Part 4

ADULLA (kohottaa huntunsa). Nyt olemme perillä. Tämä on mylly.

DELILA. Onko kaikki niinkuin olla pitää?

ADULLA. On. He ovat jo viedyt.

DELILA (kohottaa varovasti huntuaan, katselee). Ah! Kamala no tämä paikka! -- Tuollako he nyt ovat?

ADULLA. Siellä. Se on vankihuone.

DELILA. Kamala on tämä paikka! (Levottomasti). Ja tien varrella on tämä...

ADULLA. Täällä olen minä vartioitseva, ruhtinattareni. Ei voi kenkään lähetä minun tietämättäni.

DELILA. Miksi minun pitää liikkua niinkuin varkaan! -- (Käy levottomaksi). Tuostako hän tulee?

ADULLA. Siitä.

DELILA. Ah, se pelottava lähenee. (Äänettömyys. Päättävästi.) Käy toimeen.

ADULLA. Salli minun, ruhtinattareni, vielä kerran sanoa: alentavaa on tämä sinulle. Maasta maahan on maineesi lentänyt ja sytyttänyt ruhtinasten sydämet. Egyptin kuninkaan sanansaattajat jo odottavat liittääkseen sinut helmeksi Niilin kruunuun. Ja päivä päivältä on yhä uusia tuleva, Filistean ihmettä ihailemaan ja valtakuntia hänen jalkainsa juureen laskemaan.

DELILA. Sinä et ymmärrä, sinä et ymmärrä! Mitä teen minä Egyptissä, tai Lyykiassa, tai Babyloniassa, tai --? Yhtenä sadoista kuninkaallisista vaimoista? Sitäkö varten minä synnyin...?

ADULLA. Mutta, ruhtinattareni --

DELILA. Älä kiusaa minua! Ensin minun täytyy _häntä_ tavata. -- Mene! (Adulla menee vankilaan. Itsekseen.) Minä aavistan hirmuisia, ratkaisemattomia asioita... He puhuvat kruunuista ja valtakunnista! Mitä teen minä kruunuilla ... minä, joka en tiedä mikä olen ... mitä olen tehnyt ... mitä tulee tehdä...

PÄÄMIES (tullen Adullan kanssa). Onpa tänään merkillinen naistulva --

DELILA (siirtää alaslaskemaansa huntua). Haluan puhua Simsonin kanssa!

PÄÄMIES. Jaa jaa, halua kyllä saattaa olla, mutta --

DELILA. Haluan puhua Simsonin kanssa! Kahden kesken. Saata vanki tänne!

PÄÄMIES (kumartaa maahan saakka). Delila ruhtinatarko?! Anna palvelijallesi anteeksi... Ei ilmottanut hän minulle mitään. -- Silmänräpäyksessä olen saattava vangin minun ruhtinattareni eteen!

(Menee. Adulla siirtyy etualalle tietä vartioimaan.)

DELILA (Nojautuu erään kiven vääntötankoa vasten, hänet valtaa suuri levottomuus. Päämies tuo Simsonin. Kun Delila kuulee hänen kahleittensa kalinan, niin hän peräytyy ja seisoo hetken neuvottomana. Viittaa sitten päämiehen luoksensa.) Jätä hänet! -- Mene! -- Mene!

(Katselee kauhistuneena Simsonin muuttunutta muotoa ja hänen polttoarpisten silmäinsä avutonta kaameutta, ja hänen sydämensä alkaa kuohua.)

Mitä ovatkaan he hänelle tehneet! (Katselee häntä). Nyt vasta minä tekoni ymmärrän... Miehen, miehen ovat he runnelleet -- sen miehen -- --

(Kääntyy väristen poispäin. Äänettömyys.)

SIMSON (hapuilee avuttomasti käsillään). Mikä täällä suhisee? -- Miksi toivat minut tänne?

DELILA (rientää päättävästi kohti, mutta pysähtyy vavistuksen valtaamana. Hetken päästä tuskaa ja hellyyttä värähtävällä äänellä). Simson!

SIMSON (peräytyy). Mikä ääni...?

DELILA. Älä väisty minua, Simson! Armoa rukoillen tulen sinun tykösi...

SIMSON. Ääni! Älä lähesty, ääni! (Haparoiden). Missä on ovi?

DELILA. Älä pakene minua, Simson! Kaksi kuukautta minä olen itse paennut itseäni. Kaksi kuukautta on se, mikä sinä yönä tapahtui, ollut kuin kauhea uni. -- Kuule! En tahtonut minä --

SIMSON. Enkö saa minä haudassanikaan rauhaa? (Kohottaa hurjistuneena kahleiset kätensä). Pois -- pois, taikka!

DELILA. Niin -- lyö -- murskaa -- tallaa jalkojesi alle -- mutta älä pakene!

SIMSON. Murskaa?! (Hän rupeaa vapisemaan ja hänen kätensä putoavat vitjoineen voimattomina alas. Katkerasti.) Murskaa ... murskaa!

DELILA. Ah Simson, Simson!

SIMSON (hurjasti). Kirottu olkoon nainen --

DELILA. Simson!

SIMSON. Ellei hän olisi portto syntymästään, niin hän ymmärtäisi edes hävetä! -- Murskaa, murskaa, murskaa ha ha ha!

DELILA. Pahoin tein minä, Simson. Vaan en ymmärtänyt minä silloin --

SIMSON. Ymmärtänyt!

DELILA. -- Yötä ja päivää rukoilivat minun kansani papit ja ylimäiset minua, ja minua itseäni houkutti sinun voimasi salaperäinen ihme. En tahtonut minä sinua kavaltaa. Ainoastaan sinun ihmeesi tahdoin minä tietooni, mutta -- oi Simson -- sydämessäni minä rakastin sinua!

SIMSON (polkee raivoisana jalkaansa). Rakastin! Iankaikkinen valhe on nainen! Rakastin! Eikö hän sitä sanaa opi jo äitinsä kohdussa? Eikö hän jo imeväisestä pyörittele silmiänsä, ja itke, ja naura, ja hymyile, ja huokaile? Mutta sydämessänsä hän _vihaa_ miestä! -- Halveksin! Halveksin! Halveksin!

DELILA. Totta puhut sinä, Simson. Ja väärin, väärin puhut sinä Simson! -- Katso... Ei, et ymmärrä sinä minua kuitenkaan, vaikka kuinka selittäisin... En tahtonut minä sinun tuomiotasi -- en silmiesi valoa -- vasta tänään minä --

SIMSON (hurjana). Niin! Vasta _tänään_ nainen havahtuu! Vasta rauniot edessänsä hän sopertelee: en minä mitään pahaa tarkottanut! -- Halveksin! Iankaikkisesti halveksin! --

(Pitkä äänettömyys.)

DELILA. Totta puhut sinä Simson... Ja väärin, väärin puhut sinä Simson ... iankaikkisesti väärin! Kokematon olin minä, kun minä sinut näin, ja pettäjän tehtävä annettiin minulle. Oi, raskaan rikoksen tein minä tietämättäni, tahtomattani. Mutta -- kuule Simson -- minä tahdon myöskin rikokseni sovittaa!

SIMSON (ivaten). Kyynelillä?! -- Turhaan vuotavat ne sovitusvirrat -- minä olen sokea!

(Kääntyy katkerana poispäin.)

DELILA (säihkyen). Mutta minä olen näkevä! -- (Lähenee). Simson! Silmiesi valon riisti minun tekoni -- tästä päivästä elämäni loppuun minä tahdon olla sinun silmäsi! Kättesi voiman riisti se; mutta minä, nuori ja väkevä, olen oleva sinun kätesi! Vankilaan syöksi se sinut; mutta, kuule, vielä tänä yönä minä olen sinut täältä tempaava! (Lankeaa maahan hänen eteensä). Simson! Unhota mitä minä olen rikkonut. Sillä minä olen sinua rakastanut, ja sen yön jälkeen on minun rakkauteni sinuun muuttunut tuleksi, jota ei mikään voi sammuttaa!

SIMSON (kamalan vihan kuohuttamana). Sinä yönä sinä teit naisesta porton minun silmissäni, ja rakkaudesta myrkyn, jonka nimi on petos! Sinä yönä sinä revit minun sydämeeni haavan, jota ei itse Jehovan kämmen voisi sulkea siihen saakka, kunnes se vuotaa viimeisen pisaransa!

DELILA. Totta: ei Jehova, ei ihmiset, ei jumalat, ainoastaan minun rakkauteni tuli! (Rukoillen). Kaikki hylkään minä: hovin, ruhtinaat ja kuninkaat, kansani ja jumalani -- ainoastaan pakene minun kanssani. Kuule Simson! Kaikki olen minä ajatellut. Minulla on huvimaja kaukana Seetrivuorilla, salainen huvimaja lammaslaumoinensa, josta ei kukaan tiedä. Minulla on satuloidut ratsut, jotka levottomina odottavat. Tule! Ennenkuin aamu sarastaa, me olemme siellä, ja minä olen sinun orjattaresi elämäni loppuun saakka!

SIMSON. En!

DELILA. Ah Simson, kuinka sinä olet kova! -- Kuule minua! Minulla on kalamaja kaukana meren saarella, jonne ei yhdenkään pyyntömiehen venhe eksy, ihana maja, tuulilta ja myrskyiltä suojattu. Kaikki olen minä valmistanut ja minun orjani odottavat meitä venheessä. Tule, eikä ole Filistean tai Israelin korva meistä sen enempää kuuleva!

SIMSON. En!

DELILA (yhä kiihkeämmin rukoillen). Sinun täytyy, Simson! Minä en voi elää ilman sinua, etkä sinä ilman minua! Sinä yönä meidän kohtalomme juoksivat yhteen niinkuin kahden vuorivirran vedet syöksyvät toisiinsa eikä taida kenkään niitä erottaa. -- Kuule! Paetkaamme meren yli. Kuule minua! Satamassa on haaksi valmiina, ja jokainen haaksimies odottaa paikallansa. Sinä hetkenä, jolloin meidän jalkamme siihen astuvat, nousevat airot ja purjeet kohoavat, eikä ole yksikään Filistean haaksi meitä saavuttava! -- Lähtekäämme!

SIMSON. En! Iankaikkisesti sovittamaton on rakkauden petos!

DELILA (tarttuu hänen vaatteisiinsa). Ei! Minä sovitan! Minä tahdon sovittaa! Minä tahdon rakastaa -- vapaasti -- vilpittömästi --

SIMSON (riuhtoo itseään irti). Älä koske minuun!

DELILA (tarttuu yhä lujemmin). En päästä! -- Minä tahdon sinut! Sinä olet minun! -- Kuuletko: elämässä ja kuolemassa!

SIMSON (Työntää hänet rajusti lattialle kahleitten kalistessa). Kirottu! Iankaikkisesti kirottu! (Peräytyy raivona, jyskyttäen päätään seinään). Ovi! Ovi! Pois! Pois! Ovi! Ovi! Ovi!

(Lyyhistyy seinäviereen.)

VANKILAN PÄÄMIES (tulee kiireisesti ja vie Simsonin pois, katsoen pitkään Delilaa, joka on noussut ja seisoo kuin kivipatsaaksi jähmettyneenä. Pitkä äänettömyys.)

ADULLA (rientää Delilan luo). Ruhtinatar!

DELILA (seisoo yhä jähmettyneenä).

ADULLA (osanottavan pelokkaasti) Ah ruhtinatar, ruhtinatar! (Katselee hetkisen, sitten hätäisesti). Ruhtinatar! Kaukana tiellä näkyy tulijoita, puvusta päättäen hovin palvelijoita.

DELILA (häntä kuulematta viittaa torjuen kädellään. Adulla rientää tielle. Delila horjuu etualalle, nojautuen erään kiven tankoa vasten kuoleman kalpeana. Vaipuu hetkisen päästä suulleen kivelle.)

... Onko hänen sielussaan joku kuilu, jota minä en ymmärrä ... joku hirmuinen ... sovittamaton ... anteeksiantamaton...?

(Pitkä äänettömyys.)

... Onko minun sielussani joku kuilu, jota hän ei ymmärrä ... jota minä en itsekään ymmärrä...?

(Äänettömyys.)

... Petos...! Eikö minun rakkauteni ole enemmän kuin tuhannen petosta...?

(Äänettömyys.)

... Ja kuitenkin...

(Pitkä äänettömyys.)

... Te Filistean papit! Te Filistean ylimäiset!

(Äänettömyys.)

... Minun sielussani itää suuret, hirmuiset ajatukset...

ADULLA. Ruhtinatar! (Delila ei kuule. Adulla rientää hänen luokseen ja koskettaa häntä)- Ruhtinatar, ruhtinatar! He tulevat tänne päin. Mennään!

DELILA (yhä eteensä tuijottaen). Tulkoot!

ADULLA (levottomana). Voi ruhtinatar! Hirmuinen oli se mies, joka tämän teki. Ja hirmuisen hän oli näköinen. (Äänettömyys. Hämillään.) Mutta -- ruhtinattareni -- yhtä tekisi minun mieleni kuitenkin tietää ... minkä näköinen mahtoi hän olla silloin, kun hän oli niin väkevä? Sillä vielä nytkin hän näytti yhtenä hetkenä ihmeelliseltä ... ja hänen hiuksensa häilähtivät kuin leijonan --

DELILA (kohoutuu äkkiä). Hänen hiuksensa?!

ADULLA (ihmetellen). Niin, hänen hiuksensa...

DELILA (hypähtää ylös ja rientää ovea kohti, mutta pysähtyy, katsellen neuvottomana ympärilleen. Huomaa vankilan ikkunan, juoksee sen luo ja siirtää luukun syrjään, katsellen ristikon läpi vankihuoneeseen. Äkillisen, vapisuttavan riemun valtaamana).

_Hänen hiuksensa ovat kasvaneet_!

(Rientää ikkunan luota kiihottuneena.)

Hänen hiuksensa! Hänen hiuksensa...?

(Tuijottaa eteensä, käy askeleen sinne, toisen tänne.)

ADULLA. He tulevat, ruhtinatar! Ovat jo tuossa!

(Tieltä kuuluu ääniä.)

DELILA (syvän kuohunnan vallassa). No -- he -- tulkoot!

(Rientää päättävästi tielle, pakottaa itsensä tyyneksi ja välinpitämättömäksi.)

(_Joukko hovipalvelijoita_ tulee.)

ENSIMÄINEN HOVILAINEN. Ah! (Pysähtyvät, kumartavat). Kiireesti olemme sinua etsineet, jalo ruhtinatar -- puistosta, huvimajasta, taatelitarhasta. Näin käski ruhtinas meidän herramme ilmottaa. Egyptin kuninkaan sanansaattajat ovat astuneet minun eteeni tärkeässä asiassa, pyytäen puhua herransa puolesta pari sanaa Askalonin jalon Delila ruhtinattaren kanssa!

ADULLA (katselee riemuisin, merkitsevin silmäyksin Delilaa).

DELILA. Näin ilmottakaa ruhtinaalle minun enolleni: olen käyskennellyt Askalonin teitä ja polkuja etsien iltatuulen vilvotusta. Pikemmin kuin lintu lentää olen minä täyttävä jalon enoni toivomuksen!

(Hovilaiset poistuvat. -- Delila tuijottaa syvissä mietteissä eteensä.)

ADULLA. Egyptiin, Egyptiin, ruhtinattareni!

KOLMAS NÄYTÖS.

Astarten temppeli: pylväsrakennus, jonka katon tukipisteenä on kaksi keskellä seisovaa pääpylvästä. Katossa laaja, matalalla aidakkeella ympäröity aukko, josta katolla olevat näkevät temppeliin. Pääpylväistä hiukan vasemmalla on uhrialttari, oikealla jumalattaren suuri kuvapatsas, esittäen Astartea pantterin selässä. Etualan oikealla sivulla on pappien kammio, sen vieressä laulajien ja soittajien koroke sekä pappien istuimet; vasemmalla hovin kammio, hovilaisten ja ylhäisten paikat ynnä ruhtinaan ja hänen seuralaistensa istuimet; keskiosa tanssijattaria varten. Perällä kaksi ripulla verhottua ovea, jotka johtavat temppelityttöjen osastoon.

Temppelijuhlan alku. Taka-alalla näkyy muutamia filistealaisia, yhä uusia tulee sekä oikealta että vasemmalta.

ENSIMÄINEN FILISTEALAINEN (pysähtyy tovereinensa patsaan eteen, kumartaa). Suuri on Askalonin Astarte!

TOINEN FILISTEALAINEN (kumartaa). Ei ole sinun vertaistasi!

KOLMAS FILISTEALAINEN. Jättiläisen, johonka ei keihäs eikä miekka pystynyt, vangitsit sinä hiussuortuvalla. Ole ylistetty ja kiitetty!

(Kääntyvät vasemmalle päin.)

ENSIMÄINEN FILISTEALAINEN (hilpeästi). Sanonpa teille yhden asian: ellei nyt Gazan ja Asdodin miesten sydämet pakahdu kateudesta, niin ei koskaan! Siksi mahtavia ovat he olleet Dagonistansa.

KOLMAS FILISTEALAINEN. Sitäkös se olikin veikkoset, kun en minä tänä aamuna nähnyt ainoatakaan Gazan tai Asdodin miestä kaupungin portissa?

NELJÄS FILISTEALAINEN. Totisesti, en minäkään! Ja paljon oli väkeä tullut juhlille loitompaakin.

ENSIMÄINEN FILISTEALAINEN. Sitä, sitä se merkitsee. Ja nämä meidän omat dagonilaisemme --

(Perältä kuuluu heleä, vallaton nauru; toinen ripuista häilähtää ja sisään juoksee kaksi temppelityttöä, kummankin kintereillä nuorukainen.)

KANSA. Kas, kas! Haha!

(Toinen nuorukainen on tavottanut neitosensa ja hyväilee häntä erään pylvään luona.)

KANSA. Hah hah hah! Hehehehe!

JOKU. Tulinen on Astarte tänään, hah hah hah!

TOINEN NUORUKAINEN. Tahdon!

TEMPPELITYTTÖ. On jo kansaa!

NUORUKAINEN. Tahdon!

TEMPPELITYTTÖ. Hellitä -- --

VIIDES FILISTEALAINEN (lähellä alttaria tovereilleen). Oli tämä merkillinen juttu!

KUUDES FILISTEALAINEN. Niin mikä?

VIIDES FILISTEALAINEN. No että _nainen_ noin yhtäkkiä pyörähti Filistean pää jumalaksi!

SEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Vielä merkillisempi oli se toinen!

KUUDES FILISTEALAINEN. Niin mikä?

SEITSEMÄS FILISTEALAINEN. No että keritsimet ovat parempi ase kuin miekka ja keihäs, hah hah!

MUUT. Hahhahhahhah!

NUORUKAINEN (perällä). Tahdon!

TEMPPELITYTTÖ. Sotket pukuni...

NUORUKAINEN. Ei ole jumalattarella pukua ensinkään!

KANSA. Hah hah hah!

TEMPPELITYTTÖ. Päästä! -- Ah!

(Juoksee pois.)

KANSA. Hahahaha hah hah!

VIIDES FILISTEALAINEN (keskipylväitten luona oikealla). Oli tämä onnen potkaisu, ystävät! Ei koskaan ole Filistea ollut näin mahtava!

SEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Ja yhä mahtavammaksi paisuu! (Viekkaasti nauraen). Ne ovat äveriäitä, nuo Israelin risaviitat, kun pääsee heidän pesiään penkomaan, ha ha ha!

TOISET. Ha ha ha ha!

KUUDES FILISTEALAINEN. Katsokaa -- muukalaisia!

TOISET (kääntyen).

VIIDES FILISTEALAINEN. Egyptin kosijain laivaväkeä, kyllä tunnen!

USEAT. Oo! Oo!

VIIDES FILISTEALAINEN. Ettekö ole satamassa käyneet? Ah, sitä Egyptin laivaa! Kullatut mastojen huiput, purppuraiset purjeet --

KUUDES FILISTEALAINEN. Oo-ho!

KAHDEKSAS FILISTEALAINEN (tulee luo). Entäs lähtö? Tapahtuuko se vielä tänään, niinkuin kerrotaan?

VIIDES FILISTEALAINEN (mahtavasti). Temppelistä suoraan astuu Delila laivaan! Minä tiedän.

SEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Mutta nyt saatte kaikkein ihmeellisimmän kuulla!

TOISET. No?

SEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Vielä eilen saapui Babylonian ja Elamin kuningasten kosijat -- niin kertoi minulle eräs hovin palvelija.

USEAT. Oho! Jopas!

KAHDEKSAS FILISTEALAINEN. Ja saivat pitkän nenän, hah hah!

MIEHET. Hah hah hah hah!

VIIDES FILISTEALAINEN. Vahinko totisesti Filistealle, ettei hän voi mennä yhtaikaa edes kolmen kuninkaan puolisoksi, hah hah hah!

VASEMMALTA. Soittajat! Tietä soittajille!

(Soittajat tulevat pappien kammiosta ja asettuvat paikoilleen.)

KUUDES FILISTEALAINEN. Nyt se sitten pian alkaa. -- Pidetäänpäs, miehet, paikkamme: tästä on hyvä näky!

YHDEKSÄS FILISTEALAINEN (vasemmalla, salaperäisesti seuralaisilleen). Kuulkaas nyt, kun kerron! Kolmea valtaistuinta on hänen sandaalinsa polkeva -- niin ovat papit viime yönä tähdistä nähneet.

USEAT. Älä! Älä!

YHDEKSÄS FILISTEALAINEN. Kolmea valtaistuinta. -- Selittäkää!

KYMMENES FILISTEALAINEN. Kuka taitaa jumalien salaisuuksia selittää!

YHDESTOISTA FILISTEALAINEN (innostuneesti). Suuria, suuria tämä Filistealle tietää!

YMPÄRILLÄ OLEVAT. Suuria! Suuria!

JOKU (oikealla). Laulajat, laulajat!

(Laulajain parvi tulee ja asettuu paikoilleen.)

TOINEN. Onpa niitä!

KOLMAS. No, onpa juhlakin _kahden_ jumalattaren!

NELJÄS. Mainiota, mainiota! -- Kuulitteko. kahden jumalattaren!

KAHDESTOISTA FILISTEALAINEN (kattoaukon luona, ylös osottaen). Katsokaa, katsokaa! Sielläkin on tänään väkeä.

KATTOAUKOSTA (jonka aidakkeen ympärillä näkyy paljon kansaa). Täällä sitä, veikkoset, onkin!

KOLMASTOISTA FILISTEALAINEN (käsiään levittäen). Tuleepa tästä kauhistavan suurenmoinen juhla!

AUKOSTA (riemuisa joukkohuuto). Suuri on Askalonin Astarte!

JOKU (oven luona vasemmalla). Hovilaiset tulevat!

USEAT. Hiljaa, hiljaa! Hovilaiset tulevat.

(Huomio on kiintynyt muutamiin pappeihin, jotka liikkuvat etualalla, tarkastaen laulajien ja soittajien joukkoa ja asettuen sitten paikoilleen. Eräs pappi kahden temppelipojan seuraamana lähenee ruhtinaallisten istuimia. Papin viittauksesta tarttuvat pojat muita korkeampaan, kahdella porrasaskelmalla varustettuun kullattuun istuimeen ja kantavat sen keskipylvästen ja alttarin välille vasemmalle.)

JOKU (merkitsevästi). Suuria, suuria tämä merkitsee!

USEAT. Suuria! Suuria!

(Hälinä hiljenee -- hovilaisia, sotapäälliköitä ja vallasnaisia tulee. He kumartavat jumalattarelle ja käyvät hiljaa puhellen paikoilleen etualan vasemmalle. Pari pappia kulkee edestakaisin katsastaen.)

ENSIMÄINEN VALLASNAINEN. Istukaa, päämies!

TOINEN VALLASNAINEN. Istukaa, sankarit! Täällä ovat paikkanne.

SODANPÄÄMIES (hymyillen). Emme tänään.

ENSIMÄINEN VALLASNAINEN. Miksi ette...?

SODANPÄÄMIES (kumartaen). Astarte on Dagonin voittanut, nainen miehen -- Istukaa!

TOINEN VALLASNAINEN. Ah, te mielistelijät!

(Istuutuvat nauraen ja leikkiä laskien.)

(Vasemman oven luona eräs hovipalvelija antaa kädellään merkin: soittajat puhaltavat toitotuksen. Kansan keskuudessa syntyy vilkas jännitys. -- Ruhtinas tulee, hiljaa seuralaistensa kanssa puhellen.)

EGYPTIN LÄHETTILÄS (pysähtyy jumalattaren kuvaa katsellen). Ihana on teidän Astartenne! En löydä minä Egyptistä muuta, jota voisin häneen verrata, kuin Isiksen.

RUHTINAS (Käyvät eteenpäin). Olen kuullut. Olen kuvankin nähnyt.

TOINEN EGYFTIN LÄHETTILÄS. Jalo ruhtinas: on toinen vielä enemmän hänen kaltaisensa! Sama katse, sama hymy, ainoastaan hän seisoo ja nojaa kättänsä leijonan päähän -- Neito hunnullinen Sais'in temppelissä.

ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS. Totta, totta!

RUHTINAS. Siis kaksi. Rikas, rikas on Egypti! -- Istukaa, jalot vieraani!

BABYLONIAN LÄHETTILÄS. Ja kuitenkin, ruhtinaani, nämä »Mustan maan» miehet riistävät täältä itselleen vielä kolmannen! Vääryys Babylonialle, jalo ruhtinas!

RUHTINAS (hymyillen). Minkä sille mahdamme, Babylonian ja Elamin jalot! Niilillä oli herkät korvat --

(Toinen tulotoitotus. Kansan keskuudessa syntyy tavaton liike, kaikki istujat nousevat, riemuitsevat huudot. Delila! Delila! tervehtivät sekä temppelistä että katolta.)

DELILA (tulee vasemmalta muutamilla helmillä somistetussa hentoisessa puvussa. Rintoja ja selkää verhoaa riippuvaksi koristeeksi solmitut Simsonin hiukset. Hän on kalpea, mutta häikäisevän lumoava. Hän pysähtyy silmänräpäyksen verran oven luona kuin empien, lähtee sitten nopein, levottomin askelin keskitemppeliä kohti, mutta tyyntyy heti. Joku kansanjuokosta huudahtaa. »Katsokaa, hänellä on Simsonin hiukset kaulallansa!» Kansa puhkeaa äänekkääseen ihastukseen, uteliaaseen tunkeilemiseen ja kättentaputuksiin. Delila katsahtaa omituisesti hymyillen kansanjoukkoon, joka siitä ihastuu yhä enemmän. Hän saapuu keskitemppeliin, aikoen kääntyä ruhtinaallisten istuimia kohti oikealle, jolloin eräs pappi osottaa hänelle erillään seisovaa kullattua istuinta. Delila punehtuu, kansan puhjetessa uusiin suosionosotuksiin, nousee nopeasti istuimelle, katsahtaa jännittyneenä temppeliä, tyyntyy, istuutuu, hymyilee kansalle ympärillään, hymyilee katolla oleville, kansan osottaessa yhä valtavammin ihastustaan).

BABYLONIAN LÄHETTILÄS (ruhtinaalle). Totisesti, jumalatar on teidän sankarittarenne!

RUHTINAS (nyökäyttää hymyillen).

ERÄS PAPPI. Saammeko alottaa, minun ruhtinaallinen armoni?

RUHTINAS (osottaa kunnioittavasti Delilaa).

DELILA (viittaa nopeasti myönnyttäen.)

(Alkaa vieno soitto, jonka aikana kaksi miltei alastonta poikasta ja kaksi tyttöstä tulee pappien kammiosta, kukkia ja hedelmiä koreissa päänsä päällä. He astuvat verkalleen jumalattaren eteen, somistavat hänen rintansa ja sylinsä kukkakiehkuroilla ja täyttävät oikeassa kädessä olevan maljan hedelmillä. Sen jälkeen poistuvat, jolloin laulajat ja soittajat alottavat Astarten hymnin.)

Hymni Astartelle.

Astarte, ikivaltias maan! Sun kunniaasi ilmat soivat, meri pauhaa, tuulet huminoivat, helkkyy symbaali ja harpun kieli.

Astarte, ikivaltias rakkauden! Kun katsot: vesi kuohuu, mantu sykkii, kun sa kosket: kukka värjyy, rinta tykkii, tähkä, rypäl', ihmislapsi eloon syttyy.

Astarte, ikivaltias maan! Sun kunniaasi ilmat soivat, meri pauhaa, tuulet huminoivat, helkkyy symbaali ja harpun kieli.

(Sen jälkeen jatkuu hiljaista soittoa, jonka aikana Ylipappi neljän papin ja kolmen temppelipojan seuraamana tulee pappien kammiosta ja käy alttarin luo. Yksi pojista sytyttää uhritulen, soitto taukoo.)

YLIPAPPI (jumalattareen kääntyen). Astarte, sinun kunniasi päivä on tullut! Korvesta ilmestyi Israelin Jahve, ja jyrisi vuorillansa. Sinun kansasi seisoi hämmästyneenä. Herposi myös Dagonin käsivarsi. Silloin nousit sinä Askalonista, ja sotajoukot vapisivat. Sinä hymyilit huulillasi, ja sankarit sortuivat tomuun. Rotkoihin on Jahve syösty, Filistea Kaanaan valtiaana! Ole ylistetty ja kiitetty!

(Ottaa, hiljaisen soiton säestäessä, temppelipoikien kädestä ruokauhri- ja juomauhrimaljat, kaataen uhrin tuleen.)

Ole ylistetty ja kiitetty!

KANSA. Ylistetty ja kiitetty! Ylistetty ja kiitetty!

YLIPAPPI (innostukseen kiihtyen). Ihmeelliset ovat sinun tiesi! Miehen valitsee Dagon sankariksi, sotamiehen Kemos ja Milkom. Keihäin ja jousin muut sotivat, ratsuin ja rautaisin vaunuin. Sinä, ihmeellinen, kosketit hentoiseen käsivarteen, ja leikiten kieritteli Delila hiussuortuvata sormillansa. Eikä ole senkaltaista sortumusta nähty hamasta maailman alusta!

(Kansa puhkeaa innostuneeseen hyminään.)

(Kääntyy Delilaan.)

Haikea on tämä hetki, kauas lähtee sankarittaremme. Satamassa häntä haaksi odottaa, purppurainen istuin Niilin rannalla. Ole ylistetty! Ole onnellinen, Filistean ylpeys ja ilo!

(Uhraa Delilan onneksi.)

Ole onnellinen, Filistean ylpeys ja ilo!

KANSA (hovilaiset, papit riemuiten, valtavan soiton pauhatessa). Onnellinen, onnellinen! Filistean ylpeys! Filistean ilo!

(Ylipappi seuralaisineen poistuu alttarin luota, kumartaen Delilalle, kansan osottaessa yhä suosiotaan.)

ELAMIN LÄHETTILÄS. Totta puhui Babylonin lähettiläs: jumalattaren vievät nuo Niilin miehet mennessään!

RUHTINAS. Kiitän sinua, Elamin jalo! Ja itsekin huokaan: köyhempi on Filistea tämän jälkeen.

YLIPAPPI. Sallitko, ruhtinaani, tanssijattarien käydä esiin?

DELILA (joka on koko uhrin ajaa odottanut jännittyneenä, nousee istuimellaan). Ruhtinas, minun enoni!

RUHTINAS. Puhu, jalo veljenitytär!

DELILA. Suuren kunnian on Filistea minulle tänä päivänä osottanut. Mutta vielä pyytäisin minä sinulta, enoni, yhtä suosionosotusta lisää!

KANSA (jännittyneenä). Ah!

RUHTINAS (kättänsä kohottaen). Mitä ikänäsi pyydät, sen olen minä täyttävä!

DELILA. Kiitän sinua, jalo enoni! -- En pyydä minä muuta, ainoastaan. salli _Simson_ tänä hetkenä tuoda keskellemme -- koko Filistean nähtäväksi ja pilkattavaksi!

KANSA (hämmästyneen ihastuneena). Mitä? Ah! Simson! Simson!

RUHTINAS (riemuisasti). Kansa on vastannut minun puolestani, jalo veljenitytär! -- Tuokaa vanki nopeasti!

KANSAN (jännitys puhkeaa kiihkeään liikehtimiseen ja riemuisiin, kostonhaluisiin huutoihin). Simson! Simson! Saamme Simsonin nähdä!