Part 5

Ennen joulua Bergbom vielä kävi _Pietarissa_ antamassa kolme näytäntöä, joissa 17/12-20/12 esitettiin Aino ja Uramon torppa sekä pikku kappaleet: Naimiskauppa, Kumarrusmatka ja Pappilan tuvassa. Luultavasti tämä tapahtui yksityisten pietarilaisten ystävien kehotuksesta. "Pietarin matka", Emilie kirjoittaa 30/12 Betty Elfvingille, "oli kerrassaan epäonnistunut." Puhumatta rahallisesta tappiosta sattui Pietarissa sekin onnettomuus, että Kaarlo siellä taas sairastui influensaan, joka niin monta talvea oli häntä vaivannut. Yleensä oli syyskausi kuitenkin ollut hyvin edullinen teatterille -- "jos edelleenkin käy yhtä hyvin", Emilie lausuu, "niin voimme varmaan toivoa, että päätämme tämän näytäntövuoden velattomina". Ja hän jatkaa: "Olisihan silloin meille tullut sovelias hetki vetäytyä pois ja jättää teatterin johto toisiin käsiin, mutta kenen?!" -- Hän huudahtaa näin sentähden että nyt jo oli huomattu, että Kasimir Leino ei ollut tarpeeksi innostunut teatteritoimeen. Hän erosikin jo keväällä. --

Pietarissa Kaarlo jälleen kävi pyytämässä Ida Aalbergia vierailemaan kevättalvella. Myöntävä vastaus tuli myöhemmin, niinkuin näkyy Kaarlon vastauksesta (7/1):

"Arvoisa Rouva Paronitar, olen ollut jotenkin sairaana, vielä huonompi kuin miehenne luona käydessäni, mutta Teidän kirjeenne virkisti minua erinomaisesti. Se oli yhtä hyvä kuin koko joukko kiniinipulvereita. Siis Kleopatra nostetaan haudastaan! Hyvä! Minä olen valmis auttamaan häntä taas lumoamaan alhaisempia henkilöitä kuin Caesareja ja Antonioita. Teidän virkeytenne on ihmeteltävä. Se on vaikuttanut suggeroivasti minuunkin. Nyt en näe mitään esteitä. -- -- [Sitten muista kappaleista, joissa taiteilijatar olisi esiintyvä.] Minulla on ehdotettavana sopiva näytelmä -- Sudermannin uusi draama, Das Glück im Winkel [Onnen sopukka]. Siinä on Teille kaunis tehtävä -- ei niin meluavan kiitollinen kuin Magda, mutta hienompi ja syvempi. Olen varma että siihen miellytte, en ainakaan nyt tiedä mitään sopivampaa. Ei se ole pitkä, jotenkin rauhallinen, ei vaadi ääneltä erinomaisia ponnistuksia (eikä näyttelijättäreltä toaletteja). Lisäksi uusi ja tätä nykyä Euroopan huomattavin näytelmä." -- --

Mitään uutta joulukuulla ei enää näytelty; merkillisimpiä uusintoja oli paitse Uramon torppaa Puolan juutalainen (B. Leino pääroolissa). Tammikuun muistopäivinä esitettiin Nummisuutarit ja Regina von Emmeritz, jossa jälkimäisessä nti Rängman näytteli nimiroolia sangen tyydyttävästi. Ensimäinen uusi kappale tuli 10/1 Jalmari Finnen suomentama Emile Augier'n 5-näytöksinen näytelmä _Vanhoillisten leirissä_ (Le Fils de Giboyer). Lindforsia (Giboyer) pidettiin mestarillisena ja toisia hyvinä tehtävissään, mutta kappale meni vain kaksi kertaa. Niinkuin moni muu ranskalainen draama, tuntui tämäkin meikäläisestä yleisöstä vieraalta. -- Vähän paremmin onnistui, vaikkei silti toivon mukaan, 26/1 ensi kerran esitetty Shakespearen _Talvinen tarina_. Näyttämöllepano oli kyllä etevästi toimitettu ja ensi-iltana oli täpötäysi huone innostunut, mutta kassakappaleeksi kaunis runollinen näytelmä ei tullut; se meni vain neljä kertaa. Esiintyjät eivät näy tällä kertaa oikein kohonneen tehtäväinsä tasalle, joskaan esim. rva Raution Hermionelta ei puuttunut jaloa ylevyyttä. Vai vaikuttiko yleisöön tieto siitä, että vielä mahtavampi Shakespearen draama oli tulossa?

Runebergin päivän ohjelmasta, jossa kyllä ei ollut mitään uutta, mainitsemme kuitenkin suomentajan muistoksi "Ei voi" kappaleen. Kolme päivää myöhemmin (8/2) muutti näet _Antti Törneroos-Tuokko_ näiltä mailta. Niinkuin ennen on kerrottu (kts I, 44), oli Tuokko niitä runoilijoita, jotka 1860-luvulla tuotannollaan (Saul) herättivät luottamusta suomalaisen teatterin mahdollisuuteen, ja kun laitos oli perustettu, hän suomentajana uutterasti ja kauvan palveli sekä ooppera- että puhenäyttämöä. Asuen maaseudulla mitä ahtaimmissa oloissa hän 61-vuotiaana kuollessaan oli jo unohtunut. Niitä harvoja, jotka häntä muistivat, oli Bergbom, joka oli toimittanut hänelle käännöstyötä -- hänen paras ja pitkinä aikoina ainoa toimeentulolähteensä. Kun vanha runoilija kätkettiin viimeiseen lepokammioonsa, Bergbom teatterin puolesta laski seppeleen hänen kummulleen, lausuen kiitoksen sanoja hyvästä yhteistyöstä.

Sitten oli vain yksi näytäntö, jossa esitettiin E. Littsonin järjestämä 4-kuvaelmainen tanssinäytelmä _Vuodenajat_, ennen kun _Ida Aalbergin_ vierailu alkoi. Näyttelijätär esiintyi ensin lady Macbethina kolme kertaa. Sen jälkeen seurasi kaksi huomattavaa uutta näytelmää. Toinen niistä oli B. Leinon suomentama H. Sudermannin _Onnen sopukka_ (21/2), ja oli sillä, kiitos olkoon hyvän esityksen, kaunis menestys. Ida Aalberg kuvasi täysin kypsyneellä taiteella, ilman suuria temppuja, ylen vaikuttavasti Elisabet-rouvan tunteiden kehityksen alistuneesta tyyneydestä myrskyiseen kuohuntaan ja sitte taas epätoivoisen tuskan kautta avomieliseen tunnustukseen ja pysyvään onneen ja rauhaan. W. Söderhjelm, joka nyt Hufvudstadsbladetissa arvosteli teatteria, sanoo muun muassa taiteilijattaren kasvojeneleitä aivan mestarillisiksi, niin että häntä olisi voinut sanoittakin ymmärtää. Mutta ei siinä kylläksi, oli kuin hän olisi kohottanut muittenkin esityksen tavallista korkeammalle. Kaikissa havaittiin yhtä harras antauminen tehtäväänsä: Halme parooni Röcknitzinä, Leino Wiedemannina, Pesonen piiritarkastajana, Weckman aliopettajana, nti Kunnas rva Röcknitzinä. -- Toinen uutuus oli Paavo Cajanderin[29] suomentama Shakespearen _Antonius ja Kleopatra_, jonka ensi-ilta (11/3) muodostui semmoiseksi voitoksi kuin Regina von Emmeritzin, Faustin, Elinan surman y.m. parhaimmin onnistuneiden suurdraamain premiäärit. Näyttämöllepanossa ei oltu mitään laiminlyöty, jotta maailmankuulu rakkaustragedia, missä länsimaiden ja itämaiden aikanaan loistavimmat edustajat omaksi tuhokseen kohtaavat toisensa, esiintyisi historiallisesti ja runollisesti oikeissa, tehokkaissa puitteissa. Etualalla oli itämaista upeutta ja roomalaista loistoa, taustalla Egyptin ikivanha kultuurimaailma. Ida Aalbergin Kleopatraa ihastuneet katsojat ylistivät parhaimmaksi hänen mestariluomiensa joukossa, luultavasti sentähden että se oli viimeksi nähty, mutta kenties todellisuudenkin mukaan, sillä sallihan itämainen kaunotar rajattomine intohimoineen ja oikkuineen taiteilijattaren käyttää koko alkuperäistä voimaansa vaihtelevien tunteitten välittömään esitykseen. Ja kieltämättä Ida Aalberg kuvasi yhtä mestarillisesti kuningattaren kuin naisen, joista toinen oli yhtä tottumaton kuin toinenkin itseänsä hillitsemään; mutta jos hän niin tehden oli enemmän uudenaikainen kuin shakespearemaisesti suuri ja muinaistyylinen, niin johtui se siitä ettei kukaan voi irtaantua luonnostaan. Antoniuksena Ahlbergkin kohosi ehkä korkeammalle kuin koskaan ennen, mutta Lindforsin Octavius, sanotaan, muistutti liiaksi Napoleonia Rouva Suorasuussa. Leino täytti kunnollisesti Enobarbuksen osan, ja Katri Rautio oli viehättävä Octaviana; muut roolit olivat pieniä. Mahtavampi vaikutus kuin yksityisistä sivuosista, lähtikin yhteisnäyttelemisestä, johon johtaja oli osannut harjottaa lukuisat myötävaikuttajat. Niinkuin tavallisesti suurten näytelmäin onnistumisen jälkeen, huudettiin Bergbomkin esiin; ilman hänen suurenmoista tarmoaan ja nerollista kykyään ei meillä tämmöistä olisi saatu nähdä. -- Kun näytelmä meni toisen kerran, sai vieraileva taiteilijatar vastaanottaa komean runsaudensarven ja sen ohella seuraavat säkeet:

Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband.

Omaksensa, Parhaaksensa Sinut Suomi ymmärtää. Meille harva vuosisata Vertaistasi, suurempata Näyttelijää synnyttää. Lumotuilta, Hurmatuilta Ota ylistykseksi Onnen runsaudensarvi, Jonka siskojesi parvi Hellin mielin tarjovi.

Kaikkiaan näyteltiin Antonius ja Kleopatra 9 kertaa; viimeinen näytäntö oli 29/3, johon loistava vierailu päättyi.

Huhtikuun 2 p. Bergbom lähti lyhyelle ulkomaanmatkalle, ei oman terveytensä takia, sillä tammikuun lopulta saakka hän oli ollut hyvissä voimissa, vaan seuratakseen sisartaan, Augusta af Heurliniä, jonka, lääkärin neuvosta, nuoren tyttärensä kanssa piti matkustaa parannuksille Wiesbadeniin. Kaarlo pysähtyi kuitenkin Berliniin, josta hän kirjoittaa Emilielle:

-- -- "Olen nyt ollut vapaa hengenahdistuksestani, sentähden että olen saanut riittävästi kävellä. Tunnen itseni toiseksi ihmiseksi. -- Teatterissa olen nähnyt sangen paljon. Muun muassa 'Der Herr Direktor', joka oli aika hupainen, mutta valitettavasti liian vapaa yleisöllemme. Comtesse Guckerl, jota Finne suositteli, oli totta kyllä täysin säädyllinen, mutta niin peräti muistoperäinen ja 'ewiggestrig' (ikuisesti eilinen), että minua suututti. Mutta mistäpä niitä komedioja ottaa?" -- --

Noin 25 p. Kaarlo tuli kotia. Hänen poissaollessaan oli teatterissa esitetty kaksi uutta draamaa. Ensimäinen oli Aino Malmbergin suomentama englantilaisen Arthur W. Pineron moderni, vaimon ja miehen puhtautta onnellisen avioliiton ehtona käsittelevä, 4-näytöksinen _Tanquerayn toinen vaimo_, joka meni ensi kerran 10/4 ja sen jälkeen toisenkin herättämättä yleisön suosiota. Pääosissa esiintyivät: Leino Tanquerayna, rva Suonio Paulana (toisena vaimona) ja nti Tähtinen Elleana (tytär ensimäisestä aviosta). Toinen uutuus oli Martti Wuoren kääntämä L. Tolstoin 5-näytöksinen näytelmä _Pimeyden valta_; ensi-ilta 22/4. Niin repäisevällä realismilla kuin merkillinen kuvaus venäläisestä maalaiselämästä näyteltiinkin, ei se luonnollisestikaan voinut saada suurta menestystä -- siksi se on liian hermojakysyvä. Useat esiintyjät onnistuivat tehtävissään erittäin hyvin. Niin Weckman Nikiittana, rva Rautio Akuliinana, rva Kahilainen Matrionana, rva _Olga Leino_[30] Anjutkana, Närhi Mitritshinä j.n.e. Kappaleen oli harjottanut Kasimir Leino ja se annettiin 5 kertaa joista kaksi alennetuin hinnoin.

Tänäkin keväänä oli lähdettävä kiertomatkalle, sillä puhumatta vuodenajan tavallisesta epäsuotuisuudesta teki venäläisessä teatterissa esiintyvä italialainen ooppera hallaa kaikille teattereille. Aina syksystä saakka oli Bergbomia kehotettu tulemaan Kuopioon; Minna Canth kirjoitti siitä tavan takaa. Mutta kun ei siellä voitu hankkia 400 markan takausta iltaa kohti, suunniteltiin turnee toisin. Bergbom kävi näet joukkoineen _Tampereella, Oulussa, Vaasassa ja Jyväskylässä_, antaen yhteensä 12 näytäntöä 5/5-20/5. Ohjelmiston päänumerot olivat Anna Liisa, Uramon torppa ja Onnen sopukka. Helluntaiaattona oltiin jälleen Helsingissä. Kaarlo oli matkaan tyytyväinen, sillä puhdas voitto lähenteli 1,500 mk. -- Samalla aikaa olivat pääkaupunkiin jääneet näyttelijät näytelleet enimmäkseen alennetuin hinnoin. Keisarillisten Majesteettien kruunauspäivänä 26/5 oli juhlanäytäntö, joka alotettiin soittamalla keisarihymni ja Maamme-laulu ja jossa sitten esitettiin Elämä on unelma. Viimeinen näytäntö (Rouva Suorasuu) oli 31/5.

Näytäntökausi oli jälleen sekä merkillisten -- niin kotimaisten kuin vieraittenkin -- uutuuksien että taiteellisen työn puolesta ollut huomattavimpia, mutta huolimatta kaikista ponnistuksista lopputulos ei kuitenkaan ollut niin suotuisa kuin Emilie Bergbom oli toivonut. Tulot näytännöistä olivat kyllä noin 21,000 mk suuremmat kuin edellisenä vuonna, mutta matkakustannusten y.m. kautta kohosivat menotkin samassa määrässä.

Syksyllä tapahtuneiden kiertomatkojen johdosta olivat varsinkin perheelliset näyttelijät valittaneet, että ne tuottivat heille vaikeuksia. Sentähden päätettiin, ettei ensi vuonna pitempiä turneita tehtäisi sekä että jos myöhemmin tarpeelliseksi katsottaisiin lähettää seurue pitemmäksi aikaa maaseuduille, niin olisi niille jäsenille, jotka siitä enimmin kärsivät, kohtuullinen korvaus annettava. -- Kasimir Leinon sijaan, joka (niinkuin jo ylempänä on sanottu) erosi teatterista, otettiin ohjaajaksi _Jalmari Finne_.[31] Muutoin erosi tänä keväänä nti Hanna Kunnas ja tuli seurueen jäseneksi ylempänä mainittu rva Olga Leino. Uusia oppilaita oli Eino Salmela ja nti Helmi Talas.[32]

Näytäntöjen luku oli 144 ja esitettiin niissä: 26 kertaa _Anna Liisa_; 11 _Kullervo_; 10 Lemmen leikki, Onnen sopukka; 9 Antonius ja Kleopatra, Mustalainen; 7 Figaron häät; 5 _Kotoa pois, Uramon torppa, Regina von Emmeritz_, Pimeyden valta; 4 _Nummisuutarit, Kumarrusmatka_, Talvinen tarina; 3 _Aino, Haavoja, Kyökissä_, Lääkäri vastoin tahtoansa, Voimakkaita naisia, Yhdistysjuhla, Puolan juutalainen, Macbeth, Sigurd Slembe; 2 _Pappilan tuvassa, Amalia ystävämme, Ei voi_, Vasantasena, Rouva Suorasuu, Elämä on unelma, Reviisori, Wilhelm Tell, Setä Bräsig, Kotikahakka, Luulosairas, Kirjeen kujeet, Vanhoillisten leirissä, Tanquerayn toinen vaimo; 1 _Kuopion takana, Naimiskauppa, Pahassa pulassa, Vuodenajat_, Saituri, Jeppe Niilonpoika.

Näistä 43 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 14 (5 kotimaista).

XXV.

Viideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.

Kaarlo Bergbom lähti jo ennen toukokuun loppua ulkomaille ja ensiksi Kööpenhaminaan. Viivyttyään siellä jonkun päivän oli hänen lähdettävä Berliniin, jossa hän odottaisi sisartaan ja josta he yhdessä matkustaisivat Marienbadiin. Oleskelu tällä kylpypaikalla oli näet edellisenä kesänä heistä tuntunut niin virkistävältä, että olivat päättäneet tänäkin vuonna palata sinne. Syy miksi Emilie ei kohta seurannut veljeänsä ei ollut ainoastaan se että pari näytäntöä oli vielä toimeenpantavana ennen seurueen hajaantumista, vaan myöskin kesäkuun 1 p. tapahtuva asunnon muutto. Koska asuminen neljännessä kerroksessa oli epämukava Augusta af Heurlinille, joka ei vieläkään ollut täysin toipunut pitkällisestä taudistaan, oli sovittu että he muuttaisivat saman talon kahteen toiseen, pienempään huoneustoon, joista rouva Heurlin ottaisi alimmassa kerroksessa olevan sekä Emilie ja Kaarlo toisessa kerroksessa olevan, ja yhdistettäisiin asunnot keskenään kiertoportailla. Näin muuttivat jälkimäiset niihin huoneisiin, joissa he sitten asuivat kuolemaansa saakka. Aivan suuri muutos edelliseen verraten tämä ei sentään ollut, sillä nytkin niinkuin ennen oli heidän silmiensä edessä Vanhan kirkon tuuhea puisto, läntiseltä taivaalta paistoi aurinko heidän huoneihinsa, ja vihdoin he entiseen tapaan elivät yhdessä vanhan tätinsä, rva Sanmarkin, ja sisaren perheen kanssa.

Matkalta ei ole ainoatakaan kirjettä. Luultavasti Emilie tapansa mukaan tuli kotia heinäkuun keskivaiheilla, jota vastoin Kaarlo viipyi myöhempään ulkomailla. Kumminkin hän jo elokuun alkupuolella oli Helsingissä, sillä silloin hän sieltäpäin tiedusteli sopisiko hänen käydä Kuopiossa tapaamassa Minna Canthia, jonka terveydentila oli muuttunut arveluttavaksi.

Jo keväällä 30/3 Minna Canth oli kirjoittanut itsestään: -- "Minä tänä talvena en ole elänyt ensinkään. Paitse sydänvikaa, jonka sain viime syksynä, ja joka kuitenkin on vaarallisinta ja pahinta, olen kolme kuukautta potenut influensaa ja reumatismia, vuoteenomana melkein koko ajan. Nyt ne ovat niinkuin toivon minut heittäneet, muutamia päiviä olen jo ollut liikkeelläkin, mutta voimat ovat yhä vieläkin huonot." --

Alkukesästä hän sitte kylpi Naantalissa, mutta sai siellä "lievemmän" sydänkohtauksen -- niinkuin luuli liiallisista kylvyistä -- jonka tähden keskeytti kylpemisen ja matkusti kotiin. Siellä hän jonkun päivän päästä sai kahta kovemman kohtauksen, johon liittyi ankara hengenahdistus. Kun Elli tytär 13/8 vastasi Kaarlon kysymykseen, oli äiti jo viidettä viikkoa ollut vuoteenomana, ainoastaan välistä jaksaen pukea vaatteet päälleen maatakseen peitteen päällä. Lääkäri oli ehdottomasti kieltänyt päästämästä vieraita sairaan luokse, mutta hän luuli, että "Tohtorin" käynti voisi vaikuttaa virkistävästi. Kun tytär tästä neuvotteli lääkärin kanssa, sai sairas vihiä ja sitte tietoakin mistä kysymys oli. Seuraavana päivänä Minna-rouva itse kirjoitti Bergbomille:

"Rakas Tohtori! Olipa se ilosanoma, Tohtori! Eivät yrittäneet minulle vielä mitään virkata, mutta illalla kuulin, kun lääkärini ja Elli keskustelivat jotain erikoisempaa toisessa huoneessa, ja sitten urkin sen tietooni. -- -- En voi sanoa, kuinka iloinen olen Tohtorin tulosta ja siitä ystävyydestä, jota se odottaa. Olenkin täällä niin paljon ajatellut Teitä sairauteni aikana. Sekä Teitä että Emielietä. -- -- Herttaisesti tervetullut, Tohtori! Meillä on huone Tohtorin varalta. Ystävänne Minna Canth."

Bergbom kävi siis Kuopiossa, ja silloin hän viimeisen kerran näki Minnan, sillä vaikka tämä syksympänä yhteen aikaan oli parempi, niin ei hänellä enään ollut vuottakaan jälellä. Mitään lähempiä tietoja käynnistä meillä ei ole, mutta ilmankin se osottaa Kaarlo Bergbomin sydämenlaatua, kuinka hän (niinkuin Minna Canth, ensi kerran tavattuansa hänet, kesällä 1882 oli kirjoittanut Olga Kiljanderille) oli "kaukana kaikesta pikkumielisyydestä", kuinka hän itse tahtoi unohtaa ja saada Minna-rouvankin unohtamaan mitä katkeraa heidän välillään oli ollut.

* * * * *

Syyskauden toimi alkoi taas kansannäytännöillä, joista ensimäinen, Anna Liisa, oli 30/8. Ohjelmistolle uusi kappale, Jalmari Finnen suomentama Alex. Bissonin ja Ferd. Carrén 3-näytöksinen huvinäytelmä _Herra ylitirehtööri_ (Monsieur le directeur), annettiin 18/9. Pääroolit tässä kevyessä -- ehkä liiankin kevyessä -- mutta hienossa ja hupaisessa näytelmässä olivat Lindforsilla ja Katri Rautiolla. Heidän oivallisen näyttelemisensä ansioksi on luettava, että kappale pääsi täyteen arvoonsa -- se meni syksyllä 6 kertaa. Sitä vastoin voitiin vain 4 kertaa antaa Jalmari Finnen kääntämä Franz von Schönthanin ja Franz Koppel-Ellfeldin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmä _Kreivitär Kirkassilmä_, jonka ensi-ilta oli 30/9. Senkään esitys ei ollut arvoton -- opintomatkalta juuri palannut rva Suonio pääroolissa sekä rva Poppius, Rautio, Weckman, Salo, nti Lähteenoja j.n.e. toisissa -- mutta koomillisuus oli jokapäiväisempää ja teennäisempää.

Lokakuun päävaltti oli Orleansin neitsyt, yhdeksän vuoden päästä uusittuna. Ensi-ilta oli 14/10, eikä Schillerin romanttinen draama ollut tehoomatta, joskaan ei Maiju Rängman nimiroolissa muuta kuin paikottain kohonnut tehtävän tasalle; se meni syksyllä 8 kertaa. Samalta kuukaudelta on mainittava Molière-ohjelma (28/10), joka käsitti huvinäytelmät _George Dandin_ ja Sievistelevät hupsut, edellinen uusi, jälkimäinen uusinto. Kummassakin oli päätehtävä Lindforsilla, jonka George Dandin ei kuitenkaan luonteen varmassa käsittämisessä kohonnut hänen parhaimpien Molièrehahmojensa rinnalle.

Vihdoin voitiin tänäkin syksynä esittää kotimainen alkuteos, nimittäin A. B. Mäkelän 5-näytöksinen näytelmä _Ruukin jaloissa_ (18/11). Vaikka kappale oli juoneltaan jotenkin sekava ja vailla selvää aatteellista pohjaa, oli sillä Karjalan murteella sepitetyn vuoropuhelun sekä yksityisten luonteiden ja kohtausten luontevuudessa siksi ansioita, että menestys varsinkin ensi-iltana oli sangen hyvä.[33] Näyttämöllä uutuus pysyi vain kolme iltaa. Esityksen ja yleisön suosion huippukohta oli neljännessä näytöksessä, missä Vallinkorva (Rautio) lauloi O. Merikannon säveltämän surunvoittoisen laulun.

Joulukuulla näyteltiin vielä yksi ohjelmistolle uusi kappale: A. Leinon suomentama A. Blanchen 2-näytöksinen ilveily _Kuleksiva teatteriseura_ (2/12). Kumarrusmatkan jälkeen esitettynä vanha farssi hullunkurisine kohtauksineen teki toivotun vaikutuksen; Lindfors oli johtaja Sjövall, Falck nahkurimestari, joka tietämättään joutuu osalliseksi parhaillaan esitettyyn näytelmään. -- Varsinaisen värinsä sai sentään joulukuun ja osaksi tammikuunkin ohjelmisto usein ennenkin annetun, mutta aina mieluisan Donizettin oopperan Rykmentin tyttären kautta, jossa tällä kertaa nimiroolissa esiintyi nti _Ida Flodin_, Ida Basilierin sisaren tytär. Nuori laulajatar, jonka laulua ja näyttelemistä arvosteltiin "sielukkaaksi ja viehättäväksi" menestyi oivallisesti, ja ooppera, jossa muut esiintyjät, samoin kuin kolme vuotta ennen, olivat seurueen jäseniä, esitettiin 10 kertaa (9/12-27/1).

Tänä syksynä Emilie vielä sai kolme kirjettä Minna Canthilta, kaikki marraskuulla. Enimmäkseen niissä puhutaan päällysvaatteesta, "kapasta", jonka Minna pyysi Emilien valita ja ostaa hänelle. Emilie suorittikin asian kirjoittajan täydelliseksi tyytymykseksi. Sen ohella saamme niistä tietää, miten hänen terveytensä oli vaihteleva ja yleensä huono. Syyskuulla hän oli ollut parempi, mutta lokakuulla taas huonompi; marraskuulla unettomuus oli käynyt kovin rasittavaksi. Ymmärrettävää on että semmoisissa oloissa ei ollut puhettakaan kirjailijatoimen jatkamisesta, mutta kuitenkin Minna näyttää seuranneen teatteri- ja kirjallista elämää. Hän lausuu tyytyväisyytensä A. B. Mäkelän kappaleen johdosta. "Hänen uusi kappaleensa oli minulle aivan yllätys. Uusihan tämä on, tietysti, eikä se vanha 'Lemminkäinen'.[34] Kunpa hänestä nyt vielä tulisi mies!" Hän on pahoillaan, että Kaarlo oli raihnainen. [Emilie oli kai kertonut sen]. "Hän näytti niin erinomaisen terveeltä syksyllä täällä käydessään." Hän on mielissään, että Bergbomit pitävät Teuvo Pakkalasta. "Hän on noita hiljaisia ja uskollisia, sen vuoksi niin sydämestäni soisin hänelle menestystä." Ja sitten Erkosta: "Onni ettei J. H. Erkko tullut valtiopäiville. Mitenkä hän olisi niihin toimiin soveltunut? Parasta kun pysyy omalla alallaan. Siellä hän voi pysyä eheänä ja saada jotain aikaan." Itsestään kirjoittaen hän valittaa, ettei jaksa työtä tehdä vaan täytyy maata, päivät ja yöt hautoen omia ajatuksiaan. Parempaa hän ei toivoisi kuin että voimat parantuisivat, niin että hän voisi oleskella Bergbom-sisarusten kanssa, nimittäin siten että nämä tulisivat Kuopioon kylpemään. Joulunaikana (26/12) Minnan tytär, Maiju Westerlund (Vuorisalo), ilmottaa äidin jo kaksi viikkoa maanneen lakanoiden välissä ja olevan kykenemätön itse kirjoittamaan.