Part 21

Kirjoitin pitkän kirjeen kotiin vanhemmilleni matkoistani ja toisen sisarelleni. Vein ne pappilaan apulaiselle postiin toimitettaviksi. Kello 4 ip. lähdin taas vaeltamaan Näsin suomalaismetsiä kohti. Kuljin Fredriksbergin, Anneforsin ja Gillergårdin sivu Tyyn kylään. Pistäytyessäni muutamaan torppaan Markusfalletin läheistöllä tietä kysyäkseni näin köyhyyden, kurjuuden ja viheliäisyyden huippuunsa kehittyneenä. Siellä olivat lapset yksinään kotona, mutta minua oikein puistatti heitä katsellessani. Suuremmatkin tytöt olivat rääsyissä ja rievuissa puolialastomina ja likaisina kuin torakat. 8-vuotias poika makasi ilki alastomana lieden tuhkassa. Hän kömpi sieltä minua lähemmin katsellakseen sellaisena kuin Jumala hänet oli luonut.

Oli jo myöhäinen hetki, kun tulin _Tyyn_ kylään. Menin heti puhuttelemaan _Antti Matinpoika Siikaista_, jota nimitettiin Biseniksi, sillä olin kuullut häntä mainittavan suureksi tietäjäksi ja runojen taitajaksi. Mutta itse hän kielsi taitonsa. Hän oli 50-ikäinen ja aluksi niin ujo, että juoksi minua piiloon. Mutta kun seurasin jäljessä, niin hän ryhtyi juttuihin uskaltamatta kumminkaan katsoa minua silmiin ja sulkien silmänsä. Kuulin sittemmin kyläläisiltä, että hän aina oli ollut sellainen, ettei hän tahtonut olla muiden seurassa, ei kyläläistenkään kanssa, mutta jos hän kerran lyöttäytyi juttelemaan, niin ei puhetta puuttunut. Pyysin häntä seuraavana aamuna tulemaan puheilleni taloon, jossa aloin yöpyä. Siellä nukuinkin makeasti kuten tavallista tallinparvella.

Tyyn kylässä on 6 taloa. Ensiksi asettui tänne _Lasse Pasainen_ Qvarnbergistä, johon kylään tämä karjalaidunmaana aluksi kuului. Täällä oli se tupa, jossa Jussi Janinpoika asuu, hyvässä kunnossa vaikka se oli salvettu v. 1585, ja vähää ennen olivat suomalaiset tulleet tänne. Muuan _Pasainen_ myi tilansa 30 taalarilla lautamies Antti Torjelille Säfsenin kylästä Helleforsin pitäjästä. Tämän pojanpoika elää vielä ja puhuu hyvää suomea, vaikka Torjel oli aito ruotsalainen, sillä hänen vaimonsa oli ummikko suomalainen. Kylän lähettyvillä on _Puntaisenmäki_, missä muinoin asui joku _Puntainen_.

Sain kuulla Bisenin aamulla varhain, menneen heinäntekoon Hökbergiin, jonne oli ¼ penikulmaa ja että hän myöhään illalla oli minua etsinyt, mutta minä olin jo nukkumassa. Minun oli siis mentävä Hökbergiin häntä tapaamaan. Lopulta hän sanelikin minulle loitsunsa, kun olin kauan puhunut ja lukenut hänelle omiani.

Menin takaisin Tyyniin ja sieltä halki soiden Högsjöhön. Sinne oli ¾ penikulmaa. En saanut ketään oppaakseni. Minun oli kahlattava kahden joen yli joutuen harhapoluille. Kuljin suurien soiden yli, kunnes tulin järvelle, jossa tie loppui. Kuljin eteläpuolitse järven ympäri tullen ryteikköiseen metsään, jossa tapasin entisen kaskimaan. Täällä tapasin Stora Löfhöjdenin miehen, joka oli matkalla Högsjöhön. Hän opasti minut sinne ja huomasin kulkeneeni eksyksissä. Tässä kylässä oli kolme hyvin toimeentulevaa taloa, jotka eivät kuuluneet tehtaaseen, vaikka tehtaanherrat monesti olivat yrittäneet ne saada. Äskettäinkin oli heidät haastettu käräjiin tehtaan metsiin asettuneina uutisasukkaina, mutta he olivat näyttäneet vanhat verokirjansa, joten anastus ei onnistunut.

Vietettyäni tapani mukaan yöni heinissä tallinparvella suuntasin kulkuni Skärfjälliin, aikoen matkata Svartkärnin ja Svartkärnsbergin ohi, mutta eksyin ja tulin Liljedaliin, missä minut osoitettiin oikealle polulle.

_Juva_ (Skärfjället). Tultuani kylään menin ensiksi Kristoffer Juhonpojan taloon. Ihastuin, aivan haltioiduin nähdessäni hänen vaimonsa. Olen nähnyt elämäni juoksun varrella monta kaunista naista, mutta hänen veroistaan en ikinä. Hän oli niin tavattoman suloinen ja ihanainen, että minun mielestäni itse Venus häneen verrattuna ei ollut niin mitään. Seisoin kauan kuin paikalleni naulattuna häntä katsellen. Eivät vain hänen kasvonsa, mutta hänen koko olentonsa, asenteensa ja käyttäytymisensä yllättivät minut. Hänen nimensä oli _Kaisa_ Lassentytär ja oli hän kotoisin Linnerhöjdenistä. Hän oli suunnilleen 22-ikäinen ja oli hänellä kaksi pientä lasta, joista nuorempi parhaillaan imi rintaa hänen istuessaan pirtin ovella kainostelematta imettämistä. Hän oli solakka kuin lilja ja pitkä kuin tulppaani. Hänen miehensä tuntui olevan älykäs ja viisas ja vankka suomen kielen taitaja. Niinpä hän kertoi minulle jäniksestä ja ketusta saman sadun, jonka olin lapsena Juvalla kuullut, vieläpä samoin sanoinkin:

»Karhu söi hevoista, niin repo tuli sinne ja kysyi, mitenkä se on suanna semmoisen hyvän paistin. Karhu sanoi, että se tarttui hännästä kiini kuin hevoinen makais aholla. Repo teki samalla tavalla: Kuin hän näki hevoisen makaavan, niin se otti hännästä. Vaan hevoinen juoksi tiehens ja kettu riippui hännässä.»

Jänis kysyi: »Mikkel, minnekkäs määt?»

Kettu vastais:

»Tiiä Jumala, Jussi kultain, minnekkä tässä mäntäneen. Perse puhkee, kaula katkee, ennen leuat lohkiaa, ennenkuin häntä katkiaa.»

Sitä paitsi osasi hän suomennoksena ruotsalaisen laulun:

Kråkan sitter på ladutak — Pipa vill icke låta . . Kära mor, gif barnen mat, att de icke gråta. Kin-kan sa bjälla, Öster ut i fjälla.

Varis istuu laon katolla, Eipä pipu laulakaan, Anna muori lapsille ruoka, älä anna itkeä! Kin kan sano kello ite pohjoisella.

Toinen eukko, Maija Tahvanantytär, luki minulle saarnan, jonka jo lapsena olin kirjoittanut. Se oli parodia ja satiiri papeista, jotka kerjäävät kaikkea, minkä näkevät ja suinkin voivat käsiinsä saada:

Pappi oli pannut renkinsä lauantaiyönä lammasta varastamaan ja näki rengin kesken saarnan tulevan kirkkoon. Hän messusi:

»Tokko sielä suaatuna pö-kö-kö-köö?»

Renki vastasi:

»Ei sielä suaatuna pö-kö-kö-köö. Portit lusku, koirat haukku; mestasin hyvän hi-ha-ha-haan.»

Pappi:

»Hyvät vaimot, kuin työ ootte kankaat kutonna, Mi antaa mulle housun paikkoja, mikä kyynärän, mikä kaks, joka kolme, niin ko-ko-ko-koo housut!»

Sanottiin, eltä taalalainen Joonas eli _Juga_ Juhonpoika Äppelbosta ensiksi n. 200 vuotta sitten asettui tähän kylään. Hänestä sai kvlä suomalaisen nimensä _Juva_ eli _Juka_. Hänen jälkeensä tulivat Martti Juhonpoika, Matti Martinpoika, Tahvana Matinpoika ja hänen poikansa Olavi Tahvananpoika, jonka tehtaan herrat ajoivat pois. Hän elää vieläkin.

Juvan eteläpuolella on seuraavanlaisia suomalaisia paikannimiä: _Riihimäki_, _Itäaho_, _Rytar-suo_, _Peltoniit(t)u_ lounaassa; _Kelkkasuo_, _Kuusisuo_ etelässä; _Heinäsuonlehto_, _Halla-aho_, _Roviomaa_, _Kissankallio_, _Risukaski_, _Syvänotko_ lännessä; _Lehmäsuo_, _Talopurno_, _Kiirulampi_, _Heinaho_, _Näkkilampi_ pohjoisessa; _Matilankallio_, _Pilkkalehto_, _Tervalampi_, _Vesiniittu_ ja _Rahkasuo_. Tässä kylässä on 5 Liljendalin tehtaaseen kuuluvaa taloa.

Tulin viipyneeksi täällä kauemmin kuin olin aikonut sen vuoksi, ettei akka tahtonut minulle lukea mainitsemaani saarnaa, vaikka sitä pyytelin usean tunnin ajan, mutta lopulta sain sen kirjoitetuksi. Kello olikin jo 3 ip., kun lähdin Qvarnbergiin, joka oli korkealla mäellä ja näkyi hyvin tänne. Vaikka sinne onkin vain ¾ penikulmaa varoitettiin minua sinne yksin lähtemästä, sillä välillä on niin upottavia soita ja rämeitä, että harva tämän kylän asukas oli siellä ollut, huolimatta siitä, että se oli heidän lähin naapurinsa. Ja hekin olivat niin eksyneet, että tuskin kotiin löysivät. Minua neuvottiin tekemään mutka Långmarkiin, jonne oli ½ penikulmaa ja sieltä ½ penikulmaa Qvarnbergiin. Mutta kun eksyin tieltä, päätin oikaista suoraan Qvarnbergiin niin pian kuin mahdollista. Auringon asemasta päättelin, millä ilmansuunnalla se oli. Minä sekä harppailin että juoksin niin että hiki valui. Porhalsin mennä suoraan halki vetelien soiden ja yli kivisien vaarojen välittämättä portaista ja poluista. Miltei koko matkan juoksin paljain jaloin, tulivatpa ne sitten kuinka karkeiksi ja kuraisiksi tahansa. Saappaatkin hajosivat, vaikkei vielä ollut kuukautta kulunut siitä, kun ne Limassa tehtiin ja näyttivät ne silloin niin vahvoilta kuin ne kestäisivät ikuisesti. Olipa minun kerran riisuuduttava alastomaksikin, kun kahlasin yli Svartälfvin. Vihdoin ⅛ penikulmaa kylän pohjoispuolella tapasin tien ja Hästkullenista Qvarnbergiin menevän miehen. Hänen kanssaan kävelin edelleen tullen samaan taloon, missä olin ollut 2 viikkoa sitten. Nyt olivat sekä isäntä että emäntä kotona. He puhuivat suomea ja laittoivat ohraa haasioille.

_Myllymäki_ (Qvarnberg) on, kuten sanoin, suurella, korkealla mäellä ja pelloilta on väännetty suuria kiviröykkiöitä. Havaitsin, että he suomalaiseen tapaan niittivät peltonsa sirpillä. Isäntä kertoi, että samoin kuin minun kotiseudullani olki niittäessä pannaan sormien väliin. He lämmittivät illaksi saunan, jolloin kiuas sortui, mutta taka-osaa jäi sen verran pystyyn, että tulen saattoi antaa edelleen palaa. Emännän oli lähdettävä Filipstadin karjamarkkinoille ja sen vuoksi oli ensin kylvettävä. Minäkin menin kylpemään talon kolmen pojan kera, jotka kaikki olivat pitkiä, kookkaita miehiä. Talossa oli myös kolme tytärtä. Kaikki kylvimme me yksissä vuorotellen. Miehet kumminkin menivät ensin parvelle kilvoittelemaan, kuka enimmät ja kuumimmat löylyt sieti. Parvi oli matala ja siinä he loikoivat seinää potkiskellen. Olimme 5—6 henkeä kerrallaan parvella. Tultuamme alas virutimme itsemme kylmällä vedellä ja juoksimme alastomina pihalle pukeutumaan. Puhuimme pelkkää suomea, josta eivät tytöt saaneet paljon tolkkua. Tultuamme saunasta sain heidät lukemaan suomalaisia ja ruotsalaisia loitsuja ja tytöt lauloivat ruotsalaisia lauluja. Vihdoin menin poikien kanssa aittaan nukkumaan ja tytötkin tekivät sinne vuoteet itselleen. Siellä he juttelivat ja lauloivat kauan.

Naapuritalon emäntä tuli maanantaina kotiin Dreskhöjdenistä, missä hän oli ollut äitinsä ja neljän lapsen hautajaisissa; nyt hän itsekin oli kovin sairastunut punatautiin.

Täällä oli yleisenä tapana ruotsiakin puhuttaessa käyttää suomalaisia nimiä; esim. _Pekkais Pekka_, _Pasais Lars_, _Siikais Matts_ j.n.e., siten että suomalainen sukunimi pantiin ruotsalaisen ristimänimen edelle. Juho Liitisen vaimo Stiina Pekantytär Sikainen naapuritalossa osasi moniaita ruotsinkielisiä loitsuja, jotka selvästi huomaa epäonnistuneiksi mukailuiksi suomalaisista. Esimerkkinä näistä sekasotkuisista loitsuista mainitsen luvun, kun neula (akana) on mennyt lehmän kurkkuun:

»Ut du syster Lönn! Du skall ut och ränna in inte in och brinna! inom 3 namn, i namn Gud Fader, Gud Son» — —

Käärmeenpuremaa vastaan sanottiin:

»Jungfru Maria gick vägen fram, fick hon se hvar en orme rann. Ge du mig åt henne, skall jag både signa hän och binda den ur lefver och ur lungor, ur led och ur sen, ur kött och ur ben ur stock och i sten. Der skall du bli genom 3 namn — —

Myllymäki on näiden metsien vanhimpia suomalaiskyliä. Ensiksi tuli Suomesta _Lasse Pasainen_ n. 300 vuotta sitten. Vanhat asiakirjat ovat hävinneet. Muutamat luulevat, että jo ennen häntä täällä oli ollut asutusta, mutta että talot hänen tullessaan olivat autioina. Hän oli asunut Pekka Tuomaanpojan talon eteläpuolella. Näsin ja toisen kerran Jernan taalalaiset olivat polttaneet hänen talonsa. Silloin kävi hänen vaimonsa kuninkaan luona Tukholmassa. Kuningas oli silloin ollut Suomessa, mutta eukko oli mennyt jäljessä sinne ja tavannut hänet. He eivät enää varmuudella tienneet, kuka kuningas, mutta arvelivat, että kysymyksessä oli Kustaa I Vaasa. Eukko oli saanut sellaisen päätöksen, että taalalaisten oli uudelleen rakennettava hänen talonsa, ja jos he sen kerran vielä polttaisivat, niin heidät poltettaisiin samoilla kekäleillä. Päätös oli kirjoitettu »vasikannahalle», joka oli pienehköä 4:o kokoa. Tämä kirje oli ollut tallella aina vilme aikoihin asti, kunnes muudan mies muuttaessaan toisaanne vei sen mukanaan.

Suunnilleen 120 vuotta sitten tulivat tänne veljekset Tuomas ja Tahvana Siikainen Fryxändestä Norjan rajalta. Vanhat kertoivat, että he olisivat tulleet Suomen Siikasalmesta. Aluksi he asuivat yksissä, mutta erosivat, kun pirtti paloi. Tuomas muutti sinne, missä isäntäni Pekka Tuomaanpoika Siikainen nykyään asuu, Tahvana muutti pohjoiseen taloon. Tuomaalla oli poika _Pekka_ Tuomaanpoika, syntynyt v. 1707; hänen poikansa Tuomas Pekanpoika oli isäntäni isä. Hänen isänsä sedän Matti Pekanpojan poika Heikki Matinpoika raivasi Laxkärnin ja otti aluksi isänsä luoksensa, mutta tämä asettui sittemmin toisten poikiensa kanssa muuanne. Pekka Tuomaanpojan setä Tuomas Tuomaanpoika muutti Digerlediin.

Toisella veljellä Tahvana Siikaisella oli monta poikaa, joista Heikki Tahvananpoika jäi isän konnulle. Kaksi poikaa muutti Äppelbon Rågvediin ja Matti Tahvananpoika meni kotivävyksi Högsjöniin. Heikki Heikinpoika, joka asui vanhalla konnulla, kuoli Fernebon pitäjässä ollessaan matkalla poikansa luo Tukholmaan, missä tämä oli jonkunlaisena käsityöläisenä. Ukko myi tilansa Fredriksbergin tehtaalle ja hänen toinen poikansa muutti myöskin Digerlediin.

Myllymäellä on myöskin ollut Norjan rajalta tulleita _Kansaisia_. Matti Matinpoika _Ronkainen_ Kölaråsista tuli avioliiton kautta tänne; hänen lankonsa Erkki Heikinpoika Liitinen tuli Rådasta, ja hänen poikansa Juho Erkinpoika elää vieläkin ja puhuu hyvää suomea. Kylässä on myöskin _Pokkaisten_ sukua. Ensimmäinen Pauli _Pokkainen_ tuli Krafsenista. Mutta täällä sanotaan, ettei Pokkainen olisikaan mikään suomalainen sukunimi, vaan haukkumanimi.

Olostani ei otettu maksua; poika, joka puolipohjasi saappaani, pyysi 6 killinkiä — annoin 12. Myöhemmin illalla menin Lohilammille.

_Lohilampi_ (Laxkärn) on kylä, jossa on 6 taloa ja 30 henkeä. Isäntäni _Heikki Matinpoika Siikainen_ Myllynmäeltä oli isänsä kanssa tämän paikan alkuaan raivannut. He erosivat sittemmin. Isä poikineen rakensi toisen talon, mutta se paloi. Myöhemmin rakensi Heikki Matinpoika aivan yksin, eukon edes auttamatta, salin, kamarin ja keittiön. Hän kertoi, miten hän siinä menetteli. Hän oli tänne tullessaan 33:n ikäinen. Nyt hänellä oli 3 tynnyrinalaa peltoa ja 10 haasiaa heiniä. Toinen hänen poikansa on 24:n vanha, tytöistä on toinen 21:n, toinen 18:n. Hän oli nyt kylän varakkain mies eikä ollut kuten muut tehtaan alustalainen. Hänellä oli 3 veljeä ja 2 sisarta ja kaikki olivat hakeneet itselleen uudet asuinpaikat. —

Täältä menin seuraavana päivänä _Nupaan_ (Hästkulle), jonka ensimmäiset asukkaat olivat tulleet kuudettakymmentä vuotta sitten Slättenistä. _Kaarle Käröinen_ Norjan rajalta oli nainut _Briita Lassentytär Putkoisen_ Slättenistä. Tämä oli »Nipaksi» nimitetyn miehen leski. Hänen poikansa Juho Kallenpoika muutti Slättenistä Hästfalletiin. Hänen sisarensa oli naimisissa Tuomas Matinpojan kanssa Rådan suomalaismetsistä. Ilänestä käytettiin nimeä »Major» ja muutti hän perheineen Suomeen. Juho Kallenpojan pojanpoika elää vielä. Noin 30 vuotta sitten asettui tänne Heikki Lassenpoika _Putkoinen_ ja samaten Juho Matinpoika _Ronkainen_ Kölaråsista ostaen toiselta kiinnekirjan. Tämä kylä on ensimmäinen Jernan pitäjään tullessa. Jernan kirkolle on 3 ¼ penikulmaa (NNO), Säfseniin 2 ¼ (SOO), Äppelbohon 2 ½ (NV). Hästkullen on muuten huono ja köyhä kylä. Kun varhain aamulla kuljin talojen väliä, kuulin metsässä paimentytön laulavan niin kauniisti, että seisoin pitkän aikaa kuunnellen hänen laulunsa sointua, ja miten metsän kaiku siihen vielä kauniimmin vastasi.

14. TARINOITA KEMPPAISISTA, PUTKOISISTA, AMPIAISISTA, KETTUISISTA. ITSEPÄINEN SUOMALAINEN. LÄHTÖ SÄFSENISTÄ.

_Nupasta_ oli huonoa kivistä tietä _Slätteniin_ ¼ penikulmaa. Ensimmäisessä talossa tapasin vanhan ukon ja nuoren lapsivuoteella olevan naisen. Huomasin heti, että ukko oli herrahtava. Hän nousi heti seisoalleen, valmisti minulle istumatilan ja osoittautui puheessaan sangen järkeväksi. Pian tuli sisälle hänen poikansa 34-vuotias lautamies; hänkin oli viisas ja ymmärtäväinen mies. Hänen vaimonsa siinä sairasteli. Hän toi minulle kuoripiimäkehlon, mutta kun en äsken syöneenä siihen tahtonut puuttua, niin hän kehoitteli, kunnes tein hänen mielikseen.

Mutta minun on ilmoitettava, kuka tuo vanha ukko oli. Hänen nimensä oli Risto Pekanpoika _Kemppainen_, ja hän oli syntynyt Liljendalin tehtaan suomalaiskylässä, josta vieläkin käytetään nimeä »Kämptorp» eli Pullingtorp. Hän kertoi esi-isiensä Suomesta tulosta:

Kun venäläiset sotivat Suomessa oli kanta-isä _Pertti Kempainen_ asunut Savossa. Eräänä päivänä oli 7 ryssää tullut hänen taloansa ryöstämään ja hävittämään. Hän oli pelastanut henkensä pitämällä pyssyä päänsä suojana lyöntejä vastaan ja niin loikannut ovesta ulos. Nämä olivat hosuneet niin, että Kemppaisen pyssynpiippu puolustautuessa käyristyi.[11] Päästyään metsään oikaisi hän puitten välissä pyssynsä ja palasi kotiin ampuen 6 venäläistä yrittäen pyssynperällä surmata viimeisenkin, joka pääsi karkuun. Kemppainen oli ottanut eukkonsa kanssa niin paljon omaisuuttaan kuin jaksettiin kantaa ja meni metsään, sillä oli pelättävissä, että tulisi uusia vihollisia. Niin hän joutui pakotiellään Ruotsiin. Kun hän tuli kuninkaan luo pyytämään kiinnekirjaa jollekin uutistalolle, niin hän kertoi, miten oli pelastunut seitsemän ryssän kynsistä. Silloin oli kuningas, — nimeä ei kertoja muistanut, mutta arveli häntä Kaarle IX:ksi — sanonut sihteerilleen: »Det var en kämpe! Gif honom ett byggningsbref!» (Sepä oli koko kemppi! Anna hänelle viljelyslupa!) Siitä hän sai nimen Kemppainen eli »Kämp Bertil». Hän meni aina Norjan rajalle saakka, mutta kun ei sieltä löytänyt mieluistaan tilaa, palasi hän sieltä ja osti maaherralta 8 ploodulla Pullingstorpin.

Miten maaherra oli saanut tämän torpan, selitti ukko seuraavasti: Muuan _Heikki Pulliainen_ oli ollut Suomesta tullut miehentappaja, joka oli paennut tänne ja asunut jo kolme vuotta kenenkään siitä tietämättä, sillä silloin täällä oli vain asumattomia saloja. Mutta sitten hänet keksittiin ja kuulutus Suomesta oli ehtinyt näille maillekin, joten mentiin häntä vangitsemaan. Mutta hän livisti Norjan puolelle. Kun maaherra ei saanut miestä kiinni, otti hän talon huostaansa ja oli se jo ollut pari vuotta vuorimestarille vuokrattuna, kunnes Pertti Kemppainen sen osti maaherralta.

Kemppaisen suku oli suoraan alenevassa polvessa seuraava: 1) Pertti, 2) Pekka Pertinpoika, 3) Juho Pekanpoika, 4) Pekka Juhonpoika, 5) Pekka Pekanpoika, 6) Risto Pekanpoika, kertojani, joka ei ollut kovinkaan vanha, sillä hän oli syntynyt 1746. Hän oli äitinsä puolelta ollut sukua Filipstadin koulupappi Mathias Matheniukselle, joka oli ollut suomalaispoika, entinen Matti Matinpoika. Hän oli ottanut Riston nuorena poikana luoksensa, opettanut lukemaan ja pannut hänet Filipstadin kaupunginkouluun aikoen hänestä tehdä papin. Kouluaikanaan hän oli lukenut monia vanhoja kirjoja, etenkin erästä »Ungdomens fägnad», jossa oli kerrottu maailman seitsemästä ihmeestä, samaten siitäkin, miten suomalaiset tulivat nykyisille asuinsijoilleen. Pappi oli hänelle selittänyt, että nämä maakunnat ennen olivat olleet yhtenä salona, mutta että suomalaiset ne ensiksi olivat asuttaneet ja viljelleet. Hän oli kertonut, että kolme suomalaista muinoin oli tullut näille maille. Kaikilla heillä oli ollut sellainen kirjelmä, että he saisivat asettua metsille, mutta ruotsalaisilla oli oikeus määrätä kuinka kauas heistä. Yksi oli rakentanut _Loka tjäll'in_, keksinyt rautamalmia ja alkanut sitä valmistaa. Paikka sai nimekseen _Finnhyttan_. Toinen tuli Brattforsin seurakuntaan ja paikka sai nimen _Finnbo_. Hänkin löysi rautamalmia ja paikkaa alettiin sanoa _Finnbohyttaniksi_. Kolmas meni Daglösen järven eteläpuolelle ruotsalaiseen Alphyttan kylään pyytäen saada asettua sen metsille. Hänen nimensä oli _Filippus_. He antoivat hänelle luvan asettua järven pohjoispuolelle penikulman päähän kylästä, luullen siten erottaneensa hänet tarpeeksi loitolle. Itse hän asuikin etäällä rannasta, paikalla, missä nykyään sijaitsee patruuna Mullbergin talo. Mutta rannalle hän rakensi tammesta nuottakodan, joka uutena ja valkeana pisti järvellä kulkijain silmään. He sanoivat tammikodan nähdessään: »Se Filips stad.» (Katsoppa Filipin asuntoa!) Hänkin löysi rautamalmia 1 ½ penikulmaa pohjoiselta rannalta, ja sen paikan nimi on vielä nytkin _Finnmåsgrufva_. Hän sai kuninkaalta luvan perustaa _Finnhyttanin_. Mutta hän ei sitä voinut yksin käyttää, joten sinne tuli paljon muita, jotka asettuivat vakinaisesti paikalle asumaan. Vähitellen syntyi sinne kauppakaupunki, joka sai nimen Filipstad.

Kun Risto Kemppainen jonkun aikaa oli käynyt Filipstadin koulua, lähetettiin hänet Karlstadin lukioon. Hän ei silloin vielä ollut täyttänyt 12 vuotta. Mutta oltuaan kaupungissa 14 päivää hän karkasi. Kysyessäni miksi, vastasi hän ensin, ettei viitsinyt lukea, mutta kun sanoin, ettei se ole totta ja että hän varmaankin oli tehnyt jonkun poikamaisen kepposen, vastasi hän vain: »Se on jo ollutta ja mennyttä lapsuuden hullutusta.» Ja vaikka kuinka yritin saada häntä ilmaisemaan syyn, en saanut häntä sitä kertomaan. Hän oli karannut perjantaiaamuna, tornikello löi 7 hänen mennessään yli Karlstadin sillan. Kuljettuaan lähes 6 penikulmaa oli hän yöllä sivuuttanut Filipstadin, missä hän Filiphyttanissa oli kiertänyt kaupungin ohi. Solbrossa oli aurinko noussut ja lauantaina hän oli jo kotonaan, käveltyään 11 penikulmaa Karlstadista, 5 Filipstadista. Äiti oli ollut silloin leskenä ja hyvin suruissaan pojan käytöksen vuoksi. Mutta mihinkään kouluun häntä ei enää pantu. Pian häntä kuulutuksin etsittiin, nimittäin siten, että sen ja sen ikäinen poika oli kadonnut tietymätöntä minne. Sillä hän ei kellekään ollut ilmaissut pakoaan eikä tiedetty, oliko hän hukkunut veteen vai tuleen. Äidin talo oli sillä aikaa joutunut Liljendalin tehtaalle ja vuokrattu eräälle Myhrmanille. Poika ei tahtonut joutua hänen alustalaisekseen. Hän siis tuli räätäliksi, joka 9 vuotta kuljeksi suomalaismetsissä ja muuallakin neulomassa. V. 1775 hän osti nykyisen talonsa täällä Slättenissä 2 200 hopeataalarilla Fredriksbergin tehtaalta ja otti itselleen Kroktorpista vaimon. Hän osasi vieläkin vähä latinaa lukien Isämeidän ja muutamia rukouksia latinaksi. Hänellä oli nyt viisas ja toimelias poika lautamiehenä. Hän oli paikkakunnalla ostanut nelisen taloa, jotka tehtaalle jäämistään veloista olivat joutuneet huutokaupattaviksi. Senpä vuoksi ei kylässä eikä edes näillä metsillä olekaan yhtään taloa viime vuosina joutunut tehtaan haltuun, sillä ne ovat auttaneet toisiaan. Mutta itse Jernan pitäjästä on kolmas osa liitetty tehtaaseen.