Part 31

Eläköön-huudoista ei tahtonut tulla loppua. Ihmiset, jotka olivat värjötelleet useita tunteja ulkona tammikuun pakkasessa odottaen veljeskansan lähettämiä apujoukkoja, riemastuivat nähdessään harmaat, voimaa ja intoa uhkuvat sotilaat. Päättäväisyyttä oli luettavana jokaisen vapaaehtoisen kasvonpiirteissä. Nämä joukot eivät missään tapauksessa väistyisi. Ne kostaisivat bolshevikeille kaikki julmuudet, kaikki nöyryytykset... Eläköön, eläköön, eläköön...!

Katuvierillä seisojat tunkeutuivat paikkapaikoin kaikista estetyistä huolimatta suomalaisten riveihin saadakseen syleillä sotureita, pelastajia, tai edes puristaa heidän kättään — kauan ja lämpimästi.

Kadut, joita myöten suomalaiset marssivat, olivat mustanaan riemuitsevaa kansaa. Yksinpä katuvierillä kasvavat puutkin olivat täynnä ihmisiä, jotka tahtoivat nähdä suomalaisia. Talojen ikkunat oli kaikki valaistu. Tartto juhli.

Nuoret neitoset katsoivat kirkkain silmin ohimarssivia suomalaisia, hymyillen — nuo tuossa olivat veljiä. Harmaatukkaiset vanhukset koettivat hurrata muiden mukana noille harmaapukuisille, ylpeäryhtisille pojille, huutaa heille: tervetuloa!, mutta ääni tahtoi tukahtua, suuria, kimmeltäviä kyyneleitä vierähti vuosien uurtamille poskille, liikutus valtasi mielen. Että kaiken kauhun ja pelon jälkeen koitti tällainenkin hetki!

Eläköön-huutoja. Tervetuliaistoivotuksia. Liehuvia nenäliinoja. Kukkia. Laulua. Kyyneleitä. Riemua, sydämen kyllyydestä pursuavaa riemua.

Suomalaiset joukot marssivat raatihuoneen torille, jonka äärillä monituhantinen ihmisjoukko tungeksi. Riemuhuutojen raikuessa komppaniat pysähtyivät raatihuoneen edustalle, jossa kaupungin pormestari _Kriisa_ tervehti heitä seuraavalla puheella:

»Tarton kaupungin itsehallinnon nimessä tervehdin teitä, uljaat Pohjolan sotilaat. Viron valtion lyhyen olemassaolon vakavimpana hetkenä te riennätte meidän raskaassa taistelussa olevien joukkojemme avuksi kylki kyljessä taistellen vapauttaaksenne Viron alueen julkeasti maahan hyökänneistä ryövärijoukoista, jotka tulivat hävittämään nuorta vapauttamme ja polkivat jalkainsa alle kulttuurisaavutukset ja ihmisyyden periaatteet. Teidän voimakkaalla avullanne tahdomme lopullisesti puhdistaa Vironmaan vihollisesta, lujittaa Viron demokraattista valtiota ja korkealle kohottaa ihmisyyden ja kulttuurin lipun astuaksemme yhdenarvoisina vapaiden kansojen perheeseen kulkien käsi kädessä teidän kanssanne, veljeskansamme kanssa, suomalaisten kanssa. Tervetuloa, veljeskansan urhot, Tarton kaupunkiin!»

Senjälkeen herra _H. Priimägi_ puhui vapaaehtoisille maakunnan hallituksen nimessä seuraavasti:

»Kunnioitetut, uljaat suomalaiset soturit! Tervehdin teitä Tarton maakunnan itsehallinnon nimessä. Jo Viron heräämisajasta alkaen Viron kansa on kantanut sydämessään mitä lämpimimpiä tunteita Suomen veljeskansaa kohtaan ja pyrkinyt sen kanssa lähempään tekemiseen. Ulkonaiset mahdit estivät meitä, kuten teitäkin, sitä tekemästä. Suuren maailmansodan murskaavasta vaikutuksesta 'orjan ikeet' katkesivat, ja meille avautui mahdollisuus ryhtyä luomaan vapaata Viroa kansan itsemääräämisoikeuden perusteella. Mutta samalla hetkellä tulivat julmat bolshevikijoukot, jotka uhkaavat tallata maahan meidän itsenäisyytemme ja kulttuurisaavutuksemme, ja joiden hirmuhallituksen alaisena nytkin vielä osa Viron kansaa ja Tartumaan asukkaita huokailee.

»Teidän tulonne herättää asukkaiden sydämissä riemua. Uskon, että uljaille joukoillemme onnistuu teidän avullanne puhdistaa Viro vainolaisesta. Jääköön teidän toimintanne meille iäksi mieleen, ja olkoon se samoin unelmoidun 'Suomen sillan' ensimmäinen nurkkakivi! Toivon teille lähtiessänne rintamalle onnea ja menestystä.»

Senjälkeen joukot marssivat niille varattuihin majapaikkoihin, jotka olivat sangen siistit, vaikka kylmyys haittasi niitäkin. Myöhemmin illalla vapaaehtoiset pääsivät syömään. Komppania kerrallaan vietiin heidät ruokalaan, jossa heitä kestittiin erinomaisella tattariryynipuurolla, valkeilla liinoilla peitettyjen pöytien ääressä. Pojat muistelivat mustaa Tapaa ja pistelivät hyvillä mielin poskeensa annoksen toisensa jälkeen koskemattakaan hapankaalikeittoon.

Seuraavana päivänä eversti _Kalm_ saapui jäljellä olevien joukkojensa kera Tarttoon.

Tartto miellytti ulkomuotonsakin puolesta suomalaisia vapaaehtoisia. Suorat, leveät kadut, uudenaikaisia kivitaloja, kaikkialla puhdasta — sanalla sanoen suomalaismallinen kaupunki. Kaupungin vieressä on vielä ihana Tuomiovuoren puisto vanhan tuomiokirkon raunioiden ympärillä.

Pohjan Pojat olivat 27 p:nä tilaisuudessa näyttämään tarttolaisille pelottomuuttaan ja neuvokkuuttaan ottamalla osaa erään tulipalon sammutukseen katsojien hurratessa.

»Suomen silta» oli päivän tunnussana. Kaupunki oli liputettu. Sanomalehdet tervehtivät innokkain sanoin suomalaisia joukkoja. Niinpä »Postimees» kirjoitti tammikuun 27 p:nä:

»Tervetuloa Tarttoon, urhokkaat Pohjan Pojat! Kaksinkerroin olkaa tervetulleita tänne: ennen kaikkea apulaisina ja liittolaisinamme taistelussa yhteistä vihollistamme, sitä Venäjällä syntynyttä bolshevikihirviötä vastaan, joka uhkaa hävittää nuoren Viron valtion, ja jonka verenhimoisen sortajapainajaisen alta hiljainen Tarttomme vastikään vapautui! Siitä vapautumisesta, joka monelle kymmenelle, ehkäpä sadoille kansalaisillemme merkitsi pelastusta mitä julmimmasta ja loukkaavimmasta kuolemasta, olemme suuressa määrin kiitollisuuden velassa Suomen kansalle, mutta etenkin teille, uljaat Pohjan Pojat, jotka jalomielisesti ja omanvoitonpyynnittä innolla olette jättäneet kotilietenne ja työnne kiiruhtaaksenne lahden ylitse panemaan henkenne alttiiksi veljeskansan vapauden puolesta. Suomalaisten uhrautuvainen apu, josta Viron kansa iankaikkisesti on oleva kiitollinen Suomelle, on meitä tehokkaasti tukenut kiivaassa taistelussa sekä aineellisesti että vielä enemmän siveellisesti: se on nostanut sotaväkeänne voimaa ja vauhtia vahvistaen ja ylläpitäen sen itseluottamusta ja taisteluintoa.

»Viron kansa on aina epäluottamuksella ja jonkinlaisella pelolla katsellut vieraita sotilaita, jotka ovat liikkuneet maassamme, sillä ne ovat aina olleet vieraan sortomahdin näkyviä ja eläviä työaseita. Mutta nyt, millainen ero, millainen vastakohta: teitä katsotaan ja teidät otetaan vastaan riemusta, kiitollisuudesta ja ihailusta pamppailevin sydämin. Eilen illalla torille kokoutuneen ihmisjoukon innostunut mieliala todisti sitä. Sitä kohotti näet vielä yleinen tietoisuus siitä, että vaikka olettekin vieraasta maasta tulleet, niin olette sittenkin omia, heimolaisiamme, veljeskansaamme, joka polveutuu samasta alkukansasta ja puhuu nykyäänkin samaa kieltä kuin me. Me virolaiset olemme Suomea aina kunnioittaneet ja ihailleet sen kansallista sivistystä ja sen uljasta taistelua vapauden ja itsenäisyyden puolesta, jota olemme tarkanneet suurimmalla myötätunnolla ja jännityksellä, ammentaen siitä itsellemme rohkeutta ja uskoa kansallisen sorron pimeimpänä aikana. Ja tämä veljeskansa, jolla on onnellisempi kohtalo kuin meillä, on nyt osoittanut ansaitsevansa meidän kunnioituksemme ja ihailumme mitä suurimmassa määrin: Viron kansan kohtalon hetkellä se ei tyytynyt vain sanoihin, vaan ryhtyi teoin auttamaan.

»Mutta siinä ei ole vielä kaikki: olette tuoneet kerallanne suuren historiallisen hetken, ainutlaatuisen Suomen ja Viron historiassa: molemmat veljeskansat, jotka maantieteellisten ja poliittisten olojen pakosta ovat eläneet vuosisatoja erossa toisistaan, ovat nyt Suomen puolelta tulleen uhrautuvaisen avun kautta ensi kertaa pitkän ajanjakson jälkeen valtiopoliittisesti tavanneet toisensa ja alkaneet yhdessä toimia. Uusi ajanjakso Itämeren suomensukuisten kansojen historiassa voi alkaa Teidän tulostanne Viroon. Toivokaamme, että siitä muodostuu kestävä ystävyys — liitto, se Suomi-Viro-unioni, josta viimeaikoina on puhuttu, ja jonka kautta Suur-Suomen ja Suur-Viron aate todenperästä näyttää olevan mahdollinen toteuttaa.

»Ei viel' ois aikas ilta, Jos heimoushenkeä ois, Vaan syntyä voisi silta, Mi kansani yhteen tois.»

Siksi olkaa heimoveljinämme ja taistelutovereinamme kaksinverroin. tuhatkerroin tervetulleet maahamme, kaupunkiimme! Teidän osoittamanne osanotto ja antamanne apu tässä taistelussa takaa Viron kansalle varman ja lopullisen voiton: asia, jonka hyväksi niin paljon uhrautuvaisuutta on osoitettu, ei voi, ei saata kaatua, vaan sen osaksi tulee varma onnistuminen.

»Eläköön Suomenmaa! Eläköön sankarilliset liittolaisemme! Eläköön reippaat Pohjan Pojat!»

Suomalaisten vapaaehtoisten lyhyt Tartossa olo oli kuin yhtä ainoata yhtämittaista juhlaa. Juhla upseereille teatteri »Vanemuisen» avarassa salissa. Juhla kaikille Pohjan Pojille samassa paikassa. Innostavia puheita. Soittoa. Laulua. Tanssia. Yleistä riemua. Ylenpalttista ystävyyttä. Runsasta tarjoilua kaupungin ja kaupunkilaisten kustannuksella. Unohtumattomia iltoja.

Pohjan Pojat olivat tänä aikana päivän sankareita. Missä ikinä he liikkuivat, yksitellen, parittain tai joukossa, kaikkialla he kohtasivat ystävällisiä katseita. Kaupunkilaiset tulivat heidän luokseen, puristivat kättä, lausuivat ystävällisiä sanoja, kutsuivat heitä koteihinsa, joissa sitten kestittiin ylenpalttisesti ja kohdeltiin kuin rakkaimpia vieraita ainakin.

Tarttolaisten suurenmoinen ystävyys yllätti vallan Pohjan Pojat. He, jotka olivat nähneet Tallinnan ja Tapan ja tunteneet itsensä niissä vieraiksi, tapasivat Tartossa sen, mitä he olivat Suomesta lähtiessään odottaneet Virossa tapaavansa: veljeskansan.

Muudan Pohjan Poika päättää innostuneen kuvauksensa Tartossa olosta:

»Moni meistä on löytänyt täältä toisen kodin, uusia äitejä ja isiä, sisaria ja veljiä ja — pelkään pahoin — morsiamia.»

Eräs ambulanssihenkilökunnasta taas kirjoittaa:

»Suomalaiset Viron retkeilijät eivät koskaan unohda sitä lämmintä mielialaa, mikä Tartossa tulvi heitä vastaan, niitä ystävällisiä ihmisiä, jotka niin auliisti jakoivat lahjojaan, ja niitä suloisia koteja, jotka väsyneille aarteitaan antoivat. ‒ ‒ ‒

»Mutta lyhyt, lyhyt kuin kirkas päivä loppumattomien öiden edessä oli viivähdyksemme Tartossa. Työmme meitä kutsui; paljon köyhempinä ja heikompina olisimme lähteneet öitämme kohti, jos meille ei olisi suotu noita ihania päiviä, jotka tarttolaiset meille antoivat.»

Lämmittävänä, voimaa ja kestävyyttä antavana muistuivat sittemmin Tartossa vietetyt päivät ja tarttolaisten ylenpalttinen ystävyys kaiken kurjuuden ja kärsimyksen keskellä rintamalla taistelevien Pohjan Poikain mieleen. Sen kansan puolesta he taistelivat! Niiden ihmisten luottamusta he eivät saattaneet pettää, maksoi mitä maksoi!

2. Ensimmäinen taistelukausi.

(Valkin valloitus.)

Rykmentin esikunta, joka oli asettunut hotelli »Livoniaan» Peplerikadun varrelle, valmisti kaiken aikaa kiireellisesti rintamalle lähtöä. 2:sen pataljoonan, tykistön, tiedonanto-osaston ja ratsuosaston varustukset ja kuormasto olivat vielä keskeneräiset. Niitä oli pikaisesti täydennettävä, mikäli suinkin mahdollista.

Tarkastettuaan 1:sen pataljoonan eversti _Kalm_ julkaisi päiväkäskyssään N:o 19 seuraavan kiitoksen:

»1:sen pataljoonan komentajalle lausun kiitokseni lyhyessä ajassa aikaansaadusta hyvästä järjestyksestä pataljoonassa ja hänen pataljoonaansa kuuluvan miehistön sotilaallisesta käytöksestä.»

Rykmentti alkoi vähitellen olla osapuilleen valmis taisteluun lähteäkseen. Rykmentin vahvuus oli tammikuun lopussa julkaistun ilmoituksen mukaan seuraava:

Ups. aliups. sotil. yht. hev. ajoneuv. Rykm. esikunta 16. 6. 8. 30. 17. — 1:nen pataljoona 10. 94. 553. 657. 71. 53. 2:nen » 10. 78. 700. 788. — — Tykistö 14. 52. 253. 319. 135 . 33. Hiihtokompp. 1. 24. 129. 154. — — Tiedonanto-os. 1. 9. 89. 99. — — Ratsuosasto 1. 7. 49. 57. — — Sairashoito-os. 1. 2. 7. 10. — — Koko rykmentti 54. 272. 1.788. 2.114. 223. 86.

Eteläisen rintama-alueen komentaja, kenraali _Wetzer_ antoi 28 p:nä asianomaisille päälliköille seuraavan käskyn eteläisen rintaman lähimmäksi tehtäväksi annetun Valkin ja Vörun kaupunkien valtaamisesta:

1:o Moisakylän—Viljandiin ryhmä: everstiluutnantti _Kann_ johdossaan 3:s ja 6:s virolainen rykmentti, Viljandin suojeluspataljoona, 1 eskadroona 2:sesta ratsurykmentistä, 6 tykkiä ja 2 panssarijunaa suojelee linjaa Pärnu—Moisakylä—Valkin kaupunki. Vasen siipi panssarijunien tukemana hyökkää Tartto—Valk ryhmän kera Valkin kimppuun viimeistään 30.1., särkee rautatiesillan, joka 7 virstaa Valkista Riikaan päin johtaa Sädejoen ylitse, estääkseen bolshevikeja pakenemasta saaliineen Valkista Riikaan. Valkin valloituksen jälkeen 6:s rykmentti 1 panssarijunan tukemana suojelee rautatietä Pärnu—Valk, 3:s rykmentti panssarijunien avustamana varjelee Valkia ja sulkee rautatiet Valkista Marienburgiin ja Riikaan.

2:o Tarton—Valkin ryhmä: eversti _Kalm_ johdossaan Pohjan Poikain rykmentti, yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona, Tarton suojeluspataljoona, 2 tykkiä ja 4 panssarijunaa tunkeutuu rautatien molemmilta puolilta Valkiin. Valkin valtauksen jälkeen Pohjan Pojat jäävät väliaikaisesti Valkiin, _Kuperjanovin_ sissit asettuvat Valkin garnisonivartioksi, ja Tarton suojeluspataljoona palaa reserviin Tarttoon.

3:o Vörun—Petserin ryhmä: eversti _Puskar_ johdossaan 2:nen rykmentti, Tallinnan 1:nen suojeluspataljoona, 1 eskadroona 2:sesta ratsurykmentistä, _Balahovitshin_ joukko ja 6 tykkiä tunkeutuu Vörua ja Petseriä kohden, katkaisee mahdollisimman pian rautatien Valkista Pihkovaan Petserin tienoilla, estää vihollisen pakenemisen Valkista Pihkovan suuntaan ja asettuu linjalle Pimsajoki—Petseri—Vastseliina j.n.e.

29 p:nä kenraali _Wetzer_, eversti _Puskar_ ja eversti _Kalm_ sekä Pohjan Poikain pataljoonien komentajat, jääkäriluutnantti _Hannula_ ja jääkärikapteeni _Svinhufvud_, ja patteriston komentaja, jääkärimajuri _Snellman_, kävivät tarkastamassa tilannetta Sangasten asemalla, jonka luona rintama silloin kulki.

Virolainen panssarijuna hallitsi rataa ja sen ympäristöä Emajoen ylitse kulkevaan rautatiesiltaan saakka, jonka luona oli kenttävartio. Punaiset olivat peräytyessään räjähdyttäneet sillan, ja sitä korjattiin paraillaan. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asemissa Emajoen pohjoisrannalla rautatiestä länteen. Se valtasi seuraavana yönä Tellisten kartanon, lähettipä vielä pienen, n. 40-miehisen iskujoukon Valkia hallitsevalla töyräällä olevaan Pajun 1. Luhde Grosshofin kartanoon. Bolshevikien panssariauto karkoitti kuitenkin pian tämän pienen joukon, ja n. 600-miehinen 1:nen lättiläinen tarkk'ampujapataljoona asettui senjälkeen kartanoon ryhtyen panemaan sitä puolustuskuntoon.

Eversti _Kalm_ lähetti Sangastesta puhelimitse Tarttoon Pohjan Pojille lastauskäskyn. Klo 9,30 ip. julkaistiin sitten Valkin valloitusta koskeva operatsionikäsky Pohjan Pojille. 1:nen ja 2:nen pataljoona, tykistö, tiedonanto-osasto ja ratsuosasto saivat määräyksen olla vaunuihin lastattuina 30 päivää vasten yöllä klo 12 valmiina lähtemään rintamalle.

Siis vihdoinkin taisteluun!

Pohjan Poikain hartain toive oli toteutumassa. Kuumeinen hyörinä alkoi kaikkialla. Tulisella kiireellä aloitettiin kuormastojen lastaus juniin heti puhelinkäskyn saavuttua. Illalla komppania toisensa jälkeen marssi asemalle ja ahdettiin vaunuihin.

1:sen pataljoonan juna, jossa oli 53 vaunua, lähti ensimmäisenä klo 12,30 yöllä. Tykistön junan piti seurata sitä saatuaan aina seuraavalta asemalta tiedon, että ensimmäinen juna oli sen jo sivuuttanut. Tohtori _Kallioinen_ sairashoito-osaston kera oli 1:sen pataljoonan mukana. Junaan järjestettiin yksi saniteettivaunu, jonne sijoitettiin 10 vuodetta. Silloin ei voitu aavistaa, miten kipeään tarpeeseen ne tulivat olemaan tuolla lyhyellä matkalla.

Kaikki vaunut olivat viimeistä sijaa myöten täynnä. Kurja veturirämä jaksoi töin tuskin saada liikkeelle täyteen lastattua junaa.

Se ei päässytkään kauas Tarton asemalta, ennenkuin vauhti hiljenemistään hiljeni, ja vihdoin pysähdyttiin kokonaan.

Junaupseeriksi määrätty luutnantti _Kalervo Reponen_ riensi veturiin ottamaan selvää pysähtymisen syystä.

— Heti lähtee, heti lähtee, lohduttivat kuljettajat rauhallisina.

— Puut ovat vain hiukan märkiä.

Juna lähtikin hiljaa liikkeelle, mutta hetken kuluttua se jälleen pysähtyi. Jääkäriluutnantti _Hannula_, jolle tilanteesta ilmoitettiin, määräsi asetettavaksi kaksi rautatiellä palvellutta Pohjan Poikaa veturiin kivääreillä asestettuina valvomaan kuljettajia.

Päästiin jälleen hiukan matkaa eteenpäin, mutta sitten taas seisahduttiin. Junaupseeri syöksyi veturiin pistoli kädessään:

— Puita uuniin! karjaisi hän.

— Räjähtää, koettivat kuljettajat estellä.

— Puita uuniin, määräsi junaupseeri veturissa oleville Pohjan Pojille, jotka vitkastelematta ryhtyivät täyttämään käskyä. Höyry, paineen osoitin alkoi elää.

Juna liikahti, mutta ei päässyt vauhtiin. Junaupseeri uhkasi kuljettajia pistolillaan.

— Me lähdemme kolmen minuutin kuluttua — tai te lähdette, sanoi hän tiukasti. — Käyn ilmoittamassa pataljoonankomentajalle.

— Oikein, sanoi jääkäriluutnantti _Hannula_ kuultuaan asian.

Juna oli pysähtynyt radan tekemän mutkan taa. Tykistön junan tiedettiin lähteneen jo liikkeelle ajan voittamiseksi. Pimeässä se saattoi ajaa edellä kulkevan päälle, joka ei nyt päässyt paikaltaan. Upseerien vaunussa, joka oli junan alkupäässä, puheltiin juuri siitä, kun tuntui voimakas sysäys. Upseerit hyökkäsivät vaunun sillalle.

Yö oli säkkipimeä. Sekasortoista melua kuului ympäriltä. Miehiä hyppi pois junasta. Mitä oli tapahtunut?

— Sanitääri!

Se kajahti vihlovana läpi yön pimeyden junan loppupäästä.

Yhteentörmäys!

Patteriston juna oli lähtenyt Tartosta klo 2 yöllä ja saanut eversti _Kalmilta_, joka matkusti sen mukana, käskyn saavutettuaan 1:sen pataljoonan junan lähettää veturinsa auttamaan sitä edessä olevan mäen päälle. Käsky täytettiin niin, että patteriston juna ajoi n. 3 km. päässä Nöon asemalta 1:sen pataljoonan junan päälle yön pimeydessä.

1:sen pataljoonan sotilaat, jotka olivat paneutuneet makuulle vaunujen lavitsoille, putosivat lattialle kimsuineen ja kamsuineen. Syntyi tavaton hämminki ja sekasorto. Yö lisäsi onnettomuuden kauhuja. Olivatko bolshevikit yllättäneet junan? Hetkisen kuluttua selvisi kuitenkin, mitä oli tapahtunut.

Junan viimeiset neljä vaunua, joissa 3:nnen komppanian hevoset ja hevosmiehet olivat, olivat kokonaan murskana, viimeinen vaunu oli sitäpaitsi työntynyt edessä olevan sisälle.

Komentosanoja sinkoili ilmassa. Pelastustyö aloitettiin kiireesti ja kaikki kävi järjestyksessä. Miehistö pysyi vaunuissa, vain siihen komennetut ryhtyivät upseerien johdolla työhön. Kymmeniä miehiä riensi vaunujen pirstaleiden kimppuun suorittamaan vaikeaa tehtävää. Hankittiin lyhtyjä, kynttilöitä ja köysiä, valmistettiin kaikessa kiireessä vaunujen sirpaleista, seinistä y.m. jonkinlaisia laskusiltoja, joiden avulla lievemmin loukkautuneet hevoset saatiin vieritetyiksi alas sillä kohdalla erittäin korkealta ja jyrkältä ratapenkereeltä.

Onnettomuudessa sai surmansa 3:nnen komppanian kuormastovääpeli _Johannes Martikainen_, hevosmiehistä haavoittui vaikeasti 2 ja lievemmin 16. 8 erittäin hyvää hevosta osaksi kuoli tapaturmassa, osaksi oli pahasti loukkautuneina lopetettava.

Haavoittuneet kannettiin saniteettivaunuun. Sairashoitohenkilökunnalla oli täysi työ sinä yönä.

Neiti _Kyllikki Pohjala_ kertoo:

'Kun olimme saaneet haavoittuneet sidotuiksi ja kunkin makuulle, kuului ulkoa taasen komentava ääni:

— Kaikki pois vaunuista, kolmas veturi ajaa päälle.

En osaa sanoin kuvata sitä tuskan tunnetta ja niitä kauhun piirteitä, jotka sinä hetkenä kuvastuivat haavoittuneiden ilmeissä. Muutamat hyppäsivät vuoteiltaan, toiset, kuten jalkapotilaat, eivät päässeet minnekään. Autoimme alas niitä, jotka suinkin pääsivät.

Hurja veturi kiiltävine silmineen kiiti junaamme kohti, sotilaat alkoivat ampua sitä saadakseen sen pysähtymään.

Veturi pysähtyi — olimme pelastuneet uhkaavasta vaarasta. Joku kertoi, että sillä oli ollut aikomus tulla auttamaan meitä.'

Pelastetut hevoset kuljetettiin maanteitse lähimmälle rautatienasemalle, rikkoutuneet vaunut vieritettiin pois radalta ja uusia hankittiin tilalle. Rata saatiin käyttökuntoon klo 7 ap. Senjälkeen matkaa voitiin jatkaa.

Patteriston juna siirrettiin 1:sen pataljoonan junan edelle matkan jouduttamiseksi. Se saapui klo 1,30 ip. Sangasten asemalle, jonka luona, hiukan länteen päin, venäläiset v. 1702 saivat suuren voiton Hummulissa kenraalimajuri _Schlippenbachin_ johtamista ruotsalaissuomalaisista joukoista. 1:nen pataljoona tuli perille vasta klo 5 ip. tienoissa, jolloin tykistön kuormastakin oli jo melkein loppuun saakka saatu vaunuista puretuksi. 2:nen pataljoona saattoi rautatieonnettomuuden vuoksi lähteä Tartosta vasta klo 12 päivällä ja saapui Sangasteen 31 p:nä klo 1,25 yöllä.

1:nen pataljoona majoittui aseman lähistölle, pataljoonan esikunta, 2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. rautatienaseman itäpuolella oleviin taloihin, 1:nen komppania Pijrin taloon aseman länsipuolelle. Virolainen panssarijuna oli Sangasten sillan luona, joka oli jo saatu korjatuksi. 3 km. päässä siitä olevaa pienempää rautatiesiltaa pantiin parastaikaa kuntoon, mutta punaiset häiritsivät työtä. Pohjan Poikain patteristo oli sijoitettu Santasten asemalle ja Ruusan kartanoon. 2 tykkiä oli asetettu suojaamaan teitä Tellisten kartanosta Söörhofin kartanoon ja Väreen. 2:nen pataljoona mukanaan 2 kevyttä tykkiä marssi Folkin kartanoon ja sai määräyksen ryhtyä heti tiedustelemaan. Rykmentinkomentaja esikuntineen jäi rautatievaunuun Santasten asemalle. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asettunut Luhde Grosshofin kartanon linjalle. Tarton suojeluspataljoona ja 1 komppania sissejä toimi yhdessä 3:nnen virolaisen rykmentin kanssa Helmen suunnalla.

Eversti _Kalm_ antoi 30 p:nä klo 7,30 ip. saatuaan ilmoituksen, että vihollinen olisi muka aikeissa tehdä saartoliikkeen Folkin suunnalta operatsionikäskyn N:o 4 Tartto—Valk joukoille taisteluun ryhtymisestä seuraavana päivänä. Eri osastot saivat seuraavat tehtävät:

1:nen pataljoona jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla asettaisi varmistuksen Söörhofin kartanon tienhaaraan tiedustelemaan luoteiseenpäin ja pitämään yhteyttä suoraan rykmentin esikuntaan, seuraisi reservinä yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoonaa Telliste—Valk maantietä, lähettäisi yhden komppanian Puuleikaja—Varna tietä etenemään Valkia kohden ja kaupungin lävitse hyökättyään asettuisi asemiin kaupungin eteläpuolelle.

2:nen pataljoona sekä jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johtamat 2 tykkiä ja räjähdysosasto jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ komennossa lähtisi klo 6 ap. liikkeelle Fölkistä etelään Konselun ja Mürgin taloja kohden, rikkoisi Valk—Vöru rautatien Mürgin tai Paranin siltojen kohdalta, ilmoitettuaan sen tapahtumisesta rykmentinkomentajalle etenisi rautatien vartta Valkiin, ottaisi haltuunsa Valkin rautatienaseman ja sen ympärillä olevan itäpuolisen ulkonevan osan kaupunkia ja lähtisi siltä alueelta etenemään varsinaiseen kaupunkiin puhdistaen sitä, senjälkeenkuin 1:nen pataljoona olisi marssinut sen lävitse.

Pohjan Poikain patteristosta 4 tykkiä ja _Kuperjanovin_ tykistöstä 2 tykkiä jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla seuraisi 1:stä pataljoonaa Telliste—Valk maantietä tukeakseen edellä marssivia jalkaväenosastoja ja pommittaisi, jos se osoittautuisi välttämättömäksi. Valkin kaupunkia ja mahdollisesti teitä sen eteläpuolella.

4 panssarijunaa ja yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona kapteeni _Irvin_ johdolla etenisivät Sangaste—Valk rautatietä pitkin korjaten sen siltoja ja Telliste—Valk maantietä eteenpäin.