Part 1
language: Finnish
SOINTULA
Kolminäytöksinen näytelmä
Kirj.
ARVID JÄRNEFELT
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1924.
HENKILÖT.
JOHANNES, yhteiskunnallinen uudistaja, puhuja. NIINA, hänen vaimonsa. JEAN BORGSTRÖM (Nanne), arkkitehti. KOMPA, asianajaja. JYRKI, entinen ylioppilas, Johanneksen aatetoveri. AILI, hänen vaimonsa. ALPERTI, tilallinen Pohjanmaalta. HUHTIALA, tilallinen Hämeestä. HYVÄRINEN, tilallinen Savosta. VÄINÖ, torpanpoika. EEVA, hänen morsiamensa. RISTO, työläinen. Vanhempia vaimoja: 1:nen, 2:nen, 3:s, 4:s, 5:s, 6:s. Poikia: 1:nen, 2:nen, 3:s. Tyttöjä: 1:nen, 2:nen, 3:s. PALYELUSPOIKA (1:sessä näytöksessä). JENNI, palvelustyttö (3:nnessa näytöksessä). Työmiehiä, vanhempia ja nuorempia vaimoja, tyttöjä, poikia, lapsia.
I näytös Suomessa. 11 " Amerikassa. III " Suomessa.
Tekijä pyytää seuraavan huomautuksen painattamista teatterien henkilöohjelmiin:
Sointula niminen siirtola on todellisuudessa ollut olemassa Pohjois-Amerikassa, Vancouverissa, Malcolm saarella tämän vuosisadan alussa. Näytelmässä esiintyvillä henkilöillä ei ole kuitenkaan tarkoitettu kuvata tuohon siirtolaan osaaottaneita henkilöitä, vaan ovat näytelmän kaikki henkilöluonteet vapaasti muovaeltuja taiteen tarkoituksissa.
_Arvid Järnefelt_.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Sali. Perällä, katsojasta käsin vähän vasemmalla puolella ovi avaraan eteiseen. Eteisen vasemmalla ovi, perällä ulko-ovi. Vasemmalla puolella salia, taaempana ovi, lännempänä uuni, jonka tulensija on avonainen, näiden välissä vanhanaikainen kaappi-kello, jonka heilurinkäynti on harva ja lyönti kumean matala. Oikealla taampana ovi, keskempänä flyygeli-piano. Ikkuna perällä. Tämän ja peräoven välillä korkea peililaite peililautoineen. Sisustus osottaa huomattavaa varallisuutta. Salin ovissa ja ikkunoissa kalliita verhoja, seinissä taidemaalauksia ja gobelinejä, nurkissa veistokuvia, permannolla paksuja mattoja, uhkeita valaistuslaitteita.
Väliverhon auetessa kaikki ovet ovat suljettuina.
ASIANAJAJA KOMPA perempänä, vähän oikealla, istuu kynä kädessä paperia ja mustepullo edessään satunnaisesti asetetun katteettoman pöydän ääressä. Hänen katseensa ja kynää pitelevä kätensä on kysyvästi suunnattuna Johannesta kohden.
JOHANNES (seisoo asianajajaan päin kääntyneenä etualalla vasemmalla): Ei, ei, luovun naimaosastani, jota en ole pesään tuonutkaan.
KOMPA (epäröi kirjoittaa): Mutta — (vähän kohottautuen): hyvä herrasväki, minun on vähän vaikea vieraananne tässä yksin istua. Ettekö suvaitsisi...
NIINA (seisoo etualalla oikealla): Valitettavasti en voi vaikeuksianne lieventää. (Osottaen Johanneksen puoleen): Mutta...
JOHANNES (asianajajalle): Olkaa hyvä.
KOMPA: Niinkuin suvaitsette. (Kirjoittaa vähän aikaa, sitten katselee papereitaan, tärkeästi): Olen sitte viime kerran paljon miettinyt käsillä olevaa avioerokysymystä, ja ovat muutamat kohdat siinä minulle yhä jääneet hämäriksi. Minun on senvuoksi pakko vaivata herrasväkeä vieläkin muutamilla kysymyksillä.
NIINA: Kysykää, herra asianajaja.
KOMPA: Arvoisa rouva, miksi ette voi suostua matkustamaan miehenne mukana?
NIINA: Minä en voi — minä rakastan taidetta, soitantoa, ystäviä, joiden kanssa voi puhua. Mutta hän tahtoo, että muuttaisimme jonnekin sinne — sinne — Hän tahtoo, että jäisin ikipäiviksi elämään noiden tuollaisten — noiden hänen moukkiensa seuraan. Semmoista en voi. En ikinä!
JOHANNES (asianajajalle): Näette itse, tiemme auttamattomasti haaraantuvat.
KOMPA (Niinan puoleen): Lainopin kannalta voi tähän sanoa vain: vaimo seuratkoon miestänsä.
NIINA: Vai niin se on lainopin kannalta. Entä järjen kannalta? Koko hänen suunnitelmansa on pelkkää tyhmyyttä! (Johanneksen liikahduksen johdosta): Niin, niin — minulla on puheenvuoro. Hän aikoo muuttaa maailman. Ah kuinka kaunista! Siirtola — paratiisi ihmisten keskellä. Mutta kun koko sinun ajatuksesi on alusta alkaen pelkkää tyh-myyt-tä, tyhmyyttä! Viedä satoja ihmisiä vieraaseen maahan, ruveta heidän johtajakseen, kun — kun —
KOMPA: Saanko kysyä, mitä "kun"?
NIINA: Kun ihminen ei osaa itseänsäkään johtaa. — Tyhmyyttä! — Sittenkin ehkä seuraisin miestäni, jos se todella olisi _hänen_ keksintönsä, mutta kun koko juttu on hänen _yllyttäjänsä_ keksimä. Älä keskeytä. Niin juuri, minä en ole velvollinen seuraamaan maailman ilettävimmän viettelijän tahtoa. Tuo mies on hänen jumalansa, mutta minä vihaan häntä. Tosin viisas kuin käärme, mutta käärme. Kyykäärme!
KOMPA: Minkä perusteella pidätte miehenne suunnitelmaa niin — niin järjettömänä?
NIINA: Herra jumala, ettekö _sitä_ ymmärrä! He tahtovat perustaa jonnekin maapallon taakse siirtolan, jossa — voi kuinka hullua — lapset kasvatetaan yhteisesti ja ei mikään ole kenenkään ja lapset riistetään äideiltänsä! Ja vielä: — eivät aio käyttää rahaa — aivan noin ilman mitään... Te olette oppinut lakimies. Sanokaa minulle suoraan, ettekö pidä sitä tyhmänä? No? — (Turhaan odotettuaan): Onko vaimo lain mukaan velvollinen suostumaan ilmi tyhmyyksiin? (Taas odotettuaan): Onko hän velvollinen uhraamaan elämänsä, kotinsa, onnensa, maansa, ystävänsä...? (Suuttuen omaan heltymiseensä): Vastatkaa!
KOMPA: Hm. Te unohdatte, arvoisa rouva, että on olemassa suuri, yhä kasvava valtiollinen puolue, jonka aatteet perimmältä tähtäävät juuri samoihin utukuviin, kommunismiin: yhteisyyteen kasvatuksessa, yhteisyyteen työssä, yhteisyyteen omaisuudessa.
NIINA: Jaha, sosialistit.
JOHANNES (asianajajalle): Me tahdomme olla tienraivaajina sosialisteille. Me tahdomme maailmalle osoittaa, että sopusointu ihmisten välillä ei ole enää mikään saavuttamaton utukuva, niinkuin lausuitte, vaan toteutettavissa oleva, reaalinen todellisuus. Emme voi jäädä kotimaahan. Meidän täytyy päästä täydellisesti eristetyiksi, kapitaalisesta yhteiskunnasta. Meidän täytyy päästä _kemiallisesti_ vapaiksi koko tästä räyhäävästä kilpailun ja sorron maailmasta. Me luomme _uuden_ yhteiskunnan keskuuteemme, kuvan siitä mitä Pyhä Luonto on ihmisillään oikeastaan tarkoittanut. Ja kerran ihmiset tarttuvat siihen kuin haaksirikkoiset pelastusvyöhön. Meidän on vain näytettävä maailmalle sellaisen yhteiskunnan mahdollisuus. Ajatella ja lukea eivät kaikki osaa, mutta kuvia jokainen ymmärtää. Meidän on näytettävä ihmisille kuva — tie uuteen sopusointuun, uuteen harmoniaan, uuteen yhtymykseen.
NIINA: Tä-tä-tä-tä-tä-tä... Ja uusi yhtyminen aloitetaan — erolla!
JOHANNES (kadottaa hetkeksi varmuutensa, sillä ajatus on hänelle uusi, sitten löytää vastauksen): Ellet tahdo eroa, _seuraa_ meitä!
NIINA: En ikinä! Seikkailuihin ei yksikään laki voi aviovaimoa pakottaa.
JOHANNES: Siis eroamme.
NIINA (asianajajalle): Turhaan siinä kirjoittelette, herra asianajaja. Minä en _anna_ eroa.
JOHANNES: Silloin minä _otan_ eron.
NIINA: Sinä et ota!
JOHANNES: Otan!
KOMPA: Rauhoittukaa, ystäväni, molemmat. (Hymähtäen): Lakiasioissa _asiallisuus_ on ainoa. Tunteet hetkeksi nurkkaan.
JOHANNES ja NIINA, jotka kiivastuksissaan olivat lähestyneet toisiaan, etenevät jälleen entisille paikoilleen.
KOMPA (olkaansa kohauttaen): Mikäli voin päättää on tässä tapauksessa eroasia ajettava yksipuolisena. Silloin ei ylimalkaan riitaisuus aviopuolisojen kesken ole riittävä eronaihe.
NIINA: Emme ole ennen näin riidelleet. Mutta nyt ei mene päivääkään... Ja vain tämän tyhmyyden tähden. Miehelläni on kyllä ennenkin ollut mielessä kaikellaisia aatteita ja maailmanparannuksia, hän on melkein sosialisti, emmekä sittenkään ole riidelleet. Mutta nyt tulee tuo inhoittava viettelijä ja nyt he tahtovat ryhtyä muka toteuttamaan — ajatelkaa, todella toteuttamaan sitä — mikä se nyt on? — sitä "sopusointuansa" ja ovat keränneet ympärilleen satoja raukkoja ja aikovat tilata jo laivojakin...
KOMPA: Malttakaahan, arvoisa rouva. Asianajajana minun pitää kysyä teiltä, onko tuo riitaisuus mahdollisesti kehittynyt joskus niin pitkälle, että olisi puhjennut — kuinka sanoisin — ilmeisiin, todistettaviin — minun on vähän vaikea ... — sanokaamme väkivaltaisuuksiin?
NIINA: Että olisimme "tapelleet", tarkoitatte. Se on, että siis minä olisin yrittänyt esimerkiksi repiä silmät hänen päästään. Niin, Johannes, kuinkahan sen asianlaita lienee. Silloin ehkä todella voisit _ottaa_ eron.
JOHANNES (asianajajalle): En ymmärrä tarkoitustanne.
NIINA (asianajajalle): Juuri ennenkuin astuitte tähän huoneeseen... Mutta minun täytyy kertoa teille, että hän aikoo pitää täällä, tässä salissa tänään kello viisi kokouksen, johon on kutsunut tuon idiootin kaikkine inhoittavine seuralaisineen...
KOMPA: katsoo taskukelloaan ja vertaa seinäkelloon.
NIINA: Puoli viisi... Minä en sitä salli.
JOHANNES: Se kokous kuitenkin pidetään.
NIINA: Se mies ei astu tuon kynnyksen yli!
JOHANNES: Puolen tunnin kuluttua.
NIINA: Ei ikinä!
KOMPA: Mutta malttakaahan, hyvä herrasväki. Siis "juuri ennen tänne tuloani", kuten sanoitte, — sattuiko välillänne jotakin — väkivaltaisuutta?
NIINA: Sattui.
KOMPA (valmistuu kirjalliseen muistiinpanoon): Jaha, jaha.
NIINA (Johannekselle): No, kerrohan.
JOHANNES: vaikenee.
NIINA: Ainakaan en _minä_ ryhtynyt sinua työntämään ulos tästä huoneesta tuonne toiseen.
KOMPA (heittää toivottomana kynän kädestään): Tjah. — Ei, arvoisa herrasväki. (Johannekselle): Ei siis edes mitään väkivaltaisuuksia. Täytyy siis löytää jotakin muuta, mihin perustaa yksipuolinen avioerohakemus.
NIINA: Varmasti jotakin muuta.
KOMPA: Asia, johon nyt aion koskettaa, on kuitenkin äärimmäisen arkaluontoista laatua, joten en tiedä, uskaltaako siihen luvattanne kajota.
NIINA: Leikkauksenalaisen ei auta hävetä. Olkaa niin hyvä.
KOMPA: Ei teillä, arvoisa herra, ole esitettävänä eroon nähden jotakin aihetta tyytymättömyyteen, joka koskisi suorastaan — aviollisia suhteitanne, yhdyselämäänne?
JOHANNES: On.
NIINA: hätkähtää rajusti.
JOHANNES: Se juuri onkin erohakemukseni pääaihe. Suunnitelmani ei ole suinkaan pelkkää korupuhetta, ei seikkailuhalua eikä — vielä vähemmän — minkään yllyttäjän vaikutusta, niinkuin tässä on yritetty leimata. Aatetoverini on vain terävä, käytännöllinen kyky. Hän järjestää minkä minä suunnittelen. Hänen apunsa on minulle oleellisesta merkityksestä, hänen alituinen seuransa on minulle välttämätön.
NIINA: on kivahtamaisillaan jotakin sanomaan.
JOHANNES: Puheenvuoro on minun.
NIINA: menee mielenosoituksellisesti istumaan sohvalle, oikealle, ja on lukevinaan sanomalehteä.
JOHANNES: Terävällä järjellään hän tukee ja kannattaa minua, missä tukea ja kannatusta tarvitsen, olkoonpa, että joskus myös hillitsee aatteitteni lentoa. Mutta itse aate on minun, se on tässä sielussa syntynyt, se on vuosikausien kuluessa kehittynyt ja nyt vihdoin kypsynyt, se on ajatuksieni ajatus, se on vereni sykintä, se on minun elämäni. Ja sen nimessä minä tahdon olla vapaa kaikesta mikä sitoo minua, kaikesta mikä pyrkii kytkemään ajatuksiani, kaikesta mikä on omansa lamauttamaan tarmoani ja jäytämään henkeni voimaa.
NIINA: Että sinä olet suuri puhuja, sen olen aina tiennyt.
JOHANNES: Sen nimessä, sanon minä, tahdon olla vapaa myös sukupuolielämästä, ja ennen kaikkea juuri siitä.
NIINA (mielenkiinnolla): Tuon olisit voinut selittää myös joskus _minulle_!
JOHANNES: Sukupuolinen intohimo on käynyt minulle ristiriitaiseksi aatteeni kanssa. En ole sen tarpeessa, se on minulle olematonta, ja velvollisuutena — vastenmielistä.
NIINA: Mutta olenko minä sanallakaan koskaan ilmaissut tyytymättömyyttä sinun pidättyväisyyteesi?
JOHANNES: "Pidättyväisyyteeni"! — Se on ainiaaksi! Elän aatteelleni ja päätökseni on olla vapaa ikipäiviksi. Horjumaton, peruuttamaton päätökseni!
KOMPA: Lain kannalta katsoen moinen aviosuhteiden auttamaton rikkoutuminen on kylläkin riittävä eron aihe.
NIINA (levottomana): Ah, te aiotte kietoa minut verkkoihinne, näen sen. Minun täytyy saada apua. (Menee perälle, viskaa oikeanpuoleisen oven auki): Nanne, tule tänne!
JEAN BORGSTRÖM näyttäytyy ovessa, pysähtyy epäröiden kynnykselle.
NIINA (mennen paikalleen): Tule, tule vain.
BORGSTRÖM lähestyy Niinaa.
NIINA: Kuule, Nanne, ne aikovat nyt selittää...
BORGSTRÖM (rauhoittavasti, sydämellisesti): Niina! Rauhoitu, Niina. Olen kuullut joka sanan, ei tarvita selityksiä. (Katsoo ympärilleen): Mutta esitähän toki.
NIINA (asianajajalle): Arkkitehti Jean Borgström. (Borgströmin puoleen): Asianajaja, varatuomari... (Ei muista nimeä): Suokaa anteeksi.
KOMPA: Kompa. (Käteltyään Borgströmiä): Olen täällä asianajajan toimessa, ja luvalla sanoen — on hiukan epäoleellista kutsua asianajaja asianajajan eteen. Vaan jos suvaitsette, mielelläni suon paikkani teille. (Väistyen Johanneksen puolelle): Jompikumpi.
NIINA: Hän on talon ystävä ja tietää kaikki. Hän selittää teille minun puolestani. (Kuiskuttelee kiihkeästi Borgströmin kanssa, pyytää rukoillen ja suudellen).
KOMPA (lähestyy Johannesta): Hm?
BORGSTRÖM: Minulle on yhdentekevää. Hän ei ole lakimies.
KOMPA (hiljaa): Ei noilla kahdella ole keskenään mitään?
JOHANNES (pudistaa päätänsä): En luule.
KOMPA: Vahinko. Lykkäämmekö toistaiseksi?
JOHANNES: Ratkaisun täytyy tapahtua ennen viittä. Olkaa hyvä, jatkakaa.
KOMPA (istuu jälleen pöytänsä ääreen): Niinkuin äsken sanoin, kieltäytyminen aviovelvollisuuksien täyttämisestä on lain kannalta kylläkin riittävä eron aihe.
NIINA (levottomana Borgströmille): Nanne, puhu!
BORGSTRÖM: Rauhoitu toki, eihän tässä ole mitään hätää. (Asianajajalle): Olette tietenkin oikeassa. Jos arvoisa rouva haluaisi miehensä aviollisen kieltäytymisen perusteella hakea yksipuolista eroa, hän varmaan sen saisi, vaikkapa vastoin miehensä tahtoa. Mutta en voi käsittää, miten hänen miehensä _oman_ kieltäytymisensä perusteella voisi vastoin vaimonsa tahtoa _saada_ eroa?
NIINA: Juuri niin, Nanne, juuri niin! Bravo!
KOMPA: Ette suinkaan te, herra... (Ei ole muistavinaan nimeä): herra asianajaja, voine kuvitella, että kukaan aviovaimo olisi suostuvainen avioelämään ilman avioelämää?
BORGSTRÖM: Juuri sitä tässä tapauksessa kuvittelen.
KOMPA: Arvoisa rouva, vastatkaa itse puolestanne: oletteko todellakin tyytyväinen sellaiseen tulevaisuuden perspektiiviin?
NIINA: Aivan.
KOMPA (paiskaa toivottomana paperisalkkunsa kiinni).
JOHANNES (melkein rajun kiihoittuneesti): Siinä tapauksessa on kysymys vain joistakin kurjista osakkeista, joita pelkäät kadottavasi. Rahat saat pitää kaikkineen, niinkuin jo sanoin. Minä en _osta_ vapauttani! (Asianajajalle): Luovun naimaosastani. Kirjoittakaa eroehtoihin.
KOMPA (kirjoittaa ahkeraan seuraavan kuluessa)
NIINA (rauhallisesti ja arvokkaasti): En ymmärrä miksi epäilet minussa noin alhaisia vaikuttimia, jos _minäkin_ suostun pidättyväisyyteen. Päinvastoin kunnioitan sinua voimasi johdosta, ja pidän sinusta tällaisena enemmän kuin hillittömyytesi aikana. Usko minua, se on vain tuo sinun "aatteesi". (Taas kiihtyen): En voi pakottaa itseäni ottamaan osaa ilmi järjettömyyteen, älä sano mitään, se _on_ järjetöntä! Se on henkistä lyhytnäköisyyttä! Se on hölläpäisyyttä!
BORGSTRÖM: Niina!
NIINA (Borgströmille): Itse olet sanonut, että ihmisellä joskus aivot pehmenevät! (Johannekselle): Se on idioottimaista, mahdotonta, tyhmää, tyhmää, tyhmää!
KOMPA (ottaa salkkunsa ja nousee).
PALVELUSPOIKA (virkapuvussa, koputuksen jälkeen sisälle peräovitse): Muuan herra ilman käymäkorttia.
NIINA: Nimeltä?
PALVELUSPOIKA: Herra Jyrki.
NIINA: Sano herra Jyrkille, ettei hän voi tulla vastaanotetuksi.
JOHANNES: Pyydä herra Jyrki astumaan sisälle.
PALVELUSPOIKA poistuu.
NIINA: Se mies ei astu tämän kynnyksen yli.
JOHANNES menee peräovelle, aukaisee sen.
JYRKI kynnyksen tuolla puolen, katselee epävarmana outoa ympäristöä.
KOMPA ja BORGSTRÖM kääntyvät tulijaan päin.
NIINA (ottaa nopeasti revolverin pöytälaatikosta, Jyrkille): Pysähtykää. En ota täällä vastaan.
JOHANNES: Käy sisälle.
NIINA (ojentaa revolverin Jyrkiä kohti): Ette astu kynnyksen yli!
BORGSTRÖM (käy Niinan käteen): Niina! Niina, mitä sinä teet!
NIINA: Heitä hänet ulos! Se mies ei saa tulla tänne, ei saa, ei saa! (Borgströmin pakottamana kaatuu voimattomana sohvalle, purskahtaen hysteeriseen itkuun. Revolveri jää Borgströmin käteen).
KOMPA (Johannekselle): Hetkinen vain ja asiamme on onnellisesti ratkaistuna. (Jyrkille, joka aikoo peräytyä pois): Ei, ei, jääkää tänne, hetkinen vain. (Istuu jälleen pöydän ääreen, valitsee salkustaan asiapaperin): Me olemme teidän kanssanne kaksi jäävitöntä todistajaa siihen, että riitaisuudet näiden aviopuolisojen kesken ovat todella — ainakin arvoisan rouvan puolelta — johtaneet ilmi väkivaltaisuuksiin.
NIINA: kavahtaa pystyyn.
KOMPA (Jyrkille): Te näitte, että rouva ojensi revolverin miestänsä kohden?
JYRKI: Jotakin sellaistahan tässä tapahtui.
BORGSTRÖM: Revolveri ojennettiin _tulijaa_ kohden. Minäkin olen jäävitön todistaja.
KOMPA: Teidän jäävittömyydestänne ei ole toistaiseksi takeita. Te suutelitte.
NIINA (huutaa): Minä aioin ampua _tuota miestä_.
KOMPA: Te aioitte ampua...? (Borgströmille): Näyttäkää minulle revolveri. (Ottaa revolverin Borgströmin kädestä, aukaisee lukon, vie Jyrkin nähtäväksi): Mitä _tästä_ sanotte?
JYRKI (hymähtäen): Täydet panokset.
JOHANNES: Revolveri on minun.
KOMPA (tekee Johanekselle vaikenemisen merkkejä. Jyrkille): Älkää unohtako: "Minä aioin ampua tuon miehen."
BORGSTRÖM: "Tuota miestä".
KOMPA: Partitiivi tai akkusatiivi, se on yhdentekevää. Hyvä vain että tekin muistatte. (Tekeytyvän sovinnollisesti): Mutta enhän minäkään tahdo olla kova naisväelle. Allekirjoittakaa, arvoisa rouva, tämä asiapaperi, se on _molemminpuolinen_ avioerohakemus — (tarjoaa paperia Niinalle): — ja me tahdomme unohtaa välikohtauksen.
BORGSTRÖM (Niinalle): Nyt sinun on allekirjoittaminen, Niina.
NIINA: Mitä sinä sanot? Oletko sinäkin minua vastaan!
BORGSTRÖM: Olet menettänyt, Niina rukka. Hän uhkaa ilmiannolla murhayrityksestä.
NIINA katsoo kauhistuen ympärillensä, käy käsin päähänsä.
JYRKI: Tässä asiapaperi, tässä muste, tässä kynä. Me emme toki ole niin julmia.
NIINA (Johannekselle): Se ei koskaan voi olla _sinun_ tarkoituksesi.
JOHANNES: Olen jättänyt kaikki asianajajani haltuun.
NIINA (hetken kuluttua, verkalleen, toivottomasti, ratkaisevasti): Vai niin! (Menee hitaasti pöydän ääreen, kastaa kynän, mutta käsi vapisee ja hän ojentaa toisen kätensä Borgströmille, sitten allekirjoittaa paperin. Kynä putoaa hänen kädestään).
KOMPA (nostaa kynän): Ja vielä tämä avonainen valtakirja.
NIINA (allekirjoittaa. Johannekselle): Hyvästi, Johannes! (poistuu Borgströmin tukemana oikealle).
KOMPA: painaa imukepaineen asiakirjaa vastaan, jonka pistää salkkuunsa.
Seinäkello lyö viisi.
KOMPA (katsoo taskukelloaan, tulee Johannesta kohden ja sanoo matalalla äänellä, voitokkaana): Kello on viisi.
JOHANNES (herää masentuneesta lamauksestaan, valmiina tekemään mitä pyydetään).
KOMPA: Ei, ei, en tahdo enää kokoustanne viivyttää. Voitte allekirjoittaa toisten, samalla todistamme nimikirjoitukset. (Jyrkin puoleen): Minun on kunnia... (Kättelee Jyrkiä, sitten Johannesta, ja poistuu peräovitse).
JYRKI: Aika nokkela juristi! Tällaista tulosta en osannut odottaakaan.
JOHANNES: Se oli inhoittavaa! (Istuutuu raskaasti huokaisten sohvaan vasemmalle).
JYRKI (aikoo aukaista peräoven): Jotkut heistä ovat jo saapuneetkin.
JOHANNES: Odota hetkinen.
JYRKI: Tänään olen vastaanottanut matkarahat yhteiseen kassaan. Meillä on hyviä uutisia, uusia tulokkaita, yksi perheetön Pohjanmaalta, toinen Hämeestä, lapseton hänkin, kolmas Savon ukkoja, vaimo kakaroineen jää toistaiseksi. (Kun Johannes ei yhäkään ala virkistyä): Ovat myyneet maansa ja kontunsa. Lupaavat luovuttaa yhteiseen asiaan joka pennin. Mitäs sanot? — Mikä sinua painostaa? Olethan vihdoin viimeinkin vapaa!
JOHANNES: Olen vapaa, ilman tätä inhoittavaa kohtausta tuskin olisinkaan. Niina sanoi äsken sanan, joka iski minuun syvälle. Putosin maahan kuin lennosta ammuttuna.
Peräovea raotetaan. Näkyy joukko henkilöitä tuloa tekemässä.
JYRKI: Odottakaa.
Ovi sulkeutuu.
JYRKI: Jos sinua nukuttaa, heittäydy tuohon hetkeksi. Meillä on aikaa odottaa.
JOHANNES (huokaa): Jospa minun sittenkin olisi pitänyt koettaa suostuttaa häntä!
JYRKI: Lähtemään mukaan?
JOHANNES: Millaiseksi ajattelet elämämme silloin muodostuneen?
JYRKI: Oletko järjiltäsi? Hän _vihaa_ meitä!
JOHANNES: Olisi ehkä oppinut rakastamaan.
JYRKI (asiaankäyvällä, tarmokkaan ankaralla äänensävyllä): Mitä hän siis sanoi sinulle?
JOHANNES: Hän oli tavallaan oikeassa. Minä muka tahdon yhdistää ihmiset uuteen sopusointuun, mutta alotan aatteeni rikkomalla välit, eroamalla, epäsoinnulla.
JYRKI: Kuuleppas, onko sinulla tupakkia?
JOHANNES (hajamielisesti): Tuolla. Tuolla.
JYRKI (peräoven luona olevan peililaudan ääressä): Oikein. Nämä ovat niitä turkkilaisia. (Sytyttää kiirehtimättä, vetää syviä rintasavuja, sitten istuu Johanneksen läheisyyteen tuolinselkä edessään, sanoo teennäisen hillitysti): Hän olisi voinut antaa sinulle vielä paljon _ankarampia_ nuhteita — noin omantunnon asioissa. Sillä eroathan sinä koko tästä maastakin, niinkuin hänestä. (Hetken odotettuaan vaikutusta): Rikothan sinä välisi perin juurin koko tämän kapitalistisen yhteiskunnankin kanssa, joka viheltää sinun aatteillesi.
JOHANNES: Perinjuurin, perinjuurin!
JYRKI Niinkuin hänkin viheltää.
JOHANNES (hymähtäen): Viheltääpä todellakin!
JYRKI: Parjaa, vihaa, inhoo sinun aatettasi, joka kuitenkin on sinulle enemmän kuin sinä itse.
JOHANNES: Olet oikeassa. Minä ja aatteeni olemme yhtä.
JYRKI: Mutta istuupa sinussa sittenkin vielä hitunen vanhan maailman hapatusta.
JOHANNES koettaa huokaista pois tunnelmansa.
JYRKI: Tämä kokous on tärkeistä tärkein. Nyt ratkaistaan kaikki. Valtamerilaiva on tilattu.
JOHANNES: Minä tiedän, minä tiedän.
JYRKI: Kajahuta siis ilmoille paras puheesi!
JOHANNES: Oh, pitääkö minun vielä puhuakin! Tiedäthän, etten voi teeskennellä innostusta.
JYRKI: Juo siis jotakin. Useat näkevät sinut ensi kerran. Kevättä, päivänpaistetta, reippautta, toivoa, uskallusta, elämänhehkua on sinun nyt lähdön edellä heihin puhallettava. Enhän minä sellaiseen pysty! (Menee aukaisemaan peräovea): Mutta se on tällä hetkellä välttämätöntä. Välttämätöntä!
JOHANNES nousee, kääntyy poispäin, siirtyy etualalle.
JYRKI (avaa oven): Käykää sisälle, käykää sisälle.
Joukko tietopuolisesti sivistyneempää työ- ja talonpoikaisväkeä miehiä ja naisia, nuoria ja vanhempia, myös joitakuita lapsia astuu sisään hitaasti, malttamatta aluksi tarkastella salin kattoa, seiniä ja kalustoa.
JYRKI: Sisään, sisään vain rohkeasti! (Uusille tulokkaille): Terve Alperti, Huhtiala, terve Hyvärinen. Tuossa se on meidän johtajamme.
JOHANNES: Terve tuloa, veljet ja sisaret. Istukaa. Olkaa kuin kotonanne täällä. (Kättelee jokaista, koettaen puhutella kaikkia).
JYRKI: Niin, olemmehan kuin samaa perhettä kaikki. Istukaa, istukaa. Ja Leena on tullut oikein matkakimsuineen. Tänne, tänne, noin, noin. (Kokoo avuliaasti vieraiden kamsut ja nyytit läjään peräseinää vastaan, siirtelee pöydät ja tuolit keskeltä huonetta syrjemmäs).
1:NEN VAIMO: No eikös sitä lähtöä tehäkin?
JYRKI: Lähtöä, lähtöä, kuinkas muuten. Valtamerilaiva jo tilattuna.
USEAT JOUKOSTA: Valtamerilaiva!
JYRKI (vetää kartan povitaskustaan kesken muita puuhiaan): Tässä kartta. Näin mennään. Tästä tuonne. Sitten 22 päivänä valtamerilaivalla Liverpuulista, tuosta kohden. (Antaa kartan käsistään ja jatkaa järjestelyä).
ENIMMÄT JOUKOSTA kokoontuvat kartan ympärille, kurotellen paitansa. Syntyy puheen sorina, jossa kuuluu tiheään sanat: "valtamerilaiva", "22 päivänä", paitsi muuta matkaan kuuluvaa.
JYRKI (kun Johannes on kättelyssään pysähtynyt uusien tulokkaiden kohdalle): Siinä uudet veljemme: Alperti Pohjanmaalta, Huhtiala Hämeestä, Hyvärinen Savosta.
HYVÄRINEN (Johannekselle): Teitäkö ei myö jo tunnettais. Oho! On niitä teiän kirjotuksianne tok' lehistä luettu. Ja minä ne ossoon ulkoo. Paljon ois meiän seuvuilta tulijoita, kunhan saanevat ensin asiansa selviksi...
JYRKI: No jokos se Hyvärinen on saanut talonsa kaupaksi?
HYVÄRINEN: Eihän myö vielä. Se kun tuota... Mutta saaneehan asiamies jälempänä toimittaa ja vaimo sitte tuopi rahat tullessaan.
JOHANNES: Oikein ajateltu, Hyvärinen. Ensin nähdään, mitä hommastamme syntyy, sitten...