Part 4

_Vagtel_. En juuri kernaasti. Minä pidän sitä — (katselee peloissaan ympärilleen) vait! — Minun mielestäni tulee tuolta joku —, niin — pidän sitä pyhänä kapineena, jota en tahtoisi vaimoni tieten käyt tää (pöyhkeillen) sillä mulla on muita varoja. Ettekö te tahtoisi — tietysti mainitsematta minun nimeäni — tallettaa tätä ystävällenne, majurille, puolestatoista sadasta taalerista kahdeksaksi päivää, (innokkaasti) sillä minä tahdon sen takaisin jälleen —- tuon saman, herra parooni, tuon saman. Tahdotteko?

_Parooni_. Aivan kernaasti.

_Vagtel_ (hölmistyneenä, peljästyksissään). Aivan kernaasti?! (Malttaa). — Niin — oi, te olette pelkkää hyväntahtoisuutta!

_Parooni_. Oo — hän asuu aivan tässä lähellä; — parin minuuttia kuluttua, vanha, rehellinen ystäväni, pääsette pulastanne. (Kiiruhtaa perä-ovesta).

Yhdestoista kohtaus.

Vagtel (kohta) August.

_Vagtel_ (yksin). Niin, jumala suokoon! — Rehellinen, sanoi hän — olisiko hän kenties huomannut jotain? Huh, kuinka minä olen levoton, minä onneton mies! (Kävelee ympäri huoneita, tekeytyy uljaaksi). No, phyh! Eihän se niin vaarallista ole; kyllähän minä siitä pulasta pääsen. — Tehty kuin tehty; — no, nyt min'en enää ajattele sitä ollenkaan — talilali hmhmhm — niin, mutta sepä se juuri onnettomuus onkin, ett'en saata olla sitä ajattelematta.

_August_ (reippaasti). Vai niin, nyt sinä olet kotona, isä.

_Vagtel_ (hypähtää tykkänään pelvon sortamana). No, mitä se? Ai'otko peljättää minut kuoliaksi?

_August_ (tyynesti). Mikä sua vaivaa? Minun piti vain ilmoittaa, että tapasin Dahl'in, ja hän sanoi valtioneuvoksen kohta tulevan tänne.

_Vagtel_ (hoiperrellen). Valtioneuvoksen? — Aa, minä voin pahoin — ai!

_August_. Mitä se on? Minä — — —

_Vagtel_. Älä, älä — sinä jäät tänne — — ei, ei — mene! — Parooni — juokse kiireesti — älä, se on jo myöhäistä! — Kuule, sano minun ei olevan kolona.

_August_. Mutta hän on juuri pyytänyt —

_Vagtel_ (äkäisesti). Min'en ole kotona!

_August_. Hän tulee jo rappusia ylös.

_Vagtel_ (kummallisesti). Minä olen kotona. (Pitää Augustia käsivarresta). Mutta jää sinä tänne. — (Miehistäen itseään'). Ja nyt pelko hiiteen!

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Valtioneuvos.

_Vagtel_ (rientää valtioneuvosta vastaan, vetäen väkisin Augustia muassaan). Nöyrin palvelianne! Tervetuloa! Kuinka voitte? Terve ja raitis?

_Valtioneuvos_ (iloisesti). Niin aivan. Ja te?

_Vagtel_. Noo — aina vireä, herra valtioneuvos. Me vanhat — hahaha!

_Valtioneuvos_. Tämä on teidän poikanne?

_Vagtel_. Teidän palvelianne — —

_August_ (keskeyttää äkkiä). Isäni aikoi juuri pyytää lupaa esitellä minua hyväntekiälleni. (Hiljaa) Mutta päästähän toki!

_Vagtel_. Niin, kuten jo sanoin, minä ai'oin — —

_Valtioneuvos_. Minä toivon toki, ett'ei odottamaton tuloni ole teille haitaksi.

_Vagtel_. Minulle? Herra varjelkoon! Se on minun suurin iloni, mutta minä — —

_Valtioneuvos_. Kenties teidän monet rätinkinne saattavat teidät vähän hämmennyksiin?

_Vagtel_. Mun — (innolla) Mitä vielä, — ei millään muotoa!

_Valtioneuvos_. Hm, lienee kuitenkin vähän vaivaloista, noin killingittäin koota suurta summaa: Sillä meidän kassamme on, Jumalan kiitos, jo jotenkin suuri.

_Vagtel_. Niin on — oi, se on kelpo kassa.

_Valtioneuvos_. Tähän saakka olen ollut varsin tyytyväinen teidän järjestykseenne.

_Vagtel_ (uljaammin). Niin, järjestys, se onkin minun keppihevoseni. Kohta kun äyrinkin saan — heti kirjaan!

_Valtioneuvos_ (hymyillen). Ja sitte kassaan!

_Vagtel_. Ja sitte kassaan, niinkuin leimaus — luonnollisesti, hehehe!

_Valtioneuvos_. Äsken, kun lähetin teille obligationin — — —

_Vagtel_ (jälleen levotonna). Obliga — —

_Valtioneuvos_. Lienettehän te sen saanut?

_Vagtel_ (kumartaa äkkiä). Niin, olen, minä —

_Valtioneuvos_. Silloin en tiennyt, mitä nyt tiedän, muuten olisin tuonut sen itse —

_Vagtel_ (vastoin tahtoaan). Suokoon Jumala!

_Valtioneuvos_. Miksi niin?

_Vagtel_. Siksi — siksi — että minä ennen olisin saanut kunnian nähdä teidät.

_Valtioneuvos_. Minä arvelin, olisiko ollut vika allekirjoituksissa, sillä Dahl tuli suoraan vekselikauppiaan luota ja — vaan, — (painolla) kun minä puhun teidän kanssanne pari sanaa kahdenkesken —

_Vagtel_ (Its.). Hän tietää sen! Kuinka hän jo näin pian on — (pitää kiini Augustista, joka kumartaa ja aikoo mennä). Ei, sinä voit kyllä — — —

_Valtioneuvos_ (ystävällisesti). Ei, poikanne on aivan oikein käsittänyt tarkoituksen (kättelee Augustia). Minä toivon, se on hänelle mieluista, että hän tällä kertaa pidetään asian ulkopuolella.

_August_. Sit' en saata epäillä, kun niin on teidän tahtonne. (Menee perä-ovesta).

Kolmastoista kohtaus.

Vagtel. Valtioneuvos.

_Vagtel_ (liikkumatonna. Its.). Kas niin! Nyt hän alkaa minua pinnistää — ja ratkoa!

_Valtioneuvos_. No, nyt me olemme kahden, herra sihteeri!

_Vagtel_. Niin olemme, herra valtioneuvos.

_Valtioneuvos_ (totisena). Älkää luulko, että minä hetkeksikään olen heittänyt teitä silmistäni; minä seuraan tarkoin jok'ainoata virkamiestä, joka on minun tarkastettavanani, enkä jätä ainoatakaan tilaisuutta —

_Vagtel_ (on tuskissaan juuri ilmaista itsensä). Oi, herra valtioneuvos!

_Valtioneuvos_. Älkää kiitelkö. Minä voin tarjota pojallenne kelpo viran.

_Vagtel_. Mitä — mitä sanotte?

_Valtioneuvos_. Minua on pyydetty toimittamaan kunnon mies erään tärkeän laitoksen johtajaksi, ja minä tiedän saavani kunniaa valitsemastani, kun luotan teidän poikaanne.

_Vagtel_. Ja ainoastaan sentähden — — (mieletönnä ilosta) voi mua kymmenkertaisesti onnell — — — min'en voi enempää.

_Valtioneuvos_. Hillitkää iloanne. Hänellä on vapaa tahtonsa, siksi minä toivoin, ett'ei hänen pitänyt olla läsnä.

Neljästoista kohtaus.

Entiset. Rouva (sivu-ovesta).

_Rouva_. Mitä tämä? Herra valtioneuvos! Oi, kuinka te teette minut sanomattoman onnelliseksi. Istukaa, oi, minä pyydän!

_Valtioneuvos_. Älkää vaivatko itseänne; minun asiani on jo toimitettu.

_Rouva_. Aiotteko mennä pois? Herran tähden, eikö meidän toki ole kunnia nähdä teitä huomenna jälleen?

_Valtioneuvos_. Nähdä minua huomenna?

_Vagtel_ (töytäisee vaimoaan). Hm, hm!

_Rouva_. Niin — meille tulee moniaita hyviä ystäviä päivälliselle.

_Vagtel_, Hm, hm!

_Valtioneuvos_ (hämmästyen). Vai niin, —? Minun ei kuitenkaan ole kunnia, se on päätökseni. Kun minä olen naimaton ja rakastan yksinäisyyttä, en voi kutsua ketään luokseni; sen vuoksi olen ottanut principikseni, olla käymättä kenenkään luona — siten saapi paraiten olla rauhassa. (Kumartaa, aikoo mennä).

Viidestoista kohtaus.

Entiset. Parooni.

_Valtioneuvos_. Kas, parooni Lillie?!

_Rouva_ (ylpeästi). Yksi meidän ystäviämme.

_Valtioneuvos_. Oo, onni lienee teille varsin myötäinen, koska parooni on teidän ystävänne.

_Parooni_. Te olette liian kohtelias, herra valtioneuvos.

_Vagtel_ (salaa). Antakaa obligationi takaisin!

_Parooni_ (samoin). Se on jo paikallaan, tuoss' on rahat!

_Vagtel_ (pistää rahat lakkariinsa). Niin, — nyt se on tehty!

_Valtioneuvos_ (on tarkasti silmäillyt ympärilleen). Teidän huoneenne ovat erinomaisen uljaat, ystävänne samoin; tosiaankin, teidän onnenne hämmästyttää minua. (Kumartaa, menee, he aikovat seurata häntä, hän kääntyy). Minä pyydän, ei mitään sievistelyjä — (äkeästi) minä vakuutan, min'en vähintäkään sievistele! (Menee).

Kuudestoista kohtaus.

Entiset, paitsi valtioneuvos.

_Vagtel_ (Its.). Huh, nyt voin toki jälleen hengittää. — Olipa se pirun leikkiä!

_Rouva_. Kuinka se mies on läpi kohtelias!

_Vagtel_ (miehekkkäästi). Niin! — Arvaappas minkätähden hän itse tuli tänne? — — Hänellä on suuria aatteita mielessä Augustia kohtaan.

_Parooni_. Mitä te sanotte? Toivotan onnea!

_Rouva_. Noo, ystäväni — — —

_Vagtel_ (ajatus syntyy äkkiä hänen aivoissaan). Nyt minä tiedän! (Its. käyden edestakaisin). Nyt ei tule obligationista kysymystäkään ennen kokousta, ja siksi — se on selvä, — itse kohtalo osoittaa minua avun ja pelastuksen polulle. (Rouvalle) No, nyt sinä saat rahoja, niin — ja jätä minut sitte rauhaan.

_Rouva_. Voi, sinä suloinen enkeli! — Herra parooni, meidän vieraamme?

_Parooni_ (kiiruhtaa pöydän ääreen). Lista on kohta valmis.

_Rouva_ (hyvitellen Vagtel'ia). Tuleppas nyt, niin minä näytän sinulle, kuinka suuri puoti-rätinki on.

_Vagtel_. Kiitoksia! — Tiina, Tiina, sinä olet ilkeä Eeva. (Menevät).

Seitsemästoista kohtaus.

Parooni, (kohta) August.

_Parooni_. Suuria aatteita mielessä August'ia kohtaan? _Diable_! valtioneuvoksen rikas veljen-tytär alkaa varmaankin — — hm, hm — — — tuo poika on siis aivan onnen helmassa.

_August_ (perältä, hattu päässä, katselee ympärilleen). Jokohan Grethe lie mennyt? Hän menköön ensin vanhempainsa luo; minä menen jälestäpäin, suoritan asiani säännöllisesti. Hän saapi nähdä, että aikeeni on ollut totta.

_Parooni_ (katsahtaa taakseen). Aa! (Nousee, kumartaa). Toivotan onnea!

_August_. Mihin?

_Parooni_. Ettekö tiedä? — Valtioneuvos Dobel oli täällä; hänellä oli suuria aikeita mielessä teitä kohtaan.

_August_. Mitä aikeita?

_Parooni_. No, mitäs muuta, kuin naimis-esitys?

_August_, Min'en ymmärrä teitä.

_Parooni_. Hänellä on veljen-tytär, kaunis olento, 30-vuotias, jolla on ihastuttava, oikein hurmaava omaisuus: 50,000 taaleria ja, — no, eikös kelpaa? Te loukkasitte minua äsken, vaan minä otan kuitenkin osaa teidän onneenne.

_August_. Tosiaankin? — Ottakaa se kokonaan.

_Parooni_. Potkasetteko te niin suuren onnen luotanne? Kaikkia vielä!

_August_ (iloisesti). Kaikkia vielä! Minä saavutan paljon suuremman.

_Parooni_. Eikös peijakas! Missä?

_August_ (kuin ennen). Krokodiili-kadulla. Minä menen juuri sitä etsimään — ja, saatte nähdä, minä sen löydänkin, (kiirehtää ulos perä-ovesta).

Kahdeksastoista kohtaus.

Parooni, (kohta sen jälkeen) Mathilde ja Grethe (aivan yksinkertaisessa puvussa).

_Parooni_ (yksin). Krokodiili-katu! — Mikä se on? — Missä on Krokodiili-katu? — Se on varmaan jonkunlainen sola, johon hän on piiloittanut tuommoisen hellän ystävän, joka käy huivi päässä, ja nyt hän aikoo — aa, se on oivallista! Minun pitää saaman tietää, kuka se on — vaan miten? _Mon dieu_, ken voipi asua — Krokodiili-kadulla?

_Mathilde_ (sivu-ovesta, aikoo ulos perä-ovesta). Min'en saata pukeutua yksinkertaisemmin! (huomaa paroonin). Ai!

_Parooni_. Neiti, ai'otteko jättää meidät?

_Mathilde_. Minä menen teateriin.

_Parooni_ (hyppää hattuaan noutamaan). Suvaitsettehan — —?

_Mathilde_. Älkää, älkää, neito on toimittanut mulle hevosen. (Aikovat mennä).

_Parooni_. Ahaa, neitsyt! Anteeksi — pari sanaa. Te tietysti tunnette kaikki kaupungin solat ja loka-kujat — missä on Krokodiili-katu?

_Grethe_ (äimistyen). Krokodiili-katu!

_Mathilde_ (kuiskaten). Tietäneekö hän?

_Grethe_ (samoin). Se on vaan pilkkaa.

_Parooni_. Ettekö tiedä?

_Grethe_. Tiedän kyllä, mutta sitä on vaikea osoittaa ja luultavasti myöskin tarpeetonta, sillä herra paroonin arvoisuus on liian suuri sillä kadulla käymään.

_Parooni_. Jaa! Enkös minä sanonut! Saattaa menettää hyvän nimensä, hahaha!

_Grethe_ (innolla ja pilkalla). Siellä uhkaa vielä suurempikin vaara teidän persoonaanne — minun isäni asuu Krokodiili-kadulla! (Menee kiireesti Mathilde'n kanssa).

Yhdeksästoista kohtaus.

Parooni, (kohta) Vagtel ja Rouva.

_Parooni_ (lakkaa yhtäkkiä nauramasta). Se on tuo tyttö!! — Se on verratonta! — Ja August on nyt hänen isänsä luona kosioimassa. — _Bien, monsieur_! Nyt minä voin kostaa, ja tuntuvasti! (Heittäikse sohvalle, soittaa molemmilla kelloilla).

_Vagtel. Rouva_. Mitä nyt, herra Parooni, mitä nyt?

_Parooni_. Minä pyörryn ystävyydestä teitä kohtaan! Hirveä vaara uhkaa teitä — se on nyt kauheimmallaan!

_Vagtel. Rouva_. Kuinka?

_Parooni_. Tyyntykää! Minä olen huomannut sen otolliseen aikaan — se voidaan vielä poistaa muutamassa silmänräpäyksessä; kun valtioneuvos esittelee loistavia tarjouksia teidän pojallenne — arvatkaapas, missä hän juuri silloin on? — — Krokodiili-kadulla kosioimassa teidän palvelus-neitsyttänne.

_Vagtel_. Siinä se!

_Rouva_. Ah! — Minä voin pahoin! (vaipuu tainnoksiin; parooni tuo kiireesti hänelle tuolin).

_Vagtel_. Mitä me nyt teemme?

_Rouva_. Matruusin tyttöä! — Voi, niin suurta häpeää! Voi!

_Parooni_. Teidän pitää mennä estämään sitä.

_Rouva_. Minä menen! — Seuraattehan te minua sinne?

_Parooni_. Anteeksi! — Minä pelkään sekaannuksia, jotka — —

_Rouva_ (äkkiä). Luuletteko niiden rupeevan tappelemaan?

_Parooni_. Ei suinkaan rouvasväkeä vastaan!

_Rouva_ (Vagtel'ille). Sitte täytyy sinun tulla mukaan.

_Vagtel_. Luonnollisesti! — Minä juoksen vaunuja noutamaan.

_Rouva_. Ja minun täytyy pukeutua paremmin, sillä heidän pitää kunnioittaman minua; — hm, mokoma roistoväki.

_Parooni_, _C'est le mot_, — mokoma. —

_Kaikki_. Roistoväki!

Kolmas näytös.

Yksinkertainen, vaan siisti huone. Perähuoneesen johtaa oikealla — yleisöstä — ovi. Laiva riippuu katosta; vasemmalla kirjahylly puoli kyynärää seinästä, kolmen neljän kyynärän pituinen, pitkä, viheriäinen kartiini peittää sen tykkänään. Peräseinällä pari hyllyä, joilla on suuri messinkinen kahvikannu, porsliinia, moniaita kiinalaisia lakeerattuja maljoja kaksi pagodia ja suuri kristalli-kolpakko. Toisen hyllyn alla riippuu viulu. Sekä perällä että sivuilla yksinkertaisia kuvia pienemmissä ja suuremmissa mahonki-raameissa. Pieni pöytä kummallakin sivulla.

Ensimmäinen kohtaus.

Palle. Ellen (täydessä puuhassa, järjestellen kynttilöitä, tuoleja ja pöytiä).

_Palle_ (pysähtyy yht'äkkiä keskelle permantoa kynttilä kädessä, jolle ei näy löytävän paikkaa; hyräilee). Tordenskjöld, tuo suuri mies, Kalain eri hinnat ties! (Ellen kiireissään töyttää häneen). Hä? Yhteentöyttäys? Vaikka minulla oli signaalit ja laternat ulkona! (Ottaa kiini hänen ympäriltään). Siitä on rangaistus! (Suutelee häntä).

_Ellen_ (nureillaan). Se oli oma vikasi; miksi —

_Palle_. Oletko möttösilläsi? (Panee kynttilän pois, aikoo uudestaan ottaa hänet kiini). Sitä suurempi rangaistus!

_Ellen_ (lykkää hänet luotaan). Narrinhäntä! — Häpeehän toki — ikääsi.

_Palle_. Ikääni? Sinä laskettelet turhia, Ellen? Mitä vuodet voivat sille, jolla on tuommoinen muija — oikein suloinen, fyyry — hei! (Hypähtää, lyöden jalkapohjiaan). Viimeiset parikymmentä menevät täyttä piilivintiä, kun vaan näen tämän fyyryni Kaksoissini-tulen, sun sulo-sini-silmäsi. (Ottaa häntä molemmista käsistä, pudistaa häntä). Sinä tullin-varas — tahdotko hymyillä, vai hä?

_Ellen_ (ei voi olla hymyilemättä, läpsähyttää häntä poskille). No, sinähän olet varsin hupsu! (Liikunnolla perällepäin). Jos joku tulisi tuolta, saisi se nauraa vatsansa täyteen.

_Palle_. Sitä parempi, nöpöseni, — he olisivat iloiset, ja senpävuoksi juuri olemme kutsuneetkin heidät tänne. Siellä he istua jonottamatkin kuin ahvenet, tupakan-savu-pilvessä; mutta jahka vain Qvit tulee, niin kyllä pakina alkuun pääsee.

_Ellen_. Niin, hän, — "ota hännästä kiini." Tänään minä pyysin häntä tulemaan aikaisin kotiin — vaan odotapas sitä! Ei, hän on kiusoittava ihminen, — min'en kärsi puhuakkaan hänestä.

_Palle_ (kuivasti). Ehkä hänelle on tapahtunut jotain.

_Ellen_ (elävästi). Tapahtunut jotain? — Qvit'ille? Herra varjele! Ja sen sinä sanot niin rauhallisena? Hyi, häpee, Palle! Hän, joka kernaasti panisi henkensä alttiiksi meidän tähtemme! Meidän pitää heti — — —

_Palle_ (estää häntä) Sanoithan sinä äsken, ett'et kärsinyt puhuakkaan hänestä.

_Ellen_ (innossaan). Se oli lörpötystä vain!

_Palle_. Sitäpä minä juuri tahdoinkin osoittaa sinulle; Qvit'in suhteen voit olla aivan rauhassa — hän on kirja-auksionissa.

_Ellen_. Huh! — Hyi, kuinka sinä peljätit minua! Vaan sen minä ansaitsinkin. Nyt siitä on juuri tesmälleen 15 vuotta, kun johtajamme salli meidän hyyrätä hänelle tämän huoneen, — eikä koko tällä ajalla ole kulunut ainoatakaan päivää, jona hän ei olisi ottanut osaa sekä meidän iloihimme että suruihimme. (Innostuen) Hän, se on koko peijakkaan mies! — Hän elää, hyödyttääksensä kaikkia, paitsi itseään. Hänen olisi vähintäinkin pitänyt päästä ministeriksi tahi vaivaisten holhojaksi.

_Palle_. Kiusa ja piina! ei millään muotoa, mamma, sitten ei hän olisikaan muuttanut meidän luoksemme.

_Ellen_. Totta sekin. Se oli taivahan tahto. — Se ei olisi ollut kyllä, että sinä kiivaudessasi vannoit tekeväsi Fredrik'istä virkamiehen. Ellei Qvit olisi auttanut meitä pitämään häntä kotoa poissa, tietoja saamassa ja ihmis-tapoja oppimassa, — olisi hän saanut juoksennella pitkin katuja toisien nulkkien kanssa, ja siten olisi hänestä tullut ainoastaan matruusi sen sijaan, kuin hän nyt on kiivennyt asiamieheksi ministeristössä. —

_Palle_. Niin, — mutta hänen pitää, verkkasen tuli, kohoaman korkeammalle vielä, mammaseni, ennenkuin salaisuus ilmi päästetään.

_Ellen_. Niin juuri! Ja siitäkin on meidän Qvit'iä kiittäminen. Hän on täyttänyt sinun hartaimman halusi, on liiruttanut Fredrik'in hyviin kirjoihin tuon Tasroodi Dobelin luona.

_Palle_ (äkäisesti). Älä mainitse sitä ryökälettä tän'iltana, kun minä tahdon olla iloinen! Koko hyörimiseni ja pyörimiseni tarkoitus on ollut keittää kostoa tuolle staatsroodille, ja, Jumal' anteeks' suokoon, välin minä luulen, että se on ollut tämä koston himo, joka on saattanut minut uhraamaan kaikki almuni ainoastaan Fredrik'in hyväksi — jotta Grethe on saanut seilata omaa kurssiaan.

_Ellen_ (nyrpeästi). No, no, eipä hänkään ole vesiajolle joutunut. Siinäkin töyttäymme Qvit'iin jälleen! Hänen kirjansa ovat saattaneet Grethe'n ihmistapoihin. Kun hän laskee saksaa Qvit'in kanssa, — min'en sitä ymmärrä, — vaan sen toki kuulen, että hän saksoittaa oikein oivasti. Rouvasväen hienouksia hän on myöskin oppinut, siitä saa hän kiittää kummiaan; kelpo tyttö hänestä on tullut — —

_Palle_ (Ellenille kiihkoisella äänellä). Siitä saa hän kiittää sinua.

_Ellen_ (keskeyttämällä, hänen äänellään). Niin saakin, pilkka-kirves. Noo, ja nyt hänellä on hyvä paikka.

_Palle_. Sum, sum, sum, helvetin mallin mukaan. Rouva on oikea meri-peikko.

_Ellen_. Mitenkä?! — No, sitten Herra armahtakoon Gretheäni. Hän ei itse saata sitä sanoa; siksi on hän liian hiljainen. Mutta kun minä sen tiedän — hyvä! Qvit'in ei pidä saaman siitä tietoa, sillä hän on tehnyt kaikki hyvässä tarkoituksessa; mutta, niin totta kuin tässä seison, huomenna menen minä rouvan puheille ja soitan hänelle korvat täyteen, niin jotta — — —

Toinen kohtaus.

Entiset. Fredrik.

_Ellen_. (lentää yht'äkkiä Fredrik'iä vastaan helliinmällä rakkaudella). Fredrik! — Sinäkö, poikani! (Syleilee ja suutelee häntä). Hei, hei! kuinka sinä näytät sievältä! (Niiaa syvään). Herra asiamies — ministeristössä, no, äläpäs nyt enää! (lentää yht'äkkiä Pallen luo, toimessaan). Palle, eipäs nyt kummempaa, tules katsomaan — kulta-ketjut! (Nauraen ja itkien yht'aikaa). Pojalla on kulta-ketjut kaulassa! (tarkastelee häntä joka puolella). No, annas, kun mä nyt katselen sinua oikein tarpeekseni, (heittäikse jälleen hänelle kaulaan). Oi minun hyvä, rakas poikani! (kääntyy, huomaa Pallen rauhallisuuden, hämmästyen). Ja sinä, — sinä seisoa töllötät, kuin ruotsalainen katovuonna, vaikka näet minun niin iloisena, että — —

_Palle_. Minä odotan vain koska sinä tulet valmiiksi. Sinun ilosi ottaa niin suuren tilan; kaksi noin suurta iloa ei mahdu yht'aikaa näin pieneen huoneesen.

_Ellen_. No, sinä nyt olet semmoinen — (rakkaasti) Älä sinä huoli mitään siitä, mitä hän sanoo, poikaseni; kyllä hän pitää sinusta niin paljon kuin minäkin; (innoissaan) vaan ei myöskään enemmän, sillä se on mahdotonta. Kuulepas, minä olen hirveästi kaivannut sinua.

_Fredrik_. Entäs minä sinua, äiti! Minä tahtoisin niin kernaasti käydä joka päivä luonasi, jos isä vain — — —

_Palle_. Muutama rappu korkeammalle vielä! Laita ensin niin, että saat sellaisen arvon, jolla on "rooti" hännässä, niinkuin esimerkiksi "justisrooti", hov — tai stas-rooti, tahi kuitenkin vähintäinkin keheimrooti, — sitten vasta voit pitää kunniana, että olet syntynyt Nyboder'issa.

_Fredrik_ (äkkiä, miettien hetkisen). Kuules isä, — tuleeko tänne tän'iltana ainoastaan tavalliset vieraat?

_Palle_. Luonnollisesti, ainoastaan minun hyviä, vanhoja ystäviäni, jotka kaikki ovat siinä uskossa, että äiti on ollut ainoastaan sinun imettäjäsi. — Mutta miksikä sitä kysyt?

_Fredrik_. En tiedä, vaan — (äkkiä) onko Grethe jo tullut?

_Ellen_. Ei vielä, mutta mene sinä sillä välin juttelemaan vieraiden kanssa; ne pitävät kaikki sinusta niin hirveän paljon, ja sinä — — —

_Fredrik_. Oi, minua ilahuttaa nähdä heitä. (Itseks.) Merkillistä — mitä hän lie tarkoittanut?

_Palle_. Mene nyt tuonne sisään, poikani! Mamma ja minä siivoomme vain kaluja vähän seinemmälle, sillä tottahan, lempo vie, saadaan pieni polska toimeen tän'iltana, jos ei muuta.

_Fredrik_. Minä menen, minä menen! (Menee perä-ovesta).

Kolmas kohtaus.

Palle. Ellen.

_Ellen_ (alkaa kiireissään yht'äkkiä asettaa tuoleja keskelle lattiaa). Semmoinen nuori siisti mies! Kuinka hän on kaunis, näppärä ja sievä! Herra suokoon hänelle pian pikkusen keheimrootin nimen, jotta minä saattaisin mennä hänen kanssaan teateriin, ja — —

_Palle_. No, mutta hiisikö sinua riivaa, Ellen, kun asetat tuolit keskelle permantoa?

_Ellen_ (kooten ajatuksiaan). Mitä? (huomaa). Enkös, häpeä olkoon, teekin niin — (äkäisenä) mutta minä olin asettavinani niitä sivulle. (Istuu sille, jota pitää kädessään). Siten ilo vaikuttaa, Palle! Sin'et saa nauraa minulle, poikaseni; mutta kun minä ajattelen asiamies Fredrik'iä, niin en tiedä, millä jalalla seison.

_Palle_. Ja sentähden kai istutkin?

_Ellen_ (nousee sukkelaan, äissään). No, kas — niinhän minä teenkin! Ihanhan minä olen takaperoinen (asettaa tuoleja sivulle). Ne lapset, ne lapset! Kun minä ne näen, tulen aina iloisemmaksi, kuin sietää voin. (Pysähtyy). Mitä se? Vaunut, — jotka pysähtyivät tuohon — (pudottaa tuolin). Herra varjelkoon — se on varmaankin Qvit, hän on saanut jonkin vamman!

_Palle_. Mitä höpiset!

_Ellen_. Niin — siten on varmaan laita! Voi, voi, jok'ainoa hetkihän vahinkoja tapahtuu! — Tst! — Nyt häntä kannetaan rappusia ylös.

_Qvit_ (ulkona). Tätä tietä! — Kas niin — astukaa varovasti, tääll' on pimeä!

_Ellen_ (huudahtaa sydämestään iloisena). Hän voi puhua!

_Palle_ (samoin). Ei mitään vaaraa! (rientävät kilpaa ovelle, josta Qvit astuu sisään).

Neljäs kohtaus.

Entiset. Qvit (pussineen, hänen jälestään) Grethe. Mathilde.

_Qvit_ (ovessa). Tehkää hyvin!

_Ellen_ ja _Palle_ (tarttuvat hänen käsiinsä, vievät hänet etu-alalle). Kuinka voitte?

_Qvit_ (kadottaa pussinsa, töllistää hämmästyksissään heihin). Minäkö? (Iloisesti) Erinomaisen hyvin.

_Ellen_ (lyö kätensä yhteen). Te ette siis olekkaan taittanut kättä, ettekä jalkaakaan?

_Qvit_ (hämillään). En! — Olisiko minun pitänyt?

_Ellen_. No, ei, — Herra varjelkoon! Mutta minkätähden te tulitte ajaen?

_Qvit_. Ts, ts! muorikulta! Enhän minä ajanutkaan, vaan kun juuri olin katu-ovella, tuli Grethe laskien, niin että — — —

_Ellen_. Grethe! (Katsahtaa taakseen, rientää Grethen luo). Oletko sinä täällä, käpykkäni?! (suutelee ja taputtelee häntä). No, kuinka sinä voit? — Voi, tyttö-riepu, minä kuulin isältä, että sinun emäntäsi on hirveä — — — (Grethe, tahtoen keskeyttää häntä, peräytyy askeleen, jotta Ellen seisoo suoraan Mathilden edessä). Hei, mutta kukas tämä pikku neito on, joka on sinun muassasi?

_Grethe_. Hänen tähtensäpä juuri minä tulinkin ajaen. Hän on minun ystäväni, joka tahtoi käydä vanhempiani katsomassa, ja kun hän pitää minusta niin paljon — — —

_Ellen_ ja _Palle_. Noo, — tervetulleet!

_Ellen_. Vai niin — te pidätte minun Grethestäni? No, tehän olette kelpo tyttö! (Suutelee Mathilde'ä). Kiitoksia, että tulitte meitä katsomaan. (Ystävällisellä toimeliaisuudella) Hattu pois, lapsikulta! Antakaapa min — — —

_Mathilde_. Te olette liian hyvä.

_Ellen_. Mitä vielä! Mitä puhetta tuo! (otettuaan hatun hänen päästään) Kas, täälläpä vasta kauniit, ihanat kasvot! (mennessään hattu kädessä Pallen sivuitse) No, siinä on sinulle jotain katsottavaa, veitikka.

_Palle_ (Mathildelle pöyhkeillen). Niin, muorista tuossa voitte huomata, että minä pidän paljon kauniista kasvoista. — Viuhka ja vaahto! Minusta on, kuin olisin ennen nähnyt tuon naaman?

_Qvit_ (on pannut pussinsa kirjahyllyn taakse). Hahahaa, sen uskon, — vaari onkin ollut uljas tytösteliä aikoinaan. (Katsellen Mathilde'ä). Niin olen minäkin.