Part 4

— Minä tiedän, että samoin kuin puhuit pahaa hänestä hänen eläessään, samoin olet puhuva pahaa hänestä nyt, kun hän on kuollut, sanoi hän vapisevalla äänellä — mutta minä en välitä siitä enää, sillä minä tiedän myös, että totuus on lopulta voittava. Hän on opettanut minulle sen. Ja vielä on tuleva se päivä, jolloin sinutkin tuomitaan. Kun kaikki varkaat, alkaen niistä, jotka varastivat hädän ja tarpeen pakottamina, ja niihin, jotka kirjoittivat vääriä vekselejä toisten nimille, asetetaan tuomion eteen, on Jumala heittävä laupeutensa vaatteen heidän päällensä — mutta sinusta on Hän kääntävä pois kasvonsa — sillä toiset varastivat ainoastaan rahaa ja omaisuutta, mutta sinä varastit elämän! Sillä ihmisen kunnia on hänen elämänsä — muista se, sinä — _maine-varas! Suurvaras!_

Neiti Inger matkusti samana iltana pois — ja samana iltana muutti tohtori testamenttinsa, joka, sen sijaan että se oli tarkoittanut kasvatustytärtä, nyt laadittiin monien hyväntekeväisyyslaitosten hyväksi.

Tohtori Horn eli protestanttisessa maassa, mutta kenties hän kuitenkin tunsi mielessään, että sielumessut olivat enemmän, tarpeen hänelle kuin useimmille muille.

Vaunut, jotka veivät neiti Ingerin asemalle, pysähtyivät kirkkomaan luona, ja hän kävi sisään. Hauta oli erikseen muista, järvi näköalassa.

Neiti Ingerin mielestä tämä paikka sopi niin hyvin _hänelle_; se oli vapaa kaikille suunnille eikä silmä kohdannut siinä ristejä ja hautakumpuja.

Hän seisoi hetkisen liikkumatta sen haudan ääressä, johon koko hänen ilonsa oli kätkettynä. Ja hän oli kuulevinaan äänen maan povesta sanovan: _Totuus on kerrankin voittava_.

Sitten käveli hän verkkaisesti vaunuille takaisin, ja hänen sisällään kuiskasi: Kaikki iloni on kuollut, mutta minä olen kuitenkin iloinen ja ylpeä — iloinen siitä, että olen tuntenut hänet — ylpeä, että saan kutsua itseäni hänen vaimokseen. Voi olla, että elämä tulee lyhyeksi; silloin kohtaamme pian toisemme — voi olla, että se tulee pitkäksi, mutta joka tapauksessa loppuu se kerran — kärsimykselle, surulle, yksinäisyydelle tulee loppu — ja kaiken sen takana löydän minä iloni. Se on lohdutukseni.

Tai eikö jossakin vanhassa kirjassa sanota, että "kaikki ilomme on lohdutusta —"