Part 13

Miten mainittujen huolten laita lieneekin, muodostui kevätkausi sangen värikkääksi, sangen huomattavaksi niin ohjelmiston puolesta kuin taiteellisestikin. -- Vanhemmista kappaleista tammikuun alusta mainitsemme (Benj. Leinon hyväksi 10/1 ja Topeliuksen muistoksi 14/1 näytellyn) Regina von Emmeritzin sentähden, että nimiroolissa esiintyi Lilli Högdahl, joka nuori näyttelijätär, huolimatta vielä vakaantumattomasta taiteestaan, suorittaen yhä vaikeampia tehtäviä herätti yleisössä päivä päivältä suurempia toiveita. -- Uuden vuoden ensimäinen uusi kappale oli kotimainen alkuteos, Väinö Andelinin kirjoittama 3-näytöksinen näytelmä _Merimiehet_ (ensi-ilta 17/1), jonka monet yksityis- ja yhteislaulut O. Merikanto oli säveltänyt. Tämä merimieselämän kuvaus oli luultavasti aiottu kilpailemaan Pakkalan tukkimieselämän kuvauksen kanssa, mutta onnistuakseen ei näytelmän juoni ollut tarpeeksi yksinkertainen tai luonteva, eikä siinä ollut sitä kansanomaista huumoria, joka voittaa sydämiä. Etenkin laulujen ansioksi on luettava että se kumminkin meni 7 kertaa. -- Toisena uutuutena tuli Björnstjerne Björnsonin _Yli voimain_ 1:nen osa, A. B. Mäkelän suomentamana, 29/1. Merkillinen aatedraama esitettiin -- B. Leino Sangina, Katri Rautio hänen vaimonaan, Axel Ahlberg Brattina -- hyvin tyydyttävästi ja herätti myöskin mielenkiintoa; mutta siitä että se meni vain kolme kertaa, näkee ettei se ollut otollinen suuremmalle osalle yleisöä.

Niinkuin ennen on mainittu, oli _Ida Aalberg_ lupautunut vierailemaan tänä keväänä, joten hän oli luova loistoa teatterin viimeiseen aikaan Arkadiassa ja sen alkuaikaan uudessa talossa. Näyttelijätär esiintyi ensi kerran 14/2 Hedda Gablerina ja tervehdittiin häntä tavallisella innostuksella tässä loistoroolissaan. Sama näytelmä annettiin vielä kahtena iltana, mutta sen jälkeen, valmisteltaessa taiteilijattaren esiintymistä ohjelmistolle uudessa näytelmässä, pistettiin toista väliin. Teuvo Pakkala, joka Tukkijoellansa oli saanut niin pysyvän menestyksen, ettei siitä näkynyt loppua tulevankaan, oli sepittänyt uuden teoksen, 4-näytöksisen huvinäytelmän, _Kauppaneuvoksen härkä_, ja näyteltiin se ensi kerran 21/2. Tämä leikillisivallinen kuvaus pikkukaupungin elämästä on kyllä heikonlainen draamallisen rakenteensa puolesta, mutta kiitos olkoon useiden hyvien tyyppien sekä luonnonomaisen sukkeluuden ja huumorin näytelmä vastaanotettiin varsin suosiollisesti. Esiintyjistä sanottiin, että Lindfors, miten etevä olikaan Hillerinä, kumminkin liiaksi muistutti ranskalaisia komediaroolejaan; toiset olivat sitä vastoin kylläkin kotimaisia, Pesonen pormestarina, rva Kahilainen pormestarinnana, Närhi (erittäin onnistunut) Pommerina j.n.e. Kappale meni kaikkiaan 9 kertaa. -- Sillä aikaa kun Kauppaneuvoksen härkä rehenteli näyttämöllä, sattui 26/2 _Hugon_ syntymän satavuotismuisto-päivä, eikä Bergbom laiminlyönyt sen viettämistä. Silloin annettiin teatterin alkuajoilta tunnettu Angelo. Uusista esiintyjistä on erittäin mainittava Lilli Högdahl, joka menestyksellisesti täytti Catharina Bragadinin vaativan osan. --

Maaliskuun alussa Ida Aalberg esiintyi uudessa loistoroolissa, kun 5/3 ensi kerran annettiin Irene Mendelinin suomentama V. Sardoun 5-näytöksinen murhenäytelmä _Theodora_. Jännityksellä yleisö oli odottanut tätä kappaletta, joka kirjoitettuna Sarah Bernhardtia varten ja Parisissa esitettynä oli maailman kuuluksi tullut, ja jännityksellä näyttelemistä seurattiin -- olihan taituri- jollei mestariteoksen tärkein päämäärä kiinnittää katsojien mieltä. Näyttämöllepano oli tarpeeksi loistava ja bysantilainen, ja Ida Aalberg tyydytti korkeimmat vaatimukset kuvatessaan mitä vastakkaisimpia luonteenpiirteitä ja tunteita, esitettävässään naisolennossa. Muutkin pääosat näyteltiin oivallisesti, B. Leino ollen Justinianus, Ahlberg Andreas, Salo Marcellus j.n.e. Tämä viimeinen loistodraama Arkadiassa meni 8 kertaa. -- Viimeinen ohjelmistolle uusi kappale, joka vanhan teatterin näyttämölle ilmestyi, oli Minna Canthin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Hän on Sysmästä_. Se esitettiin 15/3 yhdessä kahden toisen pikku näytelmän (Kipinä, Ensi lempi) kanssa, ja sanottiin näytäntöä "nuorten näytännöksi", syystä kun roolit kauttaaltaan olivat seurueen nuorimpien voimien ja oppilaiden käsissä. Näytäntöön ottivat menestyksellä osaa m.m. ndit Helmi Tähtinen, Elli Malm ja Esther Niska sekä hrt Otto Tuulos, Paavo Ahlman, _Jussi Snellman_[54] y.m. Yleisö oli iltaansa sangen tyytyväinen ja huusi esiin nti Kaarola Avellaninkin, joka vielä entiseen tapaan jatkoi opettajatointaan näyttämömme hyväksi.

Huhtikuulta on lopuksi mainittavana kaksi jäähyväisnäytäntöä -- Suomalaisen teatterin _viimeiset näytännöt Arkadiassa_. Molemmat tapahtuivat sunnuntaina 6/4, toinen klo 5 i.p.: Regina von Emmeritz (3:s näytös), Daniel Hjort (mestauslavakohtaus), Murtovarkaus (3:s näytös) ja Kihlaus, sekä toinen klo 8: Saituri (kohtauksia), Venetian kauppias (4:s näytös) ja Maria Stuart (5:s näytös). Kun tarkastaa näitä ohjelmia, tuntee helposti niiden kokoonpanosta Kaarlo Bergbomin käden. Edellinen, jossa Z. Topelius, J. J. Wecksell, Minna Canth ja Aleksis Kivi ovat yhdistetyt, edusti teatterin kotimaista ohjelmistoa, jota teatterin perustaja piti tärkeimpänä, jälkimäinen, jossa Molière, Shakespeare ja Schiller esiintyvät rinnakkain, suurta klassillista ohjelmistoa. Yleisö puolestaan käsitti täydelleen jäähyväisnäytäntöjen merkityksen, ja ilta sai oikean juhlahetken luonteen. Näyttelijät tekivät kaikki parastaan, tuntui kuin erojaistunnelma sydämessä olisi lämmittänyt ja antanut vauhtia heidän näyttelemiselleenkin, ja se taas lämmitti katsojia. Erittäin mainittakoon Aurora Aspegren (monen ajan päästä vieraillen) Katrina, Lindfors saiturina, B. Leino Schylockina ja Ida Aalberg Maria Stuartina. Kuningattaren hyvästijättö ympäristölleen, ennen kun hän lähtee viimeiselle matkalleen, muuttui monelle katsojalle jonkinlaiseksi vertauskuvaksi siitä hyvästijätöstä jolla teatteri erosi 30-vuotisesta, monivaiheisesta, muistorikkaasta lapsuus-, nuoruus- ja ensimäisestä miehuuskaudestaan. -- Kun näytäntö oli loppunut, kokoontui koko näyttelijäkunta näyttämölle, ja nyt kaikki läsnäolevat yhdessä lauloivat Maamme-laulun. Sitte Kaarlo Bergbom seppelöitiin laakerilla ja nostettiin korkealle eläköönhuutojen kaikuessa, ja sen jälkeen tuli Emilie Bergbomin vuoro vastaanottaa yhtä lämmin, yhtä sydämellinen tunteenilmaus. Kilpailtuaan näyttelijäin kanssa johtajien ylistämisessä yleisö ei säästänyt kunnian- ja kiitoksenosotuksiaan näyttelijöitäkään kohtaan. Vihdoin laulettiin Suomen laulu, ja niin olivat Arkadian seinät viimeisen kerran tärisseet niistä suosionhuudoista, joilla kansallinen yleisö niin usein oli sen suojissa ilmaissut ilonsa teatterin työstä ja olemassaolosta. --

Noin kolme viikkoa edeltäpäin johtokunta oli lopullisesti päättänyt, että uuden talon _avajaisjuhla_ oli vietettävä _huhtikuun 9, Elias Lönnrotin syntymän satavuotismuistopäivänä_. Kuumeentapaisella innolla työtä tehden rakennustyön johtomiehet täyttivät lupauksensa, että teatteri silloin olisi valmis. Kuinka heiltä vielä viime hetkessä tarmoa ja päättäväisyyttä kysyttiin, todistaa seuraava seikka, joka muodostaa viimeisen lisän siihen sarjaan vastuksia, jotka olivat yritystä vaikeuttaneet. -- Avajaispäivä oli keskiviikko ja lähinnä edellisenä lauvantaina (siis 4 päivää ennen) tulivat maistraatin, poliisin ja palosammutuslaitoksen edustajat tarkastamaan teatteria ja päättämään, oliko sallittava siinä toimeenpanna julkisia näytäntöjä. Tätä tarkastusta olivat rakennustyön johtajat tuskin ajatelleetkaan, syystä kun loppuajalla oli niin äärettömän paljo muuta tärkeämpää mielessä ja kun hyvin tiettiin, että teatteri tulenkestävyyden ja erinäisten yleisön turvallisuutta ja mukavuutta tarkottavien laitosten puolesta oli verrattomasti etevämpi kaupungin entisiä, yhä käytännössä olevia samanlaisia rakennuksia. Tarkastusmiehet asettuivat kuitenkin toiselle kannalle ja tekivät koko joukon yhtä kuulumattomia kuin hyödyttömiä tai vähän hyödyllisiä vaatimuksia, niin esim. vaadittiin, että näyttämöaukon yläpuolelle oli asetettava pienillä reijillä varustettu, mahtava, putkenmuotoinen vesisäiliö, jonka avulla kävisi tarpeen tullen vedellä kastaa esirippu ja siten estää näyttämöllä alkanutta tulipaloa leviämästä salonkiin -- laitos, jonka tapaista ei oltu nähty yhdessäkään meikäläisessä teatterissa. Ja kaikki oli oleva kunnossa ennen keskiviikkoa, jos toivottiin lupaa avajaisjuhlaan! Vaikealta, jopa mahdottomalta näytti saada tämä niin lyhyessä ajassa suoritetuksi, ja sentähden on helppo kuvitella erään vanhan neuvosmiehen[55] tunteita, kun hän palatessaan tarkastuksesta tyytyväisesti hieroen käsiään lausui muutamalle tuttavalleen: "Kyllä me nyt olemme järjestäneet asiat niin, ettei avajaisista tule mitään ainakaan määrättynä päivänä!" Epätoivoisella rohkeudella ryhdyttiin kuitenkin toimeen, ja kiitos Huberin vesijohtoliikkeen, G. W. Sohlbergin y.m. uhrautuvan myötävaikutuksen tuli, yöt ja päivät ponnistaen, mahdoton mahdolliseksi. Tiistai-iltana oli kaikki valmiina paikoillaan, ja uuden tarkastuksen jälkeen täytyi viranomaisten antaa tarpeellinen lupa. Se tapahtui klo 7 illalla ja niin oli viimeinen este voitettu.

Johtokunnan pöytäkirjat näyttävät, etteivät juhlankaan valmistukset olleet vähäiset. Monta kertaa ja kauvan keskusteltiin siitä, kuinka se oli järjestettävä, mitä otettaisiin ohjelmaan, keitä kutsuttaisiin vieraiksi y.m.s. Kun elettiin kirovuosien aikaa, tuli semmoinenkin kysymys kuin viimeksi mainittu vaikeaksi pulmaksi. Ei ollut kenellekään salaisuus, että rakennusyritys olisi ollut kerrassaan mahdoton, jos korkeimmat viranomaiset olisivat olleet antamatta runsasta apua suoranaisen avustuksen ja lainan muodossa, mutta aikana, jolloin viha ja järjestelmällinen vaino oli hävittänyt säädyllisen seurusteluelämän alkuperäisimmätkin muodot eri puolueisiin lukeutuvien kesken, olisi semmoinen, laatuaan mitä yksinkertaisin kohteliaisuus, jota noiden viranomaisten kutsuminen juhlaan olisi tietänyt, leimattu miltei maankavallukseksi. Eikä siinä kyllin, julkeasti uhattiin juhlassa toimeenpanna mielenosotuksia ja häväistyksiä, jos siihen kutsuttaisiin ne ja ne. Näin ollen oli kutsujain mahdoton ottaa vastatakseen siitä mitä tapahtua voisi juhlassa ja vielä vähemmän mahdollisten häväistysten jälkivaikutuksista -- ja niin päätettiin olla kutsumatta muita henkilöitä kuin semmoisia, joilla oli arvo ja asema taide-elämässämme; hallituksen jäsenet y.m. viralliset henkilöt saisivat, jos niin haluaisivat, lunastaa pääsylippunsa samoilla ehdoilla kuin muut kansalaiset.[56] Muutoin päätettiin -- pääsylippujen kysyntä kun oli tavattoman suuri -- että juhlallisuus oli jaettava kahteen juhlanäytäntöön, jotka muodostaisivat jatkon toisilleen ja joihin kumpaankin erikseen pilettejä myytäisiin sekä että näitä ensi kädessä varattaisiin teatteritalon osakeyhtiön osakkaille, viimeisen kolmivuotiskauden takaajille, naisille, jotka olivat toimeenpanneet arpajaiset teatterin sisustamista varten, ja näyttelijöille omaisineen, ja oli niiden hinta oleva 10 ja 20 mk.

Mitä ohjelmaan tulee, oli sitä ajateltu vuotta ja toistakin ennen, sillä uutta siihen tahdottiin eikä sitä synny kädenkäänteessä. Bergbomin hengen mukaista oli, että hän pyysi yhdistää siihen mahdollisimman paljon kansallista taidetta: esitettävissä numeroissa tuli kaikkien etevimpäin runoilijain ja säveltäjäin olla edustettuna ja esittäjienkin joukossa ilmaantua teatterin entisiä jäseniä nykyisten rinnalla. Johtajan sydämessä paloi halu näyttää, ettei taiteemme ollut liian köyhä astuakseen uutehen tupahan, alle kaunihin katoksen. Näin luotiin näytäntöjen ohjelmat, jotka panemme tähän esittäjineen kaikkineen muistoksi kuulun juhlan:

_Edellinen näytäntö_ klo 5: _J. H. Erkon_ juhlaa varten kirjoittama 3-näytöksinen runonäytelmä _Pohjolan häät_, johon _Erkki Melartin_ on musiikin säveltänyt. Näytelmän henkilöt: Väinö -- Benjamin Leino, Suurseppo -- Emil Falck, Ilmari -- Oskari Salo, Lemminkäinen -- Aarne Riddelin, Lokka -- Olga Salo, Anja -- Helmi Tähtinen, Pellervo -- Aleksis Rautio, Immo -- Iisakki Lattu, Louhi -- Mimmi Lähteenoja, Turjo -- Adolf Lindfors, Iivo -- Lilli Högdahl, Terhi -- Alli Hilden, Rutjo -- Evert Suonio, Paturi -- Eino Salmela, Osmotar -- Naemi Kahilainen, Aila -- Elli Tompuri, Kaaso -- Olga Poppius, Kave (näkijänainen) -- Elli Malm, paimenia (Jussi Snellman, Knut Weckman, Yrjö Ahnger, Paavo Ahlman, Otto Tuulos), eräs louhelainen, soittaja (Otto Närhi), laulajia (Taavi Pesonen, Iivari Kainulainen), esiratsastajia (Hemmo Kallio, Mikko Gestrin), eukkoja (Emilie Stenberg, Mimmy Leino), paimentyttöjä (Alma Auer, Ester Niska, Veera Juvelius), Hallatar (Saimi Järnefelt), Usvatar (Aurora Aspegren), Ilmatar (Olga Leino), Päivätär (Katri Rautio), Kanteletar (Tyyne Bergroth), Kastehelmetär (Lilli Kajanus), Merihelmetär (Helga Durchman), Sadehelmetär (Elvira Willman), Kyynelhelmetär (Helmi Helenius), hallattaria, usvattaria, tuulettaria, Kalevan, Pohjolan kansaa y.m.

_Jälkimäinen näytäntö_ klo 8.15: _Armas Järnefeltin_ säveltämä _alkusoitto_; _Maamme-laulu_ (lausuvat Aurora Aspegren, Mimmi Lähteenoja, Tyyne Bergroth, Benjamin Leino, Aleksis Rautio, Iisakki Lattu, Olga Salo, Elli Malm, Lilli Högdahl, Adolf Lindfors, Olga Leino); _Fredr. Cygnaeuksen Sua kiitän Suomi_ (lausuu Katri Rautio); _Aleksis Kiven Lea_ (henkilöt: Sakeus -- Emil Falck, Lea -- Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband, Joas -- Benjamin Leino, Aram -- Oskari Salo, Ruben -- Hemmo Kallio). Sen jälkeen esittää Robert Kajanuksen johdolla filharmooninen orkesteri, Abraham Ojanperä ja Helsingin yhdistetyt mieskuorot _Jean Sibeliuksen_ sävellyksen _Tulen synty_ (sanat Kalevalan 47:stä runosta); Mieskuoroja: F. Pacius, Suomen laulu; R. Kajanus, Sotamarssi; Tuuti lasta Tuonelahan; E. Genetz, Terve Suomeni maa, Porilaisten marssi; Sekakuoroja: Tervehdys Suomelle (Z. Topeliuksen sanat, F. Paciuksen säveltämä), Nouse riennä Suomen kieli (Oksasen sanat, O. Merikannon säveltämä), Taiteelle (Volter Kilven sanat, J. Sibeliuksen säveltämä).[57] --

Suuren "Sammatin pojan", Elias Lönnrotin, muistopäivä, huhtikuun 9, oli keväisen kaunis ja raikasilmainen, niin että ihmiset aivan kuin itsestään antautuivat siihen tunnelmaan, joka julkilausuttiin ja laulettiin tuhansissa juhlissa ympäri Suomen niemen. Lönnrotin juhlaan liittyi Kansallisteatterin juhla, ei häiritsevänä, vaan täydentävänä lisänä, sillä, niinkuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlakokouksessa lausuttiin: "Kaikissa sivistysmaissa pidetään kansallista teatteria kansallisen runouden ja taiteellisen kielenkäytön mahtavimpana edistäjänä, ja siihen nähden on Suomalaisen teatterin astuminen upeaan linnaansa katsottava ylen tärkeäksi voitoksi samaan suuntaan, johon Lönnrot on muita tehokkaammin vaikuttanut."

Aamupäivältä pari seikkaa. -- Vuotta ennen talvella oli jonkun lämminsydämisen naisen päähän pälkähtänyt, että johtajan työhuone uudessa talossa oli erikoisella tavalla sisustettava, ja hänen julkilausuttuaan ajatuksensa tuttavilleen, muodostui pian innostuneita ompeluseuroja, jotka yhteistuumin ja -töin valmistivat huonetta varten mukavan kaluston suomalaiskuosisine päällyksineen ja koristuksineen.[58] Juhlapäivän aamulla kalusto asetettiin paikoilleen, ja kun Bergbom-sisarukset tapansa mukaan hyvissä ajoin tulivat teatteriin, kohtasi heitä siellä ystävällisten lahjottajain joukko, joka saattoi heidät tuohon vasta sisustettuun huoneeseen. Toisten puolesta rva Alma Almberg (Jalava) selitti heidän tahtoneensa valmistaa johtajille kodikkaan tyyssijan, missä kävisi huoahtaa levottoman teatterityön välihetkinä. Tähän "viralliseen" puoleen tuli sitten kahvit ja ylioppilaslaulut, joita riitti teatterin palvelijakunnalle ja työväellekin. Niin herttaisesti alotettiin juhlapäivä itse teatterissa.

Toinen aamupäivän tapahtuma oli kunniatervehdys vapaaherra Seb. Gripenbergin luokse, jonka rohkeutta ja väsymätöntä, palkatonta työtä oli kiittäminen siitä että Kansallisteatterin linna ei enään ollut mikään unikuva. Lähetystö, jonka jäsenet olivat rvt Edith Wegelius ja A. af Heurlin, nti Ilona Jalava ja hrt A. Renqvist ja B. Wegelius, antoi vapaaherralle kansalaisten puolesta muistolahjaksi hopeisen haarikan, jonka kylkeen oli kaiverrettu hänen sukunsa vaakunakilpi sekä runomuotoinen ylistys- ja kiitoskirjoitus. -- Samalla asialla, kiitosta lausumassa rakennustyön ylijohtajalle, kävi myöskin näyttelijäkunnan lähetystö, johon kuuluivat Ida Aalberg, Katri Rautio, Iisakki Lattu, Y. Ahnger ja J. Finne.

Jo hyvissä ajoin ennen klo 5:ttä teatteri oli tulvillaan juhlapukuista, hilpeämielistä yleisöä, sillä olihan uudessa talossa paljo katsottavaa. Mielin määrin oli jo kauvan ihailtu (ja tietysti kritikoitukin) rakennuksen uljasta ulkonäköä, sen tyyliltään romaanilaisvoittoista, uhkeaa fasaadia kulmatornineen ja komeaa, punaista kupoolia, nyt olivat väljät sisäänkäytävät ensi kerran avoinna, saatiin nousta leveitä portaita ylös ja vallata avarat, uutuuttaan hohtavat suojat. Yleinen oli ihastus, minkä ilmavat, mukavat käytävät sekä ensimäisen parven lämpiö värikkäine akkunoineen, mukavine, aistikkaisine huonekaluineen ja Arkadiasta tuotuine muotokuvineen seinillä herättivät, eikä vähempi se lämmin, kodikas tunnelma, jonka valtaan tulija huomasi joutuvansa itse katsomossa (salongissa). Se oli juhlallisen avara, mutta ei sentään liian suuri -- ei ollut "suuren suuri eikä pienen pieni", kansan sanontatapaa käyttääksemme, vaan juuri semmoinen kuin piti ja sopi; suhteet olivat hyvät, seinien punainen väri vaatimaton, mutta lämmin, koristukset -- lyyryt ja seppeleet parvien[59] rintamuksilla ja Suomen vaakunakilpi kummallakin puolen näyttämön aukkoa -- somat kohtuullisuudessaan. Semmoinen oli ensimäinen vaikutelma, ja että se yleisesti tunnettiin, sen näki iloisesta tyytymyksen ilmeestä kaikkien kasvoissa. Niin tavallisen yleisön, mutta missä toisensa tapasi kaksi tai useampi niitä, jotka olivat olleet mukana 30-vuotisessa taistelussa, jolla kansalliselle näyttämölle oli pysyvä perustus ja arvonmukainen koti vallotettu, siinä sydämet sykkivät ja silmät säteilivät voitonriemusta. --

Aivan erikseen on mainittava muuan piirre kuvaamassamme ensimäisessä vaikutelmassa, joka lähti eräästä laatuaan kylläkin merkillisestä uudistuksesta. Raittiusharrastajissa oli näet herännyt ajatus, että uuden talon ravintolasta kaikki päihdyttävät juomat olivat karkotettavat, ja se toteutettiinkin. Mutta koska tietty oli, että asialla oli kiivaita vastustajiakin, pantiin vallankumous toimeen muodossa, joka ehkäisi kaikki mielenosotukset. Joukko nuoria naisia ja tyttöjä sivistyneistä suomalaisista piireistä otti palvellakseen yleisöä tarjoilijattarina, ja puettuina värikkäisiin kansallispukuihin he häärien juhlavieraitten kesken enensivät iloista tunnelmaa ja saivat alussa tyytymättömätkin hymysuulle. Ymmärrettävää että tämmöistä viehätystä ei enää riittänyt arkipäiviksi, palkattomien tarjoilijattarien sijaan tuli palkattuja, mutta uudistus oli kerta kaikkiaan toimeenpantu, eikä siitä sen jälkeen ole luovuttu.

Kaunis oli näytäntökin. Kun runoilijalta oli pyydetty näytelmä teatterin avajaisjuhlaksi, hän tuskin olisi voinut paremmin valita aiheensa.[60] Totta kyllä hänen oli luopuminen toivosta draamallisen jännittävillä kohtauksilla kiinnittää katsojain mieltä, mutta asettamalla symbolisessa tarkotuksessa Pohjolan häät näyttämölle hän loi vaihtelevissa kuvaelmissa nähtäväksi mitä komeinta juhlallista menoa Kalevalassa on kuvattuna sekä vuoropuhelussa ja lauluissa kuultavaksi sitä aaterikasta, sulavasanaista runoutta, jonka sepittäjänä Erkko oli mestari muitten edellä. Kun esirippu oli laskenut viimeisen näytöksen jälkeen, runoilija huudettiin esiin ja sai vastaanottaa suunnattoman laakeriseppeleen. Niinikään huudettiin esiin Melartin ja sitten Bergbom ja Gripenberg ja Törnqvist. "Yleisön innostus oli perin valtava" (U. S.).

Näytäntöjen välillä tapahtui yleisönvaihdos, sillä ainoastaan vähäinen osa oli saapuvilla molemmissa; tunnelmassa sitä vastoin ei muutosta nähty, vaan oli se jälkimäisen näytännön aikaan yhtä lämmin ja innostunut. Jopa tarjosi rikas, vaihteleva ohjelma kohtia, jotka tekivät tämän loppupuolen juhlan alkupuolta unohtumattomammaksi. Mainitsemme semmoisina Armas Järnefeltin alkusoiton, joka ensi kerran sai oikein huomaamaan miten huoneen akustiikka oli etevä, Kiven Lea, joka nyt -- Ida Aalbergin jalon taiteen tulkitsemana -- niinkuin 33 vuotta ennen sai sydämet paisumaan, ja Jean Sibeliuksen Tulen synnyn, jonka vertaista mahtavaa sävelteosta meillä tuskin ennen oli kuultu. Yhdistettyjen mieskuorojen jäsenet muodostivat 300-isen joukon, joka oli järjestetty riveihin toinen toistaan ylemmälle asteelle, ja arvaahan sen miten valtavat olivat ääniaallot varsinkin lopussa, missä säveltäjä suurenmoisessa crescendossa antoi kuvastua runon ihmesäkeet:

Taivas reikihin repesi, Ilma kaikki ikkunoihin, Kirposi tulikipuna, Suikahti puna soronen, Läpi läikkyi taivosista, Puhki pilvistä pirisi, Läpi taivahan yheksän, Halki kuuen kirjokannen.

Kalevalan taru tulen, valon synnystä -- se on suomalainen muunnos Prometeustarinaa -- oli tässä saanut kauvas kantavan eduskuvallisen merkityksen samoin kuin Pohjolan häiden vietto edellisessä näytännössä. Kun ohjelman viimeiset osastot, mieskuorojen ja sekakuorojen, oli suoritettu, päättyi juhla Maamme-lauluun, johon kaikki kuorot ja seisomaan noussut yleisö yhtyivät. -- Ei ollut muuta kuin yksi mieli siitä, ettei meillä ole vietetty kauniimpaa kansallista juhlaa kuin Kansallisteatterin avajaiset!

Teatterista yleisö lähti ylioppilastaloon, jonka kaikki suojat täyttyivät ahdinkoon asti. Siellä illallisen jälkeen E. G. Palmén innokkaassa puheessa esitti lämpimät kiitokset rakennustyössä toimineille, nimittäin ylijohtajalle, vapaaherra Seb. Gripenbergille, arkkitehti Onni Törnqvistille ja hänen avustajalleen arkkitehti Yrjö Sadeniukselle sekä rakennustoimikunnan jäsenille hroille K. Castrénille, ja A. V. Helanderille. Sen jälkeen A. W. Streng puhui Suomalaiselle teatterille ja Kaarlo ja Emilie Bergbomille, sekä vihdoin E. N. Setälä suomenkielestä taidekielenä. -- Mainiompi muita hetkiä tässä juhlallisessa illanvietossa oli aivan alussa se, kun Bergbom astui sisään, ja koko yleisö avaten hänelle vapaan käytävän salin perälle riemuhuudoin ja liehuvin liinoin tervehti häntä suomalaisen näyttämön, Kansallisteatterin luojana. Se oli sydämen kyllyydestä lähtenyt, välitön kiitos verrattoman kansallisen teon suorittajalle, kunnianosotus voittajalle, jonka työn kruunajaisia tänään oli vietetty. --