Part 3

Soimata Mua tarkoitat siit' etten sekoitustas Pohjaan ma juonut, sua kun kerran käskin Virkaasi oivaa täyttämään.

MYRKKYRI:

Jos oikein Sen juhlahetken muistan, työnsit pois Sa auliin palvelukseni, kun naisen Sait nimen huulillesi, mutta samoin Kai myrkyn valaa naisen suudelma Kuin Niilin liejun parhaat myrkkykukat.

MASINISSA (nauraen):

Et taida paljon naista rakastaa!

MYRKKYRI:

En valtias, en tarvitse, kun osaan sekoittaa itse myrkyt tehoisammat. — Hitaasti tappavaa en myrkkyä Ma siedä — — —

MASINISSA:

Etkö koskaan mielinyt Yrittää itse toisiin maailmoihin?

MYRKKYRI:

Jos narrinnaamioni hetkeks heitän, Niin sanon: Olen turhaan kokeillut, Oon maita kulkenut ja etsinyt Tuiminta myrkkyä ja uskallusta, Sit' tyynin, korkein mielin juomaan. Mutta Tää käsi vapisee, tää orjan sydän Kahleissa pelon, luonnon, ahdistuksen Viel' arkailee kuin otus säikkynyt. — Mutt' kerran saanhan orjan muodon heittää, Kuin narrinnaamioni nyt ma heitin. — (Entisensä tapaisena.) Paraillaan keksin uutta valmistetta — Se ehkä tepsii. Sitä suosittelen Myös muille.

(Kumartaa, poistuu Masinissan viittauksesta tämän telttaan).

MASINISSA (yksin):

Mitä syitä tarvittaneen, Ett' ihminen noin koko olennoltaan Ivaksi kääntyy tälle elämälle.

MASSIVA (tulee hengästyneenä teittain taitse):

Tasangon äärtä ratsut kiitävät! Joen rantaa pitkin, muista kaukana Madaura rientää hurjaa vauhtia Jo aivan lähellä.

(Juoksee takaisin).

MASINISSA:

Miks tämä kiire!

MADAURA (Keski-ikäinen soturi, puettu päällikön tavoin, valkea viitta kiinnitetty pään ympäri. Tervehtii kädenliikkeellä.)

Jyrkästi heimon päämies kieltäytyi Veroa maksamasta. Sinä kielsit Aseita käyttämästä — — -.

MASINISSA (keskeyttäen):

Mitä tää! Tää heimo eikö vapaaehtoisesti Verolliseksi suostunut, kun maat Nää alistin?

MADAURA:

Niin teki, mutta nyt Huus' varustuksen takaa heimon pää: Herralles sano, heimoni ei enää Alistu ryövärvaltas alle, koska Et valloita, et valtakuntaa luo, Vaan öisin retkin rantaa aavikon Sa kiertelet kuin peto häkissään. Et kuningas, vaan lyöty ryöväri. Ei enää nimes aron leijona, Vaan peto kuoleva. — Sun entismainees' On mennyttä, ei kenkään pelkää sua, On aika muuttunut. —

MASINISSA (levollisesti):

On muuttuva Myös aika. Silloin häväistykset nää Pois pyyhkäistään kuin tulvan tieltä ruhka.

MADAURA:

Tää heimo katoo oitis päältä maan, Jos käskyn annat.

MASINISSA;

Ei, ei vielä. (Kuin itsekseen.) Pian Jo saapuu hän, ken siteet katkaisee, Ken uuden ajan alkaa uskollaan, Ett' voitan maailman, hän vaikka tietää, Kuink' on tää sankarinsa mitätön Ja heikko nyt. — Niin — aseet levätkööt. Rauhoitan miesten taisto-innon oitis, Juhlaisaan mieleen syyt' on heillä nyt. — Heit tahdon puhutella. Lähtekäämme. (Vartijan ohi astuessaan) Teroita katsees tarkoin, vartija. Sa pian sieltä somimman näät saaliin, Mit' aron poika koskaan tavoitellut On haukansilmillään.

(Masinissa ja Madaura poistuvat):

MASSIVA (tuoksahtaa oikealta kädessään pieni keihäs, jonka kärjessä juuri tapettu käärme. Heittäen käärmeen maahan):

Siin' olet kiemurtelija! Vai luulit Mua pistäväs. (Myrkkyri tulee). Mik' on tään käärmeen nimi?

MYRKKYRI (nopeasti):

Se luonnon ihanuuden kuva on. Kyy vaivainen. Se nilja on ja kylmä Kuin kaunis luonto yksin, viisas on Se hiiret tappamaan, kuin ahnas luonto, Jok' ihastuttaa nuorta prinssiä Kuin puku kirjailtu. — Se kova on Ja itsekäs kuin jumalainen luonto. Syyntakeeton se kuitenkin on, näät — Se hyvän järjestyksen vuoksi luotiin.

MASSIVA:

Nyt orja puhut turhia, se kuollut On mato vain, jonk' keihäälläni löin.

MYRKKYRI:

Vain leikkiä ma leikilläni puhuin Nuor' prinssi. — Pelkkää leikkiä on sulle Tää kaikki.

I VARTIJA:

Näkyy seurue! (Massiva ja Myrkkyri rientävät paikalle) Pian sana Vie valtiaalle.

(Myrkkyri pois).

MASSIVA:

Siellä Prokles on! Ja varmaan äiti!

MASINISSA (Tulee kiireesti, katsoo. Riemuissaan):

Nyt he saapuvat! Massiva, tule! Lähikummulle Käykäämme heitä vastaan! Kohta astuu Alitse koristetun portin tään Uus aika, uusi nuoruusmaailma.

(Masinissa ja Massiva lähtevät. Taustalta tulee kreikkalainen sotilas astuakseen vuorostaan vahtipalvelukseen).

II VARTIJA (leikkiä laskien):

Hei, veli! Juhlaisampaa vartijaa Nyt tarvitaan, kun saapuu kuningatar — Nääs saarnipuusta tulee keihään olla, Näin loistava, ett' vaikka peilata Voi tytöt korjat; uutukaisen uus Myös viitta, ettei ryövärrepaleet Peloita hempukoita. Makaamaan Käy, veli hyvä, ettei näyttäis siltä Kuin haaskat vartioisi leiriä Ja tätä koruporttia.

I VARTIJA:

Niin onkin, Saa seista kreikkalaiset simasuut, Kun tulee naisia, joist' iloa Ei koskaan tulle — Veli, sanoa Sa voitko, kuinka päällikkö vuoks' naisen Voi muuttua kuin äkkiä hän jälleen Ois poikaikään tullut. Mikä ero On naisessa ja naisessa? Hän ryöstää Vois tuhansia impiä ja heittää, Kun ikäviksi käyvät. Ihanin Ryöstetty nainen on.

II VARTIJA:

Se ikäänkuin On hellempää, kun ensin kaihoillaan Ja kaipaillaan ja vasta sitten mies Naisensa ryöstää. — Mutta katso, jo Kuningas seisoo kummulla ja prinssi Taa kummun katoaa. Noin jäykkänä Miks seisoo valtias, kuin kuvapatsas? Jo ratsut näkyvät, he satulasta Nyt nousevat.

I VARTIJA:

Tuo prinssin äiti on, Jok' kaulaa prinssiä.

II VARTIJA:

Mutt' totisesti! En nää ma muita naisia! — Kyll' luulen, Ett' ilmisota Karthagoa vastaan Nyt alkaa — — —

I VARTIJA:

Katso, yksin päällikkö Tiet' tännepäin nyt astuu, synkkänä Kuin hauta kasvoiltaan. Muut jäljessä. Aut' armias, nyt alkaa myrsky. Nyt, mies, Suon suosin mielin vahtipaikan sulle.

(Poistuu. II Vartija asettuu vahtipaikalleen).

MASINISSA (astuu portista raskain askelin, murtuneena, istuu raskaasti kivelle oikealle):

Ei tahtonut, ei tahtonut hän tulla. — (Kiivaasti) Ken haastaa ventovierasta näin kieltä! Nousseetko kateet manalaiset henget, Sokaisseet kuulon, näön, ymmärryksen Ja kielen selvän pahansuovin mielin! Tää juonta on tai julmaa ilveilystä! (Nousten seisomaan) Ei mahdoton voi olla mahdollista!

(Prokles astuu portista, jäljessään salaliitto-orjat. Alitta ja Massiva tulevat käsikkäin. Massiva vetää äitinsä telttaansa, Prokleelle):

Vai voitko senkin selväks saivarrella, Filosoofi viisas?

PROKLES:

Elämä sen näyttää Todeksi useinkin, sen pahempi.

MASINISSA (ärtyneesti):

Mit' elämästä haastat, sana vain Se on, jot' ei saa luuskaks kuluttaa. Täss' seison minä, minä, minulle Suo selvyys, näytä vihamies, jok' uhkaa Mua pimeydestä väkäkärki keihäin, Niin miekan tään sen syöksen ytimiin. Sa virka vaan: hän tahtoi tulla, oitis Näät voimani, ma kahleet irroitan Kuin hauraan seitin, otsaan takertuvan. Sylissäin tahtoo kuolla ennemmin Kuin elää loistossa ja kaukana! Niin sano, niin täält' oitis juhlan kaiku Taivaille kiirii.

PROKLES:

Valtias, en voi Lohduttaa simakielin, murhemielin Tuon tuhoviestin äkkisalaman, Jok' kilpistyy sun kypäräiseen otsaas, Jos ihmisluonnon tunnet ytimiltään, Jos et, se sielus särkee, paaduttaa. — Ma tuimaa totta äsken kerroin. Maahan Hän polki kaikki entisajan haaveet. — Kuvasi vaihtoi vihamiehes kuvaan.

MASINISSA (kiihkon vallassa):

Isäini tuhkan kautta! Sano selvään, Mi hornan kuilu allani taas aukee!

PROKLES:

Kätensä valtiatar Sophonisbe Suo Syphaxille, synnyinkaupungilleen Avun niin voittaakseen. — Tään lähettää Hän sulle takaisin.

(Ojentaa kaulakorun Masinissalle. Tämä ottaa sen jäykkänä vastaan. Pudottaa sen samassa maahan. Tarttuu raivoisasti omaan kaulaketjuunsa).

MASINISSA:

Kuristaa, polttaa!

(Hän joutuu villin raivon valtaan. Repäisee koristeen ja heittää sen kauas. Kumartuu ottamaan maasta toistakin koristetta. Lyyhistyy hetkeksi tällöin maahan, väännellen itseään tuskasta. Hänessä on voittanut barbaari kokonaan. — Nousee puoleksi. Jää hetkeksi liikkumattomaksi. Kohoaa jälleen seisaalleen. Nauraa mielipuolisesti).

Sep' oivaa on, on totta tosiaan! Vain naaraskyy Akilles-kantapään Niin aran keksii. — Vihamiestä lempii — Vain hurskas nainen niin on sääliväinen, Ett' tuskan alta uhriansa auttaa Keventäin taakkaa ihmevoimin, joita Suo halveksunta kuorman vetäjälle. (Hetken vaieten.) Nyt jännittyy, nyt karkaistuu, sen tunnen, Punaiset rihmat, jänteet jäykimmät Mun sielussain. Tää uusi viritys Pian soiton luo niin korvaa särkevän, Niin huumaavan, ett' loppuu maailmasta Tuo nilja iljetys, joll' lemmenkuiske On nimenään. — Jo riittää. — Hoi, vartija! Hälyytä leiri! Tahdon taistella!

(Vartija häyyttää. Miehiä tulee vähitellen: numidialaisia, kreikkalaisia, vyötäisillään ahtaat rautavyöt, vuoristolaisia, joilla on yllään nahkapukimet ja aseinaan vaskipiikkiset sotanuijat. Ensimmäisenä tulee myrkkyri, jääden telttojen väliin. Alitta poikansa seurassa tulee teltasta).

Miks seisot mies? Ket' ivakatsees väijyy! Mun ohjaisit kai myrkkylähteen luo? — Ei myrkkyaattees tehoo tähän mieheen! Se voitetuille sopii, voittajat Taas maljan tarjoovat. Siis ahkeroitse Sa, oiva mestari, sun arvos nousee, Saat inhoon saakka työtäs harjoittaa, — Ma aion voittaa! (Miehille.) Miehet, taistella Nyt saatte, tappaa, ryöstää, tuhota. (Villejä huutoja.) Häväiskää naiset taikka surmatkaa. Ken armon antaa, itse kuolla saa. Tuo heimo uppiniskainen, jok' kielsi Juur verot multa, maahan sortukoon. Aseet ja ratsut valmiiksi. Teit' tahdon Ma itse johtaa. Menkää.

TEUTATES (polvistuu Masinissan eteen):

Mua kuule vain hetki, valtias. Suo meidän myös Sua partiolla seurata, niin näät Vapaiksi sotijoiksi meidät.

ALITTA:

Miehet Nää neuvokkaat toi sulle sisaresi. He ansaitsevat vapaiks tulla.

MASINISSA:

Hyvä. Tää verileikki näyttää kuntonne.

(Viittaa kädellään. Prokles, myrkkyri, orjat ja sotilaat poistuvat. Masinissa istuutuu raskaasti istuimelleen. Hänet on vallannut väsymys, raivon sijaan astuu murhe).

ALITTA (lähestyy lohduttaen):

Unohda nainen, joka murhetta Ei ansaitse. — Ken nainen lemmenääntä Ei empimättä taida kuulla, hän Voi kalansuomuin taikka pedonkynsin Koristaa ruumiinsa.

MASINISSA:

Oi armas sisar. Jo laava vyöryi laaksoon vihreään. — Ei kukkia, ei murehtia taida Se enää koskaan.

ALITTA:

Mutta raivota voi myrsky siellä. Kostonhengettäret Voi maata viistää, onkaloissa kiertää! Sun missä ylpeytesi!

MASINISSA:

Taistellako? Hylätty marto maa on sieluni. Tukahtuu hengitys, on vailla ilmaa Tää seutu autio. — Ei tahtoa, Ei kunniaa, ei ylpeyttä täällä Voi löytää kurja rosvo. — Kuollako Vai elää!

ALITTA:

Elää, elää tulee sun! Sua ilman suku kaatuu, heimo sortuu, Orjuuteen maatuu vihamiehen. Hän Vain nainen on, mi sille alistuu Ken voittaa. Voita, kosta, hurmaa, lyö Tai anteeks anna, mutta naisekkaat Nuo valitukset heitä. —

MASINISSA:

Entä sitten kun täyttyy kostoni. —

ALITTA:

Sa valtakunnan Luot mahtavan ja valtaistuimelta Jaat käskyjäs.

MASINISSA:

Juur siinä kidutus Ja järjen päätös on! — Kaikk' kuvitelmat vallan, Kaikk' aatteet onnekkaat on kasvaneet Kuin ylväs tammi, jota syleilee Nuor' köynnös punakukkineen. Jos myrsky Tään syleilyksen armaan ryöstää pois, Jää autius puun ylle, vieremille. — — Hän täällä kulkee sittenkin, mutt' pyytää — Tai iskeä ja raivota ei voi. — —

ALITTA:

Elää sun täytyy, katso nuorta vesaa (Vetää Massivan luokseen.) Jok' kaipaa suojaavaista kättä.

PROKLES (tulee kiireesti):

Miehet On valmiit retkelle, mutt' pyytäisin: Madauran johtaa suo tää partio, Sua vartoo toinen työ.

MASINISSA (yhä väsyneesti):

Mik' ois se työ?

PROKLES;

Voi kohta uudet viestit saapua. Tääll' Afrikassa sotatoimet alkaa Pian Scipio. Hän maihin noussut on, Koht' Utikaa siks vakoilijat käskin Ma pyrkimään. He tiedot tuovat kiirein Mit tietä roomalaisiin yhdyt.

MASINISSA (riemastuneena, kokonaan muuttuneena):

Oi, mene, sano, joukot lähtekööt! (Prokles poistuu.) Todempaa sittenkin tuo oli raivo Kuin murhe vaisu! Nytkö kaaren sain Ma jolla kostonnuolet sinkoan Päin pilviä, päin kansoja, päin merta Mua kiertävää! — Mun vaikka mereen syöstä Kaikk' kansat täytyis tältä mantereelta Ja syöverit taas maihin ammentaa, Petoksen tekijät ma raastan esiin. — En taida kumartaa, mutt' opin senkin, Jos tarvitaan, ja Scipiota mairin, Siks kunnes revellyt tää käsi on Sen ruumiin sieluinensa, joka repi Mun sieluni. Nyt valta koston vuoks Mutt' koston jälkeen ahnas valta yksin. (Prokleelle, joka tulee takaisin.) Miks sanoit vasta nyt sa Scipiosta Sen riemun sanan, jota vuottanut Vuoskauden vaiheiss' olen ankarissa?

PROKLES (hymyillen):

Parasta vasta sitten järkisyitä On miettiä, kun laantuu villi veri Taas älymieltä vainoomasta.

MASINISSA:

Turhaa. — Ei kannata tääll' lainkaan miettiä! Tää raivo sun on mietintäsi tulos: (Ivallisesti) Sa aattein korkein naista puhdistit, Tää tulos on.

PROKLES:

Ain' aikaa tarvitaan, Ett' nousee sienien kamarasta maan.

MASINISSA:

Opeillas luonnon muodot turmelet, Jo syntyneen ja valmiin saatat näin Sa synnytyksen tuskiin.

PROKLES:

Valmiilta Jos luonto näyttää, silt' ei ihminen, Jos kiertokulkuun raaka luonto tyyntyy, Ei ihminen. Äl' itsees palaa, jonka Jo voitit kerran. Älä eestaas kierrä, Jos sielus sopusointuun halaa.

MASINISSA:

Miks Näin saivarrella! Koska pääsenkään Taas iskemään. — — —

MYRKKYRI (on keskustelun aikana tuontuostakin kantanut juomia ja hedelmiä Masinissan telttaan):

Saan tulojuoman nyt Kai tarjota?

MASINISSA:

Sa tarjoo, mutta muista: Äl' ivailmein väännä naamaas mies. Sull' orjan mieli ei, äl' orjaa leiki, Nyt juhla alkaa, tarjoo juhlamielin.

MYRKKYRI:

On älys suuri älyks ruhtinaan. Näät taakse luonnon ivamuodon sa. — Syyt' on sua ihmiseksi mainita.

(Kumartaa. Alitta ja Massiva, jotka ovat keskustelleet vasemmalla taka-alalla, sekä Masinissa ja myrkkyri astuvat telttaan).

PROKLES (lähestyy vartijata):

Mit' tähyät niin tarkkaan?

II VARTIJA:

Katso! Tuolla Madaura voitonpatsaan pystyttää. Savu pilviin hulmuu kiertein valkoisin. Nääs, turvekattomajat palaissaan noin sankan savun nostattaa. Ken käski meit' vastaan rehennellä!

PROKLES:

Kotilieden Pyhäinen lämpö! Heitä kunnioita Jos kreikkalaisen kannat nimeä.

II VARTIJA:

Miks Hellaan sotijat nyt taistelevat Vierasten valtiasten vuoks, miks emme Kukista valtakuntia ja orjiks Tee kansakuntia?

PROKLES:

Me maailman Tään toisin asein valloitamme. Katso, Olympolaiset valaisee jo aatteet Sit' tietä, jonka Aleksanteri Aukaisi miekallaan. Jo Rooman miehet Hellaasta etsii hengen virvoitusta. Nyt Afrikan on vuoro valo nähdä. Se Atlaan tutkaimille nostetaan. Kuningas Masinissan elontyö On tää. Siks taistele vuoks kuninkaan Kuin eestä Hellaan taistaisit. (Myrkkyri tulee nopeasti.) Näin taisto Tää raivoisa luo onnenajan vihdoin Kansoille nääntyville.

MYRKKYRI (ivallisesti):

Uskovas Et sano laisinkaan, mutt' ihmeistä Ajoista onnen haastat uskon kieltä?

PROKLES:

Äl' uskon kieleks kutsu toivon mieltä.

MYRKKYRI:

On toivo, usko tuhatmuotoinen, Siis viisainta on jättää kumpikin.

PROKLES:

Mutt' toivoa saat vielä itsekin Ett' jättää jaksaisit tään toivon maan.

MYRKKYRI:

Sa sanoin leikit kreikkalaisten tapaan, Mutt' asiaan, sua kutsuu kuningas.

(Prokles ja myrkkyri poistuvat telttaan.)

II VARTIJA:

On kummaa väkeä nuo aatteen miehet, Lie kuninkaita taikka orjia, Yht' tyytymättömiä maailman Tään järjestykseen. (Katsoo vasemmalle.) Mitä! Ratsujoukko. Vierasta väkeäkö taas.

(Antaa hälyytysmerkin. Masinissa, Prokles ja Massiva tulevat teltasta.)

Taas kiertää Tuolt' takaa kummun ratsumiesten joukko.

PROKLES (Rientää katsomaan):

Siin' ovat! Kolme Rooman kypärää Siell' välkehtii.

MASINISSA:

Nyt selvän vihdoin saan Mit' aikoo Rooman valta.

(Astuu oikealle, jossa istuu istuimelleen, Prokles jää seisomaan hänen viereensä. Hetken jännittynyt odotus. Portista astuu kolme roomalaista lähettiä, jäljessä kuusi Masinissan sotilasta marssii vartijan ohi kadoten telttain taakse. Lähetit tervehtivät roomalaisten tapaan.)

I LÄHETTI:

Massylein valtiaalle tervehdyksen Lähettää päämies Gaius Lelius, Prefectus fabrum Rooman armeijassa. Hän maihin noussut Regiolla on Ja aukoo tietä Rooman miekoilla. On tehtäväni myös sun tietoos saattaa: Pian konsuli pääjoukkoineen myös saapuu, Siks raivaa tiesi rannikolle päin Siell' yhtyäkses meidän sotajoukkoon. Ilipan liittoehdot täyttää Rooma. Vanhuuttaan harmaan Fidiuksen nimeen, Kätensä oikean lyö konsuli Sun kätees liiton vakuudeksi.

(Antaa kätensä Masinissalle.)

MASINISSA:

Tartun Sun kätees, Rooman mies, kuin oikeuteen, Jok' kestää horjumatta aikakaudet. — Saturnus, kulta-aikain aikalainen, Siunatkoon Rooman valtaa valtakausin, Joit' tuntenut ei ennen piirit maan. — — Kun legionain miekkain salamat lyö nuolten pilvilöistä kiitävistä, kuin korsi kaatuu puunilainen heimo.

I LÄHETTI:

Pääkaupunkisi Cirtan alueineen Saat valtaas Rooman apujoukoin, jos Tuot sotavoiman kymmentuhantisen Sielt' avuksi, kun niin määrää konsuli. Kuus tuhatta tuot ratsuin taistavaa Ja legionan jalkaväkeä. Jää päällikkyys sun omiin käsiis. Mutta Jokainen valtias, mi vaihteluihin Kukistuu sotaonnen, tuomitaan Lain roomalaisen mukaan. Ehdot nää Asettaa tasavallan vanha tapa.

MASINISSA:

Sun kansas lakeja ei loukkaamaan Mua vaadi täytymys eik' oma tahto.

I LÄHETTI:

Siis saaliinamme lujistettu liitto Taas viettää paluutie. Tiet' samaa kuljet Sa täyttöön tehtäväs, tiet' samaa palaat Isäisi valtakuntaan.

MASINISSA:

Taistellut Oon poikaijäst' asti, aseitani Enskerran nyt ma viisain mielin käytän Puolesta elämän ja vallan, enkä Vain huvin tyhjän vuoks tai ansaitaksein Maireita naisten kiittelyitä.

(Alkaa kuulua lähenevää ratsujen töminää).

MASSIVA (Tulee nopeasti teltastaan):

Äiti! He tulevat, jo tulevat!

PROKLES:

Jo palaa Madaura voittoretkeltänsä.

(Roomalaiset kääntyvät katsomaan vasemmalle taka-alalle. Prokles kuiskaten Masinissalle).

Puhu Kielt' taitavaa, sa Syphax sukuinensa Valtaasi vaadi, valta-aikeitas Äl' ilmoittele.

MASINISSA (huolettomasti, kuiskaten):

Korpit repiä Saa maassa viruvaiset haaskat, säästää En aio kostoani.

(Alitta on tullut Massivan luo teltasta).

II LÄHETTI (astuu askeleen heitä kohti):

Ilo nähdä On äiti nyt tään pojan miehekkään, Jok' kantaa roomalaista pukua Muistoksi ensi miekan mittelöistä. Nuor' prinssi voitti voiton tappiollaan: Se salli Scipion mielt' ystävän Suvulles osoittaa.

ALITTA:

Mun toivoni On hartain Rooman sotavoiman herraa Pian päästä kiittämään vuoks' lahjan tuon, Jot' ehompaa en koskaan saanut ma.

MADAURA (tulee kiireesti):

On, valtias, sun käskys täytetty.

MASINISSA:

Sull' onko vankeja?

MADAURA:

Sa jyrkkään kielsit Niit' ottamasta. Mutta frygialainen, Tuo tulokas, sun käskys rikkoi: säästi Hän nuoren immen, saaliinaan toi tänne.

MASINISSA:

Tuo niskuri ja impi tänne tuo!

(Marsyas tuo arkailevaa naista. Madaura jäljessä, vähitellen ilmestyy myös uteliaita miehiä taustalle).

MASINISSA (Marsyaalle tuimasti):

Miks' säästit, mies, tään naisen?

MARSYAS:

Valtias, Mit' tehdä voin, hän neuvotonna juoks' Keskellä palavaisten majain, heimo Ol' lyöty viime mieheen saakka. (Merkitsevästi) Hänet Toin sua varten, valtias. —

MASINISSA:

Sep' oivaa! Sa lohdutat. Sun kieles sukkela Mua huvittaa. Siell' panttereitten maassa Ei lemmentuskat taida vaivata.

MARSYAS:

Sangarionin laakson tyttäret Suo kuumat suudelmat ja viiniä Siell' lähteet pulppuaa, siell' huilut kilpaa Apollon kanssa soittaa.

MASINISSA:

Taideniekka, Sun huilus soittaa orgioissa saa kummemmissa. K (Kääntyy naisen puoleen) Mutta karitsainen Mik' on sun nimes, kaunis varmaankin.

THEVESTA (arasti):

Thevesta olen, tytär heimon pään.

MASINISSA:

Sa suotko yhtä hellät suudelmat Kuin naiset Frygian.

THEVESTA (Polvistuen maahan):

Mit' käsket herra?

MASINISSA:

Sun sukus surmaaja ma olen, neito!

THEVESTA:

Mun säästä henkeni, sua palvelen.

MASINISSA (synkistyen):

Sa nouse. Turvass' ole. Seuralaiseks saat tulla valtiattaren.

(Thevesta suutelee Masinissan jalkoja ja rientää Alittaa luo, joka poistuu hänen kanssaan telttaansa).

En sietää Voi liikaa orjamieltä. Sopusuhtaa Ei osaa nainen säilyttää, hän palvoo Tai pettää. Etsiä ois aivan turhaa Naist' toisenlaista. (Kääntyen miestensä puoleen) Miehet! Toimeen nyt! Nyt teltat kokoon. Aseet hiokaa. (Vihalla) Tuo koruportti maahan repikää! Kentille laajemmille teidät vien. Päin meren rantaa alkaa matka nyt.

(Suosionhuuto kajahtaa miesten joukosta. Kuuluu ääniä).

I ÄÄNI:

Nyt päästään Karthagoon.

II ÄÄNI:

Tie Cirtaan sulle Nyt auki raivataan.

(Masinissa, Massiva, Prokles, lähettiläät poistuvat Masinissan telttaan. Tausta tyhjenee nopeasti. Telttojen välistä tulee myrkkyri.)

MYRKKYRI:

Päin kuolon rantaa Sun piti sanomas. Tään miehen sielu Jo kypsyy inhoon elämän. Hän enää Ei naista sietää voi, jok' kiinnittää Niin oivan ovelasti miehen mielen Tään elon rehkinätä jatkamaan.

Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS.

Tapahtuu tasangolla Cirtan läheisyydessä keväällä v. 203 e.Kr.

Näyttämö:

Syphaxin loistava päällikköteltta, jonka taka-alalta käynti ulos, oikealta käynti teltan toiseen osaan. Vedettäessä taka-alan verhoa syrjään näkyy taustalta kappale tasankoa, kauvempana laajalti telttoja, kaukaisuudessa vuoria. Kirkas iltapäivän valaistus. Sophonisbe puettuna sotilasmaiseen pukuun käyskentelee levottomana. Helike seisoo vasemmalla seuraten katseillaan valtiattaren liikkeitä.

SOPHONISBE (kääntyy äkkiä oikealle taka-alalle, polvistuu katsomaan loistavassa korissa olevaa käärmettä, kavahtaa ylös taas äkkiä, kärsimättömästi):

Yhä sairas vain on papin käärme tuo. Elukka kuolla sais.

HELIKE:

Jos toivot niin, Miks sitten vaalit sitä kaikin tavoin?

SOPHONISBE (intomielisesti):

Mun täytyy, täytyy, aina vain mun täytyy! (Sairaalloisen kiihkeästi.) Kahlehtii usko mua, ett' tää käärme Jos kuolee pois, niin jotain suurenmoista Tapahtuu silloin. — Mutta käärmehyinen Tää pyhä on, se luonnon, kansanvoiman On perikuva, sitä vaalia Mun tulee, senhän täytyy kestää. (Hurmautuen) Mutta — Jos tummuis pyhät täplät sen, niin silloin Ei mun myös kestää tarvis elon taakkaa. (Syöksähtää jälleen korin luo) Mutt' turhaan, käärme paikallansa makaa, Ei toinnu, eikä sairaammaksi käy. Kuin itse välinpitämättömyys Se samein silmin tuijottaa — ja katso (Vetää syrjään teltan verhon) On samanlaista koko maailma! Sua eikö kuoleta tää autius? Ei merta nää, ei lähteen silmää. Rumaa Rumempaa seutua ei missään lie.

HELIKE:

Kuninkaan pyyntöjä miks et sa seuraa, Palatsiin lähde, missä kukkaan puut On juuri puhjenneet?

SOPHONISBE:

Ma tahdon nähdä, Kuink' kiirein kuningas taas pakenee. Sanoinhan jo, ma ihmeenmoista vuotan Tapahtuvaksi täällä. Sitäpaitsi: Mua täällä tahtoo pappi viipymään.

HELIKE:

Tät' tuskan taakkaa turhaan kannat: Rauhan Mielhaluin päättää kuningas, jos viittaat Vain sallivas sen. Rauhaan suostuthan!

SOPHONISBE:

Mi puhe! Tytär Karthagon ei petä Kuin orja taikka palkkasoturi — (Vihalla) Vai kiel'kö kätyrin näin kertaa toiveet, Joit' hautoo vihamies!

(Helike kääntyy loukkaantuneena poispäin. Sophonisbe rientää hänen luokseen katuvana.)

Voi, paha olen! Vai sairasko, en tiedä. Anteeks anna, Helike armas, sanat mielettömät.

HELIKE:

En kaunaa kanna. — Voimas arvioit Sa liian suureks', siks oot kärsimätön.

SOPHONISBE (tuskaisasti):

Helike, älä puhu noin, se särkee, Se lyö kuin tuomio. (Väsyneesti) Vain yhtä toivon: Sais sielun jäntereet jo katketa.

(Hetken hiljaisuus. Taka-alalta astuu sisään Syphax täysissä sotavarusteissa. Hän on noin 40 v. vanha, suurikokoinen mies, jonka kasvojen juonteet osoittavat intohimoista mieltä.)

SYPHAX (tulee kiireisesti):

Jo johtaa rosvoin jäljet tänne päin, Kaikk' enteet taiston temmellystä lupaa! Siks suostu tahtooni: jo lähde Cirtaan.

SOPHONISBE (kulkien omissa ajatuksissaan):

Nyt suurta syntyy. —

SYPHAX:

Niin, nyt suurta syntyy! Nuo rosvot ansaan johdan, yllätän. — Mutt' huoli levoton mua painais, jos Sa vaaraan tänne jäisit. Verminan Suo saattaa itses kaupunkiin.

SOPHONISBE (painavasti):

Ma jään. Sun varmuutes mua huolettaa. — Kaks kertaa Sait tappiota maistaa! Luku kolme On pyhä meidän uskon mukaan, varo, Ettei nyt kolmas kerta samaa toista Kuin kaksi ensimmäistä. Tänne jään! Ei enempää mult' auta pyydellä.