Part 10
Niin menetellen hän perehtyi erinäisten ihmisten ajatuksiin. Luettuaan riittävän paljon hän havaitsi, että noiden mietelauselmien sanojen merkitys oli yhtä vaihteleva kuin niiden kirjainten väri ja että lausumat olivat niin ristiriitaiset keskenään, ettei ollut yhtään ainoata, joka ei kiistellyt kaikkia toisia vastaan.
Mutta samalla hän huomasi, ettei tuo vastakkaisuus, joka ilmeni ydinlauselmien päässä ja ruumiissa, jatkunut aina niiden häntään saakka. Loppupuoleltaan ne olivat täydellisessä sopusoinnussa, ja niiden muotokin oli aivan yhtäläinen, sillä kaikki päättyivät näihin sanoihin: _Tämä on Totuus_.
Hän ajatteli:
— Nämä mietelauselmat muistuttavat kukkasia, joita nuorukaiset ja neitoset poimivat Arnon niityiltä sitoen ne kukkavihkoiksi. Kukat näet liittyvät helposti toisiinsa varsiltaan, vaikka latvat erkanevat ja kiistelevät loistosta toistensa kanssa. Samoin on maan ihmisten mielipiteiden laita.
Pyhä mies havaitsi mietelauselmissa suuren joukon ristiriitoja, jotka koskivat ylimmän vallan alkuperää, tietämyksen lähteitä, nautintoja ja kärsimyksiä, sallittuja ja kiellettyjä asioita. Sitäpaitsi hän havaitsi niissä suuria määrittelyvaikeuksia mitä tulee maan muotoon ja Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme jumaluuteen, koska säteilevässä pyörässä näkyi kerettiläisiä, arabialaisia, juutalaisia, Afrikan hirviöitä ja epikurolaisia, kaikilla mietelauselmat huulillaan.
Kaikki lauselmat päättyivät näihin sanoihin: _Tämä on Totuus_. Ja pyhä mies Giovanni joutui ihmeisiinsä nähdessään niin paljon erivärisiä totuuksia. Hän näki niitä punaisia, sinisiä, viheriäisiä ja keltaisia, mutta ei yhtäkään valkoista. Valkoinen ei ollut sekään, jota julisti paavi sanoen: "Kulmakivi on luovuttanut Pietarille maailman kruunut." Tämä mietelauselma näet oli ihan purppurainen ja ikäänkuin verinen.
Pyhä mies huokasi:
— En siis löydä universaalisesta pyörästä valkoista ja puhdasta totuutta, sitä hohtelevan valkoista Totuutta, jota etsin.
Ja hän kutsui Totuutta lausuen kyynelissään:
— Puhdas Totuus, jonka puolesta kuolen, ilmesty marttyyrisi nähtäviin!
Koska hän niin huokaili, elävä pyörä alkoi pyöriä, toisiinsa sekaantuvat lauselmat eivät olleet enää selvästi erotettavissa, ja suureen kiekkoon muodostui kaikenvärisiä kehiä, jotka olivat sitä suurempia, mitä kauempana keskuksesta sijaitsivat.
Liikkeen käydessä nopeammaksi nuo kehät hälvenivät toinen toisensa jälkeen; suurimmat katosivat ensinnä, koska nopeus oli suurin pyöränkehällä. Mutta pyörän aljettua kiertää niin nopeasti, ettei silmä enää kyennyt sen liikettä havaitsemaan, vaan luuli sen liikkumattomaksi, pienimmätkin kehät himmenivät pois niinkuin aamun tähti auringon alkaessa valaista Assisin kukkuloita.
Silloin pyörä näytti aivan valkoiselta. Se oli hohtoisampi kuin se kirkas sädeloiste, jossa Firenzen mies näki Beatricen. Ja olisipa tehnyt mieli sanoa, että joku enkeli oli pyyhkinyt iäistä helmeä poistaakseen sen pilkut ja oli laskenut sen maahan; siinä määrin pyörä muistutti kuuta, joka hohtelee korkealla taivaalla kevyen pilviharson takana. Silloin sen opaalipinnassa ei näy ukkoa risutaakkoineen eikä minkäänlaista muutakaan merkkiä. Niinpä ei hohtoisessa pyörässäkään ollut minkäänlaista tahraa.
Ja pyhä mies Giovanni kuuli äänen sanovan:
— Katsele valkoista Totuutta, johon halusit tutustua. Ja tiedä, että se muodostuu kaikista vastakkaisista totuuksista samalla tavalla kuin kaikkien värien yhdynnästä syntyy valkoinen. Sen tietävät Viterbon lapset, jotka pyörittävät kaupungin torilla monivärisiä hyrriä. Mutta Bolognan tohtorit eivät ole suinkaan arvanneet tuon ilmiön syytä. Jokainen noista mietelauselmista oli Totuuden osa, ja kaikkien yhdynnästä muodostuu todellinen mietelause.
— Onnetonta! virkkoi pyhä mies. Kuinka voisinkaan sen lukea? Silmäni ovat huienneet.
Ääni jatkoi:
— On totta, ettei siinä näe muuta kuin tulta. Tätä mietelauselmaa, joka ei ole kirjoitettu latinalaisin, arabialaisin eikä kreikkalaisin kirjaimin eikä minkäänlaisin maagillisin merkein, ei voida milloinkaan ilmaista, eikä ole olemassa kättä, joka kykenisi piirtämään sen tulisin kirjaimin palatsin seiniin.
"Ystäväni, älä tahdo välttämättä lukea, mitä ei ole kirjoitettu. Tiedä ainoastaan, että kaikki se, mitä ihminen on ajatellut tai uskonut lyhyen elämänsä aikana, on tuon äärettömän Totuuden osanen ja että samoinkuin siinä, mitä nimitetään maailmaksi, on paljon likaa ja rikkoja, toisin sanoen järjestelyä, järjestystä ja siisteyttä, samoin ilkeiden ja mielettömien ihmisten mielipiteet, jotka ovat ihmisten yhteisomaisuutta, ovat jossakin määrin osallisina universaalisessa Totuudessa, joka on ehdoton, pysyväinen ja jumalallinen. Ja juuri tämä seikka saa minut pelkäämään, ettei sitä ole olemassakaan."
Remahdettuaan äänekkääseen nauruun puhuja vaikeni.
Pyhä mies näki ojentuvan punaisiin puetun jalan, joka näytti kengässään kaksijakoiselta ja pukin sorkkaa muistuttavalta, mutta oli paljoa suurempi. Ja jalka potkaisi hohtelevan pyörän kehää niin tuimasti, että siitä sinkosi kipunoita kuin raudasta sepän moukarin siihen iskiessä. Pyöräkoje lennähti korkealle, putosi etäälle ja pirstoutui. Mutta ilman täytti niin kimakka nauru, että pyhä mies heräsi.
Hän mietti itsekseen siinä vankikomeron kelmeässä valossa:
— Minä en toivo enää saavani tuntea Totuutta, jos se äskeisen ilmennyksensä mukaisesti näyttäytyy ainoastaan ristiriitoina ja vastakohtaisuuksina, ja kuinka uskaltaisinkaan kuolemallani todistaa siitä, mikä tulee uskoa, koska universaalisen pyörän näkeminen on minulle osoittanut, että jokainen valhe on täydellisen ja selittämättömän Totuuden osanen? Minkätähden, Jumalani, sallitkaan minun nähdä nuo asiat ja joutua ennen viimeistä untani kokemaan, että Totuus on kaikkialla eikä ole missään?
Pyhän miehen pää vaipui käsien varaan, ja hän itki.
15
TUOMIO
Veli Giovanni vietiin Tasavallan tuomarien eteen tuomittavaksi Viterbon lain mukaisesti. Eräs tuomareista sanoi vartijoille:
— Riisukaa häneltä kahleet. Jokaisen syytetyn tulee astua vapaana meidän eteemme.
Giovanni mietti:
— Minkätähden tuomari lausuu vilpillisiä sanoja?
Ylin tuomari alkoi kuulustella pyhää miestä. Hän sanoi:
— Giovanni, kehno mies, lakien ylevän lempeyden vankilaan sulkemana sinä olet puhunut lakeja vastaan. Sinä olet viritellyt salajuonia pahantekijöiden kanssa, jotka olivat kahlehdittuina samassa komerossa, olet solminut salaliiton kaupungin olevaa järjestystä vastaan.
Pyhä mies Giovanni vastasi:
— Minä olen puhunut oikeuden ja Totuuden puolesta. Jos kaupungin lait ovat oikeuden ja totuuden mukaiset, en ole puhunut niitä vastaan. Olen lausunut rakkauden sanoja. Olen sanonut:
"Älkää yrittäkö hävittää väkivaltaa väkivalloin. Olkaa rauhantekijät keskellä sotien melskettä, jotta Jumalan henki laskeutuisi teidän päällenne niinkuin pieni lintu poppelin latvaan laaksossa, jonka peittää tulvivan vuoripuron vesi. Minä olen sanonut: Olkaa lempeät väkivaltaisille."
Tuomari huusi vihoissaan:
— Puhu! Sano meille, kutka ovat väkivaltaiset.
Pyhä mies sanoi:
— Te tahdotte lypsää lehmää, joka on antanut kaiken maitonsa, ja saada minulta tietää enemmän kuin tiedänkään.
Mutta tuomari käski pyhää miestä vaikenemaan ja sanoi:
— Kielesi on singonnut puheen nuolen, ja se tähtäsi Tasavallan ruhtinaisiin. Mutta se putosikin alemmaksi ja kääntyi itseäsi vastaan.
Pyhä mies sanoi:
— Te ette tuomitse minua tekojeni ja sanojeni nojalla, jotka ovat ilmeiset, vaan tarkoitusteni nojalla, jotka näkee yksin Jumala.
Tuomari vastasi:
— Ellemme näkisi näkymätöntä ja ellemme olisi jumalia maan päällä, kuinka voisimmekaan ihmisiä tuomita? Etkö tiedä, että Viterbossa on säädetty laki, joka vainoo salaisimpia ajatuksiakin? Kaupunkien poliisilaitos näet täydellistyy alinomaa, ja viisas Ulpianus, joka piteli viivainta ja kulmamittainta Caesarin ajalla, olisi hänkin ihmeissään, jos näkisi meidän paremmat kojeemme.
Tuomari sanoi vielä:
— Giovanni, sinä olet punonut vankilassa salajuonia yleistä asiaa vastaan.
Mutta pyhä mies kielsi punoneensa salajuonta Viterbon asiaa vastaan. Silloin tuomari sanoi:
— Vanginvartija on asian todistajana.
Pyhä mies kysyi:
— Millainen paino on minun todistuksellani vaakakupissa, kun vanginvartijan todistus on laskettu toiseen?
Tuomari vastasi:
— Sinun todistuksesi havaitaan punnittaessa köykäiseksi.
Siitä syystä pyhä mies oli vaiti.
Tuomari sanoi:
— Sinä puhuit vastikään, ja sanasi todistivat kavaluutesi. Nyt sinä vaikenet, ja vaitiolosi on rikoksesi tunnustus, ja sinä olet tunnustanut kahdesti olevasi syyllinen.
Se tuomareista, jota nimitettiin Syyttäjäksi, nousi ja sanoi:
— Viterbon kaupungin vaakuna puhuu minun äänelläni, ja minun ääneni on vakaa ja tyyni, koska se on julkinen ääni. Ja te luulette kuulevänne pronssisen patsaan puhuvan, sillä minä en syytä sydämelläni ja tunteillani, vaan vaskitauluilla, joihin laki on kirjoitettu.
Hän alkoi heti heilua ja syytää tuimia sanoja. Hän selosti näytelmän jäljitellen murhenäytelmäin sepittäjää Senecaa. Näytelmä oli täynnä pyhän miehen Giovannin tekemiä rikoksia. Ja Syyttäjä näytteli vuorotellen kaikkien murhenäytelmän henkilöiden osia. Hän jäljitteli uhrien valituksia ja Giovannin ääntä paremmin mieliä järkyttääkseen. Ja tuntuipa siltä kuin olisi kuullut ja nähnyt Giovannin itsensä, mutta vihaa ja rikoksia täynnä. Syyttäjä repi hiuksiaan, riipaisi rikki viittansa ja vaipui uupuneena ylhäiselle istuimelleen.
Se tuomari, joka oli syytettyä kuulustellut, alkoi jälleen puhua sanoen:
— On soveliasta, että joku kansalainen puolustaa tätä miestä. Viterbon lakien mukaan ei ketään saa tuomita, ellei häntä ole sitä ennen puolustettu.
Silloin nousi eräs viterbolainen asianajaja jakkaralle ja puhui näin:
— Jos tämä munkki on sanonut ja tehnyt sen, mistä häntä syytetään, niin asia on paha. Mutta ei ole olemassa todistusta, että hän tosiaankin on puhunut ja toiminut niinkuin luullaan. Ja jos, hyvät herrat, olisikin sellainen todistus, tulisi vielä ottaa huomioon tämän miehen erinomainen yksinkertaisuus ja hänen ymmärryksensä heikkous. Hän oli julkisella paikalla lasten ivan esineenä. Hän on tietämätön. Hän on tehnyt paljon mielettömiä tekoja, ja minä puolestani uskon häneltä puuttuvan järkeä. Se, mitä hän sanoo, ei ole minkään arvoista, ja hän ei osaa tehdä mitään. Minä uskon hänen olleen huonossa seurassa. Hän toistaa kuulemiaan niistä mitään ymmärtämättä. Hän on liian typerä rangaistavaksi. Etsikää ne, jotka ovat häntä opettaneet. Ne ovat oikeat syylliset. Tässä asiassa on paljon epävarmuutta, ja viisas sanoo: "Jos epäilet, pidäty."
Niin puhuttuaan asianajaja laskeutui jakkaraltaan. Ja veli Giovannille julistettiin kuolemantuomio. Hänelle sanottiin, että hän tulisi hirtettäväksi torilla, mihin maalaisnaiset tulivat myymään hedelmiä ja lapset leikkimään luunopillaan.
Eräs tuomarien joukossa oleva erinomaisen etevä lakitieteen tohtori nousi ja sanoi:
— Giovanni, sinun tulee allekirjoittaa tuomiosi, koska se kaupungin nimessä langetettuna on itsesikin langettama, mikäli olet kaupunkivaltiomme jäsen. Sinulla on siinä kansalaisena kunniallinen osa, ja minä todistan sinulle, että sinun tulee olla tyytyväinen joutuessasi oikeudenmukaisesti hirtetyksi.
"Kaikkien tyydytys käsittää ja sisältää epäilemättä osien tyydytyksen, ja koska sinä olet, tosin ylen mitätön ja kurja Viterbdn jalon kaupungin osanen, niin tuomiosi, joka tyydyttää kaupunkikuntaa, täytyy tyydyttää itseäsikin.
"Minä todistan sinulle vielä, että sinun tulee pitää kuolemantuomiotasi miellyttävänä ja otollisena. Ei näet ole mitään muuta niin hyödyllistä ja soveliasta kuin oikeus, joka on asioiden oikea mitta, ja sinulle täytyy olla mieluista, että tämä hyvä mitta on itseesi sovellettu. Olethan saanut, mitä sinulle kuuluu, keisari Justinianuksen säännön mukaan. Sinun tuomiosi on oikea ja niinmuodoin mieluisa ja hyvä. Mutta vaikka se olisi vääräkin ja tietämättömyyden ja kohtuuttomuuden tahraama ja tärvelemä (mistä Jumala meitä varjelkoon), sinun tulisi sittenkin se hyväksyä.
"Kun näet väärä tuomio langetetaan oikeuden muodoissa, se saa osansa näiden muotojen pätevyydestä ja säilyy niiden nojalla ylevänä, tehokkaana ja erittäin arvokkaana. Se, mitä siinä on pahaa, on ohimenevää ja vähäpätöistä ja koskee ainoastaan yksityiskohtia, kun sitävastoin siihen sisältyvä hyvä johtuu oikeuslaitoksen lujuudesta ja pysyväisyydestä, siten aiheuttaen yleistä tyydytystä. Näiden perusteiden nojalla Papinianus julistaa, että on parempi tuomita väärin kuin olla kerrassaan tuomitsematta, koska ihmiset oikeudenkäytön puuttuessa ovat kuin metsän petoja lainkäytön sitävastoin tuodessa ilmi heidän jalouttaan ja arvokkuuttaan, kuten havaitaan areiopagi-tuomareista, jotka olivat erinomaisessa arvossa ateenalaisten keskuudessa. Koska siis on välttämätöntä ja hyödyllistä tuomita ja koska ei ole mahdollista tuomita erehtymättä ja harhaantumatta, seuraa tästä, että harhautuminen ja erehtyminen kuuluvat oikeudenkäytön erinomaisuuden piiriin ja saavat osansa tuosta erinomaisuudesta. Jos siis pitäisit tuomiotasi kohtuuttomana, sinun tulisi tyytyä siihen kohtuuttomuuteen, koska se liittyy ja sekoittuu oikeuteen niinkuin tina ja kupari sekoittuvat toisiinsa muodostaen pronssin, joka on arvokas metalli ja tulee monella jalolla tavalla käytetyksi, kuten Plinius historioissaan esittää."
Tohtori luetteli sitten ne rikoksensovittamiseen liittyvät mukavuudet ja edut, joiden avulla vika pestään, niinkuin palkolliset joka lauantai pesevät ja puhdistavat talon tanhuan. Hän osoitti pyhälle miehelle, millaista hyväätyötä hän sai nauttia tullessaan tuomituksi kuolemaan Viterbon tasavallan ylhäisestä tahdosta, joka oli suonut hänelle tuomarit ja puoltajan. Kun tohtori sitten vaikeni, tietämättä enää mitään sanoa, Giovanni pantiin jälleen rautoihin ja kuljetettiin takaisin vankilaan.
16
MAAILMAN RUHTINAS
Sen päivän aamuna, joka oli määrätty hänen teloituspäiväkseen, pyhä mies Giovanni nukkui sikeästi. Tohtori Rikkiviisas avasi vankikomeron oven, nykäisi nukkujaa hihasta ja huusi:
— Hoi, sinä naisen poika, herää jo! Päivä avaa harmaat silmänsä. Kiuru visertää, ja aamu-usvat hyväilevät vuorten kupeita. Rinteillä näkyy leijuvan pehmeitä valkoisia ja ruusunpunaiselle vivahtelevia pilviä, jotka ovat kuolemattomien nymfien lanteita, vatsoja ja pakaroita. Siinä leijuvat vetten ja ilmain jumalaiset tyttäret, hulmuileva parvi aamun impiä, joita vanha Okeanos kuljettaa yli vuorten ja jotka kietovat raikkaitten käsivarttensa syleilyyn hyasintti- ja vuokkovuoteellaan maailmaa vallitsevia jumalia ja jumalatarten rakastamia paimenia. On näet olemassa paimenia, jotka heidän äitinsä ovat tehneet kauniiksi ja kyllin arvokkaiksi lähteissä ja lehdoissa asustavien nymfien vuodekumppaneiksi.
"Ja minä itsekin, joka olen paljon tutkinut luonnon merkillisyyksiä, huomasin äsken, nähdessäni noiden pilvien hekumallisesti lipuvan pitkin kukkulan vatsaa, omassa olemuksessani himoja, joista en tiedä mitään muuta kuin että ne syntyivät lanteitteni tienoilla ja näyttivät voimansa jo kätkyessä niin kuin Herkuleslapsi. Ja nuo himot eivät suinkaan olleet pelkkiä rusohuuruja ja haipuvia pilvenhattaroita: ne näyttivät minulle selvin piirtein erään tytön nimeltä Mona Libetta, johon olen ohimennen tutustunut Castrossa, eräässä majatalossa, jossa hän oli palvelijattarena ja muulinajajain ja sotilaiden alttiina ilostuttajana.
"Sitä kuvaa, jonka mielessäni muovasin Mona Libettasta tänä aamuna, astellessani mäenvierua, kaunisti ihmeellisesti muiston suloisuus ja poissaolon herättämä kaipaus. Hänen kuvaansa koristivat kaikki ne harhakuvitelmat, jotka mainitsemastani paikasta lanteitten vaiheilta nousten levittävät tuoksuvaa tultansa ruumiin koko sieluun synnyttäen siinä riutumuksen polttoa ja ihanaa kärsimystä.
"Sinun näet tulee tietää, oi Giovanni, että katsellessasi häntä rauhallisesti ja kylmin silmin tuskin voit havaita häntä sanottavasti eroavaksi niistä kaikista, jotka Umbrian ja Romagnan lakeuksilla käyvät niityillä lehmiä lypsämässä. Hänen silmänsä olivat tummat, hidaskäänteiset ja vauhkot, kasvot ruskeat, suu iso, rinnat painavat, vatsa keltainen ja säärten etupuoli polvesta alkaen ihokarvain peittämä. Hän nauroi tavallisesti tahmeata nauruansa; mutta nautinnon hetkenä hänen kasvonsa muuttuivat synkiksi ja ikäänkuin jonkun jumalan läsnäolon hämmästyttämiksi. Tuo seikka kiinnitti minua häneen, ja minä olen myöhemmin paljonkin mietiskellyt tuon kiintymyksen luonnetta, koska olen oppinut ja taitava etsimään asioiden syitä.
"Mietiskelyni tuloksena oli se keksintö, että se voima, joka veti minua Mona Libettan, Castron majatalon piikaisen puoleen, oli sama voima, joka johtaa tähtien liikettä taivaalla, ja ettei maailmassa olekaan muuta voimaa kuin rakkaus, joka on samalla viha, kuten havaitsemme samasta Mona Libettasta, jota paljon hyväiltiin ja piestiin yhtä paljon.
"Muistuu mieleeni, että eräs paavin tallirenki, joka oli hänen paras ystävänsä, löi häntä niin tuimasti eräänä yönä heinäparvella, missä makasi hänen kerallaan, että hän jäi makaamaan kuin kuolleena. Mies kulki pitkin tietä huutaen, että vampyyrit olivat kuristaneet hänen piikaisensa. Nämä ovat seikkoja, joita kannattaa miettiä, jos tahtoo muodostaa itselleen käsitystä hyvästä ruumiinrakenteesta ja luonnollisesta filosofiasta."
Niin puhui tohtori Rikkiviisas. Ja pyhä mies Giovanni kohottautui pahnoillaan ja vastasi:
— Tohtori, ovatko nuo puheita, joita sopii esittää kohta hirteen joutuvalle henkilölle? Sinua kuunnellessani epäilen, ovatko sanasi kunnon miehen ja etevän teologin lausumat, vai johtuvatko ne kenties jostakin pimeyden enkelin lähettämästä unennäöstä.
Rikkiviisas tohtori vastasi:
— Kuka sinulle puhuu hirteen joutumisesta? Tiedä, Giovanni, että olen saapunut tänne heti aamun sarastaessa vapauttaakseni sinut ja auttaakseni sinua pakenemaan. Katso, minä olen jälleen pukeutunut vanginvartijaksi; vankilan ovi on auki. Tule, riennä!
Pyhä mies vastasi noustuaan:
— Tohtori, varokaa sanojanne. Minä olen uhrannut elämäni. Minä myönnän, ettei se ole ollut minulle helppoa. Jos nyt uskon puhettanne ja ajattelen pelastuneeni, mutta siitä huolimatta joudun teloitettavaksi, niin minun on pakko suorittaa toinen, edellistä vaikeampi uhri ja kärsiä kaksinkertainen kuolema. Minä tunnustan, että haluni joutua marttyyriksi on häipynyt olemattomiin ja että mieleni on vallannut toivo päästä hengittelemään vapaata ilmaa vuoren honkien alla.
Rikkiviisas tohtori vastasi:
— Sattuupa niin, että aikomukseni oli viedä sinut juuri honkien alle, jotka soivat tuulessa kuin vienosti helisevä surunsävyinen huilu. Me nautimme aamiaista sammaleisella rinteellä kaupungin yläpuolella. Tule! Miksi viivyttelet?
Pyhä mies virkkoi:
— Ennenkuin lähden teidän kanssanne, tahtoisin mielelläni tietää, kuka olette. Minä olen horjahtanut pois alkuperäisestä lujuudestani. Rohkeuteni on nyt vain oljenkorsi hyveeni hävitetyllä alueella. Mutta minä uskon yhä vielä Jumalan poikaan enkä tahtoisi kadottaa sieluani pelastaakseni ruumiini.
— Totisesti, virkkoi Rikkiviisas tohtori, sinä luulottelet minun himoitsevan sieluasi! Onko se siis niin kaunis neiti ja niin hieno rouva, että pelkäät minun sen ottavan? Pidä omanasi, ystäväiseni, minä en sitä mitenkään pitele.
Pyhää miestä ei rauhoittanut tuo puhe, jossa ei tuntunut minkäänlaista hurskauden tuoksua. Mutta koska hänen teki kovin mieli päästä vapaaksi, hän ei asiaa enempää ajatellut, vaan seurasi tohtoria ja kulki hänen kerällään vankilan portista.
Vasta ulos päästyään hän kysyi:
— Kuka olet sinä, joka lähetät unennäköjä ihmisille ja vapautat vangittuja? Sinussa on naisen kauneus ja miehen voima, ja minä ihailen sinua voimatta sinua rakastaa.
Rikkiviisas tohtori vastasi:
— Sinä rakastat minua kohta, kun olen tehnyt sinulle pahaa. Ihmiset eivät voi rakastaa ketään muuta kuin niitä, jotka aiheuttavat heille kärsimystä. Ja rakkautta on ainoastaan tuskassa.
Niin keskustellen he astelivat ulos kaupungista ja lähtivät kulkemaan vuorelle johtavaa polkua. Kauan aikaa kuljettuaan he näkivät metsänrinnassa punaisilla tiilillä katetun talon. Talon edustalla, tasangon puolella, levisi pengermä, jossa kasvoi hedelmäpuita ja jota ympäröi viini-istutus.
He istuivat pihalle viinipuun alle, jonka lehdet syksy oli kullannut ja josta riippui rypäleterttuja. Ja nuori tyttö toi heille siihen rieskaa, hunajaa ja maissileivoksia.
Tohtori Rikkiviisas ojensi kätensä ja poimi punaisen omenan, puri siitä kappaleen ja ojensi sitten omenan pyhälle miehelle. Giovanni söi ja joi; ja hänen partansa oli rieskasta valkoinen ja hänen silmänsä nauroivat katsellessaan taivasta, joka täytti ne sinellään ja ilollaan. Ja nuori tyttö hymyili.
Tohtori Rikkiviisas virkkoi:
— Katso tuota lasta; hän on paljoa kauniimpi kuin Mona Libetta.
Pyhä mies, maidon ja hunajan humaltamana, päivän kirkkaudesta riemuiten, lauloi niitä lauluja, joita hänen äitinsä oli laulanut kanniskellessaan häntä käsivarrellaan. Ne olivat paimenten ja paimenetarten lauluja, ja niissä puhuttiin rakkaudesta. Ja koska nuori tyttö kuunteli oven kynnyksellä, pyhä mies nousi, juoksi horjahdellen hänen luoksensa, sieppasi hänet syliinsä ja suuteli hänen poskiansa; ja hänen suudelmansa olivat täynnä rieskaa, naurua ja iloa.
Tohtori Rikkiviisaan maksettua kemut molemmat matkamiehet lähtivät kulkemaan kohti tasankoa.
Kun he kulkivat virran rannalla kasvavien hopeisten halavien vieritse, sanoi pyhä mies:
— Istuutukaamme. Minä havaitsen olevani väsynyt.
He istuutuivat halavan alle ja näkivät kurjenmiekkojen rannassa taivuttavan säiliänsä ja kiiltokärpästen kiitävän veden pinnassa. Mutta Giovanni ei enää nauranut, ja hänen kasvonsa olivat murheelliset.
Tohtori Rikkiviisas kysyi häneltä:
— Minkätähden olet huolissasi?
Giovanni vastasi hänelle:
— Sinä olet saattanut minut tuntemaan elävien olioiden hyväilyä, ja minun sydämeni on murheellinen. Minä olen maistanut rieskaa ja hunajaa. Olen nähnyt piikaisen talon kynnyksellä ja olen saanut tuta, että hän oli kaunis. Ja nyt asuu levottomuus minun hengessäni ja minun lihassani.
"Millaisen tien olenkaan kulkenut siitä, kun sinuun tutustuin. Muistatko rautatammimetsää, jossa sinut ensimmäisen kerran näin? Minä näet tunnen sinut.
"Sinä kävit luonani erakkolassani ja ilmestyit minulle naisena, jonka silmät säteilivät ohuen hunnun alta suloisen suusi sillävälin opettaessa minulle hyvettä koskevien käsitteiden vaikeuksia. Sinä näyttäydyit minulle niitulla kultakaavussasi samoinkuin Ambrosiukselle tai Augustinukselle. Silloin en vielä tuntenut ajattelemisen tautia. Mutta sinä annoit minulle ajatuksen. Ja sinä asetit kopeuden huulilleni kuin hehkuvan hiilen. Minä olen mietiskellyt. Hengen ollessa vielä uutuuttaan jäykkänä ja älyni viettäessä karua nuoruusaikaansa minä en kumminkaan epäillyt. Mutta sinä tulit vielä luokseni, annoit minulle epävarmuutta ja juotit minulla epäilystä kuin viiniä. Nyt minä nautin sinun voimastasi olioiden suloista harhaa, ja metsien ja purojen, taivaan ja maan ja elollisten olioiden henki huokuu rinnassani.
"Minä olen onneton, koska olen seurannut sinua, ihmisten ruhtinasta!"
Giovanni katseli kumppaniansa, joka oli kaunis kuin päivä ja yö, ja sanoi hänelle:
— Minä kärsin sinun tähtesi ja minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua, koska olet onnettomuuteni ja ylpeyteni, riemuni ja tuskani, olioiden hurma ja julmuus, koska olet himo ja ajatus ja koska olet tehnyt minut itsesi kaltaiseksi. Sinun lupauksesi Yrttitarhassa, aikojen aamuna, ei suinkaan ollut suotta; minä olen maistanut tiedon hedelmää, oi Saatana!
Giovanni sanoi vielä:
— Minä tiedän, näen, tunnen, tahdon, kärsin. Ja minä rakastan sinua kaiken sen pahan tähden, mitä olet minulle tehnyt. Rakastan sinua, koska olet syössyt minut perikatoon.
Ihminen nojasi enkelin olkapäähän ja itki.
Veren mysteeri
La bossa sua non diceva se non Jesù e Caterina, e cosi dicende ricevatti el capo nelle mani mie, fermando l'occhio nella Divina Bontà, e dicendo: Io voglio..
(Le Letter e di S. Caterina da Siena. — XCVII, Gigli e Burlamacchi.)