Part 6

Simo Piiroinen katsoa muljautti raskaasti kysyjään. Hän luuli arvaavansa tarkoituksen. Jos hän sanoo, että hyvä, niin Aapeli Kasurinen tahtoo antaa ymmärtää, että "etpäs maksa velkojasi, vaikka olet hyvän vuoden saanut". Jos taas moittii vuodentuloa huonoksi, niin on Kasurisella sen parempi syy karhuta pois saamisensa häviöön menevästä talosta.

Siitä syystä Simo Piiroinen vastasikin vältellen:

-- Eihän tuota nyt taida osata sanoa kummallekaan päin.

Emäntä, joka oli alkanut kahvia puuhata, oli käsittänyt Aapeli Kasurisen tarkoitukset aivan samalla tavalla. Missä se nyt viipyy, se Iivo Mutanen? Nyt sen pitäisi olla tässä.

Ja mitä pitemmälle aika kului, sitä suuremmaksi kävi emännän huolestuminen. Hän alkoi jo arvella, että taisi Iivo Mutanen eilen illalla pilkoillaan narrata. Taikka vaikkapa ei olisi sitäkään tehnyt, mutta jos on kääntänyt päänsä yönseutuna. Tai sitten on ukko Jyrki kieltänyt antamasta rahoja.

Emännästä alkoi, mitä enemmän hän asiaa ajatteli, tuntua yhä varmemmalta, että ukko Jyrin syytä tämä on. Ja hän äkäili ajatuksissaan Jyrki Mutaselle:

-- Paholaisen ukko, kun et edes kuolekaan! Mikähän sitä kahmua oikein hengissä pitänee?

Välistä taas pilkahti mieleen epäilys, että jos se sittenkin on alkanut peruutua koko kaupoista, se Iivo. Mutta toiselta puolen: olihan se vast'ikään, eilen illalla, jättänyt kalliin kultakellon kihloiksi. Mikäs sen mielen nyt olisi yhdessä yössä muuttanut?

-- Missäs teidän Annastiina on? kuuli emäntä Pekka Turusen kysyvän.

Emäntä havahtui kuin unesta ja sanoi:

-- Siellähän se on ollut Roivaan mökillä hierotuttamassa itseään Piipariskalla, kun oli kipeytynyt lampaidenhakumatkalla tuolla Hukansalolla, mutta johan sen pitäisi ruveta tänä päivänä kotiutumaan.

-- Vai ei sattunut Annastiina kotiin, sanoi Aapeli Kasurinen pettyneenä.

-- Ei.

Aapeli Kasurinen harkitsi asiaa ja tuli siihen tulokseen, ettei aikaa ollut menetettävänä. Täytyi vain ryhtyä toimeen, vaikk'ei Annastiina kotona ollutkaan. Saattaa tulla yhdenkin päivän myöhästymisestä katuminen.

Hän iski siis merkitsevästi silmää Pekka Turuselle, ja puhemies antoi päännyökkäyksellä merkin, että hän oli ymmärtänyt ja oli samaa mieltä kuin Kasurinenkin.

Hän aloitti siis:

-- Vai lampaita se Annastiina on ollut hakemassa... saiko tuo nuo kaikki kotiin?

-- Ei se saanut pässiä kiinni, mutta toi toki tuo Iivo Mutanen eilen sen pässin... tässä olisikin ollut niin paljon muuta murhetta ja tekemistä, että ei olisi oikein joudettu itse lähteä sitä pässiä metsästämään, selitti emäntä.

Aapeli Kasurinen jonkin verran synkistyi, kun kuuli Iivo Mutasen tehneen palveluksen talolle, mutta Pekka Turunen jatkoi asian taitavaa kehittelemistä:

-- Onhan sitä tässä talon pidossa jos mitäkin huolta ja murhetta, varsinkin jos milloin asiat ronklaavat, niin etteivät tahdo mennä niinkuin pitäisi... kun on esimerkiksi semmoinen ökätalo kuin tuolla Aapeli Kasurisella, niin on sillä isännällä tietämistä...

Piiroisen emäntä ja isäntä luulivat taas käsittävänsä tarkoituksen: sitä se nyt valmistelee, että täytyy periä saatavansakin pois, kun on niin paljon huolia ja vastuksia.

-- Kun ei se Iivo Mutanen nyt ikänä tule! tuskitteli emäntä itsekseen.

Ja katkeruudesta särähtelevällä äänellä sanoi hän:

-- Mikäpäs se on Aapeli Kasurisella eläessä... rikkaalla... ei muuta kuin olla ja köllehtiä. Toista se on köyhällä ja velkaisella.

-- Onhan tällä Aapelilla varallisuutta, kehui puhemies ottaen tilaisuudesta vaarin. -- Mutta se tällä on vajanaista, kun on leskimies ja emännätön talo...

-- Siinäpähän tuo on mennyt, kehaisi sulhasmies vuorostaan näyttääkseen, ettei hän sentään ollut niin akkaväen vaivainen.

-- Paremminhan se kumminkin luistaa, työ ja muu meininki, kun on emäntäkin talossa.

Piiroiset arvasivat, että tämä tarkoittaa sitä Mönkkösen leskeä... rikasta. Emäntää harmitti, että vieraat nyt rupeavat täällä sillä kehumaan, eikä voinut olla pistelemättä.

-- Eihän sen tarvitsisi Kasurisen tulijain puutteessa akatta olla... onhan sitä aina tarjokasta, rikkaalla... ottipa häntä sitten tytöstä taikka leskestä!

_Leskestä!_ Pekka Turunen ja Aapeli Kasurinen katsoa muljauttivat toisiinsa ja totesivat, että se oli nyt siitä Mönkkösen leskestä. Molemmat olivat yksimieliset siitä, että tässä oli ruvettava rivakammin asiaa ajamaan ja ennenkaikkea saatava Mönkkösen leski pois päiväjärjestyksestä.

Puhemies valjastikin jo suunsa ilmoittaakseen, että ei se Aapeli Kasurinen nyt ainakaan leskistä huoli -- eikä tarvitse huolia, mutta samassa kuului kärryjen jyrinää ilmoittaen uusien vieraiden saapumisen.

-- Sieltäpähän tulee se Mutasen Iivo! pääsi emännältä iloinen huudahdus. -- Mutta kukas se on tuo toinen?

-- Näkyy olevan Särkilammin Teppo Kiiskinen, ilmoitti Henriikka.

-- Niin, Teppo Kiiskinenhän se onkin.

-- Minulla olisi sinulle vähän kahdenkeskistä, sanoi Aapeli Kasurinen rutosti nousten seisomaan, sillä hän tahtoi saada asian päätökseen, ennenkuin Mutasen Iivo, irvisko, ennättäisi sotkea sen.

-- Mennään tuonne kamariin, sanoi Simo Piiroinen ajatellen, että nyt se sitten paukahduttaa sen velkomisensa.

Miehet menivät porstuanperäkamariin, ja puhemies Pekka Turunen kävi nyt suoraan asiaan käsiksi.

* * * * *

Simo Piiroinen tunsi suurta helpotusta. Hyvinhän tämä nyt menikin. Velasta ei mitään puhetta, ja varakas mies vävyksi.

Ja kun ei Annastiina ollut vastustellut silloin, kun oli aikaisemmin ollut puhetta siitä mahdollisuudesta, että hän joutuisi emännäksi Piippuvaaran Kasuriseen, niin katsoi hän voivansa hyvällä omallatunnolla luvata:

-- Mitäpäs siinä olisi minulla vastaan... ja Annastiinan minä kyllä tiedän suostuvan... niin että olkoon vain minun puolestani.

-- Annatko kättä päälle? kysyi Aapeli Kasurinen innostuneena.

-- Raahtiihan tätä, sanoi Simo Piiroinen ja ojensi kämmenensä.

* * * * *

Sillävälin olivat Iivo Mutanen ja hänen puhemiehensä Teppo Kiiskinen tulleet tupaan.

-- Eikös se ole Piippuvaaran Aapeli Kasurisen hevonen, joka on tuolla aidassa kiinni? kysyi Iivo Mutanen tupaan tultuaan.

Emäntä sanoi, että senhän se, ja ilmoitti, että vieraat juuri läksivät isännän kanssa kamariin.

-- Taitavat olla sillä asialla? sanoi Iivo Mutanen, ja emäntäkin arveli, että sillä kai ne ovat.

-- No kyllä ne nyt saavat sen toimitukseen! takasi Iivo Mutanen reilusti.

Piiroisen emännällä oli nyt keveä mieli ja hyvä olla. On se sentään mies, tuo Iivo, vaikka sitä jotkut syyttä suotta moittivat. Emäntä alkoi heti kantaa päivällistä pöytään, latoi sinne piiraat, uunipaistit, kiisselit ja rusinasopat, ja kun Aapeli Kasurinenkin ja Pekka Turunen samassa palasivat isännän kanssa tupaan, niin käski emäntä kaikkia puoliselle.

Miesväki asettui pöytään. Iivo Mutanen huomasi, ettei Aapeli Kasurinen, joka näytti olevan erikoisen hyvällä tuulella, ollut häntä paljon näkevinäänkään, mutta hän irvotti vain rauhallisesti ja odotteli aikaansa.

-- Kiitoksia vain siitä pässin tuomisesta, sanoi Simo Piiroinen Iivolle. -- Siinä se nyt on pässi edessäsi vadissa, niin että ota hänestä itsestään palkkasi.

-- Tuli kyllä syötyä pihasta lähtiessä, kertoi Iivo Mutanen, mutta pitäneehän tätä pässiä maistaa.

-- Minulla tämä onkin ensimmäinen vero tänä päivänä, ilmoitti Teppo Kiiskinen. -- Maha jo taisi arvella, että onko kurkku hirtetty, kun ei ruokaa saanut.

-- Kuuluu se Lappalaisen mökki palaneen siellä Rumpsussa, sanoi Simo Piiroinen.

-- Öyhähtihän se, vakuutti Iivo Mutanen, ja puhtaaksi menikin.

-- Tuli siinä sitten kurssi lutikoillenkin, otaksui Teppo Kiiskinen.

-- Tuli.

Nyt tulivat tupaan Piipariskakin ja Heikki Piiparinen, jotka Annastiina oli eilen illalla kutsunut. Nähdessään Piipariskan huudahti emäntä:

-- No siinähän se on tämä Piipariskakin... minnekkäs se Annastiina on jäänyt?

Piipariskasta oli vähän kummaa, ettei Annastiina vielä ollut kotiutunut, mutta kun häntä ei haluttanut ruveta selvityksiin, niin vastasi hän vain:

-- Eikö tuo tulle sieltä perästäpäin, kunhan kerkeää.

Emäntä päätteli tämän johdosta, että Annastiina on poikennut Tiilikaisen mökille niitä kehruuksia tietämään, ja sanoi Heikki Piipariselle:

-- Käy sinä Heikki kanssa yhteen pöytään.

-- Näkyy olevan ruotsi ruualla, tuumi Heikki Piiparinen. -- Mahtuneeko tuohon enää, kun on niin monta ruumiillista miestä.

-- Lyödään liha tiukempaan, niin ainahan siihen rakoon vielä yksi laiha mahtuu, sanoi Teppo Kiiskinen.

-- Ota sinäkin Heikki Piiparinen tuota karkulipässiä, kehoitti isäntä.

-- Vai jo se on kotona... kadonnut lammas, ihmetteli Heikki Piiparinen, ja emäntä ilmoitti uunin luota:

-- On se nyt... tuohan se Iivo Mutanen sen toi.

-- Vai tämä livo se toi pässin, sanoi Heikki Piiparinen vain.

Piipariska oli mennyt lieden ääreen ja alkanut lämmitellä kohmettuneita käsiään.

-- Siellä on tainnut ruveta tuulemaan, kysyi emäntä.

-- Yltymässäpäinhän se on, myönsi Piipariska. -- Onkin kohta semmoinen nujakka, etteivät köyhät pysy pystyssä muuten kuin kivi kainalossa.

Ja paistattaen luisevia käsiään tulen hohteessa, valitti hän:

-- Lieneekö pohjatuulta, kun oli niin kylmää, että oli koko ruumis kontistua, vaikka kovasti käveltiin.

Teppo Kiiskinen selitti rusinasoppansa ääressä:

-- Se on tuo pohjatuuli aina kylmää... tuulipa se sitten idästä taikka lännestä.

* * * * *

Oli syöty, oli röyhtäyteltykin.

Miehet istuivat mikä missäkin penkeillä ja tupakoivat sekä muljauttivat toisiinsa silloin tällöin puoleksi äkäisen, puoleksi epäluuloisen katseen, nimittäin Aapeli Kasurinen ja Turunen toiselta ja Iivo Mutanen toiselta puolen. Teppo Kiiskinen ja Heikki Piiparinen pysyttelivät enemmän puolueettomina ja odottivat levollisesti tapahtumien kehitystä.

-- Ei sitä Annastiinaa vain kuulu, huomautti Aapeli Kasurinen viimein.

Sanoi ja sylkäistä töpsäytti.

-- Eihän tuota kuulu, päivitteli emäntä. -- Missähän se mahtaa oikein viipyä?

Siihen ei kukaan vastannut.

Viimein sanoi Teppo Kiiskinen vakavasti:

-- Tällä tuntuu olevan oikein ikävä Annastiinaa... tällä Aapeli Kasurisella.

Aapeli Kasurinen ei vielä vastannut. Mutta hän punastui uhkaavasti.

-- Jos sillä lienee hyvinkin kiireellistä asiaa Annastiinalle, arveli Iivo Mutanen naama ärsyttävässä irvessä. -- Mutta taitaa olla niin kahdenkeskistä, ettei sitä saa sivulliset kuunnella.

Emäntä hymähti Iivon puheille. Osaa se tuo Mutasen Iivo!

Mutta Aapeli Kasurisen kärsivällisyys oli joutunut liian kovalle koetukselle eikä kestänyt enää.

Hän kaivoi jonkin paketin povitaskustaan ja rasian liiviensä taskusta, pani ne pöydälle ja sanoi mahtipontisesti:

-- Saa sen kuulla sivullekin... ei siinä ole mitään estettä enää... _tässä_ se on minun asiani!

-- Silkkihuivi ja kultakello, selitti Pekka Turunen.

Vaiettiin. Emäntä oli ällistyneimmän näköinen.

-- Voipas hitto, sanoi Teppo Kiiskinen viimein. -- Nehän on oikeat kihlat.

-- Joo... kihlathan ne, myönsi Iivo Mutanen.

Ja sitten hän järäytti merkitsevällä äänenpainolla:

-- Mönkkösen lesken kihlat.

-- Älä valehtele! huusi Aapeli Kasurinen, ja Iivo Mutanen vakuutti:

-- En minä valehtelekaan.

Tuvassa alkoi olla levotonta liikehtimistä. Miehet raapivat lapikkaanpohjillaan permantoa ja syljeskelivät ahkerasti ja hankasivat taas lapikkaanpohjilla syljen pois, Henriikan lapset pilkistelivät uunin loukosta, Piipariska siunaili hiljaa, ja emäntä kaatoi hermostuksissaan kahvipannun, jonka ääressä hän äkkiä oli ruvennut puuhailemaan. Kaikki vesi kaatui kahvipannusta liedelle, niin että poro tuprusi ja höyry kohosi pilvenä ylös.

-- Itse minä kuulin omin korvin kaupunkimatkalla, kun sinä kehuit ostavasi Mönkkösen leskelle kultakellon ja hopiaperät ja silkkihuivin, selitteli Iivo Mutanen painavasti. -- Katsotaanpas, onko tuossa kellossa hopeaperät, niin nähdään.

Iivo yritti nousta, mutta Aapeli Kasurinen kirosi:

-- Perr... nykäise vaikka sormenpäilläsi minun tavaroitani, niin saat turpaasi, niin että tupa helähtää.

-- No olkoon sitten, kun et uskalla näyttää, sanoi Iivo Mutanen. -- Ja Annastiinan lupasit antaa vaikka minulle, kun et kuulu huolivan toisten tähteistä, jauhoi hän edelleen ilkeästi virnotellen.

-- Kaikki valehtelet, ryökäle! huusi Aapeli Kasurinen. -- Minä en ole sinua millään kaupunkireissulla nähnytkään...

-- Minäpä näin sinut, ivaili Iivo, eikä siitä mahdotonta kaukaa olekkaan. Muistaa kai tämä Pekka Turunen?

-- Olipa tuo nyt miten tahansa, sai Pekka Turunen sanoneeksi, niin mitäs niistä nyt enää, kun Annastiina kerran on luvattu tälle Aapeli Kasuriselle.

-- Hyvä isä sentään, ihanhan tässä menee pää sekaisin kuin Haminan kaupunki, valitteli emäntä.

-- Eipäs ole luvattu Aapeli Kasuriselle, järäytti Iivo Mutanen painokkaasti. -- Siinä sinä laskit niin pitkän valheen kuin tästä Hirvolanniemeen edestakaisin. Minullepas on Annastiina luvattu!

-- Älä valehtele, hylky! huusi Aapeli Kasurinen.

Mutta silloin emäntä todisti kovalla ja kimakalla äänellä:

-- Ei se valehtelekaan, Iivo Mutanen. -- Iivolle menee Annastiina, ja Iivolta on Annastiinalla jo kihlakellokin... vaikka paikalla käyn hakemassa piironginlootasta, jollette usko.

Aapeli Kasurinen kuunteli tätä ilmoitusta suu auki.

Sitten hän huusi:

-- Hoi, Simo Piiroinen, sano sinä nyt, kun olet isäntä talossasi, kuka tässä on oikea sulhanen!

Mutta silloin huomattiin, ettei Simo Piiroinen ollutkaan tuvassa. Kuultuaan emäntänsä ilmoituksen, että Annastiinalla oli jo kihlat Iivo Mutaselta, oli hän vähin äänin pujahtanut ulos ovesta.

-- No minne se Simo nyt katosi! huusi kiihtynyt Aapeli Kasurinen. -- Tämäpähän vasta oikea kettujen kiies on tämä talo! Juokse sinä Pekka Turunen etsimään isäntää.

-- Selvitään tässä isännättäkin, sanoi emäntä, mutta Pekka Turunen läksi kuitenkin etsimään Simo Piiroista huudellen ulkona:

-- Hoi Simo! Mihinkä sinä hävisit?

Silloin sanoi emäntä lujasti ja topakasti:

-- Se on nyt uskominen, kun minä sanon! Minä olen ottanut kihlat Iivolta Annastiinalle, ja jos Annastiinalla ei itsellään ole mitään Iivoa vastaan, niin kyllä minä olen sanani kokoinen.

Aapeli Kasurinen ähkyi harmaana kasvoiltaan, ja Heikki Piiparinen huomautti rauhallisesti:

-- Taisi tulla syöneeksi liian lujasti pässipaistia, tämä Aapeli Kasurinen, kun noin ähkii.

Mutta Aapeli Kasurinen ähisi:

-- Näytän minä teille... koko Piiroisen matkueelle!

Pekka Turunen oli huudellen etsinyt Simo Piiroista ympäri taloa ja pihaa. Vihdoin löysi hän isännän tallin takaa kiusaantuneen näköisenä seisomasta.

Nähtyään, että hänet oli löydetty, mutisi Simo Piiroinen:

-- Piti lähteä vähän jäähdyttelemään... kun siellä oli niin vari, siellä tuvassa.

-- Tule hiidessä tupaan selvittämään tämä soppa, huusi Pekka Turunen ja alkoi raahata vähän väkistelevää Simo Piiroista muassaan.

Heidän astuessaan sisään huusi Aapeli Kasurinen:

-- Mitä h--tin rinkitanssia tämä on? Annatko sinä Annastiinan minulle vai et?

Simo Piiroinen hikoili.

-- Ka... enhän minä häntä väkisten... en minä tiennyt, että hänellä oli jo toiset kihlat...

-- Ethän sinä tiennyt, matki Aapeli Kasurinen vihoissaan. -- Et sinä tiennyt... mutta tiedätkös sinä Simo Piiroinen, mikä tämä on?

Aapeli Kasurinen kaivoi velkakirjan taskustaan, piti sitä ylhäällä ilmassa ja huusi:

-- Tiedätkös sinä edes sitäkään, milloin jaksat tämän lunastaa?

Nyt oli saapunut Iivo Mutasen suuri hetki, se hetki, jota hän oli odotellut.

Hän kaivoi taskustaan tukun seteleitä, vei ne emännälle ja sanoi, jyräytti kovalla äänellä:

-- Antakaa nämä Simo Piiroiselle ja käskekää sen tellätä ne tuon Kasurisen kulkkuun... että se kerrankin saa mahansa täyteen!

Nopeajärkinen Pekka Turunen oli heti huomannut, että Aapeli Kasurinen oli tärvelemäisillään kaikki toiveensa, kun ryhtyi tällä tärkeällä hetkellä uhkailemaan saatavallaan, ja kun hän sitten vielä näki, että Simo Piiroiselle oli odottamatta ilmestynyt rahatkin velkakirjan lunastusta varten, niin hyppäsi hän Aapeli Kasurisen viereen ja kuiskasi tälle jotain korvaan.

Aapeli Kasurinen murahti, mitä, sitä eivät muut kuulleet, ja Pekka Turunen kuiskaili taas hänen korvaansa.

Sitten nousi Aapeli Kasurinen seisomaan ja sanoi:

-- Sinä kai luulet, Simo Piiroinen, että minä sitä Annastiinaa rahojen tähden... mutta nyt sinä saatkin nähdä, mikä mies minä olen!

Aapeli Kasurinen repi velkakirjan kappaleiksi ja kävi heittämässä paperipalat lieteen, jossa ne heti leimahtivat tuleen.

Simo Piiroinen se vain seisoi hölmönä keskellä tupaa rahat kädessä. Hänestä oli käsittämätöntä, minkätähden hän oli saanut rahat, ja vielä käsittämättömämpää, minkätähden Kasurinen poltti velkakirjan.

-- Ja nyt ei siitä velasta puhuta sen enempää, sanoi Aapeli Kasurinen. -- Ja Iivo Mutaselle saat antaa takaisin setelirepaleensa!

Aapeli Kasurinen tempaisi rahat Simo Piiroisen kädestä, astui penkillä istuvan Iivo Mutasen eteen, paiskasi rahat päin hänen naamaansa ja huusi:

-- Korjaa roskasi!

Iivo Mutanen keräili sata- ja viisikymmenmarkkaset lattialta, laski ne kahteen kertaan, pisti poveensa ja hyppäsi sitten tasajalassa Aapeli Kasurisen eteen kiljaisten:

-- Sinäkö syötävä tässä tulet minun silmilleni paiskelemaan!

-- Minä! karjaisi Kasurinen.

-- Menkää hyvät miehet erottamaan, ennenkuin rupeavat tappelemaan! huusi emäntä hätäissään.

-- Antaapa heidän koitella, sanoi Teppo Kiiskinen.

-- Vai sinä paholaisen rokonrikkoma tässä vielä Annastiinankin veisit... ikäänkuin ei sinulle välttäisi se silmäpuoli Mönkkösen leski... mokomallekin pirun kanssa samalla rokkariihellä olleelle kahmulle! ärjyi Iivo Mutanen vihanvimmassa, ja hänen pienet silmänsä tuikkivat peloittavan punaisina.

Ja Heikki Piiparinen selitti lempeästi, hartaasti, harvakseen jurnutellen:

-- Onhan tälle... tälle Aapeli Kasuriselle, rakas Luoja kolme hyväätyötä tehnyt: luonut, lunastanut ja rotierannut...

-- Sen kun kerran paiskaan kuonoosi...! ärjyi Iivo Mutanen, mutta Aapeli Kasurinen kiukusta puhisten, varoitti:

-- Älä luule, etteivät puut piisaa kirstunlaudoiksesi, vaikka vielä pitempikin olisit! Sanonko minä sinulle vielä toisenkin sanan...?

-- Puhu vain kuin vertaisellesi! huusi Iivo Mutanen ja tölmäisi äkkiä Aapeli Kasurista rintaan.

Silloin Aapeli Kasurisen vanhat, kauan uinuneet tappeluvaistot heräsivät, ja hän hihkaisi:

-- Vai rupeat sinä tosiaankin tappelemaan... katso sitten miten autuas lentää!

Aapeli Kasurinen tarrautui Iivo Mutaseen rinnuksiin, ja Teppo Kiiskinen huomautti:

-- Nyt se kohta nähdään, kummanko paidassa kaulus kestää.

-- Hyvä isä... menkää hätään miehet, ennenkuin tappavat toisensa! parkui emäntä, mutta Teppo Kiiskinen varoitti:

-- Älkää menkö miehet... siinä voi joutua rutistukseen!

Aapeli Kasurinen ja Iivo Mutanen rynnistelivät ja tappelivat. Naiset parkuivat. Henriikan lapset olivat paenneet uunille.

Iivo Mutanen ponnisteli hirmuisesti ja huusi:

-- Nyt kun minä mätkäisen sinut, niin sinusta ei jää kuin märkä sija lattialle...

-- Ja paha haju taivaalle... lisäsi Heikki Piiparinen rniettiväisesti.

Silloin aukeni tuvan ovi, ja Annastiina astui sisään.

Nähdessään tappelun pysähtyi hän hämmästyneenä ja kysyi:

-- Mikä metakka tämä on?

-- Sulhaset tässä vain tanssivat, kun morsian on poissa, selitti Heikki Piiparinen, ja Teppo Kiiskinen huusi tappelijoille:

-- Nyt metsot yrittäkää, kun koppelo katsoo päältä!

Huomattuaan Annastiinan lopettivat Iivo Mutanen ja Aapeli Kasurinen tappelun ja irtautuivat toisistaan hengästyneinä ja pieksettyinä.

-- Oli siinä oikein rakkauden ryske, ihasteli Heikki Piiparinen.

Mutta Teppo Kiiskinen sanoi:

-- Kenenkäs se nyt osaa tämä Annastiina ottaa, kun kumpikin henkiin jäivät?

Poliisi Tuomas Kontkanen, joka oli jäänyt sitomaan hevosen aitaan ja panemaan sille heiniä eteen, astui nyt tupaan. Heikki Piiparinen tuumi:

-- Aina ne nuo poliisitkin vasta sitten tulevat, kun tappelu on lopussa.

Päästyään yleisestä hälinästä sen verran selville, että Iivo Mutanen ja Aapeli Kasurinen olivat tapelleet Annastiinan takia, sanoi poliisi Kontkanen rauhallisesti:

-- Olisitte vain jatkaneet tappelua... meidät kuulutettiin tänään Annastiinan kanssa.

-- Onko se totta, Annastiina? sai emäntä Piiroinen viimein kysyneeksi.

-- Totta se on... mitäs valehtelemista siinä olisi, vastasi Annastiina.

-- Se on sitten niinkuin kolmas sulhanen tänä päivänä, laski Heikki Piiparinen, ja Teppo Kiiskinen esitti:

-- Taitaa tulla sitten uusi tappelu.

Seurasi melkein minuutin pituinen äänettömyys.

-- No sait sinä sitten Simo Piiroinen arvohenkilön sillä miljoonallasi, kun yhden poliisikonstaapelin vävypojaksesi, sanoi Aapeli Kasurinen viimein ivallisesti.

-- Onhan siinä hintaa... poliisille, murahti Iivo Mutanen.

-- Häh... millä miljoonalla? kyseli Simo Piiroinen älyttömänä.

-- Et ole tainnut kuullakaan vielä, että Jussi-veljesi on kuollut Ameriikassa ja jättänyt sinulle miljoonan perintöä? alkoi Pekka Turunen kertoa.

Kun Pekka Turunen oli kertonut kaiken mitä tiesi, pyörähteli Simo Piiroinen sekaisin päästään pöydän luona ja höpisi:

-- Miljoona... miljoona perintöä...

Emäntä ja Annastiina eivät kyenneet sanomaan mitään.

Vihdoin emäntä pudisteli itseään kuin olisi unesta herännyt, nousi ja käveli ulos. Takaisin tullessaan oli hänellä kädessään pieni kotelo, jonka ojensi Iivo Mutaselle sanoen:

-- He, Iivo, kellosi!

Iivo Mutanen pisti kellon taskuunsa ja arveli:

-- Taitaa tästä joutaa taas kotiinsa.

Iivo läksi, eikä kukaan häntä pidättänyt, ja Teppo Kiiskinen seurasi häntä.

Mutta Simo Piiroinen pyörähteli yhä vielä kuin sokea, joka ei tiedä, minne päin lähteä kävelemään, ja hänen huulensa höpisivät:

-- Miljoona... miljoona...

-- Vai on tämä appiukko saanut semmoisen perinnön, ällisteli poliisi Tuomas Kontkanen.

Kukaan ei ollut huomannut, milloin ovenpieleen oli ilmestynyt rahille istumaan tuntematon, mustanpuhuva mies.

Se istui siinä pyöritellen lakkia kädessään ja seuraten tarkkaavaisena tapahtumia.

Viimein hän sanoi Heikki Piipariseen katsoen:

-- Eikös tämä ole se sama mies, jonka kanssa muutama yö sitten köllöteltiin samalla penkillä siellä Pötkänlahden kestikievarin tuvassa?

Heikki Piiparinen katsoi tarkemmin -- oli jo alkanut hämärtää -- ja myönsi:

-- Joo... silloin kun se postinkuljettaja Panhelainen luki lehdessä siitä tämän Simo Piiroisen miljoonaperinnöstä.

-- Lukihan se lehdestä, mutta valhetta se kuuluukin olleen. Nyt on lehdessä tarkempia tietoja, ettei sitä perintöä olekaan kuin muutama kymmenen tuhatta... ja sekin lankeaa joka penni vainajan leskelle... sillä on näet akka Ameriikassa.

-- Älä valehtele! huusi poliisi Kontkanen tuntemattomalle, mutta tämä kaivoi lehden taskustaan ja sanoi:

-- Saahan tämän lukea... tähän se on painettu.

Poliisi otti lehden vapisevin käsin, luki ja sanoi:

-- Voipas vaivattu... niin näkyy olevan. Sitten antoi hän muidenkin lukea uutisen.

-- Lähtään, sanoi Aapeli Kasurinen Pekka Turuselle.

-- Siellä on sinunkin hevosesi tuolla pihalla, Pekka Turunen, muisti Tuomas Kontkanen. -- Ota se sieltä.

-- Ennätätte vielä valvonta-ajalla Mönkkösen lesken luo, huomautti Heikki Piiparinen.

Sitten katsoi hän vähän uteliaana poliisi Kontkaseen ja kysyi:

-- Entäs sitten?

Poliisi raapaisi korvallistaan ja sanoi:

-- Tottapa se oli näin menevä.