Part 36

Mikäli rikkomuksia tapahtui, seurasi niistä aina rangaistus. Tavallisin rangaistusmuoto pikku rikoksista oli toverien antama »remmiapelli», joka useimmiten tepsi erittäin hyvin. Joskus käytettiin myös rangaistusharjoitusta ja arestia kaupungin päävartiossa Moskovankadun N:o 9:ssä, jossa vartiota hoiti 1 aliupseeri ja 6 sotilasta kerrallaan.

4. Kolmas taistelukausi.

(Koikylän taistelu ja eteneminen Riika—Pihkova viertotiehen.)

Samanaikaisesti Valkin valtauksen kanssa eversti _Puskarin_ joukot miehittivät Vörun kaupungin, jossa vihollinen valtakautensa lopussa oli yrittänyt hävittää m.m. kaikki myymälät. Virolaisten joukkojen saaliiksi jäivät asemalla olevat 2 veturia ja joitakuita luokkavaunuja.

Petserin suunnalla käytiin tällöin kiivaita taisteluja. Virolaisten 2:nen rykmentti tunki vähitellen bolshevikijoukot yhä kauemmaksi. Helmikuun 2 p:nä sen 2:nen pataljoona valtasi Vastseliinan (Neuhausenin) aseman saaden sotasaaliiksi m.m. monta vaunua heiniä, 1 vaunun venäläisiä patruuneja y.m. sotatarpeita, ja 4 p:nä 1:nen pataljoona sai haltuunsa Petserin aseman ja kauppalan, johon viholliselta jäi kiväärejä, patruuneja, petroleumia y.m. Tällä suunnalla vihollinen kuitenkin alkoi helmikuun 5 p:nä vastahyökkäyksen tunkien yhä yltyvin taisteluin virolaisia taaksepäin.

Koko etelärintamalla bolshevikit ryhtyivät helmikuun alkupuolella puuhaamaan tehoisan vastaiskun antamista virolaisille joukoille. Punaiset valmistelivat hyökkäystä Ruhjan ja Wolmarin suunnilta Valkia vastaan saadakseen kaupungin jälleen haltuunsa. Eversti _Kalm_ kääntyi saatuaan vihollisen aikeista tiedon Tarton esikunnan puoleen sähkösanomalla helmikuun 9 p:nä tehden selkoa vankien kautta selville saadusta vihollisen sijoittumisesta ja pyytäen kiirehtimään uuden direktiivin antamista ja Valkin puolustusjoukkojen lähimmän päällikön määräämistä.

Tällöin olikin jo annettu eri rintamanosille uudet tehtävät. Helmikuun 8 p:nä armeijan ylipäällikkö, kenraali _Laidoner_ sähkötti alaisilleen:

'Vihollinen on Narvan, Pihkovan, Valkin ja Ruhjan suunnalla ajettu Viron kansallisten rajain ylitse. Sen hallussa on enää vain osa Etelä-Vörumaata. Tasavallan sotaväen seuraava tehtävä on Etelä-Vörumaan puhdistaminen vihollisesta ja senjälkeen Viron alueen varjeleminen punaisten uusilta hyökkäyksiltä. Rajojen puolustamiseksi tulee ottaa haltuun sellaiset asemat, joista on helpompi teknillisin apukeinoin ja pienemmin miesmäärin torjua vihollinen takaisin, jotta sotamiehet saisivat enemmän levätä. Siksi käsken seuraavaa:

1:sen divisioonan tehtävä on aktiivisesti puolustaa Narvan kaupunkia, Narovajoen linjaa ja Peipuksen rantaa Vasknarvasta Lohusuuhun. Narvan linjan puolustamiseksi pitää, mikäli mahdollista, joen molemmat rannat, etenkin Narvan kohdalla, saada meidän haltuumme. Narvan puolustamiseksi on tarpeen etuväin tunkeutua Jamburgin suuntaan ja hävittää Jamburgin silta.

Eteläisen rintaman tulee:

1:o Suojella Peipuksen rantaa Lohusuusta meidän kaakkoisrajoihimme saakka Isborskin linjalle;

2:o Pihkovan suunnalla ottaa haltuunsa etuväin Isborskin asema ja kauppala, Paurovitshin ja Shemeritskin kylät ja rikkoa Velikajajoen silta Pihkovan luona;

3:o Vöru—Marienburg suunnalla tunkeutua edelleen Pihkova— Riika viertotiehen saakka ja ottaa haltuunsa Alt-Laitzen ja Oppekaln;

4:o Valk—Marienburg rautatietä pitkin tunkeutua eteenpäin Hoppenhofin asemalle ja, jos se on Vörun maakunnan suojelemiseksi tarpeellista, ottaa etuväin haltuunsa Marienburgin kauppala;

5:o Valk—Wolmar suuntaan edetä Stackelnin asemaan saakka;

6:o Ruhja—Wolmar ja Ruhja—Salatsi suunnilla edetä Säde- ja Salatsijokeen ja ottaa haltuun niiden ylitse vievät sillat, sekä

7:o Merenrannalla ottaa Heinaste etuväin haltuun.

Kaikkien näiden tehtävien täytäntöönpanon aika jää kenraali _Tönissonin_ ja kenraali _Wetzerin_ määrättäväksi. Asemia on, mikäli mahdollista, vahvistettava juoksuhaudoilla ja piikkilankaesteillä. On tarpeellista, että Tasavallan puolustus näin saadaan järjestetyksi, niin että mahdollisimman paljon joukkoja on reservissä joka hetki valmiina lyömään takaisin vihollisen hyökkäysyritykset.'

Kenraali _Wetzer_ kävi helmikuun 10 p:nä Valkissa, johon hän kutsui sillä rintamanosalla toimivien rykmenttien ja panssarijunien päälliköt neuvottelemaan uudesta operatsionista. Hän ilmoitti tällöin m.m., että Pohjan Poikain rykmentti tulisi alkavana taistelukautena pysymään reservissä Valkissa. Eversti _Kalm_ tuntien upseeriensa ja sotilaittensa yhä kasvavan kyllästymisen garnisonielämään ja taisteluhalun pyysi kenraali _Wetzeriä_ määräämään Pohjan Pojille jotakin tärkeämpää toimitettavaa ja saikin lupauksen siitä.

Kenraali _Wetzer_ antoi helmikuun 11 p:nä eteläisen rintaman joukoille direktiivin uutta etenemistä varten. Sen ensimmäisessä kohdassa perustellaan rynnistystä seuraavasti:

»Vain pienessä osassa Etelä-Vörumaata viipyvät vielä Viron maaperällä venäläis-lättiläiset ryövärijoukot, jotka meidän on sieltä karkoitettava. Ei vieraan maan valloittamiseksi tai voittojen saamiseksi, vaan Viron Tasavallan rajojen suojaamista varten Viron etelärintaman sotajoukkojen tulee edetä tarpeellisiksi katsotuilla suunnilla jonkin matkaa Viron kansallisten rajojen ylitse.»

Eri joukko-osastojen tehtäviksi määrättiin:

1:o Eversti _Kann_, johdossaan 3:s ja 6:s virolaisrykmentti, Pärnun suojeluspataljoona ja 2:sen ratsurykmentin 1 eskadroona 8 tykin kera, ottaa haltuunsa linjan Heinaste—Salatsi joen uoma—Stackelnin rautatienasema ja siitä edelleen kaakkoonpäin, hävittää Aajoen rautatiesillan Stackelnin luona ja valvoo kaikkia vihollisen puolelta tulevia teitä;

2:o Yksi pataljoona Pohjan Poikia rykmentin tykkien ja yhden kapearaiteisen panssarijunan kera, pataljoonan komentajan yhteisellä johdolla, etenee Valk—Marienburg rautatien ja maantien suuntaan, miehittää Hoppenhofin aseman ja valvoo teitä Adselista Neu-Laitzeniin;

3:o Eversti _Puskar_, johdossaan 2:nen ja 7:s virolaisrykmentti, Tallinnan suojeluspataljoona, _Balahovitshin_ joukko-osasto ja 2:sen ratsurykmentin 1 eskadroona 8 tykin kera, suorittaa ylipäällikön etelärintamalle antaman käskyn 1:sen ja 2:sen kohdan, edelleen miehittää linjan Panikovitsh—Shemeritski—Alt-Laitzen—Oppekaln valvoen vihollisen puolelta tulevia teitä, panee toimeen käytettävänään olevalla eskadroonalla odottamattoman hyökkäyksen Marienburgia vastaan herättäen vihollisen keskuudessa paniikkia ja helpottaa Pohjan Poikain toimintaa rautatien suunnalla rikkomalla rautatien vihollisen selän takana;

4:o Kapteeni _Irw_ johdossaan kaikki panssarijunat —yhtä kapearaiteista lukuunottamatta — toimii Stackelnin, Marienburgin ja Pihkovan suunnilla tarpeen mukaan;

5:o Reservissä: Tarton sissipataljoona Moisakylässä, Pohjan Poikain 1 pataljoona Valkissa, Tarton suojeluspataljoona Vörussa ja Viljandin suojeluspataljoona Tartossa.

Samalla käskettiin sotilaiden tietoon saattaa, että sittenkuin nämä asemat olisi saatu virolaisten joukkojen haltuun, ei enää edettäisi, vaan puolustauduttaisiin niissä.

Saatuaan kenraali _Wetzerin_ yllä lyhyesti esitetyn taistelusuunnitelman eversti _Kalm_ pitäen sitä virheellisenä lähetti Tarttoon sähkösanoman, joka Pohjan Poikain taistelukertomuksen mukaan ajalta 13.2.-26.2.19. oli sisällöltään suunnilleen seuraava:

»Huomautin, että täten on alkavassa operatsionissa taas uudistumassa Grosshofissa Pohjan Pojille turhaan tullut verilöyly, sillä kuten silloin Valk—Wolmar rata jäi katkaisematta, niin varmaankin taas jäisi nyt Marienburg valloittamatta ja rata katkaisematta ja rykmenttini tehtäväksi tulisi suoralla rintamahyökkäyksellä vallata rata Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin asti. Koska samalla otin huomioon sen, että paljailla rintamahyökkäyksillä vihollisen elävää voimaa ei voida tuhota sekä sen suuria ryöstösaaliita haltuun saada, tein sähkösanomassani kaksi ehdotusta: 1:o joko minun rykmenttini alkaa suoran rintamahyökkäyksen pitkin rataa vasta senjälkeen, kun rata Marienburgiin on varmasti katkaistu ja Marienburg vallattu, 2:o taikka minulle annetaan toimintavapaus suorittaa sama tehtävä monta kertaa pienemmällä mieshukalla ja ehdottomasti varmemmin tekemällä saartoliikkeen Verrosta Marienburgiin. Pyysin minulle annettua tehtävää harkitsemaan uudelleen ja toistamaan käskyn taikka sitten jättämään tehtäväni suorittamisessa suoritustavan määräämättä.»

Eversti _Kalm_ sai 12 p:nä vastauksen, jossa ilmoitettiin, että hän saisi lähettää yhden komppaniansa Marienburgin rataa katkaisemaan määrättyjen joukkojen mukaan. Koska hän ei saanut koko tehtävää suorittaakseen ja hän piti tällaista järjestelyä tarkoitustaan vastaamattomana ja epäonnistuneena, ilmoitti hän kenraali _Wetzerille_ lähettävänsä 1:sen pataljoonansa tykkien ja panssarijunan kera Koikylän seuduille, mutta antavansa etenemiskäskyn vasta sitten, kun hän saisi varman tiedon, että rata todella oli katkaistu.

Saatuaan sanoman, että eversti _Puskarin_ joukot lähtisivät liikkeelle 13 p:nä klo 6 ap., eversti _Kalm_ antoi saman päivän aamuna jääkärikapteeni _Hannulalle_ määräyksen lähettää viipymättä liikkeelle yhden komppanian, jonka tuli olla voimakkaan tiedustelun kautta keskeytymättömässä kosketuksessa Koikylässä majailevan vihollisen kanssa. 3:s komppania, joka sai tämän tehtävän suorittaakseen, jätti Valkin jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla klo 10 ap.

Eversti _Kalm_ antoi edelleen 13 p:nä klo 8,30 ap. operatsionikäskynsä N:o 7 määräten jääkärikapteeni _Hannulan_, johdossaan 1:nen pataljoona, Pohjan Poikain 1:nen ja 3:s patteri (jääkärimajuri _Snellman_) ja I kapearaiteinen panssarijuna (kapteeni _Peters_) sekä yhteyden pitoa varten 2 ryhmää ratsumiehiä (vääpeli _Eino Vartiainen_), etenemään Valk—Marienburg radan ja maantien suuntaan, valloittamaan — saatuaan siihen nimenomaisen käskyn eversti _Kalmilta_ — Hoppenhofin rautatienaseman ja valvomaan teitä Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin.

2:nen pataljoona oli jäävä reserviin Valkiin, johon myös rykmentin esikunta ja 1:sen pataljoonan raskas kuormasto jäivät.

Tiedonanto-osaston päällikkö määrättiin ryhtymään toimenpiteihin voidakseen huolehtia yhteydestä jääkärikapteeni _Hannulan_ joukkojen kanssa niiden liikkumisen mukaan. Mutta tiedonanto-osastolla ei ollut käytettävänään enempää kuin jokunen sata metriä puhelinjohtoa, joten sen toiminnasta ei pataljoonalla ollut suurtakaan hyötyä, se kun oli rajoitettu käyttämään yksinomaan yleisiä puhelinlinjoja. Sitäpaitsi Pohjan Poikain ryhdyttyä suorittamaan kiertoliikettään Marienburgia kohden puhelinyhteys ei enää voinut tulla kysymykseenkään.

Rykmentin lääkäri, lääkintämajuri _Kallioinen_ seurasi 1:stä pataljoonaa. Lääkintäkapteeni _Kalpa_ ryhtyi toimenpiteihin saadakseen asemakomendantin avustuksella kokoon ambulanssijunan, joka etenisi virolaisen panssarijunan jäljessä korjaten suomalaisia haavoittuneita. 13 p:n iltana ambulanssijuna olikin kunnossa. Sairashoitohenkilökunta vietti sitten siinä seuraavat päivät kulkien edestakaisin rintaman ja Valkin väliä panssarijunan perässä, jonka täytyi joka 6 tunnin perästä palata takaisin hakemaan vettä.

Pohjan Poikain rykmentillä — aluksi tosin vain sen 1:sellä pataljoonalla — oli siis tiedossa uusi taistelukausi, jonka vastuksia ja uhreja ei voitu edeltäpäin arvioida. Mutta riemukkain hurraa-huudoin otettiin sanoma rintamalle lähdöstä vastaan sekä upseeriston että miehistön keskuudessa.

Rykmentin vahvuus tähän aikaan (11.2.) oli seuraava:

ups. aliups. miehistöä. yht. hev. ajoneuv. Rykm. esikunta 18 13 26 57 17 — 1:nen pataljoona 9 96 654 759 64 52 2:nen » 10 85 691 786 51 34 Tykistö 13 51 254 318 168 54 Tiedonanto-os. 1 11 87 99 1 — Sairashoito-os. 2 3 11 16 — — Ratsuos. 1 10 46 57 56 8 Soittokunta 2 9 25 36 — — Koko rykmentti 56 78 1.794 2.128 357 148

(Vahvuusilmoituksessa ei ole kuitenkaan otettu huomioon ennenmainittuja upseerikoroituksia urhoollisuudesta Valkin valloituksessa, jotka tähän aikaan eivät vielä olleet julkaistuja.)

Eräs Pohjan Poika kirjoittaa muistiinpanoissaan Koikylään lähtöpäivästä:

»Tänään mielet ovat korkealla. Kaikki työ käy kuin salamanleimaus. — Ovat ne, nuo suomalaiset, nopeita poikia, ajattelevat mustasilmäiset juutalaiset. Niin, ovat ne, vaikka niitä sanotaan hitaiksi.

»Kun tulee lähtö taisteluun, niin silloin Suomen poikain jalat ovat irti maasta. Vielä tämä suomalaisjoukko näyttää täällä ihmeitä maailmalle! ‒

»Kadulla viedään muudatta virolaista tykistöupseeria viimeiseen lepopaikkaansa. Valkea arkku on kanuunan piipun päällä. Suomalainen sotilassoittokunta soittaa surumarssia jäljessä.

»Tuo kuva — keskellä taisteluun lähtökiirettä — jättää jälkeensä mieliimme vakavan vaikutelman.

»Montakohan meistä tämän matkan jälkeen viedään noin? — — —

»Lähdetään liikkeelle kaakkoa kohden.

»Pitkä karavaani kulkee aukean tasangon keskitse. On ihana talvipäivä. Luonnossa on kuitenkin jo jotakin keväistä tuntua,vaikka ei olla vielä helmikuun puolivälissäkään. Maantie on paikoin lumetonta. Hevoset vetävät ihan suoranaan raskaita panoskuormia. Tykkien pyörät kumisevat oudosti.

»Yhä eteenpäin.

»Poikkean muutamaan taloon. Pyydän juotavaa. Talosta etsitään parasta. Tarjoan maksua, mutta isäntä ei tahdo ottaa. Jätän rahan kuitenkin pöydälle, sillä 'jos tänään kuolen ja huomenna kuopataan', niin mitä hyötyä on minulle noista papereista, joita ukko joka tapauksessa tarvitsee kipeämmin kuin minä.

»Eräässä toisessa talossa saan ihailla kaunista 'preiliä' [preili — neiti], jolla on hieno hipiä ja loistavat silmät. Panen parhaani vironkielellä saadakseni hänet ymmärtämään niitä tunteita, jotka sillä hetkellä mielessäni vallitsevat... Koti kaukana... edessä rintama... ehkä kuolema... Mutta pian kuluu puoli tuntia. Karkoitan mielestäni kaiken tuon ja lähden. Kaihomielisyys on vahingollista sotilaalle. Mutta liina liehuu kauan talon portailta...»

* * * * *

Jääkärikapteeni _Hannulan_ joukot lähtivät Valkista liikkeelle klo 11,15 ap. Hän sai silloin jääkärimajuri _Snellmanilta_ tiedon, että Karolan kartano (Gut Karolen) Koikylän pohjoispuolella oli vapaa vihollisesta.

Joukkojen päävoima päätettiin silloin sijoittaa tykistön kera Karulaan ja ryhtyä sieltä käsin tiedustelemaan. Edelleen jääkärikapteeni _Hannula_ sai tiellä Karulaan 3:nnelta komppanialta ilmoituksen, että bolshevikien päävoima oli Koikylän kartanossa ja pienemmät osastot Voitkassa (3 km. Koikylästä länteen) ja Kakun koululla (2 km. Koikylästä pohjoiseen) sekä 2 tykkiä Koikylän rautatienasemalla ja 2 tykkiä Aajoen rannalla, lähellä Pirin taloa, ja että virolaisten etuvartio oli Marienheinissa.

3:s komppania asettui Lepenhofiin, joka oli jo ollut muutamia päiviä aikaisemmin virolaisten hallussa, mutta jälleen jätetty, ja ryhtyi rohkeasti tiedustelemaan saavuttaen kosketuksen vihollisen kanssa klo 2,10 ip. 1:sen pataljoonan esikunta, toistaiseksi varaväeksi jäävä 1:nen komppania, joka asetti vain välittömän hälyytysvartion Karulasta Kärikmäelle vievälle tielle, ja tykistö asettuivat klo 5,10 ip. Karulan kartanoon. 2:nen komppania jatkoi matkaa ja majoittui Niglen taloihin alkaen tiedustella etelää ja kaakkoa kohden.

Jääkäriluutnantti _Marttinen_ sai tehtäväkseen mahdollisimman paljon hermostuttaa ja häiritä vihollista saattaakseen sen siihen käsitykseen, että hyökkäys oli odotettavissa siltä suunnalta. Jääkäriluutnantti _Koiviston_ taas tuli tiedustella mahdollisimman varovaisesti, jottei punaisten epäluuloa tällä taholla herätettäisi.

Eräs 1:sen komppanian upseeri kirjoittaa Karulasta:

»Karulan kartano on suurenmoinen uljaine päärakennuksilleen, suunnattomine kivinavettoineen ja talleineen. Aamulla bolshevikit ovat siitä lähteneet kuultuaan meidän olevan tulossa ja vieneet muassaan 17 vaunulastia arvokkaimpia huonekaluja. Siitä huolimatta se ei ole vielä suinkaan putipuhdas; siellä saa nähdä koko joukon sangen vanhoja metsästystauluja ja joitakin antiikkisia kaappeja y.m.

»Majoituttuamme kartanoon saan järjestettäväkseni 1:sen komppanian aliupseerivarfion muutamaan tienhaaraan, jonne sijoitetaan myös yksi kevyt konekivääri.

»Puolikuoliaana väsymyksestä raahaudun takaisin ja heittäydyn esikuntahuoneen nurkkaan levolle kahmaistuani hieman olkia alleni. Kuumehoureisesta unestani havahdun usein ja katseeni kiintyy silloin joka kerta mieheen, jota jok'ainoa kunnioitamme, johon rajattomasti luotamme, ja jota myöhemmin opimme yhä enemmän rakastamaan. Hän istuu pöydän ääressä paitahihasillaan, kartta edessään. Takan loimuava hehku valaisee hänen älykkäät ja lujat piirteensä, ja suuret, mustakehyksiset rintamalasit heittävät silmien seutuville miettivän varjostuksen. Joskus hän tarttuu kynään, kirjoittaa nopeasti ilmoituksen tai käskyn, jonka ratsu kiidättää joko Valkissa olevaan rykmentin esikuntaan tai Lepenhofissa majailevan komppanian päällikölle.

»Yhä hän valvoo, laatii suunnitelmia, muuttelee niitä, kunnes tilanne on selvä, ja hän saattaa itselleen hyvällä omallatunnolla sanoa: niin teemme. Ja uskonpa — sitä mieltä ovat kaikki, jotka hänen mukanaan ovat kulkeneet — että valittu ratkaisu on aina paras mahdollinen. — Tuo mies on jääkärikapteeni _Hannula_.»

* * * * *

Operatsionin alkaessa vihollisen rintama kulki etelässä, saatujen tietojen mukaan, suunnilleen linjaa Stale—Stackelnin asema—Wiezemhof—Koikylä, Valk—Marienburg radan vartta — Möniste (Menzen)—Hoppenhof ja edelleen Riika—Pihkova maantien seutuvia koilliseen. Tarkkoja ja luotettavia tietoja punaisten asemista Koikylän seuduilta alkaen itäänpäin ei saatu, kun virolaisten joukkojen ja bolshevikien välillä ei tällä suunnalla ollut kosketusta. Punaisten pääetappipaikkoja olivat Ruhja, Wolmar ja Marienburg.

Jääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa täten alkaneesta operatsionista:

»Operatsionisuunnitelma on katsottava virheelliseksi, etenkin mikäli se koski toimintaa rintaman keskustassa s.o. Pohjan Poikain suunniteltua etenemistä radan suuntaan. Sillä on otettava huomioon, että vihollisen rintama kulki Koikylästä Hoppenhofiin pitkin radan vartta. Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan tehtävä muodostui näin ollen vihollisen rintaman auki vyöryttämiseksi sivusuuntaan ilman toimintaa syvyyssuuntaan s.o. radan eteläpuolelle viertotietä kohden. Tästä oli oleva seurauksena, että mitä pitemmälle edettiin, sitä suojaamattomammaksi oikea sivusta jäi, ja sitä vaaranalaisemmaksi muuttuivat suorin yhteys ja jälkikuljetus rataa myöten, radan suojeleminen olisi vaatinut näet koko Pohjan Poikain rykmentin hajoittamista tälle laajalle rintamalle, joten sen taisteluvoima olisi supistunut olemattomaksi ja sen hyökkäystoiminta tyrehtynyt. 1:sen pataljoonan esim. ehdittyä Hoppenhofiin olisi viholliselle ollut helppo asia Serbigalin ja Adselin kautta katkaista rata ja maantie ja siten eristää pataljoona Valkin yhteydestä. Virolaiset panssarijunat eivät yksin kyenneet suojaamaan rataa, niiden toiminta-alue kun on varsin rajoitettu. Oikealla siivellä olevaa 3:tta virolaista rykmenttiä ei myöskään voitu ottaa lukuun sivusuojastona, sen toiminta-alue ei näet ulottunut näin etäälle itään.

»Rintamaan oli näin ollen muodostuva suuri ja vaarallinen aukko, jota vastustaja saattoi käyttää hyväkseen. Sen se heti Marienburgin taistelukauden jälkeen tekikin. Pohjan Poikain hyökkäysten tulosten, ennenkaikkea rautatien ja valtamaantien omistuksen, säilyttämiseksi olisi ollut välttämätöntä pysyvästi miehittää ja varustaa Arskall, Serbigal ja Adselin linna, jotka tarjosivat erinomaiset puolustus- ja tukikohdat. Se, ettei tähän operatsionisuunnitelmassa kiinnitetty mitään huomiota, ja ettei näin Marienburgin valloituksenkaan jälkeen tehty, on katsottava suureksi taktilliseksi virheeksi, jonka seuraukset muodostuivat kohtalokkaiksi tuhoten kaikki tämän mainehikkaan taistelukauden suuret saavutukset ja tulokset.

»Virolaisia joukkoja oli myös syytä epäillä, sillä kokemus oli osoittanut, että heidän operatsionikäskyssä edellytetty merkityksensä usein olikin olemassa vain paperilla, yhtenäinen toiminta oli heikkoa, eteneminen silloinkin, kun Pohjan Pojat olivat raivanneet tien auki eikä vihollisen vastustusta ollut olemassa, oli hidasta. Offensiivihengen puute ja taipumus olla passiivisella puolustuskannalla olivat yleisiä ilmiöitä. Etenkin laiminlyötiin tiedustelu ja pysyvä kosketus vihollisen kanssa. Tarmokkaammalla toiminnalla olisivat tulokset olleet suuremmat, sillä vihollista näytti vaivaavan yleensä samat ominaisuudet. Tavallista olikin, että esim. yön ajaksi sekä virolaisten että punaisten etuvartiot vetäytyivät toisistaan n. 2—3 km. päähän.

»Loistavana poikkeuksena olivat kuitenkin muutamat erikoiset joukot, kuten yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona ja n.k. merijalkaväki (Petserin rintamalla) sekä ennenkaikkea panssarijunat. Näiden viimeksimainittujen miehistö oli valioväkeä, enimmäkseen vapaaehtoisia koululaisia ja ylioppilaita, upseeristo samoin toimintakykyistä ja urhoollista.»

Jääkärikapteeni _Hannulan_ joukot — noudattaen eversti _Kalmin_ nimenomaista käskyä — eivät ryhtyneet etenemään, vaan virolaisten joukkojen rynnistystä odotellessaan majoittuivat perusteellisesti ja tiedustelivat joka taholle.

14 p:n aamuna saapui Koikylän lähistölle kaksi virolaista panssarijunaa, jotka suojasivat Pohjan Poikain oikeaa sivustaa miehittäen radan oikealla puolen Lippin talon luoteispuolella metsän reunassa olevan kummun ja halliten sieltä aavaa peltoa Koikylän asemalle asti ja siitä etelään aina Kalisteen saakka. Panssarijunien perässä tuli Lepenhofin kohdalle 3-vaunuinen, suomalainen ambulanssijuna. Lääkintämajuri _Kallioisen_ ambulanssi taas oli Karulan kartanossa.

14 p:nä saatiin 2:sen komppanian tiedustelijain kautta selville, että punaisten esikunta 1 rykmentin kera oli majoittunut Koikylän kartanoon. Komppanian tiedustelu ulotettiin päivän kuluessa yhä etelämmäksi. Aamuyöstä patrulli oli huomannut Kakun vapaaksi bolshevikeista, mutta jäämättä sinne se palasi kokonaisuudessaan ilmoittamaan asiasta, jääkäriluutnantti _Koivisto_ lähetti silloin uuden patrullin miehittämään Kakun. Vihollinen oli kuitenkin tällä välin uudelleen asettunut sinne ja avasi yht'äkkiä tulen varomattomasti etenevää patrullia vastaan, joka luuli tienoon yhä edelleen olevan punaisista vapaan, ja ajoi sen hajalle. Pohjan Pojista haavoittui 1 sotilas ja 1 joutui vihollisen käsiin, joka rääkkäsi hänet pistimillä kuoliaaksi. Kaatuneen, sotilas _Viljo Kortesmaan_, ruumis löydettiin vähän senjälkeen.

2:nen komppania lähetti tällöin uuden patrullin vääpeli _Kaarlo Nikin_ johdolla karkoittamaan viholliset Kakusta. Punaiset olivat kuitenkin jo poistuneet sieltä. Kakuun asetettiin kenttävartio ja toinen Ringisteen varmistamaan aluetta maantiestä Kivitöjärveen asti ja estämään vihollisen tiedustelua.

Myöhemmin samana päivänä n. 20-miehinen bolshevikijoukko hyökkäsi Kakun kenttävartion kimppuun, mutta karkotettiin ja menetti 3 miestä kaatuneina Pohjan Poikain kärsimättä minkäänlaisia tappioita. Punaiset hyökkäsivät päivän kuluessa myöskin 3:nnen komppanian etuvartiota vastaan kaksi kertaa, mutta lyötiin verissä päin takaisin. Pohjan Pojista haavoittui näissä kahakoissa yksi 1:sen K.K.K:n sotilas.

Kärikmäen kautta Appiaa kohden vääpeli _Vartiaisen_ johdolla lähetetty ratsupatrulli ilmoitti puolenpäivän tienoissa, että seutu oli puhdas vihollisesta Appiaa myöten. Kun kuitenkin tilanne Pohjan Poikain toiminta-alueesta itäänpäin oli epäselvä, lähetti 1:nen komppania vänrikki _Havaan_ johdolla 35-miehisen kenttävartion Kärikmäelle.

Jääkärikapteeni _Hannula_ kertoo Koikylän valtaussuunnitelmista: