Part 25

[14] Tulemme mökkien köyhäin ja kätkettyjen, hiljaisten ja unohdettujen luota. Ne muistavat miten näit vaivaa tuodaksesi lohdutusta ja tukea, ne seppelöivät rukouksilla, jotka taivas kuulee, 60-vuotiaan harmenevat kiharat..

Tulemme kokouksista, tilinpäätöksistä ja tarkastuskäynneistä rahastojen ehtyessä, kaikesta, joka kieltäytyy, ahertaa ja valvoo ihmisten onneksi Siinähän oli toimialasi. Sen toimialan työntekijät tervehtivät sinua.

Tulemme runoilijalieden, palkeitten luota, jotka ovat olevinaan maailma, taiteen ja taistelun luota teatterissa. Kevyet olennot, jotka sille olet kasvattanut, tervehtivät äidillisesti vaalivaa ystäväänsä.

Ja me, jotka juhlimme keväisillä sävelillä kuuttakymmentä vuotta, tahdomme laulullamme nuorentaa syksynsumut; mutta kirkkaana paistaa aurinkosi taivaanrannalla, ole rakastettu, ole onnellinen, ja elä maasi edestä.

[15] Tekijäpalkkio Kumarrusmatkasta oli 300 mk.

[16] "Adressiriita" tarkotti onnentoivotusadressin lähettämistä nuoren keisarin morsiamelle. Se päättyi niin, että _kaksi_ adressia lähetettiin, toinen suomenkielinen, kansallismielisten naisten allekirjoittama, toinen saksankielinen niiden puolesta, jotka eivät katsoneet mahdolliseksi panna nimeään edellisen alle.

[17] Aikaisemmin oli Ida Aalbergille hänen vieraillessaan suoritettu 150 mk näytännöstä; nyt hänelle maksettiin 300 mk illasta. Tämän muutoksen johdosta ei enään annettu lahjanäytäntöä, jolla ennen oli hänen tulojaan lisätty.

[18] Martti Wuori on hyväntahtoisesti käytettäväksemme antanut muistoonpanoja suhteestaan Suomalaiseen teatteriin ja Bergbomiin. Niistä otamme seuraavat kohdat, jotka koskevat hänen ensimäistä näytelmäänsä, _Ihmisten tähden_ (kts III, s. 403), sekä tässä puheena olevaa _Ryöstöä_. -- Keväällä 1891 tekijä oli lähettänyt edellisen kappaleen käsikirjoituksen Bergbomille, ja oli tämä luettuaan sen ilmottanut tulevansa tapaamaan häntä Pietarissa. "Myöhemmin samana keväänä", kertomus jatkuu, "sainkin eräänä päivänä, kotiin tultuani, Bergbomin käymäkortin, jossa hän pyysi minua iltasella tulemaan luokseen 'puhumaan yhteisestä asiastamme'. Pietarissa käydessään hän tavallisesti asui n.s. 'Suomalaisessa kortteerissa' Gontsharnajakadun varrella. Se on sama tonttipaikka, joka luultavasti vieläkin kuuluu Suomen kruunulle ja jossa, paitse ulkohuonerakennuksia, ei ollut muuta kuin jotensakin rappeutunut, pihan oikealle syrjälle rakennettu kaksikerroksinen kartano. Siinä muudan suomalais-venäläinen Abramov piti huokeahintaista majataloa suomalaisille. Koko laitos (muistaakseni on kartanon numero 20), joka ei ole kaukana Nikolain (s.o. Moskovan) rautatien asemalta, mutta kuitenkin jotensakin syrjässä keskikaupungista, ei tee tahi ei ainakaan silloin tehnyt miellyttävää vaikutusta. Mutta tohtorihan ei ollut vaativainen elantotavoissaankaan. 'Suomalaisessa kortteerissa' tuli toimeen suomenkielellä, kaikenlaisten Venäjällä vallitsevien muodollisuuksien suhteen (niinkuin esim. passiin nähden) siellä ei oltu kovin ankaroita, ja kun Bergbom ateriansa luultavasti söi muualla, niin ei hän suurempaa mukavuutta kaivannut, mihin päänsä kallistaa. Niinpä nyt huone, johon hänen luokseen astuin, oli yksi-ikkunainen, kapea, pienehkö kamari, jossa seisoi pöytä ikkunan edessä, pari tuolia, sänky, piironki ja pesulaitos. Piirongin laatikosta, johon matkatavarat olivat sekaisin sullotut, veti tohtori esille sukkaparin, jotka pani jalkaansa, jääden sukkasilleen tallustelemaan, ja käsikirjoitukseni, jota pyysi minun ääneen lukemaan."

"Ajan vähyyden vuoksi jätettiin luku kuitenkin kesken ja keskusteltiin näytelmäni aiheesta ja henkilöiden luonteesta ylimalkaisesti. Se oli tavallaan tutkintoa. Tohtori kyseli, miksi se ja se siinä ja siinä kohdassa puhui niin ja niin ja viittasi sinne ja sinne, johon minä puolestani annoin selityksiä, osaksi häntä tyydyttäviä, osaksi aiheuttaen häntä neuvomaan kirjoittamaan esim. niin ja niin. Muistan hänen huomauttaneen, että kappaleeni muistutti paljon Strindbergiä, ja että hän kysyi, olinko lukenut Emile Augier'n näytelmän 'Les lionnes pauvres'. Sitä en ollut silloin lukenut. Hän kehotti sitä lukemaan, sanoi käsittelemäni aiheen muistuttavan tätä Augier'n näytelmää, huomautti aineen käsittelyä siinä ja Augier'n teknillistä mestaruutta. Suuremmiksi 'sepiksi' arveli hän kuitenkin Scribeä ja Kotzebueta." -- Viimeisten harjotusten aikana tekijä oli Helsingissä; mutta, sanoo hän, "harjotuksissa minulla, kokematon kun niissä asioissa olin, ei ollut juuri muuta tekemistä, kuin oppia ja ihmetellä sitä huolta ja tunnollisuutta ja rakkautta, millä tohtori harjotusta johti, ja sekä hän että nti Bergbom näytelmääni näyttämölle asettivat". -- -- Ryöstö- näytelmäänkin Bergbom vaikutti: Aiheen oli tekijä saanut viettäessään virkalomaansa Parikkalassa. Sittemmin hän Bergbomin käydessä Pietarissa neuvotteli tämän kanssa näytelmästään. "Olin suunnitellut näytelmäni alkuaan nelinäytöksiseksi, vaan siinä keskustellessa esitti tohtori, että siihen olisi saatava vielä viideskin. Lupasin tarkemmin miettiä asiaa, ja sitte syntyikin näytös, joka tuli olemaan näytelmän kolmas."

[19] Kuopiossa oli ollut arpajaiset suomalaista yhteiskoulua varten. Tulot tekivät 4,500 mk, josta "sveesit ovat harmissaan. Heidän arpajaisensa yhteiskoulunsa hyväksi ei tuottanut kuin 1.800 mk."

[20] Samana iltana tapahtui Alexander Slotten "uloskatsominen" Arkadiasta, joka antoi sanomalehdille aihetta tuhlata niin paljon painomustetta. Slotte, joka aikoinaan itse oli yrittänyt näyttelijäksi sekä sitte myöskin näytelmänkirjoittajaksi, mutta nyt oli Hufvudstadsbladetin teatteriarvostelija, oli ruotsalaiseen aikakauskirjaan "Nordisk revy" sepittänyt yleisarvostelun Suomalaisesta teatterista ja tietenkin asettunut sille tunnetulle ylemmyyden kannalle, jolta meidän ruotsalaisemme vanhastaan olivat katselleet tätä taidelaitosta. Päivälehti julkaisi arvostelun arvostelusta ja teki suomalaisillekin lukijoille tunnetuksi, mitä Slotte oli kertonut ulkomaalaisille, että teatteri "tapansa mukaan" oli näytellyt vanhaa käännettyä [ikäänkuin ei teatterimme monta vuotta olisi ollut ruotsalaisten näyttämöjen rinnalla, jopa edelläkin mitä alkuteosten lukuisuuteen tulee], että näyttelijät ja yleisökin oli alhaisella sivistyskannalla y.m.s. Ymmärrettävästi tämä herätti suuttumusta varsinkin nuoremmissa, jotka olivat niin kokemattomia, että olivat odottaneet parempaa. Kun Slotte sitte Ida Aalbergin ensimäisenä vierailu-iltana viimeisellä väliajalla tuli teatteriin, kokoontui eteisessä joukko ylioppilaita hänen ympärilleen 'katsomaan' häntä. Joku lausui ensin tyynesti, ettei häntä mielellään nähty teatterissa, ja kun hän ei kohta mennyt, kuului joitakuita "ulos!" huutoja, joita asianomainen totteli. Mitään merkillisempää ei tapahtunut, mutta olihan siinäkin tekstiä ruotsalaisille kynäilijöille. -- Pari päivää myöhemmin Hufvudstadsbladetin päätoimittaja kirjoitti Bergbomille kuulleensa, että johtokunta ei ollut pahoillaan tapahtumasta, ja pyysi saada tietää mikä johtokunnan kanta oikeastaan oli! Johtokunta päätti yksimielisesti olla kirjeeseen vastaamatta, jota Hbl rankaisi sillä että arvostelijan vapaapiletti lähetettiin takaisin. -- Helmikuulla 1906 lehti leppyneenä jälleen alkoi arvostella teatterin näytäntöjä.

[21] Tämän kuvaelman on Jalmari Finne laatinut suomalaiseen asuun; mutta säilyneistä käsikirjoituskatkelmista päättäen Kaarlo Bergbom on sen sommitellut taikka ollut siinä osallinen.

[22] Evert Suonio (Sutinen), s. 26/10 1871 Leppävirran Sorsakoskella, sahanhoitajan poika, käynyt Viipurin kl. lyseetä sekä Helsingin kauppaopiston, ollut puoli vuotta Aspegrenin teatterissa; jo 1892 keväällä tullut oppilaaksi Suomalaiseen teatteriin, mutta syystä kun liittyi Ida Aalhergin turneeseen vasta vsta 1895 seurueen varsinainen jäsen. S.v. mennyt naimisiin nti Kirsti Sainion kanssa.

[23] Sirkka Hertzberg, s. 2/1 1877 Joensuussa, merikapteeni Verner H:n ja Brita Parviaisen tytär. Käynyt Helsingin tyttökoulun. Mentyään naimisiin maist. Samuli Sarion kanssa eronnut keväällä 1899.

[24] B. Leino oli ulkomailla.

[25] Emilie oli arvattavasti tarkottanut Sprengtportenin oppilaita.

[26] _Hilma Tähtinen_ (rva _Rantanen_), s. 1875, kansakoulunopettajan tytär, tullut teatteriin 1894, eronnut 1901.

[27] Tekijäpalkkiona maksettiin Minna Canthille Kotoa pois kappaleesta 150 mk. ja Yrjö Weijolalle hänen näytelmästään 100 mk.

[28] Välikirja oli semmoinen, että teatteri oikeudesta 5 vuoden aikana saada yksin näytellä Anna Liisaa suomenkielellä Helsingissä ja yhden vuoden maaseuduilla suorittaisi 500 mk ensi-illan jälkeen ja jokaisesta 20:stä ensimäisestä näytännöstä 10 prosenttia bruttotuloista. Kuinka paljon tekijä lopulta sai, sitä emme ole tavannut muistoon merkittynä.

[29] Syystä kun Cajander sovitusta maksusta oli luovuttanut Shakespearen draamojen suomennoksensa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, teatteri sai niitä vapaasti käyttää. Kumminkin johtokunta päätti 15/3 1896, jolloin 10 näitä suomennoksia oli näytelty, lahjottaa kääntäjälle kiitollisuuden osotteeksi 400 mk maksavan Eero Järnefeltin maalaaman maiseman.

[30] _Olga Leino_ (o.s. Kosonen), s. 17/6 1871 Pietarissa, kauppiaan tytär, käynyt Pietarin P. Maarian kirkkokoulun ja yksityisessä pensionissa, ollut Aspegrenin seurueessa 5:ttä vuotta, tullut Suom. teatteriin 1896. Naimisissa kapellimestari Juho Leinon kanssa.

[31] _Adolf Jalmari Finne_, s. 11/8 1874 Kangasalla, Olga Finne-Poppiuksen veli (ks III, s. 232), käynyt Helsingin suom. alkeiskoulun, tullut ylioppilaaksi 1894, ulkomailla kieliopintoja varten 1895-96. Pysyi ohjaajana v:een 1904, Maaseututeatterin johtaja 1904-07. Tehnyt opintomatkoja useihin Euroopan maihin (1900 valtion matkarahalla). Teatteriaikanaan rikastuttanut ohjelmistoa suomennoksilla sekä sommitellut alkuperäisiäkin näytelmiä ja myöhemmin yksinomaisesti toiminut kirjailijana.

[32] _Helmi Talas_ (Gratschoff), s. 1871 Helsingissä, kauppiaan tytär, oli teatterissa kevääseen 1898.

[33] Pöytäkirjoista (15/9 ja 5/11) näkyy, että tekijä "Bergbomin avulla" oli korjannut kappalettaan, ennen kun se lopullisesti hyväksyttiin näyteltäväksi.

[34] Lemminkäisnimisen kappaleen Mäkelä oli joku vuosi ennen tarjonut teatterille, mutta jäi se esittämättä.

[35] Tekijäpalkkiona maksettiin Juho Vesaisesta 600, Marista 400 ja Baabelin tornista 300 mk.

[36] _Lilli Högdahl_, (sittemmin ottanut nimen _Horsma_), s. 22/6 1880 Helsingissä, rakennusmestarin tytär, käynyt Helsingin suom. tyttökoulun. Mennyt naimisiin lakit. kand. Antti Tulenheimon kanssa 1909.

[37] _Pietari Alpo_, s 26/2 1878 Heinävedellä, maanviljelijän poika, ylioppilas 1896. Eronnut teatterista 1901, jonka jälkeen tehnyt ulkomaalaisen opintomatkan, toiminut maaseututeattereissa ja vsta 1907 ollut Tampereen teatterin johtaja.

[38] Tekijäpalkkiona suoritettiin kappaleista yhteensä 600 mk.

[39] Summaan on luettu puhtaat rahalahjatkin, joita tuli eri taholta, siten Savokarjalainen osakunta lähetti 400 mk; Tampereelta tuli 1,145; Mustialasta (oppilailta) 100; "Kontion" työmiehiltä 100; Rautatien tehtaan työmiehiltä 27; "Kilpi nuoremmalta" 25; eräältä täkäläiseltä raittiusyhdistykseltä 28; Suom. sivistysseuralta 114 mk. -- Arpajaistoimikunnan puheenjohtaja oli rva Agnes Bergbom (Vuorenheimo), rahastonhoitaja rva Anna Stenroth ja sihteeri nti Aini Nevander.

[40] _Tyyne Finne_ (rva Vuorenjuuri), s. 13/3 1881 Kangasalla, käynyt 6 luokkaa Helsingin Suom. yhteiskoulua, eronnut teatterista lokak. 1902, mentyään vuotta ennen naimisiin.

[41] _Elli Malm_, s. 17/9 1881, työnjohtajan tytär, eronnut 1903 ollakseen Suom. maaseututeatterin jäsen 1903-1908, v:sta 1905 naimisissa laulaja Väinö Solan kanssa.

[42] Niitä varten, jotka eivät ole Roomassa käyneet, lienee paikallaan huomautus, että Kapitoliumin rinteellä aina pidetään elävää sutta rautahäkissä, muistona kaupungin perustamissadusta. Luultavasti tämä sai Bergbomin kaipaamaan hanhia.

[43] Bergbomin kyky "ahmia" kirjallisuutta oli ihmeteltävä. Hänen silmänsä eivät seuranneet rivejä laidasta laitaan vaan ottivat sivun kerrallaan yläreunasta alareunaan -- ja kumminkin hän käsitti ja omisti kaiken sisällyksen, niin että hän voi seikkaperäisesti selostaa mitä oli lukenut. Kun kuuli Bergbomin kertovan jonkun sattumalta puheeksi tulleen draaman taikka romaanin sisällyksen, ei voinut kyllin ihmetellä hänen muistiaan.

[44] Hra Bernhardt, jonka luona Bergbom Berlinissä käydessään 1890-luvun viime vuosina ja myöhemmin asui, ei ollut mikään tavallinen ravintoloitsija taikka pensionin isäntä, vaan entinen laulaja, joka jollakin tavoin oli menettänyt äänensä. Hän oli hienosti sivistynyt mies ja Bergbomin parhaimpia ulkomaalaisia ystäviä. Ensi tuttavuus oli syntynyt aivan sattumalta. Kerran 90-luvun keskivaiheilla oli näet Bergbom ravintolassa kuullut muutamien herrojen läheisessä pöydässä puhuvan Elis Duncker vainajasta tavalla, joka herätti hänen mielenkiintoaan. Hän esitti itsensä Dunckerin maanmiehenä, ja oli yksi herroista ollut Bernhardt ja toinen oopperalaulaja Reichmann. Näiden molempain kanssa tuli Bergbom mitä ystävällisimpiin väleihin, ja hänen ollessaan Berlinissä he halusta etsivät hänen seuraansa. -- Kun Bergbom syksyllä 1903 oli Wiesbadenissa parannuksilla, hän eräänä päivänä näki kirjakaupan akkunassa Reichmannin ristillä merkityn valokuvan. Tämä ilmotus ystävän kuolemasta oli häneen syvästi koskenut. Bernhardt, jota hän sairaana myöskin oli usein muistellut, lienee vielä elossa. Erinäisissä tiloissa hän oli Bergbomille osottanut harvinaista myötätuntoisuutta ja avuliaisuutta.

[45] _Alma Auer_, s. 12/12 1880 Viipurissa, ajuri Aug. Härkösen tytär, läpikäynyt Viipurin suom. tyttökoulun, tullut teatteriin 1898, eronnut keväällä 1904, mennyt 1905 naimisiin Paavo Ahlmanin kanssa.

[46] _Otto Tuulos_, s. 1876 Nurmijärvellä, vouti Edv. Nybergin ja hänen vaimonsa Auroran poika, eronnut 1903.

[47] l. = labjanäytäntö taikka oikeus saada itse toimeenpanna iltama hyväkseen.

[48] Tässä kirjassa usein mainitun Otto Florellin poika.

[49] Merkki "Anno 1899", Joel Eklund, sai 1:sen palkinnon Smk. 1,000; merkki "Stella", Gesellius, Lindgren ja Saarinen. 2:sen, Smk. 750; merkki "Naamari", Grahn, Hedman ja Wasastjerna 3:nen, Smk. 500; merkki "Ars longa". -- kunnialla mainittiin.

[50] Bergbom itse ei koskaan saanut esittää Sprengtportenin oppilaita näyttämöllä, mutta suurlakon jälkeen Jalmari Finne otti sen Maaseututeatterin ohjelmistoon, ja kappale näyteltiin useissa pienemmissä kaupungeissa, joissa se ei kuitenkaan näy herättäneen suurta huomiota.

[51] _Paavo Ahlman_, s. 26/5 Helsingissä, senaatin kielenkääntäjän, maisteri F. F. Ahlmanin poika, ylioppilas 1893, tullut teatteriin syksyllä 1901, eronnut 1904, nyk. Tampereen teatterin jäsen.

[52] _Helmi Tähtinen_ s. 7/12 Ilmajoella, kansakoulunopettajan tytär. Ollut teatterissa v:een 1908, jolloin mennyt naimisiin varatuomari Mauri Honkajuuren kanssa.

[53] _Iivari Kainulainen_ 27/3 1874 Käkisalmessa, suutarimestarin poika, ollut räätäli ennen kuin liittyi teatteriin, opinnoinut teatterin kustannuksella A. v. Kothenin johdolla; ensi kerran esiintynyt Huotarina Tukkijoella 13/10 1901.

[54] _Jussi Snellman_, s. 28/6 1879 Oulussa, kauppakirjuri Viktor Snellmanin poika, ylioppilas 1900, tullut teatteriin syksyllä 1901.

[55] Sama mies, joka valtiopäivillä 1872, talollissäädyn jäsenenä, oli loistavasti todistanut Suomalaisen teatterin mahdottomuuden.

[56] Mainita ansainnee että tästä huolimatta eräissä ruotsinmielisissä lehdissä, arvatenkin parempaa tietoa vastaan, kerrottiin että senaattoreja oli kutsuttu! Tahdottiin kai yllyttää yleisöä olemaan menemättä juhlaan -- mikä yritys ei kuitenkaan onnistunut.

[57] Juhlaksi ilmestyi pikku vihkonen: _Suomen Kansallisteatterin Avajaiset_, joka paitse ohjelmaa sisältää täydellisen "avustajain" luettelon, alkaen johtokunnasta ja päättyen juhla-airueisiin, mainiten noin 500 nimeä!

[58] Tämän puuhan alkuaiheesta y.m. olemme viime hetkessä saaneet seuraavat yksityistiedot. -- Kälynsä, rva Agnes Vuorenheimon syntymäpäivänä (3/2) 1901 Emilie oli ystäville, kahvivieraille, kertonut kuinka Kaarlo ja hän pitkät ajat vasta klo 12 jälkeen yöllä olivat päässeet kotia teatterista. Tästä oli Kaarlo ollut niin väsynyt, että hän aina väliin lepäsi sohvallaan teatterissa; mutta eräänä päivänä oli sattunut että sohva yks kaks tarvittiin näyttämöllä ja kannettiin sinne. Mitään sanomatta Kaarlo oli siepannut päänaluksensa, mennyt "verstas"-huoneeseen ja pannut pitkälleen höyläpenkille ja nukahtanut siihen. Tämä juttu liikutti kovasti rouvien sydämiä, ja Emilien mentyä tehtiin salaliitto: sohva oli hankittava Kaarlon huoneeseen uudessa teatterissa, mitä mukavin ja niin jykevä, ettei sitä voitaisi laahata näyttämölle! Toimikunnan jäsenet olivat rvat Elin Rönnholm, Anna Stenroth, Iina Tarjanne ja Edith Wegelius sekä nti Aini Nevander. Paitse Helsingistä saatiin apua muualtakin: Tampereen naiset esim. lahjoittivat ryijyn lattialle, nti Oker-Blom Itä-Suomesta kaksi paria uutimia. j.n.e. Ja kaikki pidettiin todellakin niin salassa, että Bergbom-sisarukset ja heidän lähimmät omaisensa eivät saaneet asiasta vihiä ennen kuin juhlapäivänä.

[59] Uuden talon mukana otettiin käytäntöön uudet sanat: _permanto_ (parterre), _aitio_ (looshi), _parvi_ (rivi) _etuparvi_ (balkongi) j.n.e.

[60] Sangen luultavaa on, että Bergbom sai Erkon käsittelemään juuri tätä aihetta. Ainakin tiedämme hänen jo 1887 ajatelleen, miten Pohjolan häät voitaisiin näyttämöllä esittää. Silloin näet Bergbom auttoi nti Aini Nevanderia, joka oli tyttökoulun 7:llä luokalla, tekemään siitä näytelmän. "Hän viivotti Kalevalassa ne paikat, jotka olivat otettavat ja neuvoi miten ne oli yhdistettävä kokonaisuudeksi." Näytelmä esitettiin saman koulun lussijuhlassa mainittuna vuonna.

[61] Taiteilijattarelle maksettiin näinä aikoina 600 mk kustakin näytännöstä, jossa hän esiintyi; mutta hän ei ottanut mitään viimeisestä illasta Arkadiassa eikä (kahdesta ensimäisestä) Leana-esiintymisestään uudessa talossa. Vastalahjaksi johtokunta Teatterin puolesta myöhemmin antoi Y. Westerholmin maalaaman taulun, jonka kehykseen kiinnitetyssä hopealevyssä oli kirjoitus: "Ida Aalhergille muistoksi Kansallisteatterin vihkiäisistä huhtik. 9 p. 1902."

[62] Lähettäessään kauniin ja kallisarvoisen lahjan taiteilija kirjoitti: "Samalla pyytäisin asianomaisille sanomaan, että tämä pieni teos olkoon osaltani roponen teatterimme alttarille. Minä en ole koskaan niinkuin tuhannet muut ollut tilaisuudessa rahallisesti kannattamaan Suomalaista teatteria ja olen sentähden ajatellut kaikessa vaatimattomuudessa voivani tällä tavalla velkani sovittaa."

[63] Sahanomistaja ja maanviljelijä Laukaalla, synt. 1844. Oli valtiopäivämies 1888 (Laukaan tuomiokunnan edustajana) sekä 1894, 1899, 1900 ja 1904-05 (jälkimäisillä kerroilla Saarijärven tuomiokunnan edustajana -- tuomiokunta jaettiin 1889).

[64] Tässä sopinee ehkä mainita syy, miksi noin v:n 1900 jälkeen Bergbom-sisarusten kirjeitä on vähemmän olemassa kuin ennen. Kirjan tekijä muistaa nti Bergbomin kertoneen hänellä ja hänen veljellään olleen tapana ennen kotia tuloansa hävittää matkalla saamansa kirjeet, jotta he siten välttäisivät rettelöitä matkakapineita nuuskivien santarmien kanssa.

[65] Otamme tähän runon loppupuolen alkusanatkin:

Ett qvinnohjärta, som förstod Att foga samman frid och mod; En hand, som vänskapsbanden knöt Så fast, att döden blott dem bröt; Ett sinne, som till ett förent De två begreppen skönt och rent; En ton, som slägt med himlens ljus, Flög bort från hvardagslifvets grus; Ett skimmer utaf glädjens sol, Så sällspord här vid frusen pol; Som hemmets gran finsk hennes håg, Men utåt fri som Finlands våg; En hvit konvalj, som blommar än Fast sexti höstar stormat hän; En ljusbild från den tid i går, Då äfven Finland hade vår.

[66] Johtokunta oli alkuaan ehdottanut, että kullakin osakkaalla olisi yksi ääni; kannattajain kokouksessa enemmistö kuitenkin puolsi ääniasteikkoa, joka otettiin sääntöihin. Perusteena oli tietysti se, että katsottiin oikeaksi ja kohtuulliseksi, että Bergbom-sisaruksilla ja entisillä kannattajilla olisi enemmän sanottavaa teatterin asioissa kuin uusilla osakkailla, semminkin kun sisaruksille annettu suurempi määrä osakkeita olisi ollut kerrassaan arvoton, jos jokaisella yhdenkin osakkeen omistajalla olisi ollut sama äänivalta kuin heillä ja muilla enemmän uhranneilla.

[67] Todellisuudessa ei eroa ollut varsinaisten ja varajäsenten välillä, sillä vanhastaan oli tapana ollut kokouksiin kutsua sekä toiset että toiset.

[68] _Eero Kilpi_, s. 23/3 1882 Kustavissa, merikapteeni David Erikssonin poika, ylioppilas, tullut teatteriin 1902.

[69] Tämän kirjan tekijän laatima.

[70] Syynä siihen että arvostelija nuhtelee Bergbomia (!) suomalaisen draaman laiminlyömisestä oli se, että häneltä itseltään oli vastaanotettu näytelmä, mutta oli se (samoin kuin muka jotkut muutkin alkuteokset) jäänyt esittämättä. Loukatun päähän ei näy pälkähtäneen se ajatus, että Bergbom, vaikka hän oli kappaleesta palkkion suorittanut, joko piti sitä ala-arvoisena, taikka mieluimmin vetäytyi yhteistyöstä tekijän kanssa, joka oli asiakseen ottanut tyrkyttää yleisöön sitä käsitystä, että hän oli kelvoton teatteria johtamaan.

[71] Tämä suuri, seitsemällä kylkirakennuksella varustettu sairaala kuuluu olevan yksityisen kansalaisen kaupungille lahjottama, ja kaikille genovalaisille annetaan siinä maksuton hoito. Kumminkin on yksi osasto varattu vieraillekin, jotka maksavat edestään. Suurenmoinen laitos avattiin 1888.

[72] _Otto Närhi_, joka viime näytäntökautena vielä oli ollut mukana -- hänen viimeinen roolinsa lienee ollut Reita Panussa --, oli ankaran hermotaudin tähden joutunut sairaalaan, josta hän ei enää palannut. Hänen kärsimyksensä päättyivät 7 p. toukok. 1904. Hänessä menetti Teatteri yhden lahjakkaimpia näyttelijöitään, ja tappio oli sitä suurempi kun hän jo oli näyttämöllisenä luonnekuvaajana taiteilijaksi kehittynyt.

[73] Tänä syksynä tuli teatteriin: _Teppo Raikas_ (Durchman), s. 9/10 1883 Viipurissa, sahanhoitaja A. G. Durchmanin poika, ylioppilas. Esiintyi ensi kerran eräässä "Onnen Pekan" sivuosassa.

[74] Helmikuuhun -- sentähden että silloin aina ryhdyttiin neuvottelemaan ja päättämään seuraavan vuoden "engagemangeista".

[75] Esimerkkinä perin vastakkaisista arvosteluista mainittakoon, että Eino Leino (Valvojassa) kirjoitti: Julius Caesar joutui erityisesti päiväjärjestykseen sen mielettömän statistiryminän takia, mitä tähän näytelmään oli tuhlattu. Ulkonainen paraadikomeus oli omiaan tukahduttamaan sisäisen puolen -- -- Sitä vastoin sanottiin ruotsinkielisessä Euterpessä: Kolmannen näytöksen suuri kansankohtaus teki kenties ennen kaikkea ratkaisevan vaikutelman. Mahtava joukko kohisi kuin meri myrskyssä. Kuvaelma värisi eloisuudesta, ja katsoja sai sen meidän teatterissa ylipäätään niin harvinaisen tunteen, että statistijoukko oli tietoinen siitä, mitä esitettiin. Järjestely tarkotti mahtivaikutusta, loistava ja värillinen oli etusijalla. Ryhmittely saattoi joskus tuntua raskaalta ja väri kirkaisevalta. Mutta eteviä puolia ei suinkaan puuttunut, ja läpikäyvä _taiteellinen_ sävy leimasi kokonaisuuden.

[76] Taikka 165, jos oopperanäytännöt luetaan mukaan.

[77] _Hilda Johanna Martin (Pihlajamäki)_, s. 12/11 1866 Kangasalla, puusepän tytär, ollut vsta 1887 eri teattereissa maaseuduilla, tehnyt opintomatkoja ulkomailla, ollut rva Raa-Winterhjelmin oppilas, tullut Kansallisteatteriin syksyllä 1904, mennyt naimisiin Aapo Pihlajamäen kanssa.

[78] _Aapo Pihlajamäki_ s. 1/6 1861 Kiuruvedellä, puusepän poika, kuusi vuotta Kuopion pataljoonassa soittaja-aliupseerina, toiminut vsta 1887 eri teattereissa näyttelijänä, ohjaajana ja johtajanakin (Kansanteatterissa, Uudessa teatterissa, Maaseututeatterissa, Suomen näyttämössä), tehnyt pari pitempää ulkomaanmatkaa, tullut Kansallisteatteriin syksyllä 1904.

[79] Juhlatoimikunnan jäsenet olivat: rvt vapaaherratar Ida Palmén (puheenjohtaja), Therese Hahl ja Lilli Kajanus, nti Anna Sarlin, sekä hrt A. Jalava, J. Hahl, A. Lindfors, W. Liuksiala ja Y. Weijola.