Part 34

»Ei voida siis toistaiseksi ottaa lukuun sissipataljoonan käyttöä kokonaisuudessaan, sillä sitä ei vielä ole saatu jälleen kootuksi ja järjestetyksi, ja sitäpaitsi se on lopen uupunut. Illalla ilmoittautuu minulle tosin vielä n. 40 miestä sissipataljoonasta, joten käytettävissäni on sillä hetkellä n. 70 virolaista. Koska pidän voimiani riittämättöminä ja luutnanttien _Koiviston_ ja _Kalervon_ toimintataholta ei kuulu mitään levottomuuteen aihetta antavia tietoja, päätän kutsua 2:sen komppanian ja luutnantti _Kalervon_ joukkueen takaisin pataljoonan luo voidakseni yhdistetyin voimin aamun valjetessa rynnätä sisään kaupunkiin. Ilmoitan toimenpiteestäni eversti _Kalmille_, joka vastaa, että on tosin uskallettua ottaa pois mainittuja osastoja, mutta ettei hän tahdo silti peruuttaa määräystäni. Samalla hän kuitenkin kieltää hyökkäämästä Valkiin ennen hänen käskyään. Luutnantit _Koivisto_ ja _Kalervo_ saapuvat aamuhämärissä ja majoittuvat työväentaloon maantien varrelle. 2:nen komppania on menettänyt Varnan taistelussa vain 1 miehen lievästi haavoittuneena.

»Pohjan Poikain tykistö asettuu asemiin majapaikkamme luo ja ryhtyy päivän valjettua pommittamaan kaupungin eteläpuolta pyrkien rautatienaseman ja radan vahingoittamiseen. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä suoranaista tähystysmahdollisuutta ei ole, tuli on ohjattava kartan ja kaupungin muita rakennuksia korkeammalle kohoavien tornien y.m.s. mukaan.

»Aamulla saan etenemiskäskyn eversti _Kalmilta_ ja ilmoituksen, että hiihtokomppania, joka aamuyöstä on saapunut Tartosta Sangasteen jääkäriluutnantti _Kareksen_ johdolla, on annettu käytettäväkseni. (Jääkäriluutnantti _Kares_ ilmoittautui minulle kuitenkin vasta iltapäivällä Valkissa.)

»Aamuyön kuluessa 1:sen komppanian tiedustelupatrullit ovat retkeilleet kaupunkiin asti.

»Tykistömme juuri aloittaessa pommitustaan tuodaan luokseni 3 punasotilasta, jotka 1:sen komppanian kenttävartiosto on vanginnut maantiellä, kun he ajoivat reessä kaikessa rauhassa Valkista Luhde Grosshofia kohden. Vangit, jotka ovat lättiläisiä ja muuten hyvissä sotilaspukimissa, kertovat olevansa sanitäärejä, nukkuneensa yön rautatienasemalla ja herättyään huomanneensa kaikkien lähteneen pois. He luulivat silloin, että joukot ovat lähteneet rintamalle Luhde Grosshofiin, ja lähtivät ajamaan perässä joutuen siten suoraan käsiimme. Heidän kertomuksestaan saattaa siis olettaa, että punaiset ovat vetäytyneet pois kaupungista. Samalla saapuu itsestä komppaniasta ilmoitus, että patrulli on todennut kaupungin olevan vihollisista vapaan. Asukkaiden kertoman mukaan ovat viimeiset punaiset lähteneet sieltä klo 4 aamulla ja mennessään räjähdyttäneet rautatienaseman vesitornin.

»Tykistö, joka on ehtinyt ampua n. 10 panosta, lopettaa tulensa Annan 1:selle pataljoonalle ja _Kuperjanovin_ sissipataljoonalle, joka aamun kuluessa on saapunut majapaikallemme mukanaan 1 eskadroona virolaista ratsuväkeä, käskyn järjestyä marssivalmiiksi maantielle. Pataljoonan kuormasto, joka niinikään on aamulla saapunut paikalle, liittyy perään. Tykistö valjastaa kiireesti hevosensa ja ajaa täyttä vauhtia kaupunkiin saapuen sinne ennen meitä.

Kaupunkiin saapuessamme ovat asukkaat keräytyneet vastaamme. Äänettöminä, ilmaisematta iloa tai mielipahaa he katselevat tuloamme.

»Hetken perästä saan ilmoituksen, että 2:sen pataljoonan kärki on saapunut Valk 1:n rautatienasemalle.

»Sissipataljoonalle olen antanut käskyn sijoittua kaupungin pohjoislaitaan Peddeljoen pohjoisrannalla olevaan esikaupunkiin ja varmistaa suuntaan Valk—Varna, koska tilanne Varnasta pohjoiseen on vielä epäselvä, eikä sieltäpäin odotettavia virolaisia joukkoja vielä kuulu. 2:nen komppania + 1/3 1:sestä K.K.K:sta saa tehtäväkseen sijoittua Valk II:n rautatienaseman luo ja varmistaa sekä tiedustella länteen ja etelään. 1:nen ja 3:s komppania sekä 2/3 1:sesta K.K.K:sta jäävät reserviin lepäämään ja majoittuvat Kirkkotorin läheisyydessä oleviin taloihin. Pataljoonan esikunta sijoittuu Moskovankadun varrella olevaan hotelli Petersburgiin, jossa sitten myös pataljoonan upseeristo saa asunnon. Päivällä saapuu myös eversti _Kalm_ esikuntineen. Rykmentin esikunta sijoitetaan hotelli Centraliin Pihkovankadun varrelle, 2:sen pataljoonan esikunta hotelli Eurooppaan Asemakadulle ja patteriston esikunta hotell Baltischer Hofiin Riiankadun varrelle. Junat eivät vielä pääse Valkiin saakka, sillä välillä on pari siltaa korjaamatta. Ensimmäinen juna saapuu Valkiin vasta seuraavana yönä.»

Eversti _Kalm_ päättää »Pohjan Poikain rykmentin Taistelukertomuksen 30.I.—1.II.1919» seuraavasti:

»Johtamani Pohjan Poikain rykmentin upseeristo ja miehistö varsinkin sen I pataljoona osoitti loistavaa urhoollisuutta ja sitkeyttä taistelussa ylivoimaista lättiläistä vihollista vastaan, jolla oli erinomainen ampumakuri, ja joka ‒ ‒ ‒ ‒ oli taitavien upseerien johdossa. Erinomaista uhraavaisuutta osotti myös _Kuperjanovin_ sissipataljoona.

»Panssarijunat eivät voineet toimia sen johdosta, että rata oli monessa kohden rikottu, eikä sitä taistelun kuluessa voitu saada korjatuksi.

»Kaupungin vallattuaan ryhtyivät komennossani olevat joukko-osastot taistellen etenemään kaupungin itä-, kaakkois-, etelä-, lounais- ja länsipuolelle.

»Kuten edellä olevasta jo selviää, eivät eversti _Kannin_ johdossa olevat 3:s ja 6:s Viron jalkaväkirykmentit katkaisseet Valk—Riika rautatietä räjähdyttämällä Sedde-joen yli johtavaa siltaa, jonka piti tapahtua viimeistään 30:na p:nä tammikuuta. Näin ollen ei minun komentoni alaisena olleen räjähdysosaston toimenpide, kun se 31.I. klo 15,30 sai tuhotuksi Valk—Pihkovan rautatiellä olevan sillan Murgin luona, siten voinut yksin estää vihollista viemästä Valkin kaupungista pois suurta määrää täyteen lastattuja vaunuja kallisarvoisine vetureineen. Luotettavien kaupunkilaisten kertomuksien mukaan lähtivät viimeiset junat kaupungista 31.I. klo 19 tienoilla, kello 20 räjähdytti vihollinen asemalla vesitornin ja veturitallin edustalla olevat kääntösiltalaitteet. Liikkuvasta kalustosta jäi asemalle vain yksi kapearaiteisen rautatien veturi ja konepajassa olevat 2 korjauksen alla olevaa leveäraiteisen radan veturia, muutamia matkustajavaunuja, muutamia kymmeniä tavaravaunuja, niistä osa täydessä kunnossa, sekä 7 kpl. vaunujen päälle asetettavia panssarijunaan kuuluvia suojuksia.

»Kaupunki itse ei joutunut taistelussa kärsimään mitään vaurioita, mutta sensijaan oli sen asukkaat ryöstetty mahdollisimman perinpohjaisesti, sen asukkaista ampumalla murhattu pari sataa henkeä melkein kaikki yhteen paikkaan, ja oli vihollinen tämän lisäksi vienyt kaupungin asukkaita näiden ilmoitusten mukaan mennessään vankeina noin 300 henkeä.

»Vihollisen tappiot olivat melkoiset, eivätkä he edes kerinneet kaikkia kaatuneitaan korjaamaan pois. Summittaisen arvion mukaan menettivät he kuolleina kaikkiaan toistasataa [1:sen pataljoonan komentajan, jääkäriluutnantti _Hannulan_ mielestä luku on arvioitu liian pieneksi] ja haavoittuneina todennäköisesti ainakin kaksi sen vertaa. Tämä arvio perustuu osittain siihen, mitä itse olemme nähneet, osittain kaupunkilaisten kertomuksiin.»

3. Toinen taistelukausi.

(Taistelut Valkin eteläpuolella ja lepohetki Votkissa.)

Valk, johon Pohjan Pojat valloittajina nyt marssivat, on venäläistyylinen kaupunki Peddeljoen etelärannalla, Huolimatta erinomaisesta asemastaan viideltä suunnalta tulevien rautateiden risteyksessä se ei ole vielä toistaiseksi mikään huomattava tehdas- tai kauppakeskus, vaan pikemminkin syrjäinen maaseutukaupunki. Sen asukasluku on n. 8.000, suurimmaksi osaksi virolaisia ja lättiläisiä, varsin runsaasti myös saksalaisia, venäläisiä ja juutalaisia.

Kaupunki tekee ensi näkemältä ikävän vaikutuksen mataline, jyrkkäkattoisine puuhökkeleineen ja ahtaine, mutkikkaine katuineen. Keskikaupungilla on sentään nykyaikaisempi ja siistimpi leima. Siellä kohoaa paikoitellen puutalojen keskeltä uudenaikaisia, useampikerroksisia kivimuureja, kouluja, hotelleja ja hallintovirastoja, joihin Pohjan Pojat nyt toistaiseksi sijoittuivat, ja muita leveämpi puistokatu johtaa asemalle. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä ei Valkissa ole.

Kaupungille antoi lähinnä seuraavina aikoina erikoisen leimansa sen silmäänpistävän lukuisten ajurien ja varisparvien ohella Pohjan poikain harmaiden sotilaiden vilinä tehden siitä todellisen sotilaskaupungin.

Edellä on jo mainittu siitä viileästä vastaanotosta, joka tuli Pohjan Poikain osaksi heidän marssiessaan eri puolilta Valkiin. Kaupunkilaisten kärsimykset viime päivinä ja edelleen jatkuva epävarmuus vaikuttivat siihen epäilemättä sangen suuresti. Asukkaista juutalaiset suhtautuivat alunperin karsaasti suomalaisiin voimatta sietää heidän tuomaansa kuria ja järjestystä. Heidät saatiin m.m. vasta sakkouhkauksin avaamaan kaupungin myymälät, jotka suurimmaksi osaksi olivat heidän käsissään. Lättiläisissä taas oli paljon bolshevikeja, joiden käytös suomalaisia vapaaehtoisia kohtaan luonnollisesti oli mitä vihamielisin. Mutta muiden asukkaiden suhteen suomalaiset eivät juuri saaneet aihetta valittaa.

Näky, joka punaisten viimeisenä tervehdyksenä kohtasi Pohjan Poikia Valkissa ja sen ulkopuolella, oli unohtumaton. Bolshevikien kiduttamalla surmaamien ja ampumien ihmisten ruumiita oli kaupungin ympäristöllä, hangelle heitettyinä ja metsiin haudattuina, kaikkiaan noin parisataa henkeä.

Bolshevikien kammottavat murhat Valkissa ennen kaupungin joutumista suomalais-virolaisten joukkojen valtaan saavat todella turhaan etsiä vertaistaan. Kiduttamalla surmattujen joukossa oli sekä vanhoja että nuoria, sekä naisia että miehiä, joille itsekullekin oli koetettu keksiä mahdollisimman suuria tuskia tuottava kuolintapa. Piinaten, jäseniä silpoen, luita katkoen ja polttoraudollla kiduttaen oli onnettomilta henki riistetty, niin että omaisten oli vaikeaa tuntea vainajia. Mainitseepa eräs kertojamme, että ainakin osa surmatuista olisi heitetty hautaan vielä puoleksi elävinä ja sitten luotu haudat umpeen tukahduttaen onnettomat uhrit mullan alle. Henkensä heitettyäänkään surmatut eivät saaneet olla rauhassa bolshevikien petomaisuudelta: alastomiksi ryöstettyjä ja silvottuja ruumiita häväistiin vielä kaiken kukkuraksi mahdollisimman raa'alla tavalla.

Melkein kaikkialla, mihin Pohjan Pojat seuraavina päivinä tulivat vieraisiin, oli surua. Joko oli joku omaisista saanut surmansa tai sitten viety vankina peräytyvien punaisten mukana teille tietymättömille.

Helmikuun 1 p:n iltana saapuivat Valkiin pohjoisesta ja luoteesta odotetut virolaiset joukko-osastot. 3:s rykmentti ryhtyi etenemään Valkista, mutta ei päässyt kauaksi. 6:s rykmentti suojeli rautatielinjaa Moisakylä—Valk.

Vihollinen oli tosin karkoitettu Valkista, mutta se liikehti edelleen aivan lähellä kaupunkia, jonka asema niin ollen ei ollut ensinkään taattu. Koko Valkin valtauspäivän ja seuraavan yön kuului kaupungin etelä- ja länsilaidasta kiväärinrätinää. Pohjan Poikain 2:sen komppanian patrullit siellä kahakoivat vihollisen kanssa; m.m. Ermeksen, Borishofin ja Luhden tienoilla ne joutuivat bolshevikien kanssa tekemisiin. Myöskin 3:s virolainen rykmentti ja Tarton sissipataljoona (=_Kuperjanovin_ sissit) olivat kaupungin länsipuolella kosketuksissa lähikartanoihin sijoittuneiden punaisten kanssa.

Valkin asemaa vahvistaakseen eversti _Kalm_ antoi alaisilleen joukoille »Operationikäskyn Tartto—Valk joukoille 2.2.1919», jossa joukot määrättiin ottamaan seuraavat asemat:

Tarton sissipataljoona: Ermes—Borishof—Kalnastoldit.

Pohjan Poikain 1:nen pataljoona, jonka alaiseksi oli määrätty myös hiihtokomppania, tykistön avustamana: Purgail—Tulbe—Binke—Ramelek ja edelleen lähelle Bekkeä.

Pohjan Poikain 2:nen pataljoona tukenaan yksi tykistöjaos: Bekke—Zeple—Pyssa—Ratnek—Mörgi.

Operatsionikäsky päättyy seuraavasti:

»5. Yllämainitut tehtävät ovat nopeasti suoritettavat, kiinnittämättä mitään huomiota tilannetta tuntemattomiin harhaileviin virolaisiin joukkoihin. Jos he rupeavat sekaantumaan antamiini tehtäviin tai harhailevat rintama-alueellamme, on ilmoitettava minulle kohta, sekä mainittava mistä joukko-osastosta ja kenen johdolla he ovat.

»6. Kapteeni _Irwin_ on panssarijunillaan tuettava 1 pataljoonaamme Valk—Wolmar radalla.»

Jääkäriluutnantti _Hannula_, jolle operatsionikäsky annettiin suullisesti jo illalla helmikuun 1 p:nä, määräsi saadakseen tiedon vihollisen voimista ja sijoituksesta hänen pataljoonalleen annetun alueen kahdella pääsuunnalla yhden hiihtojoukkueen etenemään ilman suksia vääpeli _Väinö Westerlingin_ johdolla Sileen ja hiihtokomppanian päävoiman jääkäriluutnantti _Kareksen_ johtamana Tulbea kohden. Käskyn saaneet joukot lähtivät liikkeelle klo 6 ip., jolloin jääkäriluutnantti _Karesta_ seurasi Pohjan Poikain patteriston räjähdyskomennuskunta tuhotakseen, jos mahdollista, rautatiesillat Tulben eteläpuolella.

Vääpeli _Westerlingin_ joukkue ei päässyt pitkälle, ennenkuin se joutui taisteluun vihollisen kanssa ja oli n. tunnin kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen pakotettu peräytymään ylivoiman tieltä kaupungin laitaan jääden asemiin rautatien varteen.

Siitä tiedon saatuaan jääkäriluutnantti _Hannula_ antoi 1:sen komppanian v.t. päällikölle, jääkärivääpeli _Korhoselle_ käskyn komppaniansa ja 1:sen K.K.K:n 3:nnen joukkueen kera lähteä liikkeelle ja tunkeutua ottaen mukaansa vääpeli _Westerlingin_ joukkueen vielä samana yönä Sileen.

Komppania, jonka miehistö oli viime päivien matkoista, taisteluista ja marsseista lopen uupuneena juuri päässyt levolle kylmille kivilattioille ainoana peitteenään manttelinsa, hätyytettiin ja lähti hetken kuluttua nurkumatta yölliselle taisteluretkelle klo 9,30 ip.

Kaupungin laidasta komppania otti mukaansa hiihtojoukkueen, joka asetettiin kärjeksi ja jatkoi matkaa maantietä myöten etelää kohden. Vastarintaa kohtaamatta edettiin Sadeskalin talon luo. Mutta sen sivuutettuaan marssijärjestyksessä kulkeva komppania joutui vihollisen tulen alaiseksi. Bolshevikien pieni, n. 30—40-miehinen etujoukko oli asettunut yhden konekiväärin kera tien vasemmalla puolen olevalle kummulle väijyksiin ja päästänyt suomalaisten kärjen rauhassa sivuitse yllättääkseen jäljessä marssivan pääjoukon.

Komppania levittäytyi nopeasti ketjuun ja avasi konekivääri- ja kivääritulen vihollisen asemia vastaan. Laukaustenvaihtoa kesti klo 10,30—11,15 ip. Sitten komppania hurraten syöksyi vihollisen asemien kimppuun ja karkoitti niissä piilleet bolshevikit. Pohjan Pojat eivät kärsineet taistelussa minkäänlaisia tappioita.

Senjälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa tällä kertaa kärkenä 8 vapaaehtoista vääpeli _Havaan_ johdolla. Oli selvää, että karkotettu bolshevikijoukko oli vain suuremman vihollisvoiman etuvartio, joten joltisellakin varmuudella voitiin olettaa taistelun olevan lähellä.

Kärki saapui kuitenkin vastarintaa kohtaamatta Snikeriin tarkastaen sen ja lähtien edelleen. Se ennätti jo tutkia suuren osan melkoisen laajaa Meshulin kylää, mutta sitten kylän eteläpuolisiin taloihin asettuneet punaiset — 250—300 miestä ja 2 konekivääriä — avasivat yht'äkkiä n. 30 metrin päästä tulen kärkeä vastaan. Se painautui asemiin ja vastasi tuleen, sillä aikaa kuin komppania levisi ketjuun tien oikealle puolelle ja hiihtojoukkue tien viereen kylän taa.

Luutnantti _Reponen_ kertoo taistelusta:

»Jättäydytään metsän reunaan. Patrulli on tarkastamassa talorykelmää, joka luurankomaisten puiden ympäröimänä törröttää keskellä pimeää lakeutta.

»Silloin se alkaa. Ensin pari kolme laukausta, sitten tuiskuna. Komppania hajautuu ketjuksi. Heti havahtuu vihollisen konekivääri. Lukemattomien rakeiden tavoin suihku viuhahtaa ylitsemme. Ensimmäinen ja toinen joukkueemme vetäytyvät oikealle, kolmas painuu kohti kylää.

»Äkkiä tuli lakkaa. Äänettöminä edetään pitkin kenttää, hermot jännittyneinä. Ei vielä mitään, ei vielä... ei vieläkään... nyt!

»Hirvittävä rätinä raikuu yli aukeaman. Käskyttä heittäytyy joka mies maahan — taitavammin kuin milloinkaan harjoituksissa.

»Öinen taistelu on alkanut. Sydänyön hetket ovat käsissä.

»Näemme edessämme vain kylmän hangen, joitakin latoja, eräitä taloja ja niiden takana mustan metsän, mutta tiedämme, että siellä on muutakin — rohkea vihollinen, satoja kiväärejä, kaksi konekivääriä, kymmeniätuhansia panoksia... kuolema.

»Vihollinen ei säästä ammuksiaan. Yhtämittaisena, omituisen kumeana kaikuu tuhansien laukausten sarja, ja konekiväärien suihku nousee ja laskee, etenee ja lähenee.

»On jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tässä taistelussa. Tähdetön yö, synkkä pimeys, tuntematon tienoo ja lähellä edessä tarkasti ampuva vihollinen. Vilkaisen kelloon. Fosforiviisari lähenee kahtatoista. Sekunnit taistelun telmeessä tuntuvat pitkiltä. Joukko kurjia kysymyksiä syöksähtää aivoihin:

»'Kauanko tätä jatkuu?... Kauanko hermot kestävät tätä toimettomuutta?... Kuinka tässä ollenkaan voi ajatella?... hengittää?... elää?'

»Sitten ammunta lakkaa. Oikealta sivustalta alkaa kuulua melua, huutoja.

»Vihollisen ketjusta joku kiljuu suomeksi:

»'Keitä olette?'

»'_Kalmin_ piruja! huutavat pojat.'

»Kohta senjälkeen tehdään rynnäkkö. Jokainen mies kimpoaa ylös maasta ja syöksyy eteenpäin kivääri tanassa ja hurjasti hurraten, upseerit pistoli kourassa. Vihollinen pakenee. Kylä on meidän.

»Juoksuhaudat, piikkilankaesteet! Hämmästelemme ja iloitsemme. Sepä oli! Jos olisimme tienneet moisten ensiluokkaisten varustusten olemassaolosta, niin tuskinpa... Mutta hyväpä näin. Pidämme kuitenkin varomattomana edetä nelinkertaisen vihollisen kintereillä pimeässä yössä väsyneinä ja kylmissämme. Yövymme kylään.»

Taistelu, jossa Pohjan Pojista haavoittui vain 1 konekiväärimies, päättyi klo 1,30 yöllä. Komppania asetti kenttävartiot ympäristöön ja lähetti ilmoituksen taisteluistaan pataljoonankomentajalle majoittuen kylään lepäämään ja odottamaan uusia määräyksiä.

* * * * *

Sillä välin jääkäriluutnantti _Kares_ joukkoineen oli lähtenyt etenemään Tulbeen vievää tietä. Se kohtasi vihollisen, jonka komppanianpäällikkö arvioi omia miehiään monta vertaa lukuisammaksi, Jaunsemin kylässä joutuen sen kanssa taisteluun. Hiihtojoukkueita seurannut räjähdyskomennuskunta kääntyi silloin heti takaisin arvellen, ettei komppania voisi ajaa vihollista Tulben eteläpuolelle, joten siltojen räjähdyttämisestä ei kuitenkaan tulisi mitään, ja palasi kaupunkiin.

Jääkäriluutnantti _Kareksen_ joukko pakotti vihollisen peräytymään kilometrin verran menettäen tällöin 1 kaatuneen, sotilas _Juho Remeksen_, ja 2 lievästi haavoittunutta. Hiihtojoukkueiden eteneminen pysähtyi kuitenkin, ja vihollisen sitkeän vastarinnan vuoksi jääkäriluutnantti _Kares_ katsoi etenemisen mahdottomaksi ja palasi joukkonsa kera Valkiin katkaisten kaiken kosketuksen vihollisen kanssa.

Jääkäriluutnantti _Hannula_ antoi seuraavana aamuna pataljoonansa kaikille komppanioille käskyn ryhtyä etenemään pataljoonalle määrätyn rintamalinjan saavuttamiseksi. Komppaniat lähtivät liikkeelle klo 9 ap.

3:s komppania 2 konekiväärin kera suuntasi kulkunsa luutnantti _Kalervon_ johdolla Meshuliin, josta se lähti yhdessä 1:sen komppanian ja vääpeli _Westerlingin_ joukkueen kera klo 1,30 ip. etenemään Sileä kohden. Komppaniat saapuivat klo 3,15 ip. vastarintaa kohtaamatta päämääräänsä, josta viholliset olivat peräytyneet jo aamulla varhain. Pohjan Pojat majoittuivat sinne, etuvartiot asetettiin, patrulleja lähetettiin kaikkialle ympäristöön. Vasemmalla pyrittiin yhteyteen 2:sen pataljoonan kanssa ja oikealla Tulben luona toimivien joukkojen kanssa. Päivät kuluivat rauhassa vihollisen pysytellessä kauempana.

Tarton sissipataljoona oli aamulla helposti miehittänyt sille määrätyt asemat, joten Pohjan Poikain oikea sivusta oli turvattu. 3:nnen virolaisen rykmentin 2:nen pataljoona kapteeni _Kruusin_ johdolla oli asemissa Sädejoen pohjoisrannalla Tulbeen vievän maantien ja rautatien välillä — ilman kosketusta vihollisen kanssa, patrulleitta ja etuvartioitta, kuten jääkäriluutnantti _Hannula_ sittemmin totesi. Sädejoen ylitse vievän rautatiesillan oli Pohjan Poikain patteriston räjähdyskomennuskunta jääkärimajuri _Snellmanin_ ja jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johdolla aamulla tuhonnut. Sillan räjähdyttäminen ei kuitenkaan vahingoittanut puolustautuvia bolshevikeja, vaan päinvastoin esti vapaasti liikehtimästä ne virolaiset panssarijunat, joiden oli määrä tukea Pohjan poikain 1:stä pataljoonaa.

1:sen pataljoonan 2:nen komppania ja 2/3 hiihtokomppaniasta aikoivat 5 raskaan konekiväärin kera, sittenkuin ensin oli lähetetty 9-miehinen patrulli hiihtokomppaniasta pääjoukon edelle, edetä Tulbea kohden jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla.

Pataljoonan saavuttua kapteeni _Kruusin_ joukon kohdalle palasi hiihtokomppanian patrulli ilmoittaen, että vihollinen oli asemissa Tulben talon luona olevalla kummulla ja 4 tykkiä rautatien ja maantien risteyksessä, ja että Tulben kohdalla kulki edestakaisin junia, joihin punaiset kuormasivat kaikessa kiireessä saalistaan.

Komppaniat pysähtyivät. Ennen etenemisen jatkamista oli hankittava tarkempia tietoja vihollisen asemista ja aikeista. 2:nen komppania asetti 2:sen joukkueen kenttävartioksi Gulbenin taloon ja patrullin Purgailiin vievälle tielle. Sen 1:nen joukkue majoittui Sädejoen pohjoisrannalla, sillan korvassa olevaan taloon, 3:s joukkue oikealla olevaan Stolditin taloon, jossa majaili myös 1 virolaiskomppania (n. 40 miestä). Virolaiset lähettivät aliupseerivartion oikealle sivustalle. Hiihtokomppania asettui Kalnadedisin taloon lähettäen patrullin rautatien vasemmalle puolelle ja edessiirretyn kenttävartion radan luo Tulben lähistölle.

Illalla 2.2. jääkäriluutnantti _Hannulan_ käytettäväksi saapunut patteriston räjähdyskomennuskunta lähetettiin 10 hiihtokomppanian sotilaan kanssa Purgailin kautta kiertäen tuhoamaan 2 km. eteläpuolella Saulekin asemaa olevaa rautatiesiltaa, jotta vihollisen panssarijuna ja vaunuihin valmiiksi kuormattu ryöstösaalis jäisivät Pohjan Poikain käsiin. Komennuskunta eksyi kuitenkin tiestä ja palasi muiden joukkojen luo vasta Tulben taistelun jälkeen suorittamatta tehtäväänsä.

2 p:n iltana tuli Sädejoeile virolainen haupitsipatteri, joka pommitti Tulbea ja Saulekin asemaa klo 2—4 yöllä. Ammunnan tulokset eivät kuitenkaan voineet olla suuret, sillä mitään tähystysmahdollisuutta ei ollut, kun tiheä metsä ulottuu Tulbeen saakka. Pohjan Poikain 3:s patteri saapui myöhemmin jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla, asettui asemiin Hofin talon luo ja avasi jalkaväen hyökkäyksen alkaessa tulen Saulekia vastaan. Virolainen panssarijuna tuli Sädejoen pohjoisrannalle klo 7,30 ap. ja otti myöskin osaa taisteluun.

Helmikuun 3 p:n aamuna klo 6 Pohjan Poikain 2:nen komppania ja hiihtojoukkueet kokoutuivat Gulbenin talon luo ja lähtivät Tulbea kohden. Kilometrin verran marssittuaan joukot levittäytyivät ketjuun, hiihtojoukkueet molemmin puolin ratavallia, 2:sen komppanian 1 joukkue vasemmalle puolen maantietä ja 2 joukkuetta sen oikealle puolen.

Jääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo:

»Kun hyökkäävä ketju on saapunut Tulben aukeaman luo, metsän reunaan, avaa talon luona kummulla asemissa oleva vihollinen tulen. Punaiset ovat kuitenkin verrattain harvalukuisia. Heidän panssarijunansa on maantien ja rautatien risteyksessä avaten konekivääri- ja tykkitulen.

»Tulitaistelua kestää n. 15 minuuttia, jonka jälkeen vihollinen peräytyy nopeasti. Jatkamme etenemistämme hiihtojoukon kaartaessa vasemmalta pitkin radan ja sitten maantien vartta ja 2:sen komppanian oikealta Saulekin asemaa kohden. 2:sesta komppaniasta jätetään varmistusosasto luutnantti _Eino Jokioisen_ johdolla maantiesillalle.

»Hiihtojoukko etenee pitkin puron uomaa rautatiesillalle. Punaisten panssarijuna on vetäytynyt sen eteläpuolelle, jonka jälkeen punaiset räjähdyttävät sillan. Panssarijuna kohdistaa tykkitulensa meidän rautatiesiltaa ja asemaa kohden etenevää joukkoamme vastaan. 2:nen komppania valtaa Saulekin rautatienasemaa ja asettaa varmistuksen rautatiesillalle, jonka jälkeen 2:nen komppania ja hiihtojoukko kokoutuvat asemalle. Ottelussa olemme menettäneet 3 miestä haavoittuneina 2:sesta komppaniasta.