"Tule toini kerta, kun on sepän takoma talossa!"

Makuusija on vielä lattialla siirrettävä toiseen kohtaan ja kirves pistettävä pieluksiin. Silloin ei painajainen enää uskalla tulla sisälle. [Kun mennään metsäpirttiin yöksi nukkumaan, pannaan kirves kynnysalle terä ulospäin. Silloin ei painajainen pääse sisään.] Kalmiston kätkössä elävät kalmalaiset lukemattomin laumoin. Ne ovat juuri kuolleitten henkiä, ja niitä sanotaan myös kalman väeksi. Rauhassa ne lepäävät ja haluavat levätä kalmistoina joissaan eivätkä ne kenellekään mitään pahaa tee, kun niille vain annetaan rauha, kun niitä ei vain liikutella. Mutta jos pahat ihmiset nostavat niitä liikkeelle, lähtee koko kalmiston väki liikkeelle. Ja siinä on

"ruhuo, rampoa, perisokieta, silmäpuolta, suurta, pientä, kerran keskikertaistakin."

Vainajain _haamut_ lähtevät näin haudoistaan vaeltamaan ja tekemään pahaa. Haamut liikkuvat näkymättöminä, mutta joskus voidaan niiden varjo, kuvahaini, nähdä, ja siitä arvataan, että kalmalaiset ovat liikkeellä, kun ei ketään näy, vaikka kuvainen liikehtii.

Tietäjät kyllä näkevät kaikenlaista väkeä: _kalman, veden ja metsänväkeä_. [Samoin kuin kalmalaisille on metsän ja vedenkin väelle annettava rauha. Ei sitäkään saa suotta liikuttaa eikä syyttä nimeä mainita. Sinä päivänä, jona niin tekee, ei anneta "proskenieta" synneistä.] He ovat pesseet silmänsä semmoisella saippualla, jolla ovat kolme vainajaa puhdistaneet, ja siitä he ovat "ruvenneet näkemään". Kalmanväen he näkevät liikkuvan valkeissa vaatteissa "kukkeli" päässä, vedenväki taas kulkee harmaissa vaatteissa, mutta metsänväki käy hiilimustassa puvussa, mustine, korkeine, karvaisine "tshoholakkeineen" ja kiiltonappeineen. Metsänväki on enimmäkseen isoa miespuolista kansaa, mutta vedenväki taas on tyttäriä "rumantyylisie, pahannäköisie", kalmalaiset ovat sekä miehiä että naisia. Sanotaan:

"Metshän miehet, vejen tytöt, kalmassa kaikki asuu."

Vainajain henkiä ovat myöskin _manalaiset_, jotka liikkuvat yksinään eivätkä parvissa, kuten kalmanväki. Ne ovat pahoin eläneiden ihmisten sekä pahojen _tietäjien, velhojen, noitien ja koltunain_ [noita (ven. koldunja)] henkiä, joilla ei ole maassa sijaa, kun ovat myyneet itsensä "toispuoleiselle". Kun manalaisilla ei ole sijaa maassa eikä taivaassa, joutuvat he alinomaiseen liikkeeseen maan ja taivaan välille. Tuonelassa muiden vainajain seurassa he eivät saa oleskella. He kulkevat aina toimittamassa pahaa, voivatpa syödä ihmisen ja elukan ja mitä vain heidän tielleen sattuu. Ne voivat esiintyä painajaisenakin, saattavatpa palata kotiinsakin, kun ei ole oikein osattu saattaa pois, ja syödä suuhunsa koko sukunsa, niin ettei jää muuta kuin luut lattialle. Entisaikoihin on kyllä semmoista tapahtunut. Manalaisen muuten tuntee tulennasta: kun se tulee taloon, astuu se pirttiin takaperin. Varsinkin öisin ovat ne liikkeellä. Päivän laskeuduttua lähtevät manalaiset maaemästään, ja kukon laulaessa, ennenkuin päivä nousee, on niiden palattava takaisin. Ne eivät koskaan jätä liikkumista, vasta sitten, kun tulee "yheksän talven pakkani", joka "kylmää manalaisetkin moaemiih", täytyy niiden pysyä paikoillaan.

Joskus puhutaan myös _keijulaisista_, jotka ovat samaa väkeä kuin manalaisetkin, samanlaisia rauhattomia olentoja, joiden täytyy aina olla liikkeellä. Sanotaankin rauhattomasta ja levottomasta henkilöstä: "hänell' ei ole sijaa -- -- -- yhen verta kuin keijulaisilla".

Sitten on vielä ristirahvaan rauhan häiritsijöinä _vajehuksia ja kummituksia_, jotka nekin lienevät manalaisten ja paholaisten sukua. Vajehus on jokin paholaisen, "toispuolehisen", sukuinen olio, siitä merkillinen, ettei sillä ole ensinkään varjoa, kuvahaista, -- se liikkuu kuin "kuvahaiseton imehnini". Kummitukset taas "verissä varautteloo"; näkee, että se on tuossa, mutta kun "mänöö ta katshoo, ni ei olekkana". Kun näkee kummituksen, pitää mennä takaperin sitä "sepöämäh" [syleilemään, käymään syliksi] ja sanoa: "Tervehen elät? Tässäkös sie olet? Tavotinpas siun! Silmahan mie etshinkin!" Sitten se ei enää säikäytä. Kummitus on vain haamu, kuolleen haamun tapainen. Se ei tee pahaa, se vain peloittaa.

Loppusanat.

Edelläolevassa kuvauksessa on esitetty runsaasti Vienan Karjalan tapoihin ja uskomuksiin liittyvää sanastoa ja kielennäytteitä. Mitä tämän aineiston foneettiseen asuun tulee, käy jo teoksessa käytetystä karkeasta transskriptsionista ilmi, ettei tekijä ole pyrkinyt foneettiseen tarkkuuteen. Äännehistoriallisena materiaalina voi teosta vain hyvin varovaisesti käyttää.

Kuten esipuheessa mainitaan, on esityksen ainekset koottu etupäässä Vuonnisesta kotoisin olevalta vienankarjalaiselta vaimolta Anni Lehtoselta. Vuonnisen murre kuuluu alueeseen, jossa suomen s:n vastineena useimmissa asemissa on sh. Teoksessa esiintyy sh:n sijalla kuitenkin miltei säännöllisesti suomen kielen mukaan s. Siitä huolimatta on t'sh-äänne yleensä merkitty tsh:llä eikä ts:llä; tämän äänteen eri pituusasteita ei oikeinkirjoituksessa ole erotettu. Muljeerausta ei yleensä myöskään merkitä -- tämä koskee t, d, l, r, s, ja n äänteitä. Venäläisissä lainoissa tuntuu merkintä joskus sotivan Vuonnisen murteen äännelakeja vastaan, kun on originaalin mukaan merkitty g, d, b sanoihin, joissa varmaankin todellisuudessa esiintyy k, t, p. Eräissä taivutusmuodoissa -- väliin myös sanastossa -- ilmenee suomen kielen vaikutusta. -- Osa epäjohdonmukaisuuksista perustunee kielenoppaan puheeseen.

_J. Kalima_.