Part 3

KORP. Sallikaa, rouva, eräs tarina: Kun alipiru Belgephor joutui kerran — sattumalta — maan päällä naimisiin, muuttui hän kymmenessä vuodessa enkeliksi. Mutta hänen vaimonsa täytti saman ajan kuluttua hänen paikkansa helvetissä. Katsokaas, rouva, vaimon harjoittama aviomoraali rumensi hänen oman sielunsa valmiiksi alimmaiseen kattilaan.

SELMA. Leikitte kuivalla älyllä, herra kirjailija.

KORP. Tjaa, jokainen totuus on ruutikuiva, jotta se räjähtäisi.

URPIA. Tämä keskustelu riittää. Nyt on edestäpäin lyötävä elämä auki. (Selmalle.) Hyvästi.

SELMA. Hyvästi, Eevert. Taistelin sinusta turhaan. Mutta — turhaan en nyt sinun puolestasi pelkää. (Poistuu nurkkaovesta.)

URPIA (Korpille). No, niin. Tämän näytelmän tekijän lienee syytä tietää, että tänä iltana menettää pormestari vaimonsa virkaheitolle näyttelijälle.

KORP. Ja millä tavalla? Eeroksen ei ole tapana surmata pormestareita. (Menee ja istuutuu leposohvalle.)

URPIA. Jos hän on sivistynyt mies, hän tietää, että naisella täytyy olla oikeus valita. (Vetäen Ruthin luokseen.) Sinä ilmoitat tänään hänelle, että olet minun — uskallatko?

RUTH. Minun täytyy se uskaltaa. En siedä hänen kätensä kosketusta. Vapisen joka päivä — meidän salaisuutemme on kuin alinomaista valhetta —

KORP. Kummallista. Kun mies rakastuu, saa hän leijonalta sydämen ja aasilta aivot.

POLLE (lyöden rintoihinsa). Se on totta se! (Hämmästyen.) Ainakin mitä sydämeen tulee —

URPIA (Korpille; tuimasti). Mitä tarkoitat?

KORP. Että setä Lutherin oli helpompi ryöstää luostarista Katharina kuin sinun rakastettusi pormestarin palatsista. (Nousten.) Luuletko sinä, että hän antaa naisen valita? Pääoma huolehtii kyllä omistusoikeudesta! Ei, poika, tässä tarvitaan juoni. (Kävellen; puoliksi itsekseen.) Niin juuri — raha on lyötävä älyllä.

URPIA (kärsimättömästi). Juonittelu ei ole tarpeen. Me teemme kuten sanoin.

KORP. Oi, lempiväiset, mikä vimma teillä on tehdä murhenäytelmää? Minulla on käynnissä huvinäytelmä, jossa "he saavat toisensa". Koetetaan. (Urpialle.) Kun pormestari on heitättänyt sinut vahtimestareilla ja kyyppareilla ulos, missä rytäkässä joudut muuten näpsästi putkaan, — rakastunut mies käy helposti humalaisesta — ja rouva on viety koreasti talteen, mitäs sitten?

URPIA. Eron saamista ei voi estää mikään.

KORP. Ei mikään, jos on rahaa, sillä se tulee paljon kalliimmaksi kuin naimisiin meno. Ja onko sinulla halua heittää oma naisesi kilpailijasi valtaan? Ei, hyvä veli, huvinäytelmässä tarvitaan juoni ja äly, murhenäytelmässä puskekoot tunteelliset sarvet.

POLLE. Antaa Korpkin koettaa.

KORP. Suostutko, Eevert?

URPIA. Voi olla, jos et estä meitä ilmoittamasta suoraan —

KORP. En lainkaan. Vain yksi ehto: teette sen vain minun määräämälläni hetkellä. Onko selvä?

RUTH (Urpialle). Suostu, Eevert — —

URPIA. Olkoon.

POLLE (Korpille; innostuneena). Minkäs osan annat mulle?

VII KOHTAUS.

Lill' Margit pistää päänsä esiin nurkkaovesta.

LILL' MARGIT. Nyt se tulee. Telefoneeras justiin. (Tullen sisälle.) Herra jestas, täälläkös sitä ollaankin koko herrasväki? Rouva ei tykkää pahaa, mutta jos on niinkuin jotain kaihettavaa, sopis mennä tonne patruuna Joonaksen kapinettiin.

KORP (innostuneena). Siinä ollaan! Juoni juoksee itsestään, kun elämän hämähäkki saalistaa. (Urpialle ja Ruthille; hommaten innokkaasti.) Menkää, menkää. Kukin ajallaan omassa kohtauksessaan.

RUTH ja URPIA poistuvat oikealle.

KORP. Ja tilanne on melkein selvä — — (Lähestyen taka-alan pöytää.) Neljälle tilattu —

LILL' MARGIT. Niin se tilas, mutta itse tulee ennen muita.

KORP (äkkiä). Miksi ennen muita?

LILL' MARGIT (kainostellen, elehtien keikailevasti). Sill' on semmonen mukava tapa — sillä pormestarilla —

KORP. (nikaten silmää Lill' Margitille). Vai tapa — Ei puutu mitään. Ja osat jaetaan seuraavasti. (Lill' Margitille.) Sinä avioparatiisin välttämätön perhonen, sinä saat olla sen suuren hämähäkin syötti ja saalis.

LILL' MARGIT. En minä vaan meinaa olla mikään mato enkä liero enkä syötti — —

KORP. Sst — hiljaa. Myöhemmin pääset pormestarinnaksi.

LILL' MARGIT. Höh —? (Jää seisomaan täysin ymmällään.)

POLLE (pohdittuaan ankarasti itsekseen; äkkiä, äänekkäästi). Nyt sen äkkäsin! Päinvastoin kuin elämässä. Anna onnellisen rakastajan osa (yrittäen vetää Lill' Margitia lähelleen; laitattaen) Lill' Margitin rinnalla!

KORP (sukkelasti). Oikeastaan niin, mutta toistaiseksi päinvastoin kuin arvelet olevan tuon päinvastoinolemisen.

POLLE (yrittäen ymmärtää).

Päinvastoin kuin näyttäis päinvastoin ollenkaan — nii-i — Mutta —

KORP (nopeasti). Katsos, Polle, jos tänään olet toista kuin tahtoisit ja huomenna juuri sitä mitä tänään tahdoit olla, niin eikös ole viisasta olla juuri tänään sitä mitä et millään ilveellä tahtoisi olla?

POLLE (ihmetellen, ihastuneena). Herrankiesus! Sulla se on äly ja konsti. Liipata hamara ja terällä ajaa — — justiin nii —

LILL' MARGIT (on seisonut taempana itsekseen pohtien). Mutta mitäs se sillä — että pormestarinnaksi?

POLLE (Lill' Margitille). Ettäs kehtaat! (Korpille; uhkaavasti.) Jaa, mitäs sinä Korppi meinaat?

KORP (Pollelle; tyynnyttävästi selittäen). Sinä taistelet pormestaria vastaan kuin Jago Othelloa vastaan. Ja näyttelet hiljaista marttyyria, vaikka näet, kuinka hän kohta hakkailee ja halailee Lill' Margitia. Siitä hommasta pannaan mies kiikkiin. Sinä todistat ja minä myöskin. Ja rouva Ruth saa silloin eron. (Lill' Margitille vihjaisten.) Pormestari on silloin kuin poikamies ja sinä — melkein kuin pormestarinna. Kukas tietää?

LILL' MARGIT käännähtelee ja myhäilee hyvillään; siirtyy oikealle peilin eteen peilailemaan.

POLLE (kyräilevästi). Tolkuta mitä tolkutat — ei meitä petetä.

KORP. Ei meitä, vaan toiset. (Vetää Pollen erikseen etualalle.) Jos mies menettää vaimonsa, hylkää hän myös rakastajattarensa, sillä salalempi maistuu vain aviossa. Luvallisesta ja luvattomasta, näet, on kierretty koko aviojärjestelmämme punainen lanka. Jos toinen ratkee, katkee koko lanka—usko pois, Margit saa matkapassin —

POLLE (päättävästi). Kii'on!

KORP. Ja silloin tuo tyttö sinua vasta rakastaa!

POLLE (kääntyen Lill' Margitin puoleen). Rakastatkos — ihanko rakastat?

LILL' MARGIT (yhä peilaillen; huolimattomasti). Miks'enkäs rakastaisi? Mikäs mua sitten estäis —?

POLLE (yhä innostuen; deklamoiden). Ja rakkaus kun kestäis!

LILL' MARGIT (innostuen mukaan, lähestyen Pollea ja tökäten häntä kylkeen). Ja laskut kuitti — rouva maksais —

POLLE (melkein tanssittaen Lill' Margitia; iskien silmää Korpille). Ja äijänkääkkänä, mitäpä jaksais? Lill' Margit Pollea rakastaa! (Aikoo suudella.)

LILL' MARGIT (huitaisten Pollea korvalle). Hyi, et saa! Ei rouvan syliin juosta päätäpahkaa. (Polkien jalkaa.) Tolvana siinä!

POLLE (notkistaen toisen polvensa). Kavaljeeri! Etees lankean ja runon uljahan — —

KORP (on hypännyt nauraen tuolille; hullutellen, käsillä tahtia lyöden).

Ja Desdemona lempii Jagoa, Othellon tappaa julma kuolema! — Päinvastoin kuin on murhenäytelmässä —

POLLE (on noussut; jatkaen vikkelästi rimmaten). Huvinäytelmässä käy nyt tässä. (Kuuluu räikeä ovikellon soitto.)

KORP (hypäten tuolilta; kuiskaten, mutta kiihkeästi). Asemiin! Polle verhon taakse. (Pollen kiirehtiessä vasemmalle.) Verhot kiinni!

POLLE katoo vasemmalle alkooviin, vetäen verhot tiukasti kiinni.

KORP (ällistyneelle Lill' Margitille). Sohvalle siitä. (Lill' Margitin tullessa sohvan luo.) Pitkin pituuttasi (Lähestyen.) Loju siinä, raukeana oinistele — niinkuin ikävissäs huokailisit. — Ja valaistus sopivaksi. (Sammuttaa nurkkaoven luona sähkövalot huomattavan hämäriksi.) Hämähäkin nystyrät tapaavat kehrätä hämärissä — (Katoo alkooviin.)

VIII KOHTAUS.

Adam Bilde tulee nurkkaovesta, puettuna frakkiin ja vihellellen iloista säveltä.

BILDE (katsellen ympärilleen). Ahaa — täällä on käynyt enkeli ja hämärtänyt maailman. (Lähestyy Lill' Margitia hiipien.) Lilli — miksis lymyät, Eeva? (Kumartuen Lill' Margitin puoleen.) Herää, sinä orgian jumalatar.

LILL' MARGIT (viettelevän moittivasti). Tässä saa ootella ja oinistella — —

BILDE. Järjestys ja maku: ensin julkinen moraali, sitten uhri kauneudelle ja ylönsyöminen viimeiseksi vasta. — No nopsasti, Lilli. Aika on rahaa — — No-noo, esiin ne näppärät sormet.

LILL' MARGIT. Enpä mä niin vaan —

BILDE (nauraen). Onko muutettu tapoja? Korujako lisää? Sano, Lilli, älä kainostele. (Karkeahkosti nauraen.) Kaikki lempi kääntyy ostoavioksi sitä ei voi välttää. Mutta nopsasti, Lilli — —

LILL' MARGIT. Senkin juutas siinä —

BILDE. Niinkö — liianko aviollista? Sinun makusi hienostuu ilta illalta. Tottakin: rakastajan velvollisuudet ovat suloisia. (Polvistuu sohvan luo siten, että joutuu kääntymään selin alkoovin verhoihin; aikoo avata Lill' Margitin puseroa. Samassa alkaa kuulua liikettä vasemmalta.)

POLLE ryntää verhojen takaa esiin aikoen tarrata Bilden kaulukseen.

KORP tarttuu nopeasti takaapäin Pollen kaulukseen ja vetää hänet jälleen näkymättömiin verhojen taakse.

BILDE (nousten). Mitä nyt?

LILL' MARGIT on samassa hypännyt sohvalta pois ja siirtyy helakasti nauraen oikealle.

BILDE. Mitä peevelin peliä? Valoa! (Rientää nurkkaoven luo, josta vääntää täydet valot palamaan. Katsoo yhä kysyvänä Lill' Margitiin. Silloin alkaa kuulua naurua ja keskustelua eteisestä ja vieraille avataan ovi.)

IX KOHTAUS.

Ihanelma Palmu ja Lennart Raiko tulevat nurkkaovesta iloisesti keskustellen. Heillä on tullessaan vielä päällysvaatteet yllä. Heidän riisuuduttuaan havaitaan, että he ovat puettuina naamiopukuihin, edellinen haaveelliseen rokokomalliseen pukuun, jälkimmäinen commedia dell'arte-tyyliseen capitanoon, "espanjalaisen kapteenin" pukuun levätteineen ja polvihousuineen. Aatami, vahtimestari, seuraa heitä.

BILDE (selviten hämmennyksestään). Tervetuloa, neiti Palmu. (Kumartaa samalla Raikolle, auttaa neiti Palmun yltä ja ojentaa takin Aatamille, joka on saanut myös Raikon päällysvaatteet; Aatamille.) Kun tohtori Höök saapuu, ohjaa hänet tänne.

Aatami poistuu kumartaen.

IHANELMA PALMU

Missä viipyy tohtori Höök?

BILDE.

Hän on tiedustamassa vaimoni vointia, nukuttamassa hänet — niin sanoakseni — maskeradivaivojen jälkeen. (Nauraen.) Se vanhapoika ja naisvihaaja saa rangaistuksekseen vapauttaa minut näin tärkeänä iltana aviollisista velvollisuuksista. (Viitaten pöytään.) Mutta siihen mennessä — pöydän ääreen (Ihanelma ja Bilde istuvat pöytään), jollette pelkää kummituksia —

Lill' Margit, joka on ennättänyt jo hetkisen veikistellä Raikon kanssa, poistuu nurkkaovesta.

Raiko siirtyy myös pöytään.

IHANELMA PALMU. Ooh, kummituksia, 1600-lukua, minun rokoko-pukuni taitaa olla sata vuotta edellä ajastaan. (Raikolle.) Espanjalainen kapteenimme valitsi oikein. Puolustakaa toki minua, Don Juan, jos ne ovat rumia.

RAIKO kumartaa hymyillen.

BILDE (täyttäen laseja). Ei hätää, ne näyttävät metelöivän vain hämärässä. Nyt olemme "enkelten suojassa" koko yön ja juomme kritiikin kaksiteräisen miekan (kumartaa neiti Palmulle) ja herra Raikon arkkienkelisäilän kunniaksi. (Juovat maljan.) Iltamme herätti piireissä suurta ihastusta.

IHANELMA PALMU

Niin, se oli moraalinen voitto nykypäivien kirjallisesta anarkiasta ja barbariasta! — Herra Raiko ei tule olemaan tyytymätön arvosteluuni.

BILDE (rehevästi). Niinpä niin — Mutta nyt olemme tulleet taiteen verhotusta aistillisuudesta —

IHANELMA PALMU (keskeyttäen). Kauneudesta, sanoisin minä —

BILDE. Luuletteko, että katsojaa miellyttää Judith katumuspuvussa tai Jakobin nälänhätävalitus? Ei, vaan Holoferneen lempimä Judith ja emäntä Potifarin viettelys. Siispä pysyn väitteessäni: verhotusta aistillisuudesta olemme tulleet verhottomaan siveettömyyteen, jossa runous pääsee tasapainoon oikean todellisuuden kanssa.

IHANELMA PALMU. Nurinpäin käännettyä Schilleriä!

HAIKO. Nerokas ajatus.

BILDE. Vapaasti tulkittua Schilleriä. — Minulla on, nähkääs, aimo annos itselläni tätä elämän estetiikkaa, semmoinen kokeneen ja suvaitsevan kalastajan nuotta, joka kaikenlaisia kokoo —

RAIKO (mielistellen). He-he, ja tänä yönä se vedetään rannalle?

BILDE. Ja rymyjuhlat pystyyn, oikea orgia! Katsokaas, taide on orgian näyttämökelpoinen muoto. Köyhät ja ihannemaakarit saavat tyytyä taiteeseen, meillä rikkailla on lisäksi kulissientakaiset juhlat. Orgian malja! (Juo maljasta, samoin Raiko.)

IHANELMA PALMU. Siitäpä nuotasta tulee peloittavia kaloja.

BILDE (tarjoten neiti Palmulle). Sigaretti?

RAIKO sytyttää.

BILDE. Tämä on vasta särvinkalaa. Orgian jälkeen tullaan kauniisiin naisiin —

IHANELMA PALMU. Ai, ai, herra pormestari, jos rouva Bilde olisi seurassa, ette puhuisi noin rohkeasti.

BILDE. Enpä tietenkään. Avio on lemmen salonkikelpoinen muoto. Täällä olemme sen epävirallisella puolella, Lill' Margitin paratiisissa. Se on aviovaimoilta suljettu maailma. Ei mitään skandaalia! Se on peloittavin asia maailmassa, ainoa, mitä ainakin minä pelkään.

IHANELMA PALMU (siveellisesti suutahtaen). Jo sellaisenaan on teidän ajatuksenne skandaali ja sitäpaitsi vanha —

BILDE (kyynillisesti). Epäilemättä. Sekä ajatuksena että teossa ainakin kolmetuhatta vuotta vanha — yhtä vanha kuin kurtisaanilaitos.

IHANELMA PALMU (yhä innostuen). Niin, se vanha virsi: vaimo uskollinen olento, koristeltu nukke tai keittiö- ja kuurausautomaatti ja miehillä oikeus kaksinaiseen moraaliin —

BILDE (Raikolle). Mitähän varten naiset puhuvat naisesta aina ikävästi ja saarnaavalla nuotilla?

RAIKO (nokkelasti). Kuinka he voisivat toisistaan — miellyttävästi innostua? Ha-ha-ha.

IHANELMA PALMU (nousee, todella suuttuneena). Minua ette voi loukata, minä olen vapaaehtoisesti vihkiytynyt aviottomuuden ylevään tehtävään. Mutta koko naissuvun puolesta —

X KOHTAUS.

Tohtori Höök, puettuna frakkiin, tulee nurkkaovesta.

BILDE (nousten ottamaan Höökiä vastaan). Apuun, tohtori Höök — Neiti Palmu horjuttaa koko lutherilaisen aviojärjestelmän rikkomalla sen toisen vaakakupin pyhällä vihalla. Millä enää punnita aviovaimon kauneutta ja arvoa?

IHANELMA PALMU siirtyy seuraavan repliikin aikana istumaan leposohvalle.

HÖÖK. Minä asetun neiti Palmun puolelle. Luther riisti aviosta sakramentin ja jätti kahleet. Järkevä mies olisi tehnyt päinvastoin. (Istuutuu oikealle etualalle pöydän luo; neiti Palmulle, kohteliaasti hymyillen.) Hän ei näytä olleen selvillä asiasta, muuta kuin Katharina von Boraan nähden.

IHANELMA PALMU (yhtyen leikkiin). Olen aina kuullut, että lakimiesten on mahdoton päästä taivaaseen. Nyt kuulen ensi kerran, että teatterimiehet ovat heidän seuraansa kypsiä. Herra Bilde puolustaa kaksinaismoraalia ja te, tohtori, höllää moraalia.

HÖÖK. Meillä ei, ikävä kyllä, ole olemassa mitään sukupuolimoraalia, hyvä neiti, jollemme sellaiseksi katso hyppäystä kanonisesta oikeudesta nykyiseen valhemoraaliin, jolla on pöydällä katkismus ja pöydän alla — "La vie parisienne".

BILDE. So-soo, veli, unohdat, että tämä yhteiskunta — kaikista yhteiskunnista paras — perustuu yksityisomistukseen. Ja sen moraali taas, se on kirkas kuin kulta! Naisen uskottomuus on loukkaus miehen omaisuudelle, se voi tuoda salaa vieraan perillisen pesään. Mutta mies ei. Hänellä on siis oikeus niin moneen naiseen kuin hänen kapitaalinsa riittää. (Neiti Palmulle.) Katsokaas, neiti, sen nuotan perässä oli kultakala, ja se määrää koko saaliin, sekä arvon että määrän. (Kävellen rehevästi, tullen Höökin eteen; mielihyvästä nauraen.) Siinä on sulle moraalia, juupeli! (Seisoen leveänä keskinäyttämöllä.) Mulla on vaimo, kaunis ja nöyrä, mulla on Liisat ja Lillit, ja tahtoisinpa nähdä, kuka ne multa ottaa, kun on takanani raha ja laki — he-he —

HÖÖK katsoo vaivautuneena neiti Palmuun.

IHANELMA PALMU (yhteisymmärryksessä). Sigaretti olisi paikallaan, herra tohtori.

HÖÖK rientää näyttämön yli, tarjoo sekä sytyttää.

BILDE (oudoksuen syntynyttä mielialaa). Niin, niin, tänä iltana ollaan rehellisiä eikä kainostella.

HÖÖK. A propos — rouva Bilde ei ollut vielä kotona.

BILDE (saamatta aluksi sanaakaan suustaan). Mitäh?

HÖÖK. Niin, hän ei ollut vielä palannut.

BILDE (tolkuttomana hämmästyksestä). Palannut? — Minä itse — saatoin hänet autoon ja käskin ajamaan suoraan kotiin. (Kävelee vinhasti edestakaisin, pysähtyy synkkänä etualalle; puoliksi itsekseen.) Olisiko se sittenkin totta? (Ryntää kiireesti nurkkaovesta.)

IHANELMA PALMU (huvitettuna). Jännittävää —

RAIKO. Tohtori taisi heittää myrkkyä maljaan.

XI KOHTAUS.

Hans Korp tulee vasemmalta verhon takaa.

KORP. Ei hätää. Hän saa sen juoda pohjaan siitä huolimatta.

HÖÖK (nousten hämmästyneenä). Herra kirjailija, taivaastako vai —?

KORP. Katsomosta vain. Siellä tuli ikävä. Pormestariuden hirmuvalta teki herrasväen periaatteellisen väittelyn kovin yksipuoliseksi. Minä tulen tuomaan todellista riitaa ja vihaa. Katsokaas, näytelmä, jota harjoiteltiin pormestarin luona, jatkuu tänä yönä (kumartaen neiti Palmulle, joka nousee loukkautuneen näköisenä ja siirtyy yli näyttämön oikealle pöydän luo istumaan:) — "enkelten suojassa".

XII KOHTAUS.

Adam Bilde palaa nurkkaovesta.

BILDE (tuohtuneena). Ei ollut vieläkään kotona. (Huomaa Korpin; ällistyneenä, uhkaavasti.) Mitäs tämä on?

KORP (kuivan kohteliaasti). Vain harkittua sattumaa.

BILDE liikehtii kiivaasti seinän luo ja painaa soittokelloa, jolloin Aatami tulee sisään.

BILDE (Aatamille). Heitä tuo mies ulos!

KORP. Älä tee, Aatami, huonoa palvelusta kaimallesi, herra pormestarille. (Bildelle.) Skandaali on peloittavin asia maailmassa. Eikö niin? - Minä vain voin sen taitavasti järjestää.

BILDE viittaa Aatamia poistumaan, tämä katoo nurkkaovesta.

KORP viittaa kohteliaasti läsnäolevia istumaan, jolloin Bilde istuutuu taka-alalle, Höök jää oikealle seisomaan.

KORP (istuutuen huolettomasti leposohvaan). Niin, jos kanojen maailmassa sattuisi syntymään kukkojen ylituotantoa, taipuu kaksi kukkoa — mikäli eivät saa toisiaan höyhennetyksi — mielistelemään yhtä kanaa erinomaisessa sovussa. Jos on yhtä monta kiekujaa kuin kaakottajaa, syntyy austraalialainen ryhmäavio tai — yksiavioisuus. Mutta jos on kukkoja yksi, vallitsee moniavioisuus, jossa kanat ovat kaiken kurituksen tarpeessa.

BILDE (ivallisesti). Tämäkö oli se taitavasti järjestetty skandaali?

KORP. Ei, tässä oli vain kansantajuisessa muodossa aviojärjestelmiä, joista herra pormestari äsken puolusti erittäin voimallisesti viimeksimainittua. Vieläpä olen teidän kanssanne samaa mieltä siitä, että korea heltta ja jyväkasa, jotka teidän kielessänne merkitsevät kultaa ja rahaa, ovat erinomaisia suosituksia omistajalleen —

BILDE. Aiotteko te todella ilveillä meidän kanssamme?

KORP. Rauhoittukaa, rouvanne terveiset tuon kohta julki. — Niin — mutta teidän elämänkatsomuksessanne on eräs aukko. Te ette ole tähän saakka huomannut, että jollakin kukolla on niin hurmaava lauluääni, että se voi korvata sekä jyvähankinnan että korean ylellisyyden.

IHANELMA PALMU (nousee). Minun hermoilleni liikaa. (Raikolle ja Höökille.) Eivätkö herrat tahtoisi saattaa minua kotiin?

RAIKO ja HÖÖK nousevat ja seuraavat neiti Palmua nurkkaovesta.

KORP (on noussut toisten lähtiessä). Kuten näette, ette voi moittia minua epäkohteliaaksi.

BILDE (joka on myös noussut ja lähestynyt Korpia; uhkaavasti). En todellakaan. Vain häpeämättömyys on oikea sana.

KORP. Tilanteen hallinta on tässä tapauksessa vielä tarkempi käsite. Ärsytin neiti Palmun kainot hermot, voidakseni ilmoittaa teille suoraan, että eräs virkaheitto näyttelijä on voittanut teidän rouvanne suosion. Teidän on siis suostuttava eroon.

BILDE. Missä minun rouvani on?

KORP. Hän ei ole toistaiseksi tavattavissa.

BILDE (tullen yhä lähemmäksi; harkitsevan ivallisesti). Noo, herra asianajaja, koska tilanne pakottaa minut keskustelemaan kanssanne, saanen kysyä, millä te aiotte pakottaa minut eroamaan vaimostani.

KORP. Silminnäkijöillä.

BILDE (säikähtyneenä). Mitäh? — Nähtykö? (Hilliten itseään.) No, jaa — vai niin, kirjailija taitaa tässä parhaillaan sommitella jotain näytelmää —

KORP. Aivan oikein, ja te näyttelette myöskin tässä parhaillaan — aviorikkojaa.

BILDE (suuttuneena). Ette taida havaita, että väitteenne on solvaus?

KORP. Joka todistetaan. Ja sitäpaitsi: neiti Lill' Margit on puolestaan ylpeydellä tunnustava ja omaksuva sen kunnian, mikä teidän puoleltanne on tullut hänen osakseen sekä lemmessä että rahassa. Onpa hän ilolla vielä ojentava teille kätensä säädylliseen avioon, joka on lohduttava — —

XIII KOHTAUS.

Polle syöksyy verhojen takaa.

POLLE (tarttuu Korpia hihaan, hätäisenä). E-e-een minä suostu — että sinä Margitia vielä tyrkytät tolle, ottaa sen vielä vaikka — ilkeyksissään!

KORP. Sallikaa esitellä: Leopold Vakaa, teatteriparturi, Eevert Urpian ja Hans Korpin nykyinen mesenaatti, Lill' Margitin toinen rakastaja, toinen silminnäkijöistä ja pahin — kummittelijoista. (Menee oikealle ja koputtaa oveen.)

BILDE (hätäisesti). Tietääkö hän —?

KORP. Niin raadollista sydäntä kuin teidän emme ole voineet paljastaa säädylliselle naiselle. Mutta jos te ette anna hänen vapaasti ratkaista, kenelle hän kuuluu, olen minä lateleva sydämestänne maalle sekä lierot että sammakot, ja te menetätte kaiken toivon vaimoonne nähden. Jos myönnytte, emme paljasta äskeistä hämäräidylliä. Onko selvä?

BILDE. On, selvää kiristystä.

KORP. Niinkö? Sanotaanko älyn voittoa lakikielessä kiristykseksi?

BILDE (masentuneena). Odotan vaimoani.

KORP poistuu oikealle.

POLLE (siirtyy nurkkaoven luo; täällä kääntyy, ylimielisesti). Ja Desdemona lempii Jagoa, Othellon tappaa julma kuolema! (Poistuu nurkkaovesta.)

BILDE (yksin; etunäyttämöllä). Mikä häpeä — — mikä häpeä. (Sisäiseen hätään joutuen.) Mihin olen joutunut? Minäkö likaisempi muita? — Voimakkaampi! (Siirtyy vasemmalle, katsoen odottavana oikeanpuoliseen oveen.) He saavat sen kokea —

XIV KOHTAUS.

Ruth tulee oikealta.

RUTH (lähestyen Bildeä; tapaillen sanoja). Minun täytyy — en voinut vaieta enää, valhe on ollut katkeraa. Sinun täytyy päästää minut vapaaksi.

BILDE (vieden Ruthin leposohvalle istumaan). Rauhoitu, Ruth — — En ymmärrä sinua. Enkö ole aina ollut sinulle hyvä?

RUTH. Sinun luonasi en ole tietänyt rakkaudesta mitään. Nyt on minulla sydämessä uusi elämä, suloiset ihmeet ja suloiset tuskat. (Hurmaantuen kokonaan; kuin itsekseen.) Ilta viimaisessa puistossa on hehkuva ja kuuma. Lokakuun vihmova räntä hyväilee kasvojani, ne janoavat myrskyä jok'ainoa hetki. Ja lehdet putoilevat maahan—kuin turvalliseen syliin —

BILDE (keskeyttäen). Puhut kuin sairas — —

RUTH (yhä omassa tunnelmassaan). En kaipaa aurinkoa enää — pienoista piilopaikkaa vain — — lehvien alla — (Nousee kuin unessa, etenee oikealle.) Tahdon pois täältä — (Kuin selviten, tarmokkaasti.) Sinun luotasi pois! Meidän täytyy erota.

BILDE (on noussut myös). Ruth, me emme saa erota. Meidän yhteiskunnallinen asemamme —

RUTH. Vankilamme, jossa olin jo unohtaa, että minäkin olin luotu elämään, hukkumaan, synnyttämään ja suloisesti kuolemaan.

BILDE. Ruth parka, noista kuvitelmista on sinun julma herätä. Minussa on sinulle elämän turva. Kuinka voisit sinä elää parturituvassa tai kiertävässä komeljanttiseurueessa? Lähtekäämme kotiin —

RUTH. Tiedän olevani oikeassa. — Sinun luonasi olen aina ajatellut kauhistuen kuoleman tuloa. Olen värissyt — kuin syyllinen ja tahrattu joka kerta kun se on johtunut mieleen. Ja nyt? Se on kuin suloista raukenemista paahtavan päivän jälkeen, kuin puhdas, yksinäinen vuode ja elokuun illan raukeneva paiste —