Part 2

RAMPA (kilistäen rahamassinsa rahoja). Kuulepas, veli sokko. Saat lantin Hanumaanian käypää rahaa. (Ottaa lantin hyppysiinsä.) Jos et olis sokko, hyppäisit kuin oinas. Tulenkeltainen leijonanpää on koreasti lyöty vaskeen. Noo, kaveri, saat kepistä lantin.

SOKEA (ihastuneena). Annatkos — (Ojentaa haparoiden kepin Rammalle.)

RAMPA (kiskaistuaan kepin itselleen nousee, astuu vaivalloisesti pari askelta ja tarttuu lujasti Sokean käsivarteen). Äläh, vai leijonamynttiä mangut? Eikös käpälä riitä, häh? Totteletkos?

SOKEA (surkeana). Käske, herra, laukkaan tahtosi mukaan.

RAMPA (leppyneenä). Naa—nii — taas oltiin kaverukset. Mutta saitkos tapauksesta tästä viisautta älliis? Katsos, sinut peijasin ja siksi juuri olen herras. Mull' on kaupuslaukku ja tavaraa. Tääll' on siilinnahkaa pala ja kollikissan myös. Sanon markkinoilla: jos tällä päätäs sivelet, saat haituvia kaljamakalloos. Jos tällä vilhusilmä akkaas unessa hivelet, käy uskolliseksi. He uskovat, kas min'en aasin varjosta käy sanaharkkaan. Entäs tämä? Mull' on pärskäjuurta, seesam-öljyä ja neilikkaa. Kun niistä taikinan teen ja vielä sinapilla voitaan, käy ansaan joka sorkka. Yhdelle sanon: korvaas pistä, kuulet enkeleitten laulun, ja toiselle hoen: kuules, veli veikkonen, täss' on ihmesalvaa, tällä juuri voiteli Kristuksen haavat Joosef Arimatialainen. Ja kauppa käy. Kas, minä osaan ketunnahalla leijonanvuotaa jatkaa. — Mutta sinä, ruipelo parka, et saanut ketulta mitään. Ja siks' olet orja.

IHANELMA PALMU (ponnahtaen suuttuneena pystyyn; kauhistuneena). Sietämätöntä! (Höökille.) Kuuletteko? Hän pääomaa pilkkaa. Ja miten sirkusmaista! Hänen henkilöillään on klovnien vaatteet.

KORP (kumartaen). Mutta aivoissa, hyvä neiti, vain terveet liikeperiaatteet. (Näyttelijöille.) Jatkakaa.

Ihanelma Palmu istuutuu suutuksissaan, keskustelee tuohtuneena Höökin kanssa, joka kumarrellen myöntelee.

SOKEA. Ketut pakenevat luoliinsa ja rosvo Jarbas saa surmansa, kun saapuu Pyhä Yrjö pelastamaan prinsessaamme —

RAMPA. Pyhä, pyhä — — eipäs ole tullut. Jo vuottaa rosvo Jarbas porttien edessä saalistansa. Tänään, tän'aamuna juuri tuli aurinko Leijonan merkkiin. Ja tänään Jarbas veronsa vaatii. Prinsessasta ihan saa se makupalan, sillä häneen tänä vuonna arpa lankes. Mikäs auttaa? Jos ei kenkään Jarbasta tasapäätappelussa surmaa, on verivelka maksettava, tai polttaa rosvo kaupunkimme. Häh, onkos tullut yhtään sankaria?

SOKEA. Tulee vielä. Hätäviesti vietiin kuninkaalta. Alas vuoriltansa sankari astuu ja valistaa sokeat —

RAMPA. Pöh, mitäs auttais, vaikka näkisitkin. Ei silti aivos riitä kaupanpeliin. Ei, poika, nöyrry säätyjakoon. Paratiisissa sen on alkujuuri. Nääs — niin kertoo pyhä tarina — kun Aatamin ja Eevan luokse tuli vieraisille Jehova, kas panipas siinä illansuussa Aapelit, Kainit ja muutkin pojat noppasille. Ja mikäs oli tulos? Ken rivakasti riiteli, tuli kuninkaaksi tai ritariksi. Ken juksas taitavimmin, pääsi kauppiaaksi taikka prelaatiksi. Mutta keneltä nyrkki sekä sukkeluutta puuttui, orjaksi säättiin. Onkos selvä?

SOKEA. Kuulen askeleita. Vastaan haparoin. (Aikoo kääntyä taka-alalle.)

RAMPA (vetäen Sokean vasemmalle etualalle). So-soo, ei kiirettä, poika.

IHANELMA PALMU (nousee, siirtyy keskinäyttämölle). Minun hermoilleni liikaa. Te tarkoitatte halventaa syntiinlankeemusta —

KORP. No, tottakai — Ylistäisinkö lihan hairahdusta?

IHANELMA PALMU (Höökille). Ihmettelen herra pormestarin pitkämielisyyttä. Eikö hän havaitse, että tämä "kirjallinen tapaus" on vain vaarallista mauttomuutta?

KORP. Katsokaas, sananvapaus! Se sietää vertauskuvallisuutta — toki meidänkin maassa.

IHANELMA PALMU. Ush — virvokkeita! (Poistuu oikealle.)

HÖÖK, joka on jo aikaisemmin noussut, seuraa myös oikealle.

KORP. Hyvin sekoo langat! Käy esiin airut ja puhalla torveen!

X KOHTAUS.

Pyhän Yrjänän airut tulee vasemmalta.

AIRUT (puhallettuaan vielä näkymättömissä ollen torveen; tullen keskinäyttämölle). Sanoma Hanumaanian kuninkaalle Pyhältä Yrjänältä!

XI KOHTAUS.

Hanumaanian kuningas, puettuna kuninkaan mantteliin, mutta ei osansa mukaisesti naamioituna, tulee oikealta.

KUNINGAS. Tuotko pelastuksen? Taisteleeko hän?

AIRUT. Hän surmaa Jarbaan, jos täytät hänen ehtonsa.

KUNINGAS. Sano vain, ne täytän kaikki. (Ottaen vyöltään avaimen.) Tässä on avain aarrekammiooni. Se ritarille vie.

AIRUT. Pyhä Yrjänä ei sankaruutta myöskentele.

KUNINGAS. Mielisikö prinsessaa? Ja puolet valtakuntaa? Niinkö?

AIRUT. Ei tahdo pyhä ritari muuta kuin pelastamaltaan prinsessalta mielen muuttaa, hänen sielunsa voittaa omalle totuudelleen. Mitä vastaat, kuningas?

KUNINGAS (hieroen käsiään; hyvillään). Jos näin mitättömästä hinnasta tuo rosvon pään hän mulle, mielin kielin suon hänelle tyttäreni sielun.

AIRUT. Hän tulee oitis. (Kääntyy poistuakseen verhojen taakse.)

KUNINGAS katoo oikealle.

SOKEA (airuelle). Miltä ilmalta sankari saapuu? Vastaa, että löydän hänet.

AIRUT (viitaten verhoja kohti). Täältä — etelästä. (Poistuu taka-alan verhojen taakse.)

SOKEA aikoo poistua samaa tietä.

0153484848482323235348532348904823485323232353534848

RAMPA (tarttuu häneen, vetää etualalle). Äläs, poika, vie kaveris myötä. Kukaties vielä minunkin koipeni paikkaa.

SOKEA (köyristäen selkänsä). Istu sitten vielä kerran, mokoma. (Lähtee kantamaan Rampaa kohti taka-alaa.)

RAMPA (taka-alalla; viekkaasti). So-soo, ei sinnepäin. Siellä on lännenpuoli. (Osoittaen vasemmalle; kääntäen Sokeaa korvista.) Tuoll' on etelä! (Poistuvat vasemmalle Ramman nauraa hohottaessa.)

XII KOHTAUS.

Pyhä Yrjänä tulee verhojen takaa. Rhea ja Kuningas tulevat vastaan oikealta. Rhea on puettu loistavaan pukuun, mutta hänen kasvojaan peittää laaja harmaa huntu.

P. YRJÄNÄ. Prinsessa Rhea, tulin pelastamaan sinun ruumiisi häpeästä, jotta tahrattomana saattaisit rukoilla tämän kurjan kaupungin puolesta. Oletko valmis?

RHEA. Opeta minua, ritari.

P. YRJÄNÄ. Olen vuoriltani katsonut tänne laaksoon alas, ja heidän elämänsä on ollut kuin verolle pantujen koirain elämä. Kreetalaiset ja illyyrialaiset paimenkoirat, ruskeat paariakoirat ja molossilaiset vahtikoirat, kaikki ne näyttävät ottaneen ihmisten hahmon ja tappelevan keltaisista luista, joita he sanovat rahaksi. Mutta yöllä he syövät ja särpivät kuin maltalaiset piskit hetairain sylissä. Onko ihme, kuningas, ettei yhtäkään sankaria ole alamaisistasi noussut pelastamaan tytärtäsi häpeästä?

KUNINGAS (aivan ärtyen vihaan). Niin, aatella sitä: kolme kertaa on airut julistanut palkinnon Jarbaan surmaajalle, ja joka kerralta on summa suurennettu.

P. YRJÄNÄ. On aika lähteä. Jarbas on saanut haasteeni ja seisoo porttien edessä. Sinut, prinsessa Rhea, vihin kieltäymykseen. Vielä tänään olet lähtevä matkalle erämaan laitaan ja kolkuttava luostarin porttiin.

RHEA (siirtäen pois huntunsa; säteilevästi, rakastuneena). Tuletko matkalle mua saattamaan? Sinun kanssas lähden kyllä. Jos pitkän pitkä on matka sinne, saan seitsemän iloa Neitsyt Maarialta. (Viettelevästi.) Jos liian on se lyhyt, hitaasti kuljemme — —

P. YRJÄNÄ (kuin sokaistuneena prinsessan kauneudesta; saaden sanoihinsa mitä välittömintä ihastusta ja hehkua). Mitä näen minä? Kuin aamuauringossa sininen lootus. (Etääntyen; kuin muistellen.) Sinut pilvestä nähnyt olen, sinun äänesi olen kuullut, kun laakson liepeellä tamariski kastehelmistä paistoi. (Lähestyen, polvistuen prinsessan eteen.) Sinun kauneutesi tappaa ja virvoittaa. Kun kerran katson, voitan erämaitten rosvot (nousten ja katsahtaen Kuninkaaseen; merkitsevästi) ja valtakuntien kuninkaat. (Tervehtien kädellään.) Nopeasti palaan! (Aikoo kääntyä.)

RHEA. Ylläni harmaa kaapu ja vyölläni karkea nuora — niinkö vuotan sinua?

P. YRJÄNÄ (kuin sekaisin riemusta). En tiedä, en tiedä — (Poistuu verhojen taakse.)

KUNINGAS (epäilevästi; ärtyneenä). Mitäs tämä? Hän puhui puuta ja heinää.

RHEA (puoliksi itsekseen). Kun palaa, prinsessa Rhean ryöstää hän. (Poistuu oikealle.)

KUNINGAS katsahtaa epäillen Korpiin ja poistuu oikealle.

KORP (kuninkaan mennessä). Väliaika! (Retkahtaen tuolille oikealle; katsomoon.) Näittekö! Hän näytteli rakastunutta paremmin kuin pyhimystä. Ja vastoin tehtäväänsä kuningas synkistyi. Se oli loistava temppu! (Miettivästi.) Ja kuitenkin: miten käy rakastuneitten? Minä annoin heille kauas juoksevat loimet, he tarttuivat niihin väräjöivin käsin kuin lapset punalankaan, eivätkä muista, että toiset kuteita punovat. (Nousten; reippaasti.) Nyt selviksi aivot — —

XIII KOHTAUS.

POLLE, yhä rammaksi puettuna, tulee kiireesti vasemmalta.

POLLE. Kuule, selvä on, kuin raivotar Lill' Margit laskee repliikkinsä.

KORP. Antaa tulla vaan. Nyt on hirsipuuhuumori myötä!

POLLE katoo nauraa hekottaen vasemmalle.

KORP. Pyhä Yrjänä ja rahvas esiin!

XIV KOHTAUS.

Verhojen takaa alkaa kuulua rahvaan äänten sorina.

ÄÄNET. Jarbas on kuollut! Sankari tulee! Eläköön!

P. Yrjänä astuu sisään rahvaan seuratessa, jonka etunenässä on koreaksi puettu Lill' Margit.

Rhea, Kuningas seurassaan, tulee oikealta.

P. YRJÄNÄ (Rhealle). Työ on täytetty. Sinä olet voittoni seppel. Tule lähemmäksi — - (Vetäen lähestyvän Rhean luokseen; kuiskaavalla äänellä.) Sinut ryöstän itselleni ja suloisen palkan otan. (Kääntyy muiden puoleen.) Meidät jättäkää.

KUNINGAS (sopertaen). Muistatte väärin — —

P. YRJÄNÄ. Kuningas poistukoon.

KUNINGAS (ärtyneenä). Vakuutan, herra Urpia, muistatte repliikkinne väärin! Sitäpaitsi: näytelmässä ei ritari taivu prinsessan viettelyyn.

Lill' Margit ja rahvas käyvät levottomaksi.

P. YRJÄNÄ (Korpille). Olenko oikeassa?

LILL' MARGIT. Kuningas poistukoon, sen vaatii sankari ja kansa!

KUNINGAS (lähtien vimmastuneena Korpia kohti). Vetoan tekijään.

LILL' MARGIT (.seuraten etualalle, ihan kuninkaan eteen). Kuningas saa poistua, niin se on repliikki.

KUNINGAS (hämmästyen). Mitä? Kuka te olette? Häh?

LILL' MARGIT (vetäen kuninkaan luokseen; veikeästi kuiskaten). Lill' Margit "Nubiasta". (Räikeästi.) Terve.

KUNINGAS (säikähtyneenä). Hiljaa. Tulen huomenna — nyt ole hiljaa. (Lähtien oikealle; Korpille.) Tämän muistatte vielä. (Poistuu oikealle.)

KORP. Rahvas poistuu. (Rahvas vasemmalle.)

LILL' MARGIT. Sainpas näytellä! (Poistuu vasemmalle rahvaan mukana.)

Korp kiirehtii oikeanpuoliselle ovelle.

P. Yrjänä johtaa Rhean etualalle.

Rhea vaipuu sanaa sanomatta P. Yrjänän syliin. Suutelevat.

P. YRJÄNÄ. Nyt tunnen sen — Ruth, olet ainaiseksi minun. (Suudellen jälleen.) Sinut herätän — —

RHEA (kuin unessa). En tahdo herätä. Olen ikävöinyt päivät ja yöt.

KORP (ovelia). Herrajumala! Joku voi tulla — (Rhea kavahtaa säikähtyneenä erilleen.)

P. YRJÄNÄ. Älä pelkää. Sinut taistelen itselleni. Uskallatko?

RHEA. Uskallan — —

KORP (lähestyen). Verhon taakse, se kuuluu näytelmään!

P. Yrjänä vetää Rhean lähelleen; poistuvat verhojen taakse.

KORP (tulee etualalle vilkuen taakseen; sivellen kurkkuaan). Tuntuu täällä — aataminomenan puolla kuin henkeä vietäis —

XV KOHTAUS.

Adam Bilde, heittäneenä pois kuningasviitan, tulee oikealta.

BILDE (vimmastuneena). Missä on vaimoni?

KORP (nokkelasti). Hän näyttelee. Tuota kohtausta täytyi hieman muuttaa. — —

BILDE. Kyllä minä teidät muutan — (Kävelee vimmastuneena vasemmanpuoliselle ovelle ja sieltä takaisin; tuimasti.) Missä hän on?

KORP. Nyt ei ole kuninkaalla enää muuta tehtävää kuin lähettää henkivartijansa ajamaan pakolaisia takaa. Siihen päättyy toinen näytös.

BILDE (katsottuaan hetken epätietoisena). Pässinpää! (Kääntyy poispäin.) Ahaa! (Rientää verhojen luo ja kiskaisee keskimmäisen syrjään. Rhea ja P. Yrjänä keskustelevat korokkeella lähekkäin seisoen, toisiaan katsoen rakastunein ilmein.)

BILDE (kylmän purevasti). Hyvä rouva, teidän osanne on, kuulemma, jo näytelty loppuun. Saanko saattaa? (Osoittaa kädellään tuimasti rouvaansa poistumaan.)

Rhea poistuu oikealle.

BILDE. Samoin teidän, herra Urpia.

(Urpia siirtyy vasemmalle.)

Korp menee hänen luokseen, keskustelevat.

XVI KOHTAUS.

Ihanelma Palmu ja tohtori Höök ovat tulleet oikeanpuoliselle ovelle.

IHANELMA PALMU (tärkeänä). Jos arvostelu jotain merkitsee — —

BILDE (keskeyttäen). Neiti Palmu, voitteko ehdottaa meille jonkin toisen juhlanäytelmäksi sopivamman —

IHANELMA PALMU. Mielihyvin — sen löydän kyllä. (Siirtyen oikealle etualalle.) Hieman mietin vain —

BILDE (Höökille). Herra johtaja, olette kummallisen kauan sietänyt teatterissamme erästä näyttelijää, jonka moraaliton luonne on sille häpeäksi. Tarkoitan herra Urpiaa. Hänet on erotettava heti.

HÖÖK kumartaa.

URPIA (peitetty uhka äänessään). Herra pormestari, olen kyllä näyttelevä edelleen. (Poistuu vasemmalle.)

BILDE (hänen jälkeensä; ivallisesti). Laitakaupungilla kai?

KORP (vieden käden korvalliselle; nöyrästi). Alku aina hankala, se myöntää täytyy. Mutta, herra kuningas — olen jatkava näytelmää. (Poistuu vasemmalle.)

IHANELMA PALMU. Erinomaista! (Herrojen puoleen kääntyen.) Hyvät herrat, eräs näytelmä seitsemänkymmenluvulta — tosin käännös — mutta mitä hartain ja aidoin topeliaaninen henki huokuu sen henkilöistä. "Enkelten suojassa" on se nimeltään.

Väliverho.

II NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ.

Ravintola "Nuhian" yksityishuone. Oikealla taka-alalla laajahko koroke, jolla on pöytä sohvineen ja tuoleineen. Vasemmalla etualalla leposohva. Oikealla pieni pöytä ja tuoli. Takaseinän laajahkossa syvennyksessä olevaa akkunaa peittävät keltaiset verhot. Vasemmasta takanurkkauksesta vie korkeahkolla oleva verhottu ovi ravintolan puolelle. Oikealta etualalta vie kapea ovi sivuhuoneeseen. Ja oven lähettyvillä on suurehko peili. Vasemmalla puoleksi avatun verhon takana huoneen alkoovi (niin laaja kuin suinkin näyttämö myöntää). Koko huone on pohjaväriltään sininen ja koristukset keltaiset.

I KOHTAUS.

Oikeanpuolisen pöydän sivulla istuu Polle, edessään loppumaisillaan oleva whiskylasi. Leposohvalla lepää Eevert Urpia.

POLLE (nojaa päätään pöydän reunaa vasten, kohottautuu, hyräilee surkeana, tuhertaen itkua säkeen lopussa).

Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. Ja silmät vettyy, kyyneltyy-y-hyy.

II KOHTAUS.

Vasen nurkkaovi avataan, kuuluu huimatahtinen soitto ja tamburiinin helinä ja pauke. Lill' Margit tuo lautasia ja pikareita ja järjestää niitä pöydälle. Polle seuraa ihailevin katsein hänen liikkeitään.

LILL' MARGIT (katsahtaen Urpiaan). Nukkuuko se? (Rientää ovelle ja sulkee sen, jolloin soitto lakkaa kuulumasta. Menee tämän jälkeen avaamaan akkunan, josta näkyy musta pimeys ja tulvahtaa sisään syksyinen viima ja myrskyn henki.)

POLLE (Margitin hommatessa; jatkaa lauluaan).

Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. Ja Pollen malja tyhjentyy.

Lill' Margit (akkunan luota). Siinä se on sitten yks' naukumamman poika.

POLLE (nousee, menee korokkeen luo; syvästi loukattuna, koomillista uhmaa paisuttaen).

Lill' Margit lemmetön oli kuolon syy. Mato, liero, käärme, kyy!

URPIA. Vaikene, Polle!

Lill' Margit nauraa ilkkuvasti Pollelle; poistuu nurlckaovesta, josta kuuluu tamburiinin loppuhelkähdykset ja alkavat applodit.

POLLE (Urpialle, sydämystyneenä). Jestas, poika! Eikös olekin vaieta helppo, sinä kuorsaavan maailman virkaheitto Romeo? Kylläpäs kelpaa maata, kun on rakkaus valmis — salassa, kulissien takana.

URPIA (kohoten ryntäilleen; huvitettuna). Mitäs sinä, Polle, pöriset? (Ärtyneenä.) Hiivatin kylmä, pane akkuna kiinni.

POLLE.

Enpäs pane. (Mennen ikkunan luo.) Tuulet tekevät hyvää kuumalle päälle. (Nojautuen ikkunasta katselemaan.)

URPIA (hyräilee, yhä pitkällään sohvalla).

Lill' Margit lemmetön oli kuolon syy — —

POLLE (palaa keskinäyttämölle; puoliksi itsekseen). Katu on tyhjä kuin hautausmaa. Ei poliisia eikä edes haudankaivajaa.

URPIA (katsoo äkkiä, kuin jännittyneenä, kelloansa). Kello on kohta kaksitoista. (Pollelle.) Lakkaa juomasta, lurjus, ja painu siitä kotomurjuun.

POLLE (mennen päättävästi oikealle ja istuutuen tuolille). Enpäs lähde. Oletko nähnyt mihin tyhjyyteen se meidän katu päänsä puskee? Polle sen tietää, kun on polttanut aivojansa kolmatta päivää lemmen alttarilla ja unohduksen roviolla.

URPIA (nousee istumaan). Oletko hullu? Hän tulee tänne, hän, Ruth Bilde — — Mars matkaan, poika.

POLLE (perin synkkänä). Menen sitten hirteen. Katsos, kun siitä viimeisestä kulmasta kääntyy, alkaa polvilumpioita ilkeästi kuumottaa, ruumis on tyhjä ja aivot seisovat päässä. Mutta sydän — se vasta helläksi käy ja ruikuttaa—

URPIA (hermostuneesti, suuttuneena). No, ruikuta sitten — — (Kääntyy ikkunaan päin; nousten.) Mutta kiinni tuo kyklooppisilmä! (Menee, sulkee nopeasti ikkunan, vetämättä verhoja eteen, ja jää taka-alalle, tuijottaa synkkänä eteensä.)

POLLE (yhä hurjistuen; puoliksi itsekseen). Ja ne lyhtytolpat ne törröttää kuin hangot ja hauturin lapiot! Halaapas niitä! Se se vasta on sielulle leikki. (Katsahtaa Urpiaan ja huomaa hänen synkän ilmeensä.) Mitäs luimistelet? Jokos tuli onnenpoikaankin vesikauhu? Nyt sopisi onnettoman Pollenkin sanoa: ruikuta, poika, pese itkulla joka yö tämän elämän viheliäistä naamaa—

URPIA (tullen Pollen luo; laskien kätensä hänen olalleen; kuin muuttuneena). Olet oikeassa, veli. Rakkauteni on vienyt minut tuskaan ja hätään. (Nopeasti, kiihkeästi.) Hän on minun, hän on sanoin ja suudelmin sen vannonut. Hänen vaatteittensa liehunnassa, hänen kasvojensa ympärillä on maailma autuasta ilmaa, jota vailla en voi elämätä hengittää. Mutta — vuorenpeikkoja on vieläkin olemassa. Vain lyhyen hetken saan hänet tavata, joskus viimaisessa puistossa, joskus täällä, riettaassa talossa. Takanani on uskoton vaimo, joka ei tajua omaa syyllisyyttään, sillä maailman silmissä olen syyllinen minä. Ja edessäni? — Kuin vuoren seinä ja syvällä sen uumenissa vangitun prinsessan luola. Tällä roviolla en kestä enää. Jotain on tehtävä —

POLLE. Äläs mitä, lyö Jarbas maahan ja nitistä koko kuningas. Pyhä Yrjänä voittaa aina.

URPIA. Ei riitä teräksinen miekka — tähän maailman aikaan. (Heittäytyy leposohvalle.)

POLLE. Kuules, Korppi sen saa selvittää. Se se meitä usutti ja heitti tähän peevelin liemeen. Pannaanpas koville se runokokki. Saadaan nähdä, paniko valhetta sekaan. Hei, poika, surut säkkiin ja lystiks ilta. Haen Korpin tänne. (Lähtee nurkkaovea kohti.)

III KOHTAUS.

Lill' Margit tulee ovesta vastaan kantaen voileipätarjotinta ja viinipulloa, jotka vie pöydälle.

POLLE (seuraten Lill' Margitia). Enkös sanonut, herkut se kantaa ja laskuun antaa — köyhille lurjuksille. (Maiskutellen ja osoitellen asetteja.) Lukulliset herkut! Rokfoorit ja kaviaarit — Kyllä ne parturin sällille riittää.

LILL' MARGIT (kimakalla äänellä). Älä sorki siinä.

POLLE. Ka, mitäs nyösit, kun on koko mieles hellä kuin taivaan herkku. Ei sitä tyhjästä tämmöistä —

LILL' MARGIT. Ei ne ole sulle eikä sun sakilles. Et silakan päätä enää laskuun saa, jollet entistä maksa.

POLLE. So-soo, onpahan maksettu ja jaksettu kanss'. Mutta kun on kaverit pulassa ja murhe pakkaa. — — Se toivoton rakkaus, se se vasta tyyriiks tulee.

LILL' MARGIT (itkunsekaisella äänellä). Milläs minä, köyhä ihminen, semmoiset riitat maksan. Minun kontollani ne on kassassa, ni-ii. — Ei se ole mies, jolla ei ole rahaa.

POLLE. Ketäs tänne sitten tulee?

LILL' MARGIT (vältellen). Tulee herroja — niin.

POLLE (mustasukkaisena). Ahaa, pormestari!

URPIA kavahtaa istumaan.

LILL' MARGIT. Tulee kun tulee.

POLLE. Ho-hoo, Jarbas on porttien eessä. Korppi tänne! (Ryntää nurkkaovesta ulos.)

URPIA on noussut, kävelee kiivaasti edestakaisin.

LILL' MARGIT (lähestyen). Ei herran tartte olla levoton. Kyllä meillä pysyy reilassa asiat. Mutta onkos rouvalta — siltä omalta rouvalta — salattava, että herra on meillä?

URPIA. Onko — onko hän täällä?

LILL' MARGIT. Istuu salissa yks komeljantti mukana. Kyseli kovasti ja —

URPIA. Hyvä, pyytäkää tänne.

Lill' Margit poistuu nurkkaovesta.

IV KOHTAUS. Selma tulee nurkkaovesta.

SELMA (oven luota; hetken hiljaisuuden jälkeen). Minun täytyy urkkimalla löytää tie sinun luoksesi — tulla kuin varas.

URPIA. Sinulla ei ole oikeutta minuun!

SELMA. En voi unohtaa sinua.

URPIA (katkeran ivallisesti). Tätä "ensimmäistä rakastajaa".

SELMA (hädässä). Sinua ilman tunnen vajoavani jonnekin alemmaksi. (Lähestyen.) Minua peloittaa.

URPIA. Elit turhanlyhyitä suudelmia varten. Vain hetki tarvittiin ja perhonen kuoli. (Kovasti.) Ei hautaa tarvis — kyllä tuulet kuljettavat öisiä katuja pitkin.

SELMA. Tunnen tuon julman äänen, joka on luotu tuomitsemaan muita, ei itseä. Narkissos parka.

URPIA. Narkissos?

SELMA. Niin juuri. Etkö tiedä, että on vaarallista tuijottaa oman sydämensä lähteeseen? Niin olet sinä tehnyt aina. Naisessakin sinä peilailet vain itseäsi. Ja jos lähde sumenee, sinä julmenet ja sydämesi kylmenee. Niin on minulle käynyt. En jaksanut heijastaa kyllin koreana sinun kuvaasi — silmiesi nautinnoksi.

URPIA. Puhut totta, etkä ymmärrä kuitenkaan. (Äkkiä.) Olenko mielestäsi huono näyttelijä?

SELMA (ihastuneena). Sinua näyttämöllä, sankarina — sitä juuri en jaksa unohtaa. En jaksa, Eevert!

URPIA. Mistä olen luonut nuo sankarit? Mistä onnenpojat ja marttyyrikasvot? Oman itseni korkeammasta kuvasta, siitä, jota lähteestä katson ja haen, siitä, joka tahdon olla ja joka myös luomishetkenä olen. Ja juuri sen, tuon Narkissoksen ylimmän kauneuden olen minä nyt toteuttava uudessa elämässä. En tahdo olla pappi, joka saarnaa toista kuin on hänen elämänsä. Taistelen ihmeestä: Luovien hetkien kauneudella on koroitettava myös tämä jokapäiväinen, matala elämä. Sinä hajoitit sielusi turhuuteen etkä jaksanut nöyrtyä totuutta minun rinnallani tavoittamaan.

SELMA. En jaksanut aina — —

URPIA. Jaksoit harvoin. Et ymmärtänyt, että miehenä ja naisena me olemme vastavoimia ja että sinun osasi olisi ollut sulautua minun, voimakkaamman, uskoon. Sillä naisen onni? Se on tappiossa. Eikö maa ole itsessänsä ihana, vaikka auringon nuolet syöksyvät tuhansin kärjin sen rintoihin ja uumiin? Jokainen hedelmä syntyy tappiosta, jonka kärsii nainen, maa. Siihen taisteluun olit sinä sydämeltä liian pieni.

SELMA (hiljaisesti, pyytävästi). Entä, jos muuttuisi se — mitätön sydän?

URPIA. En usko siihen. Se on tärvelty jo! Liian monet huulet samentavat lähteen — kelvottomaksi. Turha jatkaa. Mene.

SELMA katsoo toivottomana, kohauttaa äkkiä uhmaavasti olkapäitään ja menee ovea kohti.

V KOHTAUS.

RUTH, puettuna loistavaan tanssiaispukuun ja laaja harsoliina pään ympäri kiedottuna, tulee kiireesti oikealta.

RUTH (kiirehtäen syli avoinna Urpiaa kohti; kiihkeästi). Eevert — (Mutta huomaa Selman ja jää hämmentyneenä seisomaan.)

SELMA (on kääntynyt oven luona; hetken vaitiolon jälkeen). Ruth Bilde, älä hämmenny. Sinullahan on varaa leikkiä, sekä rahalla että miehen elämällä.

URPIA (viitattuaan Ruthin istumaan leposohvaan). Solvaukset ovat turhia.

SELMA (lähestyen). Vielä sana, Ruth Bilde. Tiedätkö sinä mitä on köyhyys?

RUTH (kääntyen katsomoon; puoliksi itsekseen). Köyhyys?

SELMA. Sellainen köyhyys, jossa juhla-ateria syödään automaatissa, jossa pelätään ovikellon soittoa ja hävetään rikkinäisiä kenkiä?

URPIA siirtyy taka-alalle, sytyttää hermostuneena savukkeen.

SELMA (istuutuu Ruthin viereen). Hänellä ei ole yhtäkään niistä riemuista, joita saadaan rahalla. Etkö pelkää?

RUTH. En osaa pelätä. Sydämen ilot varmaan riittävät sille, joka on aina saanut huoata niitä vailla.

SELMA. Enpä luule, että olet tottunut hymyilemään rikkinäisen peilin edessä ja näyttelemään kuningatarta kaasukeittiön ääressä —

URPIA heittää kiukustuneena savukkeen maahan ja alkaa kävellä taka-alalla.

VI KOHTAUS.

Korp ja Polle tulevat nurkkaovesta ja jäävät keskustelemaan kiihkein elein Urpian kanssa taka-alalle.

RUTH. Leikkiäkö lasket?

SELMA. Yhtä totta kuin on minun elämäni haaksirikko.

RUTH (kavahtaen Selman katsetta: nousten). Uskoani häneen et voi myrkyttää. (Menee kuin suojaa etsien Urpian luo.)

SELMA (nousten). Sen kaiken hän kuitenkin vaatii. (Kaikille.) Vai ettekö usko? (Osoittaen Urpiaa). Tämä herra esittää hyvin julmuutta, sekä näyttämöllä että elämässä.