Part 8

Kaksi miehistä tuli pian takaisin. Toinen heistä näytti Jenksin vartioposteja. Villeillä oli huumorintajua. He nauroivat makeasti nähdessään viime yön pelon aiheuttajan. Ainoastaan päällikkö näytti vihaiselta.

Vihdoin antoi hän muutamia määräyksiä ja dyakit hajaantuivat eri suunnille.

Jenks hiipi Iriksen luo ja herätti hänet. Tyttö istuutui heti ja tuijotti kummastellen herättäjään. "Oi", kuiskasi hän, "ovatko he vielä täällä?"

Merimies kertoi mitä oli tapahtunut ja esitti, että he söisivät hiukan silläaikaa kun vihollinen ei ollut näkyvissä.

Syötyä aikoi Iris heittää tähteet tyhjään fotogeniastiaan, mutta Jenks ehkäisi sen sanoen hymyillen:

"Ei. Jätteet muodostavat seuraavan ateriamme. Emme saa heittää pois mitään, joka kelpaa ruuaksi."

"Miten ajattelematon olen!" huudahti Iris. "Mutta sanokaa -- luuletteko heidän lähtevän tänään?"

Mutta merimies heittäytyi pitkäkseen ja tarttui kivääriinsä.

"Pysytelkää hiljaa, jos elämänne on teille rakas," sanoi hän. "Ryömikää koloonne. Vastapäisellä kalliolla on dyakki."

Ja niin olikin; eräs mies oli kiivennyt pahaan paikkaan sijoitetulle kalliolle ja huusi jotain tovereilleen. Tähän saakka ei hän ollut nähnyt mitään eikä kiinnittänyt huomiota pakolaisten piilopaikkaan.

Jenks toivoi kimeä-äänisen villin laskeutuvan keskustelun loputtua alas. Mutta ei! Mies katseli laaksoon, lähteen ympärille, taloon ja luolaan. Hän ei vieläkään huomannut ylätasankoa. Tällä onnettomalla hetkellä lensi kolme dyakkien peloittamaa lintua suoraan kalliota kohti, etsien laskeutumispaikkaa.

Jenks kiroili itsekseen ja tähtäsi vasemmalle puolelle dyakin rintaa. Eräs linnuista laskeutui ylätasangon reunalle, mutta samalla keksivät sen kirkkaat silmät miehen ja se kiisi tovereidensa seuraamana kirkuen tiehensä.

Dyakki kiinnitti huomiota lintujen pelästyneeseen käytökseen ja tuijotti tiukasti ylätasankoa. Hän ei voinut eroittaa Jenksiä turpeiden takaa. Hän näki ehkä osan öljykangasta, mutta siltä matkalta näytti se kallion osalta. Ja kuitenkin oli siellä jotain, joka kummastutti häntä. Hetken tuijotettuaan kääntyi hän ja huusi jotain rannalle päin.

Vaarallinen hetki oli käsissä. Jenks laukaisi ja dyakki putosi kalliolta kadoten näkyvistä.

Ensimmäisen todellisen laukauksen ääni herätti saarella tavattoman melun. Linnut täyttivät ilman käheällä kirkunalla ja dyakit juoksivat ulvoen kokoon joka suunnalta. Kaatunutta lähinnä olevat nostivat hänet ylös ja kantoivat lähteelle. Hän oli kuollut, ja vaikka he muiden vammojen joukosta löysivät pian kuulanreiän, eivät he silminnähtävästi tienneet mistä oli ammuttu, sillä niillä, joille hän oli huutanut, ei ollut pienintäkään aavistusta mitä hän oli aikonut sanoa, ja kevyt ruudinsavu oli jo leijaillut avaruuteen.

Iris kuuli melua alhaalta ja kysyi vapisevin äänin:

"Aikovatko he hyökätä?"

"Ei vielä", kuului tyyni vastaus. "Tapoin miehen, joka meidät näki, ennenkuin hän ehti ilmoittaa muille."

Hän oli ottanut rohkean askeleen, sillä nyt dyakit tiesivät vihollisen olevan saarella eikä ollut pienintäkään toivetta, että he lähtisivät pian asian näin ollen. Tilanne ei kuitenkaan ollut toivoton. Ei kukaan villeistä tiennyt kuka tahi kuinka heidän toverinsa oli ammuttu. Useat edestakaisin kuljeksivasta joukosta heittivät tuon tuostakin katseen vuoreen, mutta ei kenkään kiinnittänyt huomiota ylätasankoon.

Jenks luonnollisesti ymmärsi todellisen vaaran uhkaavan vasta sitten, kun he kävisivät toverinsa kuolinpaikalla. Yhdestä asiasta hän oli varma -- ennenkuin he hänet voittaisivat, maksattaisi hän heille voitosta kalliin hinnan.

Päällikkö kuunteli mielenkiinnolla selitystä, jonka antoi dyakki, joka oli nähnyt toverinsa horjuvan ja kaatuvan. Noin parinkymmenen miehen seuraamana lähti hän kalliolle, jossa kuollut oli ollut.

Jenks heitti katseen tyttöön. Päällikkö miehineen oli kadonnut kallion taa. Tällä hetkellä kiipesivät muutamat kai kohtalokkaalle paikalle. Oliko tämä loppu?

Tietämättä uhkaavasta vaarasta luki Iris raamattua.

Äkkiä kuului kimeä huuto. Jenks nousi polvilleen. Dyakit olivat keksineet piilopaikan ja varustautuivat sitä ampumaan. Hän tarjoutui maalitauluksi siltä varalta, ettei Iris olisi suojassa.

"Vetäytykää takaisin", sanoi Jenks. "He ovat huomanneet meidät. Pian vinkuu lyijy korviemme ympärillä."

Tyttö vetäytyi koloon ja merimies heittäytyi pitkälleen. Neljä kuulaa vihelsi tasangon yläpuolella, kolme lävisti öljykankaan ja litistyi kallioseinään.

Silloin suuttui Jenks. Neljä kertaa tuotti Lee-Metford kivääri kuoleman ampujain joukkoon.

Ennenkuin neljäs dyakki oli vaipunut maahan, ampuivat toiset vastapäisellä kalliolla olevat pientä ruohoturpeen yli näkyvää savupilveä. Mutta heidän kuulansa tapasivat vain kalliota, ja pian senjälkeen oli vihollisista jälellä vain kaksi, ja he makasivat liikkumattomina.

Alhaalla olijat ampuivat kaikin voimin, mutta onnistuivat vain irroittamaan kiviliuskoja Kotkan pesästä. Merimies hymyili. Hän tarttui tyynesti vanhaan nuttuun, kääri sen kokoon ja työnsi näkyviin. Senjälkeen ryömi hän siitä kymmenen jalan päähän. Ne, joiden pyssyt olivat ladatut, laukaisivat ne luonnollisesti takkia kohti, jonka jälkeen Jenks kumartui kivääreineen kallioreunan yli.

Kolme dyakkia kaatui ennenkuin toiset livistivät. Patruunasäiliössä jälellä olevat patruunat saivat kahden hiljentämään vauhtiaan. Jenks päästi tyhjän kiväärin ja tarttui uuteen. Nyt seisoi hän suorana ja lähetti viimeiselle rosvolle muistutuksen. Toiset olivat kadonneet sille suunnalle, johon heidän johtajansa pienentyneine joukkoineen oli vetäytynyt. -- Hetkistä myöhemmin ei näkynyt ainuttakaan villiä.

Jenks saattoi jälleen katsahtaa Irikseen. Tämän kasvoista vuosi veri.

"Jumalani!" vaikeroi mies. "Oletteko haavoittunut?"

Tyttö hymyili urhoollisesti. "Tyhjänpäiväistä", sanoi hän. "Kivensirpale raapaisi otsaani."

XII.

Aselepo.

Oli vaarallisempikin vihollinen kuin ympäri hiiviskelevät dyakit. Tunnin kuluttua olisi aurinko keskitaivaalla ja kuivaisi kuumilla säteillään veren heidän suonissaan.

Sen oli Jenks tiennyt koko ajan. Öljykangas tarjoaisi vain mitätöntä suojaa. Mutta -- jos Iris haavottuisi? Jos tämä kova jännitys aiheuttaisi kuumeen? Samassa kuuli hän tytön sanovan aivan rauhallisesti, melkein reippaasti:

"Teitä ilahduttaa kai kuulla, että verenvuoto on lakannut. Se oli vain naarmu."

Siis vielä kerran oli kohtalo säälinyt heitä. Pilvi poistui hänen sydämestään, sumu katseestaan. Äkkiä oli hän kuulevinaan heikkoa kahinaa puissa. Siinä oli paikka, jota vastaan hän ei ollut turvattu tässä paikassa seisoessaan.

Kun Iris puhutteli häntä, otti hän askeleen takaisin vastatakseen ja samalla hetkellä iski kaksi kuulaa juuri hänen päänsä yläpuolelle. Tyttö oli puhuttelullaan pelastanut hänen henkensä.

Hän juoksi tasangon oikealle sivulle ja kurkisti rohkeasti ruohojen läpi. Puussa oli kaksi pääjoukosta myöhästynyttä kuljeksijaa. He painautuivat oksien väliin pelastuakseen, mutta toinen oli käänteissään liian hidas. Lee-Metford kuula saavutti hänet ja laukauksen kaiku tukahdutti hänen jäähyväishuutonsa.

Senjälkeen kääntyi merimies ja ryömi ylätasangon toiseen päähän. Ruohopeitteen välitse saattoi hän eroittaa vuoren juurella hiekassa makaavan miehen mustat hiukset ja keltaisen naaman. Välimatka oli yhdeksänkymmentä yardia. Jenks tähtäsi tarkkaan, laukaisi ja kuuli heikon ulvahduksen; yritteliäs pää katosi eikä useampia vapaaehtoisia tähän palvelukseen ilmautunut.

Hän piti yhä silmällä tätä erikoisen tärkeätä paikkaa, kun Iris huudahti epätoivoisesti:

"Oi, tulkaa pian tänne! Vesi! Säiliöt ovat puhjenneet!"

Vasta kun Jenks oli temmannut öljykankaan sivuun ja koettanut käsin koota muutamia kallisarvoisia pisaroita, joita oli kokoontunut pieneen halkeamaan, näki hän koko onnettomuuden laajuuden.

Ensimmäisen laukaustenvaihdon aikana olivat useat kuulat lävistäneet öljykankaan. Onnettomuudeksi oli kaksi niistä sattunut kumpaiseenkin vesisäiliöön rikkoen ne. Sisällys oli hiljaa valunut pois. Huolimatta epätoivoisista ponnistuksista ei Iriksen ja hänen onnistunut pelastaa enempää kuin noin puoli litraa.

Jenksiin vaikutti tapahtuma sillä tavoin, että Iris suorastaan kauhistui.

"Puhukaa minulle", kuiskasi hän kalpein huulin. "Kestän kaikkea muuta paitsi tätä vaitioloa. Rukoilen teitä sanomaan minulle kaiken. Onko se niin hirveää?"

Tytön epätoivon näkeminen sai miehen toipumaan.

"Niin, tämä oli hyvin ikävää. Ei suorastaan loppu, mutta lähellä sitä."

"Loppu", sanoi Iris rohkeasti, "on kuolema. Me olemme elossa ja vahingoittumattomia. Teidän on jatkettava taistelua. Jos jumala suo, emme me kuole."

"Jumala teitä siunatkoon, rakas tyttö", mutisi Jenks katkonaisesti. "Te saattaisitte rohkaista minkä miehen hyvänsä kulkemaan varjojen laakson läpi."

Tytön katse ei väistänyt hänen katsettaan. Sellaisina hetkinä puhuu sydän sydämelle mitään salaamatta. "Meillä on vielä hiukan vettä jälellä!" huudahti Iris. "Kaikeksi onneksi emme ole janoisia, ja te olette unohtaneet samppanja- ja konjakkivarastomme."

Viimeisessä huomautuksessa oli jotain lystikästä; merimies ei sanonut mitään, vaan jätti kauhean totuuden toistaiseksi.

"Lohdutamme itseämme päivällisellä pullolla samppanjaa", sanoi Jenks. "Mutta nyt kuulen ystäviemme huutavan saaren tällä puolella oleville, jälelle jääneille tovereilleen. Minun on otettava osaa keskusteluun."

Hän tarttui kivääriinsä ja paneutui pitkälleen miellyttävän lämpöiselle tasangolle. Hän luuli tuntevansa päällikön äänen jakelevan määräyksiä.

"Onkohan hän nälkäinen?" tuumi Jenks. "Siinä tapauksessa laitan ruokatavaroiden hankinnalle pikku esteen."

Iris sanoi:

"Mr Jenks?"

"Niin", vastasi Jenks päätään kääntämättä. Hän arvasi kyseessä olevan tavanmukaisen asian.

"Saanko tulla sinne. Olen väsynyt täällä istumiseen."

"Kyllä, tällä hetkellä ei ole mitään vaaraa. Mutta ne saattaisivat nähdä teidät ja tehän muistatte mitä -- --."

"Niin, muistan sen erinomaisen hyvin. Siinäkö kaikki. Kuului vaatteiden kahinaa. Nyt näytän mieheltä. Jos lupaatte olla minua katsomatta, niin tulen esiin."

"Minä lupaan."

Iris astui esiin. Hän oli hiukan punainen ja hämmennystään peittääkseen tarttui hän kivääriin.

"Nyt on meitä kaksi ampujaa", sanoi hän seisoessaan Jenksin vieressä.

Jenks saattoi syrjäsilmällä nähdä solakan, hyvin muodostuneen nuorukaisen ilmestyvän yht'äkkiä; se ilahdutti häntä. Tilanne tulisi kenties paremmaksi, jos dyakit näkisivät tytön tuollaisena.

"Teidän on heittäydyttävä pitkällenne heti kun minä sanon."

"Luottakaa minuun. Jumala minua varjelkoon."

Merimiehen kivääri laukesi niin äkkiä, että huudahdus kuoli tytön huulille. Kolme dyakkia koetti juosta piiritettyjen tovereidensa luo. He kantoivat ruukkua ja kahta koria. Ruukunkantaja kaatui ja astia rikkoontui. Toiset tekivät koko käännöksen ja kiisivät tiehensä kuin jänikset haavoittuneen ryömiessä perästä. Jenks ei ampunut uudelleen.

Iris seurasi silmillään haavoittunutta raukkaa. Silmät kostuivat ja hän kalpeni hiukan. Haavoittuneen kadottua silmäsi hän laaksoon ja vastapäiselle kalliolle; kahdenkymmenen yardin päässä makasi kolme kuollutta ja kalliolla kaksi.

"Toivon ettei minun tarvitse käyttää kivääriä", sanoi hän vapisevin äänin. "Tiedän ettei sitä voi auttaa, mutta luulen etten milloinkaan voisi nukkua, jos tappaisin ihmisen."

Hän näki merimiehen katkeran hymyilyn. Jenks nukkuisi paljon paremmin, jos yhdellä ainoalla laukaisulla voisi surmata jok'ikisen saarella olevan dyakin.

"Te aioitte sanoa jotain, kun tulitte keskeytetyksi", huomautti merimies.

"Niin, minua kummastutti huomatessani miten lämpimäksi tämä tasanko on tullut." Sitten lisäsi hän hetken vaiettuaan: "Nyt luulen käsittäväni miksi tulitte niin liikutetuksi vesivarastomme vuodettua kuiviin. Ennen päivän päättymistä saamme tuntea kaikki janon tuskat."

"Älkäämme maalatko pirua seinälle", sanoi Jenks. "Mutta minä olen janoissani nyt."

Mies liikahti levottomasti. Hän oli liiankin tietoinen kaikille ihmisille yhteisestä heikkoudesta, joka aiheutti halun saada sellaista, jonka tyydyttäminen oli sula mahdottomuus. Hänen oma kurkkunsakin oli aivan kuiva.

"Hakekaa tinapikari", sanoi hän. "Ottakaamme puolet varastostamme ja käyttäkäämme toinen puoli syödessämme. Koettakaa olla hengittämättä suun kautta. Vielä emme ole todellisessa veden tarpeessa. Se on suureksi osaksi luulottelua." Tyttö mittasi huolellisesti puolet ja huudahti:

"Minä juon ensiksi!"

"Ei, ei!" huudahti Jenks kärsimättömästi. "Antakaa tänne."

Tyttö oli olevinaan kummastunut.

"Kohteliaisuudesta" alkoi hän.

"Valitan, mutta minun täytyy vaatia sitä."

Iris ojensi pikarin. Jenks vei sen huulilleen ja oli juovinaan.

"Kas niin!" sanoi hän. "Minulla on kiire, sillä dyakit voivat tulla milloin hyvänsä."

Iris heitti katseen pikariin. "Mutta ettehän te juoneet mitään!"

"Riittävästi."

"Mr Jenks! Te tarvitsette enemmän kuin minä. Minä -- en -- tahdo -- elää -- ilman -- teitä."

Merimiehen kädet vapisivat. Oli onni, ettei hänen tarvinnut nyt juuri ampua.

"Vakuutan juoneeni niin paljon kuin tarvitsin", sanoi hän turhan painavasti.

"Tehdäksenne minulle mieliksi voitte juoda ainakin oman osanne."

"Te tahdoitte pettää minua", murisi Jenks. "Jos juotte ensiksi puolet, juon minä loput."

Ja sillä tavoin asia järjestyi. Nämä pari suullista vettä antoivat heille uutta elämää. Siitä huolimatta kärsivät he päivällisaikana janoa.

"Mistä johtuu", kysyi Iris, "että tänään on niin lämmin?"

"Kahdesta hyvästä syystä -- pakollisesta toimettomuudesta ja tämän kirotun kallion kuumenemisesta. Sitäpaitsi on tämä lämpimin päivä saarella olomme aikana."

"Katsotteko tilamme aivan toivottomaksi?" kysyi Iris.

"Se ei ole toivottamampi kuin yöllä tahi tänä aamunakaan."

"Silloin oli meillä vettä. Täysin vesivarastoinkin olisi meidän ollut vaikeaa kestää. Nykyisissä olosuhteissa on se suorastaan mahdotonta."

"Myönnän sen olevan vaikeata", sanoi Jenks. "Siitä huolimatta on meidän säilytettävä rohkeutemme yön tuloon saakka. Silloin hankimme vettä tahi lähdemme saarelta."

"Mutta me emme voi tehdä molempia?"

"Olemme ehkä pakoitettuja siihen."

"Mutta kuinka?"

Tämän kysymyksen vastaaminen olisi käynyt Talleyrandinkin ymmärryksen yli, mutta ennenkuin Jenks ehti keksiä mitään syytä liian toivorikkaaseen lausuntoonsa, tuli noin kahdeksan sadan metrin päässä näkyviin pitkin Kilpikonnarantaa kulkeva kolmen miehen soutama _sampani_. Vaikkakin syntymästä asti sellaiseen tottuneena olivat dyakit väsyneet kuumiin kallioihin ja suolaveteen. Vene tuli toisten villien merkinantojen vuoksi ja sen näkeminen antoi Jenksille uutta toivoa. Salamannopeasti juolahti hänen mieleensä, että jos hän saattaisi pysyttää heidät poissa lähteeltä ja turmella _sampanin_, joka tuli avuksi tuoden ehkä pääosan heidän varastojaan, niin villit kenties väsyisivät sammuttamaan janoaan saniaiskasvin lehdistä.

"Tulkaa heti tänne!" huudahti hän asettaen kiväärinsä kuntoon. "Laskeutukaa pitkällenne ja tähdätkää veneen keulaan. Ei tee mitään vaikka kuula ensin iskeekin veteen."

Hän laittoi kiväärin kuntoon tytölle ja alkoi itse ampua ennenkuin Iris ehti hänen luokseen.

Pian lähettivät molemmat kiväärit kaksikymmentä kuulaa minutissa _sampania_ kohti. Seuraukset siitä eivät viipyneet kauan. Dyakit tanssivat penkiltä penkille. Yksi miehistä putosi veteen ja heti sen jälkeen katkesi eräs laitalaudoista. _Sampani_ täyttyi vedellä ja upposi maissa olevien rosvojen kimeän ulvonnan säestämänä. Molemmat dyakit koettelivat uida maihin, mutta muutamien vetojen jälkeen ojensivat käsivartensa ja katosivat. Kirkkaassa ilmassa saattoi katsoja nähdä mustien evien piirtelevän vedenpintaa.

He olivat alkaneet rauhoittua taistelun jälkeen -- ja jano oli jälleen ruvennut heitä kiusaamaan -- kun jonkunlainen likainen liehuva kangaspala näkyi vastapäisen kallion juurella. Se katosi pian tullakseen taas uudelleen näkyviin. Nyt pysyi se vakavana ja ruskea käsivarsi tuli näkyviin. Kun Jenks ei ampunut, pistäytyi esiin turbaanin peittämä pää. Se oli muhamettilainen.

"Ei ampua!" huusi mies. "Minä engelska puhu."

"Ettekö osaa hindujen kieltä?" huusi Jenks sillä kielellä.

"_Han_, sahib (kyllä, herra!)" kuului ihastunut vastaus. "Tahtooko teidän armonne sallia palvelijansa tulla kanssanne puhumaan?"

"Kyllä, jos tulette aseettomana."

"Ja päällikön myös, sahib?"

"Kyllä, mutta kuulkaa tarkoin! Ensimmäisestä petoksen merkistä ammun molemmat."

"Pidämme sanamme, sahib. Syökööt korpit lihamme, jos petämme."

Musulmanni ja päällikkö astuivat esiin. Heillä ei ollut pyssyjä, päälliköllä oli vain kris'insä.

"Sanokaa hänelle, että hän panee pois miekkansa", huusi merimies käskevästi.

Päällikkö totteli happamin ilmein.

"Pysykää lähellä minua", sanoi Jenks tytölle, "näyttäytykää heille, mutta vetäkää hattu silmillenne."

Iris totteli vaieten.

Pari uteliasta päätä pisti esiin vuoren kulman takaa.

"Jos nuo miehet eivät katoa heti, niin minä ammun", huusi Jenks.

Hindu käänsi ja päällikkö huusi muutamia sanoja, joilla oli toivottu vaikutus. Neuvottelijat pysähtyivät noin kymmenen askeleen päähän luolan eteen, ja molemmat vihollispuolueet tarkastelivat toisiaan.

"Sahib", alkoi hindu, "päällikköni Taung S'Ali ei halua tapattaa useampia miehiä riidan vuoksi naisesta. Luovuttakaa nainen, sanoo hän, ja hän sitoutuu joko jättämään teidät rauhaan tahi viemään turvallisesti johonkin paikkaan, josta voitte päästä valkoisten miesten laivaan."

"Nainen!" sanoi Jenks ivallisesti. "Onko mies mieletön? Missä täällä on nainen?"

"Nainen, jonka päällikkö näki puoli kuukautta sitten, sahib."

"Taung S'Ali oli noiduttu. Tapoin hänen miehiään niin nopeasti, että hän näki kummituksia."

Päällikkö kuuli nimeään mainittavan ja keskusteli jonkun aikaa kiivaasti musulmannin kanssa osoittaen useita kertoja Jenksin vieressä seisovaa Iristä.

Musulmanni teki kunnioittavan salaamin ja sanoi:

"Köyhien suojelija, en uskalla vastustaa teitä, mutta Taung S'Ali sanoo tytön seisovan vieressänne ja olevan miehen puvustaan huolimatta naisen, jota hän haluaa."

"Hänellä on hyvät silmät, mutta huonot aivot", vastasi merimies. "Miksikä tulee hän tänne etsimään naista, joka ei ole hänen rotuaan? Sanokaa hänelle, että hänen on lähdettävä saarelta eikä tultava milloinkaan takasin. Silloin kenties annan anteeksi hänen kavalan yrityksensä murhata meidät yöllä nukkuessamme."

Päällikkö hymyili ilkeästi ja musulmanni jatkoi:

"Sahib, on parasta ettei häntä liiaksi suututeta. Hän sanoo tahtovansa tytön. Hän näki tytön kauneuden, ja se saattoi hänen sydämensä liekkiin. Tyttö on maksanut hänelle monta ihmishenkeä, mutta on vielä enemmän arvoinen. Ja mitä merkitsee yksi nainen maailmassa sinne tahi tänne ollakseen syynä sotaan ja verenvuodatukseen."

Merimies tunsi itämaisen luonteen liian hyvin ja ymmärsi miehen kummastuksen, että naisen omistamisesta antauduttiin sellaiseen taisteluun. Oli silminnähtävästi hulluutta esittää mitään rauhanehtoja ja kuitenkin oli alkuasukas niin halukas saamaan kaikenlaisia etuja, että Jenks päätti tarttua oljenkorteen. "Te olette Delkistä?" sanoi hän.

"Korkeasti kunnioitettu sahib on hyvin viisas."

"Ei kukaan muu kuin Delkistä kotoisin oleva vanno Kutubin tien varressa olevien hautojen kautta. Olette karanneet Andamoneilta?"

"Sahib, tapoin miehen vain itsepuolustuksekseni."

"Mikä lieneekään ollut syynä, niin ette te koskaan voi palata Intiaan. Siitä huolimatta antaisitte monta vuotta elämästänne saadaksenne käydä Chandni Chowkin basaareissa tahi istua iltasin Lakoreportin luona."

Hindun kasvot saivat kullan värin. "Se on hyvää puhetta", sanoi hän.

"Auttakaa siis minua ja ystävääni pääsemään pakoon. Pakoittakaa päällikkö lähtemään saarelta! Tappakaa! Kapinoikaa häntä vastaan. Lupaan teille vapauden ja monta rupiaa. Tehkää se ja vannon tulevani laivalla hakemaan teidät täältä. Miss sahibin isä on mahtava mies. Hänellä on suuri vaikutus Sirkariin." [Intian hallitus].

Taung S'Ali tunsi nähtävästi kummastusta ja epäluuloa tämän pitkän keskustelun aikana, jota hän ei ymmärtänyt. Hän pyysi selitystä ja nopea-ajatuksinen hindu keksi jonkun valeen. Mutta katsoessaan Jenksiin oli hänen silmissään takaa-ajetun otuksen katse.

"Sahib", sanoi hän, "olen yksin monien joukossa. Sana minulta ja he leikkaisivat kurkkuni. Jos olisin luonanne ylhäällä, kuolisin kanssanne, sillä palvelin Kumaon Rissalassa [alkuasukkaista kokoonpantu ratsuväkirykmentti], kun onnettomuus minua kohtasi. Ei hyödytä mitään koettaa sopia tiikerin kanssa, sahib. Otaksun ettette halua luovuttaa miss sahibia. Olkaa keskustelevinanne minun kanssani. Koetan auttaa teitä mikäli voin."

Jenksin sydän tykytti kuullessaan tämän odottamattoman tarjouksen. Musulmanni raukka oli silminnähtävästi hyvin halukas pääsemään pois rosvojoukosta, johon oli joutunut. Mutta päällikkö alkoi tulla epäluuloiseksi ja kärsimättömäksi.

Samalla kun ojensi raivokkaasti kivääriään, huusi merimies:

"Sanokaa Taung S'Alille, että ennen huomisen auringon nousua tapan hänet ja hänen miehensä. -- Hän tuntee voimani osaksi, mutta ei kokonaan. Yöllä kello kahdentoista aikaan löydätte täältä alaslaskemani köyden. Sitokaa siihen astia vettä. Älkää unohtako. Olen sahib Anstruther Belgaum Rissalasta."

Hindu käänsi uhkauksen päällikölle. Tämä heitti surmaavan katseen Jenksiin ja Irikseen mutisten jotain.

"Siis, sahib, ei ole muuta sanottavaa. Pitäkää silmällä oikealla olevia puita. Ne voivat lähettää hiljaisen kuoleman sillekin paikalle, jossa nyt seisotte. Ja minä en ikinä teitä petä", huudahti tulkki.

"Uskon teitä. Menkää! Mutta sanokaa päällikölle, että senjälkeen kun olette kadonneet kallion taa, josta tulitte, tahdon puhua hänen kanssaan vain kiväärillä."

Taung S'Ali näytti ymmärtävän englantilaisen ilmehikkäät eleet. Uhmaavasti kääntyi dyakki ympäri ja hindu seurasi häntä.

Ja nyt joutui Jenks suureen kiusaukseen. Iris pani kätensä hänen käsivarrelleen ja kuiskasi:

"Mitä olette päättäneet? En uskaltanut puhua pelosta että hän kuulisi ääneni."

Tyttö raukka! Hän oli niin varma, ettei dyakki ollut keksinyt hänen valepukuaan.

Jenks ei vastannut. Hän tiesi, että jos tappaisi Taung S'Alin, joutuisivat tämän miehet sellaisen kauhun valtaan, että pakenisivat yöllä. Se olisi pelin voitto. -- Iris, rakkaus, rikkaus, elämä -- kaikki riippui annetusta sanasta. Ja kuitenkin asteli tämä villi, tämä naismurhaaja ja verenimijä, joka oli tehnyt kaikkia mahdollisia rikoksia, tyynesti pois, luottaen valkoisen miehen sanaan.

Oh, tämä oli julmaa! Tämä hetki oli vaikeampi kuin mikään tähän asti koettu. Hän veti helpotuksen huokauksen, kun silkkiin puettu roisto oli kadonnut näkyvistä kunnioittamatta silmäykselläkään häntä ja Iristä.

"Kertokaa minulle mitä olette päättäneet", toisti tyttö, jolla ei ollut aavistustakaan taistelusta, jota merimies taisteli.

"Pitänyt sanani tuolle röyhkeälle roistolle", vastasi Jenks kiitollisena, että saattoi puhua totta. "Kun kerran annoin hänen tulla tänne, piti hänen saada rauhassa poistuakin. Hän tunsi teidät heti." Sitten kertoi hän mitä oli tapahtunut. Iris hämmästyi kovin saadessaan tietää asian todellisen kulun, ja hän joutui suunniltaan kuullessaan olevansa kari, jolle keskustelut olivat joutuneet.

XIII.

Romantiikkaa ja todellisuutta.

Ne, jotka ovat oleskelleet troopillisissa maissa, tietävät kuumuuden olevan kovimmillaan kahden ja neljän välillä iltapäivällä. Syötyään tällä kertaa yksinkertaisen päivällisen esitti Jenks, että he asettaisivat öljykankaan siten, jotta saisivat molemmat suojaa aurinkoa vastaan ja voisivat samalla pitää silmällä vihollisen toimia. Iris auttoi öljykankaan asettamisessa.

Merimies, joka yhä piti kiinni periaatteistaan ja voitti janon tuottamat ensimmäiset tuskat, antoi luvan viimeisen vesivaraston käyttämiseen.