Part 3

Myöskin Juhana III:nen hallituksen aikana, kun Savon rajoilla ja Karjalassa sodan liekki ehtimiseen leimusi, tuon tuostakin oltiin linnassa varustus- ja rakennuspuuhissa. Niinpä vv. 1576 ja 1577 sanotaan linnan ympäri rakennetun vallituksia kivellä ja kalkilla täytetyistä hirsisalvoksista. Nuo vallitukset kuitenkin jo v. 1583 kuninkaan käskystä revittiin. V:n 1580 paikoilla tilattiin Wiipurista rakentaja linnassa toimittelemaan. Silloin muun muassa rakennettiin linnan eteläpuolelle 36 kyynärää pitkä sali, jolla luultavasti tarkoitetaan kirkkokerrassa olevaa uutta kirkkoa, joka myöhemmän-aikuisella muurilla on kirkon porstuasta eroitettu. Ne niukat tiedot, jotka tilintekokirjat ylipäänsä antavat lisärakennuksista ja varsinkin niiden asemasta, tekevät löytyvien tietojen käsittämisen ja käyttämisen ylen vaikeaksi. Kuitenkin valitti Gödik Fincke vielä v. 1586 että Savonlinnan rakennus oli laiminlyöty, koska siitä rakentajasta, josta kuningas oli kirjoittanut, ei ole mitään kuulunut; paitsi sitä oli linnassa sellainen puute ja nälkä, että hänen oli täytynyt päästää paljon väkeä linnasta; niistä kolmesta pitäjäästä, joista oli linnalle eläkettä, käytettiin monia veroja muihin tarpeisin.

Vuosina 1589 ja 1590 rakenteli linnassa vanha Pietari niminen rakennusmestari. Koska hänellä näkyy olleen työtä Käkisalmessa ja muillakin paikoilla, niin pyysi Gödik Fincke toista rakentajaa Savonlinnaan, toivoen ettei ruoka työmiehiltä loppuisi, sillä linnan vartijaväki ei ollut moneen vuoteen saanut vaatteita eikä muutakaan palkkaa.[33]

Nuijasodan Savossakin raivonneet myrskyt nähtävästi menivät ohitse jättämättä Savonlinnaan muita muistoja kuin ne kädet, jotka linnan isäntä antoi katkoa nuijaväen lähettiläiltä v. 1595. Savon asukkaat olivat näet yleensä ryhtyneet Nuijasodan kapinaan ja hävittäneet huovien ja kruununkäskyläisten taloja. Pohjalaisten päällikköjen johdolla he riensivät Rautalammelta Pieksämäen ja Joroisten kautta Savonlinnaa kohti. Ystävällisellä ruotsinkielisellä kirjeellä he ilmoittivat Gödik Finckelle tulleensa Kunink. Majesteetin käskystä etsimään ja rankaisemaan linnaleiri-väkeä ja Klaus Flemingin puoluelaisia. Fincke, jolta linnassa puuttui sotaväkeä, oli vaaran lähestyessä koonnut talonpoikia ympäristöiltä linnaa puolustamaan ja katkotti kädet kapinaväen lähettiläiltä. Pian sai hän sotaväkeäkin Wiipurista ja Käkisalmesta avukseen. Nuijamiesten hajalliset joukot joutuivat tuon tuostakin tappiolle. Viimeisessä tappelussa Suursavon pappilassa sai sotaväki petollisilla lupauksilla talonpojat antaumaan, jonka tehtyä koko nuijajoukko surmattiin. Nuijasodan melskeissä oli kaikkeastaan noin 500 Savolaista kaatunut. Heidän omaisuutensa ryösti kostonhimoinen sotaväki.[34]

Voimakkaan Kaarlo IX:nen hallitessa alkoivat taasen rakennustoimet Savonlinnassa. Jo vuosina 1602 ja 1603 rakennettiin vanhan esilinnan edustalle _Uusi 'esilinna_, josta vasta enemmän puhelemme. Jo edellisessä on mainittu, että myöskin Kaarlo kuningasta elähyttivät Juhana III:nen aatteet Itäkarjalaan nähden. Kaarlon toimittamista retkistä ja käskyistä päättäen, näyttää pyrkimyksensä olleen ennen kaikkea saada joko sotaisilla tai rauhallisilla keinoilla Turjaniemi ja Kantalahden seudut valtansa alle, voidaksensa sieltä tunkea Venäjän Karjalan eteläisemmille aloille. Noiden tuumien kanssa yhteydessä olivat ehkä tänaikuiset varustuspuuhat Savonlinnassakin. Linnan isäntänä oli vv. 1604-8 _Niilo Kyhl_. Hänen rakennuttamansa on suuren linnapihan pohjoiskulmassa vielä seisova torni, jonka nimi rakennuttajan nimen mukaan on muodostunut _Kiilatorniksi_. Torni on ja näyttää olleen yksinkertaisin kaikista torneista. Se on ainoastaan linnan pohjoisen kulman puolustukseksi varustettu, puuttuu kiertoportaitakin. Eri tiet ja holvatut käytävät vievät kuhunkin kertaan. Ainoastaan neljännestä kerrasta vievät ahtaat Venäjän-aikuiset kiviportaat tornin viidenteen kertaan. Tornin ulkomuoto ei kuitenkaan toisista eriä.

Vihdoin sanotaan mainitun linnan isännän rakentaneen linnaan kymmenkunta huonetta, joiden tarkempi määrääminen on milt'ei mahdotointa. Kuitenkin löytyy linnassa huonejaksoja, jotka arvaten ovat joko Juhana III:nen taikka pikemmin Niilo Kyhlin aikuisia. Niitä on se kaksikertainen harmaasta kivestä muurattu rakennus, joka Pyhän Erkin tornin muinoisen aseman ja esilinnan pihalta tulevan käytävän välillä ulkonee Kirkkokerrasta suurelle linnapihalle päin. Rakennuksen ylempi kerta, johon portaat vievät uuden kirkon porstuasta, on tilintekokirjoissa tunnettu oudolla nimellä _Messlöf'vi-sali_, sen alempi kerta nimellä _Myllyhuone_, jossa säilytettiin käsimyllykiviä, yhteen aikaan neljä paria. Myllyhuoneesta on epäilemättä joku tukittu ovi vienyt pimeään Kirkkokerrassa olevaan vankiluolaan, jota luultavasti tarkoitetaan tilikirjoissa mainitulla _Helvetinluolalla_. Puheessa olevan rakennuksen ikää arvostellessa on huomioon otettava vanhempi rakennuksen alla oleva kaunis kellari, jonka komerot ovat samaa tekoa kuin komerot Kellotornin toisessa kerrassa.

Toinen tämän-aikuinen huonejakso on se myöskin harmaasta kivestä muurattu, rakennus, joka, alkaen Kirkkokerrasta, liittyy Kirkkotornin ja Kiilatornin väliseen sisempään suojamuuriin ja seuraa sitä muurin puolelta pituudelta, kunnes Venäjän-aikuinen tiilestä rakennettu kasarmikerta edellisen jatkona alkaa. Tuo huonejakso, jonka tarkastamista Venäjän-aikuiset muutokset tekevät vaikeaksi, sisälsi luultavasti jo 16:lla sataluvulla linnan keittohuoneet ja tarjosi suojia linnan palvelusväelle ja käsityöläisille. Savonlinnan kaupungin perustettua Vääräsaarelle Pietari Brahen toimesta v. 1639 muuttivat arvattavasti käsityöläiset sinne.[35]

V. 1609 sanotaan Erkki Haren parantaneen linnan varustuksia muureilla ja valleilla. Kuningas kehoitti häntä vielä teettämään paaluaitaus vallien ympärille, että linna olisi täydelleen varustettu hyökkäystä vastaan, jos siksi tulisi, ja lupasi keväällä seuraavana vuonna lähettää tykkejä. Arvattavasti ovat ne paalut, jotka nähdään veden rajalla siellä täällä linnan ympäristöillä, jäännöksiä tuollaisista paaluaitauksista. Linnaa rakentaessa tuohon aikaan tuli jokaisen manttalin Savonlinnan läänissä tehdä kaksi päivätyötä.[36]

Mutta aikoja kului, jolloin linnan tilikirjat eivät tarjoa paljo tärkeämpiä tietoja, kuin että myrskyt olivat särkeneet uittohirsillä lepäävän linnan sillan, että "linnansanoja" kellotornin muurilla oli laannut käymästä, että "Sika-ukko", linnan paimen, oli saanut linnan varastosta lampaannahan, teettääksensä itselleen uuden lakin taikka että pari linnan joutsenista oli karannut.

Tuolla välin tilintekokirjat sisältävät pitkiä luetteloja matkustavista virkamiehistä tai muista kulkevista, jotka linnassa viipyivät. Tuntemattomien joukossa voisit vuosisatojen kuluessa huomata semmoisia nimiä kuin Daniel Hjortb, Pehr Brahe y.m. tuttuja. Jos arvokkaampi mies sattui tulemaan linnaan, niin laukaistiin tykki tai kaksi, miehen sekä tullessa että mennessä, ja tarkka tili on tehty, kuinka paljo kruutia tuossa tilaisuudessa meni hukkaan, ansainneen miehen arvon tähden.

Soturia oli linnassa Juhana III:nen aikana välistä liki kolmesataa ja ääretön paljous lihaa ja muuta syötävää tuotiin silloin vuoden pitkään karjapihoista linnaan miehistölle ruoaksi. Toisina aikoina oli soturien lukumäärä noin kahdeksankymmentä. Välistä oli heitä vielä vähemmänkin.

Nuo seikat eivät kuitenkaan oikeastaan aineesemme kuulu. Niistä vaan sivumennen mainitsimme.

Ruotsin karttuva kunnia veti 16:lla sataluvulla kaikki voimat ja silmät Suomen itärajoilta Itämeren rantamaille, vieläpä Saksanmaalle, jossa voittoista sotaa käytiin. Kuten olemme maininneet vielä Kaarlo X:nen mieleen muistuivat onnettoman Itäsuomen tarpeet. Tänne ei kuitenkaan sotavoimia vierailta tappelutantereilta riittänyt. Sotaonnikaan ei siis ollut aivan mielen mukainen. V. 1656 tunkeusivat Venäläiset aina Savonlinnaan saakka, julmasti hävittäen ja ryöstäen Kerimäellä ja Säämingissä, polttivat kaupungin tuhaksi ja alkoivat piirittää linnaa. Eräs kappalainen, Mikko herra Kaksoilan pappilasta, joka oli paennut linnaan Venäläisten edestä, ammuttiin linnassa. Piiritystä ei kuitenkaan kauan kestänyt. Suomalaiset äkki-arvaamatta karkasivat linnasta Venäläisten varustettuun leiriin, valloittivat sen ja kaksi tykkiä, tappoivat sata vihollista ja vapauttivat viisisataa vangittua kansalaista, joita oli koottu Venäjälle vietäviksi. Tuon voiton perästä maakunta pian oli vapautettu vihollisista.[37]

Kun kaikki kotimaan varat tarvittiin sodankäyntiin ulkomailla, niin on luonnollista että tähän aikaan ei ollut paljo varoja käyttää Savonlinnankaan varustuksiin. Mahdollista on kuitenkin, että ne kaksi ulompaa muuria, jotka tavataan nykyisen Paksun bastionin ja Kiilatornin sekä bastionin ja Upseerikerran välillä, ovat jo noina aikoina muuratut. Kummassakin tavataan tuo uuden-aikuisessa varustustaidossa omituinen ulospäin painuva polvi. Muurit eivät myöskään enää ole pystysuoria, kuten linnan vanhimmat muurit, vaan kallistuvat sisään päin.

V. 1666-70 tavataan tilikirjoissa luetteloja linnan huoneista, joiden asemat kuitenkin jäävät melkein yhtä arvelun-alaisiksi, kuin 15:nen sataluvun tilikirjoissa mainitut huoneet.

Viidennellätoista sataluvulla mainitaan: _Tornikappeli, 2 Herrastupaa, Herraskammio_ sisäkamarineen, _Rouvastupa, Alivoudin kamari, Kirjuritupa, Palvelijakamari, Tykkimiesten kamari, Linnatupa_, johon holvattu käytävä vei esilinnan pihalta, _Vahtikamari, Varastohuone, Asemahuone, Kruutikamari, Vankihuone_, muista puhumatta.

Seuraavan vuosisadan mainituissa luetteloissa tapaamme ihan uusia nimiä: _Kirkko, Kuninkaansali, Kuninkaankamari, Kreivisali, Rouvaskamari, Neitikamari (1676), Keräjätupa, Komendanttisali, Komendanttikamari, Messlöf'vi-sali, Pylväskamari, Kansliasali, Kansliakamari, Sihteerikamari, Vankisali, Porraskamari, Kirkkokamari, Vanha Luotihuone, Vanha Varastohuone, Keittohuone, Myllyhuone, Helvetinluola_ y.m. Ainoastaan harvat näistä kaikista huoneista ovat asemaltansa tarkoin määrättävät. Epäilemättä saisi kuitenkin väsymätöin tutkimus uusia seikkoja ilmi. Useat linnan huoneista näkyvät vielä tähän aikaan sairastaneen 1631 vuoden linnanpalon vammoja.

Kului taasen aikoja, jolloin esim. rakeiden särkemät akkunat heinäkuun lopulla v. 1693 ovat tilikirjain antamia tärkeimpiä tietoja, niin nousivat Isonvihan vielä rakeisemmat pilvet taivaalle Suomen suureksi suruksi. Vietiin isänmaasta viimeiset miehet ja nuorukaiset kaukaisille verta vuotaville tappelutantereille, yhä edemmäksi, kunnes vihollisten maahan uupuivat ja viholliset esteettä pääsivät tulvaamaan turvattomaan maahan. Kesäkuun 18 p. 1714 alkoivat Venäläiset piirittää Savonkin linnaa. Seuraavan Heinäkuun 29 p. avasi sureva Savonlinna ensi kerran porttinsa Venäläisille.

Valtioarkisto puuttuu tilikirjoja tuon vuosikymmenen hirmuvuosilta. Aikakirja vaan tietää kertoa, että yksi linnan entisistä asukkaista jäi, Venäläisten suositeltuna, linnaan elämään. Se oli vanha sotilasten kasvattama musta pässi, joka oli linnan perustus-ajoista saakka kasvatettujen linnapässien jälkeläinen. Tietoja ei ole mitä pässi noista uusista oloista mietiskeli. Totta se puristeli päätänsä ja vielä toivoi parempia aikoja.

Kun rauhan päivät jälleen Suomelle koittivat, jäi Savonlinna vielä Suomen puolelle uutta rajaa. Mutta ehkä oli linnan ensimäisestä lankeemuksesta sen luottamus tulevaisuuteen kadonnut. Linnan tilikirjat eivät enää anna tietoja uusista varustustoimista.

Pässikin näkyy varoneen mitä pahimpaa. Se puristeli epäillen päätänsä ja meni vihdoin eräänä murheen hetkenä linnan sillalle, heittäysi virran valtaan ja teki siten lopun päivistänsä. Tämä tapahtui suvella v. 1728, jolloin Martin Frese oli linnan vara-isäntä. Se oli viimeisen linnapässin surullinen kohtalo. Sen jälkeen ei ikänä toista linnapässiä hankittu.[38] Ja pian tuli aika, jolloin linna viimeisen kerran pukeusi aseihin vanhaa vihollistansa vastaan.

Heinäkuun 16 p. v. 1742 Venäläiset taasen ilmaantuivat linnan piirittäjinä. Venäläinen upseeri Lascy kehoitti linnan isäntää antaumaan. Ruotsin armeija, niin kerrottiin, oli mennyt "suoraa tietä Ruotsiin", Suomen asukkaat olivat antauneet Venäjän vallan alle. Turhaan pyysi linnan isäntä, Gyllenecker, saadaksensa odottaa Ruotsalaisen sotapäällikön käskyä; turhaan, sanotaan, koitti hän kehoituksilla ja uhalla saada miehistöä linnaa puolustamaan. Jo elokuun 8 p. suostui hän niihin antaumis-ehtoihin, jotka Venäläisten päällikkö ja eversti ruhtinas Messerski oli määrännyt. Liehuvin lipuin ja soittojen kaikuessa riensivät linnan varustusväki ja linnaan paenneet joukot ulos. Keisarinnan suosiota vakuutettiin niille, jotka tahtoivat jäädä paikalleen.[39]

Nyt siis kauan kokenut Savonlinna oli Venäläisten hallussa ja jäi olemaan, kunnes sotapuku riisuttiin halveksitun linnan hartioilta.

Vielä seisoi linnan viisi tornia.

Pyhän Erkin torni, joka 16:lla sataluvulla kutsuttiin _Mustaksi torniksi_, oli kuten näimme jo Kustaa Wasan ajoilla heikko ja halkeili, josta syystä sitä usein korjailtiin. Tämäkin torni oli muodoltansa pyöreä ja kun sitä v. 1553 koroitettiin, istutettiin rautainen risti tornin huippuun. Jo seuraavan vuosisadan keskipalkoilla puuttui Musta torni kattoa, olipa vielä muutenkin häviöllä. Kuitenkin torni vielä myöhemmin, v. 1694, valkoiseksi liimattiin, kuten toisetkin esilinnan tornit. Kaksi tornin kertaa varustettiin jyvä-aitoiksi v. 1700. Tornin viimeiset vaiheet eivät ole tunnetut. Erään asemapiirroksen mukaan vaan tiedämme että se vielä Turun rauhan aikana seisoi. Luultavasti se pian sen jälkeen hävitettiin. Tornin asema kirkkokerran toisessa päässä, vieläpä läpimittauskin, on torniin liittyneen muurin muodosta selvin nähtävä. Sen pohjakerrasta aukeni ovi kirkkokerran alle, vieden erään ahtaan keittohuoneen ohitse n.s. _Konkkukellariin_. Keittohuone oli ehkä vanhimpina aikoma linnan kruutitehdas. Tornin kiertoportaat, joista vielä on ovi ja muutamia astuimia jälillä, alkoivat tornin toisesta kerrasta.

Vanhan asemapiirroksen mukaan näyttää Paksusta tornista alkava ulompi suojamuuri kulkeneen suoraa tietä Mustan tornin kohdalle, josta välimuuri sen yhdisti tuon tornin kanssa.

Valitettavasti puuttuu valtio-arkistomme kokonaan tilikirjoja Venäjän-aikuisista muutoksista ja lisärakennuksista. Meidän on ainoastaan tarinoihin ja rakennuslaatuun nojautuminen.

Paksu torni kaatui kruutipamauksesta luultavasti joku aika ennen sotaa 1788-90. Se seisoi Langell'in mukaan vielä 1786. Tornin pohjakerroksissa olleissa makasiineissa Venäläiset säilyttivät kruutia. Eräänä pyhänä edellä puolenpäivän oli venäläinen upseeri miehineen mennyt kruutimakasiiniin. Jollakulla tavalla -- korkoraudoista miesten saappaissa arveltiin -- syttyi tuli kruutiin ja torni lensi ilmaan. Säämingin kirkossa par'aikaa pidettiin jumalanpalvelusta. Kaukaisesta pamauksesta kirkko niin järähti, että seurakunta valitti saaneensa roskia silmiin kirkon katosta. Tornin sijalle rakennettiin nykyinen vahva kolmikertainen bastioni, joka peri tornin nimen.

Tuli kuitenkin vielä aika, jolloin linnan muinoinen varustusväki piirittäjänä asettui linnan edustalle. Se oli Savon 2500 lukuinen brigaadi, Hastfer'in johtamana. Heinäkuun 2 p. 1788 lähestyi Hastfer itse 1700:n miehen joukolla, 28:ssa veneessä Puumalasta tullen, Savonlinnaa. Rantasalmelta tulivat joukkoineen, eversti Steding myöskin vesitse, eversti Brunow maata myöden.

Kaupunki suuretta esteettä valloitettiin. Linnan piirittäminen alkoi. Ryntäystikat olivat unohtuneet, piiritystykistöä puuttui. Ahkerasta piirittämisestä oli siis ainoastaan voitto toivottavana. Linnan varustusväkenä oli vain kaksi venäläistä jääkärikomppaniaa, jotka olivat viisi viikkoa kärsineet suolan puutetta, muistamatta, kuten venäläinen tarina kertoo, että linnassa oli kyllältä salpetteria. Venäläisten päällikkö oli suvultansa turkkilainen. Piirityksen huonoa menestystä selitettiin sillä, että vähälukuinen piirittäjäjoukko oli kauan kestäneessä piirityksessä kadottanut voimiansa, apua ei ollut odottamista, piiritystykistön puute ei sallinut ankarampaa ampumista, syötävänä oli ainoastaan 15 jauhomattoa ja 2 tynnyriä suoloja, jotka kapteeni Lode oli piirityksen alussa Venäläisiltä valloittanut, armeijasta kuului synkeitä sanomia ja Punkasalmella kerrottiin vihdoin nähdyn venäläisen sotavoiman edelläkävijöitä, joka vapaaherra von Schultz'in johdolla muka lähestyi. Olipahan siinä esteitä. Peljäten Venäläisten katkaisevan sotajoukolta paluumatkan, Hastfer vetäysi Savonlinnan edustalta takaisin Rantasalmelle Elokuun 20 p..[40]

Tästä lähin näyttävät Venäläisten varsinaiset varustustoimet alkaneen kreivi Suvorow'in johtamina Katarina II:sen käskystä.[41] Tuo Venäjän mainioin soturi, jonka esi-isät sanotaan olleen Suomalaisia, oli jo Helmikuussa v. 1773 saanut käskyn tarkastella Suomenpuolista rajaa ja tiedustella mitä Suomessa ajateltiin vallankumouksesta Ruotsissa. Hän matkusti silloin Wiipurin, Käkisalmen ja Savonlinnan kautta Suomen rajalle, jossa piileskeli jonkun aikaa. Hän luuli havainneensa tyytymättömyyttä sekä aatelistossa, papeissa että talonpojissa ja palasi niillä tiedoilla Pietariin.[42] Hän oli siis johonkin määrin perehtynyt Suomen oloihin kun hän v. 1791 Suomeen palasi.

Savonlinnan viimeisen piirityksen aikana oli Kyrönniemeltä päin peräkkäin ammuttu jokainen mies, joka suurelta linnapihalta lähetettiin virralle vettä noutamaan. Sen vuoksi rakennettiin nykyinen läpijuoksevalla kanavalla varustettu _ulkopiha_ Kyrönniemen kohdalle.

Samaan aikaan nähtävästi rakennettiin _Vähäportin bastioni_ muinoisten Paksun ja Pyhän Erkin tornin väliselle alalle ja _Vesiportin bastioni_ sille alalle, jolla v. 1602 rakennettu uusi esilinna seisoi.

Venäläisiä rakennuksia näinä eli myöhempinä aikoina ovat vihdoin _Upseerikerrau_ ylikerros Vähäportin bastionin, edustalla, tiileistä muuratut _kasarmit_ suurella linnapihalla, _Adjutanttikerran_ ylikerros Asuntokerran edustalla vanhassa esilinnassa ja Komendanttimuuriin liittyvän _Komendanttikerran_ ylikerros, josta löytyy kuva valtioarkistossa v.lta 1797.

Vaikeata on usein saada selville, minkä aikaisia kutkin muutokset linnan vanhemmissa rakennuksissa ovat; mutta nähtävästi ovat Venäläiset siihenkin nähden suuresti linnaa muodostaneet.

Venäläisten työtä ovat myöskin kruunaukset linnan torneissa. Erään vanhan miehen kertomuksen mukaan ne muurattiin hänen isänsä poikana ollessa. Linnan uusi kirkko muodostettiin jälkeen Turun rauhanteon venäläiseksi kirkoksi ja kirkkokerran katolle tehtiin pieni puinen kellotapuli, joka paloi v. 1869. Kun Venäläiset Nikolain hallituksen viime vuosina luopuivat linnasta vieden tykistön muassansa.[43] linnan myöhemmät asukkaat, suomalaiset vangit, varustivat kirkon uudella luterilaisella asulla, joka on säilynyt kahden tulipalon raivotessa. Jo v. 1859 vangitkin linnasta siirrettiin. Heidän viimeiset asuntonsa olivat entiset Messlöf'vi-sali ja Myllyhuone. Vankien linnasta siirrettyä linnan siltakin hävitettiin.

Savonlinnan viimeiset asukkaat olivat linnanvahti perheineen. Vaimo miehensä kuoltua jäi komendanttikertaan asumaan, näki höyrylaivojen säkenistä syntyneen tulipalon v. 1868 hävittävän suuren linnapihan aloja ja toisen v. 1869 raivoavan vanhassa ja uudessa esilinnassa, muun muassa hävittäen Komendanttikerran ainoat enää asutut suojat.

Siten oli Savonlinna vähitellen kadottanut merkityksensä ja oli nyt ainoastaan muinaisuuden haahmojen asuttavana. Se oli muuttunut Suomen kauniimmaksi muinaisjäännökseksi.

V. Savonlinna muinaisjäännöksenä.

Rakennustaiteen ihailija, joka Pihlajavedeltä lähestyen katselee Savonlinnaa, kuinka sen muurit terrassi-muodossa kohoavat toinen toisensa ylitse, kunnes vihdoin tornit kukkaisina iloisesti puhkeavat rakennuksesta, se tuskin luulisi rakennuksen kestävän Suomen kylmyyttä. Mutta Savossa oli ihmeisin tottuminen. Se, joka on ihaillut Imatran jaloutta, Saimaan suloutta, Punkaharjun ihmeitä -- hän ei paljon kummastu uutta ihmettä. Olet ehkä etsien maailman kuuluisaa kauneutta, matkannut Europan halki, tuntematta Suomesi suloisuutta. Sen neuvon annan. Käydessäsi Savonlinnassa, majaile kesäinen ilta ihanassa huvimajassa Punkaharjulla, jossa lukeaksesi voit Savolaisten sinne perustamasta kirjastosta lainata vaikka mitä isänmaata koskevaa. Lue, ihaile, ja jos sydämesi vielä on jalojen tunteiden valloitettava, niin sinä nöyrryt ja pyydät Jumalalta voimaa pysyäksesi puhtaana ja uskollisena Suomen lapsena.

Savon kansalle, joka historiaansa rakastaa, olkoon sen kaunis Savonlinna rakas. Linnan monesta kohtalosta on kerran Savon kansan sydän kovemmin sykkinyt. Linnan kohtalo oli monasti Savon kansan kohtalo.

Olen tahtonut edellisessä osoittaa kuinka Savonmaan historialliset vaiheet linnan muureilla kuvailevat. Epäilemättä voi toisen tarkastajan silmä Savonlinnan harmailla muureilla lukea muistoja, joita minun silmäni eivät ole eroittaneet.

Mutta vielä sisältää Savonlinna muinaisjäännöksenä harmaiden muuriensa sisällä muitakin muistoja, rauhallisia muistoja. Monia viehättäviä kuvia menneiden aikojen oloista ja tavoista voisi taitava linnan tarkastaja ja tutkija linnan vanhojen tilintekokirjojen avulla, ladella lukijoillensa ahkeran tutkimuksen hedelminä. Varma asia on, että sen mielessä, joka noita menneiden aikojen tilintekoja tarkastelee, melkein jokainen kellastunut lehti tietoineen synnyttää uusia kuvia linnan entisistä oloista. Jota enemmän noita tietoja miettii ja vertailee toisiinsa, sitä selvemmäksi kuvat muuttuvat, sitä enemmin noihin muinoisiin oloihin perheentyy.

Pikimältään käykäämme Tott'in alkuperäisessä linnassa löytyviä muinaisjäännöksiä tarkastelemaan.

Tiiliä nähtävästi ei käytetty alkuperäistä linnaa rakentaessa. Siihen oli ehkä vaikea savensaanti Venäläisten vainotessa syynä. Kaikki vanhimmat kattokuvut ovat kalkkikivestä kudotut, kuten ovi- ja akkunalävetkin, joissa alkuperäinen muoto on n.s. pistokaarinen. Pylväällä lepää ainoastaan yksi Kirkkokerrassa olevan kellarin holvi, joka on kudottu ristikkäisin lieriöholvin muotoon. Paitsi linnan vanhimmissa kellareissa, tavataan noita alkuperäisiä kupukattoja ainoastaan Kellotornin pohjakerrassa ja katolin-aikuisessa kappelissa Kirkkotornin kolmannessa kerrassa, lukuun ottamatta n.s. uuden kirkon kudottua kattoa, joka ehkä on Juhana III:nen aikuinen.

Takkojen muoto alkuperäisessä linnassa on yksinkertainen. Takan seinämuurista ulkoneva puolipyöreä alus on melkein permannon tasalla. Pari kyynärää ylempänä ulkonee seinämuurista takan kalkkikivestä kudottu otsa, joka johti savun seinämuurin sisässä kulkevaan torveen. Takkojen muodosta arvata olivat niissä pystövalkiat tavalliset. Pellirakenuusta ei vielä käytetty. Tuollaisia takkoja on linnassa vielä jälillä viisi, jotka ovat nähtävät Kellotornin toisessa ja kolmannessa sekä Kirkkotornin ensimäisessä, neljännessä ja viidennessä kerroissa. Takkojen alkuperäistä muotoa todistaa Kirkkotornin pohjakerrassa löytyvä takka, jonka otsassa vielä nähdään Sturen ja Tott'in vaakunat kuvattuina.

Noiden takkojen avulla voimme eroittaa muutamia asuntohuoneitakin linnan vanhimmissa osissa. Sellaisen tapaamme esim. Kellotornin kolmannessa kerrassa, johon ahtaat kiertoportaat tornin muurissa meidät johtavat. Oviläpi, joka huoneesen vie, on pistokaariseen muotoon holvattu. Puuttuva ovi on huoneesen päin auennut. Huonetta valaisevat kolme ulospäin ahdistuvaa pistokaarista akkunaläpiä. Ne ovat avaroilla ja mataloilla komeroilla varustetut. Komerojen kummallakin sivulla ovat laudoitetut istuma-penkit ja niiden katot ovat olleet tuohilla ja laudoilla puetut.