Part 14

On tietenkin odotettavissa että saalis jää Italian käteen parhaillaan käytävän sodan jälkeen. Mutta mitä Italia lieneekin voittanut — sankarimainetta se ei tällä sodalla ole saavuttanut. Ainakin on maailman yleinen vaikutelma se, että sen sotaiset aikaansaannokset ovat lähinnä olleet omiansa alentamaan sen kurssia liittolaisten ja muiden silmissä. Jo tältä kannalta olisi kummaa, jos kolmiliitto (joka päättyy 1914) vielä kerta uusittaisiin; mutta sota on lisäksi ilmituonut niin räikeän vastakkaisia pyrkimyksiä saksalais-itävaltalaisen yhtymän ja Italian välillä, että heidän liittonsa jatkaminen ei näytä luultavalta. Tässä on huomattava, että Saksan vaara Venäjän taholta on pienentynyt jälkimäisen tappion jälkeen kaukaisessa idässä, kun taas Italian vaara Ranskasta käsin on pienennyt samassa määrin kuin se on alkanut saada kiinni vanhempaa veljeänsä väkiluvussa: kaksi syytä vähemmän ylläpitää liittoa, jota olot ovat alkaneet tehdä suorastaan sietämättömäksi asianosaisille.

Sikäli olisi tästä sodasta ainakin se hyvä, että Italian kansainvälinen asema selviäisi siitä luonnottomuudesta ja kieroudesta, joka siinä nyt on. Pyrinnöt ja tunteet viittaavat sille ilmeisesti paikkaa länsivaltain rinnalla — niinkauan kuin nämä toimivat yksissä.

Kun tätä kirjoitetaan (marraskuussa 1911) ei kuitenkaan mitään virallisempaa merkkiä ole näkynyt, että kummallakaan puolella kolmiliitossa olisi päätetty ryhtyä purkamaan tätä jo miespolven ajan kestänyttä sidettä.

Kun nyt luo yleissilmäyksen tähän hedelmättömien vaatimusten ja tehottomien eleiden historiaan, niin saa sen varman vaikutelman, että suurvalta-asema on ollut uudelle Italialle ylivoimainen. Historia vahvistaa siis täysin sen päätelmän, johon maan sisäisten olojen tarkastelun täytyi johtaa.

Mutta sisäisin syy tämän suurpolitiikan hedelmättömyyteen ja Italian vaivoihin ylimalkaan lienee se organisen kehityksen puute, johon viitattiin jo sisäpolitiikan alalla. Me näimme siellä, miten Italian oli täytynyt tavoittaa kansan kalleimpia aarteita, itsenäisyyttä, yhteyttä ja perustuslaillista vapautta, kaikkia yht'aikaa, ilman tervettä valmistelua. Kukkuraksi tähän kuormaan tuli nyt myöskin suurvalta-asema ennenkuin sisäiset kansalliset pulmat olivat edes osapuilleen ratkaistut. Mutta näin ovat nuo eri tehtävät, sisäinen kokoomustyö ja ulkoinen laajennus, joutuneet toistensa tielle, ehkäisemään toisiaan, vaikeuttamaan kummankin ratkaisua. Valtion heikkous on vahingoittanut suurvaltaa, ja suurvalta on lisännyt valtion heikkoutta.

Moni italialainen itse pitää suurvalta-asemaa kaiken pahan alkuna ja juurena maassa, eikä kenties ilman syytä. Varmaa on, että se on ehkäissyt välttämättömiä sisäisiä parannuksia. Se on tehnyt sitä aineellisessa suhteessa asettamalla lisää vaatimuksia maan taloudelliselle uhrauskyvylle; se on tehnyt sitä henkisessä suhteessa kääntämällä tätä ulkonaiselle loistolle hyvinkin herkkää kansaa pois vaatimattomammista mutta tarpeellisemmista toimeentulontehtävistä. Tämä on suotuisain konjunkturien nurjapuoli. Italian suurvalta ei esiinny voimakkaan kansallisen kasvun kukkana, vaan tämän kasvun esteenä. Suurvalta imee voiman isänmaasta sen sijaan että se sitä vahvistaisi.

Ehdottomasti, välttämättä tarvitsee Italia keskittymistä sisäiseen tehtävään; taistelua mädäntymistä ja malariaa vastaan ei vain luonnossa vaan myöskin yhteiskuntaelämässä, yhteiskunnallisten vastakohtien sovittamista, maatalouden epäkohtain korjaamista, verotaakkojen tasoittamista ja huojennusta, eduskunnan Augiaan-tallin puhdistamista. Sen nykyiset valtiomiehet näkyvätkin olevan täysin tietoisia tämän tehtävän tärkeydestä: ja viime vuosien hyvät raha-asiat ovat tasoittaneet heidän tietään. Paljon on tehtykin tähän suuntaan, itse asiassa enemmän kuin tältä eduskuntakoneistolta olisi voinut odottaa; niinpä on olemassa valtiopäiväpäätökset Pontinin soiden kuivaamisesta 1900, suuresta vesijohdosta Apuliassa 1901, Rooman Campagnan järjestelystä 1903, rautateiden ostosta valtiolle 1905 (puhumattakaan Simplonin tunnelin avauksesta 1906). »Viimeisten 30 vuoden aikana on maa tehnyt 100 vuoden edistyksen», lausui _Giolitti_ 4/12 1908 valtiopäivillä; ja perusteelliset ulkomaiset huomiontekijät (Theob. Fischer, P. D. Fischer, Deecke, Lowell) todistavat samaa — kuten Milanon näyttely 1906 silminnähtävänä kuvana. Varsinkin jälkeen v. 1905 ovat hyvät vuodet antaneet sellaista vauhtia yritteliäisyydelle, että on puhuttu suorastaan »intohimosta luoda uusia teollisuudenhaaroja» (Sullam, Halles Jahrbuch 1906). Viime aikoina on alettu kohdistaa enemmän huomiota siihen suureen kansallisomaisuuteen, joka piilee _vesiputouksissa_: vähintään 5 milj. hevosvoimaa, edullisesti sijoitettuina kautta maan, kaksinkerroin arvokkaat valtiolle, joka nyt ostaa hiiliä yli 200 milj. markan arvosta ja on siinä määrin tuhlannut metsänsä. Sullam perustaa 1907 suurimmat toiveensa tähän »kultakaivokseen», Nitti suosittaa 1909 »metsä- ja vesipolitiikkaa» maan »suurena kansallispolitiikkana», vaalitaistelussa samana vuonna omaksui oikeisto (_Sonnino_) tämän ohjelman ja se mainittiin sitten kuninkaan valtaistuinpuheessa.

Eduskunnankin työmaalla on sarastusta havaittavissa sikäli kuin kirkolliset astuvat näyttämölle ja muodostavat ydintä todelliselle oikeistopuolueelle; sosialistien suunnitelmat, esim. uskonnonopetuksen poistaminen kouluista (1908), pitävät huolta, että heiltä ei tarvitse puuttua liittolaisia.[20] Vastakohdassa _Sonnino—Giolitti_ häämöttää myöskin alkua todelliseen puoluejakoon oikeisto—vasemmisto (kuten 1890-luvulla _Rudini—Crispi_), vaikka painopiste yhä on kovasti vasemmalla — jota tässä edustaa Italian nykyinen pääministeri ja »voimakas mies», ensiluokkainen eduskuntateknikko ja hypnotisoija.

Voidaanko täällä ylimalkaan valtion vammoja parantaa eduskuntajärjestelmän avulla, on tosin toinen ja syvempi kysymys. Valtion arvovalta on rakennettava ja saatava juurtumaan epäilevien kansalaisten sydämiin; yksi tie siihen on luja oikeusjärjestys kuten Englannissa, toinen voimakas hallinto kuten Ranskassa; Italia, jolta puuttuu nämä molemmat perustat, ei taitane päästä pitkälle perustattoman eduskuntarakentonsa nojassa. Mutta toisaalta tuntuu siltä kuin eduskunnan »nurkkakuntaisuus» ja pikkumaisuus olisi vähentämässä sen vaikutusvoimaa maan kohtaloihin; ja siitä sopisi maata vain onnitella.

Tripolin-sodalla on Italia kuitenkin koonnut uusia ja synkkiä pilviä tielleen. Se on heittänyt arpansa ja valinnut osansa: se aikoo edelleenkin ylläpitää suurvalta-asemaa, jatkaa yritystään rakentaa tornia ja perustaa yht'aikaa. Sillä ei siis ollut kylliksi itsensähillitsemiskykyä luopuakseen kunnian vaarallisista unelmista; se uhrasi ennemmin tyynen kehityksen varmat saavutukset ja suuren osan Europan myötätuntoa. Vieras ja puolueeton katsoja ei voi olla pitämättä tätä askelta kohtalokkaana, joskaan ei valtion niin suurvallan elämälle. Kukaties on historian tuomio jälkimäisestä oleva, että se _menetti henkensä tahtoessaan sitä säilyttää_.

KIRJALLISUUTTA

I. YLEISTÄ KIRJALLISUUTTA

Etevin »kokoelma virallisia asiakirjoja nykyajan historiaan» on _Staatsarchiv_, joka ilmestyy säännöllisin väliajoin vuodesta 1861 alkaen. Hyödyllinen ja helposti käsitettävä »kokoelma tärkeimpiä diplomaattisia tekstejä vuodesta 1815 meidän päiviimme» on Pierre Albin, Les grandes traités politiques, 1911.

Paras historiallisista vuosikirjoista, vaikka pääpainon Saksaan kohdistava, on _Schulthess_, Europäischer Geschichtskalender, vuodesta 1860; siinä on useita asiakirjoja. Vielä erikoisemman saksalainen ja lisäksi liioitteleva mieskohtaisuuden merkitystä historiassa on _Jahrbuch der Weltgeschichte_, toim. 1900—01 _Karl Jentsch_, ja vuodesta 1902 _Albin Geyer_. Ranskalaisia ja englantilaisia vastikkeita ovat _L'année politique_ vuodesta 1874 ja _Annual register_ 1700-luvulta alkaen. Vuosikirjoihin voi lukea myöskin Saksan hallituspolitiikan henkeen toimitetut vuotuiset katsaukset ja huomautukset Schiemannin julkaisussa Deutschland und die grosse Politik, vuodesta 1901 (johdanto 1896); erittäin arvokas maailmansanomalehdistön seuraamisen vuoksi.

Diplomaattisten ja tilastollisten vuosikalenterien joukossa on ensimäisenä _The Statesmans Yearbook_, vuodesta 1864. _Geographenkalender_ vuodesta 1903 sisältää rajankäyntisopimuksia y. m. s. Kansallistaloudellisista vuosikirjoista mainittakoon _Die Weltwirschaft_, ein Jahr-und Lesebuch, toim. 1906—08 Halle, sekä _Jahrbuch der Weltwirschaft_ v. 1911, toim. Calwer; tärkeänä lähteenä tällä alalla ovat myös konsulikertomukset julkaisussa _Svensk Export_. Runsaasti aineeseemme kuuluvia kirjoituksia sisältävät maantieteellisistä aikakauskirjoista esim. Hettner, Geographische Zeitschrift, v:sta 1895, ja _Petermanns Mitteilungen_, osasto »Militärgeographie» v:sta 1909; valtiollis-taloudellisista _Questions diplomatiques et coloniales_ v:sta 1897, _Revue politique et parlamentaire_ v:sta 1894 sekä _Revue economique internationale_ v:sta 1904; yleisten aikakauskirjain joukossa vihdoin _Revue des deux mondes_ v:sta 1831, _Deutsche Rundschau_ v:sta 1874 ja _Review of Reviews_ v:sta 1890.

Viime vuosisadan valtiollista ja eduskuntaista historiaa (1815—1896) esittää etevästi _Seignobos_, Histoire politique de l' Europe contemporaine, viim. painos 1908; edellisiä vuosisatoja uudempana aikana Heerenin klassillinen »Handbok i det europeiska statssystemets och dess koloniers historia», ruots. käännös 1865, sekä Bezold-Gothein-Koser, Staat und Gesellschaft der neueren Zeit (Die Kultur der Gegenwart II, V) 1908. Siirtomaahistoriaa vuoteen 1900 käsittelee erikoisesti Supan, Die territoriale Entwicklung der europäischen Kolonien, 1906.

Muita aineemme puolia käsittelevistä teoksista mainittakoon vielä _Ratzel_, Politische Geographie, 1903; Lawrence Lowell Governments and parties in continental Europe, 1896; Dehn, Weltwirtschaftliche Neubildungen, 1904 ja Weltpolitische Neubildungen 1905, Carlgren, Världspolitiska ströftåg, 1907; Arthur Dix, Geographische Abrundungstendenzen in der Weltpolitik (Geogr. Zeitschrift) 1911; G. Schneider, Die grossen Reiche der Vergangenheit und der Gegenwart, 1904: Kjellén, Småstaternas problem, julk. »Nationell Samling» 1906 ja »Den storpolitiska balansen, en öfverblick och en prognos», Göteb. Aftonblad 26/11, 2/12 ja 3/12 1910.

II. ERIKOISKIRJALLISUUTTA

TURKKI JA BALKANIN NIEMIMAA:

Ritter v. Sax, Geschichte des Machtverfalles der Türkei, 1908.

Ular-Insabato, Der erlöschende Halbmond, 1909.

Wirsén, Balkanfolken och stormakterna, 1909.

Goltz, Die innerpolitische Umwälzung in der Türkei 1909 (_Deutsche Rundschau_).

André Tardieu, La crise turque (_Questions diplomatiques et coloniales_) 16/5 1909.

Le Chatelier, La position economique de l'Islam (_Revue econ. intern._) heinäk. 1910.

Le Chatelier, Politique Musulmane, 1910.

Bela von Rakovszky, Mohamedanismus und Jungtürken 1911 (_Neue Freie Presse_ 26/5).

Artikkeleita julk. _Das Neue Europa_, 1909.

Kjellén: Storsultanens inlandsbana, _Vårt Land_ 14/9 1907; Den sjuke mannen, ibm. 30/8 1908; Europas oroliga hörn, _Nya Dagligt Allehanda_ 12/1 ja 13/1 1909.

ESPANJA JA PORTUGAL:

Hume, Spain, its greatness and decay, 1897.

Maerker, Die geographischen Ursachen von Spaniens Niedergang, 1899 (_Geogr. Zeitschrift_).

Marvaud, La plus grande Espagne (Questions dipl. et. col.), jouluk. 1904.

Marvaud, La rivalité Anglo-Allemande et la situation internationale du Portugal (_Revue pol. et. parl._) kesäk. 1909.

Vising, Spanien och Portugal, 1911.

Magalhaes Lima, La fédération iberique, 1893.

Biberstein, Die geographische und politische situation Portugals (_Pet. Mitteil._), 1910.

Kjellén: Portugal och Europa, Göt. Aftonblad 21/10 ja 22/10 1910.

HOLLANTI:

Treitschke, Die Republik der Vereinigten Niederlande, 1869.

Fritz Bley, Die alldeutsche Bewegung und die Niederlande, 1897.

Karl Menne, Die Entwicklung der Niederländer zur Nation, 1903.

Sartorius von Waltershausen, Ein deutsch-niederländischer Zollverein, 1900 (_Zeitschr. für Socialwissenschaft_).

Ellis-Barker, The absorption of Holland by Germany (_Nineteenth Century_) heinäk. 1906.

Marvanud, Les projets d'entente Hollando-Belge (_Revue pol. et parl._) huhtik. 1907.

Cressonnières, L'entente Hollando-Belge (_Revue écon. intern._) maalisk. 1910.

RUOTSI:

Sandgren, Receuil des traités de la Suède, 1910.

Gustaf Sundbärg, Sveriges land och folk, 1901.

Heilmann, Suéde, 1907 (Rapports commerciaux des agents diplomatiques et consulaires de France, Année 1907, n:o 635).

Svensén, Sverige och dess grannar, 1901.

Barnes Steveni, The scandinavian question, 1907.

Reusch, Norwegens Verhältniss zu Schweden vom geographischen Standpunkte aus, 1915 (_Geogr. Zeitschrift_).

Kjellén, Geopolitische Betrachtungeu über Skandinavien 1905 (_Geogr. Zeitschrift_).

—»— Studier öfver Sveriges politiska gränser, 1899 (Ymer)

—»— Inledning till Sveriges geografi, 1900.

—»— Vårt utrikespolitiska läge, Vårt Land 4/10 1908.

ITÄVALTA-UNKARI:

Lowell, Goverments and parties, os. Austria-Hungary, II ss. 70—179.

Benoist, L'Autriche future et la future Europe, 1898 (_Revue des deux mondes_).

Auerbach, Les races et les nationalités en Autriche-Hongrie, 1898.

Zemmrich, Die Völkerstämme Ö.-U:s, 1899 (_Geogr. Zeitschrift_).

Rudolf Springer, Der Kampf der österr. Nationen um den Staat, I: Das nationale Problem als Verfassungs-und Ver-waltungsfrage, 1902.

Rudolf Springer, Die Krise des Dualismus, 1904.

Alex v. Blaskowich, Die Grundprobleme der Monarchie 1909 (_Das neue Europa_ heinä- ja syysk.).

Herrnritt, Die österr. Parlamentsreform, 1907 (_Archiv für öff. Recht_).

Wallengren, Den österr. valreformen från nationalitetsproblemets synpunkt, 1909—10 (_Statsvet. Tidskrift_).

Freytag, Reichraths-Wahlkarte von Österreich, 1907 ja 1911.

Otto Lang, Der österr. Völker-Friedensbund, 1907.

Wirsén, Balkanfolken och stormakterna, 1909.

_Das neue Europa_, Politisch-ökonomische Monatsrevue für die Interessen der ö.-u. Monarchie und der Balkanländer 1909 (huhtik.—jouluk.).

_Neue Freie Presse_ (vuosikerrat 1907, 1910, 1911).

Kjellén, Den sista unionen, anmärkningar om ungersk politik, _Göteb. Aftonblad_ 26/2 1910.

ITALIA:

Deecke, Italien, 1898 (_Bibl. der Länderkunde_)

P. D. Fischer, Italien und die Italiener, toinen painos 1901.

Lowell, Governments and parties, os. Italy, I, 146—231.

G. Steffen, Utvandringen och de ekonomiska konjunkturerna i Sverige och Italien, 1910 (_Emigrationsutredningen_, Liite XVIII s. 38—82).

Billot, La France et l'Italie, histoire des années troubles 1881—99, 1905.

Fiamingo, Les raisons économiques de la politigue étrangére de l'Italie (_Rev. pol. et parl._), heinäk. 1907.

Nitti, Une grande politique nationale en Italie (Rev. econ. internat.), huhtik. 1909.

Theobold Fischer, Mittelmeerbilder, 1908.

Kjellén: Italien och Turkiet, politiska kommentarier till krigsutbrottet, _Göt. Aftonblad_ 17/10, 10/10 ja 11/10 1911.

Viitteet:

[1] Lukijan tulee aina muistaa, että teos on julkaistu lähes kolme vuotta ennen maailmansotaa: marraskuussa 1911. — _Suom._

[2] Kaikkien maiden sosialistien kansainvälinen järjestö, Internationale, perustettiin kuitenkin jo 1901. — _Suom._

[3] Kongressi = juhlallinen valtojen kokous. — _Suom._

[4] Noin sata vuotta Kristuksen syntymän jälkeen oli Rooman keisarikunnan ohella olemassa kiinalainen suurvalta Kaspian merestä Ison-Waltameren rannoille; mutta näiden välillä ei milloinkaan syntynyt mitään kilpailua. Keskiajan alussa oli kyllä ankaraa kahnausta _Islamin_ ja _Bysantion_ valtain välillä, ja jälkimäinen pysyi vuosisatoja Europan kartalla yhdessä »_saksalaisen_ kansan pyhän roomalaisen valtakunnan» kanssa; mutta tätä yhteiselämää ei milloinkaan sitonut yhteinen valtio- tai tasapainojärjestelmä.

[5] Chatelier laskee 150—170 miljonaa muhamettilaista Aasiassa, 50—60 Afrikassa, 6—7 Europassa; Englannin valtakunnassa on 80, Venäjän, Ranskan ja Turkin valtakunnissa kussakin vähintään 15, Hollannin 30. Yhä enemmän kehittyy tämä maailma yhtenäiseksi kultturipiiriksi, jossa ei ole vain uskonnollisia, vaan myöskin yhteiskunnallisia kuteita ja ennen kaikkea kasvava taloudellinen yhteistunto, samalla kuin se on voimakkaassa nousennassa Afrikassa (kuten Schwerin kirjassaan Muhamedanismen i Afrika jo 1892 on osoittanut).

[6] U. S. A. = United States of America, Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. — _Suom._

[7] Itse kielikysymyksen laita on (Bremerin mukaan julk. _Deutsche Erde_ 1902) siten, että valtiollinen raja erottaa kaksi kirjakieltä, mutta ei suinkaan puhekieltä. Jälkimäisessä suhteessa kulkee raja Zuiderseen keskeltä kaakkoon, halki Gelderlandin ja siitä itään Reinin yli; sen itäpuolella puhutaan saksilaisia, länsipuolella frankkilaisia (Alamaiden, Limburgin, Kölnin) murteita.

[8] Ruotsin koko suuruudenaika alkuhankkeineen ja jälkimaininkeineen mahtuu yhden ainoan — tosin harvinaisen pitkän — ihmisiän elämyksiin, nimittäin itägötalaisen talonpojan Jon Anderssonin joka syntyi 1582 Juhana III:n ja kuoli 1729 Fredrik I:n aikana.

[9] Ripeä kasvu riippunee kuitenkin enimmäkseen ympärystän kansan-ainesten unkarilaistumisesta — jota Bj. Björnson »Neue Freie Presse»ssä v. 1907 nimitti »Unkarin suurimmaksi teollisuudeksi» —; madjaarien omaa heimoa katsotaan suuressa määrässä rasittavan saman vamman kuin Ranskan kansaa (kaksilapsijärjestelmän). Vrt. Schultheiss, Deutschtum und Magyarisierung 1898.

[10] Tässä avautuisi Itävallalle mahdollisuus hyvänsuopaisen ja suosivan politiikan avulla omia ruteenilaisiansa kohtaan luoda itselleen suosiollinen liike koko Ukrainassa. Venäjän virallisissa piireissä lieneekin sitä yhteen aikaan pelätty. Niin kauan kuin Itävallan hallitus sisäpoliittisista syistä katsoi pitävänsä tukea puolalaisten ylivaltaa tällä maankulmalla, oli kuitenkin tämä mahdollisuus tärvelty. Nyttemmin on asema jonkun verran muuttanut, yhtäältä puolalaisten valtiollisen merkityksen heikkenemisen vuoksi valtakunnassa, toisaalta eduskuntaisuuden toimeenpanon johdosta Venäjällä.

[11] Ennen Balkanin sotaa 1912. — _Suom._

[12] »Sokol» merkitsee jahtihaukkaa, ja sokol-juhlat vastaavat saksalaisten »Turn»-yhdistysten kokouksia.

[13] Freytag on laatinut seuraavan yleistaulukon »valtiollisista ja kansallisista puolueryhmityksistä» Itävallan edustajakamarissa molempain yllämainittujen vaalien jälkeen:

1907 1911

saksalaisvapaamieliset 21 20 saksal. kansanpuolue 29 38 saksalaiset agraarit 17 28 saksalaisradikaliset 15 18 suursaksalaiset 3 4 kristillis-sosialistit 96 76 Saks. työväenpuolue — 3 saksal. ulkop. puolueid. 2 1 _Saksalaisia (sosialidem. lukuunottaen)_ 233 232

vapaamiel. italialaiset 5 6 klerikaliset italialaiset 9 10 _Italialaisia_ (sosialidem. lukuunottaen) 19 19

_Romanialaisia_ 4 5

_Zionisteja_ 5 1

saksal. sosialidemokraatit 50 44 italial. » 5 3 tsekkil. » 24 26 puolal. » 6 8 rutenil. » 2 1 _Sosialidmeokraatteja_ 87 82 nuortsekkiläiset 20 16 vanhattsekkiläiset 6 — tsekkiläiset agraarit 29 38 klerikal. tsekkiläiset 17 7 radikal. tsekkiläiset 10 17 tsekkil. kansanpuolue — 4 tsekkil. ulkop. puolueid. 2 — _Tsekkiläisiä_ (sosialidem. lukuunottaen) 108 108

vapaamiel. slovenialaiset 6 4 klerikal. slovenilaiset 18 20 kroatialaiset 11 11 serbialaiset 2 2 _Eteläslaaveja_ 37 37

puolal. kansanpuolue 17 24 puolal. kansanvaltaiset 23 14 vanhoilliset puolalaiset 16 25 puolal. ulkop. puolueid. 2 2 _Puolalaisia_ (sosialidem. lukuunottaen) 78 83

nuorruteenilaiset 25 28 vanharuteenilaiset 5 2 _Ruteenilaisia_ (sosialidem. lukuunottaen) 32 31

Käydessäni kesällä 1907 edustajakamarissa merkitsin muistiin ilmoitustaululta seuraavat ryhmät: Sozialdemokratischer Verband, Solvenski Klub, Ruthenen (Rusky) Klub, Polnische Volkspartei, Deutsch-radikale Vereinigung, Christliche soziale Vereinigung, Klub ceskych agrarniku, Katolicko narod. Klub, Unione Italiana, Cezky sozialdem. Klub, Kolo Polskie, Cesky Klub, Deutsch-nationaler Verband.

[14] V. 1911; keisari kuoli 1917, hallittuaan yli 68 vuotta. Alempana mainittavan arkkiherttua _Frans Ferdinandin_ murha Sarajevossa kesällä 1914 tuli siksi kipinäksi, joka pani tuleen maailmansodan sytytyslangat. — _Suom._

[15] Mitä Sveitsiin tulee, on otettava lisäksi huomioon se tärkeä näkökohta, että aivan erityisenlaatuinen luonto täällä pitkän yhdyselämän aikana on painanut eri kansallisuuksiin määrätyn yhteisleiman ja siten jossakin määrin niitä muuttanut. Senvuoksi on Sveitsin problemi itse asiassa toinen kuin Itävallan, ja samalle tasolle voivat ne asettaa vain sellaiset, jotka määräävät kansallisuuden yksinomaan oman kielen perustalla.

[16] Pahin pulma Makedonian kysymyksessä on juuri se, että kansallisuuskartta ei ole valmis. Todellisista oloista on sangen vaikea saada selvää, kun kaikki tietolähteet ovat kansallispyyteiden hapattamat: kuhunkin kansaan kuuluvien lukumäärä vaihtelee suunnattomasti aina laskijan kansallisuuden mukaan. Luotettavinten tutkimusten mukaan ovat pääkansana bulgarialaiset; serbialaisia asuu niukasti Shar-dagin eteläpuolella, kreikkalaisia samoin Salonikin pohjoispuolella; mutta heillä on, samoin kuin bulgarialaisilla ja romanialaisilla (aromunilaisilla, valakkilaisilla) kouluja pyydyksinä kaukana asuma-alojensa ulkopuolella. Summittaisesti on koko väestö arvioitu noin 3 miljonaksi, joista 2 milj. slaavilaisia, 100 000 romanialaista sekä kreikkalaisia, turkkilaisia ja albanialaisia parisataatuhatta kutakin. Ks. tästä Weigand, Die nationalen Bestrebungen der Balkanvölker, 1898, Oestreich, Die Bevölkerung von Macedonien _Geogr. Zeitschrift_ 1905, Wirsen, Balkanfolken och stormakterna, 1909 (ss. 193—205), sekä Langhansin karttaa _Geographen-Kalenderissa_ 1905.

[17] Laskelman on tehnyt Raseri helmikuussa 1901 toimitetun väenlaskun nojalla. Hän arvioi Irredentan (Nizzaa lukuunottamatta) ainoastaan 1,3 miljonaksi, ja koko italialaisen heimon 36 miljonaksi. — Hasse on laatinut taulukon europalaisten valtioiden luonteesta kansallisuuskannalta ja asettanut ensi sijalle Italian ynnä Alankomaat, 99,8 prosenttia; hän ei siinä näy erottaneen enempää kuin n. 60 000 ulkolaisiksi Italiassa. Tässä taulukossa tulee kolmannelle sijalle Ruotsi 99,4, sitten Norja 98,7, Tanska 97, Ranska 96,7, Saksa 92,5, Suur-Britannia 84, Europan Venäjä 52,1 prosenttia. Ks. »Das deutsche Reich als Nationalstaat», 1905, s. 37.

[18] Ja Suomea. — _Suom._