Part 15

»Kallistuminen alkaa tuntua Siperiassakin, ja elintarvekysymys saa yhä uhkaavamman luonteen. Jos meidän maamme jää riippuvaksi venäläisestä keskusvallasta varsinkin leivän tuonnin suhteen, niin tokkopahan ne meille sitä antavat. Jos meidän lisäksi on ne suoritettava Suomen markoissa kurssiin 2:66, eikä ruplissa, niin minä pidän tätä mitä suurimpana hävyttömyytenä. On mahdotonta tietää, mitkä inhoittavat tarkoitusperät ovat keksineet sellaisen mieliä kuohuttavan ehdotuksen! Arvelen, että virkamiehet silloin voivat elää jotakuinkin hyvin. Mahdollisesti korkeimmissa piireissä nyt tahdotaan palkita meitä, koska me tähän saakka olemme päässeet jotenkin vähällä sotakysymyksistä. Kuten näet ei edes täällä Siperiassa ole oppinut saamaan kovin korkeita käsityksiä pyhästä Venäjästä! Mutta kaikesta huolimatta olen minä näissä asioissa optimisti. Ei niin, että minä uskoisin rauhan tuovan meille jotakin etua, vaan pikemmin päinvastoin. Nykyinen hallitustapa on juuriaan myöten mätä ja usko sen jatkuvaisuuteen suuresti heikentynyt. Senvuoksi me voimmekin kasvavalla energialla ryhtyä työhön oman maamme hyväksi.»

* * * * *

Memorandumin tekijä on siis, kuten edellisestä voi havaita, rajoittunut pääasiallisesti vain siteeraamaan Svinhufvudin omia sanoja uskoen nähtävästi siten antavansa viranomaisille kaikkein vaikuttavimman kuvan kirjeen »häikäilemättömästä» sisällyksestä.

Millaisia ajatuksia mainittu kirje on herättänyt viranomaisissa, on epätietoista, mutta varmaa on, että se on antanut kenraalikuvernööri Seynille uusia erinomaisia aseita Svinhufvudia vastaan hänen koettaessaan estää maanmiehemme palauttamista takaisin kotimaahan. Sensijaan ei kirje sinänsä aiheuttanut Svinhufvudille mitään näkyviä ikävyyksiä.

Jotensakin täsmälleen vuotta myöhemmin edellämainitun memorandumin päiväystä toteutuikin Svinhufvudin ennustus »mädän hallituksen» jatkuvaisuuden päättymisestä sen sortuessa maaliskuun vallankumouksen aaltoihin.

* * * * *

Kirjeestään Schybergsonille Svinhufvud kertoo vain muutaman sanan:

— Kerran kirjoitin Schybergsonille pitemmän kirjeen, mutta se ei tullut perille, vaan joutui santarmiarkistoon. Siinä olinkin tavallista ankarammin arvostellut Venäjän hallitusta.

ELLEN JA EIVIND.

Kevättalvella, pari kuukautta ennen Ellenin ja Eivindin Siperiaan-saapumista, sanoi Basilnikoffin emäntä irti asukkaansa. Pastorinrouvan päiväkirja kertoo asiasta seuraavaa:

15.3.1916. — Vanha emäntämme pyysi meitä muuttamaan pois voidakseen antaa huoneemme miniälleen, mikä meistä oli hyvin ikävää. Kävimme heti Svinhufvudin ja Costin kanssa kaupungissa uutta asuntoa hakemassa.

17.3.1916. — Juoksimme Svinhufvudin kanssa puoli päivää asuntoa hakemassa.

19.3.1916. — Olemme löytäneet mainion asunnon, vielä paremman kuin entinen. Se on kauppias Laptjeffin talossa ja saamme siitä haltuumme 3 isoa huonetta. Taloon kuuluu puutarha, piha ja pieni parveke. Hinta on sama kuin entisessä eli 15 ruplaa kuukaudelta.

28.3.1916. — Muutimme uuteen asuntoomme ihanan ilman vallitessa, Karlin, Lillin ja erään siviilivangin uskollisesti auttaessa. Asunto on aivan eurooppalainen, melkein ylellisen hieno isoine puutarhoineen.

31.3.1916. — Ensimmäinen lukutuntimme uudessa asunnossamme.

* * * * *

Kevät tuli. Aurinko nousi yhä korkeammalle, päivät pitenivät ja elämä hiihteli vanhaa latuaan. Oltiin metsästysmatkoilla, tehtiin rekiretkiä, luettiin iltaisin kirjallisuutta ja käytiin naapureissa vierailuilla. Niin kuluivat helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu lumen ja pakkasen merkeissä. Mutta Siperian jättiläinen, Ob, auringon rinnalla kesän ja talven mahtavin valtias, kävi huhtikuun viimeisinä päivinä yhä levottomammaksi. Päivä poltti ohenevaa jäänpintaa yhä kuumemmin, ja vedet jäitten alla myllersivät yhä vuolaammin. Ja toukokuun toisena päivänä — Svinhufvud ja Dietrich olivat silloin menneet jahtiin stepille — murtuivat yht'äkkiä Obin jäät, vesi nousi sylimitoin ja peitti valtansa alle kaiken, niin että jättiläisjoesta tuli nyt rannaton meri. Ja siihenpä taittui talven viimeinen valta, vedet laskivat jälleen ja uusi kesä alkoi tehdä lehtiä puihin ja kukkia maahan. Kesäkuuta odotellessa alkoi tulla tietoja, että Ellen-rouva on jälleen tulossa Siperiaan. Pastorinrouvan päiväkirja kertoo näistä asioista seuraavaa:

27.5.1916. — Asessorinrouva toivoo olevansa noin 14 päivän kuluttua täällä mukanaan joko nuorin tai vanhin poikansa. Edellinen on noin 9-vuotias ja jälkimmäinen asianajaja Turussa. Kylläpä tulee suuri ilo Svinhufvudille.

8.6.1916. — Asessorinrouva kirjoitti tänään, että hänen tulonsa on epävarma, koska hänen sairautensa asettaa hänelle edelleen esteitä.

10.6.1916. — Asessorinrouva kirjoitti tulevansa maanantaina mukanaan nuorin poikansa. Kun Laptjeffin väki muutti kesäasunnolleen, vuokrasi Svinhufvud nopeasti myös rouva Laptjeffin makuuhuoneen.

11.6.1916, — Helluntai. Ihana ilma. Haimme yhdessä erään saksalaisen siviilivangin kanssa koivuja ja lemmikkejä koristaaksemme niillä asessorinrouvan huoneen hänen tuloaan varten. Benita sitoi seppeleen, ja Hoffmann laittoi ruotsinkielisen tervehdyslauseen.

12.6.1916. — Kaikki oli valmista asessorinrouvan vastaanottoa varten, mutta saimme odottaa turhaan.

13.6.1916. — Svinhufvud sai rouvaltaan sähkösanomatiedon, ettei ole saatavissa ainoatakaan matkalippua, minkä takia hänen lähtönsä siirtyy 20 p:ään kesäkuuta. Vastaanmennyt ajuri on nyt turhaan odottanut 3 päivää, ja huone on liian aikaisin vuokrattu. Svinhufvud oli niin väsynyt 2-päiväisestä odotuksesta, että hän jäi mieluummin kotiin meidän lähtiessämme vierailulle Dietrichin luo.

24.6.1916. — Svinhufvud jäi kotiin odottamaan sähkösanomaa meidän toisten lähtiessä viettämään Fuchsin syntymäpäivää.

25.6.1916. — Olimme juuri menossa Novonikolajevskiin, kun asessorinrouva tuli pienen poikansa Eivindin kanssa täydellisesti yllättäen meidät. Hänen Pietarista lähettämänsä sähkösanoma ei luonnollisestikaan ollut tullut perille.

* * * * *

Ellen-rouvan ja Eivindin käynnistä Kolyvanissa Svinhufvud kertoo:

— Kesäkuussa 1916 tuli Ellen sinne Eivindin kanssa. Ellen kertoi matkaltaan, että kun he ajoivat Gustshinin kanssa Tshikistä Kolyvaniin maantietä pitkin, tuli keskellä kuumaa päivää iso paarmalauma niinkuin pilvi heidän kimppuunsa. He saivat hosua sateenvarjolla, nenäliinalla ja piiskalla minkä kerkisivät varjellakseen itseään, ja hevoset kiitivät hurjaa laukkaa eteenpäin, kunnes paarmat äkkiä hävisivät. Tuollaiset paarmalaumat kuuluivat olevan matkamiesten pahimpia vaivoja kesällä. Kerran olivat saksalaiset ystävämmekin eräällä retkellä joutuneet samanlaiseen paarmalaumaan.

Sitten kuljettiin ympäri Ellenin kanssa steppiä katsomassa. Oltiin myös vieraina Beauvais'lla, Hoffmannilla ja muilla tuttavilla. Ellen sai nähdä, ettei minulla vieläkään mitään hätää ollut. Kun hän sitten oli aikansa ollut, lähtivät hän ja Eivind takaisin Kotkaniemeen kotiaskareilleen.

* * * * *

Ellen-rouvan oleskelusta Kolyvanissa kertoo pastorinrouvan päiväkirja:

1.7.1916. — Ilokseni maistui päivällisruokani kaikille, vieläpä pienelle Eivindillekin, joka söi suurella ruokahalulla.

2.7.1916. — Pikku Eivind jäi vuoteeseen 39°:n kuumeessa. Näyttää kuin hänelle tulisi angina. Sitä en ihmettele ollenkaan, sillä hän on juossut kaiket päivät paljain jaloin ulkona kylmässä ja kosteassa ilmassa. Eilen onkimatkalla kastuivat hänen jalkansa, ja hän istui märissä sukissa koko illan.

3.7.1916. — Pienokainen, Jumalan kiitos, on päässyt kuumeestaan. Hän jäi kuitenkin luonnollisesti vielä vuoteeseen.

4.7.1916. — Pienokainen oli koko päivän pystyssä, mutta on hieman heikko vielä.

6.7.1916. — Asessorinrouva toi meille muuten kaikenlaista hyvää: Costille kirjoituspaperia, paperosseja, ruotsalaisen Uuden Testamentin ja mustikanlehtiä teetä varten, Benitalle ja minulle makeisia.

Asessorinrouva oli nukkunut huonosti yönsä ja jäi senvuoksi lepäämään iltapäivään asti, minkä jälkeen hän meni yhdessä miehensä ja poikansa kanssa Studnitzin luo kahville.

7.7.1916. — Asessorinrouva ottaa Benitan mukaansa ja hankkii hänelle paikan Helsingissä.

9.7.1916. — Svinhufvudit olivat kahvilla Alenskin luona.

10.7.1916. — Asessorinrouva oli tänään hyvin pahoinvoipa ja oli koko päivän omassa huoneessaan.

11.7.1916. — Klo 6 aamulla menivät Svinhufvud, Fuchs, Ullrich, Beauvais ja Karl kalaan ja jäivät koko päiväksi. Costin piti mennä mukaan, mutta hän jäi kuitenkin sateen takia kotiin. Myös aamupäivällä ja illalla tuli vähäisiä sadekuuroja. Siitä huolimatta palasivat matkamiehet täysin kuivina klo 1/2 9 juuri parhaiksi teelle, mutta ilman kaloja. He olivat vetäneet venheen sateen ajaksi maihin, kaataneet sen kumoon ja hakeneet suojaa sen alta.

13.7.1916. — Koko yö valvottu. Matkatavarat lähetettiin klo 3 yöllä, ja klo 5 aamulla lähtivät asessorinrouva ja Benita.

* * * * *

Sinä aamuna, jolloin Ellen-rouva, Eivind ja Benita lähtivät ajamaan rattailla Siperian aroa pitkin Tshikin rautatieasemalle, oli aurinko satumaisen kaunis. Se oli juuri nousemassa Obin itärannan metsien takaa ja valaisi kylmillä aamusäteillään Kolyvania. Mutta mitä lähemmäksi rautatietä saavuttiin, sitä ylemmäksi korkeni aurinko. Aron kukkasmeri heräsi sen lämpöiseen hyväilyyn, levitti terälehdet ilmiauki ja kantoi niiden tuoksun vastaan kaikilta suunnilta.

Tulikuumia kiskoja pitkin kiiti Siperian juna muutamia tunteja myöhemmin Tshikin asemalta jälleen länttä kohden. Jo kolmatta kertaa matkasi Ellen-rouva samaa tietä. Maisemat ympärillä tuntuivat jo niin tutuilta, ettei mieli voinut niihin enää kiintyä. Mutta pieni Eivind istui alinomaa ikkunoissa, katseli kyliä ja metsiä ja ihmetteli matkan suunnatonta pituutta.

MAANVILJELYSPUUHISSA.

Eipä näyttänyt tulevan loppua maanpakolaisuudesta enemmän kuin sodastakaan. Kuukaudesta toiseen jatkui vain yhtä ja samaa Siperiassa-oloa. Silloin Dietrich ehdotti eräänä päivänä, että ryhdyttäisiin maanviljelyspuuhiin.

Näistä puuhista Svinhufvud kertoo:

— Alkutalvella 1916 ostimme poliisilaitokselta itsellemme hevosen. Se oli koko lailla vahva ja hyvä, vaikka vähän ontuikin, ja maksoi vain 12 ruplaa. Saksalainen Dietrich oli mukana sitä ostamassa, ja hän sen otti myös hoitoonsa. Hän oli maanviljelijä Itä-Preussista, jossa hänellä oli pieni talo kotipuolessaan, vaikka hän pääasiassa hoiti vuokraamiansa kreivi Tyshkevitshin tiloja Liettuassa. Hän oli komea, pitkä ja harteva sekä puhui yhtä hyvin liettuaa kuin saksaa.

Ostimme torilta reenpohjan, johon hän laittoi siivet ja muut lisät, niin että se saatiin ajettavaan kuntoon. Kärrytkin hankittiin ja samoin tietysti valjaat.

Ajoimme hevosellamme milloin missäkin ja kuka milloinkin. Saksalaiset, ja varsinkin Dietrich, käyttivät sitä paljon. Sillä oli kesällä kaunis, kellertävä karva, mutta talvella pakkasen vaikutuksesta se kasvoi niin, että karvat törröttivät kuin pystykorvakoiran.

Eivät Siperian aroilla hevoset yleensä suurissa hinnoissa olleet. Hyvät työhevoset maksoivat 15—25 ruplaa. Eivät ne tosin »orloffareita» olleet, mutta vankkoja stepin hevosia. Siksipä Heinonenkin tuli sinne nahkoja ostamaan.

Kesällä 1916 ruvettiin Dietrichin ehdotuksesta suunnittelemaan maanviljelystä. Vuokratuinkin pieni maa-ala stepiltä, noin 5 virstan päässä Kolyvanista. Sinne laittoi Dietrich itselleen pienen asumuksen riu'uista, risuista ja turpeista ja muutti sinne parin saksalaisen kanssa asumaankin. Kun maa vuokrattiin »otets» Stepanilta, eräältä papilta, annettiin asumukselle sen mukaan nimeksi »Villa Batjushka». Siellä kynnettiin omalla hevosella ja viljeltiin kauraa ja vehnää ja siellä kasvatettiin myös kaaleja, lanttuja, kurkkuja ja herneitä.

Kävimme siellä pastorin ja rouvan kanssa pari, kolme kertaa hevosella. Minä kävin kyllä jalkaisinkin siellä toisinaan. Sinä kesänä kuivuus Kolyvanin seuduilla vaivasi viljelyksiä, ja meidän maatalouttamme sitä enemmän, kun myöhänlaisesti päästiin kylvämään. Sitten tuli vielä aikainen syksy, niin ettei kaura oikein tahtonut valmistua. Tulos maanviljelyksestämme ei näistä syistä ollut erikoinen. Kun syksyllä jako toimitettiin, minä sain kuitenkin aika ison säkin vehnää, jonka pitkä Hoffmann juuri ja juuri jaksoi kantaa. Myin sen Annanoffille, kun sieltä lähdin. Taloudellinen puoli yrityksestä ei siis ollut kehuttava, mutta virkistävä ja mielenkiintoinen puuha se oli.

* * * * *

Pastorinrouvan päiväkirja kertoo Dietrichin maanviljelyspuuhista:

4.5.1916. — Svinhufvud ja Dietrich ottivat Benitan mukaansa matkalle muutaman virstan päähän kaupungista, missä ovat erään venäläisen papin pellot, joita Dietrich ryhtyy viljelemään.

26.5.1916. — Iltapäivällä Svinhufvud lähti Dietrichin pelloille noin 5 kilometrin päähän täältä. Minä olin vähän huolissani, kun hän lähti juuri pahimpaan helteeseen. Dietrich tarjosi hänelle ruokaa ja saattoipa hänet hevosella takaisinkin. Svinhufvud toi mukanaan suuren joukon kasveja, osaksi jo »prässättyinä».

13.7.1916. — Heti ruokapöydästä noustuamme tuli Dietrich sopimuksen mukaisesti hakemaan meitä kaikkia luokseen »Villa Batjushkalle». Hänelle oli suuri pettymys, että asessorinrouva ja Benita olivat matkustaneet pois.

Hän oli järjestänyt kaiken hurmaavasti. Eräässä teltassa odotti meitä valkoisella liinalla mitä herkullisimmin katettu pöytä. Meille oli suuri yllätys teltan taakse asetettu gramofoni, joka yht'äkkiä soitti kauniin marssin ja useita kauniita lauluja. Tuntui niin eurooppalaiselta, että aivan unohti Siperian.

Ne kolme nuorukaista, jotka olivat jääneet Dietrichille uskollisiksi, näyttivät hyvin hauskoilta. Luulen, että ne olisivat hyvin mielellään pyörähtäneet Benitan kanssa.

20.8.1916. — Dietrich lähetti hevosella hakemaan meitä »Villa Batjushkalle». Mukana olivat myös Hoffmannit ja Beauvais't. Jälleen soitti gramofoni ja nuoriso tanssi. Luettiin, puheltiin, pidettiin päivällislepoa ja haettiin kukkia, kukin halunsa ja mielensä mukaan.

TERVEHDYS TYMSKOJESTA.

Laptjeffin talosta, jonka huoneiden sanottiin talvella olevan liian kylmiä, oli syyspuolella kesää muutettu asumaan Gustshinin luo. Muutto tapahtui heinäkuun lopulla 1916, ja nyt oli asuttu uudessa paikassa jo muutama viikko. Eräänä päivänä ilmestyi yhtäkkiä taloon kaukainen vieras. Tästä vierailusta Svinhufvud kertoo:

— Eräänä kuumana elokuun päivänä, kun istuin huoneessani Gutschinilla, kurkisti joku ovesta ja kysyi:

»Saako tulla sisään!»

»Saapi», vastasin, ja huoneeseen astui vanha tuttu Tymskojesta, puolalainen Veselovski.

Sepä hauska tapaaminen! Lausuin hänet tervetulleeksi ja onnittelin, että hän oli päässyt Tymskojesta eteläisemmille maille, sekä kysyin häneltä, millä matkoilla oltiin. Veselovski selitti, ettei matka ollut niinkään hauska enää. Hän oli nimittäin karkumatkalla, ja tie oli noussut pystyyn. Nyt piti päästä takaisin Tymskojeen, mutta rahoja kun ei ollut, pyysi hän saada lainata minulta 20 ruplaa. Sitten hän kertoi, että hän oli saanut 2 viikon loman matkustaakseen Tomskiin hampaitansa korjauttamaan. Sinne tultuaan oli hän hankkinut itselleen väärän passin ja lähtenyt Novonikolajevskiin, josta oli sähköteitse tuttaviltaan Odessasta pyytänyt matkarahoja päästäkseen eteenpäin. Hän ei kuitenkaan ollut uskaltanut lähettää sähkösanomaa omassa nimessään, mutta oli koettanut laatia sen siihen muotoon, että vastaanottajat ymmärtäisivät yskän. Hän odotteli sitten vastausta viikon päivät, mutta kun ei mitään kuulunut, ja omat rahat hupenivat aivan vähiin, tuli hän Kolyvaniin, jonne viimeisillä rahoillaan vielä pääsi. Loma-aika oli kyllä jo mennyt umpeen, mutta se ei ollut niin vaarallista. Kun pisti pari ruplaa »strashnikalle» käteen, ei asiasta puhuttu mitään. Mutta ellei hän pääsisi takaisin Tymskojeen, olisi hän hukassa, ja siksi hän pyysi nyt apua. Sen hänelle heti lupasinkin ja pyysin hänet päivälliselle. Kun hän kysyi, saisiko olla meillä yötä, suostuin siihenkin, josta kaikesta hän oli minulle varsin kiitollinen. Ilmoitin tietysti asiasta pastorille, mutta hänellä ei ollut mitään Veselovskin vierailua vastaan. Sen verran solidaarisuutta piti aina olla karkoitettujen kesken.

Veselovski kertoi myös uutisia Tymskojesta. Tuttavamme elivät siellä vanhaan tapaansa, mutta ikävää elämä siellä oli. Kesällä oli olo huonompaa kuin talvella, sillä kärpäset olivat maanvaivana. Lavantauti oli paljon liikkunut kylässä ja siihen oli moni kuollut, m.m. eräs juutalainen Gutmann, jonka tuttavuuteen viime aikoina siellä jouduimme. Bischler oli joutunut jonkinlaisiin rettelöihin ja oli siirretty pieneen kylään Ket-joen varrelle. Resch oli samana kesänä karannut. Lukkari ja kansakoulunopettaja Afanasjeff olivat joutuneet sotaväkeen rintamalle.

Kolyvaniin oli Veselovski tullut jo edellisenä päivänä ja ruokapaikassa tavannut useita siellä asuvia puolalaisia. Mutta hän ei uskaltanut heille ilmoittaa oikeata nimeänsä, vielä vähemmin millä matkoilla hän oli. Veselovski oli sitten meillä yötä ja lähti seuraavana päivänä laivalla pohjoiseen. Sen jälkeen en kuullut hänestä mitään, en saanut häneltä edes kirjekorttia.

SYNTYMÄPÄIVÄT.

Marraskuu taittui joulukuuhun. Lähenivät kolmannet syntymäpäivät Siperiassa. Ensimmäiset olivat olleet Tomskissa, jolloin Ellen ja Majewskikin olivat mukana. Silloin ei niitä muistettukaan, sillä oli niin paljon muuta ajattelemista. Toiset syntymäpäivät olivat jo iloisemmat, ja ne vietettiin Kolyvanissa. Silloin oli laulua ja vieraskäyntejä, ja Ellenkin oli silloin mukana.

Nyt olivat ovella kolmannet syntymäpäivät. Läheni aika, jolloin karkoitettu oli täyttävä 55 vuotta. Iän paino alkoi jo tuntua hartioilla.

* * * * *

Syntymäpäivänsä varhaisena aamuna nukkui Lappeen tuomiokunnan tuomari rauhallista Siperian-untaan. Herkät ajatukset ja aavistukset, jotka lähenevä juhlapäivä ja sen kintereillä kiirehtivä joulu toivat mukanaan, olivat nyt unten mailla. Niistä ajatuksistaan ei hän ollut kertonut kenellekään, mutta hänen silmissään oli salaa nähty surullinen väike, ja se oli koskenut niitten ystävien sydämiin, jotka nyt seisovat hänen luonaan oven takana, valmiina herättämään hänet laulutervehdyksin.

Yht'äkkiä alkavat nukkuvan korvissa soida ihmeelliset ja tutut sävelet. Ne tulevat yhä lähemmäksi ja kuuluvat yhä selvempinä. Nyt kuulee hän sanatkin. Hänelle lauletaan Maamme-laulua.

On suurta herätä unestaan laulunsäveliin, mutta vielä suurempaa ja valtavampaa on herääminen silloin, kun se tapahtuu kaukana vieraalla maalla. Mitä Svinhufvud on silloin tuntenut, kun hän keskellä Siperian pimeyttä on herännyt oman isänmaansa kansallislaulun säveliin, sen tietävät vain Siperian arot.

* * * * *

Suuren juhlapäivän monista kunnianosoituksista on Svinhufvudin mieleen jäänyt kaunis juhlanäytös, jonka ystävät olivat hänelle järjestäneet. Hänen nimensä jokaisesta kirjaimesta oli suunniteltu pieni kuvaelma tai näytelmä jostakin tunnetusta tapahtumasta, ja hän sai itse arvata, mitä hänen nimensä kirjainta mikin niistä tarkoitti.

Aivan erityisesti hän muisti ne kaksi kuvaelmaa, jotka edustivat hänen nimensä ensimmäistä ja viimeistä kirjainta, sillä niiden aiheet olivat Vänrikki Stoolin tarinoista. Alkukirjainta esitti kuvaelma, jossa nuori Runeberg istui vänrikki Stoolin vieressä kuuntelemassa hänen kertomuksiaan Suomen sodasta. Stoolin osaa näytteli pastori Hörschelmann, ja piippu hampaissaan hän oli todellakin kuin ilmetty vanha vänrikki-ukko. Nimen viimeisen kirjaimen kuvaelma-aihe esitti von Döbelniä Juuttaalla. Jälleen näytteli pastori pääosaa ollen itse Döbeln ja leväten vuoteessa musta side otsallaan. Ankaraa lääkäriä esitti Max von Beauvais. Tähän kuvaelmaan oli sovitettu sanojakin. Ja niin se antoi vielä elävämmän kuvan Vänrikki Stoolin tarinoista. Hartaana ja ruotsinkielisin sanoin selitti pastori vuoteeltaan kuin parhain Döbeln kuulevansa jyskeen Juuttahalta, jossa arpa lankee Suomen armeijan, ja tahtovansa päästä taudin alta, vaikka takaa kuoleman. Kun lääkäri oli pyyhkäissyt lääkepullot pois pöydältä, tarjosi pastori veljen sylin ja kiitti ymmärtämisestä.

Mutta eivät ainoastaan nämä kaksi aihetta Vänrikki Stoolin tarinoista, vaan myöskin toiset kuvaelmat olivat aiheeltaan syvästi isänmaallisia ja vaikuttavia. Pastori Hörschelmann oli viikkokausia valmistellut tätä esitystä, kirjoittanut ja runoillut ja onnistunutkin todella valmistamaan sellaisen iloisen yllätyksen, että sen muisto on jäänyt lähtemättömästi elämään kaikkien läsnäolleiden mieliin.

* * * * *

Pastori Hörschelmann kertoo Svinhufvudin syntymäpäiväjuhlien vietosta seuraavaa:

— Jo viikkoja ennen alkoivat valmistelumme suurisuuntaisia esityksiä varten, joilla aioimme yllättää Svinhufvudin. Olimme päättäneet vanhan virolaisen tavan mukaisesti muodostaa hänen nimensä kirjaimista tunnussanoja ja esittää nämä elävin ja puhuvin kuvin. Oli siis sepitettävä tarvittavat runot teksteihin, opittava ne ulkoa, harjoiteltava niitä yhä uudelleen ja valmisteltava pukuja. Erikoista vaikutusta odotimme eräiden Vänrikki Stoolin Tarinoista otettujen runojen näyttämölleasettamisesta sekä herttua Alban ja Egmontin kuuluisasta keskustelusta Egmontista, joka oli, kun muistaa keisarillisen väkivallan ja Svinhufvudin kohtalon, tilaisuuteen hyvin sopiva. Erään kohtauksen Robinsonista piti viitata hänen isänmaansa menetykseen ja muutamien oikeuskohtauksien piti muistuttaa häntä hänen entisestä työalastaan. Niin aikuiset kuin lapsetkin olivat haltioissaan saadessaan olla mukana valmistelemassa kunnianosoitusta ihailemallensa ystävälle, ja jokainen oli valmis yrittämään parastansa.

Syntymäpäivän varhaisena aamuna herätti kvartettimme Svinhufvudin eräällä koraalilla, pienellä motetilla ja Maamme-laululla. Mieliala oli mitä juhlallisin kaikkien rakkaiden ystävien käydessä onnittelutervehdyksellään aamupäivän kuluessa. Hänen vaatimaton, kaikkia suosionosoituksia torjuva esiintymisensä oli liikuttava. Me olisimme vain toivoneet, että hänen perheensä olisi hänet ympäröinyt ja että hänen kansansa olisi tietänyt, että hänelle myöskin kaukana vieraalla maalla ja yksinäisyydessä osoitettiin rajatonta kunnioitusta ja rakkautta.

Tervehdyskäyntien jälkeen lähetettiin syntymäpäiväsankari kävelemään ja aloitettiin sillä aikaa hänen huoneensa tyhjentäminen. Kaikki esineet ja puvut järjestettiin siten, että ne tarvittaessa heti löytyisivät. Päivällinen syötiin ulkona ruokapaikassa, ja Svinhufvudia pyydettiin saapumaan vasta myöhemmin. Vaimoni sai tehdä työtä olan takaa valmistellessaan varojemme mukaan mahdollisimman juhlallista illallista. Ystävämme saapuivat hyvissä ajoin, ja niin aloitettiin pukeutuminen ja naamioiminen. Kun meillä oli vain yksi huone yhteisesti käytettävänämme, sattui äärettömän hassuja välikohtauksia. Niinpä vaimoni, jolla ei ollut hetkeäkään aikaa ottaa aktiivisesti osaa esityksiin, sattumalta sisään pistäytyessään huudahti:

»Mutta jo nyt jotakin, teillähän ei kohta enää ole mitään yllänne!»

Kun kaikki oli valmista, saattoi vaimoni Svinhufvudin esiripun eteen asetettuun nojatuoliin ja istui vapaina hetkinään hänen luonaan. Eräät kutsutut tuttavat siviilivangit muodostivat pienen ja korkeassa juhlatunnelmassa olevan katsomon.

Ohjelman loputtua Svinhufvud kiitti meitä herttaisesti. Omasta mielestämme oli kaikki onnistunut hyvin, ja hänen teeskentelemätön tunnustuksensa tuotti meille erityistä tyydytystä. Nyt oli kiireesti korjattava kaikki pois. Jokainen koetti parastaan, ja pian oli näyttämölaitteiden paikalla katettu illallispöytä. Sen ympärillä, iloisessa seurassa, viivyttiin myöhäiseen iltaan. Kahvipöydässä aamulla esittämäni pitkähkön pöytärunon samoinkuin kuvaelmassa esitetyn tekstin ojensin hänelle illallispöydässä siistissä kuoressa. Hän vastasi muutamin vaikuttavin sanoin.

Juhla oli Siperian suurin ja onnistunein.

* * * * *

Syntymäpäiviensä vietosta Svinhufvud kertoo: