Part 6

Tammikuulla näyteltiin Kiven muistopäivänä Erkon Kullervo ja Topeliuksen syntymäpäivänä Regina von Emmeritz sekä niiden ohella Rykmentin tytär, Vasantasena ja kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta. Toinen oli Ibsenin uusi draama _John Gabriel Borkman_, 10/1. Nimiroolin Leino suoritti älykkäästi ja vaikuttavasti, niin kuvatessaan Borkmanin hermostunutta odotusta ja luottamusta uuteen tulevaisuuteen ja niin myöskin hänen murtumistaan, kun hän huomaa erehtyneensä. Gunhildina rva Salo oli ehkä liian tyly olemukseltaan, mutta rva Poppius oli onnistanut Ella Rentheiminä, samoin Lindfors kerrassaan etevä Foldalina sekä rva Rautio hyvä pienessä rva Wiltonin roolissa. Näyttämöllepanosta ansainnee viime näytöksen talvimaisema mainitsemista. -- Toinen uutuus oli 29/1 ensi kerran näytelty Z. Topeliuksen kirjoittama, Tuokon suomentama ja Paciuksen säveltämä _Kyypron prinsessa_. Bergbom oli kauvan miettinyt tämän oopperamaisen satunäytelmän ottamista, se kuului, niin sanoaksemme, hänen isänmaalliseen ohjelmaansa. Syntyneenä sen isänmaallisen ja taiteellisen innostuksen aikana, joka sai Helsingin ensimäisen kiviteatterin muurit nousemaan, se oli esitetty ensi kerran saman teatterin vihkijäisissä 22/11 1860, roolit yksityisten taiteen- ja musiikinystäväin käsissä; nyt se ensi kerran liitettiin varsinaisen teatterin ohjelmistoon, samalla käännettynä "oikealle kielelleen". Jos näet Topelius nähtyään Ida Aalbergin suomalaisella näyttämöllä Reginana saattoi sanoa tämän "tulleen kotia", niin oli hänellä vielä suurempi syy sanoa sitä Kyypron prinsessasta, koska näytelmän aihe on Kalevalan Lemminkäistarina ja loistava prinsessa runojemme Kyllikki. Ettei kappale draamallisena taideteoksena vastaa Erkon Ainoa, on sillä puolustettu ettei se pyydäkään olla muuta kuin "satunäytelmä", ja että sen ansiot sen mukaan ovat vienossa lyriikassa ja satumaisessa loistossa, joiden lähtökohtana on runoilijan nerollinen rohkeus yhdistää suomalaisen muinaisuuden kreikkalaiseen, sekä Paciuksen sävelmissä, korvia hivelevissä kuoroissa ja lauluissa. Oivaltaen mitä näytelmä vaati, Bergbom oli tehnyt voitavansa saadakseen näyttämölaitokset sopusointuun sen kanssa, ja kritiikki tunnustikin, että teatteri tällä kertaa "voitti itsensä". Toinen kuvaelma oli toista kauniimpi, kreikkalaisia ja suomalaisia aiheita oli uskaliaasti yhdistetty (esim. Lemminkäisen palatsissa), mutta samalla niin aistikkaasti, että irvikuva vältettiin. -- Esiintyjistä Katri Rautio nimiroolissa oli etevin, varsinkin viime näytöksessä kohoten suureen taiteelliseen voimaan. Muista mainittakoon Halme -- Lemminkäinen, Ahlberg -- Medon, Kallio -- Tiera, vieraana esiintyvä Lilli Kajanus -- Anemotis ja Olga Salo -- Helka. Kuoroissa oli tietenkin avustajia teatterin ulkopuolelta; Robert Kajanus orkesterineen säesti. -- Ensi-illalla oli oikea juhlaleima ja suosionosotukset olivat riemukkaita. Topeliusta, joka oli saapuvilla, tervehdittiin lopussa eläköönhuudoilla, jotka uudistuivat kahta innokkaammin kun esirippu uudestaan nousi ja näyttämölle oli asetettu runoilijan ja Paciuksen seppelöidyt rintakuvat. Sitte huudettiin Bergbomkin esiin, ja kaiken lopuksi laulettiin Maamme-laulu. Bergbom itse kirjoitti 31/1 Betty Elfvingille: "Prinsessa meni loistokkaasti. Topelius ja rouva Pacius itkivät." -- Miten miellyttävä, joskus melkein häikäisevä, mutta aina tunnelmallinen kokonaisuuden vaikutus oli, todistaa parhaiten se, että Kyypron prinsessa näyteltiin yhtä mittaa 9 ja myöhemmin 6 (siis yhteensä 15) kertaa täysille huoneille.

Palattuansa kotia, Koivuniemelle, Topelius 31/1 kirjoitti Bergbomille:

"Kaarlo ystävä! Kotiintulleena kiitän sinua ja Emilietä teidän ystävyydestänne, 36 vuoden päästä, herättää Lemminkäinen Tuonelasta ja siitä erinomaisesta tarmosta, jolla te tässä jälleen olette voittaneet kaikki vaikeudet. Minulla on ainoastaan hyvää sanottavaa esityksestä ja koko näyttämöllepanosta. Kiitä puolestani kaikkia myötävaikuttavia, ja sano heille että olin onnellinen kuullessani kappaleen sen oikealla kielellä, suomeksi. Kuoro ja solistit lauloivat oivallisesti, orkesteri luultavasti paranee saatuansa enemmän rauhaa Schubertilta etc. Ne heikkoudet, joista voisi muistuttaa, ovat alkuteoksen, eikä näyttämön, niinkuin esim. Kyyprolaisten esiintyminen Tuonelassa. Auringonsäde on valaiseva Helkan tietä, eikä vaan hänen päätään. Maan henki on esiintyvä jättiläiskorkeana, hän ei näkynyt pimeässä. Tämä on vähäpätöisyyksiä, kiitos kokonaisuudesta, tuottakoon se suomalaiselle näyttämölle onnea! Z. T."

Juuri mainitusta Kaarlon kirjeestä Betty Elfvingille teemme vielä seuraavan otteen, joka koskee teatteriasioita: "Kenraalisi ovat sensuurin luona -- kuinka kauvan, 'sen tietää vain Jumala'. Ensiksi koko sensuurihallitus tarkastaa kappaleen, sitte se on käännettävä venäjäksi ja annettava kenraalikuvernöörille. Kuitenkaan se ei tapahdu ennen kun uusi kenraalikuvernööri on nimitetty; Blumenthal (sensori) varottaa nimittäin antamasta asiaa Gontscharoffin ratkaistavaksi, 'sillä hän varmaan kieltää näyttelemisen'. Samoin hän varotti antamasta tietoja sanomiin. 'Se ainoastaan pahentaa asiaa.' Niinkuin näet eivät toiveet ole kovin loistavia, mutta silti ei ole syytä heittäytyä epätoivoon. Parasta lienee ettet puhu asiasta kenellekään, niin ettei se tarpeettomasti toista tai toista tietä tule sanomalehtiin. Jollemme ennen pääsiäistä saa varmaa vastausta sensuurilta, lykkään näyttelemisen tulevaan näytäntökauteen, sillä pääsiäisen jälkeen ei kannata antaa 5-näytöksisiä historiallisia draamoja. Kevättuulet ovat liian vaikeita kilpailijoita. --

"Alussa [syksyllä] teatteri menestyi huononlaisesti oopperan ja (sitäkin enemmän) sirkuksen kilpailun tähden, mutta asiat ovat parantuneet, kiitos olkoon loistavan tammikuun. Nyt on Ida Aalberg tuleva, niin että voimme odottaa hyviä huoneita. -- -- Minulla on ollut influensa, mutta voin taas paremmin. -- -- Santeri Ingman on kirjoittanut suuren historiallisen näytelmän 'Juho Vesainen'. Toinenkin kotimainen draama, nimeltä 'Mari', on tekeillä (aiheet venäläisestä Karjalasta.)" --

Niinkuin kirjeessä sanotaan, saapui _Ida Aalberg_ tänäkin vuonna helmikuulla vierailemaan, ja hänen esiintymisensä Magdana H. Sudermannin näytelmässä Koti (4 kertaa 19/2-26/2) oli loistava alku. "Hän on suurempi kuin koskaan", Bergbom kirjoitti nti Elfvingille. W. Söderhjelm alkaa seikkaperäisen arvostelunsa sanoilla:

"Ida Aalbergin Magda oli elävä sormenpäihin asti ja pienimmässä äänenväreessä. En muista hänen yhdessäkään edellisessä roolissa antaneen niin vähän tilaisuutta muistuttaa manieroiduista elkeistä. Ylipäätään vaikutti hänen esityksensä todella virkistävästi raikkaudellaan ja välittömyydellään -- jonka vaikutuksen suuressa määrässä vahvisti taiteilijattaren olennon hämmästyttävä verevyys sekä hänen erinomaisen kauniit pukunsa." Muutkin saivat ehdotonta kiitosta: Leino isänä, Ahlberg pastorina, Halme Kellerinä, rva Mimmy Leino äitipuolena j.n.e. "Esitys oli mitä parasta pitkään aikaan oli annettu." -- Sen jälkeen Ida Aalberg näytteli kolme kertaa Cypriennenä (28/2-5/3) Erotaan pois ja kolme kertaa Kirsti Fleminginä (10/3-14/3) Elinan surma kappaleessa, mutta ei missään ohjelmistolle uudessa roolissa. Menestys oli koko ajan ollut hyvä; mutta sairauden tähden, sanottiin sanomalehdissä, taiteilijatar kesken lähti Pietariin.

Harjotettavana oli kuitenkin ollut E. Tammisen suomentama Schillerin _Don Carlos_, jossa Ida Aalberg oli luvannut näytellä Eboli-ruhtinattaren osaa, ja koska ei käynyt laatuun heittää työtä hukkaan, esitettiin se ilman häntä. Onneksi mainittu rooli ei olekaan määräävä draaman vaikutukseen nähden, vaikutus on enemmän näyttämöllesovittelussa ja -panossa sekä erinäisissä toisissa osissa joita varten oli olemassa sangen tyydyttäviä voimia. Ja kun Don Carlos meni ensi kerran 31/3, luettiinkin näytäntö teatterin kauneimpien iltojen sarjaan. Kaikkeen ulkonaiseen katsoen näyttämömme tarjosi "jotain aivan ihmeteltävää" W. Söderhjelm sanoo. Siinä kohden teatteri oli totuttanut yleisönsä huolelliseen ja oivalliseen, mutta viime aikoina oli vieläkin edistytty taiteellisuudessa ja vaihtelevaisuudessa. Kuninkaalliset huoneet ja henkilöitten puvut olivat hämmästyttävän kauniit ja sirot ja tyyliltään ajanmukaiset. Niinikään oli näytelmä taitavasti soviteltu näyttämölle, niin että se esiintyi melkein selvempänä kuin alkumuodossaan. -- Pääroolit olivat seuraavasti edustetut: Leino -- Filip-kuningas, Lindfors -- kenraali-inkvisiittori, Katri Rautio -- kuningatar, Axel Ahlberg -- Posa, Weckman -- don Carlos, nti Rängman -- Eboli. Näytelmä kesti ensimäisenä iltana 5 tuntia, seuraavina vähän vähemmän. Kaikkiaan se annettiin 7 kertaa (sitä paitse Tampereella ja Viipurissa 3).

Näytäntökauden viime viikkoina ilmestyi näyttämölle vielä kolme kotimaista alkuteosta, jotka totta kyllä eivät saavuttaneet suurta menestystä, mutta kumminkin todistavat kuinka teatteri edelleen rohkaisi kirjailijoita yrittelemään. Ensimäinen niistä oli Santeri Ingmanin 4-näytöksinen historiallinen näytelmä _Juho Vesainen_, jonka ensi-ilta oli 22/4 ja joka kaikkiaan meni 4 kertaa. Huolimatta sujuvasta vuoropuhelusta ja erinäisistä draamallisista kohtauksista tuntui sommittelusta, että näytelmä oli tekijän samannimisen romaanin muunnos -- ja kun lisäksi kertomus oli yleisölle hyvin tuttu, niin se tietenkin vähensi mielenkiintoa, jota muutoin yhtä hyvin aihe kuin kelpo esitys olisivat ansainneet. Esiintyjät olivat: B. Leino -- Juho Vesainen, Halme -- Ahma, Närhi -- vanha Vesainen, rva Poppius -- Helinä, rva Kahilainen -- Martta-muori; rva Suonio -- Anni. -- Toinen alkuteos oli J. Sjöströmin 4-näytöksinen näytelmä _Mari_, ensi-ilta 5/5; kaikkiaan 4 kertaa. Tosin se oli sommittelultaan edellistä heikompi, mutta kuitenkin oli siinä kansankuvauksena jotain alkuperäisen raikasta. Näytteleminen oli sangen kiitettävä, eikä kumma kun roolit olivat mitä tottuneimmissa käsissä. Mari oli näet rva Poppius, Martta nti Lähteenoja, Niku H. Kallio, Matti A. Rautio, Iivana Falck, Lauri Lattu, Vaari Närhi. -- Kolmas näitä uutuuksia oli vihdoin Matti Kurikan 4-näytöksinen "muinaistaru" _Baabelin torni_,[35] näytetty ensi kerran 18/3 ja kaikkiaan kolme kertaa. Tämä runoteos, jonka nimi todella tarkottaa raamatun Baabelin tornia, oli jonkinlainen itämaalainen satunäytelmä, joka teatterin koristusten sekä soiton avulla enemmän kuin toiminnallaan pyysi herättää tunnelmallista vaikutusta. Hajanaisuus ja selvien aatteiden puute esti sitä sentään syvemmin tehoamasta. -- Näytännöt Helsingissä päättyivät 30/5 (Herra Ylitirehtööri). --

Näytäntöjen jatkuessa Helsingissä oli toukokuulla osa näyttelijöitä tehnyt kiertomatkan, jolla annettiin näytäntöjä _Tampereella_ (4-5/5), _Hämeenlinnassa_ (6/5) ja _Viipurissa_ (7-9/5). Ohjelmisto käsitti Herra Ylitirehtöörin ja Don Carloksen, jota jälkimäistä ei kuitenkaan voitu näytellä Hämeenlinnassa.

Keskellä toukokuuta kohtasi teatteria suru. Kuopiosta saapui illalla 12/5 sanoma, että _Minna Canth_ oli samana päivänä vaipunut kuoleman uneen. Se sydänvika, josta hän oli puhunut viimeisissä kirjeissään, vei hänet hautaan. Oliko hän vielä tänä vuonna jaksanut vaihtaa kirjeitä Bergbom-sisarusten kanssa, on epätietoista, ei niitä ainakaan ole säilynyt. Sen vain tiedämme, että Kaarlo lähti hautajaisiin, jotka olivat 15/5. Hän laski teatteriseurueen, johtokunnan sekä sisarensa ja omasta puolestaan seppeleitä haudalle. Ensimäisen nauhoissa oli kirjoitus: "Synnyinmaasi muistossa elät, niin kauvan kuin elää Suomen taide"; toisen: "Suomalaisen näyttämön tukipylväälle"; ja kolmannen: "Tarmokkaalle työtoverille, ylevälle ystävälle, nerokkaalle naiselle." --

Vahinko ettei ole säilynyt ainoatakaan riviä, jossa Kaarlo Bergbom olisi ilmaissut tunteensa Minna Canthin haudalla. Kumminkin aavistamme, että hänen surunsa oli tyynempi kuin se olisi ollut, jollei hän ennen olisi läpikäynyt sitä surua, jonka Minnan "luopuminen" viisi vuotta ennen aiheutti. Sen jälkeen ystävyys ei enää voinut tulla yhtä luottamukselliseksi, joskin ulkonaisesti täydellinen sovinto oli heidän välillään syntynyt. Kaikissa tapauksissa Minna Canthin poismeno tiesi, että yksi Bergbomin elämänhistorian sisältörikkaimpia lehtiä oli täyttynyt. Kerran muinoin, se oli samaan aikaan kun hän väitti ei koskaan olleensa lapsi, Bergbom lausui tämän kirjan tekijälle seuraavat oudot sanat: "Semmoiset kuin hän [eräs toinen vielä elävä henkilö] ja minä olemme aina _isiä_." Sanat, jotka lausuttiin melkein surunvoittoisesti, ilman vähintäkään kerskailun ilmettä, tarkottivat ymmärtääkseni että hän alkuperäisen, syvällisen ajatus- ja tunne-elämänsä kautta oli määrätty ohjaamaan ja kasvattamaan toisia, mutta harvoin mitään toisilta saamaan. Se, joka tarkkaavasti on lukenut otteemme Minna Canthin kirjeistä, on niistä nähnyt, kuinka tämä tunnusti "tohtorin" olleen hänen henkisen elämänsä herättäjä ja kehittäjä, ja toiselta puolen on enemmittä todistuksitta selvä että Bergbomilla ei ole nerokkaampaa oppilasta ollut. Kenties käsitämme oikein tuon "luopumisen" synnyttämän tuskallisen vaikutuksen Bergbomiin, jos oletamme hänen rakastaneen Minnaa kuin henkistä lastaan, jolle hän vuosien kuluessa oli parhaansa antanut. Nyt oli, niinkuin sanoimme, lehti täyttynyt, käännetty, ja jälkeenjäänyt muisteli mitä se sisälsi valoa ja onnea, unohtaen varjopuolet.

Mitä muutoin Minna Canthin personallisuuteen ja elämään tulee, niin ovat ne vielä kuvaamatta. Sen johdosta mitä tässä kirjassa on hänestä esiintuotu, tahdomme vain huomauttaa, että tehtävässä on kaksi yhtä mielenkiintoista puolta: toinen hänen kirjailija- ja muu julkinen toimintansa, toinen hänen luonnonlaatunsa ymmärtävä analysoiminen. Jälkimäisen suoritus on epäilemättä johtava siihen päätelmään, että hänen levoton, tarmokas, intohimoinen luontonsa oli välttämätön edellytys sille myrskyntapaiselle esiintymiselle, millä hän kuohutti seisahtuvia vesiämme, mutta että se myöskin vietteli hänet äkillisiin tekoihin, joista hän myöhemmin ehkä itse syvimmin kärsi. Omasta puolestamme olkoon lopuksi vielä julkilausuttu se vakaumus, että nerokkaalle "Kuopion rouvalle" -- jonka puutteet ja erehdykset arvattavasti lähinnä johtuivat niistä pienistä oloista, siitä ahtaasta ympäristöstä, missä hän kaiken aikansa eli -- kerran myönnetään kunniakkaampi sija sivistyshistoriassamme kuin vielä oikein arvataankaan.

Näytäntökausi oli tuloihin nähden jälleen huononlainen, vaikka Kyypron prinsessa ja Ida Aalbergin vierailu yhteen aikaan olivat saaneet toivomaan parempaa. Vajaus oli taas yli 8,000 markkaa. Kun sitä paitse 3-vuotiskausi, joksi kannatusta oli merkitty, oli loppuun kulunut, ryhdyttiin keväällä uutta kannatusta hankkimaan. -- Lahjana on merkittävä 6,000 mk, jotka Bergbom-sisarusten täti, tohtorinrouva Sofie Sanmark (joka ennen oli lahjottanut 10,000 mk), antoi laitokselle sillä ehdolla että siitä hänelle hänen kuolemaansa saakka suoritettaisiin korot. -- Sen ohella mainitsemme, että teatteriravintolan isäntä Kustaa Hagström, joka kuoli jo 1894, oli testamentannut teatterin stipendirahastoon 5,000 mk, mikä summa vasta tänä vuonna (1897) tuli sen haltuun.

Seurueesta oli jo syksyllä eronnut Konrad Tallroth. Tammikuulla liittyi teatteriin oppilaana nti _Maria Wahlstedt_, ja huhtikuulla nti _Lilli Högdahl_,[36] josta jälkimäisestä ennen pitkää oli kehittyvä huomattava kyky, sekä _Pietari Alpo_,[37] joka kirjailijanakin palveli taidelaitosta.

Näytäntöjä annettiin 125 ja niissä: 15 kertaa _Kyypron prinsessa_; 12 Herra ylitirehtööri; 10 Rykmentin tytär, Don Carlos; 8 Orleansin neitsyt; 6 Kreivitär Kirkassilmä; 4 _Kullervo, Juho Vesainen, Mari_, Koti; 3 _Anna Liisa, Ruukin jaloissa, Regina von Emmeritz, Elinan surma, Kihlaus, Baabelin torni_, Vasantasena, Setä Bräsig, Sievistelevät hupsut, George Dandin, Pimeyden valta, Talvinen tarina. Erotaan pois, Kuleksiva teatteriseura, John Gabriel Borkman; 2 _Kumarrusmatka, Saimaan rannalla_, Reviisori, Ultimo, Ei ole aikaa; 1 _Sotavanhuksen joulu, Kuopion takana_, Lääkäri vastoin tahtoansa.

Näistä 33 kappaleesta oli 14 kotimaista ja 11 uutta (kotimaisia 5).

XXVI.

Kuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.

Tänä kesänä kiertelivät näyttelijät maaseuduilla kahdessa eri joukossa. Toiset antoivat näytäntöjä Jyväskylässä, Jämsänkoskella, Vääksyn kanavalla ja Toijalassa, kaikkiaan 8 (2/6-7/7), toiset -- rvat Rautio, Leino ja Poppius, nti Tähtinen, hrt Leino, Ahlberg, Rautio ja Weckman --, Jalmari Finne johtajana 7 Savonlinnassa (27/6-11/7).

Bergbom-sisarukset olivat alkukesällä parannuksilla Nauheimissa. Sen jälkeen Emilie palasi kotia, mutta Kaarlo asettui johonkin kylpypaikkaan Rügenin saarella. Ei kummaltakaan ole tältä kesäkaudelta kirjeitä säilynyt. Syyskausi alotettiin 29/8 Murtovarkaudella ja muilla kansannäytännöillä; 15/9 annettiin ensimäinen uusi kappale, B. Leinon suomentama, K. Niemannin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Vanha Dessaulainen_ (Wie die alten sungen). Menestyksestä ei kannata puhua; kappale oli kai liian saksalainen. Pääroolit olivat Leinolla (ruhtinas Leopold), rva Suoniolla (Anna Liisa) ja rva Kahilaisella (torikauppias Hanna). Se meni neljästi samoin kuin Olga Salon suomentama Ivan Turgeniewin 5-näytöksinen näytelmä _Natalia Petrovna_ (28/9), joka kuitenkin aivan toisella tavalla kiinnitti katsojain mieltä. Nimiroolin esitti oivallisesti Katri Rautio, ja muutkin tärkeimmät osat olivat hyvissä käsissä: Leinon, Ahlbergin ja Olga Poppiuksen. Kolmas uutuus, Anni Levanderin kääntämä Meilhac'in ja Halévyn 1-näytöksinen huvinäytelmä _Esimerkin voima_, jonka näyttelivät hra ja rva Suonio, annettiin 8/10 esikappaleena yhdessä Shakespearen komedian kanssa Kuinka äkäpussi kesytetään.

Teatterin _25-vuotispäivä_ sattui 13/10 ja vietettiin sitä juhlallisesti. Itsestään ymmärrettävää on että Kaarlo ja Emilie Bergbom tulivat erikoisten kunnianosotusten esineeksi. Aamupäivällä kävi heidän luonaan Richard Faltin sekakuoron kanssa ja Ylioppilaskunnan laulajat maisteri A. Siegbergin johtamina laulutervehdyksillä, jota paitse teatterin johtokunta, seurueen jäsenet, Ruotsalaisen teatterin puolesta johtaja A. Arppe ja vielä lukuisat yksityiset kiittivät ja onnittelivat heitä kauniin elämäntyön johdosta. Aivan erikseen on mainittava ryhmä naisia, jotka paraikaa puuhasivat suuria arpajaisia hankkiakseen varoja uuden teatterirakennuksen sisustusta varten. Oli nimittäin niin että riemujuhlan tunnelmaa oli kohottamassa varma toivo, että ennen pitkää teatteri oli muuttava uuteen, sen arvoa ja merkitystä vastaavaan asuntoon. Emme ole tästä ennen puhuneet emmekä aio vieläkään kajota rakennusyrityksen historiaan, sillä se on parhaiten esitettävä yhdessä jaksossa; mutta tässä on kuitenkin ollut mainittava mitä tekeillä oli. No niin, arpajaistoimikunta toi Bergbom-sisaruksille juhlalahjana "kauniin kukkaiskorin, joka oli sommiteltu rakennuksen muotoon, missä kaksi uutteraa hämähäkkiä kutoi sisustuksia seinämiin".

Illalla komeasti liputettu teatteri -- vanha Arkadia -- täyttyi reunojaan myöten juhlapukuista yleisöä. Ohjelma oli sama kuin 25 vuotta ennen, paitse että Sotavanhuksen joulu oli jätetty pois ja sijaan pantu Paavo Cajanderin sepittämä juhlaruno, jonka B. Leino lausui. Se tuli Tuokon juhlanäytelmän (rva Poppius ja E. Falck) jälkeen toisena numerona; kolmas oli Pilven veikko (Olga Leino ja Pesonen) ja neljäs Z. Topeliuksen Saaristossa. Tavallisena teatteri-iltana ohjelma tuskin olisi kelvannut, mutta nyt se muistoineen ihmeesti lämmitti ja innostutti yleisöä. Kun sitten ohjelman jälkeen esirippu uudestaan nousi, oli koko teatteriväki kokoontunut näyttämölle, ja siinä näyttelijöistä vanhin, Benjamin Leino, sydämellisesti kiitti "rakasta johtajaa", Kaarlo Bergbomia, menneestä ajasta ja ojensi hänelle kunnioituksen osotukseksi hopeisen laakeriseppeleen, johon oli kaiverrettu omistussanat: _"Kaarlo Bergbomille 18 13/X 72 -- 18 13/X 97 Suomalaisen teatterin näyttelijöiltä."_ Sen jälkeen rva Katri Rautio antoi Emilie Bergbomille hopeisen lyyryn, joka oli samantapaisella kirjoituksella varustettu. Lopuksi Robert Kajanuksen orkesteri viritti Maamme-laulun, johon yleisö yhtyi.

Arkadiasta suuri osa yleisöä riensi Kaivohuoneelle, johon kansalaiset olivat kutsuneet Kaarlo ja Emilie Bergbomin sekä näyttelijäkunnan. Illallisen syötyä pidettiin puheita, joista mainittakoon Jalmari Hahlin kutsutuille vieraille, B. F. Godenhjelmin vainajien muistoksi, ja Antti Jalavan Hedvig-Charlotte Raa-Winterhjelmin kunniaksi. Bergbom, joka niin harvoin esiintyi puhujana, tällä kertaa kumminkin julkilausui sydämelliset kiitoksensa kaikille, jotka olivat häntä itseään ja hänen sisartaan auttaneet heidän työssään ja harrastuksissaan. Herttaisin sanoin hän muistutti runoilijoista ja kirjailijoista, säveltaiteilijoista, arvostelijoista, johtokunnan jäseninä toimineista ja vihdoin yleisöstä, rikkaista ja köyhistä, jotka olivat teatteria avustaneet, toiset kymmenillä tuhansilla, toiset pienellä, arvoltaan yhtä kalliilla rovolla. -- Juhlaan saapui noin 60 sähkösanomaa koti- ja ulkomaalta, ja juuri nämä osottivat, että riemupäivä oli oikea kansallisjuhla, sillä monella paikkakunnalla olivat kansalaiset kokoontuneet iloitsemaan siitä kultuurisaavutuksesta, jota 25-vuotinen kansallinen näyttämö tiesi.

Vielä on mainittava riemujuhlan pysyväksi muistoksi tarkotettu julkaisu, _Suomalainen Näyttämö 18 13/10 72 -- 18 13/10 97_ (196 sivua). Se sisältää viisi ennen julkaisematonta näytelmän katkelmaa -- Z. Topelius: Sancta Maria, Minna Canth: Kauppaneuvos Toikka, Minna Canth: Agnes, Aleksis Kivi: Canzio, Gustaf von Numers: Elinan surma -- J. H. Erkon runon "Suomalaisen teatterin sydän", Suomalaisen näyttämön ohjelmiston, se on K. Bergbomin laatiman luettelon kuluneena 25 vuotena näytellyistä kappaleista, johon liittyi tietoja ensimäisistä esiintyjistä y.m.s., sekä useita kymmeniä seurueen jäsenten muotokuvia. -- Tähän otamme Erkon kauniin runon:

Mehu elämästä puserrettiin, Näyttöpermannolle supistettiin. Siinä kiehui, kuohui se ja jyski, Että lattiat ja seinät ryski. Siinä perhe, yhteiskunta eli, Valtio ja kirkko toimiskeli, Siinä nähtiin päiviä ja öitä, Tehtiin sodan- sekä rauhantöitä, Elettiin tai kuoltiin kunnialla, Hallittiin tai oltiin vallan alla. Siinä soitti, siinä lauloi kööri; Joukon johti jalo tirehtööri.

Mut ken vienosti, kuin hyvä henki, Teki mieluiseksi vastuksenki? Kenen hymy joukon kesken hiipi, Että tuskin kuului kaino siipi? Kuka joukost' etsi yksinäiset, Eksyneet tai surren itkeväiset? Ken se heille lohdutusta antoi, Pulmapäivin kuka avun kantoi? Kuka, sekamelskan, hämmenyksen Uhatessa laittoi järjestyksen? Ken se riidan, eripuran tiesi Lauhdutella paremmin kuin miesi? Sitte, työn ja sovun vallitessa, Ken loi mielihyvän jokaisessa, Että into lensi ihanteihin, Taidetekoihln ja sankareihin?

Moinen, näkymätön maailmalle, Käsi, joka joutuu kaikkialle, Silmä, joka unhotetut kaivaa, Sydän, jota toisen tuskat vaivaa, Nainen onpi, rikassielu nainen, Kaikki kerkiävä, huomaavainen. _Emilie Bergbom_, lämmin mieli, Hienosydän, hellä käskykieli, Aina nuori, hilpeäkin aina, Niinkuin aalto suvisunnuntaina, Sydän teatterin suomalaisen, Kunnia ja kiitos Suomen naisen.

Jo ennen juhlaa oli osa seuruetta tehnyt turneen _Mikkeliin ja Kuopioon_ ja kummassakin paikassa antanut kolme näytäntöä (5/10-10/10); juhlan jälkeen taasen näyteltiin yhtenä iltana _Tampereella_ (17/10). Kiertomatkan ohjelmisto oli Kreivitär Kirkassilrnä, Tuulispää ja Irene Mendelinin suomentama Grillparzerin 5-näytöksinen murhenäytelmä _Sappho_, joista viimemainittu Helsingissä esitettiin ensi kerran 20/10. Nimiroolissa esiintyi nti Rängman, Salo oli Phaon, Olga Salo Melitta, E. Falck Rhamnes. Suurempaa menestystä tämä hieno ja kaunis neron tragedia ei saanut; se meni vain kolmena iltana. -- Sitten tuli huomattava uusinto, Kuningas Lear (29/10), ja voitiin se antaa 8 kertaa. Esitys olikin oivallinen, sillä pääroolit olivat entisissä käsissä: Leino -- Lear, Lindfors -- narri, Katri Rautio -- Cordelia j.n.e.