Part 4

-- Me olemme jo kauan saaneet kärsiä tämän pappimme sopimatonta ja epäkristillistä elämää täällä ja olemme päättäneet saattaa sen esivallan tietoon. Tämä herr' Vuolevi on meitä köyhiä ja yksinkertaisia lappalaisia kiusannut kaikenlaisella jumalattomalla menolla ja käytöksellä. Jos sinulla esimerkiksi on asiaa papille, saat varustautua menemään hänen luokseen sydän kurkussa ja suurella pelolla. Sillä saattaa käydä niin, että sinut ajetaan sieltä pellolle kirouksilla ja manauksilla... Näin on todella käynytkin. Monta monituista kertaa on köyhä lappalainen tullut papin huoneesta heitetyksi ulos, niinkuin koira kodasta. Eikä siinä kyllin, vaan hän on sen lisäksi papin omasta suusta saanut kuulla voimakkaita kehoituksia mennä helvettiin, mikä on kokonaan sopimatonta papille ja sielunpaimenelle, jonka tehtävänä ymmärtääkseni olisi opastaa ihmisiä päinvastaiselle puolelle. Sillä helvettiinhän me osaamme neuvomattakin, joten en luule sitä varten korkean esivallan meille pappia lähettäneen. -- Tätä tällaista menoa on sattunut sekä pyhänä että arkena, vieläpä suurina juhlapäivinäkin... Kauan olemme jo tätä kärsineet, mutta nyt olemme päättäneet, että jollei korkea esivalta anna meille toista pappia, taikka jollei parannusta ilmaannu herr' Vuolevin elämässä, me lappalaiset siirrymme miehissä pois tämän seurakunnan alueelta, vaikkapa Norjaan ja silloin jää meidän armollinen kuninkaamme ilman hänelle tulevia veroja... Tämän tahdomme esivallalle saattaa tiedoksi, jotta olomme täällä paranisi ja me voisimme rauhassa elää.

Sirma, joka useamman kerran oli yrittänyt keskeyttää Jounin puhetta, harppasi nyt tuomarin pöydän viereen ja huusi, musertaen katseellaan Jounin:

-- Miten uskallat sinä, kirottu noita, tulla tänne oikeuspaikkaan viheliäisiä valheitasi puhumaan? Kuka on sinut siihen valtuuttanut?

Tuomari oli käynyt aivan neuvottomaksi. Hän yritti myös saada puheenvuoroa lyömällä vasaralla pöytään, niin että paukkui, mutta hänet keskeytti joukosta kuuluva huuto:

-- Meidän puolestamme puhuu Jouni! Tyytymättömiä olemme herr' Vuoleviin ja uuden papin tahdomme!

-- Hiljaa siellä! karjaisi Sirma. -- Ettekö tiedä, missä olette? Luuletteko esivallan edessä saavanne näyttää hävytöntä luontoanne, niinkuin minulle kotona ja pitäjällä? Huomatkaa, me emme ole nyt pappilassa, jossa usein olette saaneet suutanne soittaa!... Minä pyydän tuomaria nuhtelemaan näitä oppimattomia, tyhmiä raukkoja!

Nyt sai tuomarikin puheenvuoron ja iskien vasaralla pöytään voimansa takaa hän karjaisi Paulus-Jounille:

-- Millä oikeudella tulet, mies, oikeuden istuntoa häiritsemään? Millä oikeudella?

-- Vapaitten lapinmiesten oikeudella puhun esivallan edessä!

-- Vai niin! Mutta nyt puhut väärällä vuorolla! Puhuisit silloin kun sinut siihen käsketään! Täällä ei saa jokainen pajattaa niinkuin markkinoilla. Muista se!

-- Herra puheenjohtaja! lausui Sirma.

-- Herra Olauksella on puheenvuoro.

-- Koska tämä Jouni Paavalinpoika tässä törkeällä tavalla herjaa minua, sallii kai korkea oikeus, että sanon muutaman sanan minäkin puolestani.

Tuomari nyökäytti päätään.

-- Minun ei tarvitse puhua paljon. Sanon vain muutaman sanan. Eilinen syytetty mainitsi, etteivät seurakuntalaiset saisi täällä rauhassa elää. Minä myönnän, että hän puhuu siinä aivan totta. He eivät saa rauhassa harjoittaa pakanallisia menojaan. He eivät saa rauhassa haukkua ja soimata esivallan heille asettamaa sielunpaimenta eivätkä kiroilla ja mellastaa kirkkomäellä juovuksissa. Siitä olen minä heitä nuhdellut ja varoittanut, sekä minulle annetun kirkollisen vallan nojalla rangaissut. En siis ihmettele, että pimeyden palvelijat, taikurit ja velhot, tuntevat elämänsä rauhattomaksi ja uhkaavat muuttaa pois seurakunnasta. Mutta minä sanon, että niin kauan kuin minä tätä minulle uskottua pimeää seurakuntaa hoidan, tulen edelleenkin kaikella tarmollani taistelemaan pakanuutta ja noitia vastaan. Minä julistan tässä esivallan edessä, että jokainen seita, jonka minä tapaan tuntureilla, on kaatuva näiden käsieni kautta, ja jokainen noita, jonka minä yhytän työssään, on minun toimestani matkaava etelään, josta hän ei ikinä palaa takaisin, niin totta kuin minun kerran on seisottava Herran Jumalan edessä ja vastattava omasta ja teidän puolestanne!

Sirma oli puhunut valtavalla innostuksella. Hänen silmänsä hehkuivat voimaa ja kiivautta. Ei voinut Paulus-Jounikaan sitä katsetta kestää, vaan painoi päänsä alas. Nimismies oli jo Sirman puhuessa hiipinyt tiehensä, ja yksi ja toinen oli seurannut hänen esimerkkiään.

Tuomari katseli äänetöntä joukkoa ja lausui lujalla äänellä:

-- Ja minä sanon lopuksi kaikille tämän seurakunnan jäsenille, niin lappalaisille kuin lantalaisillekin, että teidän tulee kaikella kunnioituksella ja arvonannolla kohdella esivallan teille asettamaa sielunpaimenta, kun hän hengellistä virkaansa teidän keskellänne hoitaa ja virkavelvollisuuksiaan uskollisesti täyttää. Muuten joudutte siitä vastaamaan oikeuden edessä. -- Jos teillä muuten on valittamista pappinne viranhoidosta, niin sellainen asia ei kuulu tänne, vaan se on konsistoriumin ratkaistava.

Tuomari julisti oikeuden istunnon tälle päivälle päättyneeksi ja väkijoukko rupesi hajautumaan. Pian oli tupa tyhjä. Tuomari pappien kanssa jäi vain jäljelle.

-- No olet sinä nyt taas saunassa ollut! nauroi Kempe Sirmalle.

Tämä huitaisi kädellään ja vastasi:

-- Älä puhu mitään! Minä olen jo tähän niin tottunut.

-- Sakkoa saitte nyt, herra Olaus, kelpo lailla. Joutava juttu kerrassaan, mutta kun kannetaan, niin mikäpäs auttaa. Semmoinen on minulla virka, miespoloisella, nauroi tuomarikin.

-- Jokainen pitäköön virastaan vaarin. En teitä tästä moiti. Eilen olisitte saanut olla ankarampi, vastasi Sirma.

-- Ei ollut tarpeeksi näytteitä. En voinut muuta. Uskon hyvin, että olette oikeassa, mutta tuomari ei saa ottaa huomioon sitä mitä uskoo, vaan sen, mitä toteen näytetään.

-- No ei hätää! Vielä tulee lujempikin tuomio Paulus-Jounille!

-- Merkillistä väkeä nuo lappalaiset. Lapsellisen herkkiä ja taipuvaisia toisinaan, toisin vuoroin taas uppiniskaisia ja kostonhaluisia, yhtyi puheeseen Tornström. -- Vanha Tornaeus on oikeassa sanoessaan, että heidän kanssaan pitää vuoroin leperrellä kuin lasten, vuoroin vitsalla uhata... Todellakin suuria lapsia...

-- Nyt lähdetään miehissä pappilaan, kehotti Sirma. -- Jopa tässä leikissä alkaa vatsakin osaansa vaatia. Ja vaikka viina minut villitsi tarttumaan käsiksi sellaiseen haaskaan kuin tuo Martinpoika, niin luulen, että haluamme silti tyhjentää rehellisen puolituoppisen väärentämätöntä Ruijan viinaa... ja toivon, ettei herroilla ole mitään sitä vastaan.

-- Ka, miksipä olisi, myöntelivät toiset.

Tuomari kokosi paperinsa ja miehet lähtivät verkalleen astumaan pappilaa kohti.

IV

Korkealla jokitörmällä, peninkulmaa alempana Enontekiön kirkkoa, on Suonttavaaran talo, jossa asuu nimismies Maunu Martinpoika. Naapureita ei ole lähistöllä, lukuunottamatta ympäristössä liikkuvia lappalaisia, jotka pystyttävät kotansa milloin minnekin, välistä melkein talon kuuluville, väliin kauemmas sisämaahan. Kaksi peninkulmaa alempana nimismiehen taloa on Tulinkisuvannon yksinäinen uudistalo. Se on lähin lantalaisnaapuri sillä suunnalla.

Mutta vaikka nimismiehen talo onkin niin ypöyksinään suuren jokisuvannon varrella, on se siitä huolimatta liikepaikalla. Nimismiehen pihasta lähtee valtatie talvisaikaan Jukkasjärvelle, joka on lähin suurempi kylä eteläpuolella Enontekiötä. Sinne on kymmenen peninkulman taival yli puuttomien tuntureiden ja silmänkantamattomien vuomien. Mutta tie on hyvin viitoitettu, sillä sitä myöten käy kaikki liikenne eteläänpäin. Sitä ajaa esivalta joka talvi Enontekiöön, sitä kulkevat virstan pituiset veroraidot, joilla lapinvero kyyditään lähimpään maaherrankaupunkiin, Tornioon. Se kootaan nimittäin kaikista pohjoispitäjistä Suonttavaaraan, josta Enontekiön nimismies lähettää sen etelään. Sitä varten onkin talon kolmelle sivulle rakennettu suuria aittoja, joissa kruununsaatavia säilytetään. Ne muodostavat asuinrakennuksen kanssa jykevän neliön, niin että talo näyttää jonkinmoiselta linnoitukselta.

Käräjäin jälkeisen päivän iltana istui nimismies Paulus-Jounin kanssa pirtissä tupakoiden ja tarinoiden. Nimismiehen vaimo, lihava Saara-emäntä, kantoi ruokia pöydälle. Lapset leikkivät lattialla poroja. Yhdellä oli kaulassa poron länget ja toinen istui kumoonkäännetyllä jakkaralla Jounin kintaat kädessä ja ajoi. Iloinen, vilkas puheenpajatus kävi leikin ohella.

Emäntä sytytti talikynttilän ja vei sen pöydälle. Sitten hän veti reppänän auki, että keitinsavu pääsisi ulos.

-- Hiljempaa, sikiöt, että kuuluu muidenkin ääni! torui hän lapsia ja lisäsi kääntyen miehiin:

-- Nyt olisi ruoka valmis.

-- Lähdetäänpä haukkaamaan, kehotti nimismies Jounia. -- Eiköhän sinullekin maistune ruoka vähän paremmalta nyt, kun olet jälleen oma herrasi?

-- Huonot niestat[7] olikin vanginkuljettajalla, nauroi Jouni. -- Vaivainen poronlapa, jota yhdessä kalusimme, ja surkean mustaa pettua... Eipä se juuri syötättänyt.

-- Niin, nyt olet taas vieraanani, vaikka äsken sainkin siitä nuhteet papilta ja vielä itse oikeuden edessä, lausui nimismies hymyillen asettuessaan istumaan leveän, ristikkojalkaisen pöydän taa. -- Ei taitaisi herr' Vuolevi pitää tästä näystä, lisäsi hän, iskien silmää Jounille.

-- Eipä kyllä. -- Jouni veti suuren siian eteensä ja leikkasi sen keskeltä poikki. -- Sisua on sille miehelle Jumala antanut, niinkuin sopulille... Jos olisi vähän suurempi kooltaan, niin sitä pelkäisi...

-- Niinpä kyllä... Mutta ei hänen kanssaan leikikseen ole asioissa, vaikka on tosin vähäinen varreltaan Sen näin taas, kun oli vanha niittyjuttumme esillä... Haukkui silmät, korvat täyteen, vaikka oli vasta saanut sakkoa!

-- Niin... mitenkä meni se juttu nyt?

-- Lykättiin taas... ja tiesi, kuinka monennen kerran...

-- Mikä niitty teillä oli nyt viimeksi tingassa?

-- Kaikkihan ne ovat vielä tingassa... mutta Seitavuopiosta oli tällä kertaa suurin riita... Minä olen sen raivauttanut, mutta pappi tekee sen heinän melkein joka vuosi... Mutta ensi käräjissä näytän, miten käy... Minä sain eilen paperin, jonka luulen tepsivän. Vahinko vain, ettei se ennättänyt näihin käräjiin... Ja ensi kesänä aion joutua niityille ennen pappia, kävi sitten kuinka kävi!

-- Hyvä! huudahti Jouni. -- Minä tulen heinämieheksi, jos en mene Ruijaan!

-- Se kyllä sopii... Mutta uskallatko papin niitylle?

-- No, ei kai pappi minua sentään syöne, nauroi Jouni. -- Ja sitä paitsi luulen, ettei Kaarina-emäntä sitä sallisikaan.

-- Mitä Jouni puhuu Kaarina-emännästä? kysäsi Saara lieden luota.

-- En mitään erityistä.

-- Kas vaan, virkkoi nimismies ja iski silmää vaimolleen. -- Jouni luulee olevansa papin emännän suosiossa.

Jouni teki suuren loven viilipyttyyn ja lausahti:

-- Entäpä jos olisinkin?

-- Pyh! sanoi Saara ja pyörähti lieden luona. -- Mistäpä Kaarina-emäntä olisi Jounille kiitollisuuden velassa?

-- Entäpä jos olisi?

-- Olet tainnut olla tohtorina? kysyi nimismies.

-- Entäpä, jos olisin ollut? Jouni silmäsi veitikkamaisesti Saaraan.

-- No, ei ole sitten kumma, jos pappi on sinulle vihainen, kun pakkaudut taikomaan hänen vaimoaan.

Jouni söi hetkisen puhumatta mitään ja sanoi sitten kuin sivumennen:

-- Ei pappi siitä tiedä...

-- Kas vaan! Aivan salaisia hommia... Enpä olisi uskonut, että sinulla on potilaita pappilassakin!

Saara kuunteli uteliaana miesten keskustelua ja kysäsi:

-- Minkälaisessa taudissa Jouni on Kaarina-emäntää auttanut?

-- Pitäisikö sanoa?

-- No ei vaan, jos se on niin suun salaisuus! Saara pyörähti jälleen lieden luo.

Jouni nauroi veikeänä ja silmäsi nimismieheen, joka näytti kokonaan kiintyneen viilipyttyynsä.

-- Ei se mikään salaisuus ole, sanoi hän tuokion kuluttua. -- Kaarina-emännällä oli kova hammassärky viime keväänä... koko poski ihan paisuksissa. Satuin pappilaan -- pappi ei ollut silloin kotona -- ja tarjosin apuani, mutta Kaarina-emäntä hylkäsi tarjoukseni. "No, ei tyrkytetä, kun ei kerralla vastaanoteta", sanoin ja läksin pois... Mutta tuskin olin päässyt joelle, kun palvelustyttö juoksi perään ja huusi pysähtymään. Sanoi emännän lähettäneen neuvoa kysymään ja anteeksi pyytämään "Mitähän, jos en auttaisikaan enää?" sanoin Tyttö rukoilemaan: "Älä, hyvä Jouni sitä tee! Sääli Kaarina-emännän kaunista muotoa!" Ja minä säälin -- sillä, katsoppas, Saara, minä pidän sellaisista kasvoista kuin Kaarina-emännän! Niitä voi ihailla, ihan mielikseen katsella, ja siksi pyörrytin pyhät sanani ja -- annoin tytölle neuvon. Toisena päivänä oli ollut terve kuulin myöhemmin -- Kun nimittäin syksyllä olin kirkolla tuli tyttö kiittämään... "Kaarina-emäntä käski sanoa suuret kiitokset", sanoi hän. "Apua oli... heti eikä ole sen koommin hammassärky vaivannut", sanoi.

-- Kas vaan, sinähän taidat olla koko lääkäri, nauroi nimismies. -- Mitähän pappi sanoisi, jos tietäisi?

-- Ei sitä tarvitse papin tietää, sanoi Saara. -- Hyvä oli että autoit Kaarina-emäntää. Hän on niin lempeä ja suloinen ja aina niin ystävällinen...

-- Niin on. Monesti olen pappia kadehtinut ja ihmetellyt, että hän on sellaisen vaimon saanut, veisteli Jouni lusikkaansa nuollen.

-- No älä nyt houri! torui Saara. -- Komea mieshän pappikin on. Sellaisia tulisia silmiä ja sellaista jäntevää leukaa ei taas ole monella.

-- Kuulehan eukkoa! On tainnut pihkaantua pappiin, ivaili nimismies.

-- Ole sinä vaiti ja syö rauhassa! Pappiko tällaisista kuin minä?... Hänellä on hempeämpi oma kainaloinen kana.

-- Niin, virkkoi Jouni, minä uskon, että jos ei herr' Vuolevilla olisi sellaista vaimoa, niin hän olisikin itse piru!

-- Nyt puhut pahoja papista ja sitä sinun ei pitäisi tehdä, varoitti emäntä pudistaen päätään. -- Pappi on sentään Jumalan palvelija.

-- Olkoon vaan, mutta sen minä sanon, että jos teidän Jumalallanne on kaikki palvelijat samanlaisia, niin en pane paljon arvoa häneen!

Emäntä ei vastannut mitään, puistihan vain päätään. Nimismies otti hyllyltä viinatuopin ja täytti kaksi tinapikaria. Ojentaen toisen Jounille sanoi hän:

-- Älähän huolehdi! Eivät ne kaikki papit ole sentään samanlaisia... Juommepa terveydeksemme!

Hän tyhjensi pikarin yhdellä siemauksella ja siveli tyytyväisenä harvapartaista suutaan. Jouni yritti seurata esimerkkiä, mutta pysähtyi ja jäi tuijottamaan pikariin.

-- No, miks'et juo? Oikeaa tavaraa se on!

-- Oikeaa näkyy olevan... parasta lajia... Hän tuijotti yhä pikariin kulmat rypyssä.

-- No, kumase sitten pois! -- Vai mitä kujeita sinulla on?

-- Älähän... tästä näkyy hauskoja asioita... -- Mitä houraat...? Mitä siitä näkyisi muuta kuin mitä siinä on...

Pappi näkyy tulevan tänne, puheli Jouni yhä tarkaten pikaria kädessään... Ajaa nulppohärällä... hihna on mennyt poron takajalkojen väliin... koettaa saada sitä pois, mutta ei saa... Nyt hyppää ahkiosta... selvittää hihnan ja nousee rantatörmää ylös... Sinä saat vieraita, nimismies, jatkoi hän isännän puoleen kääntyen ja tyhjensi pikarin.

Nimismies katseli häntä kummissaan, ja emäntäkin oli pyörähtänyt jälleen lieden luota ja seisoi kädet lanteilla, tuijottaen Jouniin suurin silmin.

-- Mitä se Jouni nyt höpsii...? Pappiko tänne...

-- Niin, sanoi Jouni ja nousi pöydästä. -- Minä menen tuonne tupaan siksi aikaa.

-- Ne taitavat olla sinun viisastelujasi taas, lausui nimismies puoleksi leikillään.

-- Itsepähän näet...

Samassa syöksähti muuan lapsista pirttiin ja huudahti:

-- Pappi tuli... pololla ajoi!

-- No, jopa nyt kummia! sanoi emäntä.

Jouni astui tuvan ovelle, mutta nimismies kutsui hänet takaisin.

-- Mihinkä menet? Tule rauhassa istumaan, tuli sitten vaikka piispa!... Tottapa sanoo asiansa.

Ovi avautui ja herra Olaus työntyi pirttiin. Hän kopisti lumen kengistään ja viskasi kintaansa penkille. Ottaen lakin tyynesti päästään hän lausahti yksikantaan:

-- Iltaa!

-- Hyvää iltaa! Pappi on hyvä ja käy peremmäs.

Herra Olaus otti muutaman askelen keskemmäs huonetta ja silmäsi syrjästä Jouniin.

-- Täälläpä näkyvät ystävät taas olevan yhdessä, virkkoi hän terävästi.

-- Parempihan on ystävyys kuin viha... Eikö se Raamattukin niin opeta?

-- Kyllä... mutta se sanoo myös: "Älkää vetäkö iestä yhdessä epäuskoisten kanssa..." ja sinulla, Martinpoika, näkyy olevan siihen erityinen taipumus.

-- Vai niin! Herra Olaus on tainnut tulla tänne saarnaamaan, mutta minä kiellän huoneeltani sen kunnian!

Nimismiehen ääni oli kylmä ja pureva.

Herra Olauksen sisu kuohahti, mutta hän hillitsi itsensä.

-- En ole tullut saarnaamaan, vaikka ei sekään taitaisi tehdä sinulle pahaa, Martinpoika, sanoi hän niin tyynesti kuin saattoi. -- Tulen puhumaan meidän keskisestä niittyriidastamme.

Nimismies oli täyttänyt piippunsa ja istui huolettoman näköisenä pöydän takana, vedellen pitkiä savuja. Paulus-Jouni seisoi takan kupeella ja emäntä oli pyörähtänyt ulos.

-- Mitä puhumista siinä on? Asiahan on selvä.

-- Selvä? Tarkoitatko, että niityt ovat sinun? -- Seitavuopiokin...?

-- Luonnollisesti! Minähän senkin olen raivauttanut.

-- Raivauksesta viisi! Mutta mihin perustuu omistusoikeutesi?

-- Minä näytän sen paikalla papille!

Nimismies kavahti pystyyn ja riensi tupaan. Hetken päästä hän palasi, kädessään paperi.

-- Tuosta voi herra Olaus nähdä, mihin omistusoikeuteni perustuu!

Tämä otti paperin ja silmäili sitä kulmat rypyssä.

Paperi oli jäljennös kaikkein armollisimmasta kuninkaallisesta plakaatista, joka oli annettu Kalmarissa, ja siinä kehotettiin talonpoikia muuttamaan Lappiin uudisasukkaiksi ja ottamaan haltuunsa sellaisia maita, joita lappalaiset eivät tarvinneet, sekä raivaamaan niitä viljelykselle.

-- Mitä tekemistä tällä on tämän asian kanssa? kysyi herra Olaus olkapäitään kohauttaen ja ojensi paperin takaisin, -- Ei tämä paperi valtuuta sinua möyrimään pappilan ympäristöjä, jotka selvästi kuuluvat kirkolle ja papille!

-- Kuulukoot kelle hyvänsä, mutta minä olen niityt raivauttanut, ennen kuin täällä vielä pappia olikaan, ja mitä kerran olen raivauttanut, sen pidän, -- papista ja kirkosta välittämättä!

-- Sepähän nähdään!

-- Nähdään vaan! -- Mutta sen minä sanon, että tästä lähtien eivät sinun lehmäsi syö minun heinääni, niin totta kuin käsivarteni vielä on terve!

-- Ja minä sanon, että sinä et tästä lähtien tule kurpomaan pappilan ympäristöjä, niin totta kuin tahdot, ettei virkasi joudu naulaan! huusi herra Olaus jalkaa polkien. -- Meillä on vielä laki Lapissakin, vaikk'ei olekaan lainvalvojia!... Hän pyörähti yht'äkkiä Jouniin päin ja kysyi tuimasti:

-- Milloin tulet kirkkorangaistusta suorittamaan?

-- Se ei ole minun asiani, vastasi Jouni välinpitämättömästi.

-- Mutta se on minun!

-- Ei se ole papinkaan, sanoi nimismies terävästi. Se on minun asiani, milloin Jounin kirkolle tuon.

-- Mutta minun asiani on määrätä, että se tapahtuu sellaisena pyhänä, jolloin on kirkolla väkeä, ja sen vuoksi vaadin minä Paulus-Jounin tuotavaksi jouluna!

-- Tässä ei tule papin vaatimukset kysymykseen! kivahti nimismies. -- Minä tuon hänet, milloin parhaaksi katson!

Herra Olaus astui kiivaasti nimismiehen luo ja ärjäisi:

-- Sinä rohkenet ruveta vastustamaan minua, viheliäinen voudin renki!

Nimismies punastui raivosta.

-- Herra pastori! Te ette näy muistavan nyt, missä olette! huusi hän nyrkkiä puiden. -- Tämä on minun huoneeni, enkä minä kärsi, että täällä kukaan liian suurta ääntä pitää.

Hän astui ovelle ja avasi sen selkoselälleen:

-- Pappi on hyvä ja laputtaa tiehensä! karjaisi hän ja osoitti ovea.

-- Sinä uskallat ajaa minut ulos, heittiö?

-- Uskallan! Ulos ja heti paikalla!

Herra Olaus seisoi hetken epäröiden, mutta otti sitten kintaansa ja lakkinsa sekä astui pystyssä päin ulos, luoden mennessään nimismieheen vihasta kirkkaan katseen.

Ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä.

Emäntä juoksi hätääntyneenä sisään. -- Ulosko ajoit papin, Maunu? Sitä sinun ei olisi pitänyt tehdä! puhui hän kiivaasti hengittäen. -- Navetan ovelta näin, kuinka hän äkäisesti valjasti poronsa ja laski pyrynä pihasta ulos.

-- Sinne menköön vaan, mokomakin riitapukari! Tulee tänne teuhaamaan, niinkuin olisi isokin herra...

-- Iso herrahan se onkin... ja sinä menet ajamaan ulos!

-- Iso, iso, matki nimismies, mutta en lempo soi kärsi, että lappalainen minua kovin komentelee!

-- Miehiä niitä on meidänkin heimossamme, nauroi Jouni.

Nimismies ei vastannut mitään, käveli vain kiivaasti edestakaisin.

-- Tillä oli nulppo polo, sanoi poika, joka äsken oli tuonut sanan papin tulosta.

-- Kyllähän Jouni-setä sen tiesi, vai mitä, Eerikki?

-- Tieti kyllä! vahvisti pikku mies totisena.

Nimismies mitteli lattiaa ähkien kuin umpea kahlaava poro, pysähtyi sitten äkkiä Jounin eteen ja kysäsi:

-- Mitä arvelet pyhän Andreaan päivästä?... Silloin ei ole paljon kirkkokansaa, kun väki on Ruijassa.

-- Minusta on yhdentekevää, vaikka pyhän Aatamin päivänä. Pääasia on, että saan sen veron kuitatuksi. Luulen, ettei pappi tule saamaan minua toista kertaa venteeseensä.

Nimismies mietti hetkisen.

-- Mutta mitä, jos et menisi ollenkaan? virkkoi hän äkkiä.

Jouni repäisi silmänsä suuriksi.

-- Niinkö? Sitä olen itsekin ajatellut... mutta kävisikö se päinsä?

-- Miksi ei?... Mies on tipo tiessään... milloin Ruijassa... milloin Ruotsissa... nimismies ei saa häntä käsiinsä... Ota sitten ja tuo kirkolle!

-- Mutta, jospa itse joudut rettelöihin? Jounin äänestä soi vieläkin epävarmuus.

-- Älä siitä huolehdi... minkäs tekee?... Kyllä minä voudille selitykset annan...

-- Olkoon menneeksi! Kättä sen asian päälle! Jouni ojensi kätensä ja nimismies puristi sitä nauraen.

-- Teemmepä papille pienet kepposet... hahhah!

-- Mutta mitäs teet, Maunu, jos menetät virkasi sen kepposen vuoksi? kysyi Saara, joka päätään pudistellen oli kuunnellut miesten keskustelua.

-- Virkani? Nimismies kääntyi vaimonsa puoleen ja jatkoi suu leveässä hymyssä:

-- Pari pulloa Ruijan rommia voudille, jos kiinteälle ottaa, ja sillä hyvä.

-- Mutta, jospa eivät rommit auttaisi?

-- Auttavat... varmasti auttavat! Minä tunnen äijän heikkouden.

Emäntä ei puhunut enää mitään, ryhtyi vain korjaamaan ruokia pöydältä.

-- Nyt saat lähteä auttamaan minua verokalojen punnituksessa, lausui nimismies Jounille, ottaen naulasta lyhdyn ja aitan avaimen. -- Lankoniemeläiset ovat tuoneet raidon sillä aikaa kuin olin kirkolla ja ne olisi punnittava, jotta nähtäisiin ovatko kruunun saatavat täydet siltä kulmalta.

Miehet lähtivät aittaan.

Emäntä kantoi lapset levolle, jotka olivat vaipunee mikä minnekin, korjasi syrjään lattialla ajelehtivat poronvaljaat, joilla lapset olivat äsken leikkineet, nosti kumollaan olevan jakkaran pystyyn ja työnsi sen kiukaan loukkoon. Sitten hän sammutti kynttilän, sytytti päreen sijaan ja pisti sen kiukaan koloon.

Hän istahti penkille, työnsi ikkunaluukkua vähä syrjään ja katsahti ulos.

Siellä häärivät miehet aitassa häilähtelevässä lyhdyn valossa ja punnitsivat kaloja. Nimismies latoi niitä suuriin läjiin lattialle. Jouni kimppusi ne ja ripusti oven yläkamanaan kiinnitettyyn heinäpuntariin nimismiehen näyttäessä tulta.

V