Part 14

Avajaisjuhla kesti tavallaan viisi iltaa, sillä varsinaisen juhlapäivän jälkeen näyteltiin vielä yhtä mittaa edellinen juhlanäytännöistä kolmesti ja jälkimäinen yhden kerran. Myöhemminkin annettiin Pohjolan häät (kaikkiaan 9 kertaa), mutta näytelmällä oli sentään siksi tilapäärunoelman luonne, ettei sillä ollut tulevaisuutta ohjelmistossa. Pääroolin esittäjistä B. Leino, Salo ja Riddelin sekä ndit Lähteenoja ja Högdahl saivat muita enemmän tunnustusta. -- Sitten Ida Aalberg[61] jatkoi vierailuaan, esiintyen kahtena iltana Theodorana ja samoin kaksi kertaa Cypriennenä (Erotaan pois), joista jälkimäiset sattuivat näytäntöjen väliin, missä Nummisuutarit, uusittuna, esitettiin uudella näyttämöllä. -- Ainoa, mutta sitä huomattavampi uutuus, joka näytäntökauden lopussa ohjelmistoon ilmestyi, oli Shakespearen _Myrsky_. Ensi-ilta oli 11/5, ja meni näytelmä kaikkiaan 7 kertaa (viimeksi l/6). Myrskyn näyttämöllepano tyydytti korkeita vaatimuksia, ja kun esitykselläkin oli suuria ansioita, liittyi kokonaisuus taiteellisena tekona parhaimpien entisten riviin. Axel Ahlberg kyllä ei kyennyt havainnolliseksi tekemään henkisen mahtajan, Prosperon, koko sisällistä voimaa, mutta täytti kuitenkin paikkansa. Muutkin olivat hyviä ja jäivät niistä erittäin mieleen Lilli Högdahl suloisena Mirandana, rva Olga Leino, joka ilmahenkenä, Arielina, leijuen näkymättömien lankojen varassa, sievästi suoritti siivekkään osansa, Lindfors Trinculona ja Rautio juomanlaskijana sekä, kaikkien muitten edellä, Otto Närhi Calibanina. Viime mainittu näyttelijä oli jo ennen monessa tehtävässä osottanut yhä itsenäisempää taiteellista karakterisoimiskykyä, mutta esittäessään Calibania, tuota pelottavaa epäsikiötä, jossa suuri runoilija on yksinäisellä tavalla kuvannut kaukaisen merensaaren alkuasukkaan, missä eläimellisyys taistelee alkavan raa'an ihmisyyden kanssa, Närhi loi hämmästyttävän todelliseksi olijan, joka ulkomuodoltaankin näytti mahdottomalta olemaan olemassa muuna kuin fantasiakuvana. Miten kammottava tämä hirviö olikaan, oli siinä samalla jotain pettävän luonnonomaista, joka aateloi sen taideteokseksi.

Tänä näytäntökautena olivat tulot näytännöistä melkoista suuremmat kuin ennen, nimittäin yhteensä lähes 175,872:05 mk, ja ansaitsee erittäin merkitä, että avajaisnäytännöt tuottivat vähän päälle 21,000. Mutta toiselta puolen olivat erinäiset menoerätkin tavattomia. Niin suoritettiin esim. tekijäpalkkioita noin 8,400 mk ja dekorationeihin, joita tarvittiin uusia uudelle näyttämölle, 15,000 mk, musiikkiin lähes 16,000 j.n.e. Kumminkin päättyi tilivuosi niin onnellisesti, että todellinen velka teki vain noin 561:59 mk. Tästä ei kuitenkaan vielä voitu mitään päättää, kuinka tulevaisuudessa tultaisiin taloudellisesti menestymään uudessa teatterissa, ja jo ensi vuosi olikin antava huolestuttavia kokemuksia. Muun muassa on jo tässä huomautettava, että juurikään mainittu dekorationeihin eli näyttämökoristuksiin käytetty summa oli vain pieni osa siitä mitä siihen tarvittiin. Suuri osa Arkadiassa käytettyjä koristuksia oli aivan kelvottomia uudelle näyttämölle, puhumatta siitä että sekin osa niitä, joka saattoi ollenkaan tulla kysymykseen, vaati korjausta ja paikkaamista, syystä että Kansallisteatterin näyttämö oli paljon avarampi. Aluksi tämä aiheutti enemmän vaikeuksia ohjelmiston ylläpitämiseen nähden kuin laitoksen ulkopuolella olevat arvasivatkaan.

Tässä yhteydessä sopii mainita muutamia lahjotuksia teatterille, jotka tarkottivat sen suojien koristamista. Muistoksi siitä että Kansallisteatterin vihkiäiset tapahtuivat Elias Lönnrotin syntymän satavuotispäivänä _Eliel ja Ida Aspelin-Haapkylä_ antoivat ensi parven lämpiötä varten Lönnrotin muotokuvan, jonka Arvid Liljelund on maalannut luonnon mukaan. _Viktor Lounasmaa_ taasen lahjotti Oskari Vilhon muotokuvan, missä näyttelijä on esitetty (Molièren) Saiturin roolissa, ja jonka hän Vilhon eläessä oli maalauttanut Severin Falkmanilla. _Emil Wikström_ lupasi jo vihkiäisten aikana myöhemmin s.v. syksyllä valmistuneen ja ensi rivin lämpiöön asetetun marmorista veistämänsä pienennetyn toisinnon kauniista Kanteletarneidon kuvasta, joka sivukuvana koristaa hänen luomaansa Elias Lönnrotin muistopatsasta.[62] Niinikään joku aika myöhemmin eräät teatterin ystävät teettivät Emil Wikströmillä vapaaherra Seb. Gripenbergin ja professori Onni Tarjanteen (syksyllä 1904 valmistuneet) muotokuvat, jotka, pronssista valettuina, nähdään seinään kiinnitettyinä ensi parvelle johtavien portaitten ohella. Vihdoin lahjotti _Kaarle Piilonen_[63] (jo 1901) 4,000 mk pohjarahastoksi Kansallisteatterin koristamista varten freskomaalauksilla. Kaunis lahjotus, jonka välittäjä ja tähänastinen hoitaja on ollut vapaaherra E. G. Palmén, on jo kasvanut yli 6,000 markan. Sen käyttämisestä on neuvotteluja pidetty, mutta lopulliseen tulokseen pääsemättä.

Edellisten lahjojen ohella olkoon vielä yhdessä jaksossa merkittynä seuraavatkin. Kulissien, näyttämökoristusten hankkimiseksi jätti joukko pääkaupungin naisia 7,009:82 markkaa. Rahat oli saatu kevättalvella 1901 päätetyn, ympäri koko maan ulotetun keräyksen kautta, jota toimittaessa noudatettiin n.s. pistejärjestelmää, (se on uhri hyvään tarkotukseen suoritettiin pistämällä nuppineulalla reikä yhteen ruutuun keräyslistassa ja maksamalla siitä 25 p.). Keräyksen johto ja toimeenpano oli uskottuna neideille _Olga Nordensvan_ ja _Lydia Helin_ (Heliä). Samaa tarkotusta varten _Hämäläisosakunta_ 1903 lahjotti 492 mk. Edelleen ilmotettiin marraskuulla 1901, että rehtorin rva _Elise Heintze_ (o.s. Lagi) jälkisäädöksessään oli määrännyt 1,000 mk matkastipendirahastoon. Vihdoin nti _Betty Elfving_ teatterin valmistusaikana lahjotti 100 mk pohjarahaksi rahastoa varten, jolla suoritettaisiin maksu vapaa-aitiosta toisella rivillä, joka nimellä "_Kaarlo Bergbomin aitio_" aina olisi varattomien henkilöitten käytettävänä. Mahdollista on, lahjottaja kirjoitti, että pitkä aika kuluu ennen kun tämä hänen "lempituumansa" toteutuu, mutta yhdentekevä, Kaarlo Bergbomin muisto on aina elävä ja aina on köyhiäkin olemassa. Kokouksessaan 29/5 1904 johtokunta päätti, että tämä lahja oli "Betty Elfvingin rahastona" säilytettävä mainittua tarkotusta varten.

Tähän aikaan tarjoutui teatteriin tavallista enemmän näyttelijänalkuja. Useimmille oli kieltävä vastaus annettava heidän ensin kokeiltuaan johtokunnan edessä; mutta aina väliin toinen tai toinen otettiin oppilaaksi, vaikkei heidän jäämisensä teatteriin sentään ollut varma. Ennen mainittujen lisäksi merkittäköön tältä näytäntökaudelta neidit _Helmi Helenius_, joka jäi pitemmäksi ja pian herätti huomiota kyvyllään, ja _Hanna Granfelt_, jolla olisi ollut tulevaisuutta puhenäyttämölläkin, mutta jonka erikoiset lahjansa ennen pitkää johtivat laulutaiteilijan uralle.

Näytäntöjä annettiin 176 ja niissä: 15 kertaa _Tukkijoella_; 14 _Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming_; 11 Hannele; 10 Theodora, Hamlet; 9 _Kauppaneuvoksen härkä, Pohjolan häät_; 7 _Merimiehet_, Scapinin vehkeilyt, Myrsky; 6 _Regina von Emmeritz_; 5 _Nummisuutarit_, Laululintunen, Kultaristi, Kipinä; 4 _Murtovarkaus, Yö ja päivä, Pormestarin vaali_, Jeppe Niilonpoika, Naimapuuhat, Kuinka äkäpussi kesytetään; 3 _Pappilan tuvassa, Kuopion takana, Lea, Elinan surma, Kihlaus_, Saituri, Viola, Uunin takana, Antigone, Hedda Gabler, Historiallinen linna, Yli voimain I; 2 _Anna Liisa, Pukkisen pidot, Sylvi, Tuukkalan Tappelu, Heinäkuun helteessä_, Juhannustulet, Luulosairas, Erotaan pois; 1 _Daniel Hjort, Hän on Sysmästä_, Mustalainen, Angelo, Ensi lempi, Venetian kauppias, Maria Stuart.

Näistä 48 näytelmästä oli kotimaisia 22 ja uusia 12 (6 kotimaista).

XXXI.

Kolmaskymmenesensimäinen näytäntökausi, 1902-03.

Jo olemme usein nähneet Bergbom-sisarusten kirjeissään mainitsevan, että heidän teki mieli luopua rasittavasta toimestaan. Joka vuosi lisää hartioille sai sen luonnollisemmaksi, ja kun heidän perustamansa ja johtamansa laitos nyt viimein uuden talon kautta oli tullut erikoisella tavalla vahvistetuksi, näytti hetki entistä sopivammalta eroamiselle. Kun Bergbom ensimäisenä uutena kappaleena uudelle näyttämölle asetti Shakespearen Myrskyn, suuren runoilijan viimeisen, vertauskuvallisen näytelmän, missä tämä Prosperona jättää hyvästi elämäntyölleen, on sangen luultavaa, että hän sydämessään itseensä sovitti kuuluisat säkeet:

Huvimme lopuss' on nyt. Näyttelijät Olivat kaikki henkiä, sen kuulit, Nyt ovat ne vaan ilmaa, ohutt' ilmaa. Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva, Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit, Ylevät templit, tämä maankin pallo Eloineen kaikkinensa kerran raukee Ja jäljettömiin katoo niinkuin tääkin Oleeton harhahurmos. Sama kude On meissä kuin mik' unelmissa on. Ja unta vaan on lyhyt elämämme. --

Toisin sanoen ikävöi vapautta johtajahuolista ja lepoa. Niin ei kuitenkaan pelkästä väsymyksestä, vaan yhtä paljon halusta rauhallisempaan työhön. Ainakin tiedämme hänen eräälle henkilölle, joka erosta puhuttaessa oli arvellut hänen tulevan kaipaamaan työtään teatterissa, vastanneen: "Onhan minulla kirjallisuushistoria kirjoittamatta!" Sanat todistavat, että Bergbom yhä hautoi mielessään tuota nuoruus- ja miehuusaikansa unelmaa ja toivoi voivansa toteuttaa sen vanhuutensa päivinä. Mutta yhä oli olemassa eroamiselle sama este kuin ennenkin -- ei ollut seuraajaa tiedossa, ketään, jonka kyky ja pätevyys siihen olisi ollut tunnettu ja tunnustettu. Kaarlo Bergbomille samoin kuin hänen sisarelleen -- sillä eihän siitä enään olisi voinut olla puhettakaan että tämä olisi eronnut ennen veljeänsä -- kohtalo oli määrännyt, että heidän oli tyhjennettävä viimeinen pohjasakokin siitä kalkista, jonka olivat itselleen valinneet.

Tänä keväänä Bergbom lähti ulkomaille toukokuun keskivaiheilla. Myöhemmin sisarkin yhtyi häneen, ja sitte he viettivät alkukesän parannuksilla Marienbadissa. Kun siellä olo oli päättynyt, Emilie matkusti kotia, mutta Kaarlo jäi vielä Saksaan, jossa me heinäkuun lopulla tapaamme hänet Berlinissä.[64] Siellä hänet saavutti surusanoma, että hänen ystävänsä _Otto Florell_ oli kuollut kesämatkalla Kuopiossa 29/7. Vaikkemme pitkiin aikoihin ole Florellia maininneet, oli hän loppuelämällään jälleen paljon seurustellut Bergbomin kanssa. Jouduttuaan 1889 lakkautuspalkalle hän 1891 oli muuttanut perheineen Haminasta Helsinkiin, ja pari vuotta myöhemmin tultuaan kansakoulujen tarkastajaksi hän yhä edelleenkin oli siellä asunut. Muuttumattomasti rakastaen taidetta ja nuoruutensa ihanteita ja kiintyneenä vanhoihin ystäviinsä Florell, milloin aika ja vähitellen heikontunut terveys vain sallivat, ahkerasti kävi Bergbomilla tuottaen sisaruksille aina pirteällä pakinallaan virkistystä ja sydämen iloa. -- Kuolinsanoman johdosta Bergbom kirjoitti:

"Florellin kuolema koski minuun syvästi. Ei sentähden että surullinen uutinen olisi ollut minulle yllätys, sillä joka kerran kun näinä viime aikoina erosin hänestä, minä ajattelin: hyvästi, arvatenkin iäksi. Mutta vainaja, jonka mieli aina oli suuntautunut hyvään, jonka luonne pysyi erillään kaikesta alhaisesta ja halpamaisesta, oli minulle ei ainoastaan muuttumattomasti rakas nuoruudenystävä, vaan myöskin voimakas, elävä kehotus rauhallisuuteen ihmisveljiämme kohtaan. Vanhat rivit harvenevat. Se on memento meille, jotka olemme jälellä -- olet toiminut tarpeeksi, pian tulee levon aika, pitkän levon aika."

Berlinissä Bergbom tahtoi nähdä näyttämöllä eräitä kappaleita, varsinkin Shakespearen Henrik IV:ttä, mutta kun Lessing- ja Deutsehes Theater olivat ilmottaneet alkavansa vasta 10/8, hän päätti väliajalla käydä Dresdenissä. Siellä hän mielellään olisi asettunut Lahmannin sanatorioon, mutta se oli niin täynnä, ettei häntä otettu vastaan. Silloin hän käytti sattuman tarjoamaa tilaisuutta ottaa osaa tavattoman huokeahintaiseen huvimatkaan Graziin, jossa laulujuhla (Sängerfest) oli ilmotettu vietettäväksi. Wienistä hän sittemmin 1/8 kirjoittaa, että "laulujuhla oli suurenmoinen". Palattuaan Berliniin hän jäi sinne kauvemmaksi kuin ensin oli aikonut, sillä juuri kun hän oli lähtemäisillään, ilmotettiin joku uutuus, jota hän ei raskinut jättää näkemättä.

Ensin Bergbom mainitsee nähneensä Alt-Heidelberg, "josta on niin paljo ääntä pidetty". Se oli hänestä hyvin ala-arvoinen: "Mummo Birch-Pfeiffer alusta loppuun. Kentiesi se herättäisi liikutusta hentomielisissä sieluissa, mutta sentapaista ohjelmistoa on meillä yllin kyllin". -- Nähtyään Henrik IV:n hän kirjoittaa: "Olen hyvin iloinen että olen nähnyt Henrik IV:n kahdessa osastossa. Nyt voin hyvällä omallatunnolla esittää sen _yhdessä_. Ei niin että toinen osa (joka enemmän kärsii yhteenvedosta) olisi heikompi; mutta siinä on useita aineksia, jotka voivat jäädä pois. Yorkin piispan kapinoiminen ei liikuta meitä ensinkään. Sitä koskevat kohtaukset voivat siis ilman haittaa hävitä. Koko episodi, missä rouva Vilkas ja Torkko Hurstinen esiintyvät, on loistavan koomillinen. Mutta jos ajattelee Lindforsia näissä kohtauksissa, hänellä kun ei ole ollenkaan taiteellista arkatuntoisuutta (diskretion), niin näyttäytyvät ne kerrassaan mahdottomiksi meidän näyttämöllämme ja meidän yleisöllemme." Eräässä myöhemmässä kirjeessä samasta asiasta: "Minä valmistelen Henrikkiä, joka kovin kiinnittää mieltäni. Lindforsista on tuleva kelpo Falstaff. Mutta Henrik prinssi? Weckman? Salo? Mutta Percy? Uskallammeko ajatella Riddeliniä? Halmetta kaivataan." -- Se kappale, joka sai Bergbomin jäämään Berliniin syyskuun ensi päiviin, oli Gorkin Pikkuporvareja. "Se on minua niin miellyttänyt [lukiessa], että odotan sen ensi-iltaa 1/9." Hänen poissa ollessaan saisi Finne määrätä kaikki; kuitenkin niin että Lindfors harjottaisi Puoliylhäisöä, joka oli oleva ensimäinen uutuus.

Näytännöt alkoivat 31/8, tavan mukaan, Murtovarkaudella, joka samoin kuin muut kappaleet alussa näyteltiin alennetuin hinnoin. Ensimäisenä uutuutena annettiin 19/9 Teuvo Pakkalan suomentama A. Dumas nuor:n _Puoliylhäisöä_ (Le Demi-monde), ja sai se, huolimatta historiallisesta merkillisyydestään, vieraita oloja kuvaavan näytelmän tavallisen kohtalon: se meni vain kolme kertaa. Parisilaisimpia esitykseltään olivat Lindfors (Olivier) ja rva Rautio (m:me d'Ange). -- Toinen uusi kappale ilmestyi 1/10, nimittäin R. Kiljanderin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Sanny Kortmanin koulu_. Pikkukaupunki- ja kouluelämää oli tässä kuvattu tekijän kevyen lystikkääseen, humoristiseen tapaan, ja kun näytteleminenkin, niinkuin aina milloin toiminta liikkuu kotoisella pohjalla, oli erittäin hyvää, oli menestys oivallinen. Näytelmä esitettiin syyskaudella 9 kertaa. Lukuisien esiintyjien joukossa nähtiin rva Salo sangen onnistuneena johtajattarena, nti Tompuri emansipeerattuna opettajattarena, nti Hanna Granfelt suloisena Liisi Kortmanina, Lindfors professori Stobeniuksena y.m. -- Kolmas uutuus oli Pietari Alpon suomentama G. Engelin kirjoittama 3-näytöksinen näytelmä _Vetten yli_, joka ensiksi näyteltiin _Tampereella_ (11-12/10) ja _Hämeenlinnassa_ (30/10), mutta Helsingissä 7/11. Moderni, jännittävä, Ibsenin vaikutuksen alla syntynyt kappale herätti tosin huomiota, joskaan ei suurempaa myötätuntoa, sillä se meni vain kolme kertaa. Osaksi kai oli syynä se että Salo pastori Holmina ja Lilli Högdahl Stinana, huolimatta tunnollisesta työstään, eivät olleet täysin paikoillaan näissä päärooleissa; heitä paremmat olivat Rautio ja Närhi sivurooleissa (edellinen Siewart pastori, jälkimäinen suntio). -- Syyskauden merkittävin uusi kappale oli A. B. Mäkelän suomentama Björnstjerne Björnsonin _Yli voimain, 2:nen osa_, joka ensi kerran näyteltiin runoilijan täyttäessä 70 vuotta 8/12. Vaikka epätasaisuuksia huomattiin yksityisten näyttelijäin työssä, teki näytelmä kumminkin mahtavan vaikutuksen -- eikä kumma, sillä tuskin on koko uudemmassa näytelmäkirjallisuudessa aatteellisesti sisältöisempää ja draamallisesti tehokkaampaa olemassa. Esiintyjistä mainitsemme B. Leinon Holgerina, Ahlbergin Brattina, Kallion Eliaksena, Lindforsin Ketilinä, nti Helmi Heleniuksen Credona, rva Olga Leinon Sperana, Ahlmanin Blomina ja Närhen ruskeana miehenä. Draama meni sentään vain 4 kertaa. -- Paitse näitä uutuuksia muodostivat huomattavan osan syyskauden ohjelmistoa erinäiset uusinnot, niinkuin Kuningas Lear, Aino (nti Helenius pääroolissa), ja Orleansin neitsyt. Viimemainitussa esiintyi nimiosassa nti Lilli Högdahl, ja oli hänen Johannansa (sanoo W. Söderhjelm) "läpeensä ajateltu, taiteellisesti varma, lämmin ja kaunis näyte; siinä oli, jollei juuri temperamenttia, niin ainakin paljon miellyttävää personallisuutta, ja se kohosi muutamissa paikoin, etenkin loppupuolella, varsin mieltäkiinnittäväksi taideluomaksi".

Joululoma-ajalta ja vuodenvaihteelta on mainittava, että Bergbomin erityisestä toivomuksesta 19/12 annettiin klo 3 ja 5 kaksi vapaanäytäntöä kansakoululapsille, ja esitettiin kummassakin Saimaan rannalla. Edelleen esitettiin lastennäytäntönä alennetuin hinnoin ensi kerran 30/12 ja sitte myöhemminkin ohjelmistolle uusi, A. Suppasen suomentama Z. Topeliuksen leikkinäytelmä _Hyrrä_.

Tältä syyskaudelta on mainittava eräs juhla, joka miten olikaan laadultaan yksityinen, kumminkin kuuluu tähän historiaan. Rva _Therese Hahl_ täytti 25/10 60 vuotta, ja hänen lukuisat ystävänsä viettivät päivää kunnioittamalla ja tervehtimällä häntä sointuvilla sävelillä ja sydämellisillä onnentoivotuksilla. Hartaimpia osanottajia juhlaan olivat Bergbom-sisarukset, jotka aina muistivat miten tämä rakas, uskollinen ystävä uhrautuvaisesti oli heitä avustanut ei ainoastaan Suomalaisen oopperan aikana vaan sitä ennen ja myöhemminkin, milloin teatterissa kaivattiin laulutaiteellista apua sen oman piirin ulkopuolelta. Jopa Kaarlo sepitti runonkin juhlapäivällisissä luettavaksi -- osottaen siten että nuoruuden muistot olivat hänessä heränneet. Siinä hän ensin huomauttaa, kuinka Therese Hahlin nimi palauttaa pitkän sarjan iloisia, suloisia ja juhlallisiakin muistoja erilaisista laulunautinnoista, muun muassa mainiten "päivät, jolloin Suomalainen ooppera uljaassa riemukulussa saatti Tuhkimuksen, suomenkielemme, pääkaupungin valtaistuimelle"; sitte hän vastaa "päivän nuorison" kysymykseen: "Therese Hahl, hän osasi laulaa, mutta sanokaa, oliko hän mitään muuta?" -- "Naissydän, joka ymmärsi yhdistää toisiinsa rauhan ja rohkeuden; käsi, joka sitoi ystävyyssiteet niin lujasti, että vain kuolema ne katkaisi; mieli, joka oli yhteensulattanut kauneuden ja puhtauden käsitteet; ääni, joka ollen taivaan valon sukua, kohosi jokapäiväisyyden sorasta; hohde ilon auringosta, joka niin harvoin nähdään Pohjolassamme; suomalainen hengeltään kuin kotoinen kuusi, mutta vapaa kuin Suomen aalto; valkea kielo, joka kukkii huolimatta 60 syksyn myrskyistä; valoisa hahmo menneestä ajasta, jolloin Suomellakin oli kevät".[65]

Tänäkin vuonna Bergbom joulukuulla teki pienen virkistysmatkan. Johtokunnan kokouksessa 7/12 hän näet ilmotti lähtevänsä pariksi viikoksi ulkomaille. Luultavasti hän silloinkin tapansa mukaan kävi Berlinissä, vaikkei mitään kirjeitä ole säilynyt, jotka antaisivat siitä lähempiä tietoja. -- Varhemmin syksyllä Bergbom oli käynyt Pietarissa tapaamassa Ida Aalbergia ja kehottamassa häntä tulemaan vierailemaan Kansallisteatterissa. Taiteilijatar oli luvannut tulla, jos mahdollista oli, kevätpuolella, mutta jäi lupaus sittemmin täyttämättä.

Ennen kun jatkamme kertomustamme teatterin toiminnasta, on tässä puhuttava eräästä, varsinkin muodollisesti tärkeästä muutoksesta laitoksen elämässä, joka juuri tähän aikaan tapahtui, se on _Suomen Kansallisteatterin Osakeyhtiön_ perustamisesta. --

Katsoen siihen että Suomalaisen teatterin puku-, kirja- ja nuottivarastolla ei ollut laillista omistajaa sekä muistakin syistä oli jo syksyllä 1899 johtokunta ryhtynyt valmistaviin puuhiin, jotka tarkottivat osakeyhtiön perustamista, ja oli sen pyynnöstä silloinen laamanni Ernesti Forsman laatinut ehdotuksen yhtiöjärjestykseksi. Kumminkin oli jo muutettu uuteen taloon, kun teatterin kannattajat päättivät perustaa yllämainitulla nimellä osakeyhtiön, jonka tarkotuksena olisi "voimassapitää teatteria suomenkielistä näytelmätaidetta varten", ja joka olisi aivan erillään teatteritaloyhtiöstä. A. Almbergin (Jalava), A. Liliuksen (Listo), B. F. Godenhjelmin, Ivar Wilskmanin ja Eliel Aspelinin(-Haapkylän) 20 p. toukok. 1902 allekirjoittamasta anomuksesta senaatti 4 p. kesäk. vahvisti uuden yhtiön yhtiöjärjestyksen. Mainitut yhtiön perustajat, merkittyään itselleen yhteensä 14 osaketta, tarjosivat sitte Kansallisteatterin ystävien ostettavaksi 236 osaketta ä 100 mk.

Yhtiöjärjestyksen mukaan on yhtiön osakepääoma 50,000 mk, mutta voidaan lisätä 500,000 mkaan asti. Yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaan Suomalaisen teatterin kannattajat sekä tri Kaarlo Bergbom ja nti Bergbom luovuttivat yhtiölle teatterin koko irtaimiston, jonka arvo oli 50,000 mk, ja antoi yhtiö siitä 250 osakettaan jaettaviksi luovuttajain kesken siten että kukin kannattajista [lukuunotettiin kaikki, jotka viimeisenä kymmenenä vuotena 1893-1903 olivat teatteria kannattajina avustaneet] sai yhden osakkeen sekä tri ja nti Bergbom loput tasajakoon heidän välillään [kummallekin tuli 25].

Kun kaikki osakkeet oli tällä tavoin jaettu ja merkitty, pidettiin yhtiön perustava kokous 29 p. tammik. 1903, ja valittiin siinä hallintoneuvoston jäseniksi: B. Leino, S. Ingman (Ivalo), A. Lilius (Listo), rvt I. Hallsten ja T. Palmén, K. A. Brander (Paloheimo), rva K. Renqvist, W. Meurman (Liuksiala), nti Aini Nevander, A. Wiksten, nti E. Bergbom ja Onni Törnqvist (Tarjanne).

Yhtiön hallinnosta määräävät säännöt pääasiassa seuraavaa: Yhtiön asioita hoitavat hallintoneuvosto ja johtokunta. Hallintoneuvostossa on 12 jäsentä, jotka varsinainen yhtiökokous valitsee neljäksi vuodeksi. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan joka varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen puheenjohtajan sekä kokoontuu niin usein kuin asiat vaativat tai johtokunta sitä pyytää. Hallintoneuvoston asiana on: 1) ottaa ja erottaa teatterin johtaja; 2) valita johtokunnan muut jäsenet; 3) valvoa että teatteria ja sen taloutta hyvin ja tarkotuksenmukaisesti hoidetaan, sekä aika-ajoin toimituttaa teatterin irtaimiston tarkastus ja arvioiminen; 4) johtokunnan ehdotuksesta määrätä yhtiön omaisuudesta tehtävät poistot; 5) olla johtokunnalle neuvonantajana milloin asianhaarat sitä vaativat; ja 6) yhdessä johtokunnan kanssa päättää opintostipendien ja palkintojen antamisesta sekä suurempia kustannuksia kysyvistä toimenpiteistä, jotka saattavat olla tarpeen yhtiön tarkotuksen toteuttamiseksi.

Johtokunta, johonka kuuluu teatterin johtaja ynnä hallintoneuvoston yhdeksi tilivuodeksi kerrallaan valitsema määrä jäseniä ja varajäseniä, johtaa yhtiön toimintaa ja taloutta, kantaa ja vastaa yhtiön puolesta sekä puheenjohtajansa tai määräämänsä jäsenen kautta kirjoittaa yhtiön toiminimen "Suomen Kansallisteatterin Osake-yhtiö". Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa. Johtokunnan tehtävänä on sitä paitse: 1) ottaa ja erottaa teatterin näyttelijät ja palveluskunta sekä tehdä heidän kanssaan palvelusvälipuheet; 2) ottaa ja erottaa yhtiön rahastonhoitaja sekä muut talouden hoitoa varten ehkä tarvittavat henkilöt; 3) teettää luettelo yhtiön omaisuudesta sekä tehdä siihen tarpeelliset lisäykset ja hallintoneuvoston hyväksymät poistot; 4) kutsua kokoon yhtiökokoukset; 5) antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle kertomus yhtiön toiminnasta edellisenä tilivuotena sekä rahastonhoitajan laatima tilinpäätös samalta ajalta ynnä tilintarkastajain lausunto heidän toimittamastaan tarkastuksesta. Äänestyksessä on kullakin osakkaalla ääniä seuraavan asteikon mukaan:

1 osake antaa 1 äänen 2-3 osaketta " 2 ääntä 4-6 " " 3 " 7-10 " " 4 " 11-16 " " 5 " 17-25 " " 6 "

Jokaisesta sen yli menevästä täydestä kymmenestä osakkeesta tulee lisäksi yksi ääni, kuitenkin niin, että kukaan älköön äänestäkö enemmällä kuin yhdellä kymmenesosalla kokouksessa edustettujen äänten koko määrästä. Äänioikeutta ei saa valtuusmiehen kautta käyttää.[66]