Part 8
-- Tiedän tuon kaiken. Se oli hyvin valitettava seikka, että miehenne joutui mukaan kapinaan, mutta hänet houkuteltiin siihen ja hänen vakaumuksensa oli, että hän teki oikein. Mutta kun hänen silmänsä aukenivat, hän syvästi katui tekoaan ja on saanut sen raskaasti sovittaa. Te, hänen vaimonsa, teette hyvin väärin, että häntä tuomitsette ja yhä soimaatte. Teidän tulee päinvastoin antaa hänelle anteeksi ja lohduttaa häntä, niin että hänen sairas mielensä paranee. Kun hän kävi minun luonani, ja kun olimme tyynesti keskustelleet asiasta, hän rauhoittui ja oli vallan kuin toinen ihminen.
Vaimo oli jo melkoisesti lauhtunut, vaikka hän ei vielä oikein jaksanut ymmärtää anteeksiantavaisuuden ja lempeyden tärkeyttä.
Hetken kuluttua hän veti padan syrjään tulelta ja pyysi vierasta peremmälle istumaan, sanoen:
-- Se on kyllä totta, että Veikko sieltä herran luota tultuaan oli vallan toisenlainen ja kykeni paremmin työhön. Mutta emmehän me yksinkertaiset ihmiset osaa niin puhua kuin herrasväki ja oppineet.
-- Teidän ei tarvitsekaan niin paljoa puhua. Ystävällinen kohtelu on pääasia.
Veikko Aavikon vaimo läksi nyt miestään kutsumaan. Hänen poissaollessaan Hannes Borg keskusteli poikien, Vilhon ja Aleksin, kanssa. Vanhempi heistä kävi kansakoulua, sinä päivänä hänellä oli lupa. Pojat vastasivat pirteästi ja älykkäästi Hannes Borgin kysymyksiin. Heidänkin nuoriin mieliinsä hän teroitti, että heidän tuli olla ystävällisiä ja nöyriä isälleen, että tämä taas tulisi iloiseksi.
Kun Veikko Aavikko vaimonsa seurassa astui tupaan, loisti tyytyväisyys hänen kalpeista kasvoistaan.
Hän kätteli vierastaan sydämellisesti ja sanoi vaimolleen:
-- Helena, laita nyt vieraalle ruokaa ja pane kahvipannu tulelle. Herra tohtori on tehnyt halvalle talollemme liian suuren kunnian.
* * * * *
Vasta illan suussa Hannes Borg teki lähtöä. Sitä ennen hän oli kauan puhunut kahdenkesken Helenan kanssa, kehoittaen tätä sovinnollisuuteen sekä vaikuttamaan naapureihin, että hekin inhimillisesti kohtelisivat Veikkoa. Niinikään Veikon kanssa hän keskusteli pitkään heidän kävellessään katselemassa hänen karjaansa, hevosiaan ja lähimpiä viljelysmaita. Aavikko valitti, että hänen maanviljelyksensä kapinan jälkeen oli jäänyt takapajulle, hän kun itse oli ollut huonoissa voimissa ja hänen kelpo renkinsä oli kaatunut vapaussodassa. Hannes Borg tuli silloin ajatelleeksi, että hän ehkä myöhemmin saisi Veikko Aavikon innostumaan osaviljelykseen.
Veikko Aavikko tuli heitä vähän matkaa saattamaan. Kun he saapuivat sille aukealle mäenrinteelle, johon Hannes Borg tulomatkalla oli pysähtynyt, saattoi selvästi huomata, että Aavikko joutui mielenliikutuksen valtaan. Ja hän osoitti pengermällä olevia ristejä sanoen:
-- Tuohon hautasin veljeni, jonka punaiset ampuivat ja... ja tuohon erään toisen kapinassa surkeasti surmansa saaneen...
XXIV
Lunta oli satanut jo aikaisemmin, marraskuun lopulla ja joulukuun alussa. Mutta se oli sulanut. Jouluun oli nyt vaan muutama päivä, ja luonto oli sitä vastaanottaakseen verhoutunut puhtaaseen lumipukuun, joka tällä kertaa tuntui pysyvältä.
Hannes Borg oli hartaasti odottanut poikansa Väinön tuloa Koivukoskelle. Jopa hän kärsimättömänä pitkästä odotuksesta oli aikonut lähteä naapuripitäjän Ahtialan taloon poikansa olinpaikkaa tiedustelemaan. Mutta hän hylkäsi tämän tuuman, ajatellen, ettei pakko auttaisi, ellei hänen poikansa vapaasta tahdostaan tulisi.
Jouluaatto oli tullut, eikä odotettua vieläkään kuulunut.
Forsgrénin puolisot olivat kutsuneet Hannes Borgin Kuuselaan jouluaattoillaksi. Iltapäivällä hän vietti lyhyen hartaushetken palvelusväkensä kanssa. Ennen hänen lähtöään Kuuselaan saapui postissa Aino Vanajalta kirje.
Hannes Borg luki:
'Arvoisa Tohtori!
Pyydän anteeksi, että Tohtori näin kauan on saanut odottaa vastaustani viime kirjeeseenne. Se, mitä siinä puhuitte, oli minulle odottamatonta ja on antanut minulle niin paljon ajattelemista, etten vieläkään ole siitä selvillä. Antakaa minulle vielä aikaa selvitellä tunteitani. Mutta suokaa minun nyt jo tunnustaa, että heti tutustumishetkestämme asti olen asettanut Teidät hyvin korkealle. Teidän persoonallisuutenne, älynne ja laaja sivistyksenne ovat minussa herättäneet sekä syvää kunnioitusta että teihin verrattuna oman persoonani vähäarvoisuuden tietoisuutta. Ja minun on tunnustaminen, etten kykenisi tyydyttämään sitä ihannetta, joka syvällä mielessänne kytee. Pidän itseäni arvoituksena. Ihmiset sanovat minua kylmäksi. Ehkä en sentään ole kylmä, niinkuin pinnalta päättäen saattaa luulla. Mutta kieltämättä luonteessani on paljon ristiriitaista.
Laskelmieni mukaan olen jo 15 päivänä tammikuuta kotimaassa. Opintosuunnitelmani on hiukan muuttunut. Kaikesta tästä on helpompi suullisesti keskustella, jos Tohtori silloin tahtoo minua tavata.
Ilmoitan Teille vielä varmemmin tulopäiväni ja toivon sitten saavani tietää, missä haluatte minut tavata, Helsingissä vaiko Koivukoskella. Silloin teen Teille tiliä opintoajastani täällä ulkomailla.
Syvästi kiitollisena ja kunnioittaen:
_Aino Vanaja_.'
Tämä kirje ei ollut erityisen rohkaiseva. Tuo "miettimisaika" vaikutti tympäisevältä. Oliko Hannes Borgin viime kirjeen sisällys todella ollut odottamaton, vai oliko puhe siitä ainoastaan kohteliaasti verhottua epäystä?
Täytyi siis taas malttaa mielensä ja odottaa. Kohtaamiseen ei enää ollut kuin kolmisen viikkoa. Silloin hän oli saava varmuuden, joka, vaikkakin se olisi kuinka musertava tahansa, kuitenkin oli parempi kuin tämä kiusallinen epätietoisuus.
Alakuloisena hän läksi Kuuselaan ja tavallista vaiteliaampana hän otti osaa yksinkertaisen jouluaaton viettoon. Tarkalla naisvaistollaan Fredrika rouva tajusi, että Hannes Borg oli suruissaan ja arvasi, että hän ajatteli Aino Vanajaa. Hienotunteisesti hän vältti koskettelemasta kaikkea, mikä olisi johtanut ajatukset ja puheen hänen ulkomailla olevaan serkkunsa tyttäreen.
Mutta kursailemattoman suoraan kuin aina metsänhoitaja Forsgrén illallispöydässä virkahti:
-- Oletpa sinä, Hannes, suuresti muuttunut. Enpä olisi luullut, että sinä, vakava mies ja filosofi, vielä todenteolla rakastuisit.
Rouva Forsgrén, joka katsoi miehensä huomautuksen sopimattomaksi, koetti sovitella:
-- Mieheni laskee joskus leikkiä. Tohtorin ei pidä pahastua hänen puheistaan.
Ja Forsgrén, joka Hannes Borgin ilmeestä huomasi, että asia oli vakava, rupesi kertomaan Eversenistä:
-- Siellä Louhivaaran hovissa alkoivat asiat jo käydä huonosti, kun ei kapteeni Everseniä kuulunut. Hänen pehtorinsa, jolta varat juokseviin tarpeisiin loppuivat, kierteli pitäjällä koettaen lainata. Hän kävi minunkin luonani. Tässä vähää ennen joulua kapteeni viimein palasi Tanskasta. Maanmittari Haavisto kertoi minulle, että kapteeni tämän matkan jälkeen on muuttunut. Hän on käynyt vakavammaksi, ei enää järjestä hurjia juominkejaan ja on alkanut harrastaa tilansa ja tehtaansa hoitoa.
Kohta illallisen jälkeen Hannes Borg kiitti ja hyvästeli Forsgrénin puolisoja. Paluumatkalla renkipoika itsekseen ihmetteli tohtorin vaiteliaisuutta, hän kun aina ennen tällaisilla ajoretkillä oli ollut puhelias...
* * * * *
Tapanin päivän illansuussa, kun Hannes Borg valmistautui lähtemään pappilaan tavanmukaisiin joulukemuihin, tuli Henrika ilmoittamaan, että outo nuori mies odotti keittiössä ja pyysi päästä tohtorin puheille. Hannes Borg aavisti, kuka se oli, ja hänen sydämensä sykki ilosta.
Henrikalle hän aikaisemmin oli puhunut pojastaan ja hänen mahdollisesta tulostaan, jotta se ei olisi ollut liian suuri yllätys. Tähän vanhaan uskolliseen palvelijattareen oli tohtorin nuoruuden salaisuuden ilmaiseminen tehnyt mullistavan vaikutuksen. Että tohtorilla, jota hän oli tottunut pitämään vakavuuden ja itsehillinnän esikuvana, oli sellainen entisyys, että hänellä oli avioton poika, joka päällepäätteeksi oli maankulkija, se oli hänelle katkera kokemus, johon hän vasta vähitellen tottui. Eikä Hannes Borg ollut asiaa kaunistellut, päinvastoin hän oli sanonut, että hän oli heikko ihminen niinkuin monet muutkin.
Tullessaan keittiöön hän näki poikansa Väinön istuvan tuolilla oven suussa. Hänellä oli yllään huononlainen puku ja hän oli hiukan laihtunut.
Hannes Borg tervehti häntä sydämellisesti ja pyysi häntä käymään sisälle.
Heidän molempien istuessa Hannes Borgin työhuoneessa ei puhe tahtonut heiltä sujua. Väinö oli ujo ja tunsi itsensä vieraaksi tässä ympäristössä. Kun hänen isänsä kysyi häneltä, miksi hän ei ollut tullut pikemmin, hän vastasi:
-- En oikein tiedä. Se tuntui niin oudolta.
Myöhemmin, heidän syödessään illallista, Väinö tuli puheliaammaksi ja kertoi, että metsätöissä oli syntynyt "pomon" kanssa erimielisyyttä ja että Väinö oli poistunut työstä. Sitten hänen ei ollut onnistunut saada uutta työmaata ja hänen oli ollut pakko myydä parempi pukunsa.
Hannes Borg huomasi kaikesta, että Väinö pitkän eron aikana oli vieraantunut isästään ja järjestyneistä oloista, ja hän päätti varovasti ja vähitellen palauttaa hänet sivistyneen henkilön tapoihin ja sitten alottaa hänen luonteensa kasvattamisen.
Hän sai illallisen jälkeen perinpohjin peseytyä ja koetella erästä isänsä pukua, joka sopi hänelle hyvin, isä ja poika kun olivat kasvultaan aivan samankokoiset.
Saatettuaan Väinön myöhemmin illalla yläkerran huoneeseen Hannes Borg sanoi hyvää yötä toivottaessaan:
-- Nyt olet kotonasi, Väinö, isäsi luona, joka tahtoo parastasi.
Väinö oli vieraantunut sovinnaisesta kiittämisestä ja kohteliaisuuslauseista, eikä sanonut muuta kuin:
-- Hyvää yötä!
Astuessaan portaita alakertaan Hannes Borg tunsi sisällään värähtelevän lämpimän tunteen, jommoista hän ei vuosikausiin ollut kokenut.
XXV
Ensi päivinä Hannes Borg antoi Väinön elää täydessä vapaudessa, tutustutti hänet Koivukosken vähäisiin nähtävyyksiin ja näytti hänelle sukset, sen varalta että hän aikansa kuluksi tahtoisi lähteä hiihtämään. Hän pyysi häntä vapaasti oleskelemaan talossa ja liikkumaan eri huoneissa, kuin omassa kodissaan ainakin, ja toi hänen huoneeseensa huvittavia kirjoja. Hän pani merkille, että Väinö kernaimmiten pysytteli yläkerran huoneessa, missä hän vahvasti tupakoi.
Eräänä päivänä Hannes Borg palasi navetasta, missä oli käynyt katsomassa sairasta lehmää, ja kun hän astui salin läpi mennäkseen työhuoneeseensa, riensi Väinö sieltä pois ja kiiruhti ilmeisen levottomana yläkertaan. Hannes Borg ei ollut tätä huomaavinaan, mutta kun hän mentyään huoneeseensa silmäili kirjoituspöydälleen, hän huomasi, että Havanna-sikari-laatikon kansi oli auki ja että melkoinen osa sen sisällyksestä oli poissa. Kuka muu olisi voinut viedä sikarit kuin Väinö? Siihen viittasivat hänen säikähtyneet kasvonsa ja kiireellinen poistumisensa. Hannes Borg joutui ymmälle, eikä ensin tietänyt, mitä hänen tuli tehdä. Mutta tilannetta punnittuaan hän ei katsonut voivansa olla asiaan kajoamatta, ja hän nousi yläkertaan. Väinö oli heittäytynyt pitkäkseen vuoteelle. Isän astuessa sisään, hän nousi ja asettui nolona seisomaan ikkunan ääreen. Hannes Borg tiesi ennestään, että Väinö oli heikko hetken vaikutuksille, hyvälle ja pahalle altis, mutta samalla herkän tunteellinen. Hän päätti vedota hänen tunteellisuuteensa ja sanoi:
-- Se, mitä juuri teit alhaalla huoneessani, pahoittaa minua suuresti. Mutta olen valmis antamaan sinulle anteeksi, jos peittelemättä tunnustat tekosi ja lupaat tästälähin sellaista karttaa.
Väinö kumarsi päänsä alas, mutta ei virkkanut mitään.
Hänen isänsä jatkoi:
-- En sure niitä sikareja, jotka otit. En itse niitä polta, vaan tarjoan niitä tuttavalleni metsänhoitaja Forsgrénille, joka niistä pitää. Olen pahoillani siitä, että olet tehnyt teon, joka on ruma, että olet omin lupinesi salaa anastanut toisen omaisuutta. Sellainen teko jää painamaan omaatuntoasi. Tahtoisin, että luopuisit siitä, mikä sinussa on pahaa, ja että sinusta tulisi kunnon mies.
Väinö seisoi yhä allapäin ikkunan ääressä, ja Hannes Borg näki, että hän häpesi. Hetken kuluttua Väinö pisti kädet taskuihinsa, kahmaisi esille ottamansa sikarit ja laski ne vaieten pöydälle.
-- Kadutko tekoasi? kysyi Hannes Borg.
Väinö nyökäytti päätään.
-- No niin, se on siis unhoitettu. Saathan riittävästi muuta tupakkaa. Ja kun nyt olet tunnustanut, voit pitää nämä sikarit.
-- Ei, viekää ne pois, en voi niitä ottaa, virkkoi Väinö laskeutuen istumaan tuolille ja peittäen käsillä kasvonsa.
-- Kaikki on sovittu ja unhoitettu, ole nyt siis taas iloinen, sanoi Hannes Borg.
Väinö katsahti isäänsä surullisena, ja Hannes Borg muisti taas hänen äitivainajansa kauniit silmät.
-- Etkö lähde alakertaan, Väinö? Saamme heti kahvia, kysyi isä.
-- Minun on niin paha olla, vastasi Väinö. Antakaa minun lähteä hiihtämään. Se minua virkistäisi.
-- No niin, miten tahdot. Mutta tule ajoissa kotiin päivälliselle.
Väinö läksi hiihtämään. Ikkunasta hänen isänsä näki, miten tuo jäntevä nuori mies voimakkain liikkein suksillaan kiiti tasaisen niityn poikki ja katosi punaisen ladon kohdalla metsään.
Hannes Borg istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja alkoi merkitä paperille esitelmän pääkohtia, jonka hän aikoi pitää seuraavassa nuorisoseuran iltamassa. Mutta -- tämä työ ei luistanut. Hän laski kynän pöydälle ja jäi miettimään, tokko hän pystyisi kasvattamaan pojastaan kunnon ihmistä, karsimaan pois hänen pahat taipumuksensa ja kiinnittämään hänet isäänsä ja kotiinsa.
Keskitalven iltapäivä pimeni, ja Henrika tuli ilmoittamaan, että päivällinen oli valmis. Väinöä ei kuulunut. Tohtori Borg käski Henrikan vielä odottaa jonkun aikaa, ennenkuin toi ruuan pöytään. Mutta kun ei odotettua ollenkaan näkynyt, Hannes Borg istuutui yksin syömään. Päivällisen jälkeen hän muutaman kerran kävi katsomassa pihanpuolisesta ikkunasta, eikö hiihtäjää näkyisi. Mutta turhaan. Ikävissään hän otti esille viulunsa, johon ei ollut pitkiin aikoihin kajonnut. Hän alkoi soittaa nuoruutensa aikuisia kappaleita. Välillä jousi vaipui alas, ja hän ajatteli: -- Oliko Väinö tämän lyhyen oleskelun jälkeen taas jättänyt kotinsa? Eikö hän täällä viihtynyt? Oliko kulkurielämä painanut häneen liian syvät jäljet? -- Ei, se ei voinut olla mahdollista. Olihan hänessä heikkoutta ja pahaa, mutta myös herkkää ja hyvää, Borgin suvusta periytyneitä ominaisuuksia...
Huomaamattaan hän alkoi soittaa kansanlauluja, ja niiden joukossa oli muutamia harvinaisia, jotka hän nuorena ylioppilaana jalkamatkoillaan oli kuullut sydänmailla.
Kun hän viimein herkesi ja katsahti taakseen, hän näki Väinön istuvan tuolilla ovensuussa. Nuorukaisen kasvoilla oli soiton herättämä harras ilme.
Hannes Borg meni iloisena hänen luokseen ja huomasi hänen silmissään liikutuksen kostean väikkeen.
Väinö nousi ja mutisi:
-- Tulin hiihtäneeksi liian kauas, jalkojani paleli ja poikkesin kirkonkylään lämmittelemään.
-- Odotin sinua jonkun aikaa päivälliselle. Sinun on kai nyt kova nälkä. Saamme heti illallista.
Seisoessaan Väinön vieressä hänestä tuntui kuin pojan henki olisi löyhkännyt väkijuomille. Mutta hän ei sanonut mitään ja toivoi erehtyneensä.
* * * * *
Seuraavana päivänä ennen lähtöänsä nuorisoseuran iltamaan Hannes Borg sanoi Väinölle:
-- Etkö tule mukaani, minä pidän siellä esitelmän. Soisin, että saisit hyviä ja hauskoja tovereita, joita on useitakin kuulijoiden joukossa. Viihtyisit sitten paremmin tällä seudulla.
-- En oikein tiedä, vastasi Väinö. Kun metsätöissä ollessani kävin iltamassa, näyttivät minua sormella ja sanoivat punikiksi.
-- Tämän pitäjän nuorisoseuralaiset eivät sitä tee, sen takaan. He ovat siksi valistuneita.
-- Kun ehdin enemmän perehtyä tähän kaikkeen... se on alussa niin outoa.
-- Niinkuin tahdot. Mutta miten saat iltasi kulumaan minun poissaollessani?
-- Onhan minulla ne kirjat, jotka teiltä sain.
-- Niin, jospa todella niitä lukisit. Henrika valmistaa sinulle illallisen. Sinun ei tarvitse minua odottaa, jos sattuisin viipymään.
Hevonen oli pihaportaiden edessä, ja Hannes Borg läksi kirkonkylään. Nuorisoseuran uutta taloa ei oltu vielä rakennettu erimielisyyksien tähden, ja kokoukset ja iltamat pidettiin toistaiseksi erään varakkaan talon isossa tuvassa.
Väkeä oli kokoontunut tavallista runsaammin. Kauppias Herhiläkin oli siellä, ja hän tuli imartelevana tervehtimään tohtori Borgia eteiseen sanoen:
-- Jos tohtorilla ei ole mitään sitä vastaan, jään minäkin kuuntelemaan esitelmäänne. Tosin tohtori puhuu etupäässä nuorille, mutta saattaa näin keski-ikäisellekin olla siitä oppimista, kun tohtori on niin perehtynyt kirjallisuuteen ja taideasioihin, vaikka kyllä minäkin luen kirjoja, mikäli monet hommani sallivat, mutta eihän se meikäläinen voi olla niihin niin perehtynyt kuin sellainen pesialisti kuin tohtori...
-- Tällä kertaa en aio puhua kirjallisuudesta, vaan sovinnollisuudesta ja nuorisoseurojen tehtävästä sen edistämiseksi -- näin keskeytti tohtori Borg Herhilän puheen.
Kauppias Herhilän kasvot kuvastivat pettymystä, ja hän huomautti:
-- Sovinnollisuus olisi kyllä hyvä olemassa, mutta eipä sitä löydä tästä matoisesta maailmasta. Esimerkiksi kapteeni Eversen. Olenhan sitä miestä auttanut, mutta onkos se siitä kiitollinen. Kaikkea muuta. Ylpeä se vaan on ja katselee meikäläistä vaan noin yli olkain. Sanovat, että se nyt on tullut säästäväisemmäksi, mutta luulen, että se jo voi olla liian myöhäistä...
-- Kuulijani odottavat minua, sanoi Hannes Borg ja siirtyi tupaan.
Hetken aikaa puhuttuaan hän huomasi, että Herhilä, joka oli istuutunut lähelle ovea, livahti tiehensä, eikä häntä sinä iltana sen enempää näkynyt.
* * * * *
Nuorisoseuran illanvietto kesti kauan. Oli jo myöhäinen, kun Hannes Borg palasi Koivukoskelle. Väinön ikkuna yläkerrassa oli pimeä. -- Hän on jo makuulla, ajatteli Hannes Borg. Henrika tuli häntä vastaan eteisessä ja ilmoitti tapansa mukaan, että oli säästänyt tohtorille iltaruokaa. Hän lisäsi:
-- Se nuori herra söi illallista ja sanoi sitten lähtevänsä kävelylle. Siitä on nyt kolmatta tuntia aikaa, eikä se vieläkään ole palannut.
Hannes Borg söi kiireisesti illallisensa, puki jälleen yllensä päällystakin ja läksi ulos. Sukset olivat paikoillaan. Hän läksi astumaan niityn poikki punaiselle ladolle vievää ajotietä, toivoen kohtaavansa poikansa. Mutta saavuttuaan tien mutkaan, hän kääntyi katsahtaen pihalle päin. Navetan päässä olevan pesutuvan ikkunasta pilkoitti valoa. Tämä tuntui omituiselta, kun Henrika oli ainoa, joka siellä kävi ja askarteli, ja hän tiesi Henrikan jääneen keittiöön. Hän päätti ottaa asiasta selvän, palasi pihalle ja riensi pesutupaan. Tultuaan lähelle hän kuuli sisältä ääniä ja naisen laulunloilotusta. Hän astui pesutuvan eteiseen ja tempasi oven auki. Sisällä istui Vapun Junu, käsi Heti Vaaksan kaulassa. Heidän edessään pöydällä oli viinapullo, ja kahvikuppi teki juomamaljan virkaa. Lähellä heitä istui Väinö, ihaillen tätä hellää idylliä. Kaikki kolme olivat jo vahvasti ryypiskelleet.
Hannes Borg tiesi, että Heti Vaaksa kapinan aikana oli toiminut ilmiantajana, jonka vääristä kanteluista moni kunnon mies ja nuorukainen oli joutunut punaisten uhriksi. Nähdessään oman poikansa tässä huonossa seurassa Hannes Borg ei voinut hillitä itseään, vaan sanoi vihoissaan:
-- Sinun pitäisi hävetä, Junu, kun tulet vieraaseen taloon juopottelemaan ja houkuttelet toisen samaan paheeseen.
Junu karkasi pystyyn ja sanoi röyhkeästi:
-- Eipä tässä ole tarvinnut houkutella, kun hänellä itsellään on ollut niin hyvä halu. Mutta voidaan lähteä muuallekin, ei meidän ole pakko jäädä tänne.
Hannes Borg huudahti:
-- Sinun mittasi, Junu, alkaa jo olla täysi. Liian moni tietää, millaista ammattia näillä seuduilla harjoitat. Kiellän sinua ankarasti tästälähin seurustelemasta poikani kanssa ja tarjoamasta hänelle väkijuomia, muuten asetan sinut viranomaisten valvonnan alaiseksi.
-- Enpä minä kaipaa herraskaisten poikien seuraa, ärjäisi Junu. Enkä niitä teidän viranomaisianne pelkää.
Hän veti mielenosoituksellisesti tupesta ison puukkonsa ja työnsi sen takaisin tuppeen, lyöden pari kertaa nyrkillään sen varren päähän.
Hän tiuskaisi:
-- Lähdetään, Heti.
He poistuivat pesutuvasta. Väinö oli noussut, hän näytti kiihoittuneelta ja aikoi seurata heitä.
-- Sinä et saa lähteä heidän seuraansa, sanoi Hannes Borg, luja kaiku äänessä, ja kiellän sinua koskaan seurustelemasta heidän kanssaan.
Väinö ei välittänyt tästä kiellosta, vaan lähestyi ovea, mutisten:
-- En ole tähän taloon pyrkinyt, eikä minun ole pakko jäädä tänne, kyllä minä muuallakin itseni elätän.
Hannes Borg tarttui hänen käsivarteensa ja virkkoi:
-- Sinä et lähde mihinkään. Näen, ettei sinuun lempeys ja hyvyys vaikuta, sinä olet kiittämätön, ja sinussa piilee vielä pahankurinen nulikka.
Nuori mies tempautui rajusti irti ja juoksi ulos.
Hannes Borg tyyntyi sen verran, että huomasi kiivaudessaan menneensä liian pitkälle. Hän riensi poikansa jälkeen ja sanoi jo paljoa lempeämmin:
-- Väinö, viivy vielä hetkinen, puhukaamme tyynesti, ja kaikki voi vielä kääntyä hyvin päin.
Väinö ei antanut itseään pidättää ja huusi mennessään:
-- Minulla ei ole täällä enää mitään tekemistä.
Hän kiiruhti Junun ja Heti Vaaksan jälkeen ja saavutti heidät ajotiellä vähän matkaa portista, ja kaikki kolme poistuivat kirkonkylään päin nopein askelin.
Hannes Borg katsoi kotvan heidän jälkeensä ja oivalsi, ettei ainakaan sinä hetkenä ollut mitään tehtävissä, ja raskain mielin hän palasi sisälle.
XXVI
Pari päivää Hannes Borg oli turhaan odottanut Väinön paluuta. Mökin Vapulta ja useilta muilta henkilöiltä hän oli tiedustellut Junun olinpaikkaa, olettaen, että hänen poikansa yhä oli hänen seurassaan. Hänelle kerrottiin, että Junu ja Heti ja heidän seurassaan eräs nuori mies olivat yhdessä poistuneet kirkonkylästä, eikä heitä sen koommin oltu nähty. Junu oli ilmeisesti pelästynyt tohtori Borgin uhkauksesta ja oli päättänyt lähteä pois paikkakunnalta.
Väinön poistuminen koski kipeästi hänen isäänsä. Hän ajatteli katkerana, että kulkurielämä ehkä jo oli painanut poikaan niin syvät jäljet, etteivät ne enää olleet poistettavissa.
Olivatko hänen nuoruutensa intohimoinen kiintymys ja sen seuraukset niin suuri rikos, että hänen koko elämänsä yksinäisyydellä täytyi niitä sovittaa?
Hän vaipui usean päivän ajaksi vaiteliaaseen synkkämielisyyteen. Sitten hän alkoi totuttaa itseään siihen ajatukseen, että hänen oli alistuminen kohtaloonsa, että hänen poikansa voittopuolisesti tuli äitiinsä, että hän perinnäisominaisuuksien ja aikaisemman elämänsä vaikutuksesta kenties oli tavallaan onnellisempi siinä maailmassa, johon oli tottunut, ja että ehkä on tehotonta koettaa muuttaa toisen ihmisen luontoa. Jos ei Väinö vapaaehtoisesti palaisi ja elleivät hänen elintapansa olleet muutettavissa, oli kai parasta, niin surullista kuin se olikin, että isä ja poika elivät erossa, kumpikin omassa maailmassaan.
Hannes Borgin mieleen muistui, että tammikuun viidenteentoista päivään tuskin oli viikkoa jäljellä, ja taas leimahti hänen intohimoinen kiintymyksensä Aino Vanajaan ilmiliekkiin. Ja tuntui siltä, kuin hän jälleen hillittömästi antautumalla tämän tunteen valtaan olisi hakenut viihdytystä poikansa suhteen kokemastaan pettymyksestä. Hän päätti kohdatessaan Aino Vanajan käyttää kaiken vaikutusvaltansa ja vakuuttavasti ja lämpimästi tulkita tunteensa, kehoittaa häntä, jos mahdollista, jättämään taiteilijauran ja tulemaan hänen vaimokseen.
Aino Vanajan vastaanoton hän aikoi tehdä juhlalliseksi, viettää sitä Helsingissä tai Koivukoskella. Huomatessaan pukunsa jo vanhanpuoleiseksi hän päätti lähteä Helsinkiin tilaamaan uuden puvun ja samalla tekemään ostoksia.
Ennen lähtöään hän teroitti Henrikan mieleen, että hän kohtelisi Väinöä hyvin, jos tämä sillä aikaa palaisi Koivukoskelle, ja älykkäälle renkipojalle hän antoi toimeksi kirkonkylästä puhelimitse heti ilmoittaa Helsinkiin matkustajakotiin, jos Väinö tulisi.
Itsekseen hän ajatteli sitä vaikeutta, joka syntyisi, jos Väinö palaisi juuri samaan aikaan kuin Aino Vanaja -- siitähän aiheutuisi pitkiä selittelyjä, jotka häiritsisivät Aino Vanajan vastaanottoa.