Part 2

Saint Simonin opin pääytimenä oli vapaus, elämisen, olemisen ja kehittymisen vapaus. Jokaiselle yksilölle tuli tämä täysi vapaus taata ja orjuus oli kaikissa muodoissaan perinpohjin hävitettävä. Tähän asti oli ihmisten kesken ollut vallitsemassa riistämisjärjestelmä, ihmiset olivat lähimmäisiänsä ryöstäneet ja nylkeneet, veli oli veljeänsä orjana pitänyt, ensin henkiorjana, sitten maaorjana. Kun niistä muodoista oli päästy oli luotu uusi orjuusmuoto; palkkaorja joutunut nyljettäväksi, jäänyt vaille inhimillisen vapauden edellytyksiä. Ja kuitenkin oli ihmisille varsinaisesti riistettäväksi annettu luonto kaikkine rikkauksineen, elantolähteineen. Luontoa yksinomaan tuli ihmisen pitää vallintansa alaisena, siitä oli itsekunkin toimeentulonsa otettava, ei siten että toinen ihminen pakotetaan raatamaan toisen puolesta jonkilaisessa orjuusmuodossa, vaan siten että ihmisten yhteyden voimalla pakotetaan luonto antiansa luovuttamaan koko ihmissuvun yhtäläisellä oikeudella nautittavaksi. Siinä yhteistyössä jokaisen yksilön tulee suorittaa osansa, ei ketään toista orjuuttaa, sillä työnteko on jokaisen ihmisen syntyperäinen velvollisuus. Rikkauden etuoikeudet ovat perinjuurin hävitettä, varsinkin perintöoikeus joka tyhmyristäkin tekee mahtavan. Jokaisen vainajan perut hallintovalta ottakoon huostaansa ja kaikki ihmiset kukin kykynsä mukaan niistä tulkoot osallisiksi.

Ja samalla tavalla kuin luonnonriistämisen kaikkialla tulee astua ihmisriistämisen tilalle, täytyy hallituksenkin perusteet kokonaan muuttaa. Hallituskin on tähän asti ollut ihmisten vapautta rajoittamassa, harjoittanut orjuuttamisvaltaa ihmisten yli; siitä on tehtävä loppu ja hallituksen tulee hallita vain asioita, mutta jättää ihmiset rauhaan. Tuotanto kaikkine syrjähaaroineen kuuluu hallituksen johtopiiriin, muu ei. Sotajoukko ei saa olla minään herrauden perusteena, teollisuus ja tiede ovat sen määrääjinä, kyky ja nero oikeita valtiaita.

Ja yhtä vähän kuin sotajoukko, saapi uskokaan olla minään tekijänä yhteiskunnassa. Kristillisen uskonnon tulee suuntautua kurjuutta poistamaan ja kurjalistoa kohottamaan sekä aineellisesti että henkisesti. Uskonnon päätarkoituksena tulee olla hengen ja lihan yhdistäminen sopusointuun, niiden keskinäisen vastakkaisuuden hävittäminen. Sen sopusoinnun on kristinusko hävittänyt, ja siksi täytyy uskonnon se uudelleen rakentaakin ja tavoittaa ihmiskunnalle onnea jo täällä maan päällä.

Saint Simon oli toisia utopisteja siis koko joukon edellä siinä suhteessa että hän ymmärsi kuitenkin eri historiallisten kehitysasteitten oikeutuksen, ymmärsi keskiajan välttämättömyyden, ymmärsi maaorjuuden olevan henkiorjuutta edellä ja jälleen palkkaorjuuden ylempänä maaorjuutta. Entisyyden hän käsitti olevan pohjana tulevaisuudelle, ja nykyisyyden voitot olivat ehdottomasti säilytettävät, ne vain vaativat uutta järjestystä ollakseen siunauksellisia. Ja se uusi järjestys oli aikaansaatava yhteiskunnassa, hän ei tavoitellut korpimaita koekentäkseen. Itse asiassa hän oli vallankumouksen miehiä, vetosi kuninkuuden velvollisuudentuntoon asiassansa, naivisti kyllä edellyttäen että valtaistuimellakin voisi asustaa itsekkyydestä vapaa oikeus. Siinä uskossansa, mutta näkemättä mitään käytännöllistä tulosta, hän kuoli 1825 pienen oppilasparven ihailemana.

Saint Simonin oppisuunta ei ollut pitkäikäinen. Luonnollisesti ei kehittymätön köyhälistö, joka vasta silloin vuosituhansia torkuksissa oltuaan tietämättömyyden yössä alkoi osottaa heräämisoireita, hänen oppejansa omaksunut, eipä niitä tuntenutkaan. Porvariston valistunein osa häntä kannatti. Hänen oppilaistaan on etupäässä mainittava Bazard. Hän se järjesti ja kehitti Sain Simonin opit yhtenäisiksi, vaati jo että valtion on tuotantokeinot otettava haltuunsa ja johti mestarin luoman järjestelmän poliittisen puoluetaistelun häläkkään. Tarkoituksena hänellä oli luoda vankka puolue yhteiskunnassa joka sitten pakottaisi hallituksen ottamaan käytäntöön uuden järjestelmän. Se homma ei kuitenkaan menestynyt, sillä koko oppisuunta pirstausi pian kahtia. Enfantin, muuan toinen Saint Simonin oppilas, läksi nimittäin mestarin mielipiteitä kehittämään toiseen suuntaan. Hän otti lähtökohdakseen Saint Simonin mielipiteet lihan ja hengen sopusoinnusta ja muodosti niiden pohjalle jonkinlaisen uskonnollisen lahkokunnan, joka saarnasi lihan eli aistillisuuden vapaata tyydytystä, jonkinlaista "vapaata rakkautta" ja tuomitsi avioliiton hyljättäväksi. Tämä aistillisuuden uskonto, jota joskus näkee selitettävän Saint Simonin koulukunnan varsinaiseksi perusteeksi — tietysti aivan väärin, koska sen ei saata sanoa siihen varsinaisesti kuuluvankaan — yhdessä Enfantinin mukaansa tempaavan olennon keralla, lienee vaikuttanut hetkellistä hurmausta koulukunnassa. Enfantin oli kiihkoilija, mutta järkiperäinen laskumies, osasi ennakolta arvata liikkeittensä seuraukset. Bazard jäi valtiollisille uudistushommineen tappiolle koulukunnassa ja sortui kohta sen jälkeen kuolemaan pettymystensä uhrina.

Enfantinin voitto merkitsi kuitenkin kuoleman iskua koko suunnalle. Järkevimmät ja uskonnollisista kiihkoiluista vapaat vetäytyivät liikkeestä pois, ja koko liike suistui perikatoon, kun hallitus hiukan alkoi sitä ahdistaa. Toiset jäsenistä alentuivat pörssikeinottelijoiksi, mammonan palvelijoiksi, vakaumukseltaan vankimmat yhtyivät Fourieriin.

Oppisuunnan apostoleista on vielä mainittava Buchez, Bazardin asetoveri. Enfantinin voiton jälkeen hän varsinaisesta koulukunnasta erosi ja alkoi yhteiskunnallisella alalla toimia työväen yhteyksien hyväksi. Työväestön tuli muodostaa tuotantoveljeskuntia, ei siinä mielessä että työväestön jäsenistä tulisi isäntiä, vaan siinä että työväestö kokonaan pääsisi palkkaorjuudesta. Näiden veljeskuntain voitosta vissi osa tuli luovuttaa "jakamattomaan pääomaan", jonka ympärille siten vähitellen koko työväestö kertyisi itsenäisiksi tuottajiksi. Hänen oppiinsa sisältyi sen ohessa ihmisen kehittyminen siveellisesti täydelliseksi, joka tapahtuisi siten että ehdottomasti noudatetaan kristillisyyden siveysvaatimuksia sellaisina kuin ne katoolilaisessa kirkossa esiintyvät. Buchezin oppisuunnalla on kyllä merkityksensä juuri näiden tuotantoveljeskuntain takia, koska ne ovat Ranskan työväestössä herättäneet voimakasta yhteenkuuluvaisuustunnetta.

Saint Simonin oppisuunnalla ei käytännössä ollut siis hetikään niin suurta merkitystä kuin toisilla haaveilijoilla. Mestarin kuoltua koko aate lamautui. Mutta yhteiskunnalliseen ajattelemiseen ovat hänen mielipiteensä sangen suuresti vaikuttaneet, ja jo se seikka, että hän kapitalistisen tuotantojärjestelmän syntyessä oli niin paljon yläpuolella aikalaisiaan että näki sen suuret varjopuolet, on omiansa kohottamaan Saint Simonin viime vuosisadan suurmiesten joukkoon. Se kiroleima, minkä kirkollisporvarillinen yhteiskunta-aines on häneen painanut, poistuu väkisinkin heti kun yhteiskunnan muuttumattomuuden valheoppi ennakkoluulona hyljätään. Ja nyt se jo alkaa olla hylkytavaraa — 100 vuotta Saint Simonin kuoleman jälkeen.

Charles Fourier.

Saint Simon oli syvämietteinen ajattelija, Fourier repivä arvostelija, mutta myös haaveilija tämän sanan täydellisimmässä merkityksessä.

Charles Fourier syntyi 1772. Hän oli kauppiaan poika ja itsekin kauppias, vaikka ei koskaan liene pitkälle kehittynyt tässä "jalossa valehtelemistaiteessa", kuten hän ammattiansa varsin vähän kunnioittaen sitä nimitti. Sitä innokkaammin hän harrasti maantiedettä, tähtitiedettä, kemiaa ja fysiikkaa ja kiinnitti kaupparetkillänsä paljon enemmän huomiota yhteiskunnallisiin olosuhteisiin kuin "valehtelemiseen". Vuonna 1820 hän kokonaan antausi yhteiskunnallisten ja filosoofisten ongelmain tutkimiseen, kehitti omituista maailmankatsomustaan, rakenteli tuulen tupia ja uskoi niihin ehdottomasti. Ja tässä uskossa vähääkään horjumatta hän vuonna 1837 kuoli yhtä köyhänä kuin Saint Simon ja tuhannet muut, joille yhteiskunta vain tylyä puoltaan kääntää, kun eivät sen mieliksi ajatella tahdo.

Pitkä kokemus kauppaliikkeessä oli perehdyttänyt Fourierin liike-elämän salaisuuksiin ja hän selvästi sai kokea sen pohjattoman ristiriitaisuuden mikä oli olemassa todellisuuden ja sen ihanteellisuuden välillä jota uusien olosuhteitten tuloksena oli saarnattu. Hän näki ja koki, miten valtiomiesten kaikki valtioviisaus kehittyi yksinomaan porvarillisten tuotantoa edistämään, miten suuret kaappaukset, mannermaan sulkemiset [Napoleonin toimenpide. Tarkoitti kaikkien Europan valtojen yhtymistä liittoon joka pitäisi Europan mantereen suljettuna Englannin tuotteilta. Yritys meni myttyyn.] sodat ja armeijain varustamiset tapahtuivat vain valtaan päässeitten kapitaalin omistajain hyödyksi, vaikka niille koreasti annettiin kansan hyödyttämisen leima. Terävämmin hänen arvostelunsa sen takia iski olosuhteisiin joihin oli suuren vallankumouksen kautta päästy. Hän repäsi pirstoiksi koko sen valheverhon, joka oli todellisuuden eteen pingotettu ja jonka takana kansa yhä odotti niitä ihanteellisia onnen oloja mitä sille oli lupailtu ja ennusteltu.

Reposteltuaan rikki kapitalistisen yhteiskunnan ihanteellisuuden, Fourier ryhtyi luomaan uutta. Mielikuvituksensa koko voimalla hän antausi tulevaisuuden unelmoihin, rakensi uuden yhteiskunnan pienimpiäkin yksityiskohtiaan myöten, teoreettisesti nerokkaan, matemaattisesti tarkan. Mikään ei unohtunut, ja koko maailman tulevaisuus oli hänellä yhtä varmana, yhtä ehdottomana kuin puutarhurille on se hedelmä minkä hänen istuttamansa taimi tulevaisuudessa kantaa. Varmempanakin, sillä Fourier ei tyytynyt ainoastaan hedelmään, hän määräsi ennakolta puunsa joka haaran, oksan ja joka lehdenkin.

Fourierin lähtökohtana ei ole omaisuuden epätasaisuus — sen edellyttää hänen järjestelmänsäkin — eikä yleinen köyhäin kurjuus, kuten utopisteillä tavallisesti, vaan hän teroittaa pääasiallisesti tuotannon mahdotonta suuruutta ja siinä vallitsevaa anarkiaa, sekamelskaa, joka vaikuttaa että koko toivottu ihannemaailma on pirstoiksi särkynyt ja työn asema tuotannossa on kokonaan väärässä suhteessa. Ei hän liioin vetoa ihmisten tunteisiin, ei sääliväisyyteen eikä armeliaisuuden harjoittamiseen. Ihmisen omat aineelliset edut hän vetää esille, vaatii järjestystä yhteiskunnassa ja tuotannossa sopusointua, ei sentakia että siveellinen ja jumalallinen oikeus olisi sitä pyytämässä, vaan siksi että järjestys kaikille ihmisille tuottaa sen mitä nyt ei ole kellään ja että tämä oikeus on järjestyksen välttämätön seuraus. Jumala on maailman kaikkeuden luonut sopusointuiseksi, hän opettaa, ja tämän kaikkeuden eri yksityiskohtien välillä täytyy sentakia vallita sopusointuinen suhde; elävä ja kuollut (liikkumaton) luonto, ihminen, Jumala, maailma ja yleensä kaikkeus, universumi, on sopusoinnussa keskenään. Ja sama on laita ihmisten halujen ja taipumusten, niitäkään ei ole tukahuttamista varten luotu, vaan päinvastoin vapaata järkevätä käyttöä varten. Ihmisen intohimot, halut ja taipumukset eivät siis millään tavoin ole paheina yhteiskunnassa, kun vain yhteiskunnan olot ovat oikein järjestetyt. Ja yhteiskunnan tulee ensi kädessä taata jäsenilleen näiden intohimojen, halujen ja taipumusten vapaa tyydytys.

Mitkä sitten ovat ihmisen intohimot?

Tarkasti luokittelee Fourier ne, löytää ihmisestä kaksitoista eri intohimoa, jotka kolmeen eri osastoon jaettuina lajitellaan seuraavasti (Brisbane: Social Destiny of Man.):

Viisi tunneintohimoa:

Näkö Kuulo Haju Maku Tunto

Neljä mieltymysintohimoa:

Ystävyys Rakkaus Kunnianhimo Isällisyys

Kolme johtavaa intohimoa:

Kilpailu Vaihtelu Yhdistely

Ensimmäinen intohimojen osasto, jos niitä oikein käytetään, saavat aikaan ihmiskunnassa hienoutta, taideaistia, terveyttä, iloa ja elämänhalua. Toinen joukko jälleen jalostaa ihmisten keskinäisiä suhteita, luo sopusointua, tasapainoa rakentaa. Kolmas intohimojen osasto, Fourierin itsensä keksimä, on vaikuttavana tekijänä tuotannossa. Eri tuotantokuntain välinen kilpailu vaikuttaa oikein käytettynä mitä paraimpain tuotteiden syntymiseen, kiihoittaa parannuksien toimeenpanemiseen tuotannossa ja on keksimiskyvyn alituinen vaikutin ja ehtymätön lähde. Vaihtelu jälleen hävittää yksitoikkoisuuden joka nykyisessä työjärjestyksessä vallitsee ja tekee työn huvittavaksi, viehättäväksi, sellaiseksi jota kaipaa ja joka tuottaa tyydytystä. Yhdistelyn intohimo vihdoin täydentää työstä lähtevän nautinnon. Se merkitsee useammanlaisen halun tyydyttämistä yhdellä kertaa, esimerkiksi mieluisan toverin seurassa ihanan musiikin kuulemista ja ehkä vielä taiteen katselemista. Tuotantoon sovitettuna se on mieluisan työn suorittamista toverien seurassa joihin on sydämmellään kiintynyt.

Kun näiden intohimojen vapaa tyydytys taataan varmaksi, on tuloksena "Ryhmien" ja "Sarjojen" muodostuminen. Ryhmä on Brisbanen määritelmän mukaan "kolmen, seitsemän, kahdeksantoista tai useamman henkilön yhteys, jotka vapaasti ja omasta tahdostaan ovat liittyneet yhteen toteuttamaan jotakin tarkoitusta, joko ammatillista tai huvittavaa. Mutta tarkoin teoreettisesti määritellen me ymmärrämme Ryhmällä joukkoa joka on liittynyt yhteen maun yhtäläisyyden takia harjoittamaan jotakin teollisuuden, tieteen tai taiteen haaraa".

Täydelliseen Ryhmään kuuluu vähintäin seitsemän henkilöä, nämä jälleen muodostavat kolme alaryhmää, kolme henkeä keskustassa, kaksi kummallakin siivellä. Kunkin Ryhmän kaksi siipeä edustaa kahta vastakkaista äärimmäisyyttä makujen ja taipumusten suhteen, keskusta taas on tasapainon ylläpitäjänä näiden äärimmäisyyksien välillä.

Sarja muodostuu eri ryhmistä, joita pitää vähintäin olla viisi, samalla tavalla kuin Ryhmä yksilöistä. Esimerkiksi Sarja, joka kasvattaa karjaa, jakaantuu niin moneen Ryhmään kuin sillä on karjalajeja, ja kukin Ryhmä jälleen jakaantuu niin moneen alaryhmään kuin sen kalalajissa on vaihtelevaisuuksia.

Lisäksi on vielä huomattava että Sarjoja ja Ryhmiä ei mikään johtaja eikä päällysmies muodosta, vaan jäsenet vapaasti valiten, eivätkä ne liioin ole mitään tarkoin rajoitettuja yhteyksiä, vaan itsekullakin yksilöllä on valta mielensä mukaan vaihtaa Ryhmiä ja Sarjoja.

Ennenkuin tätä yhteiskuntamuotoa voidaan toteuttaa käytännössä, täytyy vähintäin olla tiedossa noin 2,000 jäsentä liitossa. Tätä liittoa kutsutaan nimellä Falanksi, ja se on Fourierin järjestelmän varsinainen yhteiskunta. Pienempiin yksityiskohtiin asti kuvaa Fourier Falanksin toiminnan. Sen toimintapiiriin kuuluu noin kolmen neliömailin suuruinen maa-ala ja sen päärakennuksena on Palatsi. Tähän kuuluu kaksirivinen rakennus, noin 2,200 jalkaa pitkä ja kolmikerroksinen, ja Sarjain ja Ryhmäin tapaan on siinäkin niinikään keskus ja kaksi siipeä. Keskustassa harjoitetaan rauhallisia toimia, siellä on ruoka ja keskusteluhuoneet, kirjasto j.n.e. Toisessa siipirakennuksessa ovat ääntä pitävät työpajat ja toisessa hotelli kaikkine mukavuuksineen vieraita varten. Palatsia vastapäätä ovat varastohuoneet ja säilytysaitat y.m. ja välinen tori on paraadeja ja juhlallisuuksia varten. Palatsin sisällä kulkee komea käytävä josta portaat johtavat jokaiseen rakennuksen osaan. Palatsin asukkaat voivat pakkasta, pyryä tai muuta ulkoilman viheliäisyyttä tuntematta olla tämän käytävän kautta yhteydessä työpajojen, varastohuoneitten y.m. kanssa.

Palatsin takana ovat puutarhat ja pellot, järjestetyt kauneuden vaatimusten ja maaperän luonnon mukaan.

Mitään loiseläviä ei Falanksissa ole, ei palvelijoita, ei sotilaita, ei poliiseja, ei joutilaita. Naisten ei tarvitse alituisesti olla yksitoikkoisissa taloustoimissa, vaan toimivat eri aloilla jotka heille erityisesti sopivat. Työ tapahtuu osuustoiminnan perusteella ja Falanksien rikkaus ja hyvinvointi on sentakia tavaton. Otaksutaan että Falanksiin kuuluu 400 perhettä. Jos kukin perhe erikseen eläisi, vaatisi kukin itselleen eri kyökin ja keittoastiat, jokaisen 400 perheen emännän aika kuluisi tarkoin talousaskareissa ja tulokset kuitenkin olisivat huonot. Falanksissa keittäminen tapahtuu yhdessä suuressa keittiössä, ja kymmenen taitavata kokkia voi valmistaa paremman ruuan kunkin perheen maun mukaan. Samoin on kaikissa muissa toimissa laita; mitä paraimmat koneet ja muut apuneuvot kun ovat käytettävänä, tulee koko tuotanto olemaan pelkkää keveätä ja hauskaa ajan vietettä.

Lasten kasvatus on Falanksissa tärkeimmän huolenpidon keskuksena. Kaikki lapset saavat samallaisen kasvatuksen yhteisissä kouluissa ja kasvatuslaitoksissa. Ja kun kaikki ihmisen taipumukset ja halut katsotaan hyödyllisiksi, on opettajain päätehtävänä saada selville lapsissa nämä taipumukset, kehittää niitä ja johtaa ne oikealle tielle. Lasten luokittelu alkaa heti syntymisen jälkeen. Rintalapset ovat jaetut kolmeen luokkaan: rauhalliset eli hyvänluontoiset, levottomat eli äänekkäät ja hurjat eli hillitsemättömät. Kullekin näille luokille varataan eri huoneet. Lapsia hoitavat erityiset naiset joille on siihen taipumusta ja halua, mutta äidit saavat itse imettää lapsensa, jos haluavat.

Ijän mukaan lapset ovat jaetut seitsemään eri kuntaan ja kunkin kunnan kasvatus on sovitettu niiden taipumusten mukaan joita lapset eri ikäkausinaan osottavat. Kolmen vuotiaana jo lapsille annetaan keveitä ja mielyttäviä tehtäviä ja siten lasten taipumus leikkeihin jo aikaisin yhdistetään hyötyyn ja herätetään heissä halua teollisuuteen. Ja sitä mukaa kuin lapset henkisesti ja ruumiillisesti kehittyvät laajennetaan heidän toimintapiiriänsä. Tässä suhteessa ovat huomattavat pikku lasten ryhmät, joihin kuuluu 10—12 vuotiaita lapsia ja jotka toimittavat kaikellaisia likaisia töitä, kuten lian ja lannan korjaamista ja siivousta j.n.e. Tämä toimi on heille annettu siksi että sen ikäisillä lapsilla, kuten Fourier selittää, on merkittävä taipumus kaikkea likaa ja saastaa käsittelemään.

Falanksin jäsenistöstä on seitsemän kahdeksatta osaa maanviljelijöitä ja teollisuustyön tekijöitä; loput ovat kapitalisteja, tiedemiehiä ja taiteilijoita. Falanksi nimittäin ei itse asiassa ole puhtaasti kommunistinen, vaan sen omaisuus on osakeyhtiön, vaikka jokaisella yhtiön jäsenellä ei tarvitse olla osaketta eikä jokaisen osakkeen omistajan tarvitse jäsenenä olla. Falanksin tileissä on kullakin jäsenellä konttonsa ja hänen palkkansa määrää neuvoskunta itsekunkin kyvyn ja työn luonteen mukaan. Kunkin vuoden lopussa kirjat päätetään ja voitto jaetaan seuraavasti:

Työlle viisi kahtatoista osaa. Kapitaalille neljä kahtatoista osaa. Nerolle ja kyvylle kolme kahtatoista osaa.

Tällainen voiton jako ei kuitenkaan synnytä mitään ristiriitaa; kullakin jäsenellä voi olla yksi tai useampia osia Falanksissa, hän voi tehdä työtä yhdessä tai useammassa Ryhmässä, kehittää erikoista taitoa yhdessä tai useammassa teollisuushaarassa ja siten saada osansa kustakin voiton jakoluokasta. Kapitalisti voi joko tyytyä pelkkään osinkoon taikka lisäksi tehdä työtä ja köyhä taas ansaitsee enemmän tai vähemmän aina ahkeruuden ja taidon mukaan. Kullakin on tilaisuus elää loisteliaasti tai ylellisesti, sillä kumpikin on Falanksissa edustettuna.

Tällainen on pääkohdissaan Fourierin rakentama ihanneyhteiskunta. Työn vapaaehtoinen valinta toiminnan vaihtelu tavan takaa, työtoverien valinta keskinäisen kiintymyksen mukaan, työn jako ja kilpailu eri Ryhmien ja Sarjojen välillä. — Siinä ne pylväät joille Fourier laski koko yhteiskunnallisen järjestyksen ja joista itsestään oli onni ja hyvinvointi seuraava. Niiden yhteydessä vielä oli teollisuus sellaisenaan saatava ulkopuolisesti niin loistokkaaksi ja komeaksi kuin mahdollista, ja keinotekoisina houkutuskeinoina hän vielä tärkeinä pitää kunnianimiä, ritarimerkkiä, virkapukuja j.n.e.

Fourierin luottamus tähän loistavaan mielikuvitusrakennukseen oli järkähtämätön. Elämänsä loppuun asti hän odotti miljoonamiestä hänelle rahoja tuomaan joilla toteuttaa aikeet. Hän oli varma siitä että tämä järjestelmä oli asteettain maailman voittava ja hävittävä nykyisen anarkian. Kun vain kerran yksi Falanksi oli perustettu, seuraisi toisia nopeasti, kunnes koko maailma olisi niitä täynnä. Matemaattisella tarkkuudella laski Fourier Falankseja maailmassa lopulta olevan ummelleen kaksi miljoonaa. Koko maailma oli muuttuva veljesliitoksi, jossa sivistys ja kieli oli oleva yhteistä. Konstantinopeli oli tuleva maailman pääkaupungiksi sekä _omniarkin_, maailman toimeenpanevan päämiehen, asuinsijaksi. Maailman hallituksessa tulisi paitsi omniarkia olemaan kolme augustusta, 12 caesarinaa, 48 keisarinnaa, 144 kaliifia, 576 sulttaania j.n.e.

Vielä on Fourierin järjestelmästä mainittava osa joka on rohkeimpia hänen mielikuvituksensa luomista. Hän selittää että samoinkuin ihmisellä on kullakin taivaankappaleellakin lapsuuden, kehityksen, surkastumisen ja kuoleman aikakausi. Taivaan kappaleen keskimääräinen ikä on 80,000 vuotta. Sen ajan kuluessa ihmissuku kulkee läpi 32 kehitysjakson. Nykyaikana on viides jakso, sivistyksen aikakausi, menossa. Kahdeksas jakso on oleva yleisen sopusoinnun ja onnen aika. Tämän jälkeen seuraa maapallolla aikakausi jolloin ilmanala kaikkialla muuttuu samallaiseksi; pedot häviävät ja uusia ihmisille hyödyllisiä eläimiä sikiytyy; valtamerien vedet saavat suloisen mehujuoman maun ja maailma on oleva täydellinen paratiisi.

Koko tämän yksityiskohtaisen järjestelmänsä Fourier piti ehdottomasti oikeana ja ainoana mahdollisena elämänsä loppuun asti. Kymmeniä rahapohatoita hän puhutteli, selvitteli heille järjestelmäänsä, mutta uskostaan hän ei vähääkään järkähtänyt, vaikka toivottu miljoonamies aina vain pysyi piilossa. Hän oli vakuutettu siitä että oli keksinyt "yhteiskunnan painovoiman", samoinkuin Newton oli keksinyt fysikaalisen painovoiman, ja hän piti keksintöänsä aivan yhtä hyvin tieteellisenä tuloksena kuin Newtonin keksintökin oli. Mutta unelmiensa toteutumista hän ei nähnyt, sillä vasta hänen kuolemansa jälkeen hänen mietelmänsä etupäässä Amerikassa saivat alulle liikkeen joka kykeni kokeiluihin antautumaan.

Fourierin järjestelmä käytännössä.

Fourierin innokkain ja tarmokkain opetuslapsi, Albert Brisbane, oli amerikalainen. Hän syntyi Bostonissa, N.Y. 1809.

Brisbane oli yläluokan lapsia, varakkaan maanomistajan ainoa poika. Hän sai hyvän kasvatuksen ja vartuttuaan läksi laajentamaan tietopiiriänsä Europaan, oleskellen varsinkin Berliinissä pitkät ajat, opiskellen ajan filosofisia virtauksia Hegelin koulukunnassa. Humaaniset harrastukset tempasivat hänetkin mukaansa, ja ennen pitkää hän oli Saint Simonin hartaita oppilaita ja apostoleita. Bazardin ja Enfantinin välisen kiistan aikana hän kuitenkin sen suunnan jätti, ja melkein samaan aikaan hän tutustui Fourierin mietelmiin. Ne saivat hänet aivan haltioihinsa. Hän löysi sen johtolangan jota oli kauan etsinyt. Inhimillinen työ, tähän asti jumalallisena rangaistuksena pidetty, olikin kunniata tuottavaa, ylevätä, jaloa! Sen kohottaminen oikeaan arvoonsa — siinä hänen elämänsä tehtävä jota turhaan oli pimeästä hapuillut!

Hän muutti Pariisiin jossa perin pohjin alkoi tutkia uuden mestarinsa oppia, mieltyen ja kiintyen siihen yhä enemmän. Pari vuotta ennen Fourierin kuolemaa hän palasi kotimaahansa ja alkoi uutta evankeliumia levittämään aluksi vain toveripiirissä, sitten laajemmalle ja vihdoin julkaisi pääteoksensa "ihmisen yhteiskunnallinen tarkoitus" (Social Destiny of Man) jonka teoksen julkaisemisesta fourieristinen liike, täynnä intoa, hehkua, uskoa ja varmuutta, sai alkunsa Yhdysvalloissa. Teos oli selitys Fourierin mietelmistä sekä niiden sovittamisesta käytäntöön Amerikassa.