Part 45

Milada sanoi nopeasti mutta hillitysti:

-- Kuule, Julia... Sinun ei tarvitse huolehtia enää itsestäsi... -- Sinulle ei tule tapahtumaan mitään pahaa. Minä lupaan sen sinulle. Sinä pääset pois täältä...

Jultsch vaipui melkein polvilleen.

-- Voi, neiti kulta, neiti kulta!... Heti sen jälkeen hän huusi: -- Mutta mitä isä sanoi? -- Rouva maksaa hänelle... Lopulta isä lähettää minut takaisin...

-- Sinä pääset palvelemaan minun luokseni. Siitä rahasta voit lähettää isälle... Mutta pysy hiljaa äläkä lörpöttele siitä mitään...

Kirkas onnenvälke heijastui Julian sinisenkiiltävistä silmistä.

-- Oliko tuo tyttö -- portto?

-- Lapsihan hän oli, joka nauroi ja itki. Hän ei ollut vielä turmeltunut...

-- Noh, eteenpäin! Mene alas saliin...

Milada työnsi hänet hiljaa ovesta kuunnellen hetken hänen lujia, tömisevien askeleittensa ääntä.

Sitten hän poistui nopeasti ja aivan huomaamatta "tyttökasarmista."

* * * * *

Viikko kului. Milada oleskeli yhä Punatalossa sivultakatsojana.

Hän haki Karlan käsiinsä ja sai Karlalta kuulla Rosinan kauhean kuoleman aina yksityisseikkoja myöten. Hän oli myös nähnyt pikku Fanchonin.

Se tapahtui myöhään illalla. Fanchon seisoi puettuna vaaleanpunaisiin trikoihin ja helyhameisiin jonkinlaisen kojun edustalla reklaamina houkutellen yleisöä. Hän teki liikkeitä, pitäen käsivarrellaan pientä harmaata kyyhkystä, joka oli höyhennetty ja laiha kuin Fanni itsekin. Milada pyysi hänen tulemaan mukaansa vuoristoon, mutta Fanni pani kauhulla sitä vastaan. -- Oli lauantaipäivä jolloin Punatalon elämä oli tavallisesti meluavampaa ja villimpää kuin muulloin. --

Mutta tänään tuntui siltä kuin ei olisi päästy oikeaan tunnelmaan; edeltäpuolenpäivän vihmoi mieltä painostava syksysade, joka ajoi tytöt "kasarmiin" vilusta kyhjöttämään yhdessä kasassa. Irmalla oli ankara päänkivistys, jonka takia hän makasi avuttomana "pelihuoneessa" voimatta itseään liikahtaa, voimatta pitää edes ulvovaa Lisliä kurissa. Lisl oli taas saanut juopuneelta isältään julman selkäsaunan eri vastaanharaamisista. Nyt Lisl vannoi äkämystyneensä, että hänet saa ennen lahdata, ennenkuin hän enää menee salonkiin. --

Spizzarin sappi kiehui erästä naapuria vastaan, joka Lislin rääkkäämisen johdosta oli huutanut rappukäytävästään, että Spizzarin talosta kuuluva ainainen voivottaminen ei tunnu niin tyytyväisyyden ilmiöltä kuin Spizzarin oma persoona, -- ja että tullaan pitämään huolta siitä, -- että tuo "lihapuoti" kerran kunnollisesti savustetaan. -- Lyhyesti, näytti hyvin mahdottomalta saada talossa vallitsevan alakuloisuuden synkistyttämät tyttöjen mielet ammattimaisen hilpeiksi ja innokkaiksi.

Kello kolmelta selkeni taivas, ja Spizzarikin sai uutta intoa; hän käski portinvahdinrouvan tilata kaksi ajuria, kutsui tytöt luokseen, ripusti niitten ylle helyjä ja läksi niitten kanssa leivoskauppaan kuten aina, jolloin hän luuli menettelynsä niitten suhteen synnyttäneen naapuristossa pahaa verta.

Koska Lisliä ei uskallettu ottaa mukaan, sillä hänen ala-ikäisyytensä olisi herättänyt huomiota, täytyi hänen jäädä kotiin. Sulkeutumisensa korvattiin laatikollisella suklaatia, jonka hän voitonriemuisena vei mukaansa.

Kaksi tuntia myöhemmin oli yleinen tunnelma talossa eloisampi; neidit joivat kahvia, Milada oli Spizzarin hartaasta pyynnöstä ottanut hoitaakseen rahalaukkua salissa sairastuneen neiti Irman tilalla.

Miladan piti siis taas vähitellen tottua liikkeeseen.

Talossa oli jo vieraita. Lauhtunut aasialainenkin ilmestyi saliin ystävineen kunnioittaen läsnä-olollaan kreoolilaisten "esityksiä."

-- Kuule, Julia, -- sanoi Spizzari Julialle, joka jäykkänä ja vakavana piti kahvikuppia kädessään, -- ylioppilaasi tulee tänään taas... Työskentele nyt hieman itsenäisemmin.

Ja nyt rouva piti Julialle luennon ammattiin kuuluvista työskentelymuodoista, joita ei voi sanoin kirjoittaa, mutta jotka olivat vieraitten ja muitten neitien päähauskuutus. Julialle ne tuottivat loppumattomia tuskia.

Huoaten laski Julia kupin kädestään.

Keskusteltuaan Miladan kanssa, oli hänen sisäinen olemuksensa paljon muuttunut.

Saatuaan varman kannan tulevaisuuteensa nähden, oli maalaistytössä herännyt itsetiedoton viekkaus ja rahanhalu. -- Neiti oli luvannut varmasti viedä hänet täältä pois; mutta koska hänen oli pakko elää vielä Punatalossa, eikö olisi viisainta käyttää tilaisuutta hyväkseen kahmaistakseen rahaa? Kirjoittihan rouva kaikki muistiin ja täytyihän tuon lopulta tehdä jonkinlainen lopputili, -- sen sanoivat kaikki neidit.

Winklerillä oli muistikirja, johon hän kirjoitti kaikki saatavansa muistiin.

Hänellä oli noin neljätuhatta saatavina -- ehkä enemmän.

Kultakasan saaminen huumasi maalaistytön mielen.

Hänen suurin harrastuksensa oli saada joku rikas herra luokseen, joka tulisi säännöllisesti kuin Irman tahi Lislin luo.

Julia ei nukkunut enää iltamyöhään. Joka iltapäivä hän istui maalattuna ja tuoksuen hajuvesille salissa tarkastaen jännitetyin katsein ovea ja huoaten kaikkien iloksi kovin syvästi, kun hänelle ei saapunut ostajaa. Hän seurasi toisten toimintaa hiljaisella kiintymyksellä; hänen raikkaat, verevät kasvonsa synkistyivät vähitellen, -- hänen kirkkaat silmänsä samenivat, alahuuli rupesi riippumaan, kädellään hän jäljitteli vaistomaisesti, itsensä unohtaen, sen liikkeen, millä rouva pisti taskuunsa sen rahan, jonka työstä palaavat neidit helähtäen heittivät hänen helmaansa. --

Nyt kilahti alhaalta kellon ääni. Mizzi juoksi ulos ja ilmoitti sieltä: Julia halutaan...

Julia hypähti pystyyn. -- Älä vaan anna itseäsi raiskata, -- huusi Spizzari ilkkuen hänen jälestään neitien nauraessa vimmatusti...

Tämä pilkka ei häirinnyt Juliaa... Joku oli toki kysellyt häntäkin. --

-- Minusta tuntuu, kuin alkaisi uudelleen sataa, -- sanoi Milada sisäänastuen... Miladalla oli rahalaukku vyötäisillä kuin ennenkin. Mustan silkkipukunsa suojaksi hän oli sitonut taloudenhoitajattarelle kuuluvan valkoisen koriste-esiliinan.

-- Tuleeko sade! Olen iloinen, että olette kotona. Teidän tilassanne ei pitäisi yleensä kuljeskella kaduilla. --

Spizzari kokosi hameensa antaakseen patjaisella penkillä Miladalle istumasijan, mutta Milada pudisti päätään asettuen ikkunan ääreen. Työnnettyään ikkunaverhot syrjään, otti hän taskustaan silkkikankaan palasen ruveten umpimähkään ompelemaan siihen helmiä.

-- Mitä te ompelette, kysyi Johanne piipittävällä äänellä, lähennellen Miladaa.

-- Ompelen laukun, -- vastasi Milada kuivankiskoisesti.

-- Ehkä nuuskarasioita varten, -- nauraa hölötti Mizzi tuupaten naapuriaan kylkeen. Naapuri oli paksu unelias naikkonen, joka vastasi kaikkeen "Jessus juu", ja "Jessus ei", ihaillen röykkeää toveriaan.

-- Sinulla on hyvä hajuaistin, -- vastasi Milada katsahtamatta ylös.

Mizzi vilahti toiseen...

-- Minä vaan arvelen, -- eivätkö vanhat herrat yleensä käytä nuuskaa.

Milada katsahti ylös. Hänen silmissään välähti punasia pilkkuja, jotka yhtyivät leimahdukseksi, mikä räikeästi valaisi hänen yksivakaat, kalpeat kasvonsa. -- Tuollainen viittaus Gustin isään ei ollut hänelle outo ilmiö. Jo Karlakin oli kohta hänen tulonsa jälkeen kysellyt, oliko oikein totta, että vanha Brenner oli nyt hänen ylläpitäjänsä antaen hänelle niin paljon rahaa, kuin hän vaan halusi. Milada ei ollut suoraan kieltänytkään, sillä hänestä oli edullista antaa ihmisten uskoa tuohon huhuun, joka myös kummitteli Spizzarin aivoissa.

-- Hoida vaan omia asioitasi -- rikkiviisas, -- vastasi Milada lyhyesti, levittäen silkkikankaan palasen polvelleen ja silittäen sen pintaa.

-- Mutta tämä on --

Spizzari laski kiikkeänä kahvikupin kädestään.

-- Minä pyydän, -- sanoi hän onnettomuutta ennustavalla äänellä Mizzille, joka seisoi kädet nyrkissä valmiina taisteluun... Hyvä, jos sinä kerran pääset niinkin hyviin oloihin kuin missä neiti Milada elää. Ja lähde heti paikalla siniseen saliin Jultschin luo... Soh, mars.

Mizzin puhjetessa myrkyllisesti nauramaan, otti Spizzari omakätisesti viedäkseen kahvikupin Miladan eteen ikkunanlaudalle.

-- Täällä vetää lapseni, -- sanoi hän huolestuneella äänellä.

-- Se ei tee mitään...

-- Kas kuinka te olette ajattelemattomat, te nuoret...

Spizzari kahmi laajaperäisiä rintojaan, vetäen lopulta varmuuden neulan esiin ja pisti sen suuhunsa. Koottuaan käteensä uutimen syrjät kiinnitti hän ne yhteen siitä paikasta, missä Milada istui. --

Kylmä hymy aukasi Miladan ohuet huulet. Samassa Milada veti tuolinsa eteenpäin, nähtävästi lähennelläkseen valoa, mutta todellisuudessa päästäkseen niin paljon loitommalle, että rouva Spizzarin käden täytyi pudota hänen olaltaan.

Heti sen jälkeen saapui vieraita. Ne istuivat salin pöytien ääreen tehden tilauksia. Milada merkkasi ne kuten ennenkin kirjaan, valvoen tarkoin silmin sisäkköä, joka kantoi virvokkeita hienoilla hopeatarjottimilla.

Paul Menzel, Rudi ja unkarilainen orpana astuivat meluten saliin. Unkarilainen oli ylen hienosti viimeisen kuosin mukaan puettu. Spizzari suuteli unkarilaista poskelle, jonka tämä otti hyvin tyynesti vastaan.

-- Hän on oikea kultapoika, -- vakuutti Spizzari ääneen, vilkuttaen hurmaantuneena tervettä silmäänsä. Vanhanpuoleinen mies istui pitkän Johannan kanssa juoden viiniä. Vähän välistä hän kääntyi heiluttaen viinilasiaan ja huusi käskevällä äänellä: Lisl...

Mutta Lisliä ei näkynyt, viisas Spizzari tiesi varsin hyvin, että Lislin esiintyminen salissa vieraitten nähden olisi vähentänyt hänen vetovoimaansa.

Dolly toi sardiineja ja pasteijoita, englantilaisia kaakkuja ja ostroneita järjestellen niitä tarjoilupöydälle. Spizzari juoksi toisen pöydän äärestä toiseen elähyttääkseen vieraitaan sanoilla ja liikkeillä. Herkeämättä hän lääppi ja maklakoi "ystäviään" luonnollisesti välittämättä, olivatko ne tunnettuja tahi tuntemattomia miehiä. Hän kehui niille tyttöjään, omin käsin hellien miehiä, kun ne eivät välittäneet hänen suosittelemistaan tytöistä.

Kun kreoolittaret palasivat jotenkin väsyneinä "esiintymisensä" jälkeen, syntyi kiivas äänetön kahakka heidän ja tuon sairaalloisen hermostuneen tytön välillä, joka verettömänä, laihana ja kiihoittuneena istui nojattomalla tuolilla...

Unkarilaista raastettiin sinne ja tänne, mutta hän otti naisten hyväilyt järkähtämättömän kylmänä vastaan. Sen luo hän jäi, joka innokkaimmin tarrasi häneen kiinni.

Lopulta tuo hermostunut sai hänet riistetyksi luokseen villillä voimalla. Hermostunut muljotti silmiään sellaisella vimmalla kreolittareille, että ne muristen väistyivät hänen tieltään.

-- Häpeä, Pystan, huusi Nelly ankarana unkarilaiselle...

-- Pitäähän hänenkin saada, likka pahan, vastasi unkarilainen raa'asti heiluttaen naisen käsilaukkua naismaisesti sormuksilla pyntätyllä kädellään.

Jylisevällä äänellä huusi äskeinen vanhahko mies: -- Lisl... Jukravita, minä tahdon Lislin. --

-- Lapseni, Orelille ei saa enää antaa väkijuomia. Hänellä näyttää olevan heikko pää, sanoi Spizzari Miladalle ohimennen.

Keskiyön aikana tuli kaksi herraa saliin. Spizzari otti heidät itse vastaan syvästi kumartaen.

Vanhempi herra kurotti Spizzarille sormenpäänsä sillä harvinaisella toveruudella, jota ylhäisöön kuuluvat henkilöt osottavat tällaisissa paikoissa. Äkkiä kasvanut, pitkä nuorukainen kapeine, ohuine kasvoineen, jotka ilmaisivat vanhaa aatelirotua, liikkui hämillään vanhemman toverinsa seurassa nojatuolien, pöytien ja ilotyttöjen ohi, heiluen kuin tanssikoulussa.

-- Olkaa hyvä ja istukaa ikkunan ääreen, ohjasi heitä Nelly katsellen nuorukaista äidillisen tarkkaavilla silmäyksillä. -- Olkaa hyvä, lapseni, palvelkaa herroja hyvin, -- sanoi hän Miladalle ja merkitsevällä katseella tokasi hän nuorukaiselle, joka heti lensi punaiseksi:

-- Minulla on paljon hyvää varastossani, -- viiniä -- luonnollisesti -- ja samalla Spizzari hävisi.

-- Katso, tuo nainen tuolla vilttihatussa on neiti Gellner. -- Hyvät ihmiset, miten hän on vajonnut alas.

-- Hänen isänsä oli hovineuvos...

-- Haluavatko herrat viiniä?

-- Kaksi pulloa Moselia. Sinä kai haluat makeata viiniä?

-- Ehkä saa olla tokaijeria?

-- Kyllä. -- Moselia ja tokaijeria.

-- Katso, tuo näyttää huvittavalta. -- Nuorukainen osotti St. Pöltenin leskeä, joka oli ääneti tullut huoneeseen istuen kädet ristissä rinnan alla nojatuolissa.

-- Voisi vannoa, että hän on paremmista piireistä...

-- Hm -- hän näyttää kyllin viattomalta, -- vastasi vanha herra hienosti hymyillen. -- Mitä pidät rouvasta?

-- Hän on ruma kuin synti!

-- Oi, jospa olisit nähnyt, miten kaunis hän oli! -- Hän oli ihana kuin synti, niin Otto. Vanha herra katsoi Spizzarin jälkeen, joka juuri lykkäsi suunnattoman takapuolensa oven läpi.

Milada tarjosi juomat.

-- Kuka tuo on?

-- Taloudenhoitajatar! Hyvin tavallinen ilmiö, vastasi vanhempi herra.

Se vieras rupesi taas kovasti ärisemään, joka oli tähän asti juopotellut Johannen kanssa...

-- Mene hiiteen, minä tahdon Lislin... Kuulkaa rouva, minä tahdon pi -- pi -- pikku Lislin... Vieras takoi pöytää nyrkillään.

-- Pikku, pikku likan, -- pikku, pikku likan, -- kovin pienen, pienen, pienen -- kovin pienen likan!

lauloi Rudi kauniilla äänellään.

-- Saanko tahi en? --

Juopunut rupesi uhkailemaan Spizzaria, joka palasi Jultschin seurassa... Jos minä tahdon, niin minun pitää saada, muuten liikkeenne suljetaan -- niin säätää laki.

-- Viekää tuo pois, sihahti Spizzari.

-- Niin, niin! Katsokaa minua, minä olen arvossa pidetty mies, hyvät herrat... olen valtion virkamies... Ja kun minä tahdon Lislin... niin...

Spizzari käski järkevän Winklerin järjestää asian.

-- Mutta rakas setä, tule mukaan... Sinä saat, mitä sinä tahdot... Sinähän olet oikea kulta-setä -- älä nyt riitele tyttöjesi kanssa.

Winkler syleili juopunutta kuljettaen häntä ovelle päin.

-- Vanha roivari, sanoi Spizzari Miladalle, joka lähti miehen perään -- perimään talon saatavia, -- minä lyön vetoa, ett'ei tuolla ole kaiken lisäksi rahaa maksaa laskuansa.

Hän vilahti siihen pöytään, jonka ääressä kreoolittaret ahnaasti koettivat vietellä äskeisiä herroja, näyttäen heille tatueerattuja [piirrettyjä värikkään kuviollisia] sääriään.

Spizzari kuljetti Jultschia pöytien ohi.

-- Oi terve Julia, -- terve, Julia... Kutsummeko hänet tähän pöytään?

-- Ei! En minä enää viitsi maksaa.

-- Eikös mitä! Pullo Rüdesheimeria, Mizzi likkaseni!

-- Eläköön neiti Julia! -- Eläköön Punatalon neitsyt! --

Spizzari saapui Jultschin kanssa sen pöydän ääreen, missä nuo äskeiset herrat istuivat... Kyynäryspäällään hän tuuppasi Anatolan pois.

Jultsch oli tulipunanen, silmät itkusta turvonneina. Hän piti lujasti Spizzarin kädestä kiinni.

-- Hän ei ole vielä tottunut tällaiseen ammattiin, -- sanoi Spizzari Otolle, vilkuillen vanhemmalle...

-- Turmeltumatonta luonnontavaraa, on vielä koskematon.

-- Me emme tarvitse, rakas Nelly, -- emme toistaiseksi. -- Herra tiesi hyvin, miten piti tällaisissa tapauksissa esiintyä.

-- Noh, juo sitten, jos herrat suvaitsevat kutsua sinut, sanoi Spizzari, salaten pettymyksen huokauksen.

Rudi ja Ferdl ottivat Jultschin metelöiden seuraansa.

-- Pikku lilli-Julttiseni, vanno rakkauden vala, sinä valittuni!

-- Juo, huusi Mizzi, nostaen viinilasin Julian nenän alle...

-- Minusta tuntuu, kuin tuo kaunis nuori herra tuolla hermostuttaisi Juliaa, sanoi Spizzari, maiskauttaen suutaan. Hän ei ollut luopunut kaikista toiveistaan.

-- Vekarat, minä laitan teille oikein hemmetin lystin näytöksen, sanoi Rudi hiljaa. --

-- Julttiseni, tule tänne, sokurinuppuseni... Nyt pitää sinun polttaa tupakkaa... Hienon neidin, joka sinä nyt olet, pitää osata polttaa tupakkaa...

Rudi pisti Jultschin suuhun paperossin ja sytytti sen... Julia pullisti poskiaan ja puhalsi kovalla touhulla sen ulos suustaan, niin että se lensi laajassa kaaressa pöydän yli. Hölmistyneenä, pyörein silmin tuijotti hän eteensä.

-- Mitä minä tein, nauraa hörötti hän leveästi... Hän yhtyi hyvännahkaisena siihen yleiseen nauruhohotukseen, joka nyt alkoi, etenkin sitte kun hän huomasi Spizzarin hymyilevän hänelle suopeasti.

Nyt pääsi Ferdl vauhtiin. Hän hypisteli Jultschin typykkäitä rintoja, sanoen:

-- Katsos, Julttiseni, minä opetan sinua...

-- Oikea tupakanpoltto on hieno taide... Ferdl sytytti paperossin, veti sauhun sisäänsä vilahtaen Rudiin...

Tämä sekoitti konjakkia viiniin ja ojensi lasin Ferdlille...

-- Katso nyt, Julli, ensin pitää sinun vetää sauhu sisääsi, -- oikein syvästi, -- näin, -- ja sitte pitää heti ryypätä päälle. -- Katsos, se estää sauhun pääsemästä ulos suusta ja siksi se valuu niin ihanasti vatsaan. -- Ferdl siveli vatsaansa. Ja nyt -- ffff. -- Ferdl puhalsi sauhun suustaan.

-- Jos ei juo viiniä, vakuutti Rudi, -- niin sauhu räjähtää vatsassa -- se on totinen tosi.

-- Siis, kissi-mirrini,... Vedä sauhu suuhusi... Älä yhdistä hampaitasi... sinähän olet uljas likka... Yks', kaks', kolme, -- noh, hyvä, -- nyt pitää sinun juoda, -- pidä päälle...

Kaikki lensivät rääkkyen pystyyn.

Julia yski ja ähkyi, viini räiskyi hänen suustaan ja sieramistaan joka taholle; ensin hän muuttui tummanpunaseksi, sitten siniseksi kasvoiltaan, hän kahmasi kurkkuaan ja viuhtoi käsillään ilmassa, tyrkäten kumoon vääntyvällä ruumiillaan sekä pulloja että laseja, joka yhä lisäsi toisten hullua naurunhalua.

-- Tämä on oikein helkkunamaisen lystiä, huusi Rudi innostuneena lyöden lonkkiaan...

Nyt syntyi hurja elämä... Mielettömän naurun ja kiljunnan yli kuului Mizzin kimakka ääni, joka lausui hiuksia pystyyn nostavia rivouksia; tuttuja sikamaisuuksia ja likaisia juttuja huudettiin Jultschille, joille miehet nauroivat katketakseen. Tämän kaiken tapahtuessa väänteli Jultsch itseään, yskien avuttomana näitten rääkkyvien olentojen keskellä.

Tämä lisäsi ympäröivien julmaa kiusotteluhalua.

Tytöt kilpailivat keskenään irstailussaan näyttäen naurusta tukehtumaisillaan oleville miehille tuon maalaistytön karkean alastomuuden, jota tämä ei voinut estää...

Jultsch ei käsittänyt enää mitään. Hän oli kuin tulen ja myrskyn keskellä... Hän haki silmillään Spizzaria...

Spizzari oli hävinnyt... Mutta mitä tämä merkitsi?... Jeesus Maaria, mitä ne vaativat hänen tekemään... Hän ei jaksanut enää ajatella...

Mizzi makasi pitkällään lattialla, huutaen Rudille, joka yritti nostaa hänet ylös: -- älä, älä, -- minä en jaksa enää nauraa.

Kreolittaret laskivat esiliinansa houkutteleviin laskoksiin, tanssien paljain säärin czardasta, jolle unkarilainen kiljuen taputti käsiään.

-- Hopp, hopp, tanssikaa! Laiska leskikin tuli esiin tuupatakseen Jultschia kylkeen.

-- Mitä siinä töllistät, tallukka... vedä esiliina pois edestä ja tanssi... Herrat vaativat sen. Tanssi!

Jultschin silmät yhä pyöristyivät...

-- Mitä he tänään meinaavat! -- Tällaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt edes Punatalossa.

Leski taputti kiihtyneenä käsiään.

-- Nosta helmasi ylös, ihmismölhö... Pitääkö sinua rukoilla, -- sinä huo -- --

Julia vetäytyi takaisin. Hän iski niihin käsiin, jotka tarttuivat häneen. Hänen aivoissaan heräsi aavistus.

Tämä ei ollut enää "lystiä." Tätä hän ei enää kärsinyt. Olihan hän sentään Jumalan kuvaksi luotu olento. Hän ei ollut mikään siitoslehmä noille...

Kuin ilkeä kissa hiipi leski Jultschin ympärillä, kumartui, hyökkäsi tämän kimppuun, vetäen molemmin käsin edustan pois hänen lanteiltaan.

-- Tanssi, huusi leski hulluna, muuten saat tuntea...

Samana hetkenä sieppasi Jultsch putoovan edustan käteensä, toisella kädellään läimäyttäen laajassa kaaressa lesken poskea.

Tämä kidahti.

Mutta kukaan ei näyttänyt enää välittävän koko asiasta.

Joukot hajaantuivat, koko seuran iloisuus oli hävinnyt, kaikkien kasvoihin ilmestyi selvenemisen merkki. Se oli kuin iljettävä, inhottava häpeä olisi levinnyt toisesta toiseen, purkautuen hajanaisiin lauseisiin, umpimähkään viskattuihin hm -- ja huh -- sanoihin...

-- Katsokaa tuota, yritti Ferdl vielä sanoa komppasanana, töllistäen Jultschiin, joka kiinnitti esiliinansa värisevin sormin.

Ihmeellistä kyllä, niin Mizzi riensi hänen avukseen, kiinnittäen haat, hurjana käyden ulvovan lesken kimppuun. Spizzari astui ankaran näköisin kasvoin saliin, sanoen juhlallisena: Tyyntykää, -- olkaa hyvä. Hän astui suoraan Jultschin luo.

Julia istahti epätoivoisen herpoutumisen liikkeellä... Hän oli voittanut, mutta hän oli myös samassa kuitti.

Hänessä ei ollut enää tahdonvoimaa, jos ei pelkoakaan eikä toivoa. Vaikka Miladakin hänet hylkäisi, se olisi hänestä nyt yhdentekevää.

Silloin hän tunsi rouvan äidillisesti laskevan kätensä hänen olkapäilleen.

-- Rauhoitu, lapseni, äläkä anna valtaa hulluille oikuillesi... Sinulla on vilkas luonne! -- Jos olet tyyni, niin mene alas siniseen saliin. Siellä sinua odottaa herra, johon äskeinen esiintymisesi teki juhlallisen vaikutuksen. Sinulla oli hyvä ryhti, sanoi hän, -- kuin Orleansin neitsyeellä! Ja tämän lähettää se ritari sinulle, joka istuu sinisessä salissa, sinun asentosi johdosta...

Kultaraha kimalsi Julian kädessä... Mitä tämä oli? -- Näin ei rouva ollut koskaan hänelle puhunut... Ja Julia oli odottanut, että rouva...

Nyyhkytys tunki Julian sisästään... Hän kopeloi rouvan kättä.

-- Mene alas, sanoi rouva vielä kerran äidillisesti katsahtaen Miladaan epävarmalla silmäyksellä. Milada antoi juuri kolmelle upseerille laskun, jotka kävivät porttoloissa salanimillä Rudi, Ferdl ja Karl...

* * * * *

Aamupuolella oli sali melkein tyhjentynyt: yön ylenpalttisesti kiihtynyt ilokkuus oli hälvennyt, pari tyttöä kulki ympäri pahalla päällä kyyristyneinä. Dolly sammutti suuren lasiruunun sähkölamput...

Milada istui Spizzarin kanssa uunin ääressä laskien rahoja. Mutta rouva tuntui olevan tänään kovin hajamielinen tässä hänelle muuten niin tärkeässä tehtävässä... Hän pisti ylijääneeksi lasketun rahan huolimattomasti taskuunsa, tarkaten jännittyneesti joka rasahdusta, joka kuului käytävältä. Harvinaisen ahnas levoton mielentila kuvastui Spizzarin lihaisissa kasvoissa. Äkkiä hän kohosi seisomaan, nostaen sormensa ja hänen terveessä silmässään välähti perkeleellinen pilke. Jultsch seisoi oven kynnyksellä. Hän oli puettu vaaleanpunaseen korkeakauluksiseen kotipukuun, koristettu silkkinauhoilla ja pitseillä. Julian tukka oli kunnollisesti laitettu. Hän näytti säihkyvän onnesta... Hänen jälkeensä tuli herra joka pidätti häntä sisäänastuessaan, kuiskaten jotain hänen korvaansa. Julia pudisti nauraen päätään.

Mizzi seisoi tarjoilupöydän ääressä. -- Nähdessään sisäänastuvat, kidahti hän, lyöden yhteen kätensä.

-- Jeesus Maria, -- tohtori. -- Sieluni ja Jumalani kautta, -- Brennerin Gust!...

Lyötynä katseli hän ympärilleen... Hänen värittömissä kasvoissa välähti samallainen virnistys kuin Spizzarilla. Miladan katseet kohdistuivat pitkäksi hetkeksi kahteen sisäänastuvaan; sitten ne harhailivat, tehden kierroksen, peläten uudelleen kiintyä mihinkään, kohoutuivat kotvaseksi ylös, kuin etsien sieltä vielä turvapaikan... Sitten katseet kohdistuivat suoraa päätä ja päättäväisinä sen miehen kasvoihin, joka uhaten otti ne vastaan. Gust uhmasi niitä katseita, jotka yhä kyselivät... Sinä, -- mitä sinä täällä etsit. -- Hänen kasvoissaan oli kylmä piirre.

Miladaa vastaan välkkyi hampaitten kiilto, niin ahnaana ja kiiltävänä kuin peto-eläinten. Gust nauroi ääneen. Kuin rautaristikkoa vastaan särkyivät Miladan katseet. -- Hän tunsi, -- että kaikki selvittely oli turha. --

Käärmemäisen salavihkaa hiipi Milada Gustin luo.

-- Rakas tohtori, Gust, en luullut saavani nähdä teitä enää, -- mutta voi Herranen aika, -- sanoi Mizzi imarrellen, -- miten te olette pulskistunut. Suippoparta pukee teitä ihmeellisen hyvin. --

Gust vastasi: Sinä olet myös muuttunut! --

-- Enkö sitte... ja heti sen jälkeen, kun tuo vanha virsikirja läksi täältä pois! Nyt meillä on kultaisen kiltti mamma.

Jultsch kaatoi kahvia herralleen, pani sokuria sekaan, sanoen huolestuneena: mene Mizzi, -- ja juo sinä, -- juo nyt.

Lapsellisen iloisena Julia ristitsi kätensä, katsellen Gustia.

Tuo kaunis tohtori rakasti häntä... Joka päivä oli hän luvannut tulla Julian luo, -- ainoastaan Julian luo...

Julia oli ylen onnellinen...