Part 6

Oli kerran muutamassa valtakunnassa hallitusmies; hänen nimensä oli Aggei. Hän oli kuuluisa ja mahtava: hallitsija oli antanut hänelle täyden vallan maassa; hänen vihollisensa häntä pelkäsivät, ystäviä ei hänellä ollut, ja koko maan kansa eli kuuliaisesti tuntien hallitusmiehensä vallan. Ja hallitusmies kävi ylpeäksi ja alkoi ajatella, ett'ei ketään maailmassa ollut häntä mahtavampaa ja viisaampaa. Eli hän komeasti; paljon oli hänellä rikkautta ja palvelijoita, joiden kanssa ei konsaan puhunut, sillä piti heitä siihen arvottomina. Vaimonsa kanssa eli hän sovussa, mutta piti häntä kurissa, ett'ei tämä itse uskaltanut puhumaankaan ruveta, vaan odotti, kunnes miehensä häneltä jotakin kysyi tahi jotakin hänelle sanoi.

Eli siten Aggei yksin, ikäänkuin korkean tornin huipulla seisonut olisi. Alahalta kansan joukko häntä katselee, vaan hän ei tahdo ketäkään tuntea, seisoo vain ahtaalla alallaan ja ajattelee, että se paikka yksin on hänen arvoisensa: vaikka onkin yksinäinen, niin on kuitenkin ylhäinen.

Meni Aggei eräänä pyhänä kirkkoon. Tuli sinne vaimoineen, kumpainenkin uhkeasti puettuna; kaapu heillä oli kultakuteinen, vyö hohtokivillä siroteltu ja heidän yllään samettitelttaa kannettiin. Ja heidän edellään ja heidän jäljessään kulkivat soturit miekkoineen, tapparoineen ja saattoivat heitä hallitsijan paikalle, josta heidän piti jumalanpalvelusta kuunnella. Heidän ympärilleen asettuivat päälliköt ja virkamiehet. Ja Aggei kuunteli jumalanpalvelusta ja ajatteli omalla tavallaan, niinkuin hänestä näytti, oikeinko vai väärin Raamatussa puhutaan.

Alkoi siitä pappi kirjaa lukea ja tuli siihen paikkaan, missä sanotaan: "rikkaat tulevat köyhiksi ja köyhät rikkaiksi". Vaan kun kuuli ne sanat Aggei, niin suuttui.

— Mikä sinun on, sanoo, pappi, kun semmoista valetta lu'et? Etkö sinä tiedä, kuinka mahtava minä olen ja rikas? Ettäkö minä köyhtyisin ja köyhä minun sijaani rikastuisi?

Pappi vain ei kuunnellut häntä, vaan luki edelleen ja piti jumalanpalveluksen loppuun, vastaamatta Aggeille mitään.

Ja hallitusmies julmistui: käski panna papin rautoihin ja vankeuteen sulkea, ja sen lehden, jossa ne sanat kirjoitetut olivat, käski repiä kirjasta pois.

Vietiin pappi vankeuteen ja lehti revittiin pois, ja hallitusmies Aggei läksi palatsiinsa pitoja pitämään, pidoissa söi, joi ja iloitsi.

Olipa muudan nuorukainen mennyt kaupungin taa ja näki siellä hirven, ison oikein ja kauniin, jommoista ei sitä ennen koskaan ollut nähnytkään. Ja hän tahtoi olla hallitusmiehen mieleen: juoksi kaupunkiin, tuli hänen palatsiinsa ja kertoi palvelijoille hirvestä. Ilmoitettiin siitä Aggeille ja hän käski valmistautua metsästysretkelle.

Lähtivät metsästäjät ulos kedolle; näkivät hirven ja ajoivat sen luo. Seisoo hirvi, pää pystyssä, ja katselee metsästäjiä, ikäänkuin mitä odottaisi. Ei ollut ennen semmoista otusta nähnyt itse Aggeikaan: kookas ja sileä, turpa ohukainen ja viisaannäköinen, sarvet, kuin haarakas puu, syltä kokonainen sarvenkärkien väli. Karva sen ruskea ja kiiltävä, kuin silkki; reidet valkoiset, kuin lumi. Ajaa siitä Aggei likemmä ja ihmettelee, kun ei hirvi juokse pois, vaan silmät suurina häntä yhä katselee, ikäänkuin tahtoisi jotakin sanoa. Tuli lähelle Aggei ja aikoi jo keihäänsä nakata, kun käännähti otus, puisti haarakkaita sarviaan, hyppäsi ensi hyppäyksellä kolme syltää ja kiiti pellolle; ratsu oli Aggeilla semmoinen, ett'ei kullallakaan ostetuksi saa, vaan perään jäi sittekin. Kääntyi hallitusmies seuralaistensa puoleen, vaan heitäpä enää tuskin näkyvissäkään oli; katsoi taas eteensä hirveä kohti ja näki, että se kulkuaan hiljensi. — "No, sanoo, kyllä minä sen ehätän!" Nelistää taas, minkä hevonen pääsee, ja näkee, että yhä likempänä vilkkavat hirven valkeat reidet. Juuri oli keihästä heittämäisillään, niin hirvi päätään kääntää, potkaisee ja taaskin on Aggei kaukana jäljessä. Muut metsästäjät ammoin jo ovat silmistä kadonneet ja autiolla kedolla kiitävät vain hirvi ja Aggei ratsunsa selässä.

Ajaa hän sitä puolen päivää, niin näkee vihdoin, että hirvi juoksee virran luo. "No, — ajattelee, — jos oikealle lähtee, niin se on hukassa, jos vasemmalle niin — minun!" Vasemmalle teki virta polven eikä ollut sieltä otuksella minne päästä; takana metsästäjä, edessä leveä virta, ei ihmisen eikä eläimen yli uida. Kääntyikin hirvi vasemmalle ja ilosta jo hypähteli Aggein sydän. Ajaa ja itse ajattelee: "kohta on jo virta etkä pääse minnekään!" Tuli hirvi virralle ja vähän matkan päässä rannasta oli pieni saari ja saarella tiheä pensaikko ja metsikkö. Hyppäsi hirvi täyttä vauhtia veteen, meni sukelluksiin, kohosi ylös ja ui saarelle. Tulee sitte Aggei virran rannalle ja näkee, että otus jo pensaikkoon katosi. Vaan ajoipa hänkin heponsa veteen.

Astui hepo veteen, kolme askelta astui ja upposi sinne kaulaa myöten eikä enää jalka pohjaa tavoita. Kääntyi Aggei takaisin rantaan ja ajattelee: "Eipä se hirvi niinkään minulta minnekään pääse ja noin vuolaassa virrassa saattaa hevonenkin hukkua." Laskeutui hevosen selästä, sitoi puuhun kiinni, riisui rikkaat vaatteet yltään ja meni veteen. Ui, ui, vähällä oli virta viedä. Vihdoin koettaa jalallaan — jo on pohja. "No, — ajattelee —, kohta minä sen saan" ja astui pensaikkoon.

Vaan vihastuipa Jumala Aggeiseen. Kutsui luokseen enkelin ja käski hänen, otettuaan Aggein muodon, pukeutua tämän vaatteisiin, istua hevosen selkään ja ajaa kaupunkiin. Ja enkeli täytti Jumalan tahdon, niinkuin sanottu oli.

Aggei etsi etsimistään otusta pensaikosta, vaan ei löytänyt. Koko saaren yltä ympäriinsä käveli, pitkin ja poikki pensaiden läpi ryömi, — ei ollut mitään. Eikä voinut Aggei ymmärtää, minnekä hirvi oli joutunut: edessä leveä virta, ei yhdenkään elävän yli uitava; ja olisihan hän toki hirven nähnyt, jos se olisi uimaan lähtenyt. Harmitti Aggeita kovin, vaan minkäs sille teki, täytyi palata takaisin. Tuli rantaan, heitti keihäänsä pois, ett'ei tiellä olisi, ja ui jälleen toiselle rannalle. Katsoo — ei ole siellä hevosta eikä vaatteita. Suuttui siitä hallitusmies, kun ajatteli, että olivat varastaneet ne, ja päätti ankarasti rangaista varasta. Astui ylös vedestä, nousi jyrkälle äyräälle — aukeaa ketoa vain näkyi eikä yhtään ketään. Mitäpä tehdä, täytyi lähteä alastonna. Astuu ja nurmi jalkoja puree: eivät olleet tottuneet avoina olemaan; ja aurinkokin polttaa alastonta ruumista ja päätä. Kulkee siitä Aggei ja nousee kukkulalle; näkee, laaksossa paimen lehmiä ja vasikoita paimentaa. Seisattuu Aggei ja alkaa hänelle kädellään viitata:

— Hoi, sinä, — sanoo, — tules tänne!

Paimen häntä katselee ja ihmettelee. "Mistäs se, — ajattelee, — keskelle aukeata ketoa alaston ihminen ilmestyi?" Meni hiljakseen hänen luokseen; toisessa kädessä pitkä piiska, toisessa tuohitorvi; itse on puettu virsuihin ja huonoon mekkorääsyyn: yli olkapään leipäpussi riippuu.

Aggei hänelle huutaa:

— Miks'et sinä tule, kun huudetaan?

— Kukas sinä olet? kysyy paimen. — Mitä sinä tahdot?

— Etkö ole nähnyt, kuka minun vaatteeni ja hevoseni on vienyt?

— Kukas sinä sitte itse ole? kysyi taas paimen.

— Kuinka, etkö sinä minua tunne? Minä olen teidän hallitusmiehenne, Aggei.

— Mitä sinä, hölmö, hulluttelet! Hallitusmiehemme vastikään ohitseni kaupunkiin metsästämästä ajoi. Kauan häntä täällä metsästäjät etsivät, ennenkuin löysivät: yhdessä sitte lähtivät.

— Kuinka sinä uskallat, mokoma lurjus! huudahti Aggei.

— Mene, mene! — sanoo paimen, taikka saat piiskaa maistaa.

Ei muistanut hallitusmies enää itseänsäkään vihasta. Unhotti, että oli alaston ja aseeton ja hyökkäsi paimenen kimppuun. Tarttui häntä olkapäähän, tahtoi lyödä, vaan paimen oli väkevämpi häntä: heitti Aggein maahan ja alkoi paukuttaa häntä tuohitorvellaan. Löi siksi, että tuohi kokonaan hajosi, ja silloin hänen sydämensä lauhtui.

— Siin' on, — sanoo, — sulle sanoistasi. Mene!

Nousi ylös Aggei, aivan pahaksi pieksettynä, ja lähti hiljakseen kulkemaan. Vaan mietti paimen ja kävi häntä sääliksi. "Turhaan minä, — ajattelee, — miestä loukkasin: kentiesi hän onkin vain joku veitikka tahi mielipuoli."

Meni Aggei jo vähän matkaa paimenesta, niin kuulee, että toinen häntä kutsuu.

— Kuulehan, tule takaisin.

Kääntyy Aggei, katselee, ja paimen toisessa kädessään jotakin pitelee, toisella häntä luokseen viittaa.

— Tule takaisin! huutaa. — Minnekä sinä alastomana menet?... Tuoss' on sulle edes säkki.

Seisoo Aggei, ei hievahdakaan. Hävetti häntä ja katkeralta tuntui hänen sielussansa. Paimen otti puukon vyöstään, leikkasi säkkiin kolme reikää: yhden päätä, kaksi käsiä varten ja astui Aggein luo.

— Säkkini on tyhjä, leipäni olen kaikki syönyt. Ei ole ihmisen hyvä alastonna kulkea; ota tämä paidan verosta.

Puki Aggei säkin ylleen. Lähti sanaakaan sanomatta kaupunkiin. Astuu ja ajattelee onnettomuuttaan eikä tiedä, mistä se hänelle tuli. Joku petturi varmaan, hänen näköisensä, oli ottanut hänen vaatteensa ja vienyt hevosen. Ja kuta kauemmaksi Aggei astuu, sitä kovemmin hänen sydämensä kiihtyy. "Kyllä minä hänelle näytän, että minä — Aggei — olen se oikea, julma hallitusmies. Käsken torille viedä ja pään poikki hakata. Enkä paimentakaan sillä päästä", — ajatteli Aggei, vaan muisti yht'äkkiä säkin ja häpesi.

Astui siitä iltaan saakka, vaan kaupunkiin vielä äijä matkaa. Täytyi kedolla yötä olla: kaivautui heinärukoon ja makasi siinä koko yön. Aamun sarastaessa nousi ja lähti taas kulkemaan. Tietä myöten ajaa kaupunkiin, torille, paljon kansaa. Yllätti hänen muuan kuorma ja ajajat kysymään mikä mies hän oli ja miksi säkkiin oli puettu.

Muistipa Aggei paimenen antaman selkäsaunan ja pelkäsi toden sanoa.

— Minä, — sanoo, — en ole täkäläisiä ihmisiä; kulin teidän kaupunkinne läpi asioilla, vaan tiellä rosvot päälleni hyökkäsivät, pieksivät pahan päiväiseksi ja ryöstivät sekä hevosen että vaatteet ja rahat veivät. Pukivat ylleni säkin ja laskivat menemään.

Säälivät häntä hyvät ihmiset: kuka antoi paidan, kuka housut; yksi antoi hänelle vanhat saappaanterät, toinen kauhtanan, kolmas lakin. Kiitti heitä Aggei, kysyi, mikä nimi ja missä asuivat ja lähti kaupunkiin jo iloisemmalla mielellä.

"Kohta, — ajattelee, — vaivani loppuvat. Konnan minä rankaisen ja heitä, jotka minua auttoivat, palkitsen."

Meni hän suoraan kirkkotorille: siellä hänen palatsinsa seisoi. Tahtoi portistaan sisälle mennä, vaan eivät vartijat häntä tunteneet eivätkä päästäneet. Pelkäsi, kunhan eivät taaskin rupeisi lyömään, meni pois ja alkoi ajatella, mitä nyt tehdä. Mennä suoraan kotiinsa ei hän voinut: ennenkuin petturin käsiisi saat, pieksävät pahan päiväiseksi ja vankeuteen panevat ja kentiesi tappavatkin. "Pitää kärsiä", — ajattelee. Meni torille, jossa päiväläisiä palkattiin, ja asettui kansan keskelle. Palkattiinpa hän siitä vähästä rahasta tiiliä rakennustyöhön kantamaan. Raskas oli työ: hartiansa kokonaan verille lyötti tottumattomuudesta ja itse oli aivan kuin runneltu. Illalla sai hän rahat ja jakoi ne kolmeen osaan: yhdellä osti leipää ja söi; toisen yön varalle jätti, kolmannella osti paperia vaimolleen kirjoittaakseen. Oli heillä muudan suuri salaisuus, jonka tiesi ainoastaan hän ja hänen vaimonsa, ja jotta vaimo kirjettä uskoisi, kirjoitti hän siitä salaisuudesta ja, tultuaan kartanonsa luo, näki hän erään vaimonsa palvelusnaisista ja antoi hänelle kirjeen perille vietäväksi. Eikä tuntenut häntä hänen huonoissa vaatteissaan palvelusnainenkaan. Asettui Aggei vähän matkan päähän portista vastausta odottamaan.

Vaan hänen vaimonsa, kun näki, että miehensä oli hänen luonaan, ei voinut uskoa tätä kirjettä. Ajatteli, että eiköhän hänen miehensä ollut jollekin tullut ilmaisseeksi salaisuutta ja että joku ilkiö tahtoi pettää häntä. Hän pelkäsi ankaraa miestään ja tiesi, että jos hän saapi kuulla, että hänelle sellaisia kirjeitä tuodaan, niin hän rankaisee häntä asiaa tutkimatta. Ja ajaakseen pois sen miehen, joka kirjeen oli kirjoittanut ja pelottaakseen häntä, ett'ei hän koskaan enää uskaltaisi vaivata häntä, käski hän palvelijain ottaa hänet kiinni, tuoda pihalle ja pieksää häntä. Ja palvelijat tekivät niin ja päästivät Aggein pois vähissä hengissä. Ryömi hän siitä vierastaloon ja tuskitteli koko yön: aamupuoleen vasta nukkui. Ja hänen ruumiinsa oli kipeä, vaan sielunsa sitäkin kipeämpi: viha voimaton ja hillitty kiukku vaivasivat häntä, ja eipä vaivoja pahempaa mitään löydy.

Seuraavana päivänä oli juhlapäivä ja isäntäväki alkoi vierastalosta valmistautua kirkkoon lähtemään. Pukeutui emäntä koreaksi ja meni ulos portille, vaan miehensä vielä jostakin syystä pihalla viivytteli. Alkoipa vaimo miestään kutsua:

— Tule, — huutaa hän, — muutoin menee hallitusmies kirkkoon, emmekä saa häntä nähdä.

Kuuli sen Aggei ja kysyy:

— Kukas se teidän hallitusmiehenne on?

— Sinä näköjään et ole tämän seudun ihmisiä, koska et sitä tiedä. Aggeihan se meillä hallitusmiehenä on. Kaupunkia ja koko maakuntaa hallitsee hän jo kaksitoista vuotta. Julma hän on mies: eilen näin hänet kadulla, pelosta olin vähällä kaatua maahan.

Meni isäntäväki kirkkoon ja Aggei ei tiedä, mitä ajatellakaan. Viittasi vain kädellään. "Tuli, mikä tuli, — ajattelee, — vaan pahempaa, kuin nyt, en voi itselleni tehdä; vaikkapa mestatkootkin minun, vaan minä menen ja saatan ilkiöt ilmi." Ja hän meni isäntäväen jälestä kirkkoon ja asettui kansan joukkoon rappusille, josta hallitusmiehen oli määrä kulkea.

Ja näki Aggei: tulevat hänen henkivartijansa tapparoineen, miekkoineen ja päälliköt ja virkamiehet juhlapuvuissaan. Ja samettiteltan alla kulkee hallitusmies puolisoineen: vaatteet heillä on kultakuteiset, vyöt hohtokivillä sirotetut. Ja katsahti Aggei hallitusmiehen kasvoihin ja kauhistui: Jumala hänen silmänsä aukaisi ja hän tunsi taivaan enkelin. Ja Aggei juoksi kauhistuneena pois kaupungista.

* * * * *

Kauan juoksi hän, tietämättä itse, missä ja minne. Ja hän saapui synkälle salolle ja kaatui väsyneenä puun alle, ja kauan makasi hän voimatonna, tunnotonna, ikäänkuin sielu olisi hänet hetkeksi jättänyt.

Yöllä hän heräsi ja hänen tuli kamala ollakseen. Unhotti, mitä oli kolmena viimeisenä päivänä tapahtunut eikä tietänyt, minkä tähden tähdet häntä oksien välistä katselivat, minkä tähden hänen oli kylmä ja hän ei maannut höyhenpatjoillaan, vaan kostean maan päällä. Alkoi muistella ja muisti kaikki.

Ja katkerasti itki Aggei. Muisti koko elämänsä ja käsitti, ett'ei vain irti revityn lehden tähden häntä Jumala rangaissut, vaan koko hänen elämänsä tähden. "Vihoittanut olen Jumalaa, — ajattelee hän, — ja saanko nyt enää armoa ja pelastusta?"

Kauan makasi hän, itki, katuen syntiään ja rukoillen Jumalalta apua ja voimaa. Ja Jumala lähetti hänelle voimaa.

Aamu koitti; Aggei nousi ylös ja lähti ulos metsästä, meni Jumalan valoisaan maailmaan ihmisten pariin.

Kului vuosi, toinen kuluu, vaan Aggein vaimo yhä luulee, että hänen miehensä asuu yhdessä hänen kanssaan palatsissa. Hän ihmettelee vain, miksi hänen miehensä on käynyt niin nöyräksi ja hyvänluontoiseksi: ei mestaa ketään eikä rankaise; ei käy metsästämässä, vaan kirkossa yhä käy ja tutkii kiistoja ja riita-asioita ja sovittaa riitaantuneet. Harvoin näkee häntä hänen vaimonsa; häntä hän kohtelee lempeästi, toisin kuin ennen, sanoo ystävällisen sanan ja suojaansa poistuu, sinne sulkeutuu ja yksin istuu.

Tuli hänen luokseen vihdoin hänen vaimonsa. "Herrani, sano minulle, millä olen sinua vihoittanut, jotta olet luovuttanut vaimosi luotasi? En tiedä itselläni mitäkään vikaa olevan; miksi minua jo toista vuotta vierastelet?"

Katsahti häneen Enkeli, hymyili leppeästi ja sanoi:

— Et milläkään ole minua vihoittanut, vaimoni armas, mutta minä olen antanut Jumalalle lupauksen, ett'en kolmeen vuoteen sinua tuntisi. Kohta tulee jo kolmas vuosi ja sinä tulet jälleen elämään miehesi kanssa, kuin ennen.

Sanoi, poistui suojaansa ja sulkeutui sinne. Vaimonsa alkoi itkeä ja meni myöskin huoneeseensa.

Niin elivät he kolme vuotta. Viikkoa ennenkuin neljäs alkoi, antoi hallitusmies käskyn koota maakunnastaan kaikki köyhät ja kerjäläiset. Hallitusmiehen kartanolla oli heille kaikille kestit pidettävät ja lahjoja annettava. Kiitivät airueet joka kaupunkiin, lähettivät kaupungeista käskyjä kyliin ja kaikkialle ja joka taholta keräytyi köyhiä.

Eikä tietänyt kukaan siihen saakka, että niin paljon köyhiä maassa oli; tiet kaikki olivat heitä täynnä: ontuvia, jalattomia, kädettömiä, sokeita ja heikkoja ja mielipuolia ja henkisesti köyhiä, vanhoja ja pikkaraisia. Ne köyhät, jotka parempinäköisiä olivat, kulkivat yksitellen, vaan sokeat joukottain. Keräytyivät kaupunkiin, ja niin paljon heitä tuli, ett'eivät edes hallitusmiehen kartanolle sopineet, vaan vieläpä kirkkotorinkin täyttivät.

Meni siitä hallitusmies kirkkoon ja köyhätkin, jotka vain pääsivät, tunkeutuivat sinne, toiset joukottain torilla, kirkon edustalla, seisoskelivat. Palvelijat sillä aikaa torille pöytiä asettelivat ja kattoivat niitä ja panivat niiden päälle piirakkaita ja särvintä, lihaa, mettä ja viinejä. Ja niin paljon kuin kerjäläisiä oli, sijaa riitti kaikille.

Tuli sitte hallitusmies ulos kirkosta, seisattui rappusille, teki kädellään merkin ja koko joukko vaikeni.

— Minä olen iloinen nähdessäni teidät kaikki, hyvät ihmiset: tehkää niin hyvin, nauttikaa vieraanvaraisuuttani. Pöytään käykää ja syökää, ja kun syöneet olette, niin tulen vielä luoksenne.

Sanoi ja meni palatsiinsa. Ruvettiin pöytään istumaan; muuan joukko sokeita täytti kokonaisen pöydän. Kaukaa olivat nämä sokeat tulleet; hiljalleen ja kauvan olivat he käyneet; oli heitä kaksitoista henkeä ja saattaja oli heillä yksi. Hän kävi edessä, kaksi hänestä kiinni pitivät, heistä taas muut parittain. Istutti hän heidät paikoilleen ja itse kävi palvelemaan: kaatoi heille kuppeihin särvintä, piirakasta jakeli, lihaa leikkeli ja lusikoita kullekin antoi. Sokeat syövät ja hän toisesta toiseen käypi ja palvelee heitä.

Päivällisen päättyessä tuli hallitusmies ulos palatsistaan ja alkoi kulkea pöydästä pöytään. Miltä kysyy jotakin, mille ystävällisen sanan sanoo ja hänen perässään astuvat palvelijat, rahaa ja vaatteita kantavat ja kaikille jakelevat. Kun oli kaikkien luona käynyt, niin tulee viimeisen pöydän luo, jossa sokeat istuivat. Kun näki saattaja hallitusmiehen, niin alkoi vavista ja kalpeni kokonaan.

Tulee hallitusmies hänen luokseen ja kysyy:

— Oletko sinäkin kerjäläinen?

— En, suuri hallitusmies, en minä ole kerjäläinen. Kerjäläisten palvelija minä olen.

— Hyvin sanoit, mies. Mikä sinun nimesi on?

Loi sokeainsaattaja katseensa maahan.

— Aleksiksi minua sanotaan.

Katsoi Enkeli hänen silmiinsä, hymyili ja sanoo:

— Ei kaikkia valhetta valheena pidetä. Seuraa minua.

Jätti saattaja sokeansa ja meni hallitusmiehen perästä palatsiin. Kulkevat he joukon läpi ja ihmiset heitä kaikki ihmettelevät: kulkevat kuin kaksi veljeä ikään. Molemmat pitkiä ja kookkaita, molemmilla mustat hiukset ja molemmat yhdennäköiset; sokeainsaattajalla vain tuuheissa kiharoissa paljon harmaita karvoja hopealle hohtaa ja kasvot tuulesta ja päivänpaisteesta mustuneet ovat, vaan hallitusmiehen kasvot ovat valkoiset ja kirkkaat.

Väistyi kansa syrjään ja heidät ohitsensa päästi; ja he menivät palatsiin. Vei siitä Enkeli sokeainsaattajan etäiseen suojaan ja sulkeutui sinne hänen kanssaan.

— Minä tunsin sinut, Aggei, — sanoo hallitusmies, — tunnetkos sinä minut?

— Tunnen, herra, että lähetetty olit minua rankaisemaan. Ja minä kadun syntejäni ja elämääni kaikkea...

Ja Aggei puhkesi itkemään ja ääneen itki. Seisoo Enkeli hänen edessään: kasvonsa loistavat ja hän hymyilee; kohottipa Aggei päätään ja lakkasi itkemästä: ei ollut koskaan sellaista hymyilyä nähnyt.

— Sinun rangaistuksesi on lopussa, — sanoo Enkeli. — Ota hallitusmiehen kaapu, ota miekka ja sauva ja hallitusmiehen päähine ota. Muista, ettäs rangaistu olit ja hallitse kansaa lempeästi ja viisaasti ja ole tästä saakka kansasi veli.

— En, minun herrani, en tottele minä sinun käskyäsi, en ota miekkaa, en sauvaa, en päähinettä, en kaapua. En jätä minä sokeita tovereitani: minä olen heille valo ja ruoka ja ystävä ja veli. Kolme vuotta olen heidän kanssaan elänyt ja työtä tehnyt heitä varten ja koko sielullani olen kerjäläisiin ja köyhiin liittynyt. Suo minulle anteeksi ja päästä minut maailmaan ihmisten luo: kauan seisoin minä yksin kansan keskellä, kuin kivisen patsaan päässä, korkealla olin, mutta yksin; sydämeni kivettyi ja rakkaus ihmisiin katosi. Päästä minut!

— Hyvin sanoit sinä, Aggei, — vastasi Enkeli. — Mene rauhaan!

Ja meni Aleksi-sokeainsaattaja kahdentoista sokeansa kanssa ja teki työtä koko elämänsä heitä ja muita köyhiä ja heikkoja ja sorrettuja varten ja eli siten monta vuotta kuolemaansa asti.

Ja kolmen päivän kuluttua heitti Enkeli hallitusmiehen ruumiin. Ruumis haudattiin ja kansa kaipasi hallitusmiestään, joka alussa ylpeä ollut oli, vaan sitte lempeäksi muuttui.

Vaan Enkeli ilmestyi Herran kasvojen eteen.