Part 5

JOHANNES: No se ei ole niin vaarallista, Niina. Niitä on muita.

NIINA: Minäkin voisin neuvoa sinulle erään rikkaan ja kauniin lesken.

JOHANNES (leikillä): Sepä kuuluu joltakin. Mutta älä sure. Minä onnistun. Raha tulee! Mutta nyt minun täytyy lähteä. On suuri, tärkeä kansankokous. Tunnen olevani hyvissä voimissa. Tänään olen ukkosena jyrisevä!

NIINA (kätellessään Johannesta ja seuratessaan häntä eteiseen): Toivon sinulle kaikkea menestystä, Johannes.

JOHANNES (kiireellisesti vetäen ylleen päällystakkia): Älä ole enää pahoillasi tuosta. Kyllä minä pistäydyn joskus sinulle kertomassa, miten asiani edistyy. (Hymyillen huiskuttaa ovessa kättä, katoo).

NIINA (ilon ja kyynelten vaiheilla palaa eteisestä, seisahtuu, lähettää kuumia lentosuukkoja keittiön oveen päin ja sanoo hiljaa, onnesta väräjävällä äänellä): Nanne! Nanne! (Menee ikkunalle, avaa sen raolleen ja katselee alas kadulle).

BORGSTRÖM (tulee keittiöstä, kolme lasillista höyryävää teetä tarjottimella): Mitä tämä on? (Asettaa tarjottimen pöydälle, katsoo ihmeissään Niinaan).

NIINA (kääntämättä huomiota Borgströmiin): Menee, menee.

BORGSTRÖM: Saanko toivottaa onnea?

NIINÄ (katsahtaen Borgströmiin, rakkaudella): Saat, saat, Nanne. (Taas katsoen kadulle): Ajatteles, hän ei tiennyt, että _minä_ olin lähettänyt rahat. Hän olisi tarvinnut ne uuteen lehteen.

BORGSTRÖM: Se oli todellakin odottamatonta: ei saanut sinulta ja sittenkin _kosi_ sinua!

NIINA (tulee ikkunalta, pilaan valmiina): No ei ihan vielä, mutta hän lupasi käydä toisten.

BORGSTRÖM (huokaa vapautuneesti): Niina parka, luulen kyllä, että saat _odottaa_. Olisit kai suostunut, jos olisi kosinut. — Käsi sydämellä, Niina!

NIINA (käsi sydämellä, totisena, hiljaa): Olisin.

BORGSTRÖM (masentuneena): Rakkaudestako?

NIINA: En, vaan — uskollisuudesta. Mitä tulisi, ellei olisi uskollisuutta? Ei ainoastaan Sointulasta, vaan koko maailmasta? (Taas pilalla): Mutta hän ei kosinut eikä tule milloinkaan kosimaan. Mitä sinä oikein ajattelet hänestä?

BORGSTRÖM (kiihkeän voimakkaasti ja kovaäänisesti): Semmoisestako miehestä, joka ... joka ... tulee ja joka lähtee, kun ei saa rahaa...

NIINA: Nanne, Nanne, käsi sydämelle.

BORGSTRÖM: Oh, mitä minun pitää taas...!

NIINA: Sano vaan _mimmoisesta_ miehestä.

BORGSTRÖM (nöyrtyen jälleen hiljaiseksi): Hän on pohjaltaan jalo mies. Hän ei ole koskaan tavoittanut rahaa muuta kuin palvellakseen aatettaan. Mutta...

NIINA: Mutta?

BORGSTRÖM: Ei, ei, en minä mitään. Mutta hän vain ei ole meidän tyyppimme. (Vaivaloisesti valiten sanojaan): Hänelle on rakkaus toisarvoinen asia. Väli toisen ihmisen kanssa ei ole hänelle korkeinta. Aate ikäänkuin pilaa häntä, no _estää_ häntä, estää tunnustelemasta asioita tarpeellisen syvältä, eli ymmärtämästä mitä sopusointu ihmisten välillä oikeastaan on.

NIINA: Toisin sanoen, sinun mielestäsi hän ei siis voi onnistua minkään uuden Sointulan luomisessa?

BORGSTRÖM: Tietysti minun pitää puhua totta, mutta käsi sydämellä en voi myöskään pahoittaa sinun mieltäsi.

NIINA (tullen Borgströmiä lähelle ja hermostuneesti leikkien hänen sormillaan, levottoman huolestuneena): Katsos, minä en oikeastaan tarkoittanut semmoista onnistumista, josta _sinä_ puhut, en sitä "semmoista" ... vaan että hän itse vain yleensä saavuttaa tarkoituksensa ja tulee tyytyväiseksi... Näetkös, (yhteen ääneen toistaen Johanneksen sanoja): "kumouksellinen henki leviää arveluttavasti työväestön keskuudessa" ja että hän ne kukistaa ja noin ... semmoista minä tarkoitan. Sanalla sanoen, että hän yleensä saa lehtensä perustetuksi, luuletko?

BORGSTRÖM (huokaisten): Ah, Niina. Nyt sanon sinulle jotakin, josta en aio missään, en missään tapauksessa perääntyä. Minä autan häntä. Minä annan hänelle rahani. Ja perustakoon hän lehtensä.

NIINA (innostuneena, onnellisena): Nanne!

BORGSTRÖM (murheellisena): Kuinka pohjaton onni kuvastuu sinun kasvoillasi! (Kääntyy poispäin).

NIINA (liikutettuna): Sinä rakas, rakas ihminen!

BORGSTRÖM (tarmokkaan ankarasti): Rakas?! Kumpi on sinulle rakas, hänkö vai minä? Kumpi?

NIINA: Sinä et ainakaan ole muuta kuin tyhmä. Etkö sinä ymmärrä, että jos hän onnistuu, niin minä olen vapaa — (huutavalla voitonriemulla): vapaa — vapaa! (Liikutettuna, hiljaa): Ja voin todella antautua — sinulle...

BORGSTRÖM (hämmästyksen ja onnen lyömänä): Niina!

NIINA (pidättäytyen antautumasta): Voi että ihmisen pitääkin olla niin heikko, ettei jaksa odottaa!

BORGSTRÖM: Kun tämän tiedän, odotan vaikka kaksikymmentä vuotta!

NIINA: En minä sinusta. Voihan olla, että ... että _minä_ olen heikko.

BORGSTRÖM: Niina! Hän onnistuu! Hän onnistuu! Hänestä on tuleva maansa profeetta!

NIINA: En todella ole sinua vielä kiittänyt suuresta uhrauksestasi. (Tahtoo kiittääkseen ottaa Borgströmiä kaulasta, mutta ei voi olla antautumatta rakkautensa valtaan): Nanne!

BORGSTRÖM (syleillen häntä): Niina, sinä olet minun!

NIINA: Sinun! Sinun!