Chapter 2

Molemmat herrat ryhtyivät nyt puheisin, jossa tilaisuudessa tuli ilmi, että Menyhért herrallakin on omat mielipiteensä ja että hän uskaltaa tuoda niitä esiinkin, jahka vaan hänen puolisonsa ei ole läsnä. Semmoisia miehiä löytyy paljon, jotka keskeyttävät puheensa, jos heidän vaimonsa sen kuulevat.

Ensiksikin väitti hän, että olisi paljon viisaampaa höyrylaivain sijasta tehdä höyryhevosia, jotka vetäisivät laivoja; silloin ei tarvitsisi pelätä laivain hukkuvan, jos höyrykattila räjähtäisi.

Sitte: -- että valtiopäivillä pitäisi päätettämän, ettei kukaan saisi viljellä perunoita, sillä jos tämä kasvi näin paljon saa levitä, ei kukaan enään osta eikä viljele vehnää.

Sitten puhui hän hyvin ankarasti uudenaikaista taloudenpitoa vastaan aromailla, että herrastiloilla kaikki kasvattavat lampaita, eikä enää pidä tammakartanoita, niin että, jos joskus tulee suuri sota, aatelisto saa ratsastaa lampailla hevosten sijasta.

Edelleen selitti hän laveasti, kuinka koulunuoriso olisi kiellettävä joko päällysviittaa käyttämästä taikka viulunsoittoa oppimasta, koska kaikki pahat tavat saavat alkunsa että nuoriso voipi kätkeä viulun viitan alle ja mennä tanssijaisiin ja kapakkoihin itseänsä huvittelemaan, asianomaisten sitä huomaamatta.

"Yhyhyhehehe!" kaikui yht'äkkiä nurkasta Sándor orpanamme naurunpurskahdus, joka aina tähän saakka, selkä kaminia vastaan, oli katsoa töllistellyt eteensä seinään, ikäänkuin hän vaivaisi päätään jollakin tärkeällä asialla.

Molemmat herrat kääntyivät kysyvillä silmillä hänen puoleensa, jotta hän ilmaisisi, mitä oli tapahtunut.

-- "Papan varjo näyttää niin hullunkuriselta kun hän puhuu", vastasi tomppeli, yhteen pudistetuilla kämmenillä pidättäen ulos-purskahtavaa naurua, joka tuli sitä rajummaksi, mitä enemmän hän koetti sitä tukehuttaa.

-- "Mutta ehkä sinun on vilu, orpana, koska noin käännät selkääsi kaminia vastaan?" lausui siihen Lörincz herra, joka pelkäsi että Menyhért setä nyt heti tarttuisi toivorikkaan poikansa tukkaan. "Älä ole noin viluinen, orpanani, sillä jos tytöt saavat tietää, että sinä piileskelet uunin ääressä, et koskaan saa vaimoa".

-- "Sepä olisi kaunista", sanoi Menyhért herra, iskien silmää Sándor orpanallemme, jotta hän käyttäisi itseään järkevästi, "nyt kun juuri lähdemme kosiomatkalle häntä varten".

-- "Mitä pirua!" huudahti Lörincz, uteliaasti kääntyen Sándor'in puoleen. "Siis ylkämiehen tapainen? Mutta tuleppas likemmäksi meitä, jotta paremmin näkisimme silmäsi".

Vaan sillä olisi tarvinnut olla pihtimet, joka tahtoi vetää Sándor orpanan esiin tuolta uunin nurkasta.

-- "Ja kenellä on orpanani kylkiluu?" kysyi talon isäntä Menyhért sedältä.

Herra Menyhért puhalsi ensin poskensa pulleiksi, sillä hän tahtoi ilmoittaa suuren asian; laskettuansa toisen jalkansa toisen yli, katsoi hän lakeen ja sanoi:

-- "Kunnioitettavan herra orpanani Gábor[11] Berkessyn, Csongrád'in komitatin protonotariuksen tyttärellä, neiti Linka'lla, jonka hänen rakas isänsä, joka on lapsuuden-ystäväni, jo vuonna 1830 komitati-kokouksessa, lupasi vanhemmalle pojalleni"

-- "No, siinä tapauksessa voin sanoa, että se on kelpo tyttö", vakuutti Lörincz herra; "minä tunnen hänet; sangen kelpo perhe, isä, äiti, ainoa tytär; se ei todellakaan ole mikään halveksittava onni, jos he antavat hänet".

-- "Jos he antavat hänet? Ja miksi eivät he antaisi?" kysyi Menyhért herra vähän närkästyneenä.

-- "No, minä arvelin vaan sentähden", puolusti itseään Lörincz, "että orpana vielä on niin nuori".

-- "Mitä? Onhan hänellä sen vuoksi järkeä. Minä uskallan viedä hänet vaikka yli-ispán'in eteen ja mihinkä seuraan hyvänsä; kollegiumissa sai hän kaikissa aineissa erinomaiset arvolauseet. Mutta mitä saakelin käryn hajua täällä on? Jotain palaa. Sinä? ehkä sä poltat takkisi? Sanoinhan sinulle, sä aasi, ettet nojaisi tuota tulikuumaa kaminia vastaan. Kas tuota, olet jo polttanut läven sortuuttiisi".

Niin olikin laita. Kuuma kamini oli polttanut toisen liepeen tuossa punaisessa, nyöreillä koristetussa takissa.

-- "Istu, pöllö!"

Sándor orpanani huomasi pelästyen ja häpeästä punastuen takissa tapahtuneen vahingon, eikä katsonut, mihinkä istui. Hän vaan yhä tirkisteli palanutta läpeä, ikäänkuin miettien, saattaisiko sitä siitä pestä pois.

Huomaten, että keskustelu alkoi muuttua sangen epä-parlamentariseksi, yritti Lörincz herra kääntämään puhetta toiselle tolalle ja palasi takaisin alkuperäiseen asiaan.

-- "Ehkä orpana jo on suorittanut tutkinnonkin?" kysyi hän isältä.

-- "On, vieläpä _laudabile'lla_", vastasi tämä, unhoittaen palaneen takin.

-- "Oh, sepä sangen kaunista".

-- "Vaikka tuo ankara ----y oli tutkija, jonka on tapa nuoria miehiä oikein pinnistää. Kerroppas, mitä hän kysyi sinulta. Se on oivallista".

Nuori herra Sándor oli valmis kertomaan kaikki.

-- "Hän kysyi: _quomodo_..."

Tyhmys! Samassa hetkessä nielaisi Sándor orpanan puukori, jonka päälle hän oli istunut ja joka ei ollut tehty sitä varten, että sen kannelle istuttaisiin; tämä murskahti rikki hänen altansa ja hän putosi koriin, niin että vaan hänen molemmat kätensä ja jalkansa pistivät siitä esiin.

Tämän nähdessään ei Lörincz herra enää voinut hillitä itseään, vaan rupesi nauramaan niin, että hän kaatui selälleen tuolissa. Menyhért herra sitä vastoin pelästyi hirveästi; ensi silmänräpäyksessä hän ei ymmärtänyt, mitä pojalle oli tapahtunut. Kaikeksi onneksi kaatui kori hänen ponnistuksistansa kumoon ja hän saattoi ryömiä siitä ulos; muussa tapauksessa olisi hänen ehkä käynyt pahasti.

Menyhért herra tutki ensiksi, eikö pojalta ollut mitään luuta murtunut, sitte katseli hän ympärillensä, löytääksensä keppiä, jolla häntä suomia.

Ei voi tietää, kuinka pitkälle tämä kohtaus olisi kehittynyt, jos ei siitä olisi tehnyt loppua sisään astuva hajdú, joka ilmoitti, että illallinen on pöydällä, tehkää hyvin ja tulkaa syömään.

Tätimme, rouva Zsuzsána oli sill'aikaa talon emännälle niinikään kertonut heidän matkansa tarkoituksesta ja muista siihen kuuluvista seikoista, muutamilla pienillä muutoksilla ja poikkeuksilla esitelmässä, esimerkiksi, että Sándor orpana tutkinnossa oli saanut _praeclarum_; että tytöt kotiseudulla olivat aivan hurjasti häneen rakastuneet, mutta ettei hän edes katsele heitä, koska hän pitää velvollisuutenansa rakastua siihen, jonka hänen vanhempansa tahtovat -- ja muuta senlaista.

Tämän huvittavan keskustelun aikana kuului äkisti lastenkamarista kova itku, ja pikku Klárika tuli parkuen ja nyyhkyttäen sisään, ilmoittaen, että Péter ensiksi oli vääntänyt kaulan poikki hänen nukeltansa sekä sitte lyönyt häntä itseä.

-- "Oih, sinä paha poika", torui äiti, "missä on vitsa, jotta saan sinua selkään antaa? Tuleeko sinun tuolla tavoin käyttää itseäsi tätisi talossa? Antakaa tänne vitsa! Tule heti tänne, sinä kelvoton!"

Kun Péter poikani kuuli tämän kauniin sanan, oli häntä mahdoton saada ulos tulemaan, vaan hän ryömi sängyn alle ja tirkisteli sieltä mammaansa. Ei rukoukset eikä uhkaukset voineet häntä sieltä ulos vetää. Ja hänen peräänsä ryömiminen olisi ollut hankalaa.

-- "No odotappas, sä paha poika", sanoi äiti, huomaten ponnistuksensa turhiksi, "jos et tule pois sieltä, et saa mitään illallista. Jää vaan sinne sängyn alle. Kun me syömme illallista, on hänen hyvä olla tuolla sängyn alla".

Tämä tapahtui juuri kuin ilmoitettiin että pöytä oli katettu.

-- "Menkäämme täältä", lausui äiti, "pahan pojan suljemme tänne sisään, se on hänen rangaistuksensa".

Tuomio ilmoitettiin saapuville tulleelle isällekin, joka sen vahvisti. Seura sijoittui nyt pöydän ympäri, joka ei kuitenkaan käynyt päinsä ilman vaivaa: kymmenen minutia kului, ennenkuin kaikki olivat ehtineet keskenänsä riidellä, kuka ensiksi istuisi, ja emännän täytyi oikein käyttää väkivaltaa saadaksensa vierasta rouvaa asettumaan pöydän päähän; alimmasta sijasta taas syntyi varsinainen taistelu Sándor orpanan häveliäisyyden ja isännän välillä; kaikeksi onneksi oli tämä voimakkaampi ja vihdoin sai hän nuoren herran pakoitetuksi istumaan vastapäätä itseänsä.

-- "Orpana", lausui Lörincz herra, "sinun pitäisi oppia, mitä yli-ispáni sanoi kun nuorena lakimiehenä ollessani olin kutsuttu yhteen pöytään hänen kanssaan ja yritin, minäkin, kaikin mokomin istumaan viimeiselle sijalle. 'Istu sinä vaan, veikkoseni, mihinkä hyvänsä', lausui tuo kunnon mies; 'sinä voit olla vakuutettu siitä, että missä sinä istut, siinä on aina alhaisin sija'".

Sievät, melunan muotoisiksi taitetut ruokaliinat otettiin lautasilta ja hajdú alkoi kantaa ympäri hyvää, herkullista gulyás-lihaa, jonka nimeäkin jo paperille kirjoittaissa tuntee sitä hienoa, maukasta hajua, jonka Unkarin emännät, Jumala tiesi millä toimin, ymmärtävät sille antaa.

Vati kävi ympäri. Onneksi kantoi sitä hajdú, muuten olisi varmaankin täytynyt heittää arpaa, kuka siitä ensiksi ottaisi.

Kun vuoro tuli Sándor orpanalleni, ilmoitti hän yleiseksi hämmästykseksi: "kiitän nöyrimmästi, minä en syö".

-- "Et syö?" kysyi Lörincz herra ällistyneenä.

-- "Hän kiittää nöyrimmästi", selitti Menyhért herra, "hänen on tapa syödä sangen vähän".

-- "Hm. Ehkä hän on herkkusuu lapsi", ajatteli itsekseen Lörincz herra; "no, tuleehan muita ruokia, hän syö kai niitä".

Sitte tuotiin vati hyvää, mehukasta galuska'a; nuot pyöreät vehnäkokkareet hymyilivät herttaisesti juustoisen kerman keskeltä, paistettujen läskipalain ympäröiminä, jotka olivat niin tuoreita, että ne vielä kiehuivat vadissa.

-- "Tätä kai kumminkin syöt?" sanoi Lörincz herra naapurillensa, kun tämän vuoro tuli.

-- "Kiitän nöyrimmästi, minun ei ole liioin nälkä; paitsi sitä päätäni pakoittaa".

Hänen oli kuitenkin nälkä, niinkuin jokaisen muun, eikä hänen päätänsä mikään vaivannut, mutta hän oli tottunut siihen, ettei syönyt ennenkuin hänelle oli tarjottu ja hänen lautasensa vihdoin väkisin täytetty.

Vaan tällä kertaa hän ei tällä tottumuksellaau pitkälle päässyt, sillä Lörincz herra sattui uskomaan, mitä hän häviökseen oli harkinnut, ja lähetti nuot hyvät, tuoksuvat, juustoiset kimpaleet edemmäksi, sillä ne eivät todellakaan ole mikään hyvä lääke päänkivistystä vastaan.

Sándor veikkomme täytyi nyt näyttää loppuun asti tätä itsensä murhaamiseksi keksittyä roolia, ja koko illallisen aikana jokaisesta ympäri-käyvästä ruokalajista sanoa, ettei "hän voi sitä syödä, sillä hänen päätänsä kivistää", vaikka hänen silmänsä olivat milt'ei puhjeta nälästä.

Turhaan tarjottiin hänelle hyviä, maidossa ja paprika-liemessä keitettyjä kananpoikia, herkullista omena-leivosta ja valkorintaista kalkkunan-paistia. Sándor orpanamme pysyi järkähtämätönnä, eikä syönyt leivänpalastakaan koko illallisen aikana.

-- "No, juo kumminkin, vaikk'et syökään, se karkoittaa päänkivun", sanoi Lörincz herra ja tarttui Eger'in viinillä täytettyyn pulloon.

Sándor orpanamme ei ikinä olisi voinut antaa itsellensä anteeksi, jos ei hän tällä hetkellä olisi vetänyt syrjään lasiansa, niin että Lörincz herra läikähytti pöytäliinalle sen viinin, jonka oli aikonut lasiin kaataa.

-- "Hän kiittää nöyrimmästi", sanoi hänen puolestansa isä, "hänen ei ole tapa koskaan juoda viiniä".

-- "No, saakeli soikoon, tämähän on harvinainen nuorukainen; hän ei syö, ei juo, ei tupakoitse; hänestä tulee miljonan-mies. Minua vaan pahoittaa, että hänelle jo on valittu toinen tyttö; muuten pyytäisin häntä odottamaan siksi, kuin minun tulee täysikasvuiseksi".

Sitä vastoin löytyi eräs toinen, joka noudatti aivan toista elämän-viisautta, kuin Sándor orpanamme, ja se oli tuo pikku Péter lurjus.

Kun ovi oli suljettu, kierteli hän ensiksi jurotellen ympäri kamaria, ikäänkuin olisi odottanut, että tultaisiin häntä pyytämään, rukoilemaan ja lepyttämään; sittemmin rupesi hän hämmästykseksensä huomaamaan, että tultiin toimeen ilman häntäkin ja että viereisessä huoneessa helisi veitsiä, kahveleita ja lusikoita, mutta ei kukaan tullut hänen luoksensa. Tämä koski kipeästi hänen sydämeensä; hän meni ovelle ja, laskien suunsa avaimenlävelle, alkoi itkeä, ensiksi hiljaan, sitte yhä kovemmin, lopuksi potki hän oveakin.

-- "Maha-na! -- mahaha-maha! Mahahahaha-mahahahaa!"

-- "Älkää huoliko hänestä, antakaa hänen vaan parkua!" rauhoitti seuraa hellä äiti, jonka mielestä tämä kohtaus oli sangen hupaisa. Sillä välin otti pieni Klárika kenenkään huomaamatta kappaleen kalkkunan-paistia ja kaksi leivosta, jotka oli pantu hänen lautasellensa, kätki ne vikkelään esiliinansa alle, meni takaovesta lastenkamariin ja lohdutti, tällä jalolla tavalla kostaen, tuomallansa ruoalla pikku ilkiötä, joka siitä kauniisti vaikenikin.

Tätä välikohtausta käytti Sándor orpanamme hyväksensä ja antoi huomaamatta taskuunsa luikahtaa kappaleen leipää, josta hän pöydässä ei ollut uskaltanut purra ainoatakaan palasta.

Kun illallinen oli päätetty, noustiin pöydästä molemminpuolisilla kiitoksilla ja Zsuzsi täti aukaisi nyt suurella juhlallisuudella lastenkamarin oven, päästäen ulos pienen pahantekijän, joka, posket rasvassa, irvistellen juoksi esiin ja hyppieli ympäri huonetta, uhallansa heiluttaen jälelle jäänyttä kalkkunan-luuta.

-- "Minä olen kuitenkin syönyt!"

-- "Oi, sinä paha poika!" sanoi äiti, vetäen häntä luoksensa ja pyyhkien hänen kasvojansa, "mene heti suutelemaan tädin kättä ja pyytämään anteeksi, että olet ollut noin tuhma".

Péter katseli karsain silmin ja suu irvillänsä ikään kuin varoen, että tuo käsi, jota hänen tuli suudella, oli valmiina häntä korvalle sivaltamaan, jos hän sitä lähestyisi. Vasta sittekuin hän oli tullut vakuutetuksi epäluulonsa perättömyydestä, palasi hänen vanha luottamuksensa maailmaan takaisin, ja hän rohkeni pyytää vielä kappaleen omena-leivosta, joka myöskin hänelle annettiin ja josta hän puolestansa osoitti kiitollisuuttaan näyttämällä seuralle, mitenkä käypi pistäminen kokonainen kappale kerrassaan poskiinsa.

Tämän jälkeen hajosi seura taas; naiset jäivät ruokasaliin, lapset pantiin maata ja herrat menivät vielä polttamaan tupakkaa.

Kuka oli suuremmassa tuskassa kuin Sándor orpanamme? Hänen oli nälkä, niinkuin suden; hänen taskussansa oli kappale pehmeätä, valkoista leipää -- mutta missä syödä se? Mihin hyvänänsä hän meneekin, häntä nähdään, ja se on hänen loppunsa.

Hän odotti vaan että mentäisiin levolle; jolloin hän pimeässä voisi syödä leivän sängyssään, mutta molemmat herrat joutuivat semmoiseen keskusteluun, ettei siitä saattanut tulla loppua ennen puoli-yötä, ja kello oli vasta ainoastaan yhdeksän.

-- "Minä menen vähäisen puutarhaan kävelemään, jos suvaitsette", sanoi hän vihdoin, katsoen tätä keinoa sopivimmaksi.

-- "Puutarhaan?" sanoi Lörincz herra. "Siellä on pimeä nyt ja paljon likaa".

-- "Minä istun jollekin penkille".

-- "No, siitä tulee kaunis kävely".

-- "Ehkä päänkivistykseni katoo".

He antoivat hänen mennä. Tehköön hän siis kävelymatkan.

Toinen akkuna tupakka-huoneessa antoi juuri puutarhaan päin ja ihan akkunan edessä seisoi iso päärynäpuu; Lörincz herra istui aivan vastapäätä tätä akkunaa.

Yht'äkkiä tuon suuren keskustelun aikana oli hänestä, kuin joku vetäisi päärynäpuun oksista; hän meni akkunan luo ja katsoi ulos: Sándor orpanamme noukki päärynän röhkäleitä ja pisteli niitä poskiinsa niin halukkaasti, kuin olisi syönyt sokurissa keitetyitä hedelmiä.

Ne eivät kuitenkaan voineet vahingoittaa häntä, sillä hän ei syönyt niitä ilman leipää; taskussansa oli sitä aika kappale.

Lörincz herra karisti tuhan piipustaan; Menyhért herra nousi äkisti ylös ja toivotti hyvää yötä sekä antoi hajdún saattaa itseään kamariin, joka oli valmistettu häntä varten.

Vieraat sanoivat vielä ennen maatamenoansa jäähyväiset vieraanvaraiselle isäntä-väelle, väittäen, että he aikovat lähteä huomis-aamuna sangen varhain, jolloin vielä kaikki nukkuvat, ja sitte hautasivat he itsensä valkoisten polstarien ja tyynyjen pehmeihin laineisin, kukin kohdastansa antautuen omien unelmiensa haltuun.

Kuskin oli käsketty valjastaa hevoset kello neljä, mitään melua tekemättä. Mutta kun varovaiset vieraat nousivat ylös, oli jo koko talonväki jalkeilla, ja matkustajoita odotti valmiina kahvi, vehnäleipä, luumuviina ja kylmä paisti. Lörincz herra ei nyt jättänyt tuota siivoa nuorta herraa rauhaan, vaan tarttui häntä kaulaan ja ajoi hänen suuhunsa kaikenlaista syötävää ja juotavaa, sillä hän ymmärsi, että hän oli tottunut tällä tavoin ruokituksi tulemaan. Sitte pakkasi hän vieraansa uudestaan sisään heidän bundiinsa ja vaippoihinsa, ja pisti ison pullon luumuviinaa Menyhért sedän käteen, kun sitä vastoin Zsuzsi täti hänen puolisoltansa sai vastaleivotun tuoreen vehnä-kakun ja Klárikakin varusti tuota pikku sfinxiä (ihmis-eläintä) kylmällä tortulla; viimeiseksi kehoitti hän heitä hartaasti takaisin-matkalla uudestaan sisään poikkeamaan. Näin laskettiin he matkalle. Lörincz herra seurasi heitä ratsain pitkän matkan, näyttääksensä heille parempaa tietä puutarhojen alatse, laidunten poikki.

II.

Vetäkäämme nyt jalkoihimme kolmen peninkulman saappaat ja menkäämme edemmäksi naapuri-komitatiin.

Sielläkin on likaa, sillä on sade-aika; seitsemän viikkoa peräkanaa, Jumalan kiitos, on satanut niinkuin Itä-Indiassa. Sielläkin on taloja, joiden portit ovat auki; sielläkin istuvat matkustajat kiinni likaan kylän päässä.

Mutta tulee kerran puhe semmoisesta talosta, jonka portti on suljettu, ja semmoisista matkustajoista, joiden vaunut eivät tartu kiinni likaan.

Neljä harmaan-täplikästä hevosta on valjastettu komeain vaunujen eteen, neljä hevosta, jotka ovat niinkuin tuliset käärmeet; kuskinlaudalla istuu koreapukuisen kuskin vieressä nuori herra, joka itse ajaa hevosia; kutka vaunujen sisässä istuvat, ei voi tietää, sillä ne ovat tarkasti suljetut.

Nuorella herralla on pieni ympyriäinen hattu; hänen kaulaliinansa on vaan löysästi kiinni sidottu; takkinsa on hän riisunut yltään ja istuu vaan keveässä kesä-dolmány'issa kuskin vieressä, mutta hänen poskensa ovat punaiset raittiista ilmasta ja ajamisesta.

Taitavasti ohjaa hän vaunuja mutkaista tietä myöten, läikähyttäen ruoskalla ikäänkuin pistolinlaukauksia; olisi luullut, että nuot neljä hevosta raivostuneina kiitivät vaunujen edessä, jos ei olisi nähnyt että ne yht'äkkiä vähäisen hiljensivät vauhtiaan, kun tuli vastaan joku puusilta tahi muu paha paikka. Vihdoin poikkesivat ne eräältä kohdalta kylän lävitse käyvältä valtatieltä ja tulivat muutamalle sen vieressä olevalle talolle; siinä oli ajaja pakoitettu pysähtämään, portti oli kiinni.

-- "Hei ho!" huusi kuski, nousten istuinlaudalle seisomaan, voidaksensa nähdä sisään pihaan. "Portti auki!"

-- "Älä turmele keuhkojasi, Matyi",[12] sanoi nuori herra, "vaan mene sisään pikku-ovesta ja avaa itse portti sisäpuolelta. Mutta ota ruoska mukaasi, muuten koirat repivät sinut".

Matyi teki niin ja tultuansa sisään portin-ovesta syntyi heti suuri kahakka hänen ja koirien välillä; hänen täytyi alituisesti hutkia niitä ruoskalla, kunnes sai portin auki.

Tuosta suuresta melusta, hälinästä ja haukunnasta tuli vihdoin kyökistä esiin eräs elämän kukoistuksessa oleva naishenkilö, joka näytti olevan enemmän kuin kyökkipiika ja vähemmän kuin talon-emäntä, ja huusi, porstuaan seisahtuen, terävällä, kimakalla äänellä:

-- "Mikä jumalaton melu tämä on? Tuleeko turkki vaiko ranskalainen sisään?"

Sillä välin oli Matyi avannut portin ja nuori herra lennätti hevoset pihaan. Tultuansa porstuan eteen hyppäsi hän alas kuskin-istuimelta, antoi ohjakset kuskille ja lähestyi itse tuota toruvaa vaimo-ihmistä, joka koetti mahdollisimman karsain silmin häneen katsoa, ikäänkuin yrittäen tehdä kasvonsa, jotka olivat kuin kuivattu väskynä, vieläkin rumemmiksi; hänen silmänsä pyörivät päässä niinkuin kaksi hiilihankoa.

-- "Oi, Boriska kultani!" sanoi nuori herra ivallisella äänellä. "Kuinka te olette tullut kauniiksi, sittekuin viimeksi näimme toisiamme! Minä arvelen, että te paaston-aikana menette miehelään. Ehkä se kuitenkin olisi aikaista, eikö niin?"

-- "No, mutta kuinka nuori herra Károly[13] on tullut rumaksi, sittekuin viimeiseksi näin hänet! Mikä kaunis pieni lapsi hän silloin oli, ja kuinka iso mies hänestä on tullut".

-- "Onko setäni kotona?"

-- "Missä hän muuten olisi?"

-- "Me olemme tulleet tänne äitin ja sisareni kanssa".

-- "Ovatko nekin täällä? No, minä en ymmärrä, kuinka muilla ihmisillä on aikaa lähteä pois kodistaan ja kuljeksia viikkokausia ympäri maata".

-- "Kutsukaa nyt esiin setäni, Boriska kulta, ja auttakaa meitä kapineita sisään tuomaan".

Talon kaunotar heitti vielä yhden myrkyllisen silmäyksen vaunuihin päin ja meni sitte takaisin kyökkiin; siellä näytti pimeästä uuninlävestä jotain valoa hämärtävän; Boriska huusi uuninläpeen:

-- "No tulkaa pian ulos, on tullut vieraita".

Uuninlävestä kuului takaisin tämä lyhyt vastaus:

-- "Odottakoot!"

Sillä aikaa oli Károly avannut vaunun-oven ja koska aina portaille asti oli likaa polviin saakka, kantoi hän sylissään ulos vaunuissa istuvat naiset. Toinen niistä oli hänen äitinsä, kunnianarvoisa, neljänkymmenen vuotinen vaimo, herttaisilla, lempeillä kasvoilla; toinen oli hänen sisarensa, iloinen, hilpeä, kaksitoista-vuotias pieni keijukainen, säihkyvillä silmillä ja suulla, joka alituisesti oli valmis nauramaan ja jaarittelemaan.

-- "Tervetulleet, emme ole odottaneet teitä", lausui Károly nauraen, kun hän laski heidät rannalle ja avasi heille sen oven, jonka Boriska oli jälkeensä sulkenut.

Tätä käsittääksemme täytyy meidän tietää, että vastatullut nainen oli Erzsébet[14] Hamvasi, talon isännän Abrahám Hamvasi'n nuorempi sisar; sen talon, johonka he nyt astuivat sisään, olivat heidän vanhempansa jakamatonna jättäneet heille, mutta sisar oli antanut sen kokonansa veljensä käytettäväksi, edustaen itselleen vaan oikeuden saada kortteria, kun sattui ohitse matkustamaan.

Sillä välin aukeni ylinen puoli kyökin ovesta ja siitä pisti esiin jo mainittu talonherra, jonka ikää ei käynyt tarkoin määrääminen ja jolla ei ollut siinä kyllä, että hänen kasvonsa olivat täynnä rokon-arpia, vaan hän oli vielä itsekin tehnyt rumemmiksi siten, että oli ajanut viiksensä nenän alta ja vaan molempiin suunpieliin jättänyt pienen karvatukon, jotenka hänen naamansa oli kuin saukon.

Hänen yllänsä oli huono, talvella kylmä, kesällä lämmin takki, jonka hihat olivat kiverretyt kyynärpäähän asti, ja molemmat kädet täynnä savea, sillä hän oli juuri kontannut ulos uunista, jonka laven hän itse oli kiinni laastannut.

Hän ei liioin yrittänyt ystävälliseltä näyttämään, kun hän näki sukulaisensa, ja vaikka rouva ystävällisesti tervehti häntä, ei vielä oven alimmainen puoli näkynyt aukenevan. Vihdoin laski hän kuitenkin vieraansa sisään, kyynärpäällään avaten oven-ha'an.

-- "Missä olette käyneet noin miehissä?"

Rouva pudisti lempeästi päätään ja, osoittaen veljen nokista, likaista ulkomuotoa, nuhteli häntä ystävällisillä sanoilla.

-- "Mutta, rakas veljeni, minkä vuoksi täytyy sinun itse toimittaa tuommoista työtä?"

-- "Työ ei ole mikään häpeä; mitä itse voit tehdä, sitä älä usko toiselle".

-- "Minä suutelisin sedän kättä, jos vetäisitte pois hansikan", sanoi leikkiä laskien nuori Károly herra.

-- "Helppo on semmoisten suurten herrain puhua, kuin te olette. Jokainen tekee, mitä hän köyhyydessään saattaa. Boris, tuo tänne vadillinen vettä, jotta saisin pestä käteni, sillä tämä herrasväki häpee muuten ryhtyä puheisin kanssani".

-- "Sitä varten mar tarvitsisi vatia liata", huusi talon-pahennus takaisin; "tuolla on vesi-ämpäri".

Abris herra meni ulos ja pesi kätensä vesi-ämpärissä, jonka jälkeen hän pyyhki niitä sängyn-lakanaan, nostettuansa ylös peitteen.