v. 1733, ja hänen parästä tuli Juonas Fahlenius, kotosin Ruotsista,

pispaksi. Oltuansa Upsalassa opissa ja sitte viroissaki siellä, tuli tämäki mies ensistä Professoriksi Turussa ja sen perästä pispaksi. Näitten pispain hallitessa oli senlainen aika, jona Usko ainoastaan asuu ihmisten sydämissä eikä ole vielä päässyt kaikkia hedelmiänsä näyttämään. Pian kaikki tiedon tutkimiset olivat heidän aikana pysähtyneet.

Kun Viipuri oli tullut viimmerauhassa Venäjän alle jäämään, niin muutettiin nyt itäisen hiippakunnan pispanistuin Porvoon, ja Johani Getselius, Pojanpoika erotteeksi esi-isistänsä Turun pispoista, sai jo v. 1721 tämän viran. Viipurin entinen Gymnasiumi, joka sodanaikana oli ollut suljettu, tuli myöskin Porvoon muutetuksi.

Tuskin olivat ne haavat kerenneet vähän parata, jotka Suomea entisestään olivat vaivanneet, kun sota uudelleen nousi meidän maassa. Asia oli tämmöinen. Ruotsin Kuninkaalla oli valtakunnassansa aivan vähä sanomista, ja kun talonpoikain sääty tahtoi antaa hänelle enempi valtaa, niin paneusivat kolme muuta säätyä sitä vastaan, ja hänen asia paheni pikemmin, kun parani. Riikissä ilmautui kaksi seuruutta, Hattuin ja Myssyin seuruukseksi nimitetyt, joitten välillä mielet jakautuivat kahteen osaan, ja se tuli usein kohtaavissa Riikinkokouksissa nähtäväksi. Välistä oli näistä yksi voitolla, välistä toinen. Myssyin seuruus, joka halusi rauhassa elää Venäjän kanssa, oli voitolla 1738-vuotiseen Riikinkokoukseen asti. Mutta silloin pääsivät ne Franskalle ystävälliset Hatut valtaan, ja Suomessa ruvettiin heti sotajoukkoa varustamaan. Vuonna 1740 päätettiin sota Venäjätä vasten Riikinkokouksessa, ehkä mieletöintä se oli nykyisessä tilassa, ja seuraavana vuonna Heinäkuussa kävi sodanlauset, vaikka ei ollut vielä sotajoukkokaan koolla. Ei siitä siis hyvää tullutkaan. Esimiesten välillä oli riitoja, ja kun vihollinen kävi (3 p. Syysk. v. 1741) Lappeenrannan luona Generaali Vrangelin päälle, ja hän kutsui Buddenbrokkia apuun, niin ei tämä lähtenytkään, vaan Vrangeli tuli vähällä joukollaan lyödyksi sekä kaupunki vallatuksi. Tauti alkoi myöskin nyt kovasti tappaa Ruotsalaisten lierissä. Mutta Venäjällä oli muutoksia tapahtunut, jotka tuottivat toivon etuisasta rauhasta. Suuri Pietari I:mäinen oli kuollut v. 1725, ja Venäjän Keisarinkruunu jäänyt hänen puolisolle Kathariina I:mäislle, joka kuoli v. 1727. Sittä oli Pietari II:nen hallinnut vuoteen 1730 ja Anna vuoteen 1740. Sen perästä oli kruunu ollut Iivana III:nella, kun Pietari I:mäisen tytär, Eliisabethi, v. 1741 anasti sen häneltä kapinan kautta. Tämän kapinan tapahtuisa kävi Leevenhaupti, jolla oli päätoimi Suomen sodasta, sotilakkoon kolmeksi kuukaudeksi Venäjän kanssa, ja rauhasta alettiin tuumata. Mutta Leevenhauptin toivoa vastoin laiminlöi Keisarinna, kun oli ennättänyt valmiiksi varustauta, koko sotilakon, ja vaino alkoi uudelleen. Leevenhaupti menetti tästä kaiken tolkkunsa, ja vaikka ei olisi niin aivan pakkoa ollut, vetäysi hän kuitenki taappäin yhdestä paikasta toiseen. Helsingforsin tykönä tuli hän kaikilta puolin saarretuksi, ett'ei päässyt päkähtämään. Siinä tapahtui Ruotsalaisille se suuri häpiä, että koko armeian täytyi antauta viholliselle (4 p. Syysk. v. 1742). Ruotsin sotamiehet vietiin laivoilla kotimaahansa, mutta meneytyivät enimmästi matkalla. Suomalaiset saivat myöskin palata kotiinsa, kun heidän rekimentit olivat ennen tulleet puretuksi. Nyt ei ollut Ruotsilla muuta, kun anoa rauhaa. Saadaksensa se helpommasti menestymään, tuumattiin ottaa Herttua Adolphi Fredrikki perintöruhtinaaksi, joka tapahtuiki, vaikka Daalarilaiset olivat siitä nostaneet kapinaan. Keisarinnan armeia oli juuri Suomesta Ruotsin maahan karkaamassa, kun sana tuli Herttuan valitsemisesta ja vaikutti rauhan. Se lyötiin, 7:tenä p. Elokuuta v. 1743, Turussa, niillä ehdoilla, että Venäjä sai Haminan, Lappeerannan ja Savonlinnan haltuunsa, ynnä Kymenjoki tuli rajaksi Venäjän ja Ruotsin välillä. Tämä sota oli maksanut paljo Ruotsille, mutta ei ollut aivan rasittavainen Suomelle, sillä Venäjän sotalauma pysyi hyvässä kurissa. — Kun olivat tämän rauhan kautta Ruotsin rajalinnat saaneet Venäjän alle, niin perusti Fredrikki I:mäinen v. 1745 Loviisan kaupungin ja antoi Ehrensväärdin v. 1749 ruveta Sveaporin linnaa rakentamaan.

Turun pispa Fahlenius joutui v. 1745 loppuelämäkseen siukaksi ja kuoli v. 1748. Nyt tuli Ruotsalainen Johani Brovallius, joka oli Fahleniuksen kivuloisuudessaki Turun hiippakuntaa edesseisonut, pispaksi. Sitä ennen oli hän ollut Professorina Turussa. Hän kuoli 48 ajastajan vanhana v. 1755. Hänen jälkeenseuraajaksi pantiin Kaarle Fredrikki Mennanderi, jonka isä oli ollut Pohjanmaalla pastorina ja vihan aikana elänyt pakosalla Tukhulmissa. Opasteltua Upsalassa ja Turussa, tuli Mennanderi Professoriksi jälkimäiseen paikkaan. Tähän aikaan oli von Linneen kautta Luonnontutkinto tullut Ruotsissa erinomaisesti rakastetuksi. Niin Brovallius kun Mennanderiki olivat Linneen ystäviä ja itsekki kelpo Luonnontutkijoita. Mennanderi on ilman sitä vielä monen kirjoituksensa kautta Suomen Historiata selvittänyt ja sen muistomerkkejä kokoillut. Mutta Jumaluusoppi, jota ennen Isoa Vihaa oli niin paljon rakastettu, aikoi jäädä syrjään, ja siitä alkoi uskokin muuttua luonnolliseksi Jumalan ihmettelemiseksi töistänsä. Painavasta arvosta on se tällä ajalla toimitettu suomalaisen Raamatun uudistus. Brovallius ja Professori Kleevbergi olivat tehneet paljo työtä sen parantamisen päälle, jonka perästä Mennanderi antoi sen v. 1758 ulos präntistä. Tämän parannuksen perästä on se luettava paraimmiksi Raamatun käännöksiksi. Seuraavana vuonna tuli myöskin Ruotsin Valtakunnan Laki suomennettuna valkeuteen.

Brovalliuksen aikana tapahtui muutos hallituksessa. Fredrikki I kuoli