Part 34

-- Ja leposohvan voi myös kerran periä, -- -- mutt' vasta varsin kuoltuaan.

-- Tiedätkö, hän tuntee naiset, sanoi Gust loistavin silmin. -- Mutta kyllä ne häntä myös pistävät takaisin...

-- Hän on pohjaltaan hyvä ihminen.

-- Hän on ihanne-ihminen! Huomaappas, hän on vannonut olevansa kajoomatta Ollyyn, ennenkuin Olly itse sen tahtoo. Se on ankara lupaus. --

-- Oi, vanhapoika-ihanuus. Sa minne häivyit meiltä?... lauloi Gust hiljaa Ollyn kirkkaan sangen miellyttävän sopraanon kaikuessa...

-- Kaikki on täällä niin kummallisen yli-inhimillistä, -- niin kaunista, niin kaunista, ajatteli Milada. -- Nämät herttaiset ihmiset...

-- Mutta juoppas hiukkasen, sinä katselet kuin Sfinxin silmillä, sinä hymyilet, -- mutta samalla kertyy usvaa silmiisi, uhaten kyyneltyä... Armaani, sinä olet niin vaiti. -- -- Miten nimesi lyhennetään? -- Miladaa on raskasta lausua.

-- Niin raskasta kuin rakastaa minua, sanoi Milada nousten seisomaan...

-- Eipäs. -- Tuli välähti Gustin silmissä. -- Sinä olet solakka ja vahva kuin poika. Minä pidän sinusta. -- Ja Gust painoi vaalean päänsä Miladan lanteille.

Joszi huusi pianon luota. -- Hän näyttää minusta pakenevalta vuorikauriilta, joka hyppää suurten, suurten kuilujen yli -- hei -- hopp --

-- Minä kutsun sinua Milaksi! Enkö saa kutsua -- -- --

-- Siis veljenmalja!

Olly istui pianon ääressä heiluttaen jalkojaan. -- -- Soita jotain Wagnerilta, pyysi hän, vääntäen silmiään ylöspäin. -- Soita miten Tristan joi lemmenjuoman, soita!

Joszi alkoi voimakkaasti:

-- Askalonin mustassa valaassa asui miekkonen kolme päivää, siks' kunnes ihan jäykkänä...

Olly heitti pari nuottivihkoa Joszin päähän. Nauraen nousi Joszi seisomaan astuen täysinäinen viinilasi kädessä Miladan ja Gustin luo.

-- Katsokaa, Milada, sanoi hän, -- tuo meidän Gustimme tuossa on onnen myyrä! -- Katsokaa häntä tarkoin, -- hän on ikuisesti nuori ihminen -- -- Hei veli veikkonen! Eläkööt sinun kaltaisesi!

Hän tyhjensi lasinsa ja veti sitten Ollyn syliinsä. -- Nyt runoillaan... Seuraa tarkkaan, nyt alkaa ensi säe. -- Hän löi parilla sormella alkutahtia.

-- Ruskeat, kauniit sotilaat -- -- kaupunkihin -- matkaavat, jossa kauneimmat naiset mailmassa asuvat.

Ylpeät, suorat, vienot, paksut, herttaiset, hienot, ne naiset -- asuvat, naiset asuvat.

Olly takoi pianolla kyynäryspäällään basso-ääniä.

-- Minun täytyy lähteä, sanoi Milada äkkiä kooten hiuksiaan...

-- Ehei! Et sinä niin vaan lähde kultaseni! Tahdot livistää, siihen ei suostuta. -- Gust hyväili Miladan poskia.

-- Mila, anna minulle nyt suudelma, sanoi hän hiljaa...

-- Siis Olly, nyt sinä alat. -- Älä sekaannu loppusäveleessä. --

-- Ruskeat, kauniit sotilaat, kaupungista matkaavat.

-- Pysy tahdissa, huusi Olly heittäen säärensä ilmaan.

-- Kuule Olly, me emme ole vielä yksityishuoneessa. -- Jos haluat, sähkötän langattomalla linjalla.

-- Tule pois, Mila, -- he meluavat liikaa. Kun Olly rupeaa iloiseksi, on paras jättää hänet yksin. Tule tänne minun huoneeseeni, minä sanon sinulle jotain.

Milada katsoi Gustiin pitkään, mutta seurasi häntä kuitenkin. -- Virnistäen tuuppasi Olly soittotoveriinsa. Mustasukkainen harmin tunne valtasi hänet hetkeksi. -- Kunhan vaan tuo möhömaha ei nukkuisi sill'aikaa! -- Tiukkana hän otti Joszin kädestä lasin pois.

-- Ei tippaakaan, sanoi hän siihen surumielisesti tirkistävään Josziin.

Gustin makuukamarin valaisi kirkas kuutamo. Yön tuuli heilutti valkoisia tylliuutimia. Gust taputti käsiään.

-- Eikö täällä ole raikas hengittää? -- Ei ole tupakansavua, eikä melua. -- Täällä meidän on hyvä olla, eikö niin, rakkaani?

Milada seisoi akkunan ääressä palmikoiden kuun valossa kiiltävää tukkaansa.

-- Miks'et anna hiuksiesi vallehtia vapaina, sanoi Gust loukkaantuneena.

-- Se ei sovi minulle, vastasi Milada hiljaa.

-- Ole toki iloinen, armaani, sanoi Gust hellästi, -- odota, minä tuon uutta viiniä.

Gust otti kaapista tumman, leveälitteän pullon. -- Tämä on sinua varten, se on parasta.

-- Kiitos, mutta minä en juo enää.

Milada pelästyi. Hänen omat sanansa kuuluivat kaavamaisilta. Mitä hän täällä oikeastaan teki! Gust oli hellä, oli lämmin. -- Mutta häntä, Miladaa, -- pusersi selittämätön pakko, joka kiertyi kuin rautainen rengas hänen aistimuksiensa ympäri.

-- En voi auttaa, en tunne itsessäni mitään hehkua, -- ajatteli hän kauhistuen, en voi antaa hänelle mitään takaisin, minä olen jo liian paljon saanut kokea.

Äkkiä Milada tarttui Gustin käsiin. -- -- Tahtoisin olla sellainen, millainen Olly on, sanoi hän kiusaantuneena, -- tahtoisin olla iloineen, kepeäluontoinen ja taipuisa kuin Olly. -- Mutta minä en voi olla sellainen, -- sinä saat sen vielä kokea. -- Sinä tulet kauhistumaan minua. En ikinä maailmassa voi olla niin viehättävä kuin Olly.

Gust polki lattiaa. -- Sinun ei tarvitsekkaan olla Ollyn kaltainen. Minä pidän sinusta sellaisena kuin olet. Sinä olet katkera kuin metsän hedelmä. -- Etkö sitä käsitä? Sinun olentosi huumaa minut. -- Ensi hetkestä se vaikutti minuun. Minä asetan sinut ja sinun vaikenemisesi korkeammalle kuin kaikki mailman Ollyt. Minä en ole mikään poikanulikka, joka pikiintyy ensimmäiseen tyttöepanaan. -- Milada, sano minulle, mikä ominaisuutesi minut kietoo sinuun! En tunne enää omaa itseäni! Minähän olen ihminen, joka en lakkaa itseäni koskaan tarkkaamasta. En rakasta sinua aistillisesti, enkä yksinomaan himoitsekaan sinua, vaikka sinä olet kylläkin kaunis. Mila, en ole ketään naista sillälailla katsellut kuin sinua. --

Gust vaipui Miladan eteen kätkien päänsä hänen hameisiinsa. Viereisestä huoneesta kuului hiljainen soitto, ja Ollyn kimakka ääni raikui sen ohessa.

-- Minä tahtoisin hukkua sinuun, kuiskasi Gust kiihkeänä.

-- Gust, Gust. Milada tarttui molemmilla kylmillä käsillään Gustin päähän etsien hänen huuliaan.

-- Se ei ollut oikea suudelma, kuiskasi Gust jännittyneenä -- vetäen Miladan viereensä vuoteen reunalle...

Milada tarttui Gustin molempiin käsiin -- tyrkätäksensä ne luotaan. -- Hänen puheensa oli valju ja vitkallinen. --

-- Kuule Gust, -- se on --, minä tiedän sen, -- se on naurettavaa, että nyt lähden luotasi, sinä naurat itsekin minulle jälestäpäin, toiset nauravat myös. Te tiedätte, -- mihin minä menen. -- Minulla ei tietysti ole enää mitään menetettävää, ei siis mitään pelättävää eikä anteeksi annettavaa, -- Tiedän sen. -- Ja kuitenkaan -- en tahdo olla vaan täksi hetkeksi rakastajattaresi, -- en tahdo...

Milada puhui hiljaa ja kuitenkin hänen joka sanansa tuntui painavalta ja leikkaavalta pimeässä huoneessa.

-- Tiedän, ett'et kunnioita minua sen vuoksi rahtuakaan enemmän.

-- Ole hiljaa, sanoi Gust raivoisasti pudistaen Miladan käsivartta. -- Miten rohkenet puhua minulle noin!

-- Sinä et aavista, miten vaikeasti, -- miten pitkän taistelun kautta olen vasta jaksanut kohottaa inhimillisen itsetuntoni, yksilöllisyyteni, -- ne menetän nyt kaikki yhtenä hetkenä. En omista niitä sitte enää. -- Ja sinä -- -- et huomisaamulla enää muista, olinko minä vaiko jokin muu nainen luonasi!

-- Se ei ole totta, sähähti Gust pusertaen Miladan käsivartta, -- älä puhu noin! Enhän ole toki juovuksissa. Kysyppäs, olenko ottanut Ollyn makuutilalleni... Minä en näetkös tahdo hussata tällaisissa asioissa. -- -- -- Minun täytyy oppia tuntemaan sinut ihan sellaisena kuin olet, sulauttaa sinut itseeni, jotta oppisin sinut tuntemaan.

Milada ei jaksanut työntää Gustia luotaan. Gust veti hänet viereensä. Milada tunsi, miten lujasti hänen käsivartensa kiertyivät hänen ruumiinsa ympäri.

-- En vaadi sinulta mitään, kuiskasi Gust Miladan korvan juurella, mutta vaikene, vaikene juuri tällä hetkellä.

Olly ei enää laulanut. Pianolta kuului vienoja ääniä... Gustin hengitys kuului raskaalta, Milada tunsi, miten ne leyhyttivät hiussuortuvia ohimoilla. Gust nukkui, tuo onnellinen olento. --

Taas kului hetkiä... Miladan pää painui vitkaan alas...

Äkkiä hän havahtui... Jokin ääni kutsui häntä,... aivan varmaan... joku huusi hänelle... Se huuto oli äänekäs, karkea, suuttunut... Oli varmaan hyvin myöhäinen aika...

Levottomana kavahti Milada pystyyn. -- Silloin hän tunsi, miten joku viskasi hänet vuoteelle.

-- Älä kiduta minua kauemmin, kuiskasi Gust... Hänen kuuma hengityksensä huokui Miladan ihoon. -- Mihin sinä saatat minut? Mihin?

Milada tunsi Gustin kiihkeät, ähkyvät huokaukset korvassaan... Miten usein hän oli ennenkin kuullut nuo äänet!

Samassa silmänräpäyksessä muistui Miladan mieleen jono kamalia kuvia ja pöyristyttäviä muistoja, tukahduttaen joka lemmensykähdyksen. Hän oli satoja kertoja kuullut samat kiihkeät himonhuokaukset!... Eikä kukaan ollut niissä muistanut häntä, Miladaa, hänen sieluaan, hänen harrastuksiaan... Ainoastaan hänen lihaansa ne himoitsivat, tuota orjuutettua, tahdottomaksi pakotettua ruumista raastaakseen he ähkyivät kiemurrellen... He halusivat vaan yhtä, Gust niinkuin kaikki muutkin miehet... Laske, laske! -- Milada työnsi Gustin hapuroivat, himoitsevat kädet luotaan... Hirvittävän selvästi hän muisti ennen muita... tuon vanhan, laihan herrasmiehen, jonka syliin Goldscheider hänet komensi viidentoista vuotiaana. Miladan rinnoilla oli silloin ollut vaaleanpunainen ruusu. Tuo vanha hänet ensin raiskasi. Ja tuon jälkeen oli heitä ollut lukemattomia, koko jono miehiä, nuoria, vanhoja, -- ystävällisiä ja ilettävän rivoja. Kauhun huuto kuului Miladan huulilta. Hän kurotti käsivartensa suojellakseen itseään Gustilta... Vaitelias kamppailu alkoi heidän välillään pimeydessä. -- Milada kamppaili himon, miehen rääkkäämisoikeuden kanssa... Ei Gust yksin häntä tällä hetkellä repinyt, koko miessuvun irstailu häntä raateli. -- Lukemattomien nuorten ja vanhojen ihmiskoirasten kiima, jonka he kaikki olivat Miladaan purkaneet, tahrasi nyt hänen väsyneen haluttoman ruumiinsa.

Laske! -- Milada pusersi Gustin rantimia. Minä sanon sinulle, Gust, -- Milada kohotti äänensä, -- se oli kova, melkein uhkaava, -- sinulla ei ole oleva mitään nautintoa minusta. Silloin Gust hellitti.

-- Älä huuda, -- sihahti hän, -- he kuulevat.

Milada juoksi pystyyn ja järjesti hiuksensa ja vaatteensa. Hän tunsi Gustin suuttumuksessa miesylpeyden, jota hänen kieltonsa oli loukannut ja syvästi nöyryyttänyt... Eihän kukaan usko muuta, kuin että olen antautunut sinulle, sanoi Milada kuvaamattoman surullisena katsoen Gustiin, joka oli kätkenyt päänsä patjoihin, -- -- anna minun mennä! En voi -- en osaa edes selittää sinulle, miks'en voi taipua tahtoosi. Gust ei vastannut.

Silloin Milada aukasi viereisen huoneen lukon katsahtaen sinne. Joszi istui pianontuolilla nojautuen pitkälle taaksepäin, ihan niinkuin Milada oli hänen poistuessaan nähnyt istuvan. Hän soitti kepein, huolettomin sormin säveleen toisensa jälkeen, hiljaisia, suloisia vaihteluja, ihmeellisiä sointuja, jotka hajaantuivat ja yhdistyivät sulautuen kaihoisina yhteen. Hänen pienet silmänsä katselivat autuaina ja mailman unohtavina ympäri huoneen koristekattoa.

Naama viidessä viurussa oli Olly kyyristynyt nojatuoliin, töllistellen väsymättömään soittajaan. Kuin pelastuneena hän hypähti pystyyn Miladau astuessa huoneeseen... Tuossa oli kilpakosija! -- Tuo oli saanut tahtonsa tyydyttää.

-- Sellainen mölhö, haukkui Olly, tuolla aasimaisella pianontakomisella se turmelee koko iltamme. -- Noh, mutta lakkaa toki, kiljui Olly.

Joszi sulki kannen. -- Ystävällisesti hän vilkutti silmiään Ollylle.

-- Näetkö, että minä en ole tänään juovuksissa.

-- Senkin tolvana!

-- Kuule, minä en aio blaijata tänään.

Milada otti hattunsa.

-- Tuletteko mukaan, neiti Olly? On jo myöhäinen nähdäkseni.

-- Kello on jo yli kaksitoista.

Ihmetellen katsahti Milada toiseen. Hänestä tuntui, kuin olisi tuntimääriä jo kulunut.

-- En voinut aavistaa, että tämäkin ilta meni hukkaan, sanoi Olly haukotellen.

-- Vai niin, Olly. -- Joszi otti hänen kasvonsa molempiin käsiinsä. -- Sinähän saat kaiken omasi takaisin.

-- Siihen et voi toki laskea granaattinappiani. -- -- Mutta minä lahjoitan sen siitä huolimatta sinulle.

-- Gust, anna valoa!

Tytöt pukeutuivat nopeasti. -- Gust valaisi portaita. -- Hän oli kalpea ja hermostunut, pureskellen ylähuultaan. --

Milada tarttui hänen käteensä katsahtaen hellänä häneen. Gust pudisti tuskin huomattavasti päätään...

-- Kirjoitan sinulle, sanoi Milada. -- Gust nyökäytti päätään kiihkeästi ja vaieten.

-- Tuletko huomenna noutamaan minut, möhömaha?

-- Minulla on oleva kunnia. -- Mutta Olly -- pese itsesi, -- pe-e-se, huusi Joszi rappusiin.

Olly näytti hänelle pitkän nenän.

-- Hiljaa, sanoi Gust vetäen Joszin ovesta sisään.

Pihalla aukasi uninen, virnistelevä talonmies portin, laskien tytöt kuutamossa välkkyvälle, aivan tyhjälle kadulle.

-- Eikö kaverini ole minua kohtaan huomaavainen? Sen täytyy tunnustaa... Mutta muuta hyötyä hänestä ei ole, alkoi Olly keskustella kadulla.

-- Mitä te oikeastaan hommaatte, neiti Olly?

-- Minäkö? -- Olen oikeastaan koetteluneiti muotiliikkeessä, vastasi Olly lyhyesti. -- Se ei ole juuri hauska tehtävä. Kyllä minä teen hiukan työtä ompelu-osastollakin. -- Järjestän korjaukset, sovitan koristeet, määrään mallit. -- Mutta mitä minä sillä ansaitsen? En enempää, kuin mitä kesähattuni ja kunnon puku maksaa.

Tytöt kulkivat kotvasen vaieten.

-- Mitä tietä on teidän kuljettava, kyseli Milada.

-- Minä asun Haudankaivajakadulla. -- Mennään keskikaupungin kautta. Minä kuljen sieltä mieluimmin näin yöllä.

-- Sitten voitte saattaa minut kappaleen matkaa kotiani päin. -- Minä asun, -- syntyi hetken vaiti-olo, -- tuolla Louvre de luxen tuolla puolella.

-- Sepä vasta on kortteeripaikka, nauroi Olly. -- Tunnen seudun hyvin. Brucknerilla oli siellä ennen liike. -- Nyt meidän liikkeemme on muutettu hienoon lasipalatsiin.

-- Uskallatteko mennä sitten yksin kotiin -- tuosta minun asuinpaikastani.

-- Minäkö! -- Enkö uskaltaisi! -- Herra Jess! Minä olen syntynyt yölinnuksi. Jos joku minua puhuttelee, ja jos mies on siistin näköinen, otan hänet saattajakseni matkan verran. Jos hän on ikävä, annan hänelle sen penteleen löylytyksen... Uskotteko ehkä, -- Olly herkesi puhumasta. -- Sitä, minkä Joszi tänään löpisi, ei nyt ole otettava ihan peloittavana totena... Noh niin -- minä en ole mikään nunna, -- mutta en minä ole mikään huonokaan nainen. --

Ja samalla hopulla Olly teki selkoa elämänkatsantokannastaan.

-- Katsokaa, meikäläisellä ei ole mitään kiinteimistöä, ei pääomaa, eikä muita elämän valtteja kuin nuoruus, kauneus ja iloinen mieli... Mutta meikäläiset miehet ovat tottuneet, että he saavat kaikki ilmaiseen, noin vaan kauniitten silmiensä ja kommervenkkiensa avulla. -- He pelaavat kanssamme aikansa ja sitten me tytöt olemme kiikissä. -- Ja kun nyt, asiain näin ollen, -- Olly seisahtui pannen oikean kätensä puuskaan antaen Miladan katsella itseään -- joku vanha ukkorähjä tulee pyytämään saada nauttia minussa siitä, joka ei minulle mitään maksa, vaan päinvastoin ukon kautta tuottaa rahaa, niin olisinko niin hullu, ett'en ottaisi rahaa vastaan. Pitäisikö minun luopua tuloistani Joszin ja hänen tyhjien haaveittensa tähden?

-- Minä tunnustan rehellisesti, minä mynttään rahaa rakkaudellani. -- Ja siten en vahingoita ketään Ja jos en olisi sittenkään viisaasti käyttänyt ajoissa tilaisuutta hyväkseni, -- ja minä olisin ollut melkein niin hullu, etten olisi sitä tehnyt tuon ihmisen Joszin tähden, -- kyllä meillä on ollut härkimenkauppa käymässä Joszilla ja minulla, -- jos en olisi ajoissa siitä luopunut niin olisivat huolet tehneet minusta -- tällaisen. -- Olly imi poskensa ontoiksi.

-- Voisiko teilläkin olla suruja, kysyi Milada

-- Oi laivalastittain! Minulla on kuudentoista vuotias sisar, -- joka on aivan pilalla, hirveän kevytmielinen! Elää upseerien kanssa! -- Hän on kuin pahin mäkijuntti! Pitää tietysti viimeisiä risoja aina yllään Maksaa shaketista 250 guldenia, -- se on selvää, mutta ei pane kreuzeriakaan säästöön. -- Vie vielä paitansakin panttiin. Kun minä tuon näen, on sydän pakahtua. Mutta äiti pitää vähän siskon puolta. Joka päivä on meillä toraa. -- Ja sitte on minulla omat onnettomuuteni. -- Olly huokasi syvään. -- Olen minäkin jotain kokenut eläissäni. -- Olen kärsinyt Joszinkin tähden. Tänään hän nauroi ja lauloi, mutta olisitte nähnyt hänet joku kuukausi takaperin. Sepä vasta elämöi -- -- Jesus Maaria! Olin vähällä mennä mereen -- Sanoi ett'ei kestä enää, -- minun pitää olla vaan hänelle uskollinen. -- Joka päivä oli meillä pirstninkia... Mutta minä en voi elää toisin. -- Kahdeksantoista guldenia on minulla palkkaa kuussa, siihen lisäksi aamiainen ja päivällinen. Joszilla ei ole mitään. -- Kyllä hän antaa tunteja, tahi jotain sellaista. Mutta minä en ole saanut häneltä lanttiakaan, en koskaan, jukukliut en! Mutta ajatelkaa, mitä minulle on tapahtunut? Joszi on rakastunut minua, mutta nyt hän ei ole minulle koskaan hyvä, ei koskaan... Nyt hänessä piilee aina vaan viha. -- Mutta hän ei koskaan kysy, mikä sinut tyttö sitten perii, kun minä jätän sinut. -- Ja vaikka hän kuinka minua rakastaisi, niin kerran hän kuitenkin kyllästyy minuun. -- Ja jos olisin ruvennut elämään jonkun aviomiehen kanssa, olisi se voinut tehdä vekaran tahi saattaa minut sairaaloiseksi. Herra ties! -- Mitä tällainen ihminen sitte ottaa eteensä! Kyllä te sen muutenkin arvaatte! -- Enkä tahdo joutua rappiolle, en! -- En tahdo. -- Minä olen nähnyt liian paljon meikäläisten avio-elämääkin ja muutakin, ett'ei se minua houkuttele. -- Minä palvelen hienossa liikkeessä, näen joka päivä tuhansia kauniita esineitä. Ja minä pidän niistä. Pitäisikö minun aina olla puettu kauhtuneeseen pesupuseroon ja kovettuneeseen vilttihattuun? E-ei! -- Olly katsoi Miladaan niin vakavana kuin olisi ollut kysymys hänen elämänsä ainoasta onnesta.

-- Kyllä käsittää hyvinkin toimintatapanne, kun teidät vaan näkee, sanoi Milada myöntyvänä.

-- Siis nähkääs, minä käytän hyvää tilaisuutta edukseni. -- Se herra, joka -- Olly vaikeni taas hetkeksi, -- ei tämä kai huvitakkaan teitä.

-- Päinvastoin se huvittaa kovin, vastasi Milada, kertokaa enemmän!

-- Minä luulin, että olette liian ylevä minulle, neiti, mutta te ette olekkaan ylpeä.

-- Miksi minä olisin ylpeä?

-- Noh, koska Gust teitä rakastaa. -- Onnihan on saada tuollainen herttainen, rikas poika omakseen. -- Minun rakastajani Lohnert on vanha ja ilkeä, mutta en minä silti valita. Kyllä, totta vie, joku toinen olisi hauskempi, mutta...

-- Mitä te aijotte rahoilla tehdä, uteli Milada kovin huvitettuna.

-- Hm! Olly murahti kovin merkitsevänä, minulla on monta tuumaa päässäni. Ensin minun pitää selvittää perhe-asiani. Pitää saada äiti ja veli hyville jaloille ja maksaa velkani. Sitten rupeen harjoittamaan sopivaa liikettä. Ettekö usko? Minä myyn käytetyitä silkkisiä tanssipukuja ja naamiopukuja. Minä tunnen rouvan, joka hankkii mitä hienoimpia pukuja ruhtinattareilta. Hehän käyttävät pukunsa vaan yhden kerran. Sitten minä elän, miten minua itseäni lystittää, luonnollisesti rupeen elämään Joszin kanssa, jos hän sitten enään huolii minusta. -- Syntyi hiljaisuus.

Sitten Olly alkoi taas puhua vilkkaasti: Te ette tarvitse ketään muuta kuin Gustin. Hänellä on voima yksin ylläpitää teitä.

-- Minulla ei ole siihen aikaa. -- Olen työssäni kiinni koko päivän.

-- Noh, yöt olette kai vapaa, sanoi Olly nauraen, pannen päänsä kallelleen.

-- Silloin vasta olenkin työssä.

-- Noh, hei! Millaisessa liikkeessä te sitten palvelettekaan?

-- Vuottakaa, kun käännymme katukulmassa, voin osottaa sen teille.

Olly katsahti kiireesti ympärilleen. -- Hän tunsi seudun. -- Sitten hän vilahti Miladan tyyneihin kasvoihin. --

He kulkivat Kärtnerkadun poikki ja sivuuttivat Louvre de Luxen. Yksinäisen kujan suuhun Milada seisahtui. Yksi ainoa punanen lyhty paloi kujan toisessa päässä valaisten kauaksi näkyvän kaksikerroksisen talon etupuolen, joka ylpeänä ja vaativana kohousi rappeutuneen ympäristönsä yläpuolelle.

-- Tuolla, neiti Olly, on minun liikkeeni. Olly peräytyi! -- Jumala siunatkoon! -- Mutta sehän -- -- tehän vaan laskette leikkiä. -- -- --

-- Puhun ankaraa totta. Minä olen tuon talon taloudenhoitajatar.

-- Sehän on Punatalo, sai Olly äännähdettyä -- --

-- Aivan niin! Minä olen Punatalon taloudenhoitajatar.

Olly katseli Miladaa kasvavalla kauhulla. Todellako, saattoi lukea hänen laajenevista silmistään.

-- Niin, niin, -- vastasi Milada katseellaan.

-- Siis hyvää yötä, neiti Olly, minun täytyy joutua! --

Konemaisesti kurotti Olly sormenpäänsä Miladan tarjottua kättä kohden. -- Hyvää --, hän ei uskaltanut lopettaa lausettaan.

Äkkiä hän veti kätensä pois paeten.

* * * * *

Kolme päivää sen jälkeen Milada saapui iltahämärässä Gustin huoneeseen -- ruveten esteettä hänen lemmitykseen.

Hän oli saanut seuraavan kirjeen.

Rakas Mila!

Tulen juuri kahvilasta, missä ensi kerran ottelimme Joszin kanssa. Kuten arvata saattoi, on Joszi kauhean järkevä, kunnioittaa kyllä sinua, ei ole ennakkoluuloinen j.n.e., j.n.e. Eikö se ole pikku seikka, -- vaiko mitä?

Muistaessani eilisiltaa ristitsen käteni kiittäen siima. Joszi otti minulta sen katkeruuden kamun, joka vielä poltti sydämmessäni muistellessani kieltoasi. Mutta sinä et saa enää jättää minua sellaiseen kurjuuteen, eikä tehdä minua niin toivottomien tunnelmien uhriksi, kuin miksi teit minut viime maanantaisena yönä. Ei se johtunut siitä, ett'en saanut omistaa sinua kokonaan, se päinvastoin kiihotti minua enemmän. Kieltäydy usein, minä kaipaan vastustusta naisen puolesta. -- Mutta yön pimeydessä kuuluu pahoja ääniä, ne toistavat myrkyllisinä omat tunnustuksesi. -- Ei siis sanaa enää niistä!

Rakas Mila, en kysy menneisyyttäsi, en tahdo koskaan oppia sitä tuntemaan, en toisten, enkä sinun suusi kautta. Yhden seikan tiedän varmaan: meidän onnemme versoo vaan yksinäisimmässä kaksinolossa. Minä pyydän siis hartaasti: älä puhu kenellekään yksityisestä elämästäsi, ole hyvin varovainen niitten ihmisten suhteen, jotka voivat tietää, kuka minä olen. Minä huolehdin siitä, että saamme tästä lähtien olla aina vaan kahden kesken. Sinun avomielisyytesi Ollylle oli harmillinen kompastus. Olly on ihan päästään pyörällä ja hänen täytyi vannoa meille pyhästi, että hän pitää tästä asiasta suunsa kiinni kaikkien muitten suhteen. Minä olen aikonut vuokrata meille kaupungista yksityisen huoneen välttääksemme ikävyyksiä. Luonnollisesti otan sinne pianon Joszia varten.

Tulet siis perjantaina? Elä terveenä! Vastaa heti!

Gust.

Rakas Gust!

Kaikessa kiireessä putkipostissa. Miller on sairas ja ihan vuoteen oma -- en voi tulla luoksesi. Eikö se ole kauheaa? -- Ole hyvä, Gust, ja tule minun luokseni! Kun juoksen edestakasin saan nähdä sinut aina välillä ja minun huoneessani saamme olla rauhassa -- ainakin varttitunnin. Kuule, armas, meillä on vielä paljon puhuttavaa. Kirjeellinen selityksesi tuntuu oudolta. Näin ei Gust puhuisi, ajattelin lukiessani, kun hän katsoo minua silmiin. Tällaisia sanoja syntyy vain paperille, vaan ei aivoissasi, -- mies. Minä tunnen sinut paremmin ja toivon siksi, että opit itsetietoiseksi persoonallisuudeksi minun käsissäni ja että luonteesi kauneus minun seurassani ilmenee ja vaikuttaa kaikkeen mihin ryhdyt ja mitä käsittelet. -- Se pakenee julkisuutta, joka on kuolevaa.

Sinä päinvastoin -- rakastat kai elämää

Miladassasi.

Gust joutui sangen tuntuvasti ymmälle.

-- Milada ei voikaan tulla, sanoi hän Joszille, joka makasi sohvalla poltellen tupakkaa, hän tahtoo että me menisimme hänen luokseen. -- Mitä sinä arvelet?

-- Mennään sitten.

-- Mutta minua ei tämä juttu, -- Herra ties, -- ollenkaan miellytä näin. Se on toki, -- etkö myönnä? -- Se on vähän kiusallista, että menisin sinne -- taloon.

Savupilven takaa luki Joszi: -- Sa kutsuit pirun, pelkäät liekkiänsä.

Gust punastui hiusmartoon asti. -- Sinä et kai uskone, että -- hän -- --

-- Mutta minä pyydän, nenästä vedettävä rakastunut mies, älä heti päälle lennä. Ja älä tee asioita mutkallisemmiksi, kuin mitä ne ovat! Milada ei voi tulla sinun luoksesi, ergo (siis) sinä menet hänen luokseen.

-- Ole hyvä, Joszi, ja ota minun asemani kerrankin vakavalta kannalta!