Part 23

Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kunniakkain vaihe oli alkamassa. Suurella riemulla sekä upseerit että sotilaat ottivat vastaan tiedon uudesta taistelukaudesta. Ei kyllä tiedetty matkan määrää, mutta arvattiin, että se oli Narva. Vastassa olevien punaisten joukkojen lukumäärästä ja varustuksista ei kellään ollut varmoja tietoja, mutta niitä ei kaivattukaan. Jokaiselle oli pääasia, että päästiin taas taisteluun.

Virolaiset 5:s, 1:nen ja 4:s rykmentti olivat jo edenneet linjalle Räsa—Aidunömme—Varja. Oli kuitenkin odotettavissa, että vihollinen ryhtyisi ankaraan vastarintaan viimeistään Vaivaran luona olevissa, venäläisten maailmansodan aikana rakentamissa, lujissa asemissa. Jotta bolshevikien vastarinta saataisiin murretuksi suuremmitta tappioitta ja heidän paluutiensä Venäjälle estetyksi, piti nyt virolaisten kuljetusalusten sotalaivojen suojaamina viedä vihollisrintaman ja Narvan välille luja desanttijoukko, johon suomalaisten komppanioiden lisäksi kuului kapteeni _Pauluksen_ 250-miehinen pataljoona 10 kevyen konekiväärin kera.

Saatuaan eversti _Laidonerin_ käskyn 1:sen divisioonan kautta majuri _Ekström_ antoi tammikuun 15 p:nä seuraavan määräyksen:

»Koko pataljoonan on viipymättä tehtävä matkavalmistuksensa matkaa varten Port-Kundaan. Neljän päivän muonituskuormasto, hevosia y.m. on varattava mukaan. Komppanianpäälliköiden on heti saavuttava esikuntaan saamaan lähempiä tietoja.»

Sekä päiväkäskyllä N:o 12 samana päivänä:

»Jäljelle jäävien joukkojen: jäljellä olevan osan esikuntaa sekä kapteeni _Hedbergin_ patterin, ylijohto jää kapteeni _Schulginille_, ja hän toimii olosuhteiden mukaan niin, että viipymättä voisi päästä pataljoonan kanssa yhteyteen.»

Viron laivasto oli kokonaisuudessaan saanut käskyn ottaa osaa operatsioniin. Kapteeni _Pauluksen_ pataljoona nousi aluksiin Tallinnan satamassa, josta laivat »Lembitin», »Lennukin» ja amiraalilaiva »Laineen» johdolla lähtivät tammikuun 16 p:nä Kundan satamaa kohden.

Sillä välin käskyn saaneet suomalaiset joukko-osastot olivat saapuneet Kundaan, jossa ne sijoittuivat taloihin, mikäli tilaa riitti; loput majoittuivat taivasalle. Mieliala, joka siihen saakka oli ollut erinomainen, kävi rauhattomaksi laivaston viipyessä. Pelättiin jo, että bolshevikit ehtivät saada tietoonsa taistelusuunnitelman, jolloin toivottu kunniakas retki voisi saada surkean lopun.

Vihdoin viimein lähestyvien laivojen tulia alkoi näkyä sumun lävitse.

Lastaus laivoihin tuotti suuria vaikeuksia. Virolaisia sotilaita oli sijoitettu jokaiseen laivaan. Sitäpaitsi ei oltu selvillä edes kuljetuslaivojen lukumäärästä. Ne eivät näet tulleet laiturin viereen, vaan sotilaat aseineen ja ampumatarpeineen oli kuljetettava pienillä aluksilla kauempana odottaviin kuljetuslaivoihin. Se vei paljon aikaa. Jokainen komppania tahtoi kaiken lisäksi päästä sellaiseen laivaan, josta ensimmäisenä pääsisi maihin. Kaikki alukset täyttyivät viimeistä sijaa myöten. Vihdoin viimein, n. klo 1 yöllä, kaikki suomalaiset oli saatu sijoitetuiksi, ja matka itään alkoi yötä myöten.

Muudan mukana ollut virolainen antaa seuraavan kuvauksen hytistä, johon desanttijoukon päälliköt olivat sijoittuneet:

'hteishytti ei ole vain esikunta, vaan kokonainen sotaleiri. Siellä on lääkäreitä, laupeudensisaria ja upseereja sekaisin. Puhutaan suomea, saksaa, englantia ja ranskaa, joukkoon venäjääkin.

Vellä on upseereja, jotka ovat taistelleet monella puolella. Eräs Persiassa, toinen Kongossa, kolmas Saksan joukoissa, neljäs Turkinmaalla. Sotimisen vuoksi. Vanha, rauhaton Pohjolan veri on näitä miehiä vienyt joka taholle uusiin maihin, joissa elämän saa panna vaaraan tunteakseen sen avulla sydämen lyövän voimakkaammin. ‒ ‒ ‒ Muudan laupeudensisar kertoo, että bolshevikit käyttävät myrkyllisiäkin kuulia. Eräs suomalainen oli sellaisen kuulan vaikutuksesta kuollut.

— Minusta haava näytti epäilyttävältä. Lähetin haavoittuneen vietäväksi lääkärin luo reellä, mutta hän kuoli jo tiellä. Eräällä toisella kuula oli mennyt reiden lävitse. Haava oli kuin neulanpistos. Jos se olisi ollut käsivarressa, olisi hän voinut heti jäädä tantereelle.'

Sotilaiden tila ei ollut suinkaan kehuttava. Toiset heistä oli ahdettu laivojen ruumaan, toiset saivat viettää tammikuun yön paljaan taivaan alla kylmässä tuulessa.

Tarkoitus oli ollut ehtiä määränpäähän yön pimeässä, mutta Kundan satamassa oli viivytty liian kauan. Laivasto saapui Merikylän edustalle 17 p:nä vasta klo 10 tienoilla aamulla.

Desanttijoukot olivat saaneet tehtäväkseen laskeutua maihin sopivassa paikassa rintaman ja Narvan väliselle alueelle ja hyökätä yllättäen vihollisen selkään Vaivaran luona, jossa sen odotettiin hyvissä asemissaan ryhtyvän ankaraan vastarintaan. Majuri _Ekström_ päätti kuitenkin harkittuaan hänelle annettua tehtävää ja silloista asemaa noudattaa toista menettelytapaa. Hän katsoi, että hyökkäämällä bolshevikien asemia vastaan Vaivarassa saatettiin panna tuholle alttiiksi koko desanttijoukko. Oli näet otettava huomioon sekin mahdollisuus, että lännestä rynnistävät virolaiset joukot myöhästyisivät, jolloin desanttijoukot saisivat koettaa yksin selviytyä bolshevikeista, joiden asemat tarjosivat suojaa yhtä hyvin idästä kuin lännestäkin tulevaa hyökkäystä vastaan. Sitäpaitsi bolshevikit olisivat taistelun kestäessä voineet saada apua Narvasta, ja suomaiais-virolaiset desanttikomppaniat olisivat silloin musertuneet kahden vihollisjoukon väliin pääsemättä pakoon. Majuri _Ekström_ teki senvuoksi toisen suunnitelman, jonka mukaisesti Narvan valloitus sitten suoritettiin.

Desanttijoukon hyökkäyksestä Vaivarassa olevien bolshevikien niskaan luovuttiin. Sen sijaan päätettiin miehittää lujasti Lagenan kartano Narvaan johtavan valtamaantien varrella, josta voitiin valvoa maantietä ja rautatietä. Samalla lähetettäisiin hyökkäysjoukot Narvaa vastaan kolmea eri tietä: 1:o Narvan Joensuun kautta, 2:o Riigin kylän kautta ja 3:o valtamaantietä suoraan kaupunkiin. Vaikkapa Vaivarassa olevat bolshevikit olisivatkin hyökänneet Lagenaan sijoitettujen joukkojen kimppuun ja onnistuneet pakottamaan ne peräytymään, olisivat ne voineet vetäytyä Narvaan muiden suomalaisten joukkojen luo tai, ellei Narvaa saataisikaan vallatuksi, niiden kera samota laajojen metsien kautta rannikolle ja nousta siellä odottaviin laivoihin pelastuen siten pahimmassakin tapauksessa tuholta. Narvan maantien katkaiseminen oli epäilemättä vaikuttava yksinäänkin erittäin masentavasti bolshevikeihin. Siitä tiedon saatuaan he mahdollisesti luopuisivat taistelusta, etenkin, jos suomalaisten joukkojen onnistuisi heidän selkänsä takana valloittaa Narva ja siten katkaista heidän peräytymistiensä itään. Joka tapauksessa he musertuisivat ainakin myöhemmin suomalaisten ja virolaisten väliin.

Merikylän desantti oli uhkarohkea. Vihollisen varustuksia ei tunnettu. »Lennuk» oli tosin kiiruhtanut laivueen edelle laskemaan miinoja Kronstadtin vesille estääkseen bolshevikien laivastoa tulemasta häiritsemään desanttijoukkojen maihinlaskua. Mutta kuitenkin uhka vihollisen rantapatterien ja rannalle mahdollisesti sijoitettujen joukkojen puolelta jäi jäljelle. Hetki oli jännittävä.

Oli vielä hämärää. Ranta oli äänetön, rauhallinen. Sotalaivat jättivät kuljetusalukset ja lähenivät rantaa. Ensimmäinen tykinlaukaus pamahti klo 10.30 ap. »Lembitistä». »Laine» yhtyi siihen heti. Hetken kuluttua kauhistuttava jyminä täytti ilman. Vihollisen rantapatterit olivat näet myöskin pian valmiit ampumaan. Klo 10,50 ne avasivat kiivaan tykkitulen, johon punaisten panssarijuna Lagenan luota yhtyi. Useat ammukset putoilivat »Lembitin» taakse. Se vetäytyi hiukan kauemmaksi ja jatkoi kiivasta pommitusta.

Kuljetuslaivat olivat tulleet liian lähelle rannikkoa. Vihollisen patterien ammukset putoilivat niiden keskelle heittäen ilmaan jättiläiskorkuisia suihkuja. Laivat kääntyivät nopeasti ja vetäytyivät ampumamatkan ulkopuolelle.

Yhtäkkiä suurehko sotalaiva ilmestyi idästä näkyviin kulkien suoraan kuljetusaluksia kohden. Säikähdys valtasi laivoihin ahdettujen miesten mielet. Miten kaikki oli päättyvä, kun vielä bolshevikien laivastokin yhtyi leikkiin? Pian kuitenkin selvisi, että lähestyvä alus oli »Lennuk», jonka matkasta itään vain ylimmällä päällystöllä oli ollut tieto, ja joka nyt työnsä hyvin suoritettuaan kiiruhti ottamaan osaa Merikylän tykistötaisteluun. Se ohjasi kulkunsa rannikon ja kuljetuslaivojen väliin ja antoi tykkiensä jylistä. Se kulki »Lembitin» ja »Laineen» kanssa edestakaisin pitkin rannikkoa jatkaen pommitusta. Vihollisen tykistötuli heikkeni heikkenemistään.

Myöskin pienemmät sota-alukset saattoivat nyt lähestyä rantaa avaten keulassa ja komentosillalla olevista kevyistä tykeistään tulen rantaa vastaan. Yhä lähemmäksi ne uskaltautuivat suurten laivojen jäädessä kauemmaksi ulapalle pommitusta jatkamaan. Rantapatterien ammunta lakkasi.

Kun oli saavuttu n. 1 km päähän rannasta, solui 100 miestä kantava moottorialus lopettaen ampumisen sen kuljetuslaivan viereen, jossa majuri _Ekström_ ja kapteeni _Paulus_ olivat. Miehiä hyppäsi heti aluksen kannelle. Konekiväärejä, kiväärejä ja patruunoja laskettiin sinne. Majuri _Ekström_ adjutantteineen, 4:nnen komppanian miehiä ja joitakuita virolaisia oli näiden ensimmäisten joukossa. Moottorialus kääntyi maata kohden. Konekiväärit sen keulassa tatattivat.

Vihollinen suuntasi konekivääri- ja kivääritulen lähestyvää alusta kohden. Pari miestä haavoittui lievästi. Mutta yhä lähemmäksi rantaa alus saapui. Puolta matkaa kauemmaksi ei kuitenkaan päästy moottorialuksella. Viimeinen puoli kilometriä oli kuljettava veneillä, mikä oli sitäkin vaikeampaa, kun myrsky oli ankara ja ranta sillä kohdalla kivien ja salakarien reunustama. Veneet tarttuivat vedenalaisiin kareihin. Miesten täytyi hypätä veteen, joka ulottui rintaan saakka ja kahlata kuulasateessa pitäen kivääriä korkealla päänsä päällä rantaan, jossa he ryhtyivät taisteluun. Konekiväärejäkin saatiin pian maihin. Ne alkoivat rätistä vimmatusti. Viholliset olivat vetäytyneet kauemmaksi sisämaahan, heidän jälkijoukkonsakin ajettiin pakosalle.

Vänrikki _Dahlgrenin_ johtamasta 4:nnestä komppaniasta saatiin ensiksi maihin 1:nen joukkue. Maihinnousupaikkaa, jota bolshevikijoukot yhä uhkasivat, jäi majuri _Ekström_ vartioimaan aluksi vain muutamien upseeriensa ja neljän 4:nnen komppanian sotilaan kera. Vänrikki _Dahlgren_ lähetettiin joukkoineen vänrikki _Hayenin_ johtamien konekiväärien tukemana katkaisemaan maantietä. Joukko eteni ketjussa Udriakylään, josta 50 vihollisen ratsumiestä karkotettiin lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen.

Senjälkeen joukkue jatkoi matkaa Repnikiä kohden, jonka luona vihollisen kuormasto-osasto seisoi matkalla Lagenasta. Klo 3,30 ip. vihollinen alkoi ampua lähestyvää joukkoa kivääreillä ja 1 konekiväärillä n. 200 metrin päästä. Kiivasta laukaustenvaihtoa kesti neljännestunnin. Senjälkeen vänrikki _Dahlgrenin_ joukko valtasi kuormaston, joka, kuten sittemmin selvisi, kuului eräälle punaiselle puhelinosastolle. Vangiksi saatiin 10 venäläistä.

Joukkue marssi sitten Lagenan kartanoon, johon se saapui klo 6 ip. yöpyen sinne. Sotasaaliiksi saatiin m.m. runsaasti ampumatarpeita. Vänrikki _Dahlgren_ ilmoitti Lagenasta majuri _Ekströmille_ päivän vaiheista ja pyysi lähettämään loput komppaniastaan kartanoon, mikäli se oli ehtinyt jo päästä maihin. Klo 11 ip.komppania olikin koossa Lagenassa. Koko yön vihollisen patrulleja ja ratsumiehiä liikkui kartanon ympäristössä, ja useita niistä vangittiin.

Desanttijoukkojen asema oli hetkittäin varsin vakava. Nopea suoritus oli onnistumisen välttämätön ehto. Mutta nyt myrsky ja pimeys haittasivat suuresti maihinnousua. Kuljetusveneitä soutavat sotilaat saivat ponnistaa viimeisetkin voimansa selvitäkseen aallokossa takaisin laivojen luo uusia joukkoja hakemaan. Heidän suorittamansa raskas työ ansaitsee mitä suurinta kiitosta.

Käytettävinään olevista sotilaista majuri _Ekström_ heti maihin päästyään lähetti vääpeli _Jarl Dammertin_ ja sotilas _Alvar Tallqvistin_ edessiirretyksi parivartioksi länteen vievälle tielle. Heidän ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna vartiopaikalta, johon he olivat askeltakaan väistymättä kaatuneet. Toiset kaksi sotilasta oli asetettu vartioksi Udriakylään. Vihollisen ratsupatrulli ilmestyi iltamyöhällä pimeästä yht'äkkiä tämän parivartion eteen yllättäen sen. Toinen sotilaista, _Johannes Backlund_, haavoittui heti vatsaan ja vaipui maahan ennättämättä ampua. Hänen toverillaan oli kuitenkin kivääri pian valmiina, ja sen luoti surmasi patrullia johtaneen bolshevikiupseerin. Ratsumiehet käänsivät silloin nopeasti hevosensa ja katosivat pimeyteen.

Haavoittuneen tilalle määrättiin vartioon muudan upseeri. Majuri _Ekström_ antoi eräälle desanttialuksista käskyn heti lähteä kuljettamaan pahasti haavoittunutta vapaaehtoista Tallinnaan saamaan pikaista lääkärinapua. Sotilas _Backlund_ kuoli kuitenkin jo laivalle vietäessä päästämättä suurista tuskistaan huolimatta valituksen sanaa huuliltaan.

Tilanne oli synkkä ja epäselvä. Vihollisen patrulleja ja partioita liikuskeli kaikkialla ympärillä. Etuvartijat joutuivat tuon tuostakin laukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, joka vetäytyi kauemmaksi rannikolta vasta sitten, kun majuri _Ekström_ oli saanut enemmän miehiään maihin, joten lähitienoon puhdistamiseen saatettiin ryhtyä.

17 p:n iltana ehdittiin 4:nnen komppanian lisäksi laskea maihin vain 2:nen komppania, joka puhdisti Merikylän. Myöskin luutnantti _Varmavuoren_ tiedustelijat pääsivät ennen yön tuloa rannalle. Myrsky haittasi kuitenkin yhä enemmän näiden joukko-osastojen maihinnousua kaataen veneitä, jolloin miesten oli uitava tai kahlattava maihin ja sukellettava meren pohjasta kiväärinsä. Peloittava aallokko karisella rannikolla yhdessä alkaneen pimeyden kera esti muiden joukkojen maihinlaskun. Ne saivat viettää vielä yhden yön laivoilla. Rannalle päässeet hajautuivat suurimmaksi osaksi lähitaloihin lepäämään ja kuivattamaan likomärkiä vaatteitaan.

Yöllä klo 2 tienoissa löydettiin vihdoin sopivampi maihinnousupaikka Udriakylän luota, jossa heti voitiin alkaa laivoille jääneiden vienti rannalle. Aamulla varhain tammikuun 18 p:nä kaikki maihinnousujoukot olivat jo mantereella. Suurin osa niistä keräytyi Lagenan kartanon ympäristölle. Majuri _Ekström_ oli sijoittanut esikuntansa itse kartanoon.

Aamulla 4:s komppania lähetti 2 ryhmää hakemaan vihollisen tavarakuormaa, joka, paikallisten talonpoikien ilmoitusten mukaan, oli jäänyt Repnikin luo. Ne kohtasivat kuitenkin äkkiarvaamatta Repnikin lähistöllä suuren vihollisjoukon, joka heti avasi tulen suomalaisia vapaaehtoisia kohden. Yllätetty partio välttyi joutumasta vangiksi nopeasti peräytymällä. Se kärsi kuitenkin suuria vaurioita. 4:nnestä komppaniasta kaatui tai kuoli haavoihinsa Lagenan ja Repnikin luona — ennenmainittujen, Udriakylässä kaatuneiden lisäksi — vääpeli _Georg Långström_ sekä sotilaat _Erik Eriksson_ (ruumista ei löydetty) ja _Jalmar Johansson_. Haavoittuneina komppania menetti sen lisäksi 7 miestä. Maihinnousun yhteydessä muut suomalaiset komppaniat eivät menettäneet ainoatakaan kaatuneena tai pahemmin haavoittuneena.

Narvan operatsionin suorittamiseen ryhdyttiin viipymättä. Yksi virolainen komppania sijoitettiin Udriakylään sivustasuojaksi. Se osoittautui kuitenkin sittemmin täysin merkityksettömäksi, eikä toimittanut mitään Narvan operatsionin aikana. Suomalaisista joukoista 2:nen komppania sai käskyn lähteä heti etenemään Narvan Joensuuta kohden ja sen vallattuaan kiirehtiä Narovajoen länsirantaa pitkin Riigin kylän kautta Narvaan. 1:sen komppanian tehtäväksi määrättiin edetä Narvan maantietä pitkin, poiketa sitten Riigin kylään vievälle tielle, valloittaa Riigiin sijoitettu vihollisen patteristo ja senjälkeen rynnätä Narvaan. Molempien edellä mainittujen komppanioiden tuli suorittaa tehtävänsä nopeasti ja herättäen mahdollisimman vähän vihollisen huomiota. Sensijaan 4:nnen komppanian tuli edetä suoraan Narvan maantietä pitkin kaupunkia kohden varsin laajassa ketjussa kääntäen puoleensa niin paljon vihollisen huomiota kuin suinkin ja sitoen, mikäli mahdollista, Narvassa olevat bolshevikijoukot länteenpäin, jotta 1:nen ja 2:nen komppania voisivat helpommin tunkeutua Narvaan pohjoisesta. Yksi virolainen komppania sai käskyn seurata vänrikki _Dahlgrenin_ joukkoja, niinikään luutnantti _Varmavuoren_ tiedustelijat, jotka sitten tulivat yksin suorittaneeksi edellä mainitun tehtävän. 3:s komppania esikunnan ja yhden virolaiskomppanian kanssa jäi Lagenan kartanoon muiden joukko-osastojen selkänojaksi estämään lännessä olevia bolshevikeja palaamasta Narvaan. Lagenaan sijoitetut virolaiset osoittautuivat sitten taistelussa kelvollisiksi ja rohkeiksi sotilaiksi, jotka täyttivät hyvin tehtävänsä.

Lagenaan jääneet joukot saivat kestää päivän päätaistelun. Klo 12.30 päivällä eri osastojen juuri lähdettyä suunnilleen alkoi Lagenan kuuluisa taistelu samoilla aukeilla, joilla Kaarle XII yli kaksisataa vuotta aikaisemmin järjesti ruotsalais-suomalaista armeijaansa ennen historiallista Narvan taistelua.

Vihollinen oli saanut tiedon, että sen Repnikin länsipuolella toimivilta joukoilta oli katkaistu paluutie Narvaan. Se lähetti nyt voimakkaan hyökkäysjoukon Lagenaa vastaan murtaakseen tien auki. Hyökkääjiä tuki myöskin erinomainen panssarijuna »Ilja Muromets» varustettuna yhdellä 6-tuumaisella ja viidellä 3-tuumaisella tykillä sekä 36 konekiväärillä. Se alkoi ampua kartanoa. Narvanlahdella viipyvä virolainen sotalaivasto vastasi sen tuleen. Samaan aikaan lännestäpäin suuri joukko-osasto alkoi lähetä Lagenaa, toiset kulkivat edellä ketjussa, toiset seurasivat suljetussa järjestyksessä tietä pitkin.

Tilanne oli äärimmäisen epäselvä. Olivatko lähestyvät joukot virolaisia vai venäläisiä? Onneksi vihollinenkaan ei ollut täysin selvillä, kenen hallussa Lagena sillä hetkellä oli.

Lähestyvästä joukosta kaksi ratsumiestä lähti edeltä ottamaan selvää. Pari suomalaista meni heitä vastaan. Lähelle tultuaan ratsumiehet pysähdyttivät hevosensa, ratsastivat sitten vielä muutaman askeleen lähemmäksi. Suomalaisetkin jatkoivat matkaansa, kunnes he pääsivät niin lähelle, ettei mikään erehdys enää ollut mahdollinen. Ratsumiehet käänsivät salamannopeasti hevosensa ja nelistivät pois.

Vihollinen! |

Molemmin puolin ketjut olivat tuossa tuokiossa taistelukunnossa. Konekiväärit alkoivat rätistä ja kiväärit paukkua kummaltakin puolen. Tuli kiihtyi kiihtymistään. Vihollinen ampui räjähtävillä kuulilla. Panssarijunan ja sotalaivojen tykkien kumea jylinä sekautui taistelun melskeeseen.

»En ole ennen kuullut sellaista musiikkia», kertoo muudan mukana ollut virolainen. »Päämme päällä on kuin rakeet pieksäisivät ikkunaa, ääni vain on vihlovampi. Puiden oksia sataa maahan. Eräs sähkölanka tempautuu vinkuen kerälle ja kiemurtelee maassa kuin mato.

»Meidän maihinnousujoukkojemme kolminkertainen ketju — suomalaiset edessä, toinen ja kolmas rivi meidän iskujoukkojamme — tunkeutuu vihollisen päälle. Eräs konekivääri joutuu epäkuntoon, ei ammu. Majuri _Ekström_ juoksee kuulasateessa sen luo, saa sen jälleen käyttökelpoiseksi, ja se tatattaa edelleen. Muudan suomalainen upseeri johtaa ryhmäänsä seisoen pystyssä vihollisen tulen alaisena. Eräs 15-vuotias suomalainen vapaaehtoinen on juossut viitisenkymmentä askelta ketjun eteen ja ampuu karabiinillaan niinikään seisaaltaan. Kuulia lentää kuin rakeita, mutta poikanen jää kuin vihollisen kiusalla vahingoittumattomaksi.»

Kun suomalaisten ja virolaisten tarkka ja kiivas tuli teki viholliselle mahdottomaksi päästä kartanoon suoraan edestä, koetti se kiertää puolustajat lähettäen sekä vasemmalta merenrantaa pitkin että oikealta saartojoukkoja. Virolaiset saivat käskyn levittää ketjuaan oikealle. Äärimmäiseksi sille sivustalle lähetettiin vielä ryhmä suomalaisia vänrikki _T.P. Alfthanin_ johdolla. Se syöksyi uhkarohkeasti — välittämättä edes käyttää hyväkseen läheisen mäenharjanteen tarjoamaa suojaa — lakeuden poikki oikealle siivelle täydellisesti vihollisen näkyvissä. Kuin ihmeen kautta ryhmä pääsi luotituiskun lävitse ainoatakaan miestä menettämättä. Se pakotti vihollisen peräytymään verissä päin. Toisellakin siivellä saartoyritys epäonnistui täydelleen.

Vihollinen peräytyi. Kuitenkaan Lagenan taistelu ei ollut vielä lopussa. Vain sen ensimmäinen jakso oli päättynyt.

Majuri _Ekström_ aavisti, että kun vihollinen kerran oli saanut käskyn raivata tieltään Lagenaan sijoittuneet joukot, ei se heittäisi yritystä niin helpolla sikseen. Voitiin laskea, että vihollinen tekisi seuraavan hyökkäyksen etelästäpäin rautatien suunnalta, jonne sen ketju oli painunut. Konekivääreille määrättiin asemat. Kartanon puiston ja kiviaidan juuri tältä suunnalta odotettavissa olevan hyökkäyksen torjumiseen tarjoamia edullisia puolustusasemia pantiin kuntoon ja vahvistettiin.

Kun vihollista ei kuitenkaan kuulunut, saivat Lagenaan sijoittuneet joukot käskyn valmistautua jättämään kartanon klo 2 ip. jatkaakseen matkaa Narvaa kohden.

Lähtö myöhästyi kuitenkin kymmenisen minuuttia. Komppaniat olivat juuri asettumassa marssijärjestykseen kartanon luo, pari patrullia oli lähetetty ympäristöön, toinen rautatietä kohden. Silloin kiivas kiväärituli alkoi yht'äkkiä etelästäpäin.

Vihollinen hyökkäsi uudelleen!

Sekasorto syntyi hetkeksi. Majuri _Ekströmin_ ja 3:nnen komppanian päällikön, vänrikki _Laaksosen_ järkähtämätön rauhallisuus ja neuvokkuus pelastivat kuitenkin tilanteen. 3:nnen komppanian miehet, joista useimmat olivat jo Suomen vapaussodan aikana taistelleet majuri _Ekströmin_ johdolla, ja jotka luottivat täydellisesti päällikköihinsä, tekivät uljaasti tehtävänsä, hajautuivat nopeasti ketjuun ja avasivat tulen. Konekiväärit sijoitettiin asemiin, ja pian ne olivat toiminnassa rauhoittaen omia miehiä ja syösten kuolemaa hyökkäävän vihollisen keskelle. Virolaiset asettuivat myöskin asemiin ja täyttivät taistelun kuumuudessa hyvin paikkansa. Osa joukoista asettui kartanon puutarhan eteläreunaan, toinen osa pitkin maantien vartta.

Kun vihollisen alkurynnäkkö oli lyöty takaisin ja tuli oli harventunut, huomasivat Lagenan puolustajat erään sotilasosaston marssivan ohi kartanon eteläpuolitse. Ensimmäinen ajatus oli, että se oli vihollinen. Mikä oli niin ollen sen tarkoitus? Aikoiko se sivuuttaa Lagenaan jääneet joukot ja hyökätä Narvan kimppuun käyneiden komppanioiden selkään? Jos vihollinen olisi tehnyt niin, olisi kaikki luultavasti ollut hukassa. Suomalaiset 1:nen, 2:nen ja 4:S komppania olisivat tuhoutuneet ilman, että majuri _Ekström_ olisi joukkoineen voinut heitä auttaa.

Koko Narvan operatsionisuunnitelma oli rakennettu sen kokemuksen varaan, että venäläisten upseerien johtamat joukot useimmiten puskevat päänsä kiveen ymmärtämättä kiertää sitä, s.o. hyökkäävät vihollisen kimppuun punnitsematta, onko sen tuhoaminen toivotun tuloksen saavuttamiseksi välttämätöntä, vai riittääkö vain edessä olevan joukon sitominen ja sivuuttaminen.

Jännityksellä majuri _Ekström_ odotti, mihin suuntaan joukko oli kääntyvä, länteen vai itään? Se kääntyi länteen; oli siis kysymyksessä vain entistä laajempi kartanon kiertämisyritys. Lähenevää joukkoa vastaan avattiin tuli.

Mutta mikä oli kyseessä?

Idästä lähenevä joukko eteni kyllä ketjussa, täydessä taistelujärjestyksessä, mutta huolimatta siihen kohdistetusta tulesta ei sen puolelta ammuttu. Olisiko mahdollista, että se olisi sittenkin virolaisjoukko? Kartanosta lakattiin ampumasta. Syntyi jännittynyt äänettömyys. Ketju läheni yhä. Mutta miten oli selitettävissä joukon äskeinen kiertoliike, jos se todella oli virolainen? Entäpä, jos kysymyksessä olikin vain vihollisen salakavala yllätysyritys. Ketjua ei saanut päästää kartanoon asti. Lähenevälle joukolle huudettiin, että sen tuli heti pysähtyä ja vasta heitettyään maahan aseensa tulla lähemmäksi, muussa tapauksessa sitä ammuttaisiin. Ketju ei huolinut käskystä, vaan tuli yhä lähemmäksi. Silloin avattiin sitä vastaan kiivas konekivääri- ja kiväärituli, johon ketju vastasi. Siis vihollinen! Kartanosta suunnattu tuli pakotti sen kuitenkin pian peräytymään.