Part 39

-- Ja sitten, jatkoi Milada, kiinnittämättä huomiota Gustin sanoihin, sinä et vaan naurane minulle, olin niin tottunut tähän olinpaikkaani. Yhdessä istuminen, neuvotteleminen, kinaaminen, joka väittely puoleen ja toiseen ihka hullutuksista, se antoi elämälleni sen olemuksen.

-- Koetan korvata sen seikan, sanoi Gust ivallisesti.

-- Ah Gust! -- Milada laski käsivartensa pöydälle katsellen suoraan eteensä. -- Siinä oli paljon muutakin. Noitten satojen pienten toimien ja huolien lukuisina tunteina kehittyi jotain suurta ja eheää, johon nuo tytöt kuuluivat vaikkapa sivuseikkoina. Minä tunsin sen koko ajan.

-- Jos ero tästä toimesta sinua surettaa, alkoi Gust puhuen hiukan teatterimaisesti, odottaessaan että Milada keskeyttäisi hänet. --

-- Mutta odota, en lausu mitään johtopäätöksiä, ennenkuin taas saan ryhtyä järkiperäiseen tehtävään, sanoi Milada nousten seisomaan, -- sitten on minun hauskempi olla. Tuo neiti tuolla riistää minulta taloudenhoitajattaren tehtävän, Miller tulee minutta toimeen, Fanni ui myötävirtaa, Lolo on iloinen, -- mitä Milada voisi tehdä, jos hänellä ei ole suruja? Minusta tuntuu, kuin en osaisi muuta kuin surra surevien seurassa.

Gust astui Miladan taa vetäen asiakirjan liivintaskustaan ja alkoi lukea saarnaavalla äänellä. -- Herra tohtori Gustav Brenner on vuokrannut leskirouva Ludmila Köpkeltä, Berlinin L:ssä sijaitsevasta talosta Meineckekadulla numero 8 a ensi kerroksessa olevan huoneuston, joka käsittää kolme huonetta alkovilla, kyökin, kylpyhuoneen, ruokasalin y.m. -- -- Tuhma likka! Sinulla on oleva paljon tehtävää. Köpke-rouva on kovin tarkka ja hän antaa sinulle pian näppimille, jos ei kaikki ole kunnossa, lukuunottamatta minua, jota täytyy passata kuin herrojen lellua. Ja sinun pitää jaksaa hoitaa tuota kaikkea! -- Osaatko parsia sukkia? -- Jospa näkisit, millaiset aukot on minun sukissani. Osaatko laittaa kuohukkeita? -- Etkö? -- Se on jotain kupukasta, -- pehmeää ja makeaa -- kuin sinä itse -- Gust painoi Miladan pään rinnoilleen, katsellen häntä rakastunein, välähtävin silmin.

Milada hyväili hänen otsaansa. Minun täytyy todella oppia keittämään ruokaa, sanoi hän miettivänä ja raskasmielisenä, Gustin syleillessä häntä ja temmelöidessä hänen kanssaan.

Ovelle kolkutettiin varovaisesti. Neiti Irma valkoiseksi jauhotetulla naamallaan yskähti seisoen kynnyksellä. -- Suokaa anteeksi, neiti Milada, olkaa hyvä ja tulkaa alas, kaksi herraa poliisikamarista etsii teitä.

-- Onko se tarkastusta varten, sanoi Milada epäuskoisena, seuraten neitiä ihmetellen.

-- He kyselivät Milleriä, mutta minä sanoin, että hän ei ole enää täällä, niin -- -- Molemmat salapoliisit olivat jo ensi kerroksessa. Milada tunsi ne.

-- Meillä on vangitsemiskäsky. -- Leopoldine Schwarza Pragista, -- jonka porttolanimi on Lolo -- on otettava kiinni. Onko hän teidän laitoksessanne?

-- Mitä hän sitte on tehnyt, kysyi Milada.

-- En tiedä. -- Ei tiedetä. -- Hänen tavaransa ovat lähetettävät Pragiin. Aivan välttämättömimpiä hän vaan tarvitsee, neiti Lolo.

Miesten äänten kaiku houkutteli neidit huoneistaan; ne tunkeutuivat poliisien luo, kyselivät, huudahtelivat, -- ja juoksivat ristiin rastiin. -- -- Missä Lolo on? -- Rosinan huoneessa. -- Ei, hän on kyökissä. -- Hänestäkö on kysymys?

Sill'aikaa Mizzi nouti Lolon, joka saapui kalpeana, silmät tuijottaen pelosta.

-- Mitä nyt? Mitä te minusta tahdotte, kysyi hän hiljaa.

-- Tuossahan hän siis on. Hyvä. Pukeutukaa, slecno, sanoi toinen poliisi leveästi ja iloisena -- -- pari pientä vaatekappaletta kääröön, -- olkaa hyvä, neiti taloudenhoitajatar. Vaunut vartovat meitä alhaalla.

-- Paljoa hän ei tarvitse, sanoi toinen raa'asti, saa pian ruununpaidan päälleen fröökynä.

Ketään ei naurattanut. Tytöt tuijottivat hämmästyneinä liituvalkeaan toveriin, joka jo kiinnitti katseensa Miladaan.

-- Jesus Maaria, mihin te viette minut taas? Ehkä, -- hän otti askeleen taaksepäin, -- Fischerille takaisin.

Milada astui nopeasti hänen luokseen. -- Pysy tyynenä, Lolo ja alistu! Ei sinulle mitään tapahdu. Minä -- menkää te huoneisiinne, -- komensi hän karkeasti tunkeilevia tyttöjä.

-- No, no, älkää noin enää rehennelkö, pisteli Mizzi ja muut murisivat.

-- Minä pyydän, herra Jewonka, olkaa hyvä ja vartokaa minun huoneessani, minä hankin teille kaikki, mitä haluatte. -- Tule! -- Milada likisti jäykistyneen Lolon itseensä. -- Älä nyt pelkää, vaikka saatkin vangitsemiskäskyn! Pää pystyyn!

Kummastellen näki Gust kahden miehen tulevan Miladan huoneeseen.

-- Ajattele, Gust, Lolo vangitaan.

-- Vangitaan! Miten niin? -- Onko teillä laillinen oikeus, hyvät herrat?

-- Herra Jess, sanoi toinen nauraen.

-- Minä tunnen hyvin herra Jewonkan, sanoi Milada sovittaen.

-- Onko tohtori Treulich antanut teille vangitsemiskäskyn?

-- Se nyt on virkasalaisuus, eikä koske ketään. Toiseksi olemme saaneet käskyn itse herra hallitusneuvokselta.

Nyt rupesi Lolo itkemään ja vaikeroimaan, tarraten kiinni Miladaan. Neiti kulta, neiti kulta, mitä minusta nyt tulee? Enhän minä ole mitään tehnyt.

-- Sinulle ei tapahdu mitään, Lolo, sanoi Milada tyynnyttäen. Minä tulen huomenna varmasti katsomaan sinua. -- Tottele, Lolo! -- Puhu hänelle, Gust! Minä juoksen noutamaan hänen tavaroitaan.

Gust, joka oli joutunut ihan hämilleen tällaisesta asian käänteestä, kohdisti sangen komean puheen molempiin poliiseihin: Se on viranomaisten ylivaltaa! Ymmärrättekö!? Se on valitettavaa ylivaltaa. -- Sanokaa se herra komisariukselle! Huomenna minä otan selon asiasta. Älkää itkekö, Lolo, se on johtunut väärinkäsityksestä, jonka saavat maksaa.

Milada toi kiireesti Lolon hatun ja päällystakin. -- Tyynny, Gust, sanoi hän hiljaa.

-- Emmehän me häntä syö, sanoi Jewonka, joka käytti Gustin kultaista paperossinkoteloa hyväkseen, ehkä tuo kauniisti pääsee aamulla pois tuo slecno.

-- Näetkö, seuraa siis siivosti herroja.

Vavisten tarrasi Lolo Gustiin: Älkää hyljätkö minua!

-- Menkää, menkää nyt vaan, sanoi Gust, viuhtoen kättään ja astuen ikkunan ääreen. -- Hänen oli paha ja ahdistava olla. -- Hänen myötätuntoisuuteensa sekaantui jonkinlainen vihainen vastenmielisyys tällaisia seikkailuja vastaan. Hän olisi tahtonut livistää talosta, juosta pakoon, eikä koskaan enää nähdä ketään täkäläistä, -- se oli hänen ensi mielijohteensa. Äh! -- Eihän kukaan ihminen pysynyt tasapainossa tällaisessa ympäristössä! Mitä kaikkea eikö saanut kokea parissa minuutissa! -- Tämä ympäristö rikkoi joka tunnelman, turmeli joka mielikuvituksen, riisti ihmiseltä halun tehdä jotain.

Täällä muuttui ihminen alakuloiseksi, vihreänsapekkaaksi ja äkäiseksi. -- ihan kuin Miller.

Tästä täytyi tehdä loppu! Levottomana otsa rypyssä, huulet pingoitettuina hän risteili huoneessa. -- Itse asiassa hän turvautui tuohon temppuun peittääkseen turhamaisen luonteensa todellisen surkean tilan. Tällainen oli hänen toimintansa! Tämän hän vaan sai aikaan! Tämä oli tulos siitä, että hän pani yksilöllisyytensä alttiiksi! Huh! -- Nyt täytyi seletä sotkusta. Nyt piti iskeä kiinni, tarttua aseisiin saadakseen oikeutta. -- --

Hän ei ollut mikään rytistäjä. -- Hän halusi rauhaa, rauhaa ja elämänhauskuutta. -- Hän häpesi Miladan edessä, joka uskoi hänen voimaansa, hän häpesi tyttöjä, aina portinvahdinrouvaakin, jonka mielipiteestä hän oli riippuvainen niinkuin hän oli riippuvainen joka maallisen naapurin mielipiteestä ja kannasta, kun se koski häntä.

Vastenmielisyyden tunne paisui, se hävitti jokaisen hellän ajatuksen. -- Nyt oli kysymys hänen itsekkyydestään, miehen itsesäilyttämisvaistosta. Miten ne saattoivat sälyttää hänen selkäänsä moisia velvollisuuksia ja tehtäviä? Milada tiesi, miten herkästi häntä saattoi loukata. Oliko tämä tarkoituksella punottu? Aikoiko Milada kasvattaa häntä? -- Pitikö hänestä tehtämän apostoli ja ihmiskunnan pelastaja? Oliko Joszi kaikesta huolimatta käsittänyt aseman selvemmin ja syvemmin kuin hän itse? Ja tämä tapahtui kaikki vähä ennen Berliinin matkaa.

-- Voi tyttö rukkaa, sanoi Milada astuen sisään, -- aavistatko, mitä tuo merkitsi?

-- Kaikki on Sucherin pirullisuutta. Ei kukaan voi olla sellainen koira! --

Milada pudisti päätään. -- En usko. Minä uskon, että ne aikovat tyttöä kiristää tuon vanhan Pragissa tapahtuneen jutun tähden. -- Sääliksi käy, voi raukkaa, onnetonta! -- Milada huokasi.

-- Minä menen huomenna Treulichin luo, sanoi Gust pahalla päällä.

Milada ei vastannut ja Gust katseli häntä kiukkuisena.

Luonnollisesti Milada piti sitä itsestään selvänä velvollisuutena, jonka piti täyttää. -- Nuo teot, jotka tehdessään hän tarvitsi koko yhteiskunnallisen miehisen tarmokkuutensa, eivät Miladalle mitään merkinneet. -- Luultavasti hän aikoi valjastaa Gustinkin vetämään yhteiskunnan likakuormaa, -- jota hän itse veti. --

Syvä juova ilmestyi hänen kulmakarvojensa väliin. Suo anteeksi, -- päätäni kivistää, sanoi hän äkkiä, minun täytyy mennä ulos, -- tuletko mukaan?

Milada vastasi vilkkaasti. -- En voi, täytyy odottaa tietoja Milleriltä. -- Ja minua tarvitaan vielä talossakin. -- Sinä olet kovin kalpea, -- huomautti hän hellästi nojautuen Gustin olkapäihin. -- Minä rupean jo haluamaan täältä pois rouva Köpken parantolaan.

Milada sulki silmänsä. -- Gust seisoi hiljaa ja jäykkänä katsellen yli Miladan pään.

-- Gust, tiedätkö jotain? -- Nyt näen läpi usvan uuden elämän alkavan! -- Minä tartun onneeni. Syvällä rinnassani sen sävel kaikuu.

Gust ei löytänyt sanoja vastaukseksi. Vanhaan hellyyden tapaansa hän suuteli Miladaa otsalle.

* * * * *

Herra Teobald Sucher istui juuri lämpöisen aamiaisensa ääressä, mutta pyyhkäsi, kun hän näki Gustin astuvan kansliaan, rasvaiset kätensä kiireisellä salaisella liikkeellä paperiliuskan päähän. Silminnähtävästi hän oli hyvällä tuulella, koska hän hymyili.

-- Miten voin teitä palvella, herra tohtori?

-- Minä haluaisin puhutella komisarius Treulichia. Sucher nosti otsansa korkealle. -- Ikävä seikka on, että herra tohtori on lomallaan. -- Haluatteko ehkä hänen osoitteensa -- --?

-- Koska hän matkusti?

-- 14 p. elok.

-- Mitenkä tämä paperi, jonka eilen sain, on hänen allekirjoittamansa? Gust heitti paperin pöydälle.

Kiirehtimättä kiinnitti Sucher sarvirillinsä nenälleen alkaen lukea tarkkaavasti.

-- Se sopii. Herra tohtori jätti sen lähtiessään pöydälleen. -- Oli vähällä unohtua, -- yksityiskirje, sanoi Sucher osaaottavana.

-- Vai niin. Gust aavisti asian menon. Oli saatava hänet vaikenemaan ja siten vaarattomaksi. Siksi herrassakki juonitteli.

Gust katsoi Sucheriin, nähden tämän huulilla röyhkeän hymyn.

-- Tässä on nimikorttini, ärähti Gust, ilmoittakaa minut herra hallitusneuvokselle.

-- Tässäkö asiassa?

-- Niin.

Sucher heilutti päätään. -- Minä neuvon teitä luopumaan aikeestanne, herra tohtori. Minä neuvon mitä vakavimmin.

-- Pitäkää te omat neuvonne itse, herra, minä teen, mikä minua huvittaa.

Sucher otti nimikortin kohauttaen olkapäitään. -- Ensi kerros, kanslia numero I, vasemmalle. -- Seuratkaa minua, sanoi hän virallisella äänellä kulkien Gustin edellä... Kas vaan, mutisi hän palaten kotvasen kuluttua alas, senkin kuumaverinen kavaljeeri. -- Hän ryyppäsi kosolta lasistaan... Nyt piti pitää varalla, millä naamalla tuo kloppi sieltä palasi... Tämähän on kolmen markan lysti! Ha! Ha! Hän hieroi käsiään. -- Tämän hän, Sucher, oli taas syöttänyt heille. -- Päivä jälkeen Gustin käynnin poliisikamarissa oli herra Salomon Fischer saapunut Budweisista persoonallisesti käydäkseen oikeuslaitoksessa. -- Ja yhdessä vanhan liiketoverinsa, Sucherin kanssa, ja herra hallitusneuvoksen järkähtämättömän virkamieskatsantokannan pönkittämänä tällaisissa asioissa, oli hän osannut selvittää tämän epäilyksen alaisen seikan sellaisella tavalla, että kaikki siihen sekaantuneet henkilöt saivat tyydytystä. -- -- -- Muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen, kun Sucher oli jättänyt Gustin nimikortin herra hallitusneuvoksen virkahuoneen eteisessä päivystävälle virkailijalle, sai Gust luvan koputtaa kaikkein pyhimmän ovea ja astua kovasti honisevan "sisään" huudon jälkeen kansliaan... Hän kumarsi syvään... Päivää! -- Odottakaa. -- Niin. Hallitusneuvos oli vinoon pöytänsä ääressä ja kirjoitti...

Kun rivi oli päättynyt, huusi hän lyhyesti: -- Mitä te tahdotte?

-- Herra hallitusneuvos, minä rohkenen tulla puhumaan Poldi Schwartzan asiasta. -- Minä rohkenen sen tehdä, koska olen edellisen käyntini jälkeen tässä asiassa saanut kieltävän vastauksen yksityistä tietä...

Hallitusneuvos keskeytti. -- Aivan oikein, mitä teillä on siihen vielä lisättävää, sanoi hän raa'asti.

-- En ole selvillä siitä, herra hallitusneuvos, onko tuo kieltävä vastaus jossain yhteydessä tytön äkkinäisen ja arvaamattoman vangitsemisen kanssa. -- Inhimillisyyden nimessä toimin...

-- Kuulkaa, herra Brenner, ennenkuin te jatkatte puhettanne, tahdon tehdä teille kysymyksen? -- Hallitusneuvos kohotti ihan suoraan Gustia päin koleat, korppikotkan näköiset kasvonsa, jotka liikkuivat lyhyellä, paksulla kaulalla... Rillien takaa välähti vihainen leiskahdus.

-- Miten te olette tullut tekemään näin raskaita syytöksiä erään ammattihaureutta harjoittavan naisen puolustukseksi? -- Miten te olette sellaiseen ryhtynyt? -- Nyt mustat rillit otettiin nenältä pois, ja kaksi ilkeää, vihreää silmää pisti päästä esiin, -- te olette tehnyt mitä julkeimman syytöksen tunnettua, nuhteetonta miestä vastaan, syytöksen, jonka perusteet eräs katunainen on ladellut? Herraseni! Tekonne on jotensakin töykeä, se saattaa teidät tekemisiin rikoslain kanssa.

Gustin otsa oli tummanpunainen. Hän sammalsi:

-- Herra hallitusneuvos, minun velvollisuuteni ihmisenä -- -- --.

-- Loruja! Teidän velvollisuutenne nuorukaisena on ennen kaikkea olla pistämättä arvoisaa nokkaanne joka likalätäkköön. Ymmärrättekö? -- Onko teillä mitään suhteita mainittuun naikkoseen? Onko hän sisarenne? Orpananneko?

Gust hätkähti. -- Suvaitkaa. --

-- Noh niin. Se yksin selittäisi tekonne lain edessä. Jos ei teillä ole laillista oikeutta ajaa katunaisen asiaa, miksi te sitten vaivaatte meitä käynneillänne? -- Teidän ajattelemattomuutenne tulee vielä maksamaan teille kalliisti, sen takaan. -- Tiedättekö te, että minulla on oikeus vangita teidät aiheettomasta sekaantumisesta viranomaisten toimintaan? Te uskallatte laatia ilmasta temmattujen, kovin epäilyttävistä lähteistä lähteneitten epäluulojen perusteella, joita ainoastaan käytetään porttoloissa, virallisen syytöksen? Te sekaannutte porttolakävijän sangen arveluttavalla oikeudella virkamiesten tehtäviin ja rohkenette puhua poliisilaitoksessa tapahtuneista väärinkäytöksistä ja mielivaltaisista teoista, joita pitäisi saattaa lain rangaistuksen alaisiksi... Hm! Te olette jotensakin rohkea! -- Hallitusneuvos takoi nenäänsä ja huiski kädellään. --

-- Herra hallitusneuvos, minä olen yliopistollinen kansalainen -- -- --

-- Minä vakuutan, että te tällaisten temppujen jälkeen ette siksi enää jää, -- sanoi byrokraatti kuivasti. -- Istukaa te siivosti koulupenkillänne, herra, se on teidän tehtävänne! Ja älkää vetelehtikö porttoloissa! Älkääkä sekaantuko kaikenlaisiin naikkosiin, ja älkää pistäkö itseänne kaikkiin läpiin, jos teidän yliopistollinen arvonne on jostain merkityksestä.

-- Herra hallitusneuvos...

-- Noh, pitäkää suunne kiinni! -- Asianomainen naikkonen joutuu tämän luontoisia asioita käsittelevien viranomaisten kuritettavaksi. Tiedättekö, mitä merkitsee asettua tuollaisten olijoitten ilmeiseksi suojelijaksi? -- Kiittäkää nuoruuttanne ja siitä johtuvaa poikamaisuuttanne, ett'en pistätä teitä heti lukkojen taa rikokseen osallisena! -- -- -- Ei sanaakaan tästä enää. Minä en kaipaa laajempia selvittelyjä. --

Pieni nipistys sormilla ja rillit vilkkuivat taas nenällä. -- Herra hallitusneuvoksen pää oli taas linussa pöydän yli.

Kuin punaisten usvien poikki löysi Gust oven. -- Hän veti vaikeasti henkeään. Sanoja, sanoja tunki hänen kurkkuunsa, mutta eivät päässeet sieltä ulos. -- Toisessa huoneessa hän törmäsi tuolia vastaan, niin että pöytäkirjuri lensi pelästyneenä pystyyn. -- Kulkiessaan johti häntä vaan yksi ajatus, näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä, jotta tuo mies tuolla alhaalla ei saisi tilaisuutta nauraa hänelle vasten silmiä, -- se ei saisi tapahtua. Hän kokosi kaikki voimansa ja nyökäytti päätänsä, kun Sucher tuli häntä vastaan.

-- Palvelijanne, herra tohtori! Saiko herra tohtori puhutella herra hallitusneuvosta?

Kadulla Gust ihan kuin putosi. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punaset, kuin niihin olisi isketty nyrkillä. Hänen huulensa vapisivat, vaikka hän kuinka koetti hillitä itseään.

Hänen aivoissaan kiersivät ne myrkylliset, sikamaiset muistutukset, sättimiset ja uhkaukset, jotka olivat äsken vinkuneet hänen päänsä ympärillä kuin piiskanläimäykset. -- Oliko hän sietänyt jotain tuollaista? Hän oli pysynyt tyynenä, eikä ollut lyönyt miestä, joka oli ollut kyllin röyhkeä tekemään tuon kaiken, ei ollut lyönyt sitä vasten naamaa? Hän oli seisonut tyynenä puiden nyrkkiä, niin että kynnet tunkeutuivat käsipohjan nahkaan.

Oliko hänestä nyt tehty täydellinen roisto? Herra Jumala, mihin nuo naiset olivat hänet saattaneet! Minkä kuopan hän oli itselleen kaivanut?

Hän ravasi elokuun iltapäiväpaahteessa vailla päämäärää ja suuntaa kaupungin laitakujilla kuin hullu. -- Hän syöksyi vastaantulijain silmille, hän seisoa töpäytti käsi otsalla ja pudisteli hurjasti päätään kuin jotain karkoittaen, niin että ohikulkijat jäivät häneen töllistämään.

Kyllä ne, jotka olivat tämän aikaansaaneet, jotka olivat saattaneet hänet häpeäpaaluun, ne saavat tämän kalliisti maksaa! -- Kyllä hän oli itsensä jo kyllin pirstottanut. -- -- Ei, ei, ei auttanut, hänen täytyi, hänen täytyi taas nousta kasvot lujina ja ottaa vastaan iskut.

-- Kyllä ne olivat häntä ahdistaneet ja agiteeranneet! -- Nuo kurjat olennot! -- "Onko hän teidän sisarenne? Orpananneko?"

Oi taivaallinen isä. Hän näki mielikuvituksessaan tuon kauhean häväistyksen äärimmäisimmät seuraukset. Hän muisti iso-äitinsä, tätinsä -- tyttö-serkkunsa! Herra Jumala, jos vielä joku kuuli koko kohtauksen! Eihän hän muistanut enää vilaista, oliko muita samassa huoneessa. Ja vielä, jos se tulisi sanomalehteen... Hän ei jaksanut ajatella sitä ajatusta pitemmälle.

Mielenliikutuksesta melkein vailla tajua hän heittäytyi ajurivaunuihin. -- Hänen täytyi ajaa Joszin luo! Hänen täytyi nöyrtyä tämän edessä, tunnustaa kaikki, pyytää anteeksi, alistua kaikkeen ja mitä kaikkea hänen vielä täytyisi niellä. -- Tässä mielentilassa olisi paras tehdä itsemurha.

Itsemurha. -- -- -- Hän lausui sanan pari kertaa puoliääneen itsekseen, ja painautui vilusta värjöttäen vaunun nurkkaan. --

Vihdoin vaunut seisahtuivat. Gust ryntäsi neljä rappusta ylös kuolettavassa tuskassa, ett'ei hän saisi tavata ystäväänsä.

-- Itsemurha, itsemurha, napoi ja pamputti hänen aivoissaan. -- Herra Jumala, miten tämä päivä vielä päättyy!

Joszi ajoi juuri partaansa. -- Kun hän näki Gustin ryntäävän sisään hengästyneenä ja hikisenä, virnahti hän peiliin nostaen partasutiaan. Mutta pian hän viskasi parranajovehkeensä pois hypäten Gustin luo. Gust oli heittäytynyt sanaa sanomatta poikittain auki olevalle vuoteelle ja puhkesi hillittömään itkuun: koko nuori voimakas miesruho hytki kuin kouristuksessa.

-- Herra Jumala, oliko isäukko antanut hänelle oikein ruumiillisen kurituksen, ajatteli Joszi hämmästyneenä. -- Miesparka, mitä on tapahtunut? Noh, puhu toki! Saakeli soikoon, älä nyt ulvo kuin hermosairas akka! Ethän toki ole tehnyt miesmurhaa, etkä polttanut taloasi, vai mitä?

Joszi tarttui Gustin käteen. Tämä puristi sitä -- kovasti.

Silloin Joszi istui vuoteen reunalle sanoen:

-- Noh, ulvo sitten kylläksesi, miesparka, jos se auttaa.

-- Mitä ihmettä lie tapahtunut, tuumi Joszi. -- Olisiko Milada jotain tehnyt? -- Tahi isä-ukko? Eikö suhde isä-ukkoon lie jo ollut jotensakin selvä? Eikä tuo sentään toiminut punnitsematta. -- -- -- Entäs Milada? Kun ei se vaan olisi tehnyt jotain mestarileikkausta? Rupesiko se nyt itse pahnoja pöyhimään. Vederemo (tarkataampas).

Saippuoitu poski hytkähteli. Varovaisesti Joszi hieroi yöpaitansa kulmalla märkiä kasvojaan. -- Ja sitten hän rupesi kuin aina miettivänä hyräilemään ja rallattamaan.

Silloin Gust nousi yhdellä hetkahduksella istumaan, pyyhki kyyneleet silmistään, tarttui Joszin käsiin, alkaen kertoa mieli vihasta ja inhosta kuohuksissa. -- Laveasti, alusta loppuun ja räikein värein hän kuvasi tapahtuman. -- Hän maalasi vangitsemisen, Miladan epätoivoisen pyytelemisen, hänen oman hämmennyksensä, -- hänen säälintunteensa murtunutta Loloa kohtaan, -- -- Sucherin hävyttömyyden, joka häntä kiukutti. Ja sitten hän teki selkoa yhteentörmäyksestään hallitusneuvoksen kanssa. Mitään salaamatta ja silittämättä hän saattoi koko tapahtuman ystävänsä kuuluviin. Sitten hän tunnusti oman mielentilansa ja lopetti puheensa huomattavasti keventynein mielin synkällä viittauksella: -- Itsemurha!

-- Onko tämä kaikki, kysyi Joszi hetken kuluttua hengittäen helpommin.

-- Eikö tämä jo riitä, huomautti Gust katkerana. -- Eikö tämä ole kyllin myrkyttääkseen koko olemassa oloni?

-- Minä tarkoitan, uhkasiko tuo konna vaan sinua vai puhuiko hän todella vastasyytöksestä?

-- Vastasyytöksestä, -- miten niin?

-- Tietysti, tällaisissa tapauksissa todistamattomasti syytetty nostaa kanteen väärästä ilmiannosta. Se on vielä raskauttavampi asianhaara, että annoit haasteen itsekohtaisesti. Hyi saatana! liettävää se on paraassa tapauksessa. Inhottavaa! Mikä päähäsi pälkähti, miesparka, ryhtyä tuollaisiin hommiin?

-- Älä nyt lisäksi moiti, vaikeroi Gust.

-- Enkö ole varoittanut sinua? Mutta mitä se auttaa? Vanitas vanitatum (turhan turhaa!)

-- Tällä kertaa käsität minut väärin. Se johtui...

-- Suuruudenhulluudesta, veliseni. Miten usein olet luvannut, että minä saan tutkia tekojesi syitä ja arvostella sinua. -- Kuin pillastunut hevonen katkoit ohjakset ja läksit laukkaamaan. Nyt näet, mihin johti, miesparka! Etkö tunne, että sinulla on taakka kädessä ja selässä. Sinä menet taaksepäin.

-- Mitä minä nyt teen, ruikutti Gust mieli kuohuksissa.

-- Sinun pitää lähteä pois niin pian kuin suinkin. -- Ja veljeytesi noitten naisten kanssa on päättyvä. Siihen taloon et saa enää astua jalallasi. Sinä menetät maineesi, tulevaisuuden menestysmahdollisuutesi, kaiken, mikä nyt on sinulla vielä ollut tarjolla. Miesparka, sinun nimesi kuultuaan kohautetaan jo olkapäitä.

-- Kuka kohauttaa?

-- Ihmetyttääkö se sinua? Sinä olet maleksinut kuukausmäärin porttolassa, sinä kuljeskelet naisen seurassa...

-- Kuule Joszi, älä säti häntä!

-- Sinä olet narri! -- Naiset teeskentelevät aina olevansa toista, kuin mitä he ovat. Hän on kasvanut porttolassa. Kuudentoista vuotiaasta on hänen nimensä ollut siveyspoliisin kirjoissa. -- Älä innostu, minä tiedän sen varmaan. Neljä vuotta on hän ollut taloudenhoitajattarena, sillä hänen emäntänsä on pehmeäjärkinen. Hän hallitsee joukon huoria, ja tekee vittukauppaa joka härkätallimiehen kanssa. -- Ja sinä elät siinä hurskaassa uskossa, että sinä olit ainoa.

-- Se ei ole totta, mitä sinä syydät suustasi, Joszi, kirisi Gust, sinä saat penkoa hänen suruisaa menneisyyttään, miten haluat, mutta että hän olisi ollut sikamainen ja pettänyt minua, sitä sinä et saata sanoa...

Joszi tarttui Gustin olkapäihin. Mitä siinä on sen kummempaa enää pengottavana, Gust? Hänen koko toimintansa on yhteiskunnan häpeäpilkku. Ja vaikka hänellä olisi Aspasian [etevä kreikkalainen nainen pakanuuden ajoilta] äly ja sielukkuus, niin tosiasioita ei voi sillä muuttaa.

Hämillään ja tyhmäntunteellisena Gust puolusti itseään. -- En suoraan tiennyt, että hän oli merkitty poliisikirjoihin. Minä pidin häntä -- minä luulin -- Joszi, minä tiedän kuitenkin sen, että hän rakastaa minua. Siitä sinä, Joszi, et pääse yli etkä ympäri.

-- Minun puolestani olkoon asian laita miten vaan! Sinä olet komea, kiltti poika, hän pitää tietysti sinusta. Mutta sopiiko hän sinulle, ylimyksen pojalle, Gust Brennerille, -- sinulle, elämän sopusoinnun ihailijalle? Rakas veliseni Gust, älä tao itsellesi elämänikuisia kahleita! Älä polta joka siltaa takanasi! Yhteiskunnassa on etujakin, jotka ovat sinulle yhtä tähdellisiä kuin vesi ja ilma.