Part 3
Brisbane julkaisi teoksensa 1840, ja se sytytti fourieristisen profeettahengen toiseen, ehkä vaikuttavimmin toimineeseen apostoliin, nimellä Horace Greeley. Yhdessä nämä molemmat alkoivat julkaista viikkolehteä joka kuitenkin jo kahden kuukauden kuluttua kuoli. Mutta parin vuoden päästä, kun Greeley oli perustanut Tribune nimisen päivälehden ja saanut sen leviämään noin 20,000 painoksena, ryhdyttiin siinä säännöllisesti levittämään Fourierin oppeja. Joka numerossa oli siinä yksi palsta fourierismia, jota tällöin tunnettiin Association liikkeen nimellä. Noin vuoden ajan oli tämä Tribune fourierismin asianajajana. Sitten perustettiin liikkeelle kokonaan oma äänenkannattaja, "Phalanx" niminen, jota 1845 seurasi "Harbinger"; se painettiin jo kuuluisalla Brook Farmilla, josta oli muodostettu fouristinen falanksi.
Koko liike alkoi sangen otolliseen aikaan. Vuonna 1837 oli Amerikassakin teollisuuspula mitä vaikeinta laatua, työt olivat seisauksissa, kurjuus ylimmillään. Koko talous ja teollisuusjärjestelmä näytti olevan kukistumaisillaan, valtion ja yksityisten armeliaisuushommat eivät suuria aikaan saaneet ja ihmisissä, ajattelevissa ihmisissä vakaantui arvelu että yhteiskunnallisen talousjärjestelmän koneisto oli kihnaantunut rikki ja uutta tarvittiin. Tämä selittää puolestaan fourierismin, samoinkuin muidenkin radikaalisten uudistusliikkeiden menestyksen tänä aikana.
Fourierismin apostolit olivat aikansa innokkaimmat. Mestarin luja luottamus ihanteeseen oli vallannut opetuslapsetkin; innostuttavat ponnistukset, jotka eivät saaneet "levätä eikä peräytyä", tulivat luonteen omaisiksi näille apostoleille, voiton varmuus oli ihmeen vankka ja sekä henkiset että aineelliset uhraukset olivat tavattomat. Kolmikertainen lunastuslause — "ihmisten yhteys oikeassa yhteiskunnassa, ihmisten ja Jumalan yhteys oikeassa uskonnossa, ihmisten ja luonnon yhteys luovassa taiteessa ja teollisuudessa" — se levisi kautta koko maan ja satoja tuhansia ihmisiä liittyi liikkeen innostuneisiin riveihin. Vuonna 1844 näiden "Associationistein" yhteinen edustajakokous pidettiin New Yorkissa. Siellä perustettiin varsinainen fourieristinen liitto, "National Confederation of Associations", jonka äänenkannattajaksi hyväksyttiin "Phalanx" lehti ja 18-henkinen toimeenpaneva komitea valittiin liiton asioita ajamaan. Samalla siellä julistettiin Fourierin Falanksit yhteiskunnallisten epäkohtien yleisrohdoksi ja niiden perustamista pidettiin liiton tärkeimpänä tehtävänä.
Fourier itse ei luottanut Falanksiensa menestymiseen pienoiskoossa. Hänen matemaattisesti tarkkojen laskujensa mukaan piti jäseniä olla vähintäin 1,500 — 2,000 ja pääomaa noin miljoona frangia, ja kaikista pikkuyrityksistä hän vakavasti varotti opetuslapsiaan. Brisbane kuitenkin oli liiaksi malttamaton odotellakseen näin suuria edellytyksiä ja siksi hän tinki mestarin vaatimuksista suuren osan pois, päätellen että 400 henkeä riitti falanksin muodostamiseen.
"Helpoimmin saattaa Associationin muodostaa siten", hän opetti, "että kehoitetaan 400 henkeä liittymään yhteen ja kukin ottaa 1,000 doll. arvosta osakkeita, mikä muodostaa 400,000 doll. pääoman. Osakkeen omistajat saavat neljänneksen Associationin koko tuotannosta eli voitosta; jos he haluavat, voivat he saada varman 8 prosentin koron. Tuhannen dollarin sijoitus tuottaa 80 doll. vuotuista korkoa. Tällä summalla Associationin tulee taata henkilölle asunto ja elanto; ja se voidaan tehdä. Rakennus voidaan pystyttää 150,000 dollarilla ja korko siitä 10 prosentin mukaan on 15,000 doll. Kun tämä summa jaetaan 400 joka on henkilöitten luku, saadaan 37,50 doll. vuodessa kutakin henkilöä kohti vuokraa. Muutamiin asuntoihin kuuluisi useampia huoneita ja ne vuokrattaisiin 100 doll. tai vähemmällä, joten noin puolet huoneista voitaisiin vuokrata 20 doll. vuodessa. Henkilölle, joka haluaisi elää mitä halvimmilla menoilla, jäisi vuokran suorituksen jälkeen vielä 60 doll. Kun 'Association' itse viljelisi hedelmänsä, jyvänsä, kasviksensa, karjansa j.n.e. ja kun se säästäisi tavattomasti polttoaineissa, keittäjäin lukumäärässä ja kaikessa muussa, voisi se halvinta täysihoitoa antaa 60 doll. vuodessa. Siten 1,000 doll. sijoittanut henkilö saisi varmasti käytettäväkseen mukavan huoneen ja täysihoidon korollansa, ja säästäen eläisi ja saisi lisäksi kaiken mitä ikinä voi tuottaa työllään. Hän saisi elää sitäpaitsi komeassa kauniiden peltojen ja puutarhojen ympäröivässä rakennuksessa".
Tämän kaavan mukaan innostuttiin Amerikassa fourierismia toteuttamaan. Aate oli kiihkoisalla voimalla levinnyt huonon ajan kiusaamiin kansan joukkoihin, jotka pääasiana pitivät päästä niin pian kuin mahdollista vapaan kilpailun taistelusta pois Falanksien yhteiselantoon. Tämä halu se voitti kaikki edellytysten ja mahdollisuuksien järjellisen punnitsemisen, ja Brisbanenkin tingityt vaatimukset tuntuivat jo liian suurilta. Missä vain fourieristinen aate oli muutamiakin kokoon tuonut, siellä jo Falanksi suunniteltiin ja toteuttamiseen käsiksi käytiin. Useimmissa tapauksissa pääoma oli sangen pieni, toisissa sitä ei ollut ollenkaan, mutta falankseja syntyi kaikkialle aivan kuin lehtiä puuhun lämpimän kevätsateen jälkeen.
Luonnollisesti ei ensimmäisiäkään Fourierin tarkoituksia tällä neuvoin voitu toteuttaa. Falanksit sijoitettiin useimmissa tapauksissa perkaamattomiin erämaihin, maa kiinnitettiin mahdollisimman korkeasta ja jäsenet, joilla ei aavistustakaan ollut uutisviljelyksestä, antausivat maata perkaamaan, kyntämään ja kylvämään. Teollisuustuotanto jäi hurskaaksi toivomukseksi tulevaisuuden varalle. Innostusta riitti tavallisesti niin kauan kuin kiinnitysvelan ensimmäiset sitoumukset lankesivat maksettaviksi. Silloin Falanksi melkein säännöllisesti luovutti omaisuuden alkunsa kapitalististen velkojainsa huostaan.
Kaikille ei kuitenkaan käynyt yhtä huonosti. Muutamain onnistui toteuttaa fouristiset aatteet laajemmallekin.
Ensimmäisenä fourieristisista yritelmistä on mainittava Pohjois-Amerikan Falanksi, joka eli kokonaista 12 vuotta.
Se perustettiin syyskuussa 1843 jolloin Falanksia varten valitulle alueelle New Jerseyn valtiossa muutti muutamia perheitä New Yorkista ja Albanysta. Seuraavana vuonna oli vakituisia asukkaita jo satakunta.
Alkuperäistä pääomaa oli tällä Falanksilla 8,000 doll. Sillä lähdettiin alkuun. Aluksi rakennettiin väliaikainen asuinrakennus, mutta se sangen pian vaihdettiin kolmikerroksiseen Palatsiin, jossa oli keskus ja toinen siipi, kumpikin 150 jalan pituiset. Monenlaisiin teollisuushommiin käytiin käsiksi heti alusta pitäen, muun muassa pienen puron varteen rakennettiin mylly, mutta pääelinkeinona oli kuitenkin maaviljelys. Noin 70 eekkeriä käsittävä kaksinainen hedelmätarha oli erinomaisessa kunnossa ja yleensä muutkin pellot ja niityt kelpasivat esimerkiksi naapureille. Falanksin omaisuuden arvo kasvoikin sentakia vuosi vuodelta. Jo 1844 se arvioitiin 28,000 doll. ja 1852 oli se noin 80,000 doll.
Falanksin asukkaiden enemmistö oli sivistynyttä hienostoa, mutta siitä huolimatta luistivat työt hyvin, varsinkin alkuaikoina. Ne järjestettiin melkein heti Ryhmä- ja Sarjajaon perusteelle ja palkka määrättiin työn mukaan. Raskaasta ja vastenmielisestä työstä maksettiin korkein palkka, hauskasta ja kevyestä alin. Tiilen tekijät esimerkiksi saivat 10 senttiä tunnilta, maatyön tekijät 8 senttiä, lääkäri sai vain 6 ¼ senttiä tunnilta. Paitsi noita säännöllisiä palkkoja maksettiin vielä ylimääräisesti erikoiskyvyistä sekä Falanksin asian johtamisesta. Niinpä esim. rakennusryhmän päällikkö, jonka tuli määrätä, suunnitella ja johtaa työt omalla työalallaan, sai tavallisen palkkansa lisäksi 5 senttiä tunnilta korvaukseksi johtokyvystään.
Jäsenillä oli täysi oikeus itse valita työnsä ja määrätä oma työaikansa. Heidän työnsä merkittiin heidän tililleen ja kerran kuukaudessa oli yleinen maksupäivä. Kunkin vuoden lopussa jaettiin sitten varsinaiset voitto-osingot. Työn osuus nousi tällöin noin 13 doll. ja kapitaalin noin 5% sijoitetusta kapitaalista.
Suuria eivät yhteiskunnan jäsenten tulot näinmuodoin olleet, mutta elantokin oli jotenkin helppoa. Palatsissa maksoi kaikilla mukavuuksilla varustettu huone vain 12 doll. Vuodessa. Ruokaa sai tilauksen mukaan. Kahvi maksoi ½ senttiä kuppi, voi ½ senttiä, liha 2 senttiä j.n.e. Kunkin jäsenen tuli maksaa tämän lisäksi 36 ½ senttiä viikossa ruokailuhuoneen käyttämisestä. Kukin jäsen piti mukanaan kirjan johon ruuan tarjoojat merkitsivät kunkin ruoka-annoksen, ja kuukausitilissä ne tasattiin.
Elämä Falanksissa oli siellä kävijäin kertomusten mukaan erittäin hauskaa. Kun päivän työt olivat suoritetut, vietettiin iltaa lukemalla, soitolla ja tanssilla. Asukkaat olivat kaikki "maailmallista" väkeä, itsensä kiduttamista varten ei sitä oltu perustettu, ja kaikin neuvoin koetettiin elämä muodostaa niin onnelliseksi kuin mahdollista. Kaikesta huolimatta oli onni ja hauskuus kuitenkin vain pintapuolista laatua. Se tarvitsi voimassa pysyäkseen koko joukon ulkopuolista osanottoa ja kannatusta. Ensi vuosina sitä olikin paljon tarjolla, kun fourierismin ystäviä tavan takaa kävi Falanksissa vierailulla ja mukanaan toi sitä innostuttavaa tuulahdusta mitä liike ulkomaailmassa silloin vielä nautti. Mutta fourieristiset kokeilut muualla kukistuivat vähitellen, innostus ja usko liikkeen parantavaan voimaan laimentui yhä enemmän, ja kun Pohjois-Amerikan Falanksikaan ei kyennyt aineellisia etuja parantamaan erityisemmässä määrässä, alkoi jäsenistössä vähitellen itää kaipaus takaisin vapaan kilpailun taisteluun ja niihin aineellisiin mahdollisuuksiin mitä vapaa kilpailu kullekin yksilölle antoi, joskin vain harvoille onnistumiseen asti. Tämä kaipaus alkoi ensiksi synnyttää hallintoriitoja, sitten jo napinaa liian vähäisten ansioitten johdosta, ja joskaan ei yleisesti puhuttu Falanksin hajoittamisesta, kyti se ajatus kuitenkin jo enemmistön mielissä. Syyskuussa 1854 paloi Falanksin mylly joka oli tullut maksamaan noin 12,000, doll. ja se tapaus vihdoin tuotti ilmoille nämä ajatukset. Vaikka uuden myllyn rakennusrahat auliisti tarjottiin Falanksin ulkopuolelta lainaksi, esitti joku kuitenkin että myllyä ei rakennettaisi, vaan hajoitettaisiin koko yhteys. Esitys tehtiin aivan äkkiä; sittenkään se ei herättänyt mitään hämmästystä, vaan ryhdyttiin esityksestä äänestämään. Ja ulkopuolisten suureksi ällistykseksi taukosi Pohjois-Amerikan Falanksi täten toiminnastaan. Sen omaisuus myytiin pakkohuutokaupalla ja osakkeen omistajat saivat 66 senttiä dollarista.
Fourieristisista kokeiluista kuuluisin oli Brook Farm niminen noin 200 eekkeriä sisältävä maatila Bostonin lähistöllä. Alkuperäisesti se ei ollut mikään fourieristinen Falanksi, vaan erään joukkokunnan koti, joka joukkokunta tunnettiin nimellä "Transcendental Club", se on "Yläilmalaisten Yhdistys". Tähän yhdistykseen kuului joukko innottelevia haaveilijoita jotka tavan takaa kokoontuivat toistensa koteihin pohtimaan "kaikkia mahdollisia ja mahdottomia probleemeja filosofian, politiikan ja uskonnon aloilta", kuten Hillquit sanoo. Haaveilujensa takia heitä pilkallisesti ruvettiin sanomaan "yläilmalaisiksi", ja he sen omaksuivat kunnianimenä, sillä he uskoivat, "oikeuden järjestykseen joka on ulkonaisten aistimien ulottuvaisuuspiirin yläpuolella". Yhdistys julkaisi "The Dial" nimistä aikakauslehteäkin, jossa terävästi kirjoiteltuja artikkeleita ilmestyi ihmisolemuksen ja elämän tarkoituksesta ja suhteesta maailman kaikkeuteen.
Tämä piiri pysyi kauan aikaa omien mietelmäinsä ja ajatelmainsa kehyksissä pyrkimättäkään varsinaisesti fourieristisen liikkeen yhteyteen. Vuonna 1840 George Ripley, yhdistyksen varsinainen sielu, rupesi puuhaamaan erinäistä siirtolaa "yläilmalaisille". Keväällä 1841 valittiin ylläoleva maatila sellaiseksi siirtolaksi ja sen nimeksi pantiin "Brook Farm, maanviljelys ja kasvatuslaitos", ja sen tarkoitusta selitettiin perustuslakien johdannossa seuraavaan tapaan:
"Voimakkaammin edistää inhimillisen sivistyksen suuria tarkoituksia, muodostaa elämän ulkonaiset olosuhteet viisauden ja puhtauden perusteella, istuttaa oikeuden ja rakkauden periaatteet yhteiskuntajärjestöömme jumalallisen sallimuksen lakien kanssa sopusoinnussa, perustaa veljellisen yhteistoiminnan järjestelmä itsekkään kilpailujärjestelmän tilalle" j.n.e.
Itse peruslaissa määrättiin että siirtolan omaisuus oli oleva osakeyhtiöllä jonka osakkeitten nimellisarvo oli 100 doll. Kullekin jäsenelle taattiin työtä kunkin kykyjen ja halun mukaan. Kaikesta työstä oli oleva yhtäläinen korvaus, kapitaalille myönnettiin 5 % korko, työpäivä korkeintaan 10-tuntinen, alle kymmenen ja yli 70 ikävuoden oleville vapaa toimeentulo, samoinkuin kaikille sairaille ja työhön kykenemättömille. Kasvatus, lääkärinapu ja kirjasten ja kylpylaitosten käyttö taattiin jokaiselle vapaaksi.
Siirtolan hallinto oli oleva neljän kolmihenkisen komitean käsissä, jotka edustivat yleistä hallintoa, maanviljelyshallintoa, kasvatushallintoa ja raha-asiain hallintoa.
Koululaitos oli siirtolasta tärkein. Se oli neliosastoinen: pikkulasten koulu alle kuusivuotiaille, alkeiskoulu 6-vuotiaille, valmistava koulu korkeampia tutkimusaloja tavoitteleville ja 6-vuotinen kurssi yliopistoon aikoville.
Brook Farm oli siis vakaasti taipuvainen fourierismiin, vaikka sen perustajat eivät pitäneetkään itseänsä fourieristeina. Ajan henkisten rientojen sieluna kaikkialla oli Brisbanen loihtima yhteiskunnallinen uudistusliike eivätkä "yläilmalaisetkaan" voineet sen vaikutuksista päästä. Siirtolan jäsenistö, vaikka olikin harvalukuinen taisteli monenlaisia vaikeuksia vastaan sangen urhoollisesti. He osasivat säilyttää pitkän aikaa ihanteellisen innostuksensa asiansa suuruuteen ja oikeuteen ja heillä oli ulkopuolella runsaasti ystäviä. Kristillinen uskonto oli korkeassa arvossa, mutta mitään ahdasta lahkolaisuutta ei ilmennyt heidän joukossaan. Itse Ripley oli pappismies, ja hänkin käsitti kristillisyyden käytännöllisesti, yhteisteollisuus oli keskinäistä auttamista kuorman kantamisessa. Fourieristinen liike oli kuitenkin siksi voimakas että kaikki yhteiskunnalliset parannusyritelmät kohdistuivat siihen liikkeeseen, eikä "yläilmallisten" onnistunut mainittavassa määrässä kartuttaa jäsenistönsä lukua. Kolmen vuoden kuluttua oli Brook Farmin asukasluku vielä sadan alapuolella. Tämä seikka se pääasiassa lienee vaikuttanut että "kaikki havainnot olivat osottaneet totuudeksi Fourierin käytännöllisen järjestelmän" ja että Brook Farmin johtajat 1844 julistivat siirtolansa fourieristiseksi Falanksiksi. Fourierin järjestelmä otettiin käytäntöön, hallinto muodostettiin uudelleen ja Ryhmät ja Sarjat alkoivat työskennellä makujen ja keskinäisen myötätuntoisuuden perusteella.
Tämä askel saattoi Brook Farmin koko fourieristisen liikkeen keskukseksi. Liikkeen äänenkannattaja "Harbinger" muutettiin siirtolaan ja sieltä käsin alettiin varsinainen lähetystyö ulkopuolelle. Ja siirtolan aineelliset asiat näyttivät varmoin askelin yhä paranevan; väkiluku lisääntyi, alinomaa tuli uusia jäsenhakemuksia, teollisuusyrityksiä laajennettiin ja ruvettiin rakentamaan suurta palatsia. Fourieristinen liike näytti Brook Farmissa jo todistavan maailmalle mestarin erehtymättömän laskutaidon sekä niiden epäilysten tehottomuuden jotka väittivät että korkeakirjallinen sivistys ei pysty ylläpitämään raakaa työtä vaativaa siirtolaa. Toivo asui ja eli Brook Farmilla.
Mutta sittenkin se oli pintapuolista, hiekalle rakennettua.
Myrskyssä se ei kestänyt.
Komea rakenteilla oleva Palatsi syttyi eräänä kevätiltana 1846 tuleen ja siinä paloi myös 7,000 dollarin arvon mukana Brook Farmin valheellisesti vakava perus. Myötäkäymisen päivinä oli into laimennut, kapitalismin vapaa kilpailu houkutteli alituisesti yksilöllisillä pettävillä mahdollisuuksillaan. Hiukan toista vuotta koettivat innokkaimmat vielä ponnistella, mutta turhaan. Vastoinkäymiset olivat vieneet uskon yhteisonnen mahdollisuuteen ja seuraavan vuoden syksynä riutunut Falanksi menetti kaiken merkityksensä Kirkollinen orpokoti on nyt paikalla opettamassa kaiken maallisen turhuutta pienokaisten maallista tietoa janooville sieluille.
Fourieristisista kokeiluista on kolmannella sijalla vielä mainittava Cerescon siirtola eli Wisconsinin Falanksi. Se ansaitsee mainitsemista etupäässä sentakia että siellä käytännöllisyys otettiin pääasiaksi ja jätettiin filosofiset mietiskelyt sikseen.
Wisconsinin Falanksi perustettiin 1844 Fond du Lac kauntissa. Parisen kymmentä Fourierin aatteisiin innostunutta miestä läksi sanotun vuoden keväällä Wisconsinin sydänmaille jossa he ostivat ison maapalasen käteisellä rahalla ja perustivat Ceresco nimisen siirtolan. He laativat itsellensä tarkat säännöt ja laillistivat Wisconsinin Falanksin nimisenä yhdyskuntana. Kun koko paikkakunnalla ei paljon muita ollut kuin fourieristeja, saivat he käytettäväkseen paikkakunnan valtiolliset ja kunnalliset oikeudet joita he myös ymmärsivät hyväksensä käyttää. Kolme vanhinta jäsentään he valitsivat rauhantuomareiksi, kolme jäsentään he lähettivät valtion senaattiin ja yksi heikäläisistä kerran pyrki valtion kuvernööriksikin silloisen "Free Soil" puolueen vaalilistalla, mutta joutui tappiolle.
Työssään he olivat uutteria ja kohottivat siirtolansa omaisuutta siten melkoisesti. Sarja- ja Ryhmäjärjestelmää he eivät noudattaneet, mutta pysyivät muuten tuotannon tulosten jaossa niin lähellä kuin suinkin Fourierin ajatuksia. Keskimääräinen palkka oli 6 — 7 senttiä tunnilta ja asunto ja ruoka y.m. tarpeet maksoivat 60—70 senttiä viikolta. Jäseniä yhdyskuntaansa valitessaan he pitivät silmällä hakijan varallisuutta ja ruumiillista kykeneväisyyttä. Aineellinen menestys Falanksilla sentakia olikin koko hyvä, mutta henkinen ei kehumista kestä. Kirjastoa ei heillä ollut eikä mitään muutakaan henkisten tarpeitten tyydyttämistä varteen otettu.
Keskinäiset riidat ja innostuksen puute Wisconsinin Falanksinkin lopulta sortivat. Yhdyskuntaan muodostui kaksi puoluetta; toinen, hiukan vanhempi, vaati yhteiselantoa, toinen taas yksityistä. Yhteiselannon kannattajat olivat kaiken aikaa voitolla, mutta yksityiselannon puoltajat eivät enemmistön tahtoon taipuneet. Lopulta sitten päätettiin palata takaisin maailmaan, ja jonkinlaista tyytyväisyyttä lie kokeilijoille tuottanut se seikka että kun yhdyskunnan omaisuus myytiin huomattiin että osakkeen omistajat saivat takaisin pääomansa ja vielä kahdeksan prosentin koronkin. Wisconsinin Falanksi yksin fourierististen kokeilujen joukossa osottaa aineellista voittoa.
Muista fourieristisista kokeiluista ei ole suuria sanomisia. Pennsylvanian karuilla vuorimailla tapahtui useita kokeita, samoin New Yorkissa ja Ohiossa. Mainittava on myös Michiganin Alphadelphia Falanksi, joka toista vuotta kuolemata pakoili ja jonka onnistui jäsenlukunsa kohottaa aina 1,200 asti. Kaikkien pääpiirteet olivat samat: tavaton innostus perustettaessa jota kesti niin kauan kuin oli huomattu että ponnistukset olivat liian raskaita ja tulokset liian pieniä. Ihmisillä on erinomainen taipumus syyttää toisiaan yhteisistä vastoinkäymisistä, ja niin olivat vastoinkäymiset alituisten riitojen lähteinä. Fourieristisia Falankseja lasketaan kaikkiaan olleen puolisen sataa Amerikassa ja jokaisella niistä oli samallainen loppunsa. Suuret taloudelliset häviöt, jotka asian uurastajat saivat kärsiä, koituivat voitoiksi vapaan kilpailun yritteliäille keinottelijoille, jotka osasivat hedelmät niittää fourieristien vaivalloisista kylvöistä. He niistä yritelmistä hyötyivät, kommunistiset haaveilijat hävisivät. Ja aineellinen häviö oli pientä henkiseen verraten. Sillä tappioitten katkeruudet johtivat joko epätoivoon tai itsekkäiseen välinpitämättömyyteen. Myöhempinä aikoina tapaamme fourieristisen liikkeen, inhimillisen vapauden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien liikkeen eturivin miehiä itse sydämmettömässä nylkemis- ja riistämistoimissa, näemme heidän julkisuuden miehinä taistelevan vanhoillisuuden ja kapitalismin pääleireissä yhä nousevan köyhälistön vapautusliikettä vastaan, jonka hyväksi he nuoruutensa tanakimman tarmon ja intohimoisen innostuksensa ovat uhranneet. Ja me näemme itse jäntevyyden, itse tarmokkuuden, Fourierin suurimman opetuslapsen Brisbanen katselevan alati epäillen, joskin myötätuntoisena valtavata työväenliikettä, joka kuitenkin alati saavuttaa voittoja hänen saarnaamiensa tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.
Epätoivon ja pohjattoman itsekkyyden lähteinä me usein löytäisimme koko kasan pettyneitä ihanteita ja toiveita.
Fourierin puolustukseksi on kuitenkin sanottava että hänen Falanksejansa ei milloinkaan ole koetettukaan toteuttaa sillä tavalla kuin hän itse tarkoitti. Käytäntö ei siis oikeastaan ole suoranaisesti todistanut hänen Falanksiensa mahdottomuutta. Mutta se mahdottomuus on kuitenkin todistettu, sillä käytäntö on todistanut sen että ihmisriistäminen ei ennen lopu kuin se riistämisen kautta saavutettavissa oleva yksilön hyöty on tehty mahdottomaksi.
Robert Owen.
Suurista haaveilijoista oli Robert Owen epäilemättä lähimpänä niin sanoaksemme käytännöllistä yhteiskunnallista totuutta. Häntä useat pitävät nykyaikaisen sosialismin varsinaisena isänä, ja varmaa onkin että tieteellisen sosialismin järjestäjät Marx ja Engels häneltä saivat paljon vaikutelmia.
Robert Owen syntyi 1771 Newtownin kylässä Skotlannissa köyhistä vanhemmista. Hänen opillinen kasvatuksensa rajoittui sangen vähään, sillä jo 11 vuotiaana hänen oli lähteminen kauppapalvelukseen Lontooseen. Hänen luontaisia ominaisuuksiansa jo tällöin olivat tavaton järjestämiskyky, uupumaton uutteruus, erinomainen huomiokyky varsinkin ihmisluonteisiin nähden ja syvä myötätuntoisuus kaikkia kovaosaisia kohtaan. Nämä ominaisuudet täydensivät hänen puutteellisia alkeistietojaan ja loivat hänelle loistavia mahdollisuuksia liike-elämässä.
Jo poikasena hän alkoi tekemään havaintoja elämästä ja yhteiskunnasta, ja jo nuorena hänellä oli niissä asioissa vakaumus, jolle hän uskollisena pysyi koko elämänsä ajan. "Ihmisestä tulee kurja, julma raakalainen, ihmissyöjä tai korkeasti sivistynyt ja hyvä olento riippuen niistä olosuhteista joiden alaiseksi hän syntyessään joutuu". Se oli hänen elämänkäsityksensä juuri. Rohkeasti hän teki väitöksensä. "Ihmisluonne on alkuperältään hyvä ja sitä voidaan harjoittaa, kasvattaa ja muodostaa syntymästä alkaen sillä tavoin että kaikkien lopulta on tultava sopusointuisiksi, hyviksi, viisaiksi, terveiksi ja onnellisiksi. — — — Ihmisluonteen muodostavat häntä ympäröivät olosuhteet, eikä hän siis ole sovelias enemmän ylistykselle kuin moitteellekaan, ja jokainen yleisluonne voidaan maailmalle lähettää joko hyvänä tai pahana käyttäen keinoja jotka suureksi osaksi ovat inhimillisten hallitusten käytettävissä".
Jo tällöin siis Owen viittaa hallituksella olevan velvollisuuksia joita ei vielä oltu velvollisuuksiksi tunnustettu. Yhteiskunnan oma syy oli että sen jäsenissä oli huonoja luonteita, yhteiskunnan itsensä oli parannettava olosuhteet, jotka ihmisistä loivat huonoja luonteita. Mutta hän ei pysähtynyt vielä tähän. Owen käsitti että kaikki elämän ilmiöt olivat siksi riippuvaisia toisistaan että jos johonkin niistä koskee, täytyy kaikkia järkäyttää. Ja pysyen uskollisena omalle vakaumukselleen hän rohkeasti tuomitsi "kaikenlaisen uskonnon jota tähän asti on ihmiselle opetettu". Sen hän teki aikana jolloin hän itsekin uskoi olevansa sivistyneen maailman huomatuin henkilö ja "vaikutusvaltaisin brittiläisen kabinetin ja hallituksen enemmistössä".