Part 4

Meidän metsästysseuramme samoin kuin yksityiset urheilijammekin olivat siinä luulossa, ett'ei susi voi tulla oikean metsästyksen esineeksi. Ne kesä-ajot, joita silloin tällöin toimeenpannaan, jäävät aina seurauksitta. Yksi ja toinen ammattimetsästäjä on löytynyt ja löytyy, joka ainoastaan tuloa tarkoittaen etsii sydänmaalta sudenpesän ja korjaa pennut, joista hän saa tapporahat, vaan emäsutta ei hän tahdo ampua, sillä "lypsävää lehmää ei pidä teurastaa." Täällä Hämeessä kerrotaan sellaisesta "metsästäjästä", joka oli ulottanut ajatuksensa omasta edustaan niin kauas, että hän parittelun aikana oli varovasti ajanut emäsuden yli rajan toisesta pitäjästä toiseen, jossa sudenpennuista maksettiin korkeampi tapporaha, ja sitten vartioinnut sitä, niin kauan kuin lumi oli maassa, ettei se vaan päässyt palaamaan takaisin.

Tuo jo vanhastaan tunnettu tapa, että talvi-iltoina ajellaan porsas reessä ja jälessä viilevä sikoläätin pahnoilla täytetty säkki tai lammasnahka, onnistuu harvoin ja käy usein kirottavaksi eläimen rääkkäykseksi, koska metsästyskiihko helposti saattaa pahoin pitelemään porsas-raukkaa, joka useinkaan ei tahdo päästää viettelyääniään ell'ei sitä kiusata naskalimen pistoksilla tai muilla tavoin.

Lukasheilla on tapana varhain kesällä etsiä sudenpesiä siten, että niillä seuduilla, joissa niitä mahdollisesti on, auringon laskiessa tarkasti kuuntelevat erottaakseen naaraan ulvontaa, kun se lähtee pesältään; he merkitsevät sitten linjan osoittamaan suuntaa, josta ulvonta kuului. Aamusella odottavat he taaskin sopivan matkan päässä -- esimerkiksi virstan päässä edellisestä paikasta saadakseen kuulla emän ulvovan pesälle takaisin palatessaan. Myöhään seuraavana iltana, kun jo voi ajatella sen menneen ruokavarojen hankintaan, lähtee nyt kaksi metsästäjää kukin omalle määrätylle suunnalleen ja niillä paikoin, missä he toisensa tapaavat, tulee pesänkin löytyä. Hiljaa kuten emäkin ulvovat he nyt ja heidän lähestyessä pesää vastaavat pennut, jotka toinen metsästäjistä nopeasti korjaa pois. Sillä välin kuin toinen hyvin kätkeytyy ja äännetönnä odottaa emäsuden tuloa, jolloin hän ampuu sen. Myöhemmin kesällä, kun penikat jo ovat varttuneemmat, jättää koko perhe pesän ja retkeilee vanhempiensa johdolla saaliin haussa. Moni köyhä torppari kadottaa silloin ainoan lehmänsä tai hevosensa taikka kaikki lampaansa, ja silloin täytyy sammuttaa tuli takasta ja omaisineen lähteä talostaan ja kodistaan. Näinä vuoden aikoina metsästävät lukashit susia siten, että penikkain vikinää jälitellen houkuttelevat emän luoksensa ja ampuvat sen, sen jälkeen houkuttelevat he pennut ja vihdoin uroonkin matkimalla naaraksen ääntä, jollei heidän onnistu täten saada viimeiksi mainituita houkutelluiksi pyssynkantamalle, voivat ajomiehet heidän vastauksiensa johdolla kiertää ne ja huutaen ajaa ne joitakuita asetettuja ampujia kohden. Sudenajo talvella, niinkuin lukashit sitä harjoittavat, tapahtuu siten, että suden jälkiä seuraamalla kierretään siihen metsään, jossa he yöllisen retkensä jälkeisenä päivänä oleskelevat. Jos hukat ovat saaneet jonkun saaliin ja syöneet itsensä kylläisiksi, eivät ne kovin kauas mene ennen kuin jo pysähtyvät johonkin viitakkoon, jossa ne rauhassa makailevat päivän ja useinpa vieläkin kauvemmin. Silloin voidaan ne kiertää jokseenkin pieneen kehään, kun vain seutu on sopiva ja lumi niin pehmeää, ett'eivät kiertäjäin askeleet kuulu. Nyt toimitetaan tavallinen kierroksen ajo, jolloin on vaarin otettava, että metsästäjät ensin asetetaan alle tuulen, ja vasta sitten ajavat samalla aikaa molemmin puolin metsästäjäriviä niin pian ja hiljaa kun mahdollista muodostaa kehän ja alkaa huudella. Kaksi ensimmäistä ajomiestä molemmin puolin likinnä ampujariviä seisovat koko ajan hiljaa, eivätkä huuda, vaan viheltelevät ja taputtelevat hiljaa kämmeniään. Jollei ajon keskus ole tullut asetetuksi suoraan linjaan, vaan on kiertäessä käytetty teitä -- tai jotakin muuta luonnollista rajoitusta -- ja kierros tullut kulmikkaaksi taikka käy kiertelevissä kaarissa, niin pitää ajomiesten niin pian kuin mahdollista yhtäläisesti huudellessa muodostaa linja tai tasainen kaari. Sivuilla olevien ajomiesten tulee lakkaamatta huudellen aivan hiljalleen ja ajon pohjukasta tulevien huutojen johdolla vähitellen vetäytyä ampumalinjan sivulle samalle puolelle, jolla he itsekin ovat. Jokaisen ajomiehen tulee voimainsa mukaan kiventää huutojansa, jos susi lähestyy, ja koettaa kaikenlaisilla rajuilla liikkeillä säikyttää se kierroksen sisäpuolelle päin. Metsästäjät ovat asetettavat tarkan harkinnan mukaan, niin että ne paikat tulevat ensi sijassa varmistetuiksi, joissa susi puiden ja pensastojen suojassa helpoimmin pääsee pakenemaan. Jo ennen huutoja tulee jokaisen ampujan olla hyvin kätkössä, ja pysyä hiljaa sekä liikkumatonna, huomio jännitettynä ja valmiina laukaisemaan nopean ja tarkan luodin; sillä ajoa järjestettäessä voi tapahtua, että susi eli sudet tulevat säikäytetyiksi ja juoksevat pyssymiesten luo, ennenkuin huutoja on aloitettukaan.

Mielellään käyttää perehtynyt metsämies sen ajan, jonka saa odottaa, tyystin tarkastaaksensa ympäristöä pyssynkantamalle ja mittaillakseen matkojen pituutta eri paikkoihin, ja tekee samalla useita huomioita, ehkäistäkseen kaikki susien näyttäytyessä mahdolliset odottamattomuudet ja huolimattomat laukaukset. Jos useita hukkia tulee samalla kertaa, niin tarvitaan suurinta mielenmalttia. Varma ja harjautunut, hyvällä kiväärillä varustettu metsästäjä tietää aina miten hänen luotinsa on sattunut ja onko susi vaarallisesti haavoitettu; hän ei menetä toista luotia samalle sudelle, vaikka se jatkaisikin pakoaan.

Niin sitkeähenkinen kuin susi onkin, ei se sentään voi pitkiä matkoja paeta, kun ruumiissaan kerran lienee karkeita luotia, ja jälet vievät aina sille paikalle, jossa se on kaatunut ja heittänyt henkensä. Monesti tapahtuu, että siihen on käynyt useita hyvin tähdättyjä luotia tavallisen matkan päästä, mutta sittenkin on se pakoaan jatkanut; vaan muutamien kymmenien askelten päässä kaatuu se kesken hyppyjään hengetönnä kentälle. Ainoastaan hyvin likeltä laukaistessa on syytä epäillä ampuneensa hongikkoon, jollei se paikalla laukauksen jälkeen kaadu; sellaisen matkan päästä ampuu helpommin hunnikolle, ja kun pienet luodit pienenlaisessa ympyrässä sattuvat otukseen, tulee sen paikalle kaatua. Levollisella mielenmaltilla tulee innokkaan metsämiehen ampua toinen laukaus, sillä hutiloiminen ja kiivaus tuottavat usein ikävän muiston päin tuuleen menneestä laukauksesta, varsinkin jos se tuota vihattua hukkaa tarkoitti. Yhtä paljo suututtaa sekin, kun jälestäpäin huomaa laskeneensa molemmat latinkinsa yhteen suteen saadakseen sen paikalle kellistymään, sen sijasta että olisi voinut tappaa kaksi, jos ensimmäisen olisi antanut hetkisen paeta varmaa kuolemaansa. Vielä toisenkin kokemuksen saamme sudenajosta talvella. Vaikka sudet tavallisesti heti pakenevat ajoa suoraan ampujia kohti, tapahtuu useinkin, että ne ikäänkuin suurempaa vaaraa aavistaen rauhallisella puolella, ainoastaan pakosta ja viimeisellä hetkellä esiintulevat ampujain riville sittenkuin jo ovat useita kertoja koettaneet pyrkiä ajon lävitse. On sen tähden tarpeellista seistä yhtä hiljaa ja tarkkaavaisena, vaikka ajo olisikin tullut jokseenkin likelle ilman että mikään susi olisi näyttäytynyt, samoin tulee myöskin seista hiljaa ja äänetönnä suden kaadettuansa, jos useita olisi sattunut olemaan kierroksessa. Myös voi tapahtua, sitten kun kaikki sudet jo ovat ammuttu, että kettu pistää esiin nenäkkään kuononsa ja kaadetaan.

Suomessa kuten koko Euroopassakin ei ole kuin yksi susilaji. Mustia susia, joita toisinaan tavataan parveissakin -- viime vuosina on sellaisia nähty Ahvenanmaalla -- ei pidä sekoittaa Pohjois-Aasiassa ja euroopalaisen Venäjän koillisessa kulmassa kotiutuueisin mustiin susiin (Canis Lycaon), vaan ovat katsottavat joksikin toisintolajiksi samoin kuin valkeat sudetkin, joita harvassa tavataan pohjan perillä.

Skandinaaviassa ja Suomessa lienee susi suurempi kuin heimolaisensa etelä-Euroopassa. Edempänä on erään tänä talvena ammutun suden mitta ja painomäärä ilmoitettu; se onkin suurimpia tähän saakka tavatuista. Voimakasta hammasriviä, karkeatekoista luurankoa ja paksua kaulaa tarkastaessa voi käsittää mahdolliseksi, että susi voi, seitsenvuotias lapsi kidassaan, paeta metsään. Susi on kaikkien eläinten vaarallinen vihollinen, niin hyvin pienimpien lintujen, joiden pesät se hävittää, kuin suuren hirvenkin. Näkee useinkin hevosten takajaloissa melkoisia arpia, joiden kohdalta susi on lihakappaleen haukannut. Kengitetyt hevoset puolustavat kyllä itsensä, varsinkin jos niitä on useampia, se onkin jo vanha satu, että ne asettautuvat piiriin päät sisään päin ja asettavat turvattomat varsat sen keskelle. Vanhoille saduille annettakoon oma arvonsa. Metsästysretkistänsä Ruotsissa kuuluisa englantilainen Lloyd kertoo kerran susiparven repineen karhunkin. Lämpimämmissä maissa lienee susi vieläkin rohkeampi ja julmempi, sillä kerrotaanpa ett'eivät matkustajat uskaltaneet kulkea eräillä tienoilla muuten kuin aseilla varustettujen ratsastajien suojassa.

Niinä aikoina kun sudet etsivät itselleen pesää, jossa sittemmin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa synnyttävät poikasensa, vetäytyvät ne jylhimpiin asumattomiin metsiin; mutta syksympänä kun pennut ovat jo hiukan varttuneemmat, alkaa niiden retkeilyt ja talveksi kokoontuvat ne usein suuriin joukkoihin ja viljellyillä seuduilla tekevät tuhoa sitä uskaliaammin mitä kovemmaksi pakkanen kiihtyy. Useimmat kotieläimet ovat tänä vuoden aikana huoneissa varmassa turvassa, ja ainoastaan jonkun sian voivat ne yksinäisistä taloista siepata kitaansa ja paeta metsään; vaan uskomattoman paljo koiria ne sen sijaan saavat talvisina aikoina saaliikseen. Huomioon pantavaa muuten on, että ne niin harvoin kesäisillä ja syksyisillä metsästysretkillään hätyyttävät koiria; sellaista tapahtuu kuitenkin, vaan useammin seuraavat ne niitä jälessä uskaltamatta sentään tehdä hyökkäystä, kerrotaanpa muutamilla seuduilla Venäjällä ja Puolassa löytyvän erityisiä koiria juuri sutten ajoa varten. Eräs niistä lukasheista, jotka ovat osaa ottaneet näihin muistoonpanojeni aiheina olleihin metsästyksiin, kertoi muutamalla venäläisellä tilanomistajalla, jota hän oli palvellut, olleen kaksi koiraa, jotka karhunajossa useita kertoja olivat tappaneet karhun sen pesästä hyökätessä.

Ei liene ollenkaan epäiltävää, että susi ja koira toisinaan ovat unohtaneet synnynnäisen vihollisuutensa ja paritelleen; vaan sikiöt tulevat hedelmättömiksi. Luotettavat omin silmin nähneet todistajat kertovat eräänkin tapauksen, jolloin koira ajoi naaraskettua, joka taas aina koiran likelle tullessa mitä liehakoitsevimmilla liikenteillä sai sen lauhtumaan ja houkutteli sen lemmenosoituksiin; naaraskettu lähti kuitenkin aina kohta pakoon, jolloin koira vihaisesti haukkuen seurasi sitä, kunnes luoti sen vihdoinkin kaasi. Susi on nähtävästi lähemmin sukua koiran kuin ketun kanssa. Tuo vanha sananparsi "omaiset ne pahimmat ovat" toteutuu parhaiten susissa. Tämän talven metsästysten aikana on omaistensa raaka saaliinhimo tuottanut surman kahdelle sudelle. Molemmilla kerroilla oli etupuoli koskematon.

Kettu on suuressa arvossa viisaudestansa ja taidostansa pelastautua tukalimmistakin tiloista; mutta eipä hukka suinkaan ole siinä suhteessa sukulaistaan huonompi. On huomattu vasta laitetusta sudentarhasta tavallisesti ensi vuosina saatavan useampia näitä eläimiä, vaan sittemmin muutamiin vuosiin ei yhtään, kunnes kaikki peräänkatsanto on heitetty sikseen ja portit useita vuosia olleet auki; jos silloin sudentarha on uudelleen kuntoonpantu ja varustettu haaskalla, voi sillä ehkä saada hengiltä muutaman nälkäisen hukan. Tämä seikka näyttää juuri todistavan suden selittämätöntä taitoa oivaltaa viekkaan paulan ja siitä ilmoittaa lähellä asuville sukulaisilleen. Sudessa on suurin varovaisuus yhdistynyt ihmeteltävään uskaliaisuuteen. Yön pimeydessä käyskelee se talojen ympäristöillä ja tutustuu paikallisoloihin, jotka tilaisuuden sattuessa voivat olla eduksi hänen saaliinhimolleen. Monta vuotta sitten tapahtui kerran Karkun pitäjäässä, että susi sieppasi koiran kahden asutun tuvan välisestä eteisestä, varhain iltasella, kun valkea vielä paloi molemmissa tuvissa. Usein käyttävät sudet viekkautta ja väijymystäkin. Samalla kartanolla näki kotiväki muutamana päivänä iltahämärässä, miten talonvahti vihasesti haukkuen vähitellen poistui kartanolta; haukkuminen herätti heidän huomiotaan, ja nyt näkivät he suden, joka vähän matkan päässä vetäysi metsään koiran edestä. Aidan nurkkauksen taa tultuaan hyökkäsi eräs toinen väijyksissä ollut susi koiran niskaan ja samassa silmänräpäyksessä kääntyi toinenkin toveri täyttä laukkaa avuksi. Koiran kohtalo oli ratkaistu. Löytyy tapauksia, jolloin, koira tuollaisista taisteluista on voittajana eronnut. Eräällä Päijänteen saarella hyökkäsi kartanolla olevan koiran kimppuun useita susia. Kun talonväki, ankarasta haukunnasta jotakin peläten, tuli ulos, lähtivät sudet pakoon; mutta sen suden, joka viimeiseksi yritti hypätä kartanon ympärillä olevan kivimuurin yli, veti tuo vahva ja uskalias koira kerran toisensa jälkeen alas muurilta, kunnes ihmiset ennättivät apuun ja korennolla tappoivat suden.

Sudella on erinomaisen tarkka vainu ja terävä näkö, aukeilla paikoilla on se rohkeampi kuin metsässä ja tekee kotieläimille vähemmän vahinkoa kesällä kuin syksyn lopulla ja talvella. Kun susi tulee haavoitetuksi ja kipeäksi myrkystä tai jotenkin muuten, syövät kumppalit sen suuhunsa, ahmien ensi palakseen sisukset; tavallisesti palaavat he muutaman päivän jälkeen eivätkä vihdoin jätä karvoja tai luunsipaleitakaan jälelle. Mahalaukku ei vain näytä kelpaavan niille.

Suden jälet ovat koiran jälkien kaltaiset, mutta paljoa suuremmat ja leveyteen verrattuina hiukan pitemmät. Takajalkojen etuvarpaissa on vahvat kynnet, jotka kovimmallakin maantiellä jättävät lumeen selviä reikiä. Käydessään astuu se takajalalla etujalan askeleihin, ja kun useita susia seuraa toisiaan astuvat ne aivan samoihin jälkiin; mutta jos ne ovat juosseet tai laukanneet, voi kuitenkin jälistä eroittaa niiden luvun. Syvässä lumessa kiivaasti laukatessaan uppoaa se syvempään kuin kävellessä, jonka tähden se lumisina talvina mielellään vetäytyykin teille; sellaisissa tapauksissa syö se myös saaliinsa mieluummin keskellä tietä. Susi on huolimatta hänen raaoista tavoistaan kuitenkin seuraa rakastava eläin. Talvilla kulkevat ne suurissa parvissa, eroavat toisinaan ja itse kukin samoaa saaliin etsintään, vaan sittemmin ne taas yhtyvät toisiinsa. Suvi-ilmoilla pysyttelevät ne yksissä kohdin ja voidaan helposti kiertää, jos ilma on äkkiä kovasta pakkasesta muuttunut suojaiseksi. Ne eivät mene mielellään raadolle, ell'ei kova nälkä heitä siihen pakota, ja ne näyttävät voivan olla ruo'atta monta päivää; sen sijaan syövät ne vatsansa ihan pullolleen, kun kerran saaliille pääsevät.

Otaksutaan yleisesti suden, joka kerran on maistellut ihmisen lihaa, haluavan sitä, ja tämän halun sanotaan menevän perintönä jälkeläisillekin. Harvoin on kuultu, että susi yhden lapsen siepattuaan ei olisi useampia tuollaisia hirmutöitä tehnyt perästä, kahdenkymmenen luvun loppupuolella ryöstivät sudet yhdeksäntoista lasta Ruotsissa Gefleborgin läänissä; muutama vuosikymmen sitten kulki Kivennavan pitäjäässä Viipurin lääniä samanlainen surullinen huhu ja kaikilla on varmaankin tuoreessa muistossa nuo lukuisat lastenryöstöt Turun seuduilla.

Juuri nuo kauhistuttavat sanomat "taaskin on susi syönyt lapsen", nepä ne vihdoinkin saattoivat hallituksen, sen jälkeen kun korkeat palkkiot olivat näyttäyneet voimattomilta, kutsumaan muutamia lukasheja Venäjältä. Nämä tappoivat majuuri Thuringin johdolla useita susia talvella 1881-82 niillä tienoilla, joilla nuo hirveät lastenryöstöt olivat tapahtuneet. Sittemmin ei ole yhtään tuollaista tapausta enää kuulunut.

Yksi lukasheista sijoitettiin Evon metsähoito-opistoon ja kolme Hollolaan ennen mainitun tilanomistajan luo. Viime syksynä kuului lukuisia valituksia susien tuhotöistä Hämeenlinnan ympäristöllä, ja lumen tultua huomattiin kahdeksan eli yhdeksän suden jälet, jotka osoittivat susien samoilleen varsinkin Janakkalan ja Vanajan pitäjissä.

Läänin kuvernööri esitti hallitukselle, että rahoja määrättäisiin sutten hävittämistä varten ja hänen välityksellä asetettiin Hollolan lukashit hänen käskynsä alaisiksi.

* * * * *

Lukashit Iivana Paklja, hänen nuorempi veljensä Vasiili ja Iivana Gavrilovits saapuivat joulukuun 14:nä päivänä Hämeenlinnaan. Valtioavun hoito uskottiin Hämeenlinnan pataljoonan upseereille. Näiden mukana oli nyt ajoväkenä muutamia kymmeniä sotamiehiä ja kaksi ensin mainituista lukasheista. Koko viikon kesti metsästystä laajalti samoillessa ja innokkaissa toimissa, ilman että lukashein kuitenkaan onnistui kiertää petoja. Myönnetyn virkavapauden ja runsaan rahamääräyksen loputtua palasivat niin hyvin upseeristo kuin miehistökin kaupunkiin. Vaikeuksia viikon ajalla lisäsi kova pakkanen, jonka kestäessä sudet olivat myötäänsä liikkeessä.

Päivää myöhemmin sotilasajon lopettamista Janakkalan pitäjäässä onnistui lukashi Jaakkiman, joka metsänhoito-opistolta muutamain metsästäjäin kanssa oli tullut seudulle, jossa äsken mainittu ajo juuri oli lopetettu, kiertää koko susilauma. Muutamain harvojen metsästäjäin ja ajomiesten kanssa toimeenpantiin ajo ja kaksi sutta ammuttiin. Seuraavana päivänä kierrettiin pedot uudelleen ja onnelliset ampujat tappoivat taaskin kaksi. Parvessa arveltiin jälellä olevan vielä 4 tai 5. Tarkka kertomus näistä jahdeista olisi varmaan sekä huvittava että opettavainen, mutta koska muistoonpanija otti osaa ainoastaan niihin, jotka sen jälkeen aloitettiin, voimme ainoastaan niistä tässä antaa tarkemman selityksen.

Ihan uudenvuoden päivän illalla kokoontui Hämeenlinnan metsästysseura, syystä että kolme äskenmainittua lukashia oli muutamiksi viikoiksi annettu seuran käytettäviksi, jos niin pitkä aika todella tarvittaisiin sutten hävittämiseen seudulta. Viisitoista metsästäjää ilmoittausi haluavansa lukashien johdolla ottaa osaa suden ajoon; jos ne saataisiin kierretyiksi, kutsuttaisiin tarpeellinen ajoväki lähimmistä kylistä.

Päivän valetessa tammikuun 2:na päivänä matkusti koko seurue kaupungista. Viime päivinä ei ollut mitään ilmoitusta susista saapunut ja summittaisin ohjattiin matka Katumaanjärvelle ja pitkin metsäteitä sinne tänne eri suunnille, kunnes kaikki osanottajat saapuivat Turengin kylään. Sieltä matkasivat kaikki yksissä koilliseen päin Sääjärven torppaan saman nimisen järven rannalla, jossa nyt levähdettiin päivällisten aikaan ja hevosia syötettiin. Sen jälkeen jatkettiin vakoojaretkeä ensin Kankaan kylään Hämeenlinnan ja Viipurin teiden risteyksessä ja sitten Harvialan metsien halki takaisin Sääjärvelle. Täällä järven läheisyydessä tavattiin nyt melkein tuoreet suden jälet; mutta silloinpa oli päiväkin kulunut ja kaikki toimeenpiteet täytyikin lykätä seuraavaan aamuun. Yötä oltiin torpan pienessä tuvassa, johon nyt paitse torpanväkeä piti mahtua 15 metsästäjää, 3 lukashia ja 8 kyyditsijää.

Tähän vuoden aikaan laskeutuu aurinko muutamia tuntia jälkeen puolen päivän; mutta pitkä, pimeä iltapäivä ei piisaanutkaan kaikkien kerrottavien ja kuunneltavien metsästysjuttujen ja hauskojen historiain kertomiseen. Vielä myöhään illalla oli mieli erittäin virkeä ja toiveet milteipä kasvaneet. Olihan löydetty suden jälet, oli käytettävänä 3 lukashia, jotka miesikänsä olivat susia tappaneet, ja koko seuruehan oli sitä paitse juuri tätä varten täällä.

Aamulla ennen päivän koittoa menivät lukashit jälkiä etsimään ja susia kiertämään, Jokseenkin kova lumen tulo alkoi päivän valetessa. Metsästäjät tarkastivat kivääreitään ja ampumavarojaan ja valmistausivat liikkeelle lähtöön odotellessaan lukasheja heti tulevaksi ilmoittamaan, että sudet olivat kierroksessa. Aika kului yhä enemmän päivemmäksi ja sitä varmemmiksi tulivat vilkasverisemmät siitä, että kierrosta parast'aikaa hommattiin; mutta päivällisten aikaan palasivat lukashit mitään jälkiä löytämättä. Eilen illallakin nähdyt jälet oli lumi peittänyt. Moni alkoi aavistaa sudenajon sentään olevan jotensakin vaikean ja miettiä, että päiväkausi voi kulua ilman että yhtään sutta saadaan. Koko seurue istahti nyt rekiin ja niin sitä sitten kulettiin laajoilla samoiluretkillä koko päivä, kunnes pimeässä vihdoinkin saavuttiin Pietilän tilalle, 8 virstaa Hämeenlinnasta Turenkiin menevän tien varrella. Täällä sanoi talonisäntä varemmin päivällä nähneensä suden jälet noin pari virstaa talosta. Muutamia metsästäjiä meni lukashi Iivana Pakljan ja isännän kanssa tarkastamaan asianlaitaa ja lyhdyn valossa huomasivatkin he suden jälet, jotka tulivat metsästä ja menivät metsätietä pitkin. "Lukashi" nousi korkealle harjulle ja laski sieltä kotvasen mitä kauneinta suden ulvontaa. Ensi kerran kuulimme tätä matkivaa sudenääntä. Lienee hyvin vaikeaa tähän vuoden aikaan saada sudet vastaamaan, eikä se tälläkään kertaa onnistunut. Ulvomisen tarkoitus olikin vaan pidättää seudulla se, jonka jälet olimme löytäneet, ja houkutella muitakin parvesta.

Osa metsästäjistä matkusti nyt kaupunkiin nukkuakseen omilla vuoteillaan; toiset nukkuivat Pietilän tilalla yönsä. Siellä opettelimme koko illan lukashin johdolla ulvomaan.