Part 5

* * * * *

Kesällä ja varsinkin mätäkuulla kävi riidanhalu tuntuvaksi. Silloin vaati se vähintään joka viikko tyydytystä. Muun puutteessa kelpasivat aiheeksi pienet oikeinkirjotus- tai painovirheet. Kerran esimerkiksi oli meillä Riennossa tällainen pikku-uutinen: "Harvinaisuuksia alallaan, voipi sanoa, ovat ne puukampat, joita eräs ylimaan ukko kävi tänään toimistossamme näyttämässä ja joita hän myyskentelee täällä Kolkkalassa. Kampat ovat ukon itsensä valmistamia kotoisesta koivustamme, siistiä ja tarkotukseensa hyvin soveltuvia eivätkä ole hinnallakaan pilattuja."

Tämä omintakeinen uutisemme pisti Pohjantähden tietysti kateeksi, minkä lisäksi meidän edellinen sapiskamme oli heillä vielä kostamatta. Niinpä puheenalaisen lehden seuraavaan numeroon laati Yskä seuraavan vällötyksen:

"Uudistuksia kielemme alalla on täkäläinen Riento-lehti ruvennut ajamaan. Se on m.m. jättänyt konsonanttien heikkenemisen pois käytännöstä. Niinpä taivuttaa se esim. kampa-sanan: kampan, kampalla, kampat j.n.e. Johdonmukaisuuden nimessä — vaikka tosinhan johdonmukaisuus ei ole koskaan ollut Riento-poloisen vahvimpia puolia — on silloin esim. kukko-sana taivutettava: kukkon, kukkot j.n.e. Poika-sana taas: poikan, poikat j.n.e. Niin että Riennon — pitää kai tästä puolin kutsua Rienton — kieltä käyttäen saamme esim. seuraavan uutisen: 'Keppit aseinaan tappelivat iltalla meritullissa muutamat poikat, niin että poliisin täytyi mennä väliin'."

Tämä vaati tietysti vastausta ja seuraavasta Riennon numerosta saatiinkin lukea:

"Tikusta asian on taas Pohjantähden Yskä tunnettuun tapaansa tekaissut. Kun meidän viime numerossamme olleeseen, puukampoja koskevaan uutiseen oli päässyt pujahtamaan painovirhe, siinä kun oli kahteenkin kohti jäänyt' sanamuoto 'kampat', kun tietysti piti olla 'kammat', niin tästä itsessään tuiki vähäpätöisestä asiasta on nyt Yskä vällötellyt pitkin ja poikin, kuinka me olemme muka ruvenneet ajamaan uudistuksia kielemme alalla, jättäen konsonanttien heikkenemisen käytännöstä pois. Näytteeksi on hän sepustanut muka uutisenkin tällä kielellä. Yskän kieliopin taidon näyttää kuitenkin olevan niin ja näin. Kun kaikki konsonantit on jätettävä heikkenemättä, niin totta kai silloin mennä-sanankin tulee kuulua: mentä. Yskä puhuu mahtaillen Riennon johdonmukaisuuden puutteesta. Kuinkas on, eilisestä päättäen, sen oman johdonmukaisuuden laita? Minä vaan kysyn. — Muutoin neuvoisin Yskää vasta tyydyttämään kirjotushaluaan oman lehtensä paino- tai aivovirheillä. Huolimatta enempään kajota huomautan tässä vain, että samassa Pohjantähden numerossa, jossa tuo Yskän nerontuote on sijansa saanut, puhutaan eräässä uutisessa kolmesta 'siskoksesta', joista yksi on poika ja kaksi tyttöä. Ainakin ne, joiden suomenkielen taito yltää laajemmalle kuin Pohjantähden sepustajain, tietävät, että sellaisessa tapauksessa ei käytetä sanaa 'siskokset', vaan 'sisarukset'. Niin että Yskän sopisi vasta tyystin nuuskia oman lehtensä palstat, ettei tarvitsisi lähteä merta etemmäksi kalaan. Sat sapienti! Näveri."

Tuota puukampa-uutista kirjottaessani oli kotiseutuni murre sanellut minulle tuon muodon "kampat", joten se ei siis oikeastaan ollut mikään painovirhe. Mutta olinhan jo toki sen verran sanomalehtimies, että osasin saivarrella sen seikan olemattomaksi.

Muutoin tuo jalo tyylikukkanen: "Minä kysyn vaan", oli juuri näihin aikoihin ilmestynyt joidenkin pääkaupungin lehtien palstoille ja minä olin sen nyt ensimäisenä ympännyt kolkkalalaiseen sanomalehtipuuhun. Se ei antanutkaan Pohjantähden Yskälle rauhaa, ennenkun hänkin oli saanut tilaisuuden käyttää sitä petiittipätkässään.

Mätäkuun loppupuolella oli Riennon ja Pohjantähden välillä vallinnut rauha kokonaisen viikon — nimittäin tuollainen tympeä ja eli osteleva mätäkuun rauha. Luonnollisesti se kävi kuminankin terveydelle sietämättömäksi ja viikon lopulla, kun hieman rakkaampi päivä verrytti Yskän aivoja, teki hän status quo'sta lopun, hyökkäämällä kimppuumme.

Edellinen päivä oli ollut tavattoman painostava ja Riennon numero oli syntynyt sen mukaan: siinä oli kaikki alusta loppuun saksien tuotetta. Ei oltu viitsitty edes rupriikkeja vaihettaa eikä muita tarpeellisia muutoksia tehdä. Niinpä alkoi siellä joku eteläsuomalaisesta lehdestä leikattu uutinen: "Eilen ilmotettiin meille Mäntsälästä" j.n.e. Tai: "Kaivoon suistui Kurkijoella pari päivää sitten muutaman torpan hieho."

Yskä otti nyt tavallisessa petiittikirjotuksessaan, joka tällä kertaa venyi toista palstan pituiseksi, osottakseen numeromme alkuperän, eritellen sen kyynillisesti alkuaineksiinsa. Siinä näytettiin, mistä mikin kirjotuksemme oli kotoisin ja että esim. tuo Mäntsälän uutinen ei voinut olla eilispäivältä, koska se oli jo lähes viikko sitten ollut porvoolaisessa sanomalehdessä, mihin se oli "eilen" ilmotettu. Tuosta hiehon kaivoonsuistumisesta taas oli kulunut toista viikkoa, sillä viikko sitten se oli tuossa muodossa ollut kerrottuna eräässä Viipurin lehdessä.

Tällaista ja muuta harmittavaa paljasti Yskä mätäkuisessa häijyydessään.

Mutta tällä kertaa päätin minä kostaa jalolla tavalla. Yskän sepustukseen en Näverinä kajonnut ollenkaan, mutta sen sijaan ponnistin kaikki voimani, mitä minulla mätäkuun hauteessa suinkin oli jälellä, saadakseni Riennon seuraavana päivänä ilmestymään oikein loistonumerona: siinä piti kaiken alusta loppuun oleman omintakeista.

Sen pahempi oli päivän posti mahdollisimman niukka: se sisälsi vain tavalliset sanomalehdet. Näiden joukosta mainittakoon kuitenkin eräs uutuus: "St. Petersburger Zeitung", minkä Silander jonkunlaisessa ylellisyyspuuskassa oli juhannuksen tienoissa tilannut. Siitä minä suomensin joukon ulkomaan ja Venäjän uutisia sekä pitemmän katsauksen Europan poliittiseen asemaan. Kun näitä ei mikään suomalainen lehti voinut omikseen väittää, saatoin minä ne täydellä syyllä lukea alkuperäiseksi, vallankin kun suomennokseni oli ollut hyvin vapaata laatua — syystä, että Riennon toimituksessa ei ollut saksalais-suomalaista sanakirjaa.

Kun tähän aikaan Suomen liikeapulaisyhdistykset olivat, kunnioittaneet Kolkkalaa vuosikokouksellaan ja kun minun kortteerissani kävi syömässä eräs kokouksen jäsenistä, jonka samana päivänä oli alustettava kysymys "puotiapulaisten suhtautumisesta yleisöön", pyysin minä aamiaisen aikana tuota alustusta Riennossa julkaistavaksi. Näin odottamatta hänen osakseen tulleesta kunniasta punastuen suostui tuo periaatteilla varustettu tiskimies pyyntööni ja niin sai Riento omintakeisen pääkirjotuksen.

Alakerraksi suomensin kaikessa kiiruussa ruotsinmaalaisesta kuvalehdestä lappalaisaiheisen kertomuksen, merkiten otsikon alle: "Riennolle kirjottanut U. W———nen". Maaseutu-uutisten ja Venäjän osaston väliin valitsin kaunokirjallisten lähetysten säiliöstä runon: "Ah, mun syksyistä sydäntäin — Riennolle kirjottanut Kaapo Korvenranta".

Silanderkin viivähti tänään jonkun aikaa toimistossa ja hankki telefonitse joukon virallisia uutisia. Tärkein kaupungin uutisten joukossa oli kuitenkin eräs nekroloogi. Samassa rakennuksessa, jossa oli Riennon toimitus, asui muuan Kolkkalan vanhimpia asukkaita, jota oli jo pitemmän aikaa odotettu kuolevaksi. Nyt sattui niin onnellisesti, että hän juuri tänään toimitustuntien aikana veti viimeisen henkäyksensä, mistä me saman katon alla asuvina saimme hetimiten tiedon. Tapaus merkitsi meille puolen palstan mittaista uutista: "Kuolleita. Tänään, juuri lehteämme painoon pantaessa, vaipui täällä kuoleman uneen yksi kaupunkimme vanhimpia asukkaita, nuohoojamestari Anton Johannes Skarppi. Vainaja, jonka harrastukset ulottuivat paljon laajemmalle omaa ammattiaan — muun muassa otti hän aikoinaan virkeästi osaa kaupunkimme kunnalliseen elämään — oli tunnettu tyynesti asioita harkitsevaksi, tasapuoliseksi ja herttaiseksi mieheksi, jota laaja tuttavapiiri jää kaipauksella muistelemaan j.n.e." Loppuun tietysti lause: "Kepeät mullat kunnon vainajan haudalle!"

Kun Pohjantähti saattoi tämän uutisen kertoa vasta seuraavana päivänä, hykersimme me mielihyvästä käsiämme, varmoina siitä, että varsinkin tämä uutisennätyksemme tulisi sitä suuresti harmittamaan.

Maaseutuosastosta selviäminen näytti alussa vaikeimmalta, kun tarjona ei ollut yhtään alkuperäistä uutista.

Mutta olihan nyt mätäkuu. Kirjottaako siis merikäärmeestä? Mutta sehän oli niin kovin tavallista ja Riennon piti nyt ilmestyä joka suhteessa oikein ehtana.

Merikäärmeestä juolahti mieleeni eräs poikasena kuulemani käärmejuttu ja siinä tuokiossa alkoi lyijykynästäni vuotaa seuraava uutinen: "Ihmeellinen tapaus on meille kerrottu pitäjästä. Kun eräs pitkälle kehittynyttä keuhkotautia sairastava mies oli metsässä tuohia kiskomassa ja väsyneenä paneusi mättäälle nukkumaan, matoi käärme suusta hänen sisälleen. Hetken kuluttua palasi matelija kuitenkin takaisin yltäpäätä viheriäisen liman peitossa. Puhdistettuaan itsensä sammalistossa teki käärme uuden retken miehen sisuksiin, palaten taas tovin kuluttua samanlaisen limakerroksen peittämänä. Tällä kertaa sattui mies kuitenkin heräämään ja pakeni kauhistuneena paikalta. Mikä asiassa on merkillisintä, niin miehen kerrotaan kokonaan toipuneen taudistaan. Ihmeellistä, mutta, totta, vakuuttaa meille kirjeenvaihtajamme."

Päästyäni täten onnelliseen alkuun pyöräytin toiseksi seuraavan uutisen:

"Kaksipäisen vasikan synnytti viime viikolla eräässä lähipitäjässä muutaman torpparin lehmä, kertoi meille tänään asianomaisen lehmänomistajan naapuri, joka oli kaupungissa asioilla käymässä. Vasikka kuuluu muuten olevan täysin normaali sekä kykenevän juomaan kummallakin suullaan. Suuret joukot ihmisiä kuuluu sunnuntaisin kerääntyvän tätä ihmettä katsomaan."

Miettiessäni aihetta seuraavaan uutiseen muistin Pohjantähden viime numerossa olleen uutisen kovasta ukonilmasta, joka joitakin päiviä sitten oli raivonnut Mäntyjärven pitäjässä. Siinä katsoin olevan riittävästi aihetta uutiseen:

"Salaman tuhotöitä. Viime viikon lopulla raivonneen ukonilman aikana, kirjotetaan meille Mäntyjärveltä, iski salama eräässäkin talossa alas, tunkeutuen katonrajasta sisälle tupaan, jossa emäntä juuri hääri keittopuuhissa. Salama kiersi muutamaan kertaan keskilattialla olevan kätkyen, joka kuitenkin sillä kertaa oli onneksi tyhjä, pujahti sitten savupiipun kautta ulos. Emäntä pääsi tapauksesta pelkällä säikähdyksellä. — Samoihin aikoihin oli salama murskannut kaivonvintin muutamasta torpasta sekä lyönyt erään talon heinäväen hetkeksi aikaa tainnoksiin. Henkeään ei kuulu sentään kukaan menettäneen."

Jännitysuutisiksi katsoin näiden jo riittävän ja kirjotin neljänneksi puolen palstan mittaisen, varsin viattoman maaseutukirjeen niittytöistä ja heinäntekoilmoista sekä maamiesten tyytyväisestä mielestä korjatessaan ahkerain ponnistustensa hedelmiä j.n.e. Kirjeen sovitin erään kaukaisemman pitäjän laskuun.

Täten oli Riento, joitakin helsinkiläisuutisia lukuunottamatta, saatu täytetyksi alusta loppuun ilman saksien myötävaikutusta. Kun me kolmisin, Lundgren, faktori ja minä, mahtavia savupilviä pöläytellen silmäilimme vasta painokoneesta päässyttä numeroa, tulkitsi faktori meidän yhteisen tyytyväisyytemme lausumalla:

— Köhiköönpäs nyt Pohjantähden Yskä, jos pystyy!

Tämä niin sanoakseni rekordinumeromme saattoi tietenkin matkaan ankaraa harmia pohjantähteläisten keskuudessa ja muutaman päivän kuluttua oli jo Yskä liikkeellä. Se väitti muka asianomaisesta pitäjästä hankkineensa tiedon, että meidän käärmeuutisemme oli ilmasta temmattu sekä ivaili häijynkurisesti meidän tavoistamme laatia uutisia. Meidän puoleltamme pantiin tietysti liikkeelle Näveri, joka viittaili Pohjantähden uutiskateuteen, meidän käärmejuttumme kun oli Riennon nimellä varustettuna päässyt kiertelemään maan sanomalehdistössä.

Siten tästä käärmehistoriasta pientä riidan nujakkaa pitäen päästiin Kolkkalan sanomalehtimaailmassa vihdoin mätäkuun loppuun.

Herodes ja Pilatus lähenevät hetkeksi toisiaan.

Pitkin kesää oli Kolkkalassa kierrellyt huhuja, että erinäisissä piireissä, joissa oltiin tyytymättömiä sekä Rientoon että Pohjantähteen, puuhattaisiin uutta sanomalehteä. Innokkaimpana puuhassa sanottiin olevan ennemmin mainitun, taiteita harrastavan leskirouvan, joka erikoisesti vihasi Rientoa sen johdosta, että hänen siipiensä suojassa liikkuneen nuoren laulajattaren konsertista ei oltu sanallakaan mainittu. Uuden lehden puuhaajat olivat tietysti kaikki Kolkkalan sorakieliseen hienolistoon kuuluvia.

Syksyn kuluessa tuli puuhasta tosi ja uusi lehti lähetti julkisuuteen näytenumeronsa. Se oli pieni kolmipäiväinen lehti. Otsikossa komeili nimi: "Kolkkalan Sanomat" ja päätoimittajaksi oli merkitty eräs valtuuston jäsen.

Kaksinaisin tuntein käytiin niin Riennossa kuin varmasti Pohjantähdessäkin tätä uutta tulokasta tunnustelemaan.

Johtavassaan selitteli lehti syntyään ja tarkotustaan. Kaupungissa ja sen vaikutuspiiriin kuuluvalla maaseudulla oli muka kauan kaivattu sanomalehteä, joka niin sivistyksellisiin (siinä minä heti vainusin tuon Riennosta puuttuneen konserttiarvostelun vaikutusta) kuin yhteiskunnallisiinkin kysymyksiin nähden tyydyttäisi korkeampia vaatimuksia. Niinpä olikin muka etupäässä sivistyneemmissä piireissä herännyt uuden äänenkannattajan tarve. Oli kyllästytty sellaiseen pikkumaiseen kiistaan ja nälvimiseen, jota esimerkiksi kesän lopulla Kolkkalan molemmat entiset sanomalehdet harjottivat, riidellä jahnatessaan, kuten hyvin muistetaan, viikkokausia typerästä käärmejutusta. Kolkkalan Sanomat tahtoi asettua sellaisen pikkumaisuuden yläpuolelle.

— Jahah, vai sillä tavalla! — huudahdin minä Lundgrenille harmistuneena, kun olin ääneeni lukenut johtavan.

— Eiköhän ole parasta panna Näveri liikkeelle? — arveli Lundgren.

— Tietysti, ja nyt saapi Yskä olla rauhassa.

— Yskä esiintyy nyt tietysti Näverin liittolaisena, sillä koskeehan kirjotus yhtä paljon häntäkin.

Näveri kirjottikin seuraavaan Riennon numeroon kokonaisen palstan pituisen "tarkastelun Kolkkalan Sanomat’in ylväästä pääkirjotuksesta". Yskä puolellaan teki samoin. Se oli onnistunut vainuamaan selville, että useimmat uuden sanomalehden kannattajista olivat Kolkkalan viinatehtaan osakkaita. Sen johdosta julisti se nyt kursailematta Kolkkalan Sanomat viinaherrain äänitorveksi, jonka suhteen ihmisten oli syytä olla yhtä varovaisia kuin konsanaan kuningas Alkoholiin nähden.

Tämän murhaavan sapiskan johdosta tunsin ensi kerran lämmintä myötätuntoa Yskää kohtaan.

Jännityksellä odotimme sitten Kolkkalan Sanomain seuraavaa numeroa, nähdäksemme, miten se suhtautuisi meidän hyökkäyksiimme. Iloksemme keksimmekin sen sisäsivulla Riennolle ja Pohjantähdelle yhteisesti tarkotetun petiittikirjotuksen.

Siinä ivailtiin Riennon "sepustelijan" suomenkielen taitoa, se kun oli kirjottanut "Kolkkalan Sanomat’in" pro "Kolkkalan Sanomain" ja Yskän väitteitä lehden viinakannasta koetettiin aiheettomina torjua. Kirjottaja käytti nimimerkkiä "Naskali".

Näveri ja Yskä saivat uutta vettä myllyynsä.

Lehti oli ylvästellyt asettuvansa pikkumaisten kiistain yläpuolelle, mutta nyt se oli heti alussa asettunut tuiki pikkumaiselle kannalle, saivarrellen vähäpätöisistä kieliopin nikseistä j.n.e. Että sepustelija oli käyttänyt nimimerkkiä "Naskali", osotti Kolkkalan Sanomat’in (Riento otti nyt itsepäisesti käytäntöön tämän muodon, kun Näveri vastineessaan oli joillakin oikeinkirjotusopin väärennetyillä säännöillä saanut jotenkuten todistetuksi sen oikeutuksen) toimittajissa sangen huonoa kekseliäisyyttä, sillä olihan matka näveristä naskaliin sangen lyhyt.

* * * * *

Kolkkalan henkinen elämä oli siis tuntuvasti vilkastunut, sillä nyt riideltiin kolmikannassa. Alussa olivat Riento ja Pohjantähti hyvän aikaa yhdestä puolin "virallisen lehden" kimpussa, kuten he Kolkkalan Sanomain suureksi harmiksi sitä nimittivät, syystä että sen päätoimittaja oli valtuuston jäsen ja lehti siten onnistui saamaan viralliset kaupungin uutiset tuoreimpina.

Mutta yhteistunto liittolaisten kesken ei suinkaan ollut mitään kestävämpää laatua. Usein ilmestyi aihetta käydä vanhan tavan mukaan käsiksi toistensa tukkaan.

Silloin otti Kolkkalan Sanomat aina ylemmyyden leiman ja halveksivasti hymyillen viittasi noihin pikkumaisiin nälvijöihin. Mutta se sai Riennon, ja Pohjantähden nopeasti jälleen liittoutumaan ja yhteisvoimin kiskomaan Kolkkalan Sanomat tuolta itse otetulta ylemmyyden jalustalta alas.

* * * * *

Mutta näihin aikoihin alkoivat lehtien väliset kiistat saada toisen luonteen, sillä maan muuttunut valtiollinen asema sai sanomalehdistönkin kääntämään huomionsa miltei kokonaan politiikkaan. Ihmiset jakaantuivat puolueisiin ja ilmassa alkoi tuntua yhä sakeampana ruudinkäry. Kolkkalalaisetkaan eivät enää olleet entisiä rauhallisia kolkkalalaisia, vaan muuttuivat kuin taikasauvan kosketuksesta "matelijoiksi" ja "kiristyslaillisiksi". Ja tapausten edelleen kehittyessä on heistä uusien mullistusten kautta muodostunut "verenimijoitä" ja "kurjalistolaisia".

Näistä seikoista kertomisen jätän kuitenkin toistaiseksi, varsinkin kun minä noiden suurten tapausten alkaessa jätin sekä Riennon että Kolkkalan.

Palkkaani alkoi yhä enemmän jäädä rästiksi, joten minä lopulta katsoin parhaaksi pudistaa Kolkkalan tomut jaloistani. Sovinnossa minä erosin Silanderista, jättäen saamatta olevan palkkani anteeksi.

Muutoin on Silander aikoja sitten jättänyt Riennon toisiin käsiin ja siirtynyt itse muille aloille. Hänessä kuuluu lisäksi tapahtuneen uskonnollinen kääntymys, pysyvämpää ja totisempaa lajia kuin "Tasala Wilkun gäändmys paremppa elämähä".