Part 11

Sanoit kerran emännällesi eräänä kesäisenä sunnuntai-iltana näin ikään: "Piki-Juoseppi ja minä olimme aina ennen hyviä ystäviä." Minä nauroin silloin ja emäntäsi nauroi kanssa.

Piki-Juoseppi syöttäisi sinut koiralleen milloin vain, kesällä tai talvella.

Piki-Juosepin ainoa rukous on, että hän saisi elää niin kauan että löytäisi sopivan tilaisuuden tappaa sinut.

Älä pelkää niin paljon vihamiehiäsi kuin kadehtijoitasi.

Ei viha pure eikä syö, vaan kateus!

Älä pelkää vihamiehiäsi, vaan kadehtijoitasi!

Ne sinut syöttäisivät koirilleen, vaikka jo tänä iltana. Piki-Juoseppi on sinun kadehtijasi!

Kateellinen ei lepää yöllä eikä päivällä. Hän toimii aina sinun vahingoksesi.

Unessakin hänen ajatuksensa repivät ja syövät sinua ja tahtovat tuhota sinun yrityksesi ja aikomuksesi.

Päivänsä hän kuluttaa viritellen ansoja sinun tiellesi, tuhotakseen sinun kotielämäsi noituakseen sinut keppikerjäläiseksi, polttaakseen sinun talosi, puutarhasi ja metsäsi, hävittääkseen sinun rahasi.

Mikään ei tuota hänelle suurempaa nautintoa kuin nähdä elonlankojen perheessäsi taittuilevan, yksi toisensa perästä, niin että talosi seisoisi lopulta apo autiona, typö tyhjänä, vuotavin katoin, särkynein ikkunaruuduin, lahovin seinin ja murenevin savupiipuin.

Hänen suurin hekumansa olisi nähdä sinut itsesi raatona rannalla, meren ajona aalloilla.

Hänelle on suurin ilo ja nautinto johtaa sinun laivasi harhaan ja meren pohjaan kaikkine miehineen ja kalleine kuormineen.

Piki-Juoseppi kadehtii sinun rikkauttasi ja yhä enenevää rikastumistasi, ja hänpä se upottikin "Silkkilaivan"...

Sameli: Piki-Juoseppi!

Näin huudahtaessaan katsahti Sameli taakseen, mutta eihän siellä ketään reen kannoilla seisonut, eikä mitään puhetta kuulunut.

Hevonen vain oli seisahtunut Havukkavuoren pykälän jyrkimmässä paikassa ja haukkoi lunta tien sivusta, ja hän, Sameli itse, oli hiukan torkahtanut.

Sameli sipaisi piiskalla hevosta ja ajoi kotiin täyttä laukkaa koko matkan.

XIV luku.

JAUHOKULI RANNALLA.

Oli lauantai-iltapäivä myöhään seuraavana syksynä.

Tuuli puhalsi koillisesta ja kuljetti mukanaan sakeaa meripöllyä.

Monta päivää oli ollut pakkanen, niinkuin koillistuulilla marraskuussa aina.

Rannoille syntyi aaltojen hyrskeistä jäävalli, jossa oli kiinni jäätyneenä hatrua. Sataman hiekkarannalle syntyvässä jääpenkereessä taas oli miltei yhtä paljon hiekkaa kuin jäätäkin. Joka laine viskasi ylös veden mukana hiekkaa, joka jäätyi kiinni penkereen jäälle.

Satamassa ankkuroitujen alusten keuloihin muodostui jääpartoja, ketjuissa kiikkui isoja jääkimpaleita.

Sameli istui lämpöisessä tuvassaan ja vuoleskeli nuorimmalle pojalleen, Pennalle, laivaa.

Penna istui jakkaralla ja katseli.

-- Mikähän sille laivalle pantaisiin nimeksi?, kysyi Penna.

-- Eipä tiedä, vaikka pantaisiin "Kotimatka".

-- "Kotimatka" -- eihän se mikään laivannimi ole! Pannaan "Ukoksi", niinkuin isänkin uusi laiva.

-- Ei kahta "Ukkoa" saa olla samassa talossa.

-- Sitten ei Penna muuta nimeä muistakaan!

Samelilla on kaikkiaan kolme poikaa. Vanhin on kymmenvuotias ja hänen nimensä on Johannes.

Keskimmäinen poika, joka on vuotta nuorempi Johannesta, on nimeltään Anterus.

Muut pojat ovat ulkona kylän poikain kanssa juoksemassa. Penna vain on kotona. Hänellä on yskää ja äiti ei laske ulos.

Äiti panee leipiä uuniin paistumaan ja palvelustyttö näyttää hänelle tulta päreellä. Vaikkei vielä olekaan hämärä, on päivä pilvinen ja ilta lähenee ja leivinuuni on jo pimeä.

Puotikello soi.

Sameli lähtee puotiin.

Palkattua puotiapulaista ei nimittäin heillä ole. Milloin Sameli on pois kotoa, hoitaa kauppaa Anna-Marja. Toisinaan käy myymässä Johanneskin. Kun ostajia ei ole, on puodin ovi lukossa ja puotiin pyrkijän on soitettava kelloa, nykäistävä eräästä nuorasta, joka panee kellon tuvassa soimaan.

Puotiin oli tullut Eljaksen Ieva, hieroja ja kuppari, jolla oikeastaan ei ollutkaan mitään ostettavaa, vaan kerrottavaa -- tuotavana tärkeitä tietoja silkkilaivan uppoamisesta.

Ieva haastaa hätäisesti ja supatellen ja vähän väliä hokien: "Niin -- enkös minä arvannut!" -- tai: "Ilmankos minä näin sellaista unta sinä yönä, jolloin silkkilaiva upposi!"

-- Olin eilen illalla hieromassa loistonpäällikköä Pohjoisrivillä, supattelee Ieva, ja kuppaamassa harteisiin. Sitä on ruvennut vaivaamaan hengenahdistus ja jäseniä on ruvennut särkemään. Sitä täytyy käydä kerran viikossa hieromassa, joka perjantai-ilta. Viinaa sillä on aina joka kerta mukanaan saunassa. Sanoo, että "jos ei viina ja sauna auta, niin tulee kuolema". Taisi olla jo vähän humalissaan, koska rupesi haastamaan, mitenkä Piki-Juoseppi juotti Jyrin Tuomaan ja hänet humalaan ja sitten sammutti tulen, ja kun ei ollut sumukellon soittajaa, eikä tuli palanut, niin siitä syystähän se "Silkkilaiva" ajoi Rivinsäärelle. Tätä minä vain tulin sinulle sanomaan. Että kaikkea sitä pitää kuullakin vielä vanhoilla päivillään! Mutta älä sinä Sameli sano kenellekään keltä sinä kuulit tämän! Olkoon niinkuin minä en tietäisi mitään. Ja jos minut käräjiin viet, niin et sinä minusta mitään hyödy. "Minä en tiedä siitä asiasta mitään", sanon minä tuomarille ja vannon myös. Sellaisista hullunpäistä, kuin Piki-Juoseppi, ei tiedä mitä ne tekevät kun pääsevät linnasta. Ja saathan sinä todistajaksi sen Jyrin Tuomaan ja loistonpäällikön. Mielellään päällikkö sanoi tulevansakin, kun ei muka Piki-Juoseppi hänelle enää maksa sovintorahoja, vai äänettömyyspalkkaa, vai mitä se lie. Niin se sanoi päällikkö, kun sitä illalla hieroin, että kolme miestä heitä ainakin tulee todistamaan ja mielellään tuleekin. -- On tämäkin aikaa -- että voi voi!

Ieva puhui paljon ja perinpohjin selväksi kaikki mitä oli sanonut se, ja mitä se, näiden pitkien vuosien kuluessa.

Ievan haastaessa oli ennättänyt ilta hämärtyä, oli jo miltei pimeä. Sameli seisoi jälleen yksin puodissaan, miettien mitä tekisi.

Hän muisti, että Piki-Juoseppi oli päivemmällä yrittänyt lähteä purjehtimaan, mutta meripöllyn vuoksi palannut takaisin satamaan.

Sameli käveli kotoaan rantakujaa pitkin. Hän meni katsomaan, onko Piki-Juoseppi aluksessaan.

Sameli tuli luotsisillalle, jolta oli hyvä näköala satamaan.

Rannassa ja luotsisillalla oli muitakin miehiä. Yleisenä puheenaiheena oli kysymys: Mihin Piki-Juoseppi mahtanee yritellä?

Piki-Juosepin alus oli ankkurissa sataman suulla. Sieltä kuului ketjun helinää ja puhetta. Pari miestä heitti ketjua lisää ankkurin jälkeen. Piki-Juoseppi jäi yöksi satamaan ja jäätävä olikin, vaikka meripöllyä ei olisi ollutkaan. Eihän kukaan lähde merelle syysyönä! Kiittää onneaan, että on satamassa!

Sameli jutteli hetkisen miesten kanssa ja palasi sitten kotiinsa.

Koko illan hän oli kuitenkin levoton.

Hänen piti välttämättä päästä Piki-Juosepin puheille!

Hän jo aikoi jättää asian huomiseen -- ja jos hän sen huomiseen olisi jättänyt, olisi se jäänyt kokonaankin.

Sitä pelkäsi hän itsekin.

Hän ajatteli, että jos aamulla on tuuli sopivalta puolelta ja selvä ilma, lähtee Piki-Juoseppi liikkeelle jo ennen päivän valkenemista.

Samelin mieli oli niin kuohuksissa, ettei hän voinut lykätä asiaa tuonnemmaksi.

Hän meni keittiöön ja sanoi vaimolleen

-- Kuules, Anna-Marja, minulla olisi vähän asiaa Piki-Juosepille. Minä ajattelin käydä nyt sen puheilla, koska se taitaa olla aluksessaan.

-- Piki-Juosepille asiaa!

-- Niin.

-- Ei suinkaan se nyt niin tärkeää ole, ettet voi sitä toimittaa huomennakin.

-- On se. Huomenna voi Piki-Juoseppi olla muualla.

-- Mitä asiaa sinulla on niin tärkeää, ettet voi huomiseksi jättää.

-- Kyllähän kuulet sitten perästä.

-- Ota nyt ainakin joku muu kanssasi. Älä mene yksin. Mene pyytämään vaikka vanhaa Esu-setää mukaasi.

Noin puoli tuntia sen jälkeen sousi Sameli setänsä Esun kanssa Piki-Juosepin kuutolle.

Kuuton kannella oli sattumalta yksi laivamiehistä. Hän laski köysiportaat kuuton kupeelle, sillä kuutto oli tyhjä ja hyvin korkea.

Sameli ja Esu kiipesivät kannelle.

-- Hyvää iltaa!

-- Jumal'antakoon!

Miehet kättelivät toisiaan.

Sitten sanoi Esu laivamiehelle:

-- Tuulta lisää, tuulta lisää.

-- Niin lisää! Koko illan se on vaan sitä parantanut ja pakkasta lisännyt ja meri pöllyää ihan yhtä mittaa. Niin on nytkin sakea, ettei maalta tulet näy.

Sameli sanoi laivamiehelle:

-- Onkohan kapteeni itse laivassa?

-- On, on. Täällä se on kajuutassa. Käykää tänne vain!

Kajuutassa paloi lamppu. Piki-Juoseppi loikoili koijassa vasemmalla ja poltti sikaria. Vastakkaisella puolella loikoi koijassa toinen Juosepin laivamiehistä ja kuorsasi.

Kajuutta oli tupakan savua täynnä ja siellä oli hiostavan lämmin.

Siitä huolimatta paloi tuli kamiinassa, oikealla, ja kamiinalla porisi vesikattila.

Miehet olivat äskettäin syöneet iltasensa ja keittivät teetä.

Viimeiseksi laskeutui kajuuttaan kannella ollut mies ja veti luukun kiinni.

Kuutto huojui laineissa koko joukon.

Piki-Juoseppi katsoi tulijoihin pitkään ja hämmästyneenä, ikäänkuin epäselvillä siitä, näkeekö näkyjä vai oikeita ihmisiä. Lopulta hän kapsahti ylös, tekeytyi iloiseksi ja sanoi:

-- No jopas tuli harvinaisia vieraita tähän taloon. Ei ole noita miehiä ennen nähty tässä kajuutassa! Laittakaapas pojat tee pöytään ja sukkelaan. Tulittekin paraaseen aikaan! Meillä oli tässä juuri iltateen aika.

Juotiin teetä ja pakinoitiin.

Juteltiin tämän ja muiden syksyjen tuulista ja ilmoista.

Jokainen koetti muistaa ilmojen puolesta mitä harvinaisimman syksyn.

Laivarikoistakin puhuttiin -- kaikista muista paitsi "Silkkilaivan". Että se kuitenkin oli kaikkien mielessä, näkyi siitä, että niin useita sellaisia laivarikkoja johtui mieleen ja puheeksi, jotka tapahtuivat lumipyryssä ja joissa laiva tuhoutui kaikkine miehineen. "Silkkilaivan" muistaminen ilmeni myös siinä, että vältettiin kertoa niistä laivarikoista, jotka olivat tapahtuneet Pohjoisrivin tienoilla, etenkin Rivinsäärellä. Moneen teelasiin oli jo sekoitettu viinaakin ja keskustelu luisti yhä vilkkaammin.

Tunti kului kuin siivillä ja pian oli kello kymmenen.

Esu alkoi torkkua.

Hän ei enää kertonut mitään, kuunteli vain ja torkkui. Hän istui pöydän kulmalla, oikea käsi ja kyynärvarsi pöydällä ja käsi kuuman lasin ympärillä, josta hän joskus ryyppäsi. Vasen käsi oli polvella. Hän koetti kuunnella tai ainakin oli kuuntelevinaan -- todellisuudessa hän ei tuosta toisinaan hyvinkin kovaäänisestä keskustelusta enää kuullut mitään, etenkin kun välistä kaikki puhuivat yhtaikaa. Hän ei edes nähnyt kunnolleen. Silmiä oli vaikea pitää auki ja vähän väliä pää painui alaspäin ja retkahti rintaa kohti. Silloin Esu taas ryyppäsi ja virkistyi hetkiseksi. Kun hänen lasinsa tyhjeni, sanoi hän:

-- Jaa-a. Minä ainakin lähden kotiin makaamaan!

Piki-Juoseppi tyrkytti Esulle vielä ryyppyä, mutta tämä ei huolinut.

Sameli ihmetteli, että hän ei ollut koko illassa muistanut asiaansa. Nyt hän oli hiukan humaltunut ja leppynyt ja ajatteli jo lähteä Esun kanssa pois ja nousi sitä varten, kun Juoseppi sanoi ivallisesti hymyillen:

-- Sinulla, Sameli, oli luultavasti asiaakin. Jää sinä vielä juttelemaan. Antaa Esun mennä yksin.

Samelin mieli kuohahti tuosta ilkeästä naamasta ja ivallisesta äänestä, ja hän päätti puhua suunsa puhtaaksi ennenkuin lähtee.

-- Saahan näistä meidän pojista toinen mennä viemään Esua sinun jollallasi, sanoi Juoseppi Samelille. Tuohan se sen takaisin, että pääset omalla jollallasi maihin.

Molemmat laivamiehet läksivät auttamaan Esua alas jollaan, ja työtä olikin saada humalainen ja uninen vanhus heiluvasta laivasta köysiportaita pitkin alas vielä pahemmin kiikkuvaan ja hyppivään jollaan.

Sameli jäi hetkeksi Juosepin kanssa kahden kajuuttaan ja sanoi:

-- Asia olisi sitä laatua, että se olisi kahden kesken puhuttava. Sinun miehesi voivat tulla takaisin heti, ainakin toinen.

-- No se käy kyllä laatuun. Minä käsken miehet panemaan toista ankkuria eteen. Siinä on niillä työtä pitkäksi aikaa.

Esua saattaneen miehen soutu kuului auki jääneestä kajuutan luukusta. Mies tuntui palaavan. Pian hän nousi kannelle. Juoseppi nousi myös kannelle ja kuului antaneen seuraavia määräyksiä: "Pane sinä sen jollan pesti kiinni vanttiin ja anna jollan jäädä kupeelle. Kauppias lähtee kohta maihin. Ja nyt menkää keulaan molemmat ja pankaa toinenkin ankkuri eteen. Tuulta lisää, eikä tiedä mitä yö tuo tullessaan. Syksyinen yö ajaa yhdeksällä hevosella."

Miehet kävivät työhön ja pian alkoi ankkurikela kilkattaa.

Piki-Juoseppi laskeutui alas kajuuttaan.

-- No -- sanoi hän -- annas kuulua sen asiasi.

-- Asia on pian sanottu. Sinä upotit sen "Anna-Marjan."

-- Ooho!! Ei vähä mitään! Johan sinä olet tullut hulluksi!! Ammu veikkonen vähän hiljemmin!

Hetken olivat molemmat vaiti. Sitten sanoi Juoseppi:

-- Mistä sinulle sellaisia on päähän tullut! Heitä hiiteen jo koko laiva, tai tulet hulluksi!

-- Ei sitä niin vain sovi heittää. Muista, että siinä meni vaimoni isä ja paljon muita ihmisiä, lukuunottamatta kalliita tavaroita. Minä vaadin sinua vastuuseen koko laivasta!

Sameli löi nyrkkiään pöytään, että lasit hyppivät.

-- So, so! Sinä et ole nyt kotonasi. Puhupas vähän hiljemmin, en minä kuuro ole, enkä vielä niin hullukaan kuin luullaan!

Sameli nousi seisomaan nyrkit sojossa ja hyökkäysasennossa.

-- Sinä saatanan liittolainen! Minä viskaan sinut mereen kuin koiran raadon!!

-- Älä anna mies käsien valtaa! Puhu vain suulla, ei nyrkeillä, ja minulle, ei pöydälle!

Piki-Juoseppi veti koijasta päänsä aluksesta ladatun pistoolin ja väänsi hanan vireeseen ja saneli:

-- Käy istumaan, sanon minä, ja puhu ihmisiksi! Minä olen pitänyt sinua -- roistoa -- koko illan vieraanani kuin vanhaa ystävää ainakin, ja kiitokseksi tämä rupeaa haukkumaan. -- Humalainen -- sika -- mikä olet! Istu, sanon minä! No niin. -- Tämän pistoolin nimessä vaadin minä sinulta selvitystä solvaavasta syytöksestäsi! Näytä toteen sanasi tai peruuta!

-- Lähempiä selvityksiä saat talvikäräjillä, joihin sinut manuutan, ja syytän siellä sinua "Anna-Marjan" tuhosta. Juotit sioiksi loiston hoitajat ja loiston päälliköt ja sammutit loiston ja teit sumukellon mykäksi. Selvityksiä voit sitten käräjillä kysyä loistonpäälliköltä ja Jyrin Tuomaalta, jotka manaan todistajiksi. En minä niin paljon välitä laivasta ja tavaroista kuin ihmisistä. Sinähän tiedät, että perämiehen leski kuoli miltei mielisairaana surusta ja vuosi sen jälkeen anoppini samalla tavalla ja vaimoni ei ole vieläkään päässyt entiselleen. Joka hetki pelkään hänenkin menettävän järkensä. Näet siis, kuinka monien ihmisten henki ja terveys vaativat kostoa. -- Sattumalta sain tänä iltana tietää asian ja tulin varoittamaan, ettet lähtisi mihinkään seilaamaan, varsinkin karkaamistarkoituksessa, sillä asiasi siitä vain pahenee. Ymmärräthän sinä, ettet sinä tästä enää mihinkään pääse!

Ase Piki-Juosepin kädessä oli jo aikoja sitten painunut alas.

Hän istui ja tuijotti permantoon. Hän tunsi olevansa mennyt mies. Keulanpuolelta kuului ankkurikelan kilkatus. Siellä yhä kelattiin entistä ketjua lyhyemmäksi, että toisen ankkurin voisi heittää mereen.

Tuuli tuntui yltyvän. Se humisi ja vihelsi kuuton mastoissa ja köysissä.

Kauan istuivat miehet vaiti.

Piki-Juoseppi tuijotti käsi otsalla.

Lopulta sanoi Sameli rauhallisena:

-- Ei minulla muuta ollutkaan ja kun olen sanonut sanottavani, niin nyt lähden kotiini. Hyvästi vain!

Juoseppi ei vastannut siihenkään mitään.

Kun Sameli nousi lähteäkseen, nousi Piki-Juoseppikin ja seurasi Samelia kannelle.

Sameli pistäytyi vielä keulassakin katsomassa miesten hommaa ja sanomassa niille hyvästi. Keulakantta valaisi lyhty. Toinen ankkuri oli jo laskettu mereen ja parhaillaan heittivät miehet molempien ankkurien ketjuja ulos, toinen mies toista ketjua ja toinen toista. Aika roikina ja helinä kävi!

Sillä aikaa hommaili Piki-Juoseppi omia hommiaan.

Hän antoi Samelin jollan mennä menojaan. Tätä ei enää näkynyt, ei kuulunut. Juoseppi seisoi keulapartuunien luona ja piteli jotain köyttä käsissään. Näytti siltä kuin hänen käsissään olisi ollut auki päästetty jollan pesti ja hän kohteliaana ja palvelevaisena isäntänä siinä pitelee köysiportaiden kohdalla Samelin jollaa valmiina. "Hyvää yötä!", kuului Sameli sanoneen miehille keulassa ja lähestyi Piki-Juoseppia, joka sanoi:

-- Päästin jo jollasi pestin auki. Astuhan alas jollaan, niin viskaan pestin jälkeesi. -- No niin. Mene Herran nimessä!

Sameli heittäytyi tottuneen merimiehen liikkeellä yli laivan partaan ja alkoi laskeutua, ja kun hän oletti, että jolla on todellakin köysiportaiden kohdalla, pudottautui hän alas ja huomasi vajoavansa jääkylmään veteen, joka sieltä ja täältä hyökkäsi puremaan hänen ihoaan ja sitten virtasi vaatteiden läpi kaikkialle.

-- Minä putosin mereen -- tuohan jolla tännemmäs!, sanoi Sameli. -- Tuo lyhty keulasta, että näen! Auta hyvä mies, minä uppoan!!

Sitten ei kuulunut enää mitään.

Keulassa työskennelleet miehet eivät tienneet asiasta mitään. Avunhuutoa eivät he kuulleet, sillä meri kohahteli keulan edessä ja ketju helisi. Toinen kuitenkin keskeytti työnsä ja sanoi: "Minä kuulin, niinkuin joku olisi huutanut apua!" -- Sitten kuuntelivat he hetken, mutta kun ei mitään enää kuulunut, jatkoivat työtään. Työnsä jälkeen he kävelivät perälle, vetivät ohimennen köysiportaat sisään, sammuttivat lyhdyn ja menivät kajuuttaan. Siellä Piki-Juoseppi, heidän "kapteeninsa", jo oli makuulla, kasvot seinään päin. Unisena hän mörähti: "Sammuttakaa tuli ja käykää maata", ja niin tapahtuikin.

Niin sammui viimeinen tuli satamassa. Kylä oli ollut jo kauan pimeä.

Myrsky kiiti yli pimeän ja kuohuvan meren ja kiidätti mukanaan meripöllyä kuin jäätynyttä sumua, jonka läpi ei näkynyt ainoakaan tuli tai tähti. Se riehui yli jääsohjuisen meren, niinkuin oli vuosituhansia tehnyt ennen ja tekee vuosituhansia tämän jälkeen.

* * * * *

Toinen kuuton miehistä heräsi päivän koitossa ennen muita ja nousi kannelle.

Tuuli oli miltei kokonaan lakannut.

Meripölly oli hävinnyt.

Ei ollut pilviäkään.

Taivas oli kirkas.

Kaakossa alkoi päivä jo sarastaa.

Mutta mikä musta esine kuultaa tuolta rannalta, tuulen alta?! Sehän on jolla!

Meriajolla oleva jolla.

Mies meni sisään ja herätti toiset.

-- Siellä näkyy olevan yksi jolla ajautuneena rannalle tuolla satamassa, suoraan tuulen alla tästä.

-- Jolla!, säpsähti Piki-Juoseppi.

Pian olivat kaikki kolme jalkeilla ja kannella.

-- Jolla pakana se on kuin onkin!, sanoi Piki-Juoseppi. -- Mitäs helkkaria me nyt tehdään!, pääsi häneltä heti sen jälkeen.

-- Mitäs se meihin kuuluu, oli se kenen jolla hyvänsä. Meillä ainakin on jolla tallella tässä kannella.

-- Minä vain ajattelin, sanoi Piki-Juoseppi, -- että jos se on sen Samelin jolla, että jos sille on käynyt joku vaara eilen täältä lähtiessään, kun se oli hutikassa ja oli niin kova aalto. Ei se voi mikään muu olla kuin Samelin jolla, ja nyt taitaa olla sen miehen asiat huonosti. Pankaas oma jolla mereen niin lähdetään ottamaan selvää asiasta.

Jolla oli pian meressä.

Pantuaan vähän vaatetta lisää päälleen, sousivat miehet maihin, luotsisiltaan.

-- Ennenkuin mennään rantaan katselemaan, niin mennään ensin ottamaan selvää onko Sameli tullut yöllä kotiinsa vai ei, sanoi Piki-Juoseppi.

Hän toivomalla toivoi sisimmässään, että Sameli olisi pelastunut, että hän olisi jaksanut uida maalle. Hän katui eilistä tekoaan.

Piki-Juoseppi ei rohjennut eikä voinut mennä Samelin kotiin, vaan meni miehineen Esun luo, joka olikin jo valveilla ja keitti aamukahviaan.

-- Onkohan Sameli päässyt yöllä kotiinsa? kysyi Piki-Juoseppi Esulta.

-- Minä en tiedä. Miksi sinä sitä epäilet?

-- Kun oli yöllä niin kova laine ja mies oli humalassa ja kun nyt näyttää, niinkuin jokin jolla olisi ajautunut maalle sataman rantaan. Lähdettiin heti tänne, kun nähtiin se jolla. Jos sinä kävisit siellä Samelin kotona.

-- Minä käyn paikalla, sanoi Esu. -- Odottakaa te täällä sen aikaa.

Esu meni, minkä vanhoilta jaloiltaan pääsi. Vähän ajan perästä hän palasi mukanaan Anna-Marja, joka sanoi itku kurkussa ja käsiään väännellen:

-- Herra Jumala kuitenkin! Mitäs te oikein olette nähneet?! Sameli ei ole kotona, ja minä olen koko yön levottomana odottanut saamatta unta silmääni. Sanokaa, hyvät miehet, mitä Samelille on tapahtunut, vaikka se olisi mitenkä pahaa!?

-- Me ei tiedetä yhtään enempää kuin sinäkään, sanoi Piki-Juoseppi. -- Tullaan suoraan aluksesta ja nähtiin joku merenajojolla sataman rannalla ja nyt olisi lähdettävä sitä katsomaan, olisiko se sinun miehesi jolla. Ajateltiin, että ehkä tämä Esu lähtee mukaan, kun ei teillä tämän likeisempiä miessukulaisia taida elossa olla.

-- Lähdetään paikalla katsomaan mitenkä asiat ovat, sanoi Esu.

-- Ja minä lähden mukaan, sanoi Anna-Marja.

-- Mene sinä vain kotiin, sanoi Esu -- Rannassa voi olla sellaista nähtävää, joka ei sovi sinun silmillesi.

-- Minä tahdon nähdä! Minä tahdon nähdä!! Minä en tiedä miten on käynyt Samelille, ja minä en mene kotiin, ennenkuin näen ja tiedän. Mennään pian, Herra Jumala, kuinka minua peloittaa!!

Anna-Marjaa ei voinut Esu estää lähtemästä. Anna-Marja miltei juoksi. Toiset tuskin mukana pysyivät, varsinkaan vanha Esu, joka jäi viimeiseksi ja paljon jälkeen toisista. Tuolla Anna-Marja jo juoksee lähellä jollaa, pysähtyy sen luo -- tarkastelee sitä hetken, mutta sitten alkaa, oikea käsi otsallaan, tuijottaa ohi jollan, pitkin rantaa, johonkin pisteeseen muutama askel jollasta eteenpäin. Sitten syöksyy hän kohdalle, lysähtää kädet ristissä polvilleen jääpenkereelle ja tuijottaa alas veteen.

Pian ovat saapuvilla miehetkin.

He näkevät Anna-Marjan edessä harvan ummikkaan sinne tänne heilutteleman vatsallaan pohjahiekalla makaavan miehen ruumiin, jonka kädet ovat koukussa ja kämmenet kahden puolen päätä. Laine läikkyy siitä yli. Maihin tuleva laine lykkää sitä hiukan maihin päin ja ulos menevä ulos päin. Sen harteilla on iso mykeväpäällyksinen jäämöhkäle, yön kuluessa syntynyt. Sen reunojen alapinnasta riippuu kymmeniä nousevan auringon valossa kimaltelevia jääkynttilöitä, joista vesipisarat helminä tippuvat aina laineen paetessa.

Miehet paljastavat päänsä ja seisovat mykkinä kuin Anna-Marjakin, joka kumartuu yhä syvemmä ja syvemmä ja kädet polvilla puristuvat yhä lujemmin ja lujemmin ristiin.

Miehet näkevät, että vainajan lyhyt turkki on tuolla lähempänä jollaa, myös merenajona. Vainaja on siis meressä riisunut turkin päältään, voidakseen paremmin uida. Hän oli tunnettu parhaaksi uimariksi saaressa. Hän on uinut matalaan veteen saakka, sillä muutoinhan hän olisi uponnut syvemmälle ja jäänyt sinne. Hän on jäisessä vedessä niin kohmettunut, ettei ole jaksanut nousta tämän jääpenkereen yli kuivalle rannalle, vaan on väsynyt ja aallon lyömänä kaatunut takaisin veteen.

Esu on lähestynyt Anna-Marjaa, kumartunut hänen puoleensa, laskenut kätensä hänen olkapäälleen ja sanonut: "Anna-Marja -- Sameli on jättänyt meidät" jolloin Anna-Marja kohottautuu suoraksi, nauraa hohottaa ja sanoo:

-- Tuoko olisi Sameli! Ohho, vähänpä teillä on älyä! Eihän tuo ole kuin mikä lienee merenajona tullut jauhokuli, jota meri heiluttelee!

Sitten meni hän kotiinsa, lastensa luo, eikä antanut tuoda ruumista kotiin, ei pitää hautajaisia kotona, eikä itse ottanut osaa hautajaisiin.

Hän selitti, että Sameli on omalla kuunarillaan, "Anna-Marjalla" pitkällä reisulla ja tulee kotiin ja tuo paljon silkkiä.

XV luku.

PIKI-JUOSEPIN LOPPU.

Merelläkin on toisinaan tyyntä, keväin, syksyin ja kerran keskikesällä, ellei oteta lukuun talvityyntä, joka on maaliskuussa.

Keskikesän tyyni on heinä- ja elokuun vaiheessa ja kestää se useita päiviä, toisinaan viikonkin.

Silloin loppuu laine niin tarkoin, että vain rannoilla tarkkaan ja kauan katsottuna huomataan, että meri hiukan ja hitaasti nousee ja laskee. Se liikkuu niin vähän, että on aivan läheltä katsottava vesirajaa kiven tai kallion kupeessa, jotta liikkeen huomaa.

Sitä on sanottu meren hengitykseksi sen nukkuessa. Toisinaan tämä hengitys tunniksi tai pariksi vilkastuu -- sanotaan sen johtuvan siitä, että jossain satojen kilometrien päässä tuulee ja aaltoilee. Meri uneksii silloin kaukaisista tuulista.

Yöt päivät on meri niinä aikoina kirkas kuin kuvastin.